Kirjoitukset avainsanalla eroperhe

Pojallani on kaksi kotia. Kuva: T-A Bech

"Mutta kato isi sano, että näin saa tehdä!" Tätä meillä alkaa kuulumaan yhä enenevässä määrin. 

Nuorimmaiseni on neljävuotias, ja hänellä on kaksi kotia. Nämä kaksi kotia ovat tasavertaiset – hän on kummassakin yhtä paljon. Mitä vanhemmaksi poika kasvaa, sitä enemmän hän osaa sanoa, että toisen luona saa tehdä näin, miksei täällä. Osittain tämä voi olla myös kokeilua, koska lapset osaavat kyllä manipuloida tilannetta taitavasti, jos ei pysy tiukkana säännöissä.

Varsinkin, jos säännöt eivät ole samanlaiset molempien vanhempien luona.

Siksi olemmekin tulleet tilanteen eteen, että kodeissamme on oltava yhteneväiset säännöt.

Siksi olemmekin tulleet tilanteen eteen, että kodeissamme on oltava yhteneväiset säännöt. Alkuun emme tätä kovasti miettineetkään, mutta oli täysin eri asia, kun poika oli yksivuotias. Sääntöjen asettaminen oli ihan eri luokkaa kuin mitä nyt pitää olla neljävuotiaalle.

Vaikka välimme pojan isän kanssa ovat hyvät, on silti haaste saada keskusteltua sääntö- ja kasvatusasiat yhdessä niin, että ne olisivat samanlaiset kummassakin kodissa. Tuli vain mieleen, minkälaista se olisi, jos kasvatusmetodit ja säännöt eroaisivat kotien välillä todella paljon tai välit vanhempien välillä olisivat vaikeat? Miten saada lapsen kasvatusasiat yhteneväisiksi?

Tarvitseeko kummassakin kodissa edes olla samanlaiset säännöt?

Tarvitseeko kummassakin kodissa edes olla samanlaiset säännöt? Minun mielestäni isojen linjojen pitäisi olla yhteneväiset. Lapsi hämmentyy ihan valtavasti, jos joka toinen viikko saa tehdä jotain ja joka toinen viikko ei. Tämä luo myös turvattomuutta hänen elämäänsä. Kun kahden kodin systeemi jo itsessään lisää elämässä jatkuvaa muutostilaa ja epävarmuuttakin, on äärimmäisen tärkeää, että kotien välillä olisi suhteellisen samat käyttäytymisnormit. 

Ja mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sitä paremmin hän osaa käyttää hyväkseen sitä, jos toisessa kodissa on eri säännöt kuin toisessa. Voi kummasti haluta mennäkin sinne toiseen kotiin käymään, jossa saa pelata, jos toisessa kodissa ei saa. Olen vanhemman lapseni kohdalla huomannut, että jos keskusteluyhteys vanhempien välillä ei toimi ja säännöt eivät ole samanlaiset, osaa lapsi tätä käyttää kyllä hyväkseen. 

On lapsen etu ja turvallisuuskysymyskin, että säännöt ovat selkeät. 

On siksi lapsen etu ja turvallisuuskysymyskin, että säännöt ovat selkeät. Siksi kahden kodin lapsen vanhempien pitäisi osata hoitaa yhteistyövanhemmuutta hyvin. Mutta tiedän kuitenkin, ettei tämä käytännössä aina ole mahdollista. Miten sitten saada säännöt ja tavat molemmissa kodeissa samanlaisiksi?

Ei kai se aina olekaan mahdollista. Luulen, että tämä on yksi syy, miksi vuoroasumista yleisesti kritisoidaankin. Lapsi menee helposti sekaisin, jos kodit ovat ihan erilaiset kasvatusmetodeiltaan. Silloin niitä ongelmiakin syntyy. Me pyrimme siihen, että isot linjat ovat kummassakin kodissa samat. Tämä on tärkeää varsinkin vuoroviikkolapselle. Ja mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sitä enemmän tämän tärkeys korostuu.

Muuten voi teini-iässä tulla paljon ongelmia.

Muuten voi teini-iässä tulla paljon ongelmia, kun sääntöjä koetellaan jatkuvasti muutenkin. Toivon, että onnistumme tässä. Miten teillä on kasvatusasiat kahden kodin välillä hoidettu?

Lue myös:
Vuoroviikkolapsemme arjen järjestelyt 
Kuka ostaa vuoroviikkolapsen tavarat ja vaatteet?

Terveisin, Etä-äiti

Tämä oli toivepostaus

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (6)

Sateenkaarifaija
Liittynyt28.8.2018

Ollaan mietitty tätä paljon lasteni toisen isän kanssa! Erityisesti rutiineihin liittyvät säännöt ollaan sovittu yhteisiksi: mennään jotakuinkin samaan aikaan nukkumaan, pidetään ruoka-ajat suunnilleen samanlaisina...

Myös turvallisuussäännöt, kuten kädestä pitäminen suojatiellä, ovat samat. Tietysti meillä on 4- ja 7-vuotiaat lapset, joten pienten kanssa nuo rutiinit korostuvat.

Tällä hetkellä ekaluokkalainen on innostunut peleistä, ja parhaillaan yritämme sopia pelipäiviin, sisältöihin ja peliaikoihin liittyviä sääntöjä. Niistä meillä on eri mielipiteitä, mutta ajattelimme että on fiksua tehdä yhteinen sopimus, ettei jouduta sellaisiin "toisessa kodissa saa pelata enemmän" -keskusteluihin. :)

Daisybella

Mitä isommaksi lapsi tulee (nyt 9) ja mitä pidempään erosta kuluu (pian 5 vuotta), sitä erilaisemmaksi luulen lapseni kotien sääntöjen ja kasvatuksen käyvän. Hyvä asia se ei ole, mutta vedetään tätä yhteistyötä muutenkin niin veitsenterällä taituroiden, etten aina uskalla heilauttaa tasapainoa kiistelemällä asioista.
Tietyt asiat ja ehkä ns. suuret linjat ovat edes suunnilleen samat, mutta eroja varmasti löytyy. Olen pyrkinyt isälle kertomaan, että me ollaan lapsen kanssa sovittu tietyt asiat näin ja näin. Ja voin vain toivoa, että hän pitää linjan samana. Keskusteluyhteys on tärkeä pitää lapsen tietäen avoinna, näin ollaan vältytty "kun iskä anto luvan, kun äiti suostui"-yrityksiltä, vaikka harvoin nähdään, mutta aina voi soittaa ja kysyä toiselta, että miten tää nyt olikaan.
Kovasti luotan (tai ehkä vain toivon), että lapsi sietää kotien erilaisuuden ja vaihtuvat odotukset ja olosuhteet. Näen, että vielä on mennyt kelvosti, mutta edessä siintävät teinivuodet voivat ongelmia tuoda.

Äitipuolitoista

Isot linjat on meillä samanlaisia ja peliajat suunnilleen. Kaikkia toisen kodin "normeja" en edes tiedä.
Yhdessä on sovittu viime aikoina esim. sovellusten asentamisesta (koska saa whatsappin tai snapchatin jne.) ja muutoin vedetään ihan omaa linjaa asioita toisesta kodista varmistelematta.
Aina jos jompi kumpi perhe on toivonut jonkun asian suhteen yhteistä linjaa, näin on kompromissi löydetty ja sitouduttu samaan juttuun molemmissa kodeissa.

Yhtenevät linjat on todellakin turvallisuuden tunnetta lisäävä tekijä. Vanhemmuuden jakaminen ja yhteinen linja on tärkeää myös ydinperheissä muttei se aina toimi silloinkaan, saati vuosia erosta. Mutta toisinaan pitää miettiä kumpi vaakakupissa painaa enemmän; se että lapsi saa läheisen suhteen molempiin perheisiinsä vai se että on samat säännöt. Jos siis ajatellaan ettei useinkaan samaa sääntöä saada sovittua, onko siltikään lapselle parasta purkaa koko tapaamissopimusta ja etäännyttää täten etävanhemmasta. Ei meitä koskeva asia, kunhan pohdin.

24/7 äiti

Silloin kun lapsi tapasi isäänsä, hän oireili joka viikonlopun ennen ja jälkeen mm. kiukuttelulla. Mitään keskusteluyhteyttä säännöistä tms. ei ollut ja siksi onkin helpottavaa, ettei tarvi enää edes yrittää. Tietysti minun ja miehenikim kasvatusmetodit poikkeavat hieman toisistaan mutta sovussa asioista pystytään puhumaan kuitenkin rakentavasti. Erovanhemmuus voi olla todella haastavaa!

Vierailija

Uusperheissä yhteiset säännöt eri kotien välillä ei vain toimi. Kodeissa omat säännöt. Kun lapset tämän pienestä oppivat, niin osaavat kunnioittaa tätä. Ei tulisi mieleenkään, että mieheni lapsi ei saisi tehdä meillä jotain mitä hänen äitinsä kieltää, mutta omat lapseni saisivat tehdä. Näistä asioista se lapsi vasta sekaisin meneekin. Kaikissa kodeissa omat säännöt. Kannattaa tähän sinunkin vain tottua. :)

E86

Uskoisin että enemmän lasta ja aikuisiakin sekoittaa ja rasittaa se, ettei jommassa kummassa kodissa ole sääntöjä lainkaan.
Meillä eletään sekä uusperhe arkea äidin kotona ja pelkkää isä arkea isän kotona. Jo tämä, että äidin luona on se toinen aikuinen helpottaa sääntöjen laatimisessa ja varsinkin niiden käyttöönotossa ja noudattamisessa. Meillä on myös uusi vauva joka osaltaan tuo omia haasteita arkeen myös isoille sisaruksille.
Isän luona ollessa on vain isä,jolla muutenkin on ollut vähintäänkin haastavaa ottaa yksin vastuullisen vanhemman rooli arjessa. Lisäksi isä ei tietenkään samalla tavalla ole arkisin aamusta iltaan kotona kuin äitiyslomalla oleva äiti, vaan käy töissä.
Uskon että meillä pääosin ajatus kasvatuksesta ja säännöistä on sama,ollaanhan me vuosia yhdessä kasvatettu näitä lapsia ennen eroa, mutta toisessa kodissa homma lurahtaa kiville ihan aikuisen kykenemättömyyden vuoksi- monesti kuultu lause "ei ennenkään tehty näin tai näin" kertoo mielestäni kaiken oleellisen kyvystä ottaa vastuuta (jonka btw vaatimalla vaati itselleen vuoroasumista halutessaan) ja halusta muuttua/muuttaa toimintaansa uuden tilanteen edessä.
Eihän me enää eletä ydinperhe arkea,jolloin vastuu lapsista oli yksin minulla ja hän osallistui kun halusi tai kun pakotettiin.
Alkuun olin arjen tukena isälle, en enää. Jää oma elämä ihan sivuun, kun edelleen eron jälkeenkin odotetaan vaimon osaan astumista.
Joistain säännöistä on yritetty keskustella mutta turhaan, ex tekee kuitenkin niinkuin tekee oli se lasten etu tai ei, enkä minä (enää)koe olevani siinä asemassa että voin toisen kotiin "määrätä" miten toimitaan.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Panu Pälviä

Ero menee hyvin, jos lapset eivät kärsi ja itse pääsee hyvin eteenpäin elämässä. Vai meneekö se näin? Onko hyvää eroa oikeasti olemassakaan?

Tätä kysyi minulta eräs lukijani edellisen tekstini luettuaan. Voiko ero olla koskaan hyvä? Eroon liittyy paljon erilaisia elämänkriisejä, ja jos perheessä on vielä lapsia, aiheuttaa se  paljon huolta, järjestelyä ja ehkä huoltajuusriitojakin. Onko hyvä ero vain myytti?

Onko hyvä ero vain myytti?

Eräs toinen lukijani taas kysyy, että jos ero menee hyvin, ja pysytään jopa ystävinä, voidaan keskustella lastenkasvatuksesta rauhassa ja sopia asioista, miksi sitten edes erottiin? Eikö parisuhde ole juuri toimivin, jos sen osapuolet ovat parhaita ystäviä? Tämäkin on melko relevantti ja oivaltava kysymys. Miksi erota, jos välit ovat hyvät? 

Onko ero aina huono?

On myös kysyttävä, kenen kannalta tilannetta katsoo. Onko ero hyvä vasta, jos sen jokainen osapuoli on suhteellisen onnellinen? Voiko ero olla hyvä, jos mukana on lapsia, koska lapsihan menettää erossa aina kuitenkin jotakin; ydinperheensä. Onko ero hyvä, jos toinen osapuoli selviää siitä hyvin, mutta toiselle jää huono fiilis tilanteesta?

Jokainen merkittävä parisuhteeni on opettanut minusta valtavasti itselleni, ja vaikka ero on tullutkin, ei tuo kasvu ole hävinnyt minusta mihinkään.

Mielestäni ero voi olla hyvä. Vaikka parisuhde loppuukin ja sen mukana tietyt unelmat ja ehkä odotuksetkin murskaantuvat, ei sen tarvitse aina tarkoittaa maailmanloppua. Jokaisesta parisuhteesta oppii jotain myös itsestään. Itsetuntemus on avain onnelliseen elämäänkin. Jokainen merkittävä parisuhteeni on opettanut minusta valtavasti itselleni, ja vaikka ero on tullutkin, ei tuo kasvu ole hävinnyt minusta mihinkään.

Jos ajattelen omia erojani, ne ovat olleet kaikki (yhtä lukuunottamatta) omasta mielestäni hyviä. Emme ole riidelleet eikä jälkeenpäin ole tullut mustamaalaamista, vainoamista, katkeruutta tai vihaakaan. Pakollisista asioista olemme voineet sopia rauhassa. Tämä ei tarkoita sitä, etteivätkö ne olisi sattuneet minuun tai toiseen osapuoleen. Silti ero voi mielestäni olla hyvä, jos jälkeenpäin sitä muistellessa ei tule katkeruuden tunteita.

Vaikeaksi eron tekee, jos toinen ei haluaisi erota tai se tule ihan yllätyksenä.

Vaikeaksi eron tekee, jos toinen ei haluaisi erota tai se tule ihan yllätyksenä. Silloin siihen voi olla vaikea suhtautua ja viha tai kiukkukin voi nousta päällimäiseksi tunteeksi. Silti myöhemmin voi kuitenkin kokea, että ero olikin hyvä asia. Kun on saanut etäisyyttä tapahtuneisiin, voi huomata asioita, joita ei akuutissa tilanteessa ehkä huomannutkaan.

Ehkä lähtisin siitä, että ero on hyvä, jos se jälkeenpäin tuntuu oikealle ratkaisulle ja on vältytty pidempiaikaiselta katkeruudelta. Mikä sinusta tekee erosta hyvän?

Lue myös:
Apua eroon -sivuston neuvot hyvään eroon lapsen kannalta
Hyvä erovanhemmuus lapsen näkökulmasta
Ero on kriisi, mutta mahdollisuus myös uuteen

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (2)

Vierailija

Omasta mielestäni edellinen ero oli hyvä, vaikka siihen liittyy paljon katkeruutta, ikävöivä lapsi ja yllättäviä käänteitä. 3 vuotta myöhemmin tilannetta tarkastellessa huomaan, ettei me alun alkujaankaan oikeasti sovittu toisillemme, mutta molemmat oppivat toisiltaan paljon. Suhde oli siis hyväksi, vaikka se jätti isoja haavoja ja niiden umpeutumiseen on täytynyt tehdä paljon työtä, joka jatkuu.. Mutta ehdottomasti oli parempi erota, vaikka päätöstä en itse ollut valmis silloin tekemään. Näin etäämmältä ymmärrän paremmin.

E86

Varmaan ainakin se, että molemmat eron osapuolet pystyvät jossain vaiheessa jatkamaan elämäänsä. Jotenkin uskon että ero on aina akuutilla hetkellä huono ja rumankin- en usko että kovin moni (itse en ainakaan) pystyy coolisti toteamaan että mä en sitten(kään) riittänyt toiselle omana itsenä. Varmasti on kovasti katkeruutta mutta jos siitä edes joskus pääsee irti ja voi antaa entiselle kumppanille ja itselleen anteeksi sen pettymyksen jonka päättynyt parisuhde tuo, niin silloin ero voi olla jos ei hyvä, niin hyvin hoidettu.
Itse vielä eroa työstän vaikka olin se joka ei enää voinut liittoa jatkaa. Se kuinka paljon pettymykset ja epävarmuus entisen kumppanin kanssa vaikuttaa uuteen parisuhteeseen on tullut yllätyksenä, olenkin aika katkera monesta muka jo käsitellystä asiasta exälle vaikka kuvittelin etten myrkytä itseäni katkeruudella. Kaikkea sitä itsestä oppii eikä aina kovin kauniita asioita.
Ja vaikka ei aina yhteistyö suju lasten isän kanssa niin mielestäni meidän ero on menosss kohti hyvää tai hyvin hoidettua eroa, siellä ei vielä olla ja toisinaan otetaan se kaksi askelta taakse päin mutta hiljaa hyvä tulee!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Panu Pälviä

Olin pari päivää sitten nuoremman poikani kanssa hoitamassa kummipoikaani. Leikimme siinä poikien kanssa niitä näitä, kunnes lapseni isä tuli hakemaan poikamme luoksena. Oli hänen viikkonsa olla pojan kanssa. Neljävuotias kummipoikani katseli poikani pukeutumista ja moikkasi perään. Hän jäi katsomaan suljettua ovea ja oli miettiväisen näköinen.

-Miksi L lähti pois?
-L lähti isänsä luokse (vastasin)
-Miksi se sinne lähti, eikä sinun luokse?
-L:llä on kaksi kotia. Isin koti ja sitten minun koti.
-Miksi?
-Me ei enää asuta yhdessä L:n isän kanssa, ja siksi hänellä on kaksi kotia.
-Ai, riitelittekö te sitten paljon?

Sanoin sitten kummipojalleni, ettemme riidelleet, mutta päätimme kuitenkin muuttaa erilleen. 

Jopa neljävuotias näyttää yhdistävän eroperheet riitelyyn. Olen joskus miettinyt, onko riitely eroperheiden normaali. 

Jäin miettimmään itsekin tätä keskustelua. Jopa neljävuotias (ydinperheen lapsi) näyttää yhdistävän eroperheet riitelyyn. Olen itsekin joskus miettinyt, onko riitely eroperheiden normaali, niin yleistä se taitaa valitettavasti olla.

Ja se surettaa minua. Se surettaa minua siksi, että olen itse lähtöisin hyvin riitaisesta eroperheestä, ja se on vaikuttanut koko elämääni tähän päivään asti. Suhteeni molempiin vanhempiini oli hyvin vaikea. En saanut läheisestä suhdetta kummankaan kanssa, koska en tiennyt, kumpaa uskoa. Tämä on väistämättä vaikuttanut kehitykseeni. En ole myöskään saanut rakennettua itselleni pysyvää parisuhdetta ja en voi olla miettimättä, johtuuko se osittain tästä syystä.

Meillä riideltiin, ja paljon. Ennen ja jälkeen eron. Lapsia käytettiin riitakapuloina. Se oli äärimmäisen ahdistavaa. Lopulta päädyin ajattelemaan, että koko ero oli minun syytäni. On sanomattakin selvää, miten tuollaiset ajatukset vaikuttavat pienen lapsen mieleen, itsetunnon kasvuun, identiteettiin ja perusturvallisuuden tunteeseen.

Haluaisin paukuttaa heidän päähänsä ja huutaa: ettekö te tajua, mitä te teette lapsillenne! Koko heidän elämälleen!

Torstaina 4.10. ilmestyvä Lapsellinen ero -kirjani (Kosmos) kertoo myös tästä teemasta. Ja haluaisin kirjaimellisesti lyödä tuolla kirjalla päähän niitä vanhempia, jotka riitelevät eron jälkeen, vieraannuttavat lapsiaan, vainoavat eks-kumppaniaan, kiistelevät rahasta, huoltajuudesta, lapsista, lasten kuullen ja lasten takia. Haluaisin paukuttaa heidän päähänsä ja huutaa: ettekö te tajua, mitä te teette lapsillenne! Koko heidän elämälleen!

Haluaisin sanoa, että sellaisen tulevaisuudenko te haluatte lapsellenne? Rikkinäisen mielen, huonon itsetunnon, epäluuloisuuden, kykenemättömyyden sitoutumaan, luottamuksen menettämisen elämän peruskallioon: perheeseen. Haluaisin käskeä lukemaan kirjani erotarinat ja miettimään, onko se riitely oikeasti sen kaiken arvoista? 

Kirjaa kirjoittaessani kuulin niin monta surullista tarinaa siitä, miten lapset kärsivät vanhempiensa riitaisesta erosta, että tekisi mieli vain itkeä noiden lasten puolesta.

Eihän se aina mene niin. Mutta valitettavan usein menee. Kirjaani kirjoittaessani kuulin niin monta surullista tarinaa siitä, miten lapset kärsivät vanhempiensa riitaisesta erosta, että tekisi mieli vain itkeä noiden lasten puolesta. Tunnen heidän tuskansa sisälläni. Minä olen elänyt sen saman tuskan.

Vanhemmat, miettikää tätä. Yhdessä ei kannata olla, jos se tuntuu mahdottomalta, ei edes lasten takia, mutta mitä tapahtuu eron jälkeen, on vain ihan teistä itsestänne kiinni. 

Minkälaisen tulevaisuuden te haluatte lapsillenne?

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Poikani isä laittoi viestiä ja kuvan: "Ostin tällaiset kengät. Ovat gore-texiä. Talveksi tarvitsee varmaan kanssa. Ostatko sä ne?"  Olen kertonut aiemmin, ettemme ole tarkkaan määritelleet, kuka ostaa mitkäkin vaatteet ja milloin. Jotenkin meillä on arjessa solahtanut normaaliksi käytännöksi, että se ostaa, joka huomaa puutteen.

Tuohon Instagram-postaukseeni tulikin todella hyvä kommentti: Olen onnekas, kun meillä sujuu asiat näinkin hyvin, ja tiedän sen. Siksi halusinkin kiittää lapseni isää ihan näin julkisestikin tästä. Asioista, olivatpa ne mitä tahansa, ei tarvitse riidellä. 

Monella on valitettavasti huonompi tilanne. Vaatteet ja isommat hankinnat ovat ainainen kiistan aihe, ja joskus joudutaan laskemaan tarkkaankin, kuka on ostanut ja mitä, varsinkin, jos toinen kokee tilanteen epäreiluksi. Keräsin joidenkin eroperheiden vanhempien mietteitä siitä, miten heillä vaatteiden ja muiden tavaroiden hankintä on järjestetty.

Eroperheiden vanhemmat kertovat

  • Meillä riidellään jatkuvasti vaatteiden ostamisesta. Lasketaan tarkkaan, kuinka paljon kukakin saa elatusmaksuja, lisiä, kuka osti viimeksi, paljonko sukat maksoivat, oliko hattu viisi vai kuusi euroa. Ostaisin kaikki itse ja pääsisin eroon tästä kiistelystä, mutta ei mullakaan rahaa puissa kasva.
  • Meillä vaatteet lapselle ostaa mummo. Onneksi näin, riitaa tulisi varmasti eksän kanssa, tästäkin.
  • Meillä minä ostan vaatteet. Ei se eks edes tietäis, mitä pitäisi ostaa. Saan elarit, ei ne kyllä vaatekuluihin riitä, mutten jaksa asiasta riitaa vääntää.
  • Meillä ostetaan vuorotellen isot ostokset, kuten talvihaalarit. Kaikkia sukkia ja lapasia ei todellakaan lasketa, kumpi on ostanut.
  • Minä ostan vaatteet. Lasten isä onneksi antaa rahaa vaatteisiin, joskus pyytämättäkin.
  • Minä ostan kaikki vaatteet, kuittia vastaan eksä antaa rahaa. Menköön näin.
  • Molemmat ostaa omiin koteihinsa omat vaatteet. Eipähän tuu riitaa.
  • Minä etävanhempana maksan elareita, mutta lapset kulkee silti rikkinäisissä vaatteissa. Ostan sitten kuitenkin aina uusia vaatteita lapsille. Mitähän se lähi niillä elareilla sitten ostelee..

Lue myös:
Vuoroviikkolapsemme arjen järjestelyt
Vuoroviikkolapsi ikävöi isäänsä
Lapsi siirtyy sopimuksen mukaan kodista toiseen, vaikka olisi kipeänä

Miten teillä on erolapsen tavarahankinnat järjestelty? 

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (4)

Mävain

Lähivanhempana olen ostanut kaikki vaatteet ym. Jopa mopokortit.Isän mielestä hänen ei tartte ostaa mitään kun hän maksaa elareita. No eihän ne kaikkeen riitä mut olkoon. Pääsen näin helpommalla.

Emssu4
Liittynyt23.9.2018

Meillä pääosin minä ostan kaikki vaatteet. Lapsia on kolme kouluikäistä ja kasvu hurjaa. Vuoroviikko asumista harjoitamme,ja lapset ottavat äidin luota aina isä viikon vaatteet mukaan.
Isä ei maksa elareita, eikä osallistu mihinkää kustannuksiin- hän ei halua lapsista itselleen menoja, vaikka saa ylläpito korvauksen.
Näin ollen minä ostan myös hygi tarvikkeet isälle lapsia varten, säästän omaa mielenterveyttä ja tiedän että lapsille on puhtaat vaatteet kouluun,tai ainakin edellytykset niille myös isän luona.
Sen verran isä voi osallistua vaatehankintoihin että sukkia on arsenaali hänen luonaan.
En enää asiasta viitsi riidellä, aina on jotenkin lapset saanut vaatetettua.

Lähi-äiti

Aikanaan sovittiin että etävanhempi osallistuu lasten isompiin hankintoihin. Niitä isompia hankintoja ei hänen mielestään sitten koskaan tullut, eli mihinkään ei osallistunut. Tavarat ja vaatteet joita hän lapsille osti, jäivät hänen luokseen odottamaan seuraavaa vierailua kahden viikon päästä. Meille niitä ei saanut ottaa mukaan.
Joskus ehdotin että maksettaisiin lasten harrastukset puoliksi, kun kumpikin lapsista olisi halunnut aloittaa saman harrastuksen. Vastaus kuului että hän maksaa elatusapua ja sen pitää riittää. Elatusavun määrä oli määritelty Kelan maksaman minimi-elatustuen suuruiseksi hänen tulojensa takia. Vuosia myöhemmin selvisi että hän oli tehnyt myös toista työtä, ilman verokorttia. Maksukykyä olisi siis kyllä ollut.

Yksi lähiäiti

Minä ostan lapselle sisävaatteet, joita käyttää minun luonani, sekä ulkovaatteet, jotka kulkee mukana. Isänsä hankkii sitten omaan kotiinsa vaatteet. Aikoinaan eron jälkeen lapsi kulki aina vaatekassin kanssa, mutta se oli isän mielestä liian rasittavaa. Joten valitsi näin.

Lapsen isä maksaa elarit, jotka ei tosin ole kauhean suuret.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017