Kirjoitukset avainsanalla erovanhemmuus

Kuva: Panu Pälviä

Minusta tuntuu, että olen tällä hetkellä aika hukassa äitiyteni kanssa. Minulla on todella paljon tavoitteita tälle vuodelle, innostavia juttuja tiedossa ja haluan kehittää itseäni ammatillisesti. Yhtäkkiä heräsin kysymykseen: ajattelenko itseäni äitinä enää ollenkaan?

Ajattelenko itseäni äitinä enää ollenkaan?

Olen ollut niin kiireinen näiden juttujen kanssa, että huomasin tällä viikolla, kun lapseni eivät ole luonani, etten ole ajatellut heitä juuri ollenkaan. Tai, en yhtään. Eilen sain nuoremman pojan isältä viestin, että voisitko viedä ne kurasaappaat päiväkotiin, kun on aika märkää näillä talvikengillä pojan olla. Olin unohtanut koko kumpparit, kaiken keskellä.

Poika on kulkenut vesikelillä talvikengissä, ties minkä flunssan vielä ehkä saa märkien sukkien takia. Tuli todella outo fiilis: olenko hukannut äitiyden identiteettini täysin kaiken muun lomassa? Kun olen kamppaillut parisuhdeongelmien kanssa, elämänmuutoksen suunnittelussa ja ties missä, unohdinko, että minulla on lapsiakin?

Erovanhemmuudessa joutuu tekemään mielestäni yllättävän paljon ajattelutyötä sen suhteen, miten vanhemmuuttaan toteuttaa.

Erovanhemmuudessa muutenkin joutuu tekemään mielestäni yllättävän paljon ajattelutyötä sen suhteen, miten omaa vanhemmuuttaan toteuttaa. Onko yhteydessä lapseen, kun tämä on isänsä luona ja kun lapsi on minun luonani, kuinka läsnä osaankaan olla, unohtaako lapsi minut, kun on pitkiä aikoja isänsä kanssa ja niin edelleen. Ja nyt kun oma elämä menee kovaa vauhtia eteenpäin, kasvavat vanhemmuudenkin paineet ihan eri tavalla.

Minun arkeni on jonkun lapsuus on älyttömän hyvä sanonta. Minun elämäni nivoutuu lasteni elämään väkisinkin hyvin tiukasti. Millainen heidän lapsuutensa on minun kanssani, saanko unohtaa heidät tällä tavoin aika ajoin, olenko 50% äiti, kun olen vuoroviikkovanhempi vai 100-prosenttisesti äiti, vaikka en ole koko ajan lapseni kanssa ja välillä hän ei ole ajatuksissanikaan?

En halua olla puolittain mukana oleva äiti, vaikka olen etä- ja vuoroviikkoäiti.

Haluan tehdä ryhtiliikkeen, en halua olla puolittain mukana oleva äiti. Miten tämä onnistuu etä- ja vuoroviikkoäidiltä, onkin vaikeampi kysymys. Vanhempaa poikaa saatan tavata kerran kuukaudessa. Miten pystyisin parantamaan äiti-identiteettiäni hänen suhteensa? Entä nuoremman kanssa, kun isä on aktiivisesti mukana hänen elämässään ja en voi hänen viikoillaan sotkeentua heidän elämäänsä?

Hyvänen aika, onko tämä eroäitiys näin haastavaa?

Lue myös:
Lapseni tuntuu aika-ajoin jo vieraalta
Mitä on äitiys?

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Panu Pälviä

Olen vuoden kirjoittanut eroperheiden arjesta, ongelmista, erityispiirteistä, iloista ja suruista. Minähän juuri tiedän jo miten tämä kuvio toimii. Joka toinen vuosi sulle, joka toinen vuosi mulle. Monen monessa huoltajuuspaperissakin lukee juuri näin.

Reilua.

Se ei ole reilua silloin, kun minä haluaisin lapseni jouluksi kotiini niin paljon että tekisi mieli huutaa

Paitsi että ei ole. Se ei ole reilua silloin, kun minä haluaisin lapseni jouluksi kotiini niin paljon että tekisi mieli huutaa. Sain viime vuonna jo jatko- ja armonaikaa, kun olisi ollut isän vuoro olla lapsen kanssa jouluna, mutta hän pyysi, voisinko minä kuitenkin olla. No minähän olin. Kiitin häntä mielessäni. Ah, joulu on pelastettu.

Vietinkin sitten perhejoulun vailla vertaa. Kun oma perheeni ei vietä joulua, sain viimeinkin nauttia hetken siitä, että lapsi on lähellä ja perhettä ympärillä.

Nyt ei ole. Ei ole kumppania eivätkä lapset ole luonani. Jatkoaika on ohitse. Ja voi piip että tämä ahdistaa. Tekisi mieli olla välittämättä mistään reiluudesta ja hyvästä hengestä ja sopimuksista. Olla se maailman kiukkuisin eroäiti, joka sanoo, että lapsen paikka on äidin luona. Minä, joka sanon, että molemmat vanhemmat ovat tasavertaisia ja  lapsen on hyvä juuri molempien luona.

Liityn tuhansien erovanhempien joukkoon, jotka eivät saa viettää jouluaan, pyhäpäiviään ja tärkeitä hetkiään lastensa kanssa.

Paitsi nyt en halua sanoa, kun tämä tuska piinaa juuri minua. Liityn tuhansien erovanhempien joukkoon, jotka eivät saa viettää jouluaan, pyhäpäiviään ja tärkeitä hetkiään lastensa kanssa. Ei tässä oikeasti ole mitään kummallista.

Joka toinen erovanhempi on väistämättä tässä tilanteessa. En vain koskaan tiennyt, että tämä sattuu näin paljon. Nyt se on omalla kohdalla. Ensimmäistä kertaa. 

En ole mikään erityistapaus.

Onko minulla tästä lähtien vain joka toinen vuosi oikea joulu?

Onko joulu edes mikään joulu ilman omia rakkaimpia, omia lapsia? Tottuuko tähän ikinä? Vastauksia on niin monta kun on vanhempiakin. Monet eivät vuosienkaan jälkeen totu tällaiseen. Onko minulla tästä lähtien vain joka toinen vuosi oikea joulu?

Olen jo tottunut, ettei esikoinen ole jouluna luonani. Pitääkö nyt tottua siihenkin, että joka toinen vuosi ei ole kuopuskaan? Ja samaan aikaan jo tiedän, että pitää.

Lähestyvä joulu ja lapsen innostus kaikesta ovat katkeransuloisia. Haluan nauttia niistä hänen kanssaan ja riemuita lähestyvistä lahjoista ja joulupukista. Ja samaan aikaan tiedän, etten ole aattona jakamassa niitä asioita hänen kanssaan. Kun aattoilta saapuu, lapseni ovat muualla aukaisemassa lahjojaan ja syömässä herkkuja. En osaa yhtään sanoa, miltä silloin minusta tuntuu. Mutta luulen, että ihan tosi pahalle.

Olen surullinen.

Niin surullinen.

Perheeni on mennyt rikki. Se on korjattu sellaiseksi toisenlaiseksi. Eroperheeksi.

Erovanhempien joulut ovat joka toisessa kodissa vähän erilaisia kuin muilla vanhemmilla. Nyt myös minulla. Totuttava tähän kai vain on.

Lue myös: Etä-äidit kertovat tuntojaan lähenevästä joulusta

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (7)

Kolmen etä

Ensimmäinen lapseton joulu sattuu eniten. Ja lasten ikä vaikuttaa myös. Pienempiä ikävoi pahimmin. Pääsin onneksi kummilapsen perheeseen ensimmäisenä lapsettomana jouluna ja se vähän helpotti. Ja sain surra myös rauhassa ystävien luona. Otan osaa tuskaasi. 5. edessä ja nyt odotan joulua ihan mielelläni. Saan rauhassa köllöttää ja nauttia joulusta muiden läheisten kanssa. Whatsappi varmaan laulaa mitä lapsille kuuluu. 27.12. Saan omat kultaiset luokseni.

Vierailija

Tätä minäkin pelkäsin, kun sopimuksessa luki joka toinen joulu. Joulu on ollut aina itselleni juhlista tunteellisin ja nautinnollisin. Nyt ajattelin kauhulla tulevia lapsettomia jouluja. Tiesin lapsen isänkin ajattelevan samoin. Sitten kuitenki kuin itsestään, joulumme on muotoutuneet ihan eri tavalla. Vietämme joulun lapsen kanssa ensin luonani pukkeineen päivineen, sitten iskä hakee kullanmurun luokseen ja he viettävät saman yhdessä myös siellä. Pukille vain pitää muistaa vihjata, että ovat lapsen kanssa tavanneet jo vähän aiemminkin päivällä :D Tämä järjestely on osoittautunut meille hyväksi ja toimivaksi. Meillä ei kummallakaan jää yhtään joulua väliin lapsen kanssa :) Ja lapsi juhlii joulun oikein pitkän kaavan mukaan molemmissa paikoissa, molempien vanhempien kanssa (vaikkakin erikseen).

Pikkukiukku

No voi herranjumala sentään. Minä olen eroperheen lapsista vanhin ja vietän kolmekymppisenä edelleen joka toisen joulun äidin kanssa ja joka toisen isän kanssa. Olen jo naimisissa ja vietän joulun erilläni puolisostani, koska vihaan joulua niin paljon ettei sen viettäminen erillään puolisostani merkitse minulle mitään (ja hän haluaa viettää joulun isänsä kanssa). Joka helkkarin vuosi sama show. Äiti ei mitenkään kestäisi muka vieläkään sitä ajatusta että joutuu viettämään joulun erillään lapsista, ja asiasta tapellaan ja uhriudutaan ja surraan joka vuosi. Hänen joulunsa onnistuminen on niin kiinni meidän läsnäolostamme, että vastuu siirtyy kokonaan meille! Vaikka isämme on meille tärkeä ihminen ja pitäisi mielestäni olla ihan normaalia ja sallittua että haluamme viettää joulun myös hänen kanssaan. Ja meillä pitäisi olla siihen myös oikeus. Rauhassa. Sen sijaan saamme jokainen tuntea jouluna syyllisyyttä siitä kun äitimme joutuu "kärsimään" yksinäisestä joulusta.

Vanhemmat ovat mielestäni kummallisia. Rakastavat muka lapsiaan niin paljon etteivät kestä olla ilman niitä, ja samalla siirtävät vastuun omasta onnellisuudestaan lasten niskaan. Mielestäni se ei ole rakkautta vaan itsekkyyttä. Toivoisin että vanhemmat lopettaisivat sanomasta "Olen niin surullinen kun joudun olemaan ilman sinua!" ja opettelisivat mieluummin sanomaan ja ajattelemaan vaikka "Olen niin onnellinen että sinulla on näin monta paikkaa ja ihmistä joiden kanssa olla onnellinen ja viettää joulua!" tai "Olen aikuinen ja osaan tehdä itseni onnelliseksi ilmankin että sinun tarvitsee olla paikalla tekemässä minut onnelliseksi".

Vastuu vanhempien onnellisuudesta tulee olla vanhemmilla itsellään. Ei ne lapset ole pyytäneet päästä syntymään tänne avioeroperheisiin.

Vierailija

Hei, 

En halua neuvoa ketään, mutta kun itse aikoinaan erosimme, sovimme ex-mieheni kanssa, että vietämme kaikki joulut kuitenkin yhdessä lasten takia. Näin myös teimme, ja tämä perinne jatkuu yhä, vaikka lapset ovat jo yli kolmekymppisiä. Miksi eron pitäisi olla niin totaalinen? Eikö siihen voi tehdä pehmeätä laskua ja joustaa edes jouluna ja olla silloin kaikki yhdessä. Lapset tykkäsivät ja tykkäävät todella paljon yhteisistä jouluista ja tuntevat, että heillä on sittenkin perhe erosta huolimatta. Kannattaa kokeilla edes. Aina ei ole meilläkään mennyt hyvin, mutta sopimuksesta on pidetty kiinni. Alkuvuosina, kun välit olivat vielä tulehtuneet, saattoi olla ristiriitoja, mutta niistä selvittiin, ja vuosien päästä tulehtuneet välit tervehtyivät. Suosittelen kaikille tätä mallia. 

Vierailija

Miksi ihmeessä ihmisen joka on tullut petetyksi ja jätetyksi pitäisi mennä jouluna leikkimään kotia ihmisen kanssa jota vihaa eniten? Kyllä huomattavasti mieluummin vietän joka toisen joulun ilman lapsia, kuin yhdessä exän kanssa. Sitäpaitsi minulla on uusi kumppani, joka ei varmaankaan ajatuksesta ilahtuisi, että joulut vietettäisiin eroperheen kesken.

Vierailija

Hei!
Minun erostani on jo pitkä aika, mutta muistan hyvin sen onnettoman hylätyn tyhjän joulun tunteen. Onneksi asiat muuttuu ajan kanssa. Nyt olen jo mummu ja lapsilleni ja lapsenlapsilleni on useampia koteja ja mummuloita. Meillä vietetään jouluaattoa päivää tai kahta aiemmin. Saan kaikki jälkikasvuni silloin koolle ja tuntuu ihan oikealta joululta, vaikka kalenteri näyttäisi mitä. Nykyisen mieheni kanssa joulun vietto jatkuu sitten rauhallisemmin oikeina pyhinä. Jouluun liittyy niin paljon kyläilyä, haudalla käyntiä, saunomista ym. että ollaan koettu tämä oikein hyväksi. Toivon, että löydätte itsellenne sopivan tavan viettää joulua ❤️
Tikinmaan mummu

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Panu Pälviä

Kun nousin kymmenettä kertaa vessaan, mahan kouristellessa ja pahan olon vyöryessä yli vartaloni, en enää katsonut kelloa. Tiesin, että kohta lapsi heräisi. Lapsella oli ollut vatsatauti aiemmin viikolla. Kaikki perheissä elävät tietävät, että on aikamoista sattuman kauppaa, jos ei itsekin saa lapsen oksennustautia. Minä sain. Koko yö oli mennyt valvoessa kipeän vatsan kanssa.

Tällä viikolla olen lapseni kanssa, ja kuten aina, yksin. Kun hän aamulla kiipesi viereeni ja halasi ja oksennus meinasi purkautua suustani ryöppynä sängylle, huokaisin ja halasin takaisin. "Huomenta rakas."

Tästä tulisi pitkä päivä.

Eräs äitikaverini sanoi äitiyslomalla ollessaan, että vanhemmuudessa ei jaella mitään sairaslomia. Kun oli lapseton ja töissä, olihan se helppoa käpertyä sänkyyn sairastamaan, työt odottivat kyllä. Töistä riippuen suurin voimanponnistus saikulla oli saikkutodistuksen hakeminen; joka paikassa ei sitäkään heti vaadita.

Miten helppoa.

Tässä hommassa ei jaella sairaslomia. Vaikka perheessä olisikin kaksi aikuista, on toinen melko varmasti töissä, tai itsekin kipeänä. Ja lapsi on silti hoidettava. Olit kipeä tai et. Lapsi ei kysele, onko sinulla sairasloma päällä. Hän tarvitsee silti huolenpitoa, ruokaa, unta ja aikaasi.

Tänään laitoin epätoivoissani jo viestin lapseni isällekin. 

Kesällä tilanne meni ihan uusiin sfääreihin, kun olimme molemmat poikani kanssa vatsataudissa. Tuli useamman kuin kerran mieleen, että voi kun olisi joku, joka voisi hoitaa välillä lasta. Myönnän, tänään laitoin epätoivoissani jo viestin lapseni isällekin. Voi, kun voisit auttaa.

En voi olettaa, että toinen pääsee tilanteesta kuin tilanteesta hakemaan lapsemme, jos on minun vuoroni häntä hoitaa. Mutta kun kyyneleet valuvat samaa tahtia, kun maha möyrii kipeänä, toivoo edes jonkin pelastavan oljenkorren ojentuvan luokseni.

Joskus yksinolo iskee kovempaan kasvoihin kuin jollain toisella kertaa.

Joskus yksinolo iskee kovempaan kasvoihin kuin jollain toisella kertaa. Tällä kertaa se löi aika kiivaastikin. Mutta itkin itkuni, kuivasin kyyneleeni, raahauduin sohvalle ja katsoin, kun lapseni leikki leikkejään. Onkohan lapsilla jokin erityinen tuntosarvi, jolla tietää, että tänään ei kannata leikkiä liian rajusti tai vaatia liikoja?

Päivä meni kuitenkin ihan hyvin. Nyt illan saapuessa huokaan helpotuksesta.  Kyllä, onneksi lapsi menee nukkumaan. Pääsen käpertymään sänkyyni kipeän mahani kanssa ja pitämään huolta vain itsestäni. Kunpa saisin nukuttua tänä yönä. Huomenna on taas uusi päivä pitää huolta rakkaasta.

Me olemme arjen supersankareita, kuten Shitty is the new black -bloggari kirjoittaa: Aiemmin ihmettelin ja kyselin äideiltä, kuinka h*lvetissä he pystyvät pitää huolta lapsesta/lapsistaan kun ovat itsekin kipeänä? En ymmärtänyt. No, nyt tiedän vastauksen: Koska on pakko.

Lue myös: Eronneena pahinta on, kun ei voi jakaa arjen iloja toisen kanssa

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (3)

E86797

Just ääneen toivoin pienen kolmikuisen tytön äitinä että voi kun itse saisi vauvan syntymästä kolme vuotta eteenpäin immuniteetin kaikkia virustauteja vastaan. Nyt tavallista flunssaa kuumen kera potiessa ja nuhaista vauvaa hoitaessa osaa todella arvostaa toista aikuista, eihän isä tässäkään tilanteessa voi mun puolesta imettää. Mutta aamulla hän voi tuoda kupin kahvia sänkyyn.

Myst

Mun mielestä ei pidä valittaa jos on kipeä ja on lapsia. Se on elämää eikä kukaan ole luvannut tämän elämän olevan helppoa. Itsekin sairastanut useasti kahden lapsen yh-NA lasten kanssa. Kyllä. Itkettiin, yrjöttiin, koitettiin katsoa leffoja yhdessä että paha olo unohtuu. Kyllä. Oli rankkaa, varmasti myös lapsille kun äiti ykää kilpaa heidän kanssaan. Mutta niin ihanaa silti olla vaan yhdessä. Ne pari päivää kaaosta yhdessä kärsien ja sitten taas elämä jatkuu. Ikinä en olisi tahtonut että lapset lähtisi siitä hoitoon jonnekin. Se kuuluu elämään. Ylämäet alamäet mutta lapsetkin oppii että yhdessä siitä selvitään. Ja olihan se hellyttävää kun lapsi sitten toi eräänä iltana ämpärin sängyn viereen ihan vaan siltä varalta jos paha olo yllättää. Ettei minun tarvitse pimeässä vessaan juosta. No onneksi olot oli silloin jo ohi ja tämän huomionosoituksen jälkeen nukahdin hymyillen. Toki kauppa-apu on tarpeen kun kaikki sairastaa. Kauppaan ei silloin pääse millään.

:)

Kyllä mä vaan olin kiitollinen isovanhemmille, jotka haki lapset (3v ja 2v) heille hoitoon mun sairastaessa mahatautia. Ei siinä voi kunnolla lapsia hoitaa ja haluan, että lapset saavat hyvää hoitoa ja huolenpitoa.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Joskus menee viikkoja, etten näe etäpoikaani. Kuva: Panu Pälviä

Meillä teini-ikäisemme saa päättää, tuleeko luokseni vai ei. Tämä voi tarkoittaa minulle vaikeitakin tilanteita.

Aikaisemmin minä ja hänen isänsä päätimme hänen asumisestaan kotiensa välillä. Mitä isommaksi lapsemme kasvaa, sitä enemmän hänellä on kuitenkin sanottavaa siitä, missä asuu.

Teinin menot ovat hänelle tärkeitä –  omat surut ja ikävät on joskus vain unohdettava

Ja onhan se ihan luonnollistakin. Hän on kohta 15-vuotias varsin vastuullinen ja reipas nuori. Olisi todella kummallista, jos päättäisimme hänen olemisestaan kodeissaan kuulematta häntä. Hänelle tärkeät kaverit, harrastukset ja muut menot eivät elä samaa rytmiä kuin perheemme lapsiviikot ja -päivät.

Siksi hän saa nykyään sanoa, tuleeko hän luokseni vai ei. Tarjoan mahdollisuutta joka viikonloppu. Aina hän ei tule. Joskus kestää kauankin, ennen kuin näemme. Olen tehnyt päätöksen, ihan tietoisesti, että tämä on meidän tilanteessamme paras. En koe pakottamista kenenkään kannalta hyvänä vaihtoehtona.

Tämä tarkoittaa joskus useiden viikkojen erossa oloa. Ja kyllä se sattuu.

Tämä tarkoittaa joskus useiden viikkojen erossa oloa. Ja kyllä se sattuu. Joskus tosi paljonkin. Silti haluan osoittaa hänelle teoillani, että pidämme hänen mielipidettään tärkeänä ja hän saa osallistua elämäänsä liittyviin päätöksiin. Tämä ei tarkoita, että hän päättäisi joka asiasta. Me aikuiset päätämme useista asioista, ja ne pitävät, kuten loma-ajat ja pidemmät luonaolot. 

Toivon, että hän arvostaa tätä menettelyämme ja haluaa yhä enenevässä määrin tulla luokseni. Haluan vahvistaa sidettämme en pakottamalla, vaan kuuntelemalla häntä ja mukautumalla hänen tämän hetkiseen elämäntilanteeseensa. Kyllä minun vuoroni vielä tulee, tähän luotan.

Lapsen oikeuksien viikon teemana osallisuus

Nyt vietetään lapsen oikeuksien viikkoa ja tiistaina on lasten oikeuksien päivä. Viime vuonna kirjoitin, että lapsella on aina oikeus parhaaseen mahdolliseen kotiin, ja meillä se tarkoitti, että hän muutti isänsä luokse asumaan.

Tänä vuonna teemana on osallisuus. Lapsen oikeus on tulla kuulluksi, tuntea olevansa osallinen elämäänsä koskeviin asioihin ja vapaus osoittaa näkemyksensä. Tätä samaa osallisuutta halutaan vahvistaa muun muassa myös uudistuvassa lastenhuoltolaissakin. Lapsella pitää olla mahdollisuus tulla kuulluksi asumistaan koskevissa asioissa.

  • Useiden tutkimusten mukaan lapset itse toivovat, että aikuiset kuuntelisivat heitä enemmän. Ja lapset ja nuoret uskovat myös, että aikuiset tekisivät parempia päätöksiä, jos he kuuntelevat lasten mielipiteitä. Lapsenoikeudet.fi
  • Lapsen osallisuus on yksinkertaisimmillaan sitä, että aikuisella on todellinen tieto siitä, mitä lapsi ajattelee häneen liittyvistä asioista ja päätöksenteosta sekä halu ottaa se huomioon. Herkkä mies -blogisti

Siksi olen sitä mieltä, että lapsi saa itse päättää, meneekö etävanhempansa luokse vai ei. Tiedän, että tämä aiheuttaa ristiriitaisia mielipiteitä, koska lapsi ei saa kuitenkaan ottaa valtaa vanhemmiltaan ja joskus lapselle on hyväksi, että hän näkee vanhempiansa, vaikkei aina itse haluaisikaan, puhumattakaan siinä tilanteessa, jos toinen vanhempi koettaa vieraannuttaa lasta toisesta vanhemmastaan.

Olen sitä mieltä, että lapsi saa itse päättää, meneekö etävanhempansa luokse vai ei.

Tilanteita on hyvin monenlaisia, mutta meidän perheessämme tämä toimii näin. Ja minä kestän ikäväni. Lapseni parhaaksi.

Lue lisää:
Lapsenoikeudet.fi -sivusto kertoo viikosta tarkemmin
Meillä lapsi siirtyy kodista toiseen, vaikka olisi kipeänä

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (10)

Normaali Äiti

En ymmärrä kuinka joku voi olla etä-äiti, ei semmonen kyllä ole normaali nainen sillä on äidinvaistot epäkunnossa......itse en ikinä voisi olla erossa jälkikasvustani (ja pilkunviilaajille sanon vain että en TIETENKÄÄN tarkoita että pitää olla joka sekunti liimattuna lapseen kiinni- normaalit yökyläilyt ja mahdolliset leirit jne. toki kestän erossa) kuin vasta sitten kun lapselle tulee ikä ja aika alkaa omilla siivillään kantaa elämäänsä. Toki jos on joku huumeäiti, juoppoäiti tai psyyke tapaus tms. niin silloin en ihmettele, silloin kuuluukin olla etä-äiti halusi tai ei.

Etä-äiti
Liittynyt10.5.2017

voi Normaali Äiti. Ei ole normaalia vanhemmuutta olemassakaan. On erilaisia tilanteita, ja perheitä. Mikä kukaan on sanomaan, mikä kenellekin perheelle on parhaaksi. On myös todella loukkaavaa sanoa toiselle, ettei ole hyvä äiti, varsinkin tällaisen tekstin alle, jossa puhutaan lapsen oikeuksista ja lapsen oikeudesta parhaaseen mahdolliseen kotiin. On hyvä, jos itse on voinut olla läsnä lapsilleen enemmän, kaikki eivät voi. Puolitoista vuotta tätä blogia, ja vieläkin näin paljon ennakkoluuloja.

Siksipa kirjoitankin, ja vielä pitkään.

Lempeyttä ja ymmärrystä elämääsi.

Terveisin, Etä-äiti

Sirpa

Sinä "Normaali äiti". Olet päässyt helpolla elämässä lasten suhteen, kun et ole joutunut taistelemaan lapsistani narsisti-isän kanssa.
Siinä taistelussa ovat vastapuolella kaikki keinot sallittuja ja äidistä ei tarvitse mitään vikaa olla.
Voin sanoa, että en ole narkkari, alkoholisti enkä mt-potilas, ja etävanhemmuutta en itse valinnut.
Hanki laajempi maailmankatsomus.

Yksi etä-äiti

Juuri näin, ero narsistista on tuhoisa ja sitä kukaan ei voi ymmärtää. Toivottavasti kommentoijalla kaikki menee niinkuin suunniteltu!

Epänormaali? äiti

Pakko olla provo..ei kukaan ole noin ymmärtämätön. Ei kai kukaan äiti haluakkaan olla erossa lapsistaan. Itsellänikin teini, ja saa tosiaan kanssa päättää kummalla on. Ja kyllä, useimmiten äidin luona vaikka olenkin etä-äiti. Isän luona ei viihdy, kiitos äitipuolen. Mielestäsi en ole normaali..ehkä en, koska huolehdin esimerkiksi lapsestani enemmän kuin "normaaliäiti". Joku voisi sanoa että olen ylihuolehtiva. Mutta ei kai lapsella täällä etä-äidin luona ole huono olla, kun enemmän on täällä. Lapsi kiittää minua aina kun minulle voi puhua kaikesta. Enkä ole juoppo/huume äiti. Masennusta kyllä, mutta pystyn hoitamaan arkiaskareet ja lapsen. En vain käsitä tälläisiä "normaali"äiti juttuja. Oikein ihanaa joulua sinulle! Aina ei kannata yleistää.

Huonoäitikö

Onnea "normaaliäitiyteesi". Kieltämättä aika normaalilta kuulostat ahdasmielisen ja loukkaavan mielipiteesi kanssa. ja sitten meillä ihmetellään mistä lapset oppii olemaan niin julmia toisiaan kohtaan. En väitä, että kaikki, mutta osan tapauksessa kotona opittua ja tälläiset kommentit todellakin todistaa sen. Mutta onnittelut, että oma taipaleesi on ollut mukava. Itse läheskaikkeni oon yrittänyt, että saisin lähivanhemmuuden, mutta lopulta tein sen mikä piti. Yrittää laittaa oman pahan olon sivuun, siitä etten näe lastani enää niin usein. Nauttia siitä, että lapseni on onnellinen isällään, heillä on hyvin läheinen suhde. Ja lapseni on onnellinen kun tulee minun luokse ja onnellinen kun näkee pidemmän viikonlopun jälkeen taas isänsä. En ole ikinä käyttänyt aineita ja alkoholiakin hyvin hyvin vähän vuodessa tulee otettua. Mt ongelmia ei ole. Jos mielipide pitää esittää loukkaavana voi sen pitäå omana tietinaan. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen, mutta loukata ei saa toisia.

Vera Pelle

Normaali äiti, koeta vähän laajentaa maailmankuvaasi, kehittää ymmärrystäsi ja parantaa empatiakykyäsi. Samalla kehittyisit äitinä ja lapsillasi olisi varmasti helpompaa kanssasi aikuisinakin.

"Psyyketapaus"

Järkyttävän tyly ja julma kommentti "Normaali Äidiltä". Jos itse en olisi ryhtynyt vuoroviikkoäidiksi, ahdistava elo lasten narsisti-isän kanssa olisi johtanut siihen ettei lapsillani olisi enää ollut ollenkaan äitiä. Koen että vaikkei lapseni näe äitiään (enkä minä lapsiani) joka päivä on se silti parempi kuin kuollut äiti. Olen myös "psyyketapaus", paljolti narsisti-exäni vuoksi, mutta ei se vaikuta kykyyni hoitaa lapsiani. Eron jälkeen olen jaksanut ja kyennyt paremmin olla läsnä lapsilleni. Surullista että on vanhempia jotka siirtävät tuollaista ajattelutapaa eteenpäin lapsilleen. Ei pitäisi ikinä tuomita ketään, kun ei tiedä koko totuutta. Tuollaisten ihmisten takia myös mt-potilaat joutuvat turhaan kantamaan häpeän leimaa.

247äiti

"Normaalia äitiä" ei ole olemassakaan. Oikeuslaitos voi nykyään myöntää lähivanhemmuuden isälle muistakin syistä kuin näistä luettelemistasi (mt, päihteet ja alko). Esimerkiksi jos isällä on varaa jäädä asumaan eron jälkeen perheen entiseen yhteiseen omakotitaloon ja äidillä ei, isä voi hyvinkin saada lähivanhemmuuden. Näissä asioissa ratkaisevaa on lapsen etu ja pysyvyys asuinpaikan/kaverien yms. suhteen.

Helppo on tulla muita sormella osoittelemaan jos ei ole itse eronnut tai jos ei ole ollut yhtäkään huoltajuuskiista.

Monesti lapsen etu on se että vältytään huoltajuuskiistoilta. Ne ovat tuhoisia. Oma lapseni joutui psykiatriseen hoitoon huoltajuuskiistan aikana johtuen isän painostuksesta. Onneksi isä lopetti painostuksen ennen kuin kukkaharrutädit ehti väliin. Muutoin lapsi olisi voinut päätyä huostaanotettavaksi.

Maailmankuvan laajentamista suosittelen minäkin "Normaalille äidille"

ulla

Minä niin samaistun sinuun etä-äiti ja on ihana lukea elämästäsi . 

Teini tyttöni asuu isänsä kanssa, eikä kovin usein ehdi omilta jutuiltaan minun luokse, jolloin minulle tulee niitä vaikeita hetkiä . Mutta tiedän , että hän tarvitsee minua ja hän tietää että äiti on aina tavoitettavissa kun tarvitsee. =)    Ei ole normaliäitiyttä ole olemassakaan .  

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2019
2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017

Instagram