Kirjoitukset avainsanalla abortti

Raskaudenkeskeytys on kliinisempi nimi abortille. Abortti taas kuulostaa sanana negatiiviselle ja sitä pidetäänkin joskus negatiivisena asiana.  Abortti on monisyinen asia ja tuskin kukaan lähtee siihen kevein perustein. Suomessa isoin syy abortille on sen sosiaaliset syyt.

Abortin sosiaaliset perusteet

Sosiaalisia syitä on yhtä paljon kuin tapauksiakin. Sosiaalinen peruste yksinkertaistettuna on, jos lapsen saaminen ja hoitaminen olisi kohtuuton rasitus äidille tai perheelle. Tällaisia syitä ovat heikko taloudellinen tilanne, valmistautumattomuus perheenlisäykseen, vahinkoraskaudet, asumiseen liittyvät asiat, parisuhteen tilanne, opiskelutilanne ja niin edelleen. Syitä on lukuisia ja ne arvioidaan aina tilannekohtaisesti. Ennen 12. raskausviikon täyttymistä keskeytys voidaan tehdä lääkärin suostumuksella.

Abortin yleensä saa aina, jos sen haluaa.

Oma raskaudenkeskeytykseni tehtiin sosiaalisiin syihin vedoten ja tunteita mitä tämä herätti, kerroin aiemmassa tekstissäni. En ollut valmis uuteen lapseen nuorena yksinhuoltajaopiskelijaäitinä. 

Sosiaaliset syyt raskaudenkeskeytykseen aiheuttavat paljon keskustelua, koska niissä aborttiin päätymiseen ei ole lääketieteellistä syytä tai raskaus ei ole esimerkiksi alkanut raiskauksen takia, jolloin abortti koetaan useimpien mielestä hyväksyttävämmäksi kuin muissa tilanteissa. 

Abortti on eettinen kysymys

Abortti on aina jokatapauksessa eettinen kysymys, myös sen lääketieteellisissä syissä. Niissä kysytään, miten meidän tulisi elää, mikä on oikein ja väärin, mikä on tekojen seuraus, minkä periaatteen mukaan elämme, mikä on moraalisesti oikein tai väärin ja niin edelleen. On selvää, ettei näihin ole yksioikoisia vastauksia ja etiikan suuntauksiakin on yhtä monta kuin erilaisia kysymyksiäkin on.

Jotkut hyväksyvät abortin, jotkut ovat sitä vastaan aina. Joidenkin mielestä hedelmöittyneen munasolun poistaminenkin on jo väärin. Silloin esimerkiksi e-pillerit, jotka estävät jo hedelmöittyneen munasolun kiinnittymisen, ovat abortin väline ja niitä ei saa käyttää. Jotkut menevät niin pitkälle, etteivät hyväksy mitään ehkäisyä, koska se estää jo raskautumisen mahdollisuudenkin. 

Kysymys kaiketi on siitä, onko abortin tekeminen murha.

Kysymys kaiketi on siitä, onko abortin tekeminen murha. Tämän jälkeen pitää määritellä, missä vaiheessa alkio tai hedelmöittynyt munasolu on ihminen. Mitä hetkeä voidaan pitää ihmiselämän alkuna? Onko se heti hedelmöityshetkellä sitä tai esimerkiksi siinä vaiheessa, kun noin raskausviikolla 6 alkion sydän alkaa lyömään? Onko alkio ihminen kun se muuttuu alkiosta sikiöksi? Vastauksiin näihin kysymyksiin tukeudutaan eri eettisiin ratkaisuihin päädyttäessä. Samalla tutkitaan tarkkaan myös lääketieteelliseltä puolelta, mikä vaihe tekee ihmisestä ihmisen. Tähänkään ei ole yksioikoista vastausta. 

Lisäksi tulee ratkaista vastakkainasettelu syntymättömän lapsen oikeuksien ja äidin oikeuksien välillä. Kumman oikeudet ja hyvinvointi merkitsevät enemmän? Voidaanko tätä edes millään mittapuulla ratkaista? Pitää myös ratkaista kysymys, onko sikiö oma persoonansa, missä vaiheessa se on sitä vai onko se osa äidin ruumista ennen kuin syntyy tähän maailmaan? Myös äidin oikeus omaan vartaloonsa ja oikeus tehdä sitä koskeviä päätöksiä on yksi näkökulma, joka usein tuodaan esiin.

Oikeaa vastausta ei ole. On vain erilaisia näkemyksiä.

Tuomitseminen on turhaa

Aborttiin päätyneen naisen tai perheen tuomitseminen on turhaa. Hän tai he ovat läpikäyneet vaikeita kysymyksiä sekä keskustelleet asiasta kahden lääkärin kanssa. Kevyein perustein aborttiin harva päätyy ja päätös aiheuttaa joka tapauksessa paljon tunteita; surua, syyllisyyttä, mietteliäisyyttä ja ehkä jopa helpotustakin.

Aborttiin päätyessä on pohdittava tilanteen kokonaiskuvaa. Jo olemassaolevat lapset tai lapsi voi kärsiä, jos tilanteeseen, jossa perhe ei ole valmis uuteen lapseen, tulee vauva. Perhe voi miettiä myös adoption mahdollisuutta, mutta on muistettava, että raskaus ja synnyttäminen on valtava henkinen ja fyysinen ponnistus naiselle ja päätös, että antaa vastasyntyneen vauvansa adopotoitavaksi, ei ole mitenkään itsestäänselvä tai helppo. Myöskään sen sanominen, että monet eivät voi saada lapsia vaikka haluaisivat, ei auta tilanteessa olevaa naista, vaan se voi syyllistää entistä enemmän. Ja melko varmasti hän on miettinyt tätäkin asiaa ja se voi aiheuttaa valtavia syyllisyden tunteita.

Älä tuomitse vaan tue.

Abortti on aina vakava asia, johon liittyy paljon tunteita ja ajatuksia. Älä tuomitse vaan tue perhettä tai naista, joka joutuu miettimään aborttia. Tämä on minun neuvoni.

 

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo Facebook-sivujani?

 

Kuva: Pixabay

Kommentit (2)

Vierailija

Tekstissä on asiavirhe. E-pillerit estävät ovulaation, jolloin munasolu ei edes hedelmöity.

Etä-äiti
Liittynyt10.5.2017

Moikka! Olet oikeassa, jotkut e-pillerit estävät ovulaation. On kuitenkin useita pillereitä, varsinkin minipillereissä, jotka eivät estä sitä ja hedelmöitys voi tapahtua. Ne muuttavat kuitenkin kohdun limakalvoa niin, ettei hedelmöittynyt munasolu voi kohtuun kiinnittyä. 

Terveisin, Etä-äiti

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Muistan ne kaksi viivaa valkoisessa tikussa hyvin. Muistan sen järkytyksen, joka vyöryi ylitseni.

Vaikka olin kyllä tiennyt jo tuloksen ennen noiden viivojen ilmestymistä tuohon tikkuun. Ja tiesin heti, mitä pitäisi tehdä.

Olin kondomin rikkoutumisen jälkeen juossut suoraa päätä apteekkiin.  “Saanko niitä katumuspillereitä”, kysyin minä, 21-vuotias äiti varovasti apteekin tädiltä. Vieressäni rattaissa makoili 1-vuotias pikkuinen poika.

Nielaisin pillerin siinä, apteekin tiskillä. Täti katseli vieressä, hymyili vauvalleni.

"Katselin joka aamu toiveikkaina pikkuhousujani, olisiko niissä verta, mutta kuukautisia ei kuulunut."

Meni viikko. Toinen. Katselin joka aamu toiveikkaina pikkuhousujani, olisiko niissä verta, mutta kuukautisia ei kuulunut. Menin kauppaan. Ostin sipsiä, limpparia, karkkia, kaikkea mahdollista hyvää. En oikein tiedä, miksi. Kai se oli jokin pakoreaktio. En minä yleensä reagoi asioihin syömällä. Nyt jostain syystä piti vain ostaa tuo kaikki.

Apteekin tikku poltteli laukun läpi, tuntui iholla asti.

Naapurin täti tuli vastaan kotipihalla kantaessani noita ostoksia pussissa toisessa kädessäni ja toinen käsi työnsi lastenvaunuja. “Ollaanko sitä juhlimassa jotain?” kysyi katsellen minun herkkuostoksiani. “Joo”, vastasin heikosti. Paha olo velloi sisälläni. Poika rattaissa katseli minua sinisillä silmillään.

Kaksi viivaa tikussa. Poika sylissäni katsoi minua noilla viattomilla silmillään.

"Tiesin heti, etten voi pitää tätä lasta."

Tiesin heti, etten voi pitää tätä lasta.

Me asuimme kahden, poikani ja minä. Olin juuri jatkamassa opiskelujani, poika menisi päiväkotiin. Olimme vähitellen saaneet elämämme sujumaan tuon ensimmäisen yhteisen vuotemme aikana, vaikka rahallinen tilanteeni olikin todella tiukka. Joskus söimme sitä, mitä keräämilläni pulloilla saimme. Ei se haitannut, olin onnellinen tuossa pienessä perhekuplassamme, jossa elimme kahden. Välillä itkimme, välillä nauroimme, välillä väsytti niin että meinasi pyörryttää. Mutta elämä oli. Täydellistä.

En ollut töissä, opiskelutkin oli keskeyttänyt eräät toiset kaksi viivaa tikussa. Lapseni oli halunnut tulla maailmaan läpi sitten vaikka harmaan kiven, tai tässä tapauksessa läpi ehkäisynkin. Olin tiennyt heti, että halusin tuon lapsen.

"Tiesin, etten selviäisi, yksinhuoltajana vajaan kahden vuoden ikäisestä taaperosta ja uudesta vauvasta."

Meistä oli tullut erottomattomat, lapsestani ja minusta.

Nyt nämä kaksi uutta viivaa kummittelivat mielessäni niin, etten voinut melkein hengittää. Tuskaiset ajatukset risteilivät pääni sisällä. Tiesin, etten selviäisi, yksinhuoltajana vajaan kahden vuoden ikäisestä taaperosta ja uudesta vauvasta.

Tiesin, mitä tehdä. Ei se silti helpolta tuntunut.

Itkin. Oksensin, muistaakseni. Katselin vauvaani, kohta taaperoiän saavuttavaa rakasta lastani. TÄMÄ oli minun perhe, me kaksi.

Astelin neuvolan vastaanotolle. “En voi pitää tätä lasta.”

Katselin neuvolantätiä, täti puhui jotain, en kuullut ihan kaikkea, mitä hän sanoi. Mieleen jäi kuitenkin lämmin ymmärrys. Ei pelottanut. Oli jotenkin helpottunut olo.

Viikon päästä kävelin sairaalaan. Siinä samassa sairaalassa oli syntynyt esikoiseni, vain vuosi sitten. Se oli ollut elämäni onnellisin päivä. Nyt sairaalan seinät näyttivät erilaisille. Mutta eivät pelottaville, vain erilaisille. Osasto näytti tutulle. Olikohan se melkein ihan sama kuin vuosi sitten.

Makasin sairaalan sängyssä. Tabletit kahdessa paikassa, suun kautta otettu matkalla mahaani ja alakautta laitettu matkalla kohtuuni.

Tiesin, etten voi pitää tätä lasta.

Kotona seuraavana päivänä katsoin nukkuvaa vauvaani. Helpotuksen tunne kulki läpi koko vartaloni. Hymyilin.

Elämä on yllätyksiä täynnä. Eivät aina sellaisia, mitä toivoisimme tai odottaisimme. Sellainen kuuluu elämään.

 

Lue lisää tarinaani:

Kun sain lapseni parikymppisenä ja jäin yksinhuoltajaksi

Äiti, saanko mennä isin luokse asumaan?

Elämäni tärkein rakkaussuhde

Minä haluan olla etä-äiti

 

Terveisin,  Etä-äiti

Seuraathan jo facebook-sivujani?

Kommentit (9)

Liianmontakertaaäiti

Itkin lukiessani tätä blogitekstiä.
Olen itse ollut tänä vuonna lähes identtisessä tilanteessa. Sillä erotuksella, että kotona asui (ja asuu edelleen) lapsen lisäksi avomies. Lapseni oli myös noin 1v, kun toinen olisi halunnut päästä syntymään ehkäisyn läpi. Tiesin, mikä oli paras ratkaisu kaikille, mutta ei se helppoa ollut. Olen kuitenkin edelleen 100% varma, että tein oikean ratkaisun. On raskasta, ettei asiasta voi puhua kun se on niin tabu. Kiitos, että kirjoitit siitä.

Etä-äiti
Liittynyt10.5.2017

Kiitos ihanasta kommentistasi. Tabuista pitää puhua, että ne eivät enää olisi tabuja. Elämä ei ole mustavalkoista. Ja asioista pitää voida puhua ääneen, vaikka ei olisi samaa mieltä asiasta puhujan kanssa. Sitähän se elämä on, parhaimmillaan, jos pahimmillaankin välillä.

Terveisin, Etä-äiti

Saman läpikäynyt

Minä olen käynyt tuon saman läpi. Lapseni oli suht pieni, kun ehkäisy petti ja tulin raskaaksi. Tuo oli shokki. Mieheni olisi pitänyt lapsen. Itse tiesin, että mieleni ei kestä toista raskautta. Ensimmäinen oli jo koettelemus, lapsen syntymä oli suunnaton helpotus.
Keskustelimme tästä ja minulle abortti oli ainoa vaihtoehto. En kokenut tekeväni mitään väärää, eteenkin kun olin huolehtinut ehkäisystä. Lääkäri vielä sanoi, että ko. ehkäisyvalmiste on pettänyt muillakin.
En ole koskaan katunut päätöstä. Se oli oikea meidän perheen ja oman hyvinvointini vuoksi. Sinulla tapaus on vielä tuore, mutta tuo unohtuu vuosien myötä. Tsemppiä ❤

Nina__

Minullekin on käynyt noin, tosin minulla oli jo tuolloin aviopuoliso. Ainokaisemme oli 9kk vanha, maailman ihanin vauva. Tiesimme kuitenkin että perheemme oli siinä, nyt ja aina. Ei siihen olisi mahtunut ketään muuta, ei silloin eikä koskaan. En syytä itseäni tapahtuneesta sillä se oli vahinko ja tekemämme ratkaisu oli meidän kaikkien parhaaksi. Niinkuin sinunkin ratkaisusi oli parhaaksi teille ❤

Vierailija

Ei heru ymmärrystä täältäkään. Mielestäni abortti sosiaalisista syistä pitäisi kieltää. Suomessa yhteiskunnan tuki varmistaa sen, että taloudellisesti jotenkin pärjää ja rakkaus ei jakamalla lopu. Minun silmissäni olet murhaaja. Ja moni lapseton pari olisi tosiaan mielellään ottanut sen adoptiovauvan.

Jenny In a boho home
Liittynyt2.9.2014

Ei lasten adoptointikaan tuosta vaan onnistu, että senkus hakee synnäriltä jonkun jota omat vanhempansa eivät voineet tai halunneet pitää.
Ja mietin kyllä näitä asioita ihan sen syntymättömän lapsen kannalta. Millaisen elämän hän saisi? Haluaisinko itse synnyttää lapsen vain luovuttaakseni sen koneiston kynsiin? Huostaanotot ja adoptiot kun eivät välttämättä tuota elämäänsä tyytyväisiä ja mieleltään vahvoja aikuisia.

In a boho home -blogi Vanha talo, värikäs koti. Remonttia, sisustamista, vegaaniruokaa, diy juttuja ja lapsihaaveita.
Instagram
Facebook

Tuore äiti

Kirjoittaja ja muut samassa tilanteessa olleet ei millään tavalla kommentoi harkitsivatko adoptiota. Ihmettelen onko sekin jotenkin tabu. Tekevätkö naiset abortteja, koska häpeävät ei toivottuja raskauksiaan. Raskausaikakin voi toko ottaa fyysisestikin koville mutta jos joku tekee abortin siksi, että kukaan ei saisi tietää raskaudesta, niin se on väärin, mm. abortin tekevää äitiä kohtaan. Ei toivottu raskaus voi sattua kenelle tahansa. Sitä ei pitäisi joutua häpeämään. Ottaen huomioon millainen pula adoptiolapsista on, ihmettelen miksei adoption puolesta kamppanjoida missään. Suomessa tehdään paljon abortteja. Se on raskasta asianomaisille ja terveydenhuoltohenkilökunnalle, joka joutuu avustamaan. Miksei muista vaihtoehdoista puhuta enemmän? Moni ihminen voisi sen myötä voida paljon paremmin.

Kahden äiti

Sinä joka ehdotat abortin sijaan lapsen antamista adoptoitavaksi: voisitko itse kuvitella antavasi juuri synnyttämäsi lapsen pois? Ei toivottu raskaus voi sattua kenelle tahansa. Abortti on huomattavasti vähemmän raskas asianomaiselle -eli äidille- kuin adoptio. 

Adoptiolapsi

Olen onnellinen että synnyin vuonna 1969 - ennen abortin laillistamista. Koska jos abortti olisi ollut silloin laillista, minä en tässä kirjoittelisi. Sain uuden kodin kolmikuisena ja elin aivan samanlaista elämää kuin kuka tahansa muu lapsi. Ja biologiseen sukuunikin olen tutustunut eli juuretkin minulla on, vaikka hataratkin. Minulla on siis adoptiovanhemmat, adoptioveli ja oma perheeni, jossa minulla on neljä biologista tytärtä. Mitä kaikkea olisikaan jäänyt puuttumaan ja elämättä, jos biologinen äitini olisi tehnyt abortin tai kävellyt junan alle (niin kuin hän joskus kertoi ajattelevansa tehdä). Kaikki kiitollisuus biologiselle äidilleni elämän lahjasta. Ja kiitollisuus adoptiovanhemmilleni hoitamisestani ja huolehtimisestani kun olin lapsi. Moni tänäkin päivänä kärsii lapsettomuudesta ja olisi ikionnellinen, jos saisi adoptiolapsen itselleen. Suomalaisista adoptiolapsista -jos kohta lapsista ylipäätään- on nykyään huutava pula.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Huhtikuu
Tammikuu
2017