Kirjoitukset avainsanalla lähi-isä

Kuva: Panu Pälviä

Yle kirjoitti 14.8. yksinhuoltajaisästä, joka kokee syrjintää ja kummeksuntaa yhteiskunnan ja kanssaeläjien taholta, koska on yksinhuoltaja. Isien määrä yksinhuoltajista on muutaman prosentin luokkaa, vaikka isät pärjäävät yhtä hyvin lapsien kanssa kuin äiditkin, Yle jatkaa. 

  • Isien osuus yksinhuoltajista on pieni ja syinä tähän ovat stereotyyppinen ajattelu, naisen hoivan ylivertaisuusajattelu ja ikiaikainen äiti-lapsi-suhteen tärkeyden korostaminen lapsen kannalta. –Isyystutkija Jouko Huttunen

Vielä erikoisemmaksi tämän yksinhuoltajaisän kohtelun tekee se, että hänen vaimonsa kuoli vakavaan sairauteen. Hän on siis lapsien ainoa elossaoleva huoltaja. Silti hän kohtaa kummeksuntaa siitä, että hän kasvattaa lapsensa yksin. Onko oudompaa kuultu?

Onko todella niin, että meissä istuu edelleen jokin perin kiviaikainen ajatus äidin ylivertaisuudesta lapsen kasvattajana ja hoivaajana? Useammin kuin kerran olen itsekin kuullut kaikenmoisia perusteluja siitä, miksi on lapselleni haitallista, kun hän asuu isänsä luona. Äidin ja lapsen suhde on erityinen ja lapsi kärsii, jos ei asu enemmän äitinsä luona. Tuo laukaistaan päin kasvojani ilman, että tilanteestamme tai olosuhteistamme tiedetään mitään.

En suostu kuulemaan puheita, jotka sanovat, että niin se nyt vain on, että äiti on se paras. Minusta molemmat voivat olla niitä parhaita.

Kun erosin kuopukseni isästä, alkoi lapsemme asumaan heti vuoroviikoin kummankin luona. Hän oli tuolloin 1,5-vuotias. Kauhistuneita huudahduksia! Ei noin voi tehdä! Äiti synnyttää ja imettää lapsen, joten hänellä on erityinen side lapseen, ja noin nuoren repäiseminen pois äitisymbioosista ei ole hyvä ollenkaan!

Olen närkästynyt näistä syytöksistä. Siinä lytätään täysin lapseni suhde isäänsä, joka on yhtä läheinen kuin minuun. En suostu kuulemaan puheita, jotka sanovat, että niin se nyt vain on, että äiti on se paras. Minusta molemmat voivat olla niitä parhaita.

  • Huttusen mukaan taustalla on jääräpäistä opillista ajattelua. Lapsi ei katso sukupuolta silloin, kun hän on kiinnittynyt ja kiintynyt vanhempaansa. –Yle 14.8.2018

En voisi olla enempää samaa mieltä. Huttunen jatkaa, että jos hoivasuhde on ollut alusta asti tasavertainen molempiin vanhempiin, on lapselle yhtä katkeraa menettää suhde kumpaan tahansa vanhempaan. Tästä nimenomaan on kyse minun nuorimmaisen lapseni kohdalla. Siksi ihmettelen suuresti, miksi meidän vuoroviikkoista ratkaisua arvostellaan, koska hänelle se on paras ratkaisu, tässä tilanteessa. 

Olisi jo aika päästää irti tästä homehtuneesta ja pölyyntyneestä äitimyytistä.

Olisi jo aika päästää irti homehtuneesta ja pölyyntyneestä äitimyytistä. Lapselle tärkeintä on läheinen suhde vanhempiinsa, tai jos hänellä on vain yksi vanhempi syystä tai toisesta, vanhempaansa. Oli tuo vanhempi sitten isä tai äiti. Lopetetaan vastakkainasettelu – se, että äidit olisivat niitä ensisijaisia hoitajia ja huoltajia ja jos isä on huoltaja, hän ei siitä selviäisi yhtä hyvin kuin äidit.

Tutustu Vauva.fin upeisiin isäbloggareihin: Isäkuukaudet, Koti-iskä88, (K)akkavalta ja Lellivauva.
Lue myös:
Etäisä: Tämä systeemi ei ole neutraali
Vuoroviikkoasuminen sopii vain toiselle lapselleni
Äitimyyttiä rikkomassa

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

 

 

Kommentit (3)

Vierailija

Itseäni tämän tyyppisissä teksteissä aina hieman riepoo se, miten niissä jotenkin aina nostetaan isät jalustalle. Tässäkin blogitekstissä, kuten Ylen uutisessakin, korostetaan, miten isät pärjäävät ihan yhtä hyvin yksinhuoltajina kuin äiditkin, ja itse asiassa vähän paremminkin. Tässä nostettiin esiin äitien tunnollisuus elatusmaksujen suhteen, mistä syystä yh-isien asema on äiteihin verrattuna parempi. Muualla isien ”ylivertaisuutta” on usein tuotu esiin  mm. nostamalla taloudelliset tekijät (naisten euro kun on tunnetusti se 80 senttiä), äitien aktiivisuus etävanhemman roolissa (jolloin lapsi ei menetä kumpaakaan vanhempaansa) sekä isien tärkeys ja miehen malli etenkin murrosikäiselle pojalle. Ihan hyvä tietysti että näitä asioita listataan, mutta: onko oikeasti niin, että äideillä ei OIKEASTI ole mitään erityistä vahvuutta vanhempana? Vai onko siitä muodostunut sellainen tabu, että siitä ei uskalleta puhua? Ja jos on, niin miksi: jos kerran isienkin vahvuuksia yh-vanhempana  saa estoitta listata, miksi tätä ei sallita äideille? Tietystikään nämä asiat eivät määrity puhtaasti sukupuolen perusteella, mutta koska tässä nyt puhuttiin nimenomaan sukupuolesta, pohdin itsekin asiaa tästä näkökulmasta.

Toiseksi minun mielestäni tuossa Ylen uutisessa yh-isä ei kertonut kokeneensa syrjintää tai ennakkoluuloja, vaan kertoi vain omista kokemuksistaan ja oman selviytymistarinansa vaikean tragedian yli. Ja siitä, millaista tukea hän on saanut. Nuo ennakkoluuloasiat olivat tutkijan kertomia tai otteita muutamista opinnäytetöistä.

Äitipuolitoista

Tässä blogitekstissä ei sanottu, että isät ovat parempia vaan yhdenvertaisia.
Joten isiä ei nostettu jalustalle kohteessa, jota kommentoit.
Olen täsmälleen samaa mieltä tämän blogitekstin kanssa!
Minullekin on itsestään selvää että lapsemme olisivat yhtä paljon molempien vanhempiensa kanssa eron jälkeen.
Minä olen elänyt valtaosan lapsuudestani lähi-isän kanssa eikä minulla ole mitään negatiivista sanottavaa siitä. Minulla on loistavat välit kaikkiin vanhempiini.
Enkä minäkään koe olevani ylivertainen vanhempi puolisooni nähden.

Olemme itse asiassa tehneet mieheni kanssa jo yhteisiä lapsia saadessamme suunnitelman miten lasten asiat hoidettaisiin erotilanteessa.
Eikä eroa edelleenkään ole siis näköpiirissä!
Alle 3v. olisi lyhyemmät vaihdot kuin vuoroviikoin mutta yhtä paljon molempien vanhempiensa kanssa.

Vierailija

Hei, olin asettanut sanani  hieman epätarkasti. Huomioni siis "isien jalustalle nostamisen" suhteen koski tuota Ylen uutista,  ja muita vastaavia juttuja joihin olen törmännyt. Tässä blogitekstissä ei niin tietenkään sanota, vaan enemmän pureudutaan tuohon äitimyyttiin.

Oman kommenttini taustalla oli (ehkä hieman epäselvästi ilmaistuna) se, että silloin kun nostetaan esiin äitien perinteisiä "vahvuuksia"  vanhempana, kuten raskautta, imetystä, lapsen kanssa kotona vietettyä aikaa ja äidillistä hoivaa, ne leimataan helposti äitimyytiksi, vieläpä homehtuneeksi ja tunkkaiseksi sellaiseksi. Sen sijaan silloin, kun nostetaan esiin perinteisiä isien vahvuuksia, kuten taloudellisia seikkoja tai isien merkitystä  miehen mallina erityisesti pojille, niistä ei puhuta "isämyyttinä" (tai en ole ainakaan itse sellaiseen törmännyt). 

Kyse ei siis ollut niinkään kritiikistä (paitsi ehkä sen suhteen, että itse luin/tulkitsin tuon Ylen uutisen tosiaankin hieman toisin kuin Etä-äiti),  vaan nostin esiin aiheen, jota olen monesti aiemminkin pohtinut :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Isät ja äidit. Ilman etuliitteitä. Kaikki tasaveroisia, eron jälkeen kuten ennenkin eroa olivat. Eikö niin?

Ehkä täydellisessä maailmassa.

Olen blogillani koettanut suureen ääneen tuoda esille sitä mielipidettäni, että isät ja äidit ovat vain ihan vanhempia. Ihan ilman etuliitteitä. Vaikka itsekin puhun itsestäni etä-äitinä, olen kuitenkin painottanut, että vanhemmat ovat tasaveroisia lapsiinsa liittyvissä asioissa. Mutta käytännössä ja käytännöissä näin ei valitettavasti ole.

Lapsenhylkääjä-caseni osoitti tämän vertaansa vailla olevalla rajuudella. Minua haukuttiin lapsenhylkääjäksi, koska olen etä-äiti. Nyt: kuinka moni etäisä on kuullut olevansa lapsenhylkääjä? Toki ON tilanteita, joissa toinen vanhempi hylkää lapsensa eron jälkeen ja lähtee elämään täysin uutta elämää irrallaan edellisestä elämästään. Mutta noin yleisesti ja useimmissa tapauksissa näin ei onneksi ole. 

"Vanhemmat ovat tasaveroisia lapsiinsa liittyvissä asioissa."

Hassua on, että useimmat etä-äidit ja lähi-isät itse näkevät tilanteensa erittäin normaaliksi ja jopa arkiseksi. Eivät he ole kummallisuuksia, heidän perheensä on ihan tavallinen perhe, eroperhe kylläkin, muttei mitenkään erikoinen. Ulkopuolisten ja muiden silmiin tilanne vaikuttaa omituiselta ja tällainen uuden ja erilaisen kohtaaminen aiheuttaa arvostelua ja kummastelua. Harvoin kuitenkaan uskalletaan kysymään asti tulla, että mitenkäs teidän tilanne oikein on tällainen.

  • Kyllä lapset kuuluvat äitinsä luokse asumaan. Miksi?
  • Ei ole luonnollista, että isä on lähi-isä ja äiti elää elämäänsä lapsista erillään. Miksi se on luonnottomampaa kuin jos äiti on lähivanhempi?
  • Äiti saa lähivanhemmuuden lähestulkoon aina, jos vain näin haluaa. Isällä ei tällöin ole paljon sanomista asiaan. Miksi?
  • Etä-äidit tuntevat useammin syyllisyyttä etävanhemmuudestaan kuin etäisät. Miksi?
  • Etä-äidit kohtaavat useammin arvostelua siitä, että lapset asuvat muualla. Miksi?
  • Useat lähiäidit sanovat, etteivät kyllä antaisi lapsiaan isälle, jos ero tulisi. He eivät ajattele, että isä olisi tasaveroinen tilanteessa, jossa lapsien asumista käsitellään. Miksi?
  • Useat äidit olettavat suoraan, että erossa lapset tulevat tietenkin heille. Miksei isä saa olettaa samalla tavalla?
  • Useat isät eivät uskalla edes tuoda esille, että he haluaisivat olla lähivanhempia. Miksi näin on?
  • Isät eivät usein sano ääneen ainakaan, että heilläkin on todella kova ikävä lapsiaan, jotka asuvat äitinsä luona. Miksi?

Tässä vain muutamia esimerkkejä nostoksi siitä, että tasavertainen vanhemmuus ei ole vielä lähelläkään toteutumista yhteiskunnassamme. Lakipykälät ehkä ovatkin jo tasaveroisia molemmille, mutta yleinen ilmapiiri ja käsitys vanhemmuudesta on kaukana tasaveroisuudesta.

"Uuden ja erilaisen kohtaaminen aiheuttaa arvostelua ja kummastelua."

Tuon minulle tapahtuneen tapahtuman jälkeen olen pohtinut entistä kuumemmin tätä kysymystä. Koin tulleeni todella väärin kohdelluksi ja vielä julkisella paikalla lasteni nähden. Tämä tapahtuma korostaa rajulla ja kolkollakin tavalla, miten me etä-äidit olemme edelleen kummallisuuksia monien mielestä.

 

Lue lisää kirjoituksiani tästä aiheesta:

Lähi-isä: tavallisia mekin olemme

Etä-äidit, yhteiskunnan outolinnut

Vanhempainiltojen mustalammas

Etäisä: systeemi ei ole neutraali

Etä-äidit yhteiskunnan omituisuuksina

 

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo facebook-sivujani?

Kommentit (2)

Vierailija

Hoe vain itsellesi noin, jos se helpottaa. Mutta lapsen ja äidin biologinen side on erilainen kuin lapsen ja isän. Pikkulapsi tarvitsee vaistomaisesti äitiään, haistaa maidon jo kaukaa ja ahdistuu erosta. Elämäsi on ollut parisuhteessa epäonnistumisia yksi toisensa jälkeen. Se ei ole esimerkillinen blogin aihe. Se ei ole mikään ylevä sanoma, joka muuttaa asenteita ja maailmaa. Se on vain surullinen tarina siitä, kuinka rikkinäinen lapsi kasvoi rikkinäiseksi aikuiseksi ja kasvattaa seuraavan sukupolven rikkinäisiä lapsia. Äitiyden tärkein piirre on se, että on läsnä. Että hoivaa ja on läsnä. Se on oman hyvinvoinnin uhraamista useaksi vuodeksi. Se ei ole aina "hyvää fiilistä", intohimoa, polttavaa parisuhdehuumaa tai itsensä toteuttamista. Se on puolustuskyvyttömän olennon valmistamista tulevaan. Se on äidin tärkein tehtävä. Mutta sinä haluat luulla muuta. Että vuoroviikoin riittää. Ei riitä. Ja puhun kokemuksesta (sen vuoroviikkolapsen äänellä). Olisivatpa vanhempani olleet epäitsekkäämpiä ja kypsempiä. Mutta eivät olleet ja minä kärsin. Se ei ole äidilleni mikään ylpeyden aihe, eikä pitäisi olla sinullekaan.

Etä-äiti
Liittynyt10.5.2017

Hei Vierailija! Kiitos pohdinnastasi! Ero on aina raskas kokemus koko perheelle, tiedän sen toki itsekin, eroperheen lapsena ja itse eronneena. On tärkeää, että jokainen perhe löytää itselleen kokonaisuutena parhaiten toimivan ratkaisun, silloin lapsillakin on mahdollisuus kasvaa onnellisiksi. Meidän perheelle tämä oli paras ratkaisu. Harmi kuulla, että oma kokemuksesi vuorovanhemmuudesta on kivulias. Voimia meille kaikille, kaikissa perhemuodoissa! Tärkeintä on kuitenkin nähdä, että lapset voivat hyvin, eikö niin!

Terveisin, Etä-äiti

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Päästetään lähi-isä ääneen. Olen muutaman kuukauden ajan kirjoittanut etä-äitipaasausta sydämeni kyllyydestä. Mitä toisella puolella oleva ajattelee tilanteesta?

Olen haastatellut erästä lähi-isää tätä tekstiä varten. Hän ei ole oman poikani isä, mutta toki poikani isääkin olen kuunnellut ja kysynyt silloin tällöin, mitä hän tilanteestamme ajattelee. Tässä joitakin ajatuksia heiltä. Tokikaan eihän tässä koko tämän demografisen ryhmän ajatusmaailmaa avata, mutta laadullisella tutkimuksella on tapana kunnioittaa jopa yhdenkin ihmisen ajatuksia. Näin teen minäkin ja kerron tässä muutamia ajatuksia, mitä keskusteluissa nousi esiin.

Mitä lähi-isät ajattelevat elämäntilanteestaan?

Jos etä-äidit ovat kummajaisia tässä yhteiskunnassa, niin totisesti ovat lähi-isätkin. (Ovatko etä-äidit jotain yhteiskunnan omituisuuksia?) Ja erittäin mielenkiintoinen piirre on, että lähi-isät usein puolustelevat etä-äitejä, ex-puolisoitaan, muille. Että ihan järkeviä ja normaaleja vanhempia etä-äiditkin ovat. Että meillä on nyt näin, lapset asuvat isän luona. Isän, joka on täysin tasa-arvoinen vanhempi lapselle kuin äitikin.

Tämä on erikoinen seikka. Ovatko etä-äidit todella niin harvinaisia vieläkin, että meitä pitää vielä ihan jotenkin puolustellakin? Omituinen ajatus kertakaikkiaan. Kuinkahan  moni lähiäiti puolustelee tarhassa lastaan hakiessaan, että ihan tolkun ihminen tuo isäkin on, vaikka lapsen osoite onkin nyt äidin luona?

"He puolustelevat etä-äitejä, ex-puolisoitaan, muille."

Toinen esille noussut seikka oli, että joskus lähi-isät päätyvät lähi-isiksi, koska äidillä on ongelmia, ehkä mielenterveyden kanssa, ehkä taloudellisesti, ehkä uudessa suhteessaan. Jossain. Ja isä astuu esiin ja ottaa lapset itselleen. Jotenkin ehkä “pelastaa”, “uhrautuu”. Tekee jotain epätavallista. Ottaa lapset itselleen. Näin siis ulkopuoliset tilanteen näkevät. Tämä ajatus on jokseenkin erikoinen myöskin, sanoisinko.

Keskusteluissa nousi esille, ettei isä itse kotonaan lastensa kanssa asuessaan tunne olevansa mitenkään sen erikoisempi kuin kukaan muukaan vanhempi. Erikoisuus ja erilaisuus konkretisoituu, kun astuu kotiovestaan ulos ja ihmiset tajuavat, että lapsipa asuu isällään. Ja taas isä kuulee kysymyksiä, kuten onko äidillä joku ongelma, onko äiti enää kuvioissa, miten äiti on voinutkaan ollut niin itsekäs, että on lähtenyt omille teilleen ja jättänyt lapsensa. Ja yllättäin taas isä puolustelee perhejärjestelyjänsä ulkopuolisille.

"Kuinkahan  moni lähiäiti puolustelee tarhassa lastaan hakiessaan, että ihan tolkun ihminen tuo isäkin on, vaikka lapsen osoite onkin nyt äidin luona?"

Tässähän nyt tulee esille se suomalaisille (joskin ehkä muillekin) tunnusomainen toisten ihmisten elämien arvostelu, selän takana muiden tilanteesta juoruilu ja asioiden kammoksunta ilman, että tiedetään mistä ihan oikeasti nyt on kysymys.Tässä suhteessa isätkin sanovat, että yhteiskuntamme ei ole tasa-arvoinen, ainakaan arvomaailmaltaan. Koska etä-äitejä arvostellaan huonoiksi äideiksi ja lähi-isiä kummeksutaan jonkinlaisina tosielämän sankareina.

Myöskin lastenvalvojalla (jos sinne asti on jouduttu tai päästy) on joutunut erityisen paljon perustelemaan sitä, miksi lapset menevät isän luokse asumaan. Edes sellaiset seikat kuten, että lapsen asuinympäristö säilyisi samana, lapsen taloudellinen turva olisi parempi isän luona tai että isovanhemmat ja tukiverkosto säilyisivät isän luona paremmin, eivät paina niin paljon kuin se perustavaa laatua tiukassa istuva ajatus, että lapset menköön äidilleen, isät käyköön töissä ja maksakoon elatusmaksut.

On jälleen painotettava, että tässä olen kirjoittanut vain parin lähi-isän näkemyksiä asiaan. Mutta silti sellaisenkaankin tämä on arvokasta tietoa. Itse he näkevät itsensä tavallisiksi vanhemmiksi eivätkä mitenkään kummallisiksi.

"Perustavaa laatua tiukassa istuva ajatus, että lapset menköön äidilleen, isät käyköön töissä ja maksakoon elatusmaksut."

Mielenkiintoisia näkemyksiä nämä. Olisi mielenkiintoista päästä tutkimaan isompaa otosta ja kysymään vielä useammalta lähi-isältä, mitä he tuumivat tilanteestaan. Varsinkin tuo ympäristön erikoinen suhtautuminen tilanteeseen kiinnostaa, koska itse etä-äitinä kohtaan täysin samaa kummeksuntaa. (Olen esimerkiksi vanhempienilloissa todella kummallista kamaa etä-äitinä.)

Miten tätä voisi muuttaa? Itse olen yllättävän paljon samanlaisten kysymysten ja tilanteiden parissa kamppaillut ja elänyt jo useita vuosia. En minä vastausta tiedä. Mutta kirjoittaa aion jatkossakin entistä tarmokkaammin tästä aiheesta. Puhetta tarvitaan. Vielä paljon lisää.

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo facebook-sivujani?

Kuvituskuva: Pixabay

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Miksi? Miksi haluan olla etä-äiti? Miksi haluan olla erossa lapsestani? Miksi olen näin huono äiti? OLENKO huono äiti?

Näitä kysymyksiä risteilee välillä niin omassa päässäni kuin myös julkisessa keskustelussa ja kommenteissa.

 

Olen kirjoittanut useita tekstejä etä-äitiyden vaikeudesta:

Äitiyden identiteetti hämärtyy kun ei ole lapsensa kanssa

Olen äitipiireissä jonkinlainen musta lammas, tuomitsevien katseiden kohde

Kunpa meilläkin..

Olen ulkopuolinen oman lapseni arkeen

Ikävä, suru, yksinäisyys ja syyllisyys painaa usein

Miksi sitten sanon, että haluan olla etä-äiti?

"Tässä tilanteessa todellakin haluan olla teinilleni etä-äiti."

No enhän minä haluaisi. En olisi halunnut erota, en olisi halunnut saada kaksi lasta kahden eri miehen kanssa ja sitten erota ja jäädä yksin. En halua olla erossa toisesta lapsestani suurinta osaa aikaani. En haluaisi ikävöidä, surra, mennä lastenhuoneeseen, kun ikävä puristaa sydäntä niin että tukahdus tulee. En minä mikään sellainen masokisti ole. 

Mutta KUN tilanne on nyt tämä mikä on, niin tässä tilanteessa todellakin haluan olla teinilleni etä-äiti. 

Meille on syntynyt jonkinlainen ihanan epätodellinen kupla meidän perheemme ympärille. Minä tiedän ja luotan sataprosenttisesti siihen, että lapsellani on hyvä isänsä luona. Isä on tiukka mutta varma ja hellä kasvattaja. Lapsellani on hyvät ja oikeanmukaiset rajat elää ja kasvaa. Isä pitää minuun yhteyttä viikottain ja tiedän lapseni olevan siellä, missä on hyvä. 

"Nautimme niin että napa ruskaa."

Ja kun etäiseni tulee luokseni, yhdestä sopimuksesta heitämme arjen olkiemme yli, poljemme sen nurkkaan piiloon ja alamme nauttia. Nautimme niin että napa ruskaa. Siitäkin olen kirjoittanut:

Nam nam kermat päältä

Onnenhetket mitä kokee vain kun lapsiarki ei ole jokapäiväistä

Etä-äitikin saa olla onnellinen

En halua repiä tietentahtoen lastani pois siitä arjesta, johon hän on tottunut. Lapsellani alkaa kesän jälkeen yläkoulu, hän on murrosiän kynnyksellä. Hänen elämässään alkaa myrskyiset joskin ihanat ajat. Hänellä on vankka kaveripiiri isänsä kotikaupungissa. Hänellä on mummola muutaman kilometrin päässä isänsä kotoa. Olisi itsekästä oman halun ja ikävän takia repäistä lapsi pois nyt totutusta ja turvallisesta arjesta, kun hänen fyysinen, henkinen ja emotionaalinen minuus on muutoksen kourissa jo ihan hänen ikänsä takia. Koulukin vaihtuu. (Lue täältä, mitä minä aineenopettajana ja äitinä mietin muutoksesta, jonka yläkoulu tuo tullessaan.)

"Näen päivittäin, miten hyvä lapsellani on isänsä luona."

Vaikka ikävä ja syyllisyys tästä tilanteesta on välillä kova, voin silti sanoa, että olen tottunut tähän tilanteeseemme jo hyvin. Ja jopa pidän siitä. Näen päivittäin, miten hyvä lapsellani on isänsä luona. Minulla on myös itselläni vapaa-aikaa, aikaa taaperoni kanssa, aikaa tehdä töitä ja kirjoittaa. Meidän arkemme on loksahtanut hyvin paikoilleen. Siitä tietenkin iso kiitos etäpoikani isälle sekä rakkaalle etäpojalleni. He ovat tehneet tästä toimivan kokonaisuuden yhdessä minun kanssani.

Meidän on näin hyvä. Tiedän, että monilla etävanhemmilla on paljon kurjempi tilanne. Tämä teksti avaa vain ja ainoastaan minun tilannettani. Minulta on kysytty, miksi olen etä-äiti, tai miksi HALUANKIN jatkaa etä-äitinä. Olkoon tämä vastauksena nyt siihen kysymykseen. Pus.

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo facebook-sivujani?

 

 

Kommentit (6)

Etä-äiti
Liittynyt10.5.2017

Kiitos mukavasta kommentista, Faijahommmia 😊 minä olen vaikeimman kautta oppinut, että ruikuttaminen ei auta mitään, vaan carpe diem- ajatusmalli toimii kivemmin.
Hyvää kesää sinulle!

Terveisin, Etä-äiti

Jyllannin suomineito
Liittynyt2.5.2017

Juuri kaltaisiasi pitäisi vanhempien olla eron sattuessa. ❤ Kuulen uusperheellisten tarinoita jatkuvasti, jossa lapsia revitään suuntaan ja toiseen.

Med venlig hilsen, Terhi.

Etä-äiti
Liittynyt10.5.2017

Kiitos ihana ❤
Valitettavasti niitä tarinoita kuulee ja paljon. Myös poikamme kertoo usein miten monien kaverien perheissä ero on ollut tosi riitaista. Meitä hän kiittää aktiivisesti siitä miten asiat on mukavasti ja on iloinen kun välimme isänsä kanssa ovat hyvät.

Terveisin, Etä-äiti

Annoona

Hieno, asiallinen, ja vaikka subjektiivinen tietysti niin perusteltu kirjoitus tilanteestasi! Ja jotenkin rauhallinen. Jatka samaan malliin :)

Etä-äiti
Liittynyt10.5.2017

Kiitos Annoona! Koetan todellakin tuoda esille, että tämä on tosiaan minun oma tilanne. Ja monilla on todella paljon hankalampia tilanteita ja tiedostan sen. Kiitos kivasta kommentista ja ihanaa kesää sinulle!

Terveisin, Etä-äiti

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017