Kirjoitukset avainsanalla etä-äiti

Pyykkinaruni ovat olleet täydet viime päivinä. Kuva: Pixabay

Olen pessyt pyykkiä. Pyykkikone täyttyy nopeammin kuin normaalisti –  kasvavan teinin vaatteet täyttävät rummun nopeammin kuin omani tai 4-vuotiaani vaatteet.

Olen myös kokannut. Kokannut joka päivä hiki otsalla. Ruokaa menee paljon. Kannan maitotölkkejä, makaroonia, perunoita ja leipää kaupasta joka päivä enemmän kuin viimeisen kahden kuukauden aikana yhteensä. Toisinaan kaupassa käy teini itse – okei, herkkupalkalla.

Olen tuntenut olevani äiti. En etä enkä vuoroviikko enkä mitään muuta kuin vain äiti. 

Olen myös siivonnut. Siivonnut enemmän kuin koko vuonna. Kerännyt tavaroita, imuroinut, luutunnut, käskenyt viemään likaiset vaatteet sinne täyttyvään pesukoneeseen.

Rakastanut enemmän kuin koko vuonna. Halannut lapsiani ja he halanneet minua. Pusutellut nuorimmaiseni kanssa ja keskustellut teinini kanssa. Voiko täydellisempää lomaa enää ollakaan..

Minun teinini on ollut luonani jo kaksi viikkoa. Toisen näistä viikoista myös nuorimmaiseni on ollut kanssamme. 

Oltiin poikien kanssa eilen koko päivä Seurasaaressa uimassa. Aamu näytti pilviselle. Moni ei olisi lähtenyt. Minä päätin, että lähdemme, kun olemme päättäneet.
Ei näitä yhteisiä päiviä niin paljoa ole, ehkä kymmenen vuodessa, ja nyt kesällä jopa viikko!
Kun pääsimme rannalle, alkoi aurinko porottamaan.
Pojat menivät uimaan, teini kantoi pienempää selässä, polski ja heitteli palloa veljelleen.
Tulivat välillä viltille syömään ja lähtivät takaisin veteen. Välillä näyttivät halailevankin.
Yhtäkkiä teini tulee luokseni ja sanoo, miten ihanaa ruokaa olen tehnyt, miten kaikki eväät ovat hyviä ja ihanaa, miten pikkuveli nauttii rannalla olosta.
Kuopus tulee perässä ja muiskauttaa suukon suulleni.
Ei jääty pilvien takia kotiin.
Vietettiin yksi elämämme parhaita päiviä. Tunsin olevani enemmän äiti kuin pitkään aikaan.
En ollut etä-äiti tai vuoroviikkoäiti vaan niin täysillä äiti, että aloin itkemään.
Ja tämä status on täyttä totta, ei siloittelua tai osallistumista haasteeseen, jossa valehdellaan koko tarina.
Tämä tarina on tosi. Tämä on minun lomani.
Poikani <3

Facebook-päivitykseni

Olen ollut äiti. Ihan tavallinen äiti. En etä enkä vuoroviikko enkä eroäiti enkä mitään muutakaan kuin vain äiti. Olen ollut väsynyt ja ärtynytkin ja viettänyt päivät lapsieni kanssa.

Minulla ei ole sitä äitiarkea muutoin ja aion nauttia tästä lomaäitiydestä sitäkin enemmän. 

Eihän se tavallinen arki tällaista olisi, ei ollenkaan, kai nyt sen tajuan. Mutta koska minulla ei ole sitä äitiarkea muutoin, aion nauttia tästä lomaäitiydestä sitäkin enemmän. 

Ymmärrän, etten nauttisi näin ja ei tämä tällaiselta tuntuisi, jos olisin aina lapsieni kanssa. Ei se silti yhtään vähennä tätä onnen tunnetta. Tai äitiyttäni. Olen tässä ja nyt. Äiti.

 

Tämä ❤ #vanhemmuus #äitiys #rakkaus #etääiti @vauvalehti @meidanperhelehti

Henkilön Etä-äiti (@etaaiti) jakama julkaisu

Terveisin, Äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (17)

Vierailija

Monissa perheissä on usea teini-ikäinen poika. Ruokaa kuluu jokaikinen päivä tosi paljon jos ruokkii neljää aikuistuvaa poikaa. Vanhemmat eivät tästä kuitenkaan tee sen suurempaa numeroa.

Etä-äiti
Liittynyt10.5.2017

Niin onkin, enhän sitä sanokaan :) Minulle tämä on vain erityistä ja erikoista, ei sitä arkea, ja se tuntuu hyvälle. Ja teen siitä niin ison numeron kuin haluan, koska saan olla lomalla niin paljon lasteni kanssa, mitä arkena en voi olla.

Terveisin, Etä-äiti

Äitipuolitoista

Niin juuri, huuda kaikille kuinka onnellinen olet! Olen tosi iloinen sun puolesta!
Siitäkin kommentoidaan negatiivisesti, jos väsyy vaikka on "vain" vuoroviikoin lapsen kanssa. Koskaan ei oo hyvin. Höh.
Kaikki tunteet sallittuja niin sodassa kuin vanhemmuudessa.

Etä-äiti
Liittynyt10.5.2017

Niinhän se on..on mullekin sanottu, että mitä valitan, kun en ole koko aikaa lapsieni kanssa. Sitten kun olen ja nautin siitä; ei sekään kelpaa :D Toisen äitiyttä ja tapaa olla äiti on helppo tulla arvostelemaan, mutta olen oppinut, että tärkeintä on se oma tuntemus olemisestaan ja lasten hyvinvointi <3 

Terveisin, Etä-äiti

Moonika

Etäiseksi jää se todellinen teiniarki jos on vaan pari viikkoa teinin kanssa vuodessa. Suurperheen äidit eivät ehdi itseään kuvata koko ajan blokeihin ja someen.

Etä-äiti
Liittynyt10.5.2017

Olen toki enemmän, mutten kahta viikkoa putkeen muutoin kuin lomilla. Ja kyllä, etäiseksi jää, sen tiedän ja on yksi vaikea asia elämässäni. Mutta ei vähennä yhtään minun nautintoani nyt, kun on loma ja pojat lähellä <3

Terveisin, Etä-äiti

Mommy be Good

Olen suurperheen äiti (6 lasta). Neljällä lapsista erityisyyksiä, itselläni ADHD.

Kirjoitan blogia ja kuvaan someen.

*puff* siinä lensi teoriasi. Gone with the wind.

Mia

Mahtavaa kun vastasit tähän! Tiedän useammankin suurperheen äidin jotka pitää aktiivisesti blogia! Hieno juttu!

Vierailija

Blogien ja muiden verkkolehtien ynnämuiden kommentteja ei kannata kai niin tosissaan ottaa. En mä ota ainakaan niitä tosissani. Onnen hetkiä helleviikkoon kaikille mammoille, oli sitten yyhoo tai mitä muuta vaan.

Äitipuolitoista

Ihanaa!! Sitä ei oikeesti arvosta kun saa olla lastensa kanssa aina.
Minäkin tämän tiedostan, koska puolet lapsista on meillä vain vuoroviikoin ja puolet aina. Näiden vuoroviikkoisten kanssa arvostaa yhteisiä päiviä enemmän, koska erossa ollaan paljon. Ja taas ydinperheen lapsia on kivakin saada välillä isovanhemmille hoitoon...

One woman

Äitipuolitoistan kommenttia haluan kommentoida, että jos perheessä on "kokoaikaisia" ja "vuoroviikkoisia" lapsia niin ette te kyllä mikään ydinperhe ole. Te olette uusperhe!

Etä-äiti
Liittynyt10.5.2017

Uusperhe tarkoittanee että on lapsia ja asuu jonkun kanssa jonka lapsia nämä eivät ole? Voihan olla etä- ja vuoroviikkoäiti ja ei seurustele eikä siis ole uusperhettäkään.

Terveisin, Etä-äiti

Äitipuolitoista

Tottakai siis meidän perheemme on uusperhe, kyllähän sen tiedän. Ja aivan täydellisen ihana sellainen onkin!
Kirjoituksessani koitin selventää miten perheemme lapset ovat kotona keskenään erilailla.
Eli kaksi lapsistamme on mieheni edellisestä avioliitosta ja tästä syystä kotona meillä vain puolet ajasta.
Ja taas kaksi on tästä liitosta ja ovat siis meidän kanssa kotona koko ajan.
Puolilla lapsista on kaksi kotia ja perhettä, ja heitä aina ikävöidään molemmissa kodeissaan kun ovat eri kodissa.
Kun taas nämä jatkuvasti kotonamme asuvat lapset on ihan virkistävä saadakin välillä hoitoon isovanhemmille, jotta on antaa isommille erilaista aikaa välillä tai viettää vaikka treffi-ilta miehen kanssa.
Ei tulisi mieleenkään sopia omia menoja niille viikoille kun nämä lapsipuoleni ovat kotona, koska olemme erossa niin paljon.

Toinen etä-äiti

Täällä myös yksi etä-äiti joka nauttii aina kun lapset tulevat kahden viikon jälkeen ja minäkin aina hehkutan kuinka ihanaa se on. Toinen on poika ja kappas teini. 😙

Mia

Olet Äiti ihan täysillä ja kokonaan vaikka lapsesi eivät kokoajan asukaan kanssasi. Perhemuotoja on niin monenlaisia. Ihana, kun hehkutat yhteistä aikaanne. Kukapa niin ei tekisi pitkän erossa olon jälkeen? Iloa ja onnea elämäänne!!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Äidinrakkaus ei vähene, vaikkei näkisi lastansa. Kuva: Terhi-Anneli Bech

Kun luin blogisti Terkuin Ninnin tekstiä sijaisvanhemmuudestaan, kyyneleet nousivat silmiini. Kaikilla meillä ei syystä tai toisesta ole mahdollisuuksia hoitaa omia lapsiamme. Onneksi on heitä, jotka tällöin haluavat vilpittömästi auttaa toista perhettä – toista äitiä, toisen lasta. Tämä koskettaa minua henkilökohtaisesti paljon, koska lapseni isä ja hänen naisystävänsä hoitavat omaa esikoistani paljon enemmän kuin minä.

Ja olen ollut ja olen tästä äärimmäisen kiitollinen.

Ihanaa, että on tällaisiä Ninnejä, jotka hoitavat toisten lapsia silloin, kun nämä itse eivät voi.

"Sijaisvanhemmuus opettaa minulle paljon elämästä"

Kysyin Ninniltä, miltä tuntuu hoitaa toisen äidin lasta. Ninni kertoo, että sijaisvanhemmuudessa luovii omien kasvatusperiaatteidensa ja toisen, ehkä ihan vieraankin ihmisen, arvojen välillä. Ninnin perheessä on myös hänen omia lapsiaan, joten aina tämä ei ole helppoa. Perhedynamiikka muuttuu täysin, kun kotiin tulee sijaislapsi.

Ninni haluaa hoita sijaislastaan, koska tietää, että tämä apu on tarpeen. Se tuntuu hänestä luonnolliselta, koska hänellä itsellään oli haastava lapsuudenkoti. Hän haluaa auttaa nyt muita, joilla myös voi olla haastavaa lapsuudessaan – syystä tai toisesta. 

Pyyteettömyys. Se huokuu sijaisvanhemmuudessa.

Tätä pyyteettömyyttä on ihana seurata; nähdä, miten lapsista pidetään huolta. Kyse ei ole omasta edusta tai rahasta. Siksi tästä tulee turvallinen olo –  maailmassa on vielä hyvyyttä. Ninni tietää tekevänsä hyvää ja haluaa tehdä sitä. Sijaislapsen vanhemmat voivat aina ottaa häneen yhteyttä lapseen liittyvissä asioissa. Hän ei halua korvata lapsen äitiä vaan olla apu ja tukipilari tämän elämässä.

  • "Sijaisäitiys opettaa vanhemmuudesta joustavuutta, omien periaatteiden, arvojen, ajatusten ja toimintamallien jatkuvaa päivitystä ja miettimistä. Se opettaa hyväksyntää, ymmärrystä ja lähimmäisen rakkautta. On oltava sydämeltään ja mieleltään avoin." Ninni

Lapsella on perhe, jossa on hyvä asua. Mutta miltä tuntuu äidistä, jonka lapsi on sijoitettu? Kysyin sitä toisessa tilanteessa olevalta äidiltä, jonka lapsi on sijoitettu.

"Lapseni asuu muualla –  saan silti olla hänelle äiti"

Tämän äidin lapsi on sijoitettu, mutta hän saa silti olla lapselleen äiti ja tärkeä, koska välit sijaisperheen kanssa ovat hyvät. Kun äiti ei itse pystynyt sairautensa takia hoitamaan lastansa, tuntui hyvälle tietää, että toinen perhe pystyi pitämään tästä huolta. 

Hänestä tuntuu silti välillä pahalle, että lapsi on sijoitettu, mutta koska se on tehty hänen omasta pyynnöstään, on se helpompi hyväksyä. 

"Kipeää se silti tekee."

Kyllä se silti kipeää tekee, äiti kertoo minulle. Tunnistan hyvin tuon tunteen. Lapsella on kaikki varmasti todella hyvin –  mutta oma riittämättömyyden tunne kuristaa kurkkua. Tässä tilanteessa auttaa, että tietää tekevänsä lapsen edun ja oikeuksien mukaisesti. Ihailen tämän äidin vahvuutta antaa lapsensa hoitoon toisaalle. Onko suurempaa äidinrakkautta olemassakaan, kuin huolehtia lapsestaan näin?

Se, ettei ole "äiti 24/7", tuntuu äidistä pahalle. Hän tuntuu, että olisi enemmän äiti, jos lapsi olisi enemmän läsnä. Silti äidinrakkaus tai tunne siitä, että lapsi on olemassa ja rakastettu, ei vähene lainkaan siitä, että lapsi on sijoitettu. Hän tietää omat rajoituksensa sairautensa takia, ja siksi näin on parempi.

Ihailen näitä äitejä. Suurempaa rakkautta lasta kohtaan ei olekaan, kuin se, mitä he ovat tehneet.

Rakkaudella, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Teinini ensimmäinen yläkouluvuosi on ohitse.

Viime syksynä kirjoitin huolestani, jäänkö jälleen ulkopuoliseksi poikani kouluasioista. Alakoulussa etävanhempi jäi usein helposti pimentoon kaikesta uutisoinnista. Mietin, tuokohan yläkoulu muutoksen asiaan?

Miten ensimmäinen yläkouluvuosi meillä sujui?

Vuoden aloitus alkoi jo positiivisissa merkeissä, koska alakoulun wilmatunnukset siirtyivät yläkoulun käyttöön ja opettaja laittoi heti myös minut viestityslistalle. Hän myöskin pyytää kaikkiin tärkeisiin viesteihin kuittauksen molemmilta, joten tämä oli ainakin heti muutos alakoulussa tottumaani.

"Isä kuitannee tämän, koska lähivanhempana tietää enemmän." Tämä on välillä tuskallista, mutta on kuitenkin tosiasia.

Huomasin, että omalla aktiivisuudella on valtava merkitys, koska jos haluan pysyä poikani kouluasioissa mukana, pitää minun oikeasti sitten myös lukea nuo wilmaviestit ja reagoida niihin. Tämä on haasteellista, koska viestit käsittelevät joskus asioita, joista en ole ihan perillä; pojan arkea, kouluunsaapumisia, menemisiä, miten kotona menee -viestejä ja niin edelleen. On vaikea vastata viesteihin, kun en oikein tiedä noista asioista mitään. Yleensä tyydynkin vastaamaan, että isä kuitannee tämän, koska lähivanhempana tietää enemmän. Tämä on välillä tuskallista, mutta on kuitenkin tosiasia.

Luen kaikki tuntimerkinnät ja huomautukset viikottain. Enkä vain lue, vaan reagoin niihin. Jos kyse on vakavammasta asiasta, otan isään yhteyttä ja kysyn, onko asia jo hoidossa, kuten yleensä aina jo on. Kysyn, mitä asia koskee ja haluan kuulla yksityiskohdat asiasta. Myös soitan pojalleni ja kysyn hänen näkemyksiään asiaan. Näin pysyn mukana poikani arjessa verrattain hyvin, vaikken häntä näekään viikottain. 

En osallistunut yhteenkään vanhempainiltaan kouluvuoden aikana.

En osallistunut yhteenkään vanhempainiltaan kouluvuoden aikana. Ne sattuivat joko vuoroviikkolapseni hoitoviikoille tai muutoin en päässyt. Tämä harmittaa jonkin verran. Osallistuin kuitenkin vanhempainvarttiin, johon tuli myös poikani isän puoliso mukaan. Hän hoitaakin käytännössä poikani kouluasiat ja hän pääsee myös katsomaan Wilmaa.

Kaikenkaikkiaan yläkoulun opettajien yhteydenpito vanhempiin on melko aktiivista, mikä on minusta hyvä asia. En ole myöskään kokenut olevani ulkopuolinen, mikä johtunee pitkälti siitä, ettei vanhemmilla enää ole omia sähköpostirinkejä tai tapaamisia. Yläkoulu tuo paljon tällaiseenkin muutosta vanhempienkin osalta.

Opettaja ei ole koskaan ollut välinpitämätön minua kohtaan. On ennemminkin itsestäni kiinni huolehdinko siitä, että pidän kouluun yhteyttä, mahdollisuuden tähän he antavat hyvin. Parempi yhteydenpito opettajaan olikin yksi tavoitteistani tälle vuodelle, ja omasta mielestäni onnistuin tässä hyvin. Myös poika on ollut tyytyväinen siihen, että luen viestit ja olen mukana hänen koulujutuissaan. Hän tietää jo valmiiksi, että jos wilmamerkintä tulee, äidistä kohta kuuluu. Se lisää luottamusta meidän välillä; mitään ei kannata peitellä ja kaikesta voimme jutella. 

Positiivisin mielin siis kasiluokkaa kohden lähtee tämä etävanhempi. Ja poikakin. 

Lue myös: Miten valmistaa lapsi yläkoulun aloitukseen?

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Panu Pälviä

Äitienpäivä oli ja meni. Siihen kasautui paljon odotuksia. Etukäteen hehkutin, että saan olla lapsieni kanssa. Ja sainkin. Kaiken olisi pitänyt olla hyvin.

Äitienpäivänäkin äiti voi väsyä

Jos katsoo vaikkapa Face-sivujani, voisi kuvitella, että äitienpäivän aamuni oli täydellinen. Lapset olivat kanssani, ei ollut kiire minnekään, teinikin suostui tulemaan jopa kahdeksi yöksi. Mutta. Totuus oli jotain muuta. Jotain muuta, mitä somesta sai irti. Some ei useinkaan kerro ihan sitä oikeaa olotilaa, ei myöskään tässä tapauksessa.

Koska kuka kehtaa laittaa Faceen äitienpäivänä statuksen, että lapset ärsyttää ja heille suuttui? Että olo on huono ja jotenkin ärtynyt? Etä-äiti varsinkaan. Nyt nautitaan!, pitää huudahtaa. Pitää unohtaa omat olot, murheet, ärtymykset ja olla läsnä 110-prosenttisesti, kuten lupasin.

Äiti kokee monenlaisia tunteita ja ne tunteet voivat tulla esiin juhlapäivänäkin.

Nautinkin. Ja olin äärimmäisen onnellinen, että sain olla heidän kanssaan ja he halusivat ja pystyivät luonani olemaan. Mutta ei äitienpäivä ole sen kummallisempi päivä kuin muutkaan. Äiti kokee monenlaisia tunteita ja ne tunteet voivat tulla esiin juhlapäivänäkin. Juhlassakin voi väsyttää ja olla apea. Se on sallittua. Sallin sen itselleni, kuten sallin joka päivä muutoinkin kaikki äitiyden tunteiden tulla, sellaisena kuin ne ovat; vahvoina ja väkevinä, vaikeina tai ihanina.

Some antaa virheellisen kuvan

Äitienpäivän kynnyksellä koko someseinä on pullollaan iloa ja äitiyden riemua. Jossain vaiheessa se voi alkaa tuntua ahdistavalta: Tuleeko omasta päivästäni nyt täydellinen? Saanko nauttia tarpeeksi? Muistanko nauttia jokaikinen sekunti? 

Muistanko päivittää heti aamusta, miten lapsi tulee halaamaan ja antamaan lahjan? Jos en, luuleeko joku nyt, etten ole kiitollinen näistä lapsistani? Entä jos päiväni onkin vähän huono? Kehtaako sitä sanoa?

Ja sitten voi tulla krapula. Somehehkutuskrapula.

Kun itse päivä sitten saapuu, voivat odotukset olla hurjat. Ja sitten voi tulla krapula. Somehehkutuskrapula. Ihan tavallinen päivähän tämä loppujenlopuksi kuitenkin on. Jokainen päivähän tässä äitejä ollaan.

Hermostuin lapsilleni, vaikka kuinka oli äitienpäivä

Olin väsynyt ja poikani heräsi aikaisin. Uhmaikäisen uhmakohtaukset olivat pahimmillaan. Teini heräsi ja se kaaos, jonka hän saa aina aikaiseksi vain kävelemällä makuuhuoneesta olohuoneeseen, hermostutti. 

Lähdin lenkille. Äitienpäivänä. Jätin lapset keskenään. Siinä sitä satakymmenenprosenttisesti läsnäoloa sitten.. Ajattelin, että vähän jos höyryjä päästelisin, niin helpottaa. No, tulin kotiin, ja sama meno täällä jatkui. Ei helpottanut. Istuin sängyn laidalle hikisenä ja meinasin purskahtaa itkuun. Mikä minua nyt vaivasi! Teini koetti toppuutella uhmakasta pikkuveljeään, joka kiukkusi kuka ties mistä tällä kertaa. Totuus oli jälleen tarua tavallisempaa: ei äitienpäivä estä ärtymyksen tunteita, jos ne ovat tullakseen.

Minulla on uhmaikäinen ja teini-ikäinen lapsi. Heidän ikäkausiinsa kuuluu tällaisia piirteitä. Toiseen kuuluu sitten toisenlaisia. Eivät he sitä tahallaan tee, yhtäkkiä ajatus pulpahti mieleeni. He ovat MINUN lapsiani. Uniikkeja.

Pienempi juoksi pian takaisin ja halasi: "Kaunis, ihana äitini", ja antoi suukon poskelle.

Astahdin sängynlaidalta pois ja halasin. "Anteeksi", sanoin. Ei se mitään, he huikkasivat ja juoksivat leikkimään. Pienempi juoksi pian takaisin ja halasi: "Kaunis, ihana äitini", ja antoi suukon poskelle.

Äitienpäivänäkin olen äiti. Sellainen äiti, joka joskus hermostuu. Mutta rakastaa lapsiaan. Ei äitiyttä hermostumattomuudella mitata. Tai yhden päivän tunnelmalla.

Vaan tunteella sydämessä.

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Huhtikuu
Tammikuu
2017