Olen kertonut, miten minusta tuli äiti:

Kun minusta tuli parikymppinen (sinkku- ja yh-) äiti

Tarinassa Hiekkalaatikkoäidit kerron osittain fiktiivisen keinoin ensimmäisistä vuosista lapseni kanssa.

Tässä hieman lisää tuosta ajasta, kun olin vähän yli 20-vuotias vauvan äiti:

 

Olin juuri aloittanut opiskeluni. Takanani ei ollut työuraa, jonka kautta olisin saanut parempaa äitiyspäivärahaa. Hain kyllä toimeentulotukea, mutta sitä ei myönnetty heti.

Kelalta sain asumistukea ja lapsilisää.

Vuokrat olivat kohoamassa, jokainen kirje isännöitsijältä pelotti.

Oma perheeni ei voinut tukea taloudellisesti, jos muutoinkaan ei hirveästi sieltä päin tukea tullut.

Vauva tarvitsee ruokaa, vaatteita, hygieniatuotteita ja vaippoja. Niihin menee yllättävän paljon rahaa.

Jokainen suupala punnittiin, tarvittiinko sitä. Opetin nopeasti vauvan kuivaksi, jotta rahaa ei mennyt vaippoihin. Ihmeen hyvin sekin onnistui. Lapseni on aina ollut nopea oppimaan ja mukautuvainen. En tiedä, miten olisin selvinnyt vaikean tempperamentin omaavan vauvan kanssa.

Kuuntelin hiekkalaatikolla muiden äitien juttuja, mitä he tekisivät ruuaksi ja millaisia vaatteita lapsilleen ostaisivat. Mikä oli muodissa in ja mikä out. Koko tuo maailma tuntui todella vieraalle. Lapseni vaatteet olivat kirpputoreilta tai muilta saatuja. En muista käyneeni lastenvaatekaupoissa noina aikoina kertaakaan.

Menimme vauvan kanssa usein metsään ja keräsimme pulloja. Pullorahoilla sitten ostimme ruokaa.

"Pullorahoilla sitten ostimme ruokaa."

En ollut uskonut, kuinka vähällä ihminen pärjää, jos on vain pakko.

Miltä tuo aika tuntuu nyt minusta?

Elämäni onnellisimmalta.

Ei raha määrittänyt elämäämme ja onneamme.

Muistan, miten usein leikimme lastenhuoneessa kahden ja nauroimme iltamyöhään yhdessä.

Lapseni nukkui usein päiväunet sylissäni, katselin televisiosta urheilua. Silittelin vauvani päätä. Itkin onnesta.

Muut opiskelivat ja vuosiluokat vaihtuivat. Jäin siitä porukasta tietenkin ulkopuoliseksi, mutta ei se haitannut. Halusin olla kotona vielä vähän pidempään.

Muistan, kuinka tein ruokaa makaroonista ja herne-maissi-paprikasekoituksesta. Maustoimme sen ketsupilla ja nauroimme keittiön pöydän ääressä vauvasta taaperoksi muuttuvan lapseni höpötyksille. Tämä lapsi on ollut aina hyvä syömään eikä ronkeli ruuan suhteen. Melkein mikä vain upposi.

Lempiruokaamme oli riisi-curry-tonnikala-kermasekoitus. Sekään ei maksanut paljoa. Sitä pystyi tekemään paljon kerralla. Vieläkin teen tuota ruokaa joskus ja onnelliset muistot palaavat mieleeni.

Usein minulta kysytään, milloin olen ollut onnellisimmillani. Vastaan usein, että silloin kun olimme kahden esikoiseni kanssa hänen ensimmäiset vuotensa.

Elin jonkinmoisessa vauva/taapero-kuplassa. Olin äiti ja äärimmäisen onnellinen lapsestani.

Ei raha määrittele onnea. Onnen määrittelee ihan muut asiat.

No, olihan se varmasti raskastakin aikaa. Kun taaperosta tuli leikki-ikäinen, heräsin yhtenä aamuna mustaan päivään. Olin masentunut. Sairastuin tuolloin ensimmäiseen keskivaikeaan masennukseeni. Silloin mieleni antoi minun luvan, luvan antaa periksi. En jaksanut enää taistella.

Mutta silloin isä oli jo lapsen elämässä tiiviisti mukana. Tiesin lapsella olevan kaiken hyvin isänsä kanssa. 

Äärimmäisestä köyhyydestä ponnisti onnellinen perhe. Meidän oma perheemme, erilainen mutta ihana.

Olen aina elänyt hyvin pienillä varoilla. Olen opiskellut kaksi korkeakoulututkintoa. Jos en ole ollut opiskelija, olen ollut äitiyslomalla. Tulen hyvin köyhästä perheestä. En ole koskaan ollut rikas, siinä mielessä, kuin se rahallisesti yleisesti määritellään. Mutta voin sanoa, että olen ollut onnellinen elämässäni. Ja jos en ole ollut onnellinen, on se johtunut ihan muista asioista kuin rahallisista seikoista.

Eihän se helppoa ollut. Hoitaa vauvaa yksin ja huolehtia joka aamu, saammeko tänään ruokaa. Jostain syystä silti en muista olleeni onneton. Ja oppi siitä ainakin hoitamaan raha-asiansa huolella. On ollut hyötyä siitä taidosta myöhemminkin.

Se oli minun aikuiseksikasvamiskauteni.

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo facebook-sivujani?

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Huhtikuu
Tammikuu
2017