Kirjoitukset avainsanalla erolapsi

Pojallani on kaksi kotia. Kuva: T-A Bech

"Mutta kato isi sano, että näin saa tehdä!" Tätä meillä alkaa kuulumaan yhä enenevässä määrin. 

Nuorimmaiseni on neljävuotias, ja hänellä on kaksi kotia. Nämä kaksi kotia ovat tasavertaiset – hän on kummassakin yhtä paljon. Mitä vanhemmaksi poika kasvaa, sitä enemmän hän osaa sanoa, että toisen luona saa tehdä näin, miksei täällä. Osittain tämä voi olla myös kokeilua, koska lapset osaavat kyllä manipuloida tilannetta taitavasti, jos ei pysy tiukkana säännöissä.

Varsinkin, jos säännöt eivät ole samanlaiset molempien vanhempien luona.

Siksi olemmekin tulleet tilanteen eteen, että kodeissamme on oltava yhteneväiset säännöt.

Siksi olemmekin tulleet tilanteen eteen, että kodeissamme on oltava yhteneväiset säännöt. Alkuun emme tätä kovasti miettineetkään, mutta oli täysin eri asia, kun poika oli yksivuotias. Sääntöjen asettaminen oli ihan eri luokkaa kuin mitä nyt pitää olla neljävuotiaalle.

Vaikka välimme pojan isän kanssa ovat hyvät, on silti haaste saada keskusteltua sääntö- ja kasvatusasiat yhdessä niin, että ne olisivat samanlaiset kummassakin kodissa. Tuli vain mieleen, minkälaista se olisi, jos kasvatusmetodit ja säännöt eroaisivat kotien välillä todella paljon tai välit vanhempien välillä olisivat vaikeat? Miten saada lapsen kasvatusasiat yhteneväisiksi?

Tarvitseeko kummassakin kodissa edes olla samanlaiset säännöt?

Tarvitseeko kummassakin kodissa edes olla samanlaiset säännöt? Minun mielestäni isojen linjojen pitäisi olla yhteneväiset. Lapsi hämmentyy ihan valtavasti, jos joka toinen viikko saa tehdä jotain ja joka toinen viikko ei. Tämä luo myös turvattomuutta hänen elämäänsä. Kun kahden kodin systeemi jo itsessään lisää elämässä jatkuvaa muutostilaa ja epävarmuuttakin, on äärimmäisen tärkeää, että kotien välillä olisi suhteellisen samat käyttäytymisnormit. 

Ja mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sitä paremmin hän osaa käyttää hyväkseen sitä, jos toisessa kodissa on eri säännöt kuin toisessa. Voi kummasti haluta mennäkin sinne toiseen kotiin käymään, jossa saa pelata, jos toisessa kodissa ei saa. Olen vanhemman lapseni kohdalla huomannut, että jos keskusteluyhteys vanhempien välillä ei toimi ja säännöt eivät ole samanlaiset, osaa lapsi tätä käyttää kyllä hyväkseen. 

On lapsen etu ja turvallisuuskysymyskin, että säännöt ovat selkeät. 

On siksi lapsen etu ja turvallisuuskysymyskin, että säännöt ovat selkeät. Siksi kahden kodin lapsen vanhempien pitäisi osata hoitaa yhteistyövanhemmuutta hyvin. Mutta tiedän kuitenkin, ettei tämä käytännössä aina ole mahdollista. Miten sitten saada säännöt ja tavat molemmissa kodeissa samanlaisiksi?

Ei kai se aina olekaan mahdollista. Luulen, että tämä on yksi syy, miksi vuoroasumista yleisesti kritisoidaankin. Lapsi menee helposti sekaisin, jos kodit ovat ihan erilaiset kasvatusmetodeiltaan. Silloin niitä ongelmiakin syntyy. Me pyrimme siihen, että isot linjat ovat kummassakin kodissa samat. Tämä on tärkeää varsinkin vuoroviikkolapselle. Ja mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sitä enemmän tämän tärkeys korostuu.

Muuten voi teini-iässä tulla paljon ongelmia.

Muuten voi teini-iässä tulla paljon ongelmia, kun sääntöjä koetellaan jatkuvasti muutenkin. Toivon, että onnistumme tässä. Miten teillä on kasvatusasiat kahden kodin välillä hoidettu?

Lue myös:
Vuoroviikkolapsemme arjen järjestelyt 
Kuka ostaa vuoroviikkolapsen tavarat ja vaatteet?

Terveisin, Etä-äiti

Tämä oli toivepostaus

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (6)

Sateenkaarifaija
Liittynyt28.8.2018

Ollaan mietitty tätä paljon lasteni toisen isän kanssa! Erityisesti rutiineihin liittyvät säännöt ollaan sovittu yhteisiksi: mennään jotakuinkin samaan aikaan nukkumaan, pidetään ruoka-ajat suunnilleen samanlaisina...

Myös turvallisuussäännöt, kuten kädestä pitäminen suojatiellä, ovat samat. Tietysti meillä on 4- ja 7-vuotiaat lapset, joten pienten kanssa nuo rutiinit korostuvat.

Tällä hetkellä ekaluokkalainen on innostunut peleistä, ja parhaillaan yritämme sopia pelipäiviin, sisältöihin ja peliaikoihin liittyviä sääntöjä. Niistä meillä on eri mielipiteitä, mutta ajattelimme että on fiksua tehdä yhteinen sopimus, ettei jouduta sellaisiin "toisessa kodissa saa pelata enemmän" -keskusteluihin. :)

Daisybella

Mitä isommaksi lapsi tulee (nyt 9) ja mitä pidempään erosta kuluu (pian 5 vuotta), sitä erilaisemmaksi luulen lapseni kotien sääntöjen ja kasvatuksen käyvän. Hyvä asia se ei ole, mutta vedetään tätä yhteistyötä muutenkin niin veitsenterällä taituroiden, etten aina uskalla heilauttaa tasapainoa kiistelemällä asioista.
Tietyt asiat ja ehkä ns. suuret linjat ovat edes suunnilleen samat, mutta eroja varmasti löytyy. Olen pyrkinyt isälle kertomaan, että me ollaan lapsen kanssa sovittu tietyt asiat näin ja näin. Ja voin vain toivoa, että hän pitää linjan samana. Keskusteluyhteys on tärkeä pitää lapsen tietäen avoinna, näin ollaan vältytty "kun iskä anto luvan, kun äiti suostui"-yrityksiltä, vaikka harvoin nähdään, mutta aina voi soittaa ja kysyä toiselta, että miten tää nyt olikaan.
Kovasti luotan (tai ehkä vain toivon), että lapsi sietää kotien erilaisuuden ja vaihtuvat odotukset ja olosuhteet. Näen, että vielä on mennyt kelvosti, mutta edessä siintävät teinivuodet voivat ongelmia tuoda.

Äitipuolitoista

Isot linjat on meillä samanlaisia ja peliajat suunnilleen. Kaikkia toisen kodin "normeja" en edes tiedä.
Yhdessä on sovittu viime aikoina esim. sovellusten asentamisesta (koska saa whatsappin tai snapchatin jne.) ja muutoin vedetään ihan omaa linjaa asioita toisesta kodista varmistelematta.
Aina jos jompi kumpi perhe on toivonut jonkun asian suhteen yhteistä linjaa, näin on kompromissi löydetty ja sitouduttu samaan juttuun molemmissa kodeissa.

Yhtenevät linjat on todellakin turvallisuuden tunnetta lisäävä tekijä. Vanhemmuuden jakaminen ja yhteinen linja on tärkeää myös ydinperheissä muttei se aina toimi silloinkaan, saati vuosia erosta. Mutta toisinaan pitää miettiä kumpi vaakakupissa painaa enemmän; se että lapsi saa läheisen suhteen molempiin perheisiinsä vai se että on samat säännöt. Jos siis ajatellaan ettei useinkaan samaa sääntöä saada sovittua, onko siltikään lapselle parasta purkaa koko tapaamissopimusta ja etäännyttää täten etävanhemmasta. Ei meitä koskeva asia, kunhan pohdin.

24/7 äiti

Silloin kun lapsi tapasi isäänsä, hän oireili joka viikonlopun ennen ja jälkeen mm. kiukuttelulla. Mitään keskusteluyhteyttä säännöistä tms. ei ollut ja siksi onkin helpottavaa, ettei tarvi enää edes yrittää. Tietysti minun ja miehenikim kasvatusmetodit poikkeavat hieman toisistaan mutta sovussa asioista pystytään puhumaan kuitenkin rakentavasti. Erovanhemmuus voi olla todella haastavaa!

Vierailija

Uusperheissä yhteiset säännöt eri kotien välillä ei vain toimi. Kodeissa omat säännöt. Kun lapset tämän pienestä oppivat, niin osaavat kunnioittaa tätä. Ei tulisi mieleenkään, että mieheni lapsi ei saisi tehdä meillä jotain mitä hänen äitinsä kieltää, mutta omat lapseni saisivat tehdä. Näistä asioista se lapsi vasta sekaisin meneekin. Kaikissa kodeissa omat säännöt. Kannattaa tähän sinunkin vain tottua. :)

E86

Uskoisin että enemmän lasta ja aikuisiakin sekoittaa ja rasittaa se, ettei jommassa kummassa kodissa ole sääntöjä lainkaan.
Meillä eletään sekä uusperhe arkea äidin kotona ja pelkkää isä arkea isän kotona. Jo tämä, että äidin luona on se toinen aikuinen helpottaa sääntöjen laatimisessa ja varsinkin niiden käyttöönotossa ja noudattamisessa. Meillä on myös uusi vauva joka osaltaan tuo omia haasteita arkeen myös isoille sisaruksille.
Isän luona ollessa on vain isä,jolla muutenkin on ollut vähintäänkin haastavaa ottaa yksin vastuullisen vanhemman rooli arjessa. Lisäksi isä ei tietenkään samalla tavalla ole arkisin aamusta iltaan kotona kuin äitiyslomalla oleva äiti, vaan käy töissä.
Uskon että meillä pääosin ajatus kasvatuksesta ja säännöistä on sama,ollaanhan me vuosia yhdessä kasvatettu näitä lapsia ennen eroa, mutta toisessa kodissa homma lurahtaa kiville ihan aikuisen kykenemättömyyden vuoksi- monesti kuultu lause "ei ennenkään tehty näin tai näin" kertoo mielestäni kaiken oleellisen kyvystä ottaa vastuuta (jonka btw vaatimalla vaati itselleen vuoroasumista halutessaan) ja halusta muuttua/muuttaa toimintaansa uuden tilanteen edessä.
Eihän me enää eletä ydinperhe arkea,jolloin vastuu lapsista oli yksin minulla ja hän osallistui kun halusi tai kun pakotettiin.
Alkuun olin arjen tukena isälle, en enää. Jää oma elämä ihan sivuun, kun edelleen eron jälkeenkin odotetaan vaimon osaan astumista.
Joistain säännöistä on yritetty keskustella mutta turhaan, ex tekee kuitenkin niinkuin tekee oli se lasten etu tai ei, enkä minä (enää)koe olevani siinä asemassa että voin toisen kotiin "määrätä" miten toimitaan.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Panu Pälviä

Olin pari päivää sitten nuoremman poikani kanssa hoitamassa kummipoikaani. Leikimme siinä poikien kanssa niitä näitä, kunnes lapseni isä tuli hakemaan poikamme luoksena. Oli hänen viikkonsa olla pojan kanssa. Neljävuotias kummipoikani katseli poikani pukeutumista ja moikkasi perään. Hän jäi katsomaan suljettua ovea ja oli miettiväisen näköinen.

-Miksi L lähti pois?
-L lähti isänsä luokse (vastasin)
-Miksi se sinne lähti, eikä sinun luokse?
-L:llä on kaksi kotia. Isin koti ja sitten minun koti.
-Miksi?
-Me ei enää asuta yhdessä L:n isän kanssa, ja siksi hänellä on kaksi kotia.
-Ai, riitelittekö te sitten paljon?

Sanoin sitten kummipojalleni, ettemme riidelleet, mutta päätimme kuitenkin muuttaa erilleen. 

Jopa neljävuotias näyttää yhdistävän eroperheet riitelyyn. Olen joskus miettinyt, onko riitely eroperheiden normaali. 

Jäin miettimmään itsekin tätä keskustelua. Jopa neljävuotias (ydinperheen lapsi) näyttää yhdistävän eroperheet riitelyyn. Olen itsekin joskus miettinyt, onko riitely eroperheiden normaali, niin yleistä se taitaa valitettavasti olla.

Ja se surettaa minua. Se surettaa minua siksi, että olen itse lähtöisin hyvin riitaisesta eroperheestä, ja se on vaikuttanut koko elämääni tähän päivään asti. Suhteeni molempiin vanhempiini oli hyvin vaikea. En saanut läheisestä suhdetta kummankaan kanssa, koska en tiennyt, kumpaa uskoa. Tämä on väistämättä vaikuttanut kehitykseeni. En ole myöskään saanut rakennettua itselleni pysyvää parisuhdetta ja en voi olla miettimättä, johtuuko se osittain tästä syystä.

Meillä riideltiin, ja paljon. Ennen ja jälkeen eron. Lapsia käytettiin riitakapuloina. Se oli äärimmäisen ahdistavaa. Lopulta päädyin ajattelemaan, että koko ero oli minun syytäni. On sanomattakin selvää, miten tuollaiset ajatukset vaikuttavat pienen lapsen mieleen, itsetunnon kasvuun, identiteettiin ja perusturvallisuuden tunteeseen.

Haluaisin paukuttaa heidän päähänsä ja huutaa: ettekö te tajua, mitä te teette lapsillenne! Koko heidän elämälleen!

Torstaina 4.10. ilmestyvä Lapsellinen ero -kirjani (Kosmos) kertoo myös tästä teemasta. Ja haluaisin kirjaimellisesti lyödä tuolla kirjalla päähän niitä vanhempia, jotka riitelevät eron jälkeen, vieraannuttavat lapsiaan, vainoavat eks-kumppaniaan, kiistelevät rahasta, huoltajuudesta, lapsista, lasten kuullen ja lasten takia. Haluaisin paukuttaa heidän päähänsä ja huutaa: ettekö te tajua, mitä te teette lapsillenne! Koko heidän elämälleen!

Haluaisin sanoa, että sellaisen tulevaisuudenko te haluatte lapsellenne? Rikkinäisen mielen, huonon itsetunnon, epäluuloisuuden, kykenemättömyyden sitoutumaan, luottamuksen menettämisen elämän peruskallioon: perheeseen. Haluaisin käskeä lukemaan kirjani erotarinat ja miettimään, onko se riitely oikeasti sen kaiken arvoista? 

Kirjaa kirjoittaessani kuulin niin monta surullista tarinaa siitä, miten lapset kärsivät vanhempiensa riitaisesta erosta, että tekisi mieli vain itkeä noiden lasten puolesta.

Eihän se aina mene niin. Mutta valitettavan usein menee. Kirjaani kirjoittaessani kuulin niin monta surullista tarinaa siitä, miten lapset kärsivät vanhempiensa riitaisesta erosta, että tekisi mieli vain itkeä noiden lasten puolesta. Tunnen heidän tuskansa sisälläni. Minä olen elänyt sen saman tuskan.

Vanhemmat, miettikää tätä. Yhdessä ei kannata olla, jos se tuntuu mahdottomalta, ei edes lasten takia, mutta mitä tapahtuu eron jälkeen, on vain ihan teistä itsestänne kiinni. 

Minkälaisen tulevaisuuden te haluatte lapsillenne?

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuopukseni juoksee auton perään ja itkee sydäntäsärkevästi isiä. Sanoin, ettei tarvitse itkeä, pian taas näette. Sanoin, että hän on äidin kulta. Hän tokaisi takaisin, että isinpäs kulta.

Tuo ikävän hetki ja hänen vahva surun tunteensa lävisti minut ja meni suoraan sydämeeni.

Itku jatkui pitkään, kunnes hiipui ja neljävuotias oli jälleen oma itsensä ja alkoi leikkimään. Tuo ikävän hetki ja hänen vahva surun tunteensa kuitenkin lävisti minut ja meni suoraan sydämeeni.

Olen kokenut hyvin paljon vaikeita hetkiä eron jälkeen ja erovanhempana oleminen on välillä todella vaikeaa. Mikään ei kuitenkaan valmista siihen tunteeseen, kun näkee lapsensa kärsivän noin voimakasta ikävää. Valtavat itsesyytöksen aallot kulkevat läpi vartalon kun samaan aikaan koettaa lohduttaa omaa, itkeävää lastaan.

Kun tietää, etten itse ole sitä, mitä hän nyt tarvitsee. Voin vain tarjota lohduttavaa syliä ja vakuuttaa, että hän kyllä saa pian taas nähdä isäänsäkin.

Tämä puoli unohtuu meiltä vanhemmilta usein, kun kamppailemme omien erokipujemme kanssa. Lapsi kärsii myös. Ja vielä paljon enemmän kuin me aikuiset. Lapsi on aina syytön vanhempiensa eroon ja siihen, että joutuu asumaan erillään toisesta vanhemmastaan ainakin joka toinen viikko, joissain tilanteissa enemmänkin. 

Lapsen maailma muuttuu silmänräpäyksessä, kun hänen vanhempansa eroavat. Lapsemme oli sen verran pieni, ettei sitä silloin ehkä niin osannut käsitelläkään. Mitä vanhemmaksi hän tulee, sitä enemmän hän kuitenkin ymmärtää, että hänellä tosiaan on kaksi kotia ja hän on erillään toisesta rakkaasta vanhemmastaan tahtomattaan.

Lohdutuksessa oli mukana pientä tuskaa. Lapsi ei kärsisi näin, jos emme olisi eronneet.

Nämä ajatukset risteilivät mielessäni, kun lohdutin isäänsä ikävöivää poikaani. Kaikki kokemani vaikeudet ja tunteet painuivat taka-alalle. Nyt olin vain äiti ja äidin tehtävä on lohduttaa lastaan. Lohdutuksessa oli mukana pientä tuskaa. Lapsi ei kärsisi näin, jos emme olisi eronneet. Vaikka en vienyt tuota ajatusta pidemmälle, on se siellä kuitenkin. Ei lapsi halua erota perheestään ja vanhemmistaan.

Erovanhemman tärkein tehtävä on osoittaa lapselle rakkautta ja antaa hänelle mahdollisuus rakastaa ja olla kummankin vanhempansa kanssa. Tämä meiltä vanhemmilta joskus ehkä unohtuu. Nyt se on mielessäni kristallin kirkkaana, yhtä kirkkaana, kuin poikani kyynel oli hetki sitten hänen poskellaan.

Lue myös: Vuoroviikkolapsemme arjen järjestelyt

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (2)

Vierailija

Meidän tuollaisissa tilanteissa auttaa se, että lapsi (3v.) voi Whatsappin kautta laittaa ikävöimällensä vanhemmalle ääniviestin, ja myös kerrottaan, että aina jos on ikävä niin voi soittaa Whatsapilla videopuhelun. Vaikka toki se ei poista sitä ikävän tuskaa vaihtohetkissä, mutta selvästi lievittää sitä. Meillä usein myös vaihdot päiväkodin kautta, jolloin eron hetket helpompia. Tsemppiä ja toivottavasti vinkeistä oli apua, jos ei ollu teillä vielä käytössä. <3

Vierailija

Mulla eron jälkeen lapsen ikävä isäänsä kohtaan tuntui kiukkuna ja katkeruutena. Miksi minä olen se, jonka pitää ilta toisensa jälkeen vastata miksi-kysymyksiin ja ottaa vastaan lapsen tunnekuohut aikuismaisesti hammasta purren. Joskus tiuskaisin "Kysy isältäs" , kun en parempaan pystynyt. En onneksi sanonut mitä ajattelin, että parempi vaan kun lähti, en jaksaisi puhua koko asiasta kun ärsyttää koko ukon ajatteleminenkin, että mulla ei todellakaan ole ikävä eikä huvittaisi olla missään tekemisissä mutta kun on yhteishuoltajuuden nimissä vähän pakko. Vaati todella paljon tahdonvoimaa olla lapselle tukena ja hyväksyä (ja oppia arvostamaan) se, että hän rakastaa isäänsä edelleen ehdoitta, vaikka omat tunteet tippui miinukselle jo aikapäiviä sitten.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuopukseni täytti vuosia. Kuva: T-A Bech

Tämä on yksi niistä asioista, joka eroperheissä herättää paljon keskustelua ja erilaisia tunteita. Varsinkin jos vanhemmat eivät tule hyvin toimeen keskenään tai asuvat kovin kaukana toisistaan, ovat kahdet synttärit lapselle enemmän vakio kuin poikkeus. 

Onko lapselle kiva vai kurjaa, että on kahdet synttärit?

Entäpä se lapsen näkökulma? Onko lapselle kiva vai kurjaa, että on kahdet synttärit? Tuntuuko hänestä, etteivät vanhemmat edes hänen takiaan pysty sopimaan ja olemaan rauhassa samassa tilassa juhlien ajan? Vai onkohan sittenkin vain mukavaa, että on kahdet juhlat, kahdet lahjat, kahdet vieraat? 

On varmasti paljonkin lapsen iästä ja vanhempien väleistä kiinni, mikä on paras tapa ratkaista asia. Pieni lapsi voi iloitakin kaksista juhlista. Isompi ehkä viettää joka tapauksessa vain kaverisynttäreitä, jolloin ongelma ratkeaa itsestään.

Myös mahdollinen uusperhetilanne, uusien ja entisten puolisoiden välit, sen miettiminen, ketkä kutsutaan ja kuka tulee, kuka tulee kenenkin kanssa toimeen tai ei tule, vaikuttaa paljon syntymäpäivien järjestelyihin ja juhlapäivän kulkuun. On lukuisia asioita, jotka pitää ottaa huomioon, kun järjestää eroperheen lapsen syntymäpäiviä.

Ensimmäistä kertaa hänellä on kahdet syntymäpäivät. Ja täysin minun takiani.

Kuopukseni vietti tänään 4-vuotispäiväänsä. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa hänellä on kahdet syntymäpäivät. Ja voin ja täytyy sanoa, että täysin minun takiani. Kerroin aiemmin, että hänellä on tähän mennessä ollut joka vuosi vain yhdet synttärit. Ne pidettiin minun kotonani ja kutsuin niihin myös hänen isänsä ja isän puolen sukulaisetkin.

Nyt minusta tuntui, että haluaisin pitää kotonani juhlat, joihin kutsuisin vain vähän vieraita. Ei tuntunut enää luontevalta kutsua luokseni ihmisiä, jotka tuntuvat hyvin etäisiltä ja joiden kanssa en pidä juurikaan enää yhteyttä. Kotini on pieni ja toivoin, että pojan kavereita mahtuisi myös mukaan. Kysyin hänen isältään, olisiko ihan ok, jos pidettäisiinkin tänä vuonna kahdet synttärit.

En ilmeisesti sitten osannutkaan olla avoimesti asioihin suhtautava ja tilanteisiin sopeutuva eroäiti.

Hän sanoi, että kyllä se käy. Silti minulle tuli ensin todella huono omatunto. En ilmeisesti sitten osannutkaan olla avoimesti asioihin suhtautava ja tilanteisiin sopeutuva eroäiti. Tuntuu, että ihan tässä viime aikoina olen joutunut miettimään ihan kaiken uusiksi. Se, mikä toimi ennen, ei tunnukaan enää hyvältä. En vain osannut enää nähdä meitä kaikkia yhdessä viettämässä juhlia.

Samalla mietin vähän ahdistuneenakin, olisiko tämä hyvä vai huono juttu lapselleni. Toisaalta hän ei juuri muista edellisistä syntymäpäivistään mitään ja ei osannut sanoa mitään muuta kuin kiva, kun kysyin, onko kahdet synttärit hauska juttu. Hän kyllä kysyi, tuleeko isi paikalle ja kun sanoin, ettei ole tulossa, niin vastasi että okei. Ehkä vähän isompana hän osaa jo ilmaista paremmin oman mielipiteensä asiaan, ja toivon silloin osaavani ottaa hänen toiveensa huomioon.

Tunsin oloni niin kurjaksi, että kysyin äitiryhmästäni erolapsien kokemuksia kaksista synttäreistä.

Tunsin oloni niin kurjaksi, että kysyin äitiryhmästäni erolapsien kokemuksia kaksista synttäreistä. Useampi sanoi, että pienempänä oli tuntunut kivalle, kun oli kahdet juhlat. Eri asia on sitten isommat kertaluonteiset juhlat, kuten rippi- ja ylioppilasjuhlat, joita toivotaan olevan vain yhdet. Kaikissa perheissä sekään ei aina onnistu. Ehkä tämä toi hieman lohtua minun sekavaan päähäni, kun en enää tiedä, miten asioita kannattaa järjestää meidän eroperheessämme.

Yhtä kaikki toiveestani johtuen lapsellani on tänä vuonna kahdet juhlat: tänään minun luonani ja ensi viikolla isänsä kanssa.

Lue myös: Eroperheen lapsen kevätjuhla – keitä tulee paikalle?

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (2)

Daisybella

Meillä juhlittiin juuri eilen pojan 9-vuotis "kummimummi" synttäreitä. (Virallinen päivä on tänään). Minä järjestän synttärit, kuten aina. Ja paikalle oli kutsuttu myös isä ja isän vanhemmat. Teen niin, koska tiedän, ettei isänsä juhlia järjestäisi. Tulen hyvin toimeen hänen vanhempiensa kanssa, isää itseään en juhliin kaipaisi, mutta tiedän sen olevan pojalle tärkeää. Välimme ovat kelvolliset. Isän uusi vaimo asuu kauempana eikä osallistu. En tiedä, haluaisinko hänet juhliin, jos asuisi liki. Kaverisynttärit järjestän vielä erikseen.
Pari vuotta sitten juhlat pidettiin isän luona, koska asuntoni oli niin pieni. Se oli jokseenkin stressaavaa, palata entiseen kotiin, muttei kuitenkaan "emäntänä", vaikka kaikki järjestely olikin vastuullani. Nyt juhlat pidetään minun luona, minun ehdoilla.

Kahdet synttärit ovat mielestäni enemmän kuin ok ja hyvä, jos tilanne sellainen on. Luulen, ettei lapsikaan pahastu useammista juhlista. Jokainen luo omat tavat ja tyylin, joista on turha kantaa huonoa omatuntoa. Onnea pojallesi!

Äitipuolitoista

Kyllä aina on molemmissa kodeissa sukulaissynttärit. Molemmissa kodeissa on kaksi vanhempaa ja sisaruksia, joten juhliinkin tulee sukua myös äiti- ja isäpuolen puolelta. Olisi ihan megabileet jos pitäisi yhdessä järjestää.
Todennäköisesti juhlimme erikseen myös rippijuhlat jne.
Kun lapset aikanaan aikuisina pitävät juhlia, kuten häitä jne. ei tule olemaan ongelmaa tulla kaikki yhtä aikaa.

Lasten kaverisynttärit pidetään vuorovuosin, koska niitä pitää olla vain yhdet. Olisihan hassua että käytännössä samat kaverit kutsuttaisiin molempiin koteihin juhlimaan.
Toinen perhe kutsutaan kyllä aina mukaan juhliin, eli niissä on kaikki vanhemmat ja sisarukset paikalla. Juhlan sisältö, koristelut, tarjottavat jne. suunnittelee se perhe (lapsen kanssa) joka juhlat järjestää. Mutta yleensä aina osallistetaan toinenkin perhe tuomaan joku lapsen toivoma leivonnainen tai muu herkku. Tuo mielestäni huomioidun olon molemmin puolin.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017