Kirjoitukset avainsanalla etä-äitiys

Kuva: Panu Pälviä

Minulta pyydettiin tekstiä, jossa kertoisin, mikä on ihan parasta etä-äitiydessä, koska olen kirjoittanut viime aikoina etä-äitiyteeni liittyen niin surullisia, ikävöiviä, hukassakin olevia tekstejä. Olisi aika jo kertoa, mitä hyvääkin tässä elämäntilanteessani on.

En osaa kirjoittaa tällä hetkellä mitään etä-äitiydestäni, koska olen ihan hukassa äitiyteni kanssa.

Vastasin, etten voi juuri nyt kirjoittaa sellaista tekstiä. Koska olen AIVAN HUKASSA. Niin hukassa, etten ole äitinä koskaan ollut. Minun poikani ei ole enää minun poikani. Hän on täysikokoisen aikuisen pituinen, hänen äänensä ei ole lapseni ääni, hänen vartalonsa ei ole vauvani vartalo. En osaa kirjoittaa mitään etä-äitiydestäni, koska olen ihan hukassa äitiyteni kanssa. Kuka äiti sanoo, ettei tuo minun lapseni näytä yhtään minun ikiomalta lapseltani, en tunne häntä, en enää vietä hänen kanssaan aikaa?

Ja yhtäkkiä ymmärsin aivan järjettömän helpottavan seikan: kaikki muutkin teinien äidit ovat ihan yhtä hukassa, muutkin sanovat noita ihan samoja lauseita. Eräs teinitytön äiti kertoi minulle, että hänen vauvansa näyttää naiselle ja on ottanut hänen pikkutyttönsä paikan, muttei ole kuitenkaan se sama pikkutyttö. Ja kun luin vielä Vauva.fin artikkelin teinin äidistä, joka on suloisesti sekaisin lapsensa kanssa, purskahdin helpottuneeseen itkuun.

En ole mikään friikki etä-äiti – olen teinin äiti ja koen samoja fiiliksiä ja suruja kuin muutkin vastaavassa tilanteessa olevat äidit.

Olenkin ihan tavallinen tavallisen teinin äiti. Olen hukassa, joudun päästämään irti, luopumaan, ymmärtämään, että lapset ovat lainaa vain. Mutta ihan jokainen teinin vanhempi tekee samaa suru- ja irtipäästämistyötä. En ole mikään friikki etä-äiti – olen teinin äiti ja koen samoja fiiliksiä ja suruja kuin muutkin vastaavassa tilanteessa olevat äidit.

Miten ihanaa tietää, ettei ole mikään erikoistapaus tunteidensa kanssa. Että muutkin tuntevat samoin. Olen tavallinen äiti. Se on kauneinta, mitä olen pitkään aikaan tajunnut.

Kiitos, kiitos te muut teinien äidit. Yhdessä tässä samassa veneessä ollaan

Olen äärimmäisen kiitollinen tuosta pyynnöstä kirjoittaa positiivinen etä-äitiys-teksti. Löysin tämän oivalluksen, joka on elämässäni yksi havahduttavimmista ja tärkeimmistä hyvin pitkään aikaan.

Kiitos, kiitos te muut teinien äidit. Yhdessä tässä samassa veneessä ollaan. Ollaan vain hukassa. Kyllä me vielä löydämme äitiytemme; se muuttuu ja on erilaista, mutta yhtä arvokasta kuitenkin.

Lue myös:
Teinin etä-äitinä koen, etten välillä tunne lastani enää ollenkaan
Teinin etä-äitinä ja leikki-ikäisen vuoroviikkoäitinä koen tiettyjä erityishaasteita elämässäni

Onnellisin terveisin, teinin etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Panu Pälviä

Ai sä oot niitä äitejä?!

Niin siis MITÄ äitejä? teki mieli huutaa, mutta hymyilin vain ja sanoin, juu, näin meillä tällä hetkellä.

Luulin, että olen jo karaistunut. Kuuleehan näitä. En ollutkaan. Mitä äitejä minä olen? Niitä huonompia, outoja, vääränlaisia? Ja kun samaan syssyyn tällä viikolla sain lapsen oikeuksia koskevaan tekstiini kommentin, että on epänormaalia olla etä-äiti, meni minullakin viimein kuppi nurin.

Ei minunkaan tarvitse kaikkea sietää! Ei kenenkään. Miksi pitää sanoa toiselle pahasti, ajattelemattomasti? Vaikka tuo otsikossa kuultu huudahdus EHKÄ oli jotenkin lipsahdus, silti. Sehän kertoo suoraa kieltään siitä, että tässä yhteiskunnassa edelleen elää jonkinlainen perhenormi, jokin tapa olla se oikeanlainen perhe. Ja ilmiselvästi en tuohon muotiin nyt sovi.

Kun kuulin, että on epänormaalia olla etä-äiti, meni minullakin viimein kuppi nurin.

Onko tullut mieleen, ettei etä-äitiys ole kaikkien oma päätös. Taustalla voi olla todella paljon tuskaa, vaikeita aikoja, tapahtumia, riitoja, oikeustaisteluja. Paljon erilaisia ihmiskohtaloita. On niin ajattelematonta tokaista toisille jotain tällaista.

Tänään minua itkettää. On samalla niin kova ikävä omaa lasta ja samaan aikaan kuulee tällaista. Tänään en ole vahva.

Olen vain äiti, jolla on ikävä lastaan.

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (3)

Jantunen / Tuuletuksia

Ihmiset sanovat ajattelemattomuuttaan (ja kuka mistäkin syystä) asioita, joiden vaikutusta he eivät voi ymmärtää, jollei itse ole asiassa sisällä ja omakohtaisesti kokeneet. Tämän olen huomannut myös tällä oman raatteentieni taistelussa. Niinä hetkinä sitä on entistä kiitollisempi niistä ihmisistä ympärillä, tai jossain etäämmällä mutta elämässä olemassa, jotka ymmärtävät tunnetilojasi huolimatta siitä, että he eivät ole samaa kokeneet.

Vierailija

Voimia sinulle! Olen myös että-äiti vastoin omaa tahtoani ja olen myös törmännyt siihen että heti lyödään huonommuusleima otsaan tietämättä taustoja. Ikävä on iso ja läsnä päivittäin ja jokainen päivä on eteenpäin. Toivon mukaan joskus asiat on toisin. Et ole ainoa! Meitä on myös muita jotka hiljaa kätkee surunsa.

Vierailija

On se kyl outoa et yhä tänäpäivänä on ok olla etäisä mut jos onki etä äiti ni ai kauheeta. Ite oon kahdelle lapselle lähiäiti, kahdelle etä ja kahdelle bonus.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Panu Pälviä

Olin jännittänyt työhaastatteluun menoa jo jonkun aikaa, koska toisen äitiyslomani jälkeen en ollut käynyt niissä montaa kertaa. Olin valinnut hyvissä ajoin ennen haastattelupäivää vaatteet; leveälahkeiset, uudet farkut odottivat kaapissa ja kovaksi silitetty kauluspaita roikkui hengarissa.

Tiesin olevani pätevä ja varmasti hyvä valinta siihen työhön, mutta olin tosi epävarma itsestäni, koska opiskelujen ja vauvaloman takia olin ollut pitkään poissa työelämästä. 

Kuitenkin syy, miksi haastattelun jälkeen tunsin itseni huonoksi, eivät ollleet edellä mainitut asiat. 

Haastattelija muuttuu vaikean näköiseksi ja koettaa keksiä sanottavaa

Haastattelu sujui kuitenkin tavalliseen tapaan ja aloin rentoutua. Itsevarmuuteni nosti päätään ja uskoin, että haastattelu oli menossa hyvään suuntaan. Sain kertoa näkemyksiäni alasta ja siitä, miten veisin mahdollisessa uudessa työpaikassani asioita eteenpäin.

Kerroin työkokemuksistani ja perhetilanteestanikin. Pohdin, miten pieni lapsi voi vaikuttaa poissaolojen määrään. Kerroin, että minulla on kaksi lasta, mutta isomman kanssa hoito-ongelmaa ei ole, koska hän asuu isänsä luona.

Kerroin, että minulla on kaksi lasta, mutta isomman kanssa hoito-ongelmaa ei ole, koska hän asuu isänsä luona. Pysähdys.

Pysähdys.

Koko tunnelma huoneessa muuttui. Haastattelija muuttui vaikean näköiseksi ja hänen oli selkeästi vaikea keksiä mitään sanottavaa. "Niin, meille perhekeskeisyys on kyllä tosi tärkeää", haastattelija sanoi viimein. Päättelin, että edellä mainitsemani lapsen sairastumiset eivät varmasti haittaa. Tilanne tuntui kuitenkin kummalliselta haastattelun loppuun saakka.

Vasta myöhemmin tajusin, mitä siinä ehkä tapahtui

Palasin kotiin ja kävin tilannatta uudelleen ja uudelleen läpi. Viimein mietin: oliko tilanne muuttunut sen jälkeen, kun olin kertonut vanhemman poikani asuvan muualla? Perhekeskeisyys tärkeää – sitäkö sillä tarkoitettiin? Ettei etä-äitiä pidetä perhekeskeisenä?

Oliko tilanne muuttunut sen jälkeen, kun olin kertonut vanhemman poikani asuvan muualla?

En päässyt tuohon työpaikkaan.

En halua, että etä-äitiys määrittelee työpanostani ja -osaamistani millään tavalla. Etä-äitiyteni oli edellä mainitun tapahtuman aikaan melko tuore juttu, pidin sitä ihan normaalina meidän perheemme asiana, enkä ollut kohdannut vielä ennakkoluuloja. En osannut yhtään odottaa, ettei perheemme ehkä olekaan muiden silmissä ihan se tavallisin perhe. Ehkä ei ole normaalia työhaastattelussa kertoa etä-äitiydestä. Päätin jo tuolloin, että aion kertoa sen jatkossakin ihan jokainen kerta.

En osannut yhtään odottaa, ettei perheemme ehkä olekaan muiden silmissä ihan se tavallisin perhe.

Tilanne vaivaa vielä vuosien jälkeenkin

Vasta nyt vuosien jälkeen uskon näkeväni tilanteen selkeästi: minua saatettiin kohdella eri tavoin sen jälkeen, kun työhaastattelijat kuulivat minun olevan etä-äiti. Kuulostaa epäuskottavalta, mutta en osaa selittää tilannetta itselleni millään muulla tavalla. Ylianalsyinko tilannetta, sitä en voi tietää. Mutta vasta nyt kykenen tästä puhumaan ääneen. 

Kun käyn tilannetta läpi mielessäni ja ilmapiiri haastattelussa mielestäni eittämättä muuttui. Tämä on jäänyt kaivelemaan mieltäni ja vasta nyt kykenen tästä puhumaan ääneen.

Minua saatettiin kohdella eri tavoin sen jälkeen, kun työhaastattelijat kuulivat minun olevan etä-äiti. 

Jo pelkästään se, että joudun miettimään tällaisia asioita, saa minut surulliseksi. Ennakkoluulojen kohtaaminen on haastavaa ja kiukuttaa. Kunpa ne joskus loppuisivat, eikä tarvitsisi miettiä, mitä muut äitiydestäni ja minusta ajattelevat.

Lopuksi sanottakoon, että kokemus ei liity mitenkään nykyiseen tai edellisiin työpaikkoihini, joissa olen ollut.

Lue myös: Kahvihuoneen omituisin otus

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (1)

Nuori äiti

Mä oon tullut ihan päinvastaiseen lopputulokseen, en enää mainitse työnhaussa lainkaan olevani äiti. Aiemmin aina vaivasi ja jännitti jääkö työpaikan saanti siitä kiinni että rekrytoija laskelmoi tulevia poissaolojani tai jopa mahdollisen toisen lapsen yrittämistä – nyt tiedän, ettei paikan ohi meneminen ole siitä kiinni. Valitettavaahan se on ettei pysty olemaan niin avoin kuin haluaisin olla, mutta en halua menettää tilaisuuksia mahdollisten ennakkoluulojen takia. Työskentelen alalla, jossa urakeskeisyys on melkoisen yleistä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Panu Pälviä

Tuntuuko sinusta, että kaikilla hyvilläkin ystävillä on kamala kiire? On töitä, lasten hakua, lasten harrastuksia, huonosti nukuttuja öitä, siivoamista ja niin edelleen. 

Eletään niitä kuuluisia ruuhkavuosia. Kuka ehtisi näkemään, kenellä olisi aikaa? 

Paitsi itsellä olisi kyllä aikaa. Saatat olla lapseton, pariton, yksinäinen, etävanhempi, tai jotain muuta siltä väliltä tai ylitse. Olet kotona ja katselet yhteystietojasi, selailet niitä: tuolla on vauva, joka ei nuku hyvin, tuolla on monta lasta, jotka harrastavat, tuo on kiireinen töissä, tuolla on sitä tai tätä. Kuka ehtisi näkemään, kenellä olisi aikaa? Yhteystiedot on käyty läpi loppuun asti. Mitäs nyt?

Saattaakin olla niin, ettei ole ketään. Kun eletään karkeasti sanottuna 30-40-ikävuoden väliä, on suurin osa, tai siltä tuntuu, hyvin kiireisiä. Ruuhkavuodet kaiketi tarkoittavat sitä, että elämään tulee samaan aikaan hyvin paljon kuormittavia asioita. On työssä eteneminen, lapset, ehkä oma talo, harrastukset, lasten menot ja niin edelleen. Elämä ruuhkautuu.

Voi tuntua, ettei ympärillä enää olekaan ketään, jolla olisi aikaa juuri sinulle.

Voi tuntua, ettei ympärillä enää olekaan ketään, jolla olisi aikaa juuri sinulle. Se voin tuntua todella kurjalle, jos itsellä on tilanne, että aikaa on välillä liikaakin. Minulla on juuri näin. Varsinkin näinä lapsettomina viikkoina. Ruuhkavuosiin pääsen ehkä vähän kiinni, kun lapsi on täällä, mutta silloinkaan ei ole parisuhdekiireitä, yhteisiä menoja kumppanin kanssa, sitä tavallista perhe-elämää.

Olen myös kuullut, että tätä voi tapahtua ihan ns. ydinperheellisellekin. Kaverit vain häviävät jonnekin niihin ruuhkavuosiin. Mutta mitä niiden vuosien jälkeen tapahtuu? Palautuuko läheiset välit, käydäänkö sitten taas yhdessä jossain? Onko se enää samanlaista monen vuoden jälkeen? Pilaavatko ruuhkavuodet ystävyyden?

Mutta mitä niiden vuosien jälkeen tapahtuu? Palautuuko läheiset välit, käydäänkö sitten taas yhdessä jossain?

Se taitaa jäädä nähtäväksi. Tässä tilanteessa on onneksi hyvä, että on joitain, jotka ymmärtävät. Niitä toisia, joilla on sama tilanne. Silloin ei aina tarvitse sanoakaan mitään. Tämä toinen ymmärtää. Olen saanut teiltä lukijoilta paljon tsemppauksia, että tunnette samoja asioita, mistä olen kirjoitellut. Se on lohduttava tietää.

En olekaan ihan yksin.

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (6)

Liiolii

Moi, samaistun tähän. Ruuhkavuosia ei sitten tullutkaan. Ei perhettä, ei työtä, jokunen ystävä joita tapaan muutaman kuukauden välein. Olen pakottanut itseni ihmisten ilmoille, mutta se on koko ajan vaikeampaa. Nyt yritän saada vapaaehtoistyön. Kaikki hokevat miten hektistä aikaa elämme. Itselläni on pelkkää aikaa elämän loppuun asti. (P.S. Tulipa tästä ankea kommentti. :D Ei mun elämä pelkkää kurjuutta ole sentään. Jotenkin postauksesi aihe vain resonoi tämänpäiväisiin tunnelmiini.)

Vierailija

Huonosti nukkuvan vauvan äitinä totean myös, että kannattaa aina silti kysyä. Yksinäisyyttäni lisäsi huomattavasti se, kun ihmiset alkoivat päättää puolestani ehdinkö ja jaksanko tavata ihmisiä tai lähteä kaupungille.

Onneksi sain myös uusia ystäviä lopulta.

Poh

Surullista on että lähes kaikki ihmisryhmät kärsivät yksinäisyydestä, nuoret, lapset, aikuiset, sinkut, vanhukset. Ja nyt vielä ruuhkavuosiakin elävät? Ehkä jotain yhteiskunnassa pielessä muutenkin?

muffinaround.com

Siis mitä hittoa! Juuri tänään mietin tätä samaa asiaa ja rupesin kirjoittamaan blogipostausta asiasta!! Ihanaa että törmäsin sun tekstiin! Tuli heti parempi fiilis. En ole ainoa joka miettii tätä. Ja olen siis perheellinen mutta äitiyslomalla. Suurin osa ystävistä on juuri saanut vauvoja tässä vuoden parin sisään.

Vierailija

Se, joka ehtii ja jaksaa voisi tarjota itse seuraansa. Luulen, että pienen vauvan äiti ilahtuisi jos ystävä tulee käymään ja tuo/tekee/auttaa ruuassa/kahvissa tms. Tai ottaa vauvan hetkeksi ja antaa äidille päiväunet. Tai isompien perheeseen menee esimerkiksi lenkkiseuraksi siksi aikaa kun ruuhkavuosiäidin lapset ovat harrastuksissa. Reippaasti vain tarjoamaan omaa seuraa ja apuakin ystäville.

muffinaround.com

Pakko vielä vastata tähän että on aika rankkaa olla aina se joka tarjoaa seuraansa. Olisi kiva jos joku joskus pyytäisi minua jonnekin. Mutta kun on niin kiire. (Minulla siis kaksi pientä lasta)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017

Instagram