Nettissä olevat minusta otetut kuvat eivät kerro ihan sitä koko totuutta.

Bloggaajien elämä voi näyttää somessa täysin erilaiselta kuin mitä se oikeasti on –  kuten ihan kaikkien muidenkin. Somessa on helppoa vääristellä asioita ja kuvia. Bloggaajana teen kuitenkin myös tietoisia valintoja, joissa vähän huijaan teitä lukijoita.

Ajastukset

Olin esimerkiksi viime viikolla lomalla etäpoikani kanssa pari päivää. Silti Facebookissani näkyi muutamia päivityksiä per päivä. Sinne voikin ajastaa julkaisuja kätevästi etukäteen. Käytän useinkin ajastuksia, jos tiedän olevani paljon poissa, koska haluan osoittaa lukijoilleni, että ajattelen teitä ja Facebookissa on teille sopivaa luettavaa poissaollessanikin. Joskus joku onkin kommentoinut, että ainako luuhaan siellä Facessa postailemassa – no, en IHAN aina.

Vaikka kirjoitan hyvin avoimesti itsestäni ja elämästäni, on silti asioita, joita en aina ainakaan heti teille kerro.

Instakuvat

Usein laitan Instagramiin kuvia, joissa sanon nauttineeni päivästä poikani kanssa tai käyneeni lounaalla kaverini kanssa. Nämä tilanteet ovat kuitenkin voineet tapahtua jo pari päivää aiemminkin, ja jostain syystä en ole ehtinyt vain ajoissa päivittämään Instagramia. Myös InstaStoryyn laitan paljon kuvia jälkikäteenkin.

Joskus myös pyydän etäpoikaani poseeraamaan kuvassa ihan sillä ajatuksella, että laitetaan tämä Etä-äidin Instaan. Hänestä en laita someen lainkaan kasvokuvia, joten kuvat pitää sommitella tarkkaan. 

Joskus minulle tulee mielestäni hyvä idea Instakuvaksi, kuten esimerkiksi tämä teinini petauskuva, ja otan tarkoituksella karrikoidut kuvat, jotta ne toimisivat somessa.

 

Miten tää ei näytä nyt ihan samalle.. 😂🙈 #teinit #petaus #etääiti #vauvafiblogit

Henkilön Etä-äiti (@etaaiti) jakama julkaisu

Facebook-päivitykset

Facepäivityksiä teen usein ihan mutu-tuntumalla; sen kummempia ajattelematta. En useinkaan tiedä päivän alkaessa, mitä Faceen tulee päivän mittaan (poislukien nuo ajastukset). Joskus kuitenkin mietin hyvinkin tarkkaan, mitä sisältöä haluan Faceen teille laittaa.

Mietin, mihin aikaan päivästä olisi hyvä postata jokin kuva ja milloin esimerkiksi blogiteksti. Aikaisin aamulla tietenkin toimii paremmin aamumeemit kuin iltaisin. Blogitekstit taas toimivat paremmin iltaisin kuin aamuisin, vaikka olisinkin jo kirjoittanut tekstini valmiiksi aiemmin.

Varsinkin tunnepitoiset päivitykset voivat olla karrikoituja ja toisinaan myös mietin tarkkaan, mitä someen voi kirjoittaa.

Elämäni ei myöskään aina ole ihan sellaista, mitä päivitykset antavat ymmärtää. Varsinkin tunnepitoiset päivitykset voivat olla karrikoituja, tai sitten ne ovat tapahtuneet jo aiemmin, mutta päivitän ne vasta myöhemmin kun pahin tunnekuohu on laantunut. Tunteiden kirjoittaminen Facebookiin on todella herkkä ja henkilökohtainen juttu, ja joskus mietin tarkkaan, mitä sinne voi kirjoittaa. Joskus taas en mieti lainkaan – tunteet on vain pakko päästää ulos ja heti.

Kuvat itsestäni

En aina todellakaan näytä siltä, mitä kuvat Instassa antavat ymmärtää, mutta en silti postaa itsestäni kuvia aamulla, väsyneenä tai ahdistuneena.

Tässä olen yksikseni puistossa ja otan selfien – ei kovin aito tilanne siis:

Henkilökohtaiset asiani

Vaikka kirjoitankin blogiini hyvin avoimesti itsestäni ja elämästäni, on silti asioita, joita en aina ainakaan heti teille kerro. Välillä tuntuukin lukijioiden huijaamiselta, jos kirjoitan blogitekstiä vaikkapa vuoroviikkoisuudesta, vaikka oikeasti mieltäni vaivaavat ihan muut asiat. Uskokaa tai älkää – minullakin toimii jonkinlainen suojaus omaa elämääni kohtaan.

Ja kuinka paljon kirjoitan esimerkiksi työstäni, harrastuksistani, kodin siivoamisesta, kuopuksen nukuttamisesta ja muusta vastaavasta, jota suurimmalta osin päivät ovat – siitä tavallisesta arjesta? En paljoakaan. Mutta olen tehnyt blogini teeman suhteen rajauksen ja joitain asioita elämästäni jää siis väkisinkin pois.

Inspiraation tähän tekstiini sain Big mamas home -bloggarin kirjoittamasta blogihaasteesta Näin valehtelen netissä.
Lue myös: Miksi en bloggaa kaikista perheenjäsenistäni?

Somen maailma ei kerro aina koko totuutta – muistakaa se!

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (1)

Henna | Pölyä Pinnoilla

Hyvä kirjoitus! :)
Some ja blogit eivät kerro koko totuutta. On ihan fiksuakin rajata osa asioista pois, mutta tieten tahtoen oman elämänsä näyttäminen somessa mahtavammalta kuin se oikeasti onkaan ja muut likaisemmat keinot puistattaa hieman...

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Huhtikuu
Tammikuu
2017