Kirjoitukset avainsanalla erovanhemmuus

Kuopukseni täytti vuosia. Kuva: T-A Bech

Tämä on yksi niistä asioista, joka eroperheissä herättää paljon keskustelua ja erilaisia tunteita. Varsinkin jos vanhemmat eivät tule hyvin toimeen keskenään tai asuvat kovin kaukana toisistaan, ovat kahdet synttärit lapselle enemmän vakio kuin poikkeus. 

Onko lapselle kiva vai kurjaa, että on kahdet synttärit?

Entäpä se lapsen näkökulma? Onko lapselle kiva vai kurjaa, että on kahdet synttärit? Tuntuuko hänestä, etteivät vanhemmat edes hänen takiaan pysty sopimaan ja olemaan rauhassa samassa tilassa juhlien ajan? Vai onkohan sittenkin vain mukavaa, että on kahdet juhlat, kahdet lahjat, kahdet vieraat? 

On varmasti paljonkin lapsen iästä ja vanhempien väleistä kiinni, mikä on paras tapa ratkaista asia. Pieni lapsi voi iloitakin kaksista juhlista. Isompi ehkä viettää joka tapauksessa vain kaverisynttäreitä, jolloin ongelma ratkeaa itsestään.

Myös mahdollinen uusperhetilanne, uusien ja entisten puolisoiden välit, sen miettiminen, ketkä kutsutaan ja kuka tulee, kuka tulee kenenkin kanssa toimeen tai ei tule, vaikuttaa paljon syntymäpäivien järjestelyihin ja juhlapäivän kulkuun. On lukuisia asioita, jotka pitää ottaa huomioon, kun järjestää eroperheen lapsen syntymäpäiviä.

Ensimmäistä kertaa hänellä on kahdet syntymäpäivät. Ja täysin minun takiani.

Kuopukseni vietti tänään 4-vuotispäiväänsä. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa hänellä on kahdet syntymäpäivät. Ja voin ja täytyy sanoa, että täysin minun takiani. Kerroin aiemmin, että hänellä on tähän mennessä ollut joka vuosi vain yhdet synttärit. Ne pidettiin minun kotonani ja kutsuin niihin myös hänen isänsä ja isän puolen sukulaisetkin.

Nyt minusta tuntui, että haluaisin pitää kotonani juhlat, joihin kutsuisin vain vähän vieraita. Ei tuntunut enää luontevalta kutsua luokseni ihmisiä, jotka tuntuvat hyvin etäisiltä ja joiden kanssa en pidä juurikaan enää yhteyttä. Kotini on pieni ja toivoin, että pojan kavereita mahtuisi myös mukaan. Kysyin hänen isältään, olisiko ihan ok, jos pidettäisiinkin tänä vuonna kahdet synttärit.

En ilmeisesti sitten osannutkaan olla avoimesti asioihin suhtautava ja tilanteisiin sopeutuva eroäiti.

Hän sanoi, että kyllä se käy. Silti minulle tuli ensin todella huono omatunto. En ilmeisesti sitten osannutkaan olla avoimesti asioihin suhtautava ja tilanteisiin sopeutuva eroäiti. Tuntuu, että ihan tässä viime aikoina olen joutunut miettimään ihan kaiken uusiksi. Se, mikä toimi ennen, ei tunnukaan enää hyvältä. En vain osannut enää nähdä meitä kaikkia yhdessä viettämässä juhlia.

Samalla mietin vähän ahdistuneenakin, olisiko tämä hyvä vai huono juttu lapselleni. Toisaalta hän ei juuri muista edellisistä syntymäpäivistään mitään ja ei osannut sanoa mitään muuta kuin kiva, kun kysyin, onko kahdet synttärit hauska juttu. Hän kyllä kysyi, tuleeko isi paikalle ja kun sanoin, ettei ole tulossa, niin vastasi että okei. Ehkä vähän isompana hän osaa jo ilmaista paremmin oman mielipiteensä asiaan, ja toivon silloin osaavani ottaa hänen toiveensa huomioon.

Tunsin oloni niin kurjaksi, että kysyin äitiryhmästäni erolapsien kokemuksia kaksista synttäreistä.

Tunsin oloni niin kurjaksi, että kysyin äitiryhmästäni erolapsien kokemuksia kaksista synttäreistä. Useampi sanoi, että pienempänä oli tuntunut kivalle, kun oli kahdet juhlat. Eri asia on sitten isommat kertaluonteiset juhlat, kuten rippi- ja ylioppilasjuhlat, joita toivotaan olevan vain yhdet. Kaikissa perheissä sekään ei aina onnistu. Ehkä tämä toi hieman lohtua minun sekavaan päähäni, kun en enää tiedä, miten asioita kannattaa järjestää meidän eroperheessämme.

Yhtä kaikki toiveestani johtuen lapsellani on tänä vuonna kahdet juhlat: tänään minun luonani ja ensi viikolla isänsä kanssa.

Lue myös: Eroperheen lapsen kevätjuhla – keitä tulee paikalle?

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (2)

Daisybella

Meillä juhlittiin juuri eilen pojan 9-vuotis "kummimummi" synttäreitä. (Virallinen päivä on tänään). Minä järjestän synttärit, kuten aina. Ja paikalle oli kutsuttu myös isä ja isän vanhemmat. Teen niin, koska tiedän, ettei isänsä juhlia järjestäisi. Tulen hyvin toimeen hänen vanhempiensa kanssa, isää itseään en juhliin kaipaisi, mutta tiedän sen olevan pojalle tärkeää. Välimme ovat kelvolliset. Isän uusi vaimo asuu kauempana eikä osallistu. En tiedä, haluaisinko hänet juhliin, jos asuisi liki. Kaverisynttärit järjestän vielä erikseen.
Pari vuotta sitten juhlat pidettiin isän luona, koska asuntoni oli niin pieni. Se oli jokseenkin stressaavaa, palata entiseen kotiin, muttei kuitenkaan "emäntänä", vaikka kaikki järjestely olikin vastuullani. Nyt juhlat pidetään minun luona, minun ehdoilla.

Kahdet synttärit ovat mielestäni enemmän kuin ok ja hyvä, jos tilanne sellainen on. Luulen, ettei lapsikaan pahastu useammista juhlista. Jokainen luo omat tavat ja tyylin, joista on turha kantaa huonoa omatuntoa. Onnea pojallesi!

Äitipuolitoista

Kyllä aina on molemmissa kodeissa sukulaissynttärit. Molemmissa kodeissa on kaksi vanhempaa ja sisaruksia, joten juhliinkin tulee sukua myös äiti- ja isäpuolen puolelta. Olisi ihan megabileet jos pitäisi yhdessä järjestää.
Todennäköisesti juhlimme erikseen myös rippijuhlat jne.
Kun lapset aikanaan aikuisina pitävät juhlia, kuten häitä jne. ei tule olemaan ongelmaa tulla kaikki yhtä aikaa.

Lasten kaverisynttärit pidetään vuorovuosin, koska niitä pitää olla vain yhdet. Olisihan hassua että käytännössä samat kaverit kutsuttaisiin molempiin koteihin juhlimaan.
Toinen perhe kutsutaan kyllä aina mukaan juhliin, eli niissä on kaikki vanhemmat ja sisarukset paikalla. Juhlan sisältö, koristelut, tarjottavat jne. suunnittelee se perhe (lapsen kanssa) joka juhlat järjestää. Mutta yleensä aina osallistetaan toinenkin perhe tuomaan joku lapsen toivoma leivonnainen tai muu herkku. Tuo mielestäni huomioidun olon molemmin puolin.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Panu Pälviä

Jos nyt hetki ihan rehellisesti puhutaan, en haluaisi ajatella mitään kokonaiskuvaa. En olla reilu enkä hyvä erovanhempi eks-kumppanini kanssa. Haluaisin vain olla itsekäs ja sanoa:

Et saa enää viedä tätä lasta luotani, et enää ikinä.

Olin laittamassa viime viikolla viestiä kuopukseni isälle, että voisiko poika olla vähän enemmän luonani kuin aiemmin olemme sopineet. Samaan aikaan hän laittaa viestiä, että voisiko hän olla pari päivää kuukaudessa enemmän kuin nyt on ollut.

Katsoin kännykkääni ja jäi viesti laittamatta. Meillä on niin ihana tilanne, että molemmat vanhemmat haluavat olla lapsen kanssa ja lapsi haluaa olla molempien vanhempiensa kanssa. Voisiko ihanteellisempaa tilannetta ollakaan?

Kaikki toimii hyvin muuten paitsi minun pääni sisällä. Koska haluaisin olla itekäs ja omia lapsen itselleni.

Ei tietenkään voi. On lapsen oikeus ja etu sekä meidän vanhempienkin parasta, että kaikki toimii hyvin. Ja kaikki toimii hyvin muuten paitsi minun pääni sisällä. Koska haluaisin olla itekäs ja omia lapsen itselleni. Edes tämän lapsen. Hän on luonani edes sen viikon kerrallaan. Hän on perheeni enemmän kuin mikään muu. Saisinko edes hänen kanssaan olla ihan koko ajan?

Ja samaan aikaan tiedän, etten voi. Kun en vain voi. Voisin tällä hetkellä taas manata tämän eroperheilyn ihan johonkin maan alimpaan koloon. Miksi teit sitten lapsia, miksi sitten erosit, jos nyt on niin kamalaa? kuuluvat pääni sisällä kommentit, jotka voisivat olla itse kirjoittamiani. Niin, miksi ihmeessä lähdin siihen jälleen?

Miksi vaaransin jälleen sydämeni ja rakastuin lapseeni niin palavasti, että kun ero tuli, tiesin, että repeydyn siitä täysin rikki?

Miksi vaaransin jälleen sydämeni ja rakastuin lapseeni niin palavasti, että kun ero tuli, tiesin, että repeydyn siitä täysin rikki? Olin sen jo kerran kokenut– sen, mitä on olla erossa lapsestaan. Olinko hullu, kun lähdin vielä senkin jälkeen rohkeasti kohti perheunelmaa – kohti sellaista perhettä, jossa ei tarvitsisi olla erossa lapsestaan?

Ja kun auto on jo poissa näköpiiristä ja lapseni on jälleen viikon isänsä luona, tekee mieli lähettää se viesti, olla se kamala vanhempi. Sanoa, että nyt muutetaan tämä järjestely. Mutta en sano. Vain hiljaa mielessäni toivon, ettei minun tarvitsisi kokea tätä ikävää kahta viikkoa kuukaudessa. 

Lue myös: En uskalla enää tehdä lapsia

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

 

Kommentit (1)

Heli R.

Tsemppihalaus! Tiedätkö, ymmärrän tuon tunteen ja tilanteen täydellisesti! Itsekin ollut jo viestiä laittamassa ja ehdottamassa itsekkäitä muutoksia - ja jättänyt sitten laittamatta, koska se olisi vain itsekästä. Lapsella (meidän tapauksessa lapsilla) on kaikki niin hyvin kuin voi ja isälläkin on yhtä paljon oikeus olla vanhempi kuin minulla äitinä. Siksi olen ollut laittamassa sitä viestiä, pyörinyt ja itkenyt ja surrut omaa surkeaa oloani ja ikävää lukemattomia kertoja. Jaksanut ja kestänyt aina yhden viikon tai kerran kerrallaan ja aika on armollisesti kulunut. Ja päässä jyskytti/jyskyttää se ajatus, että en ole tähän maailmaan lapsia tehnyt ollakseni heistä erossa. Ja silti olen vain ollut, hetki kerrallaan, kun oikeudentaju ja rakkaus lapseen ei ole antanut muuta tehdä. Nyt lapset ovat jo hieman isompia ja tiedän, että olen tehnyt kaiken oikein. Asumme niin lähellä exän kanssa, että lapset voivat kulkea itsekseen ja oman halunsa mukaan tätä väliä. Toiset pitävät paremmin kiinni viikoistaan, toiset eivät. Joten kovasti jaksamista ja ikävän kestämiseen kärsivällisyyttä sinulle! 💕💕

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Mitä minulle kuuluu nyt eron jälkeen?

Erostani on kulunut puolitoista kuukatta. Mitä minulle kuuluu nyt?

Luulen, ettei eroihin ikinä totu, vaikka niitä onkin tullut koettua jonkin verran. Jotkut voivat ajatella, että "osaan" erota helposti ja jatkaa eteenpäin tuosta noin vain, kun se on minulle niin tuttua. Tuollainen on loukkaavaa, koska olen panostanut jokaiseen suhteeseeni paljon, antanut itsestäni ja tunteitani toisen huomiin. Kun sellainen suhde päättyy, sattuu se tosi paljon, vaikka ero olisikin helpotus.

Eron jälkeen katkeruuden, vihan ja pettymyksen tunteet ovat tavallisia. Ja niitä olenkin tuntenut paljon. 

Eivät erot ikinä ole mitään arkipäivää ja helposti ohitettavissa. Olen eronnut elämässäni useamman kerran kuin jotkut toiset, mutta jokainen eroni on ollut vaikea, jokin toisella tavalla kuin toinen, mutta aina ne ovat vieneet osan minusta mennessään. Olen rikkoutunut, ja eheytynyt jälleen; mutta tuloksena on aina eri ihminen kuin ennen eroa ja suhdetta.

Olen ollut tänä kesänä ärtynyt ja miettinyt, miksi koko viime vuosi meni niin kuin meni, vaikka jossittelu onkin turhaa. Pyrin, kuten aina, tekemään asiat niin hyvin kuin voin ja sen hetkisen tunteen ja fiiliksen mukaan. Ei sitä mitenkään muuten voikaan elää.

Eron jälkeen katkeruuden, vihan ja pettymyksen tunteet ovat tavallisia. Ja niitä olenkin tuntenut paljon. Suurin tunne on ollut ehkä pettymys. Ehkä ennen kaikkea petyin omiin odotuksiini. Suhteessa on kaksi ihmistä, ja en voi tehdä muuta kuin oman osani. Pettymyksen tunteet kohdentuvat varsinkin odotusteni murskautumiseen ja niiden epärealistisuuteen.

Opin, että olen vahvempi kuin luulinkaan. Opin arvostamaan ja rakastamaan itseäni.

Kasvoin kesän aikana todella paljon. Opin tuntemaan itseni paremmin kuin aikaisemmin tunsin. Opin, että kestän vastoinkäymisiä yllättävän hyvin. Opin, että olen vahvempi kuin luulinkaan. Opin arvostamaan ja rakastamaan itseäni. Pidän itseäni arvokkaana ja tärkeänä ihmisenä. Siksi en anna itseäni kohdeltavan huonosti tai en elä sellaista elämää, josta en nauti. Sellaiseen ei kannata omaa arvokasta aikaansa käyttää.

Selvisin kesästä ja sen tuomista pettymyksistä omasta mielestäni kiitettävästi. Vaikka niitä eläessä luulin, että varmasti en jaksa, jaksoin silti. Yksi tärkeä asia –tärkein kaikista– oli, että lähennyin lasteni kanssa ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Ymmärsin, että heissä minulla on vahvuus. Äiti-identiteettini kasvoi ja muuttui, ja arvostan tuota identiteettiä.

Selvisin kesästä ja sen tuomista pettymyksistä todella hyvin. Vaikka niitä eläessä luulin, että varmasti en jaksa, jaksoin silti.

Se on tuonut kuitenkin myös vaikeita tunteita, koska lapseni eivät ole luonani koko ajan. Olen joutunut uudelleen opettelemaan olemaan yksin – olemaan eroäiti. Ymmärtämään, etten voi olla heidän kanssaan koko aikaa. Elämääni värittävät ja määrittävät paljolti eron tuskat ja yksinäisyyden tunteet, mutta myös onnistumiset ja vahvaksi kasvaminen. Tällaiseksi elämäni on muodostunut.

Olen jälleen yksin. Kuva: Panu Pälviä

Minä olen yksin. Sen opettelu on ollut tuskallista.

Minä olen yksin. Sen opettelu on ollut tuskallista, vaikka ennen parisuhdettani nautin yksin olosta ja itseeni panostamisesta. Pyrin pääsemaan tuohon fiilikseen takaisin. Ja kun pääsen, tiedän, että olen vahvempi kuin ikinä aiemmin olen ollut.

Siksi sanon, että ero on aina kriisi, mutta mahdollisuus aina myös uuteen. Ero opettaa varsinkin itsestä aivan uusia asioita.

Siksi en kadu mitään. Vaan astelen eteenpäin vahvempana kuin koskaan.

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (1)

Vierailija

Samoja fiiliksiä eron jälkeen ❤ Katkeruus, viha, epäonnistunut olo...tuttua. Unelma perheestä kokonaisena romuttuu ja muut suunnitelmat yhdessä. Kahden lapsen kanssa elämä jatkuu ja arki pitää järjissä. T. Kahden lapsen eronnut äiti

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kirjoitan tätä tekstiäni silmät kyynelissä. Edessäni istuu kuopukseni ja mutustaa iltapalaleipäänsä. Hän lähtee huomenna isänsä luokse. On ollut luonani nyt poikkeuksellisesti lähes kolme viikkoa. 

Voiko rakkaus sattua näin paljon?

Voiko rakkaus sattua näin paljon? Katson lastani ja sydäntä puristaa. En halua, että hän lähtee! Minulla on ollut viime viikkoina todella vaikeaa. En osaa olla erossa lapsistani. Ennen osasin, nyt en enää. Mitä tapahtui? Eroäiti, vihaan tuota sanaakin. En halua olla erossa heistä. Odotan kauhulla sitä hetkeä, kun he lähtevät. Mikä minua vaivaa?

Tahtoisin halata häntä enkä päästää ikinä irti. Miten naurettavaa. Eihän lasta voi koko aikaa halata. Mutta kun haluaisin. En halua päästää irti. Sattuu.

En enää tiedä, mitä tekisin, kun lapset eivät ole luonani. Miten oikein kuluttaa aikaa? Pyörin kotona orpona ja ihan eksyneenä. Voiko lapsiaan rakastaa kipuun asti? Nyt tuntuu siltä.

Miten naurettavaa. Eihän lasta voi koko aikaa halata.

Älä lähde, tekisi mieli huutaa, mutta en minä huuda. Katson vain tuota lasta, joka on niin rakas, huomenna jo muualla. Kyynel vierähtää jo syliini ja kädet vapisevat. On vaikea kirjoittaa.

En haluaisi jakaa näitä lapsia kenenkään kanssa. Haluan omia heidät ja pitää heidät itselläni. Älkää lähtekö.

En halua ajatella sitä huomista hetkeä, kun vien lapsen päiväkotiin. Isi hakee sinut tänään, sanon ja kurkkuun sattuu, koska ikävä kuristaa sitä jo. Sanonta ikävä kuristaa kurkkua on totta. Se todella kuristaa. Tuntuu, ettei voi hengittää. 

Juoksen päiväkodin nurkan taakse ja purskahdan itkuun. En halua mennä töihin, en halua liikkua enkä tehdä mitään. Haluan hakea lapseni takaisin ja halata vielä kerran. Ja sitten astelen töihin ja kukaan ei näe tuskaa sydämessäni.

Eroäiti. Vihaan tuota sanaa.

Ja sitten he tulevat takaisin. Hetken saan olla heidän kanssaan. Kunnes he taas lähtevät. Tämä kiertokulku, oman elämäni vaikein, toistuu uudelleen ja uudelleen. 

On vain jaksettava. Vaikka ei kestäisi enää sekuntiakaan. Ikävä. Herrajumala se sattuu. Ja tämä rakkaus. Voiko tähän hukkua? Tulen kotiin töistä ja vastassa on vain ruokapöytä, jonka nurkassa näkyy pieni leivänmurunen. Siinä se minun lapseni eilen istui. Nyt istuu isänsä luona.

Menen sängylle ja käperryn peiton alle. Aika, kulu nopeasti.

Lue myös: 
Riittämättömyys, tuska, suru
Kaikki muuttui, ja minusta tuli äiti-ihminen

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (4)

Vuoden Äiti

Voin vain yrittää kuvitella, miten pahalta sinusta tuntuu.

Minä saan olla lasteni kanssa joka päivä ja silti aloin itkeä, kun lapseni puhui siitä, miten hän 10 vuoden päästä muuttaa pois kotoa. Liian pian! Et lähde! En tietenkään sanonut mitään.

Halauksen tahdon sinulle jättää.

Vierailija

Voimia sinulle kohtalotoverini. Tunnen ja tiedän tuskasi. Yhtä vaikeaa täällä. Olen yrittänyt ajatella mitä voin tehdä lapsen hyväksi, vaikka hän välillä onkin poissa: suunnittelen yhteisiä retkiä, valmistelen jotain kivaa häntä varten tms. Ja toisaalta, ovat jotkut työnkin takia viikon erossa lapsistaan. Tsemppiä! Aika voi helpottaa myös asiaa.

Vierailija

Voimia sinulle, tiedän miltä sinusta tuntuu, en kestä ajatustakaan että lapseni ei ole luonani... Sydän särkyy aina kun. He lähtevät..

Laura86

En sano että tiedän miltä sinusta tuntuu kun en voi tietää, en ole samassa tilanteessa. Vaan aivan päinvastaisessa. Lapseni isä on toisessa maassa ja välit minun vanhempiini meni vastottain. Tyttäreni on luonani koko ajan. Tuntuu että välillä tukehdun vaikka osaamme jo antaa toisillemme hyvin omaa aikaa ja tilaa. Silti tunnen jotain samaa joka kerta kun hän lähtee yökylään. Mitä jos sattuu jotain? Kukaan muu ei tunne lastani kuin minä. Miten he pärjää kun eivät kulmien asennosta jo tiedä mitä seuraavassa sekunnissa tapahtuu.

Kasvata tunteitasi, vaali niitä. Niiden on tarkoitus kehittää sinua. Voiko tilannetta muuttaa? Edes väliaikaisesti. Odota innolla, rakasta puhki kun lapsesi on paikalla. Kaikki tunteet on sallittuja ja yleensä niillä on jokin tarkoitus. Mieti mikä tarkoitus näillä on?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Huhtikuu
Tammikuu
2017