Kirjoitukset avainsanalla kaupallinen yhteistyö

Kaupallinen yhteistyö

Kaupallinen yhteistyö Ecco Verden kanssa

Kesälomani kahdella viimeisellä viikolla sain kokea upeita hetkiä sekä yksin että lapsen kanssa. Kumpaankin tilanteeseen sopivat ihanat Ecco Verden Biosolis-tuotteet.

Ecco Verdeltä Biosolisin aurinkotuotteet.

Omiin hemmotteluhetkiin Ecco Verdeltä Biosolisin itseruskettava suihke

Kun olin saanut olla esikoiseni kanssa kahdestaan kaksi päivää Tampereella, sain koko kesälomani hemmottelevimman hetken vain itselleni. Kylvin, kävin hieronnassa ja nukuin ylellisesti hotellissa. Koska tiesin töiden alkavan pian, nautin ihan täysin sieumauksin noista omista hetkistä. Sain myös aikaa ajatella tulevaa syksyä ja sitä, mikä oikeasti merkitsee minulle eniten. Tästä kirjoitinkin jo aiemmin.

Ostin jopa uudet bikinit päiviä varten (tämä ei todellakaan ole minulle mikään pikkujuttu, kuten jotkut ehkä muistavat). Koska kesä oli tunnetusti ollut kylmä ja suhteellisen auringoton, olin noiden valkoisten bikinien kanssa melko valkea itsekin. Siksi kokeilin Ecco Verden Biosolisin itseruskettavaa suihketta. En ole koskaan aiemmin kokeillut itseruskettavia tuotteita, joten jännitti ehkä hieman, tulisinko läikykkääksi tai näyttäisinkö appelsiinilta.

Ecco Verdeltä Biosolis itseruskettava voide.

Lopputuloksen voi nähdä näistä kuvista. Rusketus on kevyt ja luonnollinen. Tykkäsin paljon! Käytin tuotetta kolme kertaa muutaman päivän välein ennen lomapäivieni alkua. 

 

Ecco Verde kertoo itseruskettavasta suihkeesta: "Tämä itseruskettavasuihke yllättää ylellisellä ja sertifioidulla luonnollisella koostumuksellaan. DHA, erytroloosi sekä porkkanaöljy huolehtivat luonnollisella tavalla iholle kauniin ruskettuneen sävyn, samalla Aloe vera elvyttää ja vahvistaa ihoa. Elegantti ja käytännöllinen Airless-suihkepullo on helppo käyttää."

Viimeinen lomaviikko lapsen kanssa – Mukana Ecco Verden Biosolis -aurinkotuotteet

Ihana, viimeinen lomaviikkoni alkoi sateisesti mutta muuttui aurinkoiseksi ja lämpimäksi. Sain viettää koko viikon kuopukseni kanssa, ja olin odottanut tätä paljon. Ikävä oli ollut valtava ja aioin nauttia lapseni kanssa täysillä. 

Koska rantakelitkin saapuivat sopivasti viimeiseen lomaviikkoome, pystyimme kokeilemaan pojan kanssa Ecco Verden aurinkotuotteita. Käytimme pojalle lasten hyvin suojaavaa aurinkorasvaa ja minulle jo ruskettenuulle iholle tarkoitettua aurinkoöljyä. Iltaisin käytimme vielä After sunia.

Kaikkien tuotteiden levitys oli helppoa ja tuoksu hyvin neutraali. Minun aurinkotuotteeni oli hyvin öljyistä, joten kannattaa sitä käytettäessä varoa hiekkaan upottautumista! Toisaalta iho kiilteli kauniisti öljyn levityksen jälkeen.

Kaikki minusta otetut rantakuvat ovat muuten poikani (4-v) ottamia. Instagramissani olenkin kertonut, miten hänestä on tullut upea valokuvaaja!

 

Kannattaa tutustua muihinkin Ecco Verden aurinkovoidetuotteisiin. Lisää niistä voit lukea täältä. Koska nyt ilmeisesti alkaa kesän toinen käristyskupolikausi, onkin tärkeää suojata itsensä ja lapset hyvin! 

 

 

Ecco Verde on ympäristöystävällinen vaihtoehto erilaisille ihonhoitotuotteille. Lisää ympäristön huomioonottavasta toiminnasta voit lukea täältä. Useimmilla tuotteilla on luonnonkosmetiikkasertifikaatti.

Ihanaa loppukesää teille kaikille!

Terveisin Helka

Facebook II Instagram

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaupallinen yhteistyö

Kaupallinen yhteistyö Särkänniemen kanssa.

Pääsin viettämään kaksi päivää teinin kanssa ihan kahdestaan. Nämä olivat ehkä kesän tärkeimmät päivät. Lähdimme Tampereelle ja Särkänniemeen.

Emme ole nähneet paljoa tänä kesänä. Olimme ihan kesän alussa risteilyllä ja siinäpä se oikeastaan on ollutkin. Kesät jos mitkä ovat teineille näköjään kaverien kanssa hengailuaikaa, välissä oli riparikin. Näkeminen on jäänyt vähemmälle. Aika paljonkin. Siksi olin IKINONNELLINEN kun hän sanoi, että tietenkin lähtee Tampereelle kanssani.

Ikionnellinen etä-äiti

Aloin heti suunnittelemaan matkaa, jotta kaikki olisi mahdollisimman täydellistä (jos se on edes mahdollista, mutta minusta tuntui, että kaikki meni upeasti.) Menimme jo Helsingissä yhdessä kahville, juttelimme junamatkan niitä näitä, kävimme syömässä Tampereella illalla. 

Tämän ihanan lapsen kanssa, jota näen niin harvoin. Nyt sain kaksi päivää häneltä ihan itselle.

Yövyimme hotellissa, joten olimme todella intensiivisesti koko ajan yhdessä. Voi kuulostaa vähän mälsältä kesänviettotavalta, mutta minulle se oli kuin paratiisi. Instagramissa eräs bloggaaja heitti minulle haasteen, millainen unelmieni päivä voisi olla. Vastasin, että ehkä se on just tämä: pääsemme teinin kanssa kahdestaan matkalle.

Se aiheutti vähän kummastusta, yleensä kuin kaiketi vanhemmat odottavat sitä yksinoloaikaa. En minä. En tämän ihanan lapsen kanssa, jota näen niin harvoin. Nyt sain kaksi päivää häneltä ihan itselle. Voisiko mikään olla tärkeämpää ja upeampaa?

Särkänniemi ja teini – Hyvä parivaljakko

No entäpä sitten Särkänniemi? Jo heti sinne mentäessä teinin silmät alkoivat loistaa. Joskus unohdan, että hän on vielä lapsi ja omaa vielä sen ihanan lapsen ominaisuuden innostua ja haltioitua. Sydäntäni lämmitti, miten hän odotti meidän yhteistä päivää.

Särkänniemi-päivä alkaa!

Jokaisen laitteen jälkeen hän sanoi: tää oli ihan kuuskauttaviis-laite! Emme olleet kumpikaan olleet aiemmin Särkänniemellä, joten tämä oli molemmille uusi kokemus. Tykkäsin itsekin kaikista laitteista, joihin uskaltauduin. 

Särkänniemessä. Meille sattui varmaan koko viikon aurinkoisin päivä. Kuin tilauksesta.

Minun ja teinin suosikkilaitteet:

  • Viikinkilaiva
  • Trombi (seisova asento oli ihan uusi kokemus)
  • Tornado (molempien ehdoton suosikki!)
  • Motogee
  • High Voltage

High Voltage –  Särkänniemen uniikki laite.

Lisää laitteista voit lukea täältä.
Särkänniemellä on myös mm. SuperPark ja Angry Birds -puisto. Lisää Särkänniemen hupitarjonnasta täältä. Samalla Särkänniemi-rannekkeella pääsee kaikkiin paikkoihin. 

Päivä oli ihan superihana. Väsyneinä mutta onnellisina lähdimme illalla kotiin.

Kiitos ihana Särkänniemi. Tulemme varmasti vielä uudelleen!

Kiitos ihana Särkänniemi. Tulemme varmasti vielä uudelleen! Minä sanoisin, että tämä oli ihan kuuskauttaviis-lomanviettotapa, ehdottomasti. Ja kun junamatkalla poispäin teini katsoi minua ja sanoi, että tämä oli ihan bestpäivä, en muuta sitten enää tarvinnutkaan. Tiesin, että lomani oli onnistunut täydellisesti.

Särkänniemellä oli menoa ja meininkiä.

Katso lisää kuvia tästä:

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Helka Belt (@etaaiti) jakama julkaisu

Terveisin Helka ja teini
 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kaupallinen yhteistyö
Lapsellinen ero -kirjani julkaistaan torstaina 4.10. Kuva: Koti-Iskä88

Kaupallinen yhteistyö Kustannusosakeyhtiö Kosmoksen kanssa

Hurjaa! Kirjani julkaistaan tämän viikon torstaina. Sain itse tutustua siihen jo viime viikolla, kun kohtasin sen ensi kertaa Kustannusosakeyhtiö Kosmoksen tiloissa. Kun näin kirjani, tiesin, että tässä se on. Yksi unelmani on toteutunut. 

Kirja on tarkoitettu ennen kaikkea vertaistueksi eroaville, eronneille tai eroa harkitseville ja se tarjoaa myös ajankohtaista tietoa lapsen huoltoon ja asumiseen liittyviin asioihin. Tärkeintä roolia kirjassa esittävät ne äidit ja isät, jotka antoivat tarinansa kirjaani. 

Tärkeintä roolia kirjassa esittävät ne äidit ja isät, jotka antoivat tarinansa kirjaani. 

Fiilikseni ovat aivan huimat, onhan tämä ensimmäinen kirjani. Odotan kovasti sen kauppoihin pääsyä ja lukijoiden ensimmäisiä reaktioita. Ennen kuin kirja saavuttaa kaupan hyllyt, voit nyt jo lukea lisää kirjastani kertovia artikkeleja ja tekstiotteita siitä näistä linkeistä:

Vauva.fin bloggaaja Helka Belt julkaisee ensimmäisen kirjansa
Kenestä tulee lähivanhempi? Lapsellinen ero -kirjan kirjoittaja Helka Belt antaa neuvoo, mitä pitää ottaa huomioon
Lue tekstinäytteitä kirjastani

Arvonta!

Laitan nyt yhden kirjan arvontaan täällä blogini puolella! Kommentoi blogiini, miksi haluaisit lukea kirjani. Jätä myös sähköpostiosoitteesi, se ei näy muille lukijoille. Näin voin ottaa sinuun yhteyttä, jos arpaonni suosii juuri sinua.

Arvonnan suoritan kirjan julkaisupäivänä torstaina 4.10. kello 12. 

Oikein paljon onnea arvontaan ja kerrothan sitten, mitä pidät kirjastani!

Kirjan on jo myös tilattavissa nettikaupasta, katso lisää täältä.

Iloisin terveisin, Etä-äiti

Kommentit (38)

Vierailija
1/38 | 

Kelpais kyllä! Oon lukenut blogiasi ja ig:tä. Ja hyviä vinkkejä erovanhemmuuteen saanut. Mulla vaan tekee tosi tiukkaa nyt ja voinen ostaa kirjasi vasta verinpalautuksilla. Vaikuttaa kyllä tosi kiinnostavalta ja tunteita herättävältä kirjalta.

Sarppajevo
2/38 | 

Itse eroperheen lapsena olisi mielenkiintoista lukea asioita vanhemman näkökulmasta!

Manta88
3/38 | 

Haluaisin lukea kirjan, koska ympärilläni on muutamia ystäviä ja sukulaisia joilla on ollut lapsellinen ero. Ja itsekin olen ollut eron partaalla jo pitkään, vielä ei olla miehen kanssa saatu puhuttua asioita selviksi, että yritetäänkö pelastaa vai ei.

kaali
4/38 | 

Haluaisin lukea ja saada jotakin järkeä kaikkiin niihin lapsellisiin eroihin, joita olen useammasta roolista katsellut - moninkertaisena erolapsena, eronneena vanhempana, läheisten auttajana, erolapsista huolehtijana. Rahaa kirjan ostoon tuskin ihan heti on.

Vierailija
5/38 | 

Haluaisin lukea kirjasi, koska elän itse haastavaa uusperhearkea, jos saisin vinkkejä elämääni siitä.

SSandra
6/38 | 

Haluaisin lukea kirjan koska olen itse kokenut lapsellisen eron kolme vuotta sitten ja arjen eläminen lapsilla kahdessa kodissa ja oma elämä lasten kanssa ja ilman lapsia hakee edelleen vähän uomiaan.

Vierailija
8/38 | 

Haluaisin lukea koska olen etä kahdelle lapselleni ja vertaistuki olisi paikallaan

Leila
10/38 | 

Olen kahden lapsen etä-äiti, joten tämä aihe koskettaa kovin. Olisi kiva lukea kirjasi jo ihan mielenkiinnosta, eikä vertaistuki ole myöskään pahitteeksi.

Miiu
11/38 | 

Tämän kirjan haluaisin antaa ihanalle ystävälleni voimaa antavaksi luettavaksi ❤️

6tytönäiti
12/38 | 

Kuulostaa hyvältä kirjalta ja blogisi perusteella sulla on taito kirjoittaa. Uskon että olisi mukava lukukokemus.

MirKa
13/38 | 

Erosin 3-vuotiaan poikani isän kanssa tämän vuoden pääsiäisenä. Pääosin elämä on nyt hyvää, mutta aina tuo lapsen etu mietityttää. Parhaamme ollaan exän kanssa tehty, että lapsi on aina etusijalla, mutta silti tuo kirja ja sen neuvot kiinnostaisivat. Takaraivossa aina kalvaa pieni ahdistus siitä, ettemme pystyneet tarjoamaan ydinperhettä pojallemme. Tähänkin asiaan kaipaisin uutta näkökulmaa ja hyksyntää.

Kirppu77
14/38 | 

Juuri eroa käyn läpi ja olisi kiva lukea kirjasi jos saisin siitä voimia jaksamiseen.

Vierailija
15/38 | 

Haluaisin lukea kirjasi, koska tapaan työssäni päivittäin eronneita, eroa harkitsevia sekä olosuhteiden pakosta eroavia pareja. Kohtaan myös näiden perheiden lapsia. Koen hyödylliseksi kirjasi lukemisen, sillä toivon sen tuovan ymmärrystä itselleni erilaisien erotilanteiden kohtaamiseen.

Kaesu
17/38 | 

Hei, itse olen nyt vuoden päevät ollut etä-äetinä. Todella rankka vuosi takana, kaekki taestelut lapsen isän kanssa, jotka ei näötö loppuvan ikinä 😪
Paljon onnea sinulle kirjasta ja on tosi mahtavaa seorata ja lukea sinun juttuja ❤

Min
18/38 | 

Mulla on ollut niin kovin lapsellinen ero, että blogini kolahtaa tunteisiin, mutta antaa myös voimaa. Kiitos!! Uskonpa, että kirja vaikuttaisi samoin ja saisin vertaistukea senkin kautta. Myös ystävä pääsisi lukemaan.

Ajankohtainen
19/38 | 

Valitettavasti ajankohtainen asia. Toivottavasti (kannen tutista huolimatta) tässä käsitellään myös teini - ikäisten kanssa eteen nousevia haasteita.

Vierailija
20/38 | 

Lukisin kirjan ja laittaisin sen sitten kiertoon niin että mahdollisimman moni saisi sen lukea. Luultavasti ostaisin itselle oman sitten lisäksi, luulen että on kirja jota voi lukea moneen kertaan.

Vierailija
21/38 | 

Kirja kiinnostais ihan hirveesti. Kaksi kertaa eronnut ja jäänyt yksin lasten kanssa. Tämä olisi mielenkiintoonen lukea ja katsoa löytyykö samoja fiiliksiä!

Leena13
22/38 | 

Olen itsekin etääiti ja todella kiinnostaisi lukea muiden samassa tilanteessa olevien kokemuksia ja ajatuksia etävanhempana olemisesta. Aiheesta ei ole paljoa kirjoitettu, hienoa että tartuit tähän aiheeseen :)

Etä-äiti
Liittynyt10.5.2017

Hei Leena13 <3 sinä voitit arvonnan. Onnea paljon! Laitan sinulle kohta viestiä. Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!

Terveisin, Etä-äiti

Susannak
23/38 | 

Kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta. Lisäksi olen pitkästä aikaa löytänyt lukemisen ilon, niin olisi kiva saada uutta luettavaa. Onnea kirjasta! :)

Vierailija
24/38 | 

Haluaisin lukea kirjan, koska painin tällä hetkellä vaikean päätöksen kanssa: lähteäkkö vai jäädä, kun mies jäi rysän päältä kiinni pettämisestä, ja meillä pienet lapset.

Vierailija
26/38 | 

Vastikää eronneena ja karanneena uuteen parisuhteeseen ja vauva-arkeen niin kokisin hyötyväni vertaistuesta ja samastuttavista kokemuksista.
Meillä lapset asuu 50/50 jaolla ja se ei ole ollut ihan niin auvoa kuin vois ajatella. Nyt vuosi erosta ja pinnalle nousee kysymyksiä; kuka tukee isää lasten kasvatuksessa,mitä on käytännössä jaettu vanhemmuus. Kuka on todellisuudessa vastuussa 24/7 lapsista jne...

Vierailija
27/38 | 

Itse juuri eronneena, etä-äitinä haluaisin lukea kirjasi ja saada kenties uusia näkökulmia asioihin.

Vierailija
31/38 | 

Erosta hirveän kauan jo mutta tunteet muistan yhä. Omat lapset ovat kaikki jo aikuisia. Toivon omilleni erilaista tulevaisuutta.

Äitipuolitoista
32/38 | 

Haluan lukea kirjan, koska olen niin monesti sinun kanssasi samaa mieltä lasten asioiden hoidosta, elän samaa elämänvaihetta (vuoroviikkovanhemmuus) ja arvostan huimasti työtäsi paremman erovanhemmuuden ja äitimyytin järkeistämisen eteen!

Vierailija
33/38 | 

Kahden pojan etä-äitinä ja narsisti miehestä eroneena tahtoisin kirjan lukea.

Pph ja äiti
34/38 | 

Olen itsekin eronnut ja työskentelen perhepäivähoitajana, joten työssänikin ajoittain olen tukena eroperheille. Lukisin kirjan erittäin mielelläni.

Vierailija
36/38 | 

Haluaisin saada kirjasi, koska minulla on hyvin vaikea erokokemus jo kuuden vuoden takaa eikä vieläkin helpota!

Vierailija
37/38 | 

Haluan lukea muiden hyviä kokemuksia. Oma ero nyt ei kuitenkaan mennytkään niin hyvin kuin aluksi vaikutti. Luulen että tässä kirjassa on myös annos huumoria😀 ja että ahmin tämän muutamassa illassa

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kaupallinen yhteistyö
Kuva: Kustannusosakeyhtiö Kosmos

Kaupallinen yhteistyö Kustannusosakeyhtiö Kosmoksen kanssa

Esikoisteokseni "Lapsellinen ero" julkaistaan torstaina 4.10.2018. Takakannen esittely kuuluu näin:

Kun lapsiperhe eroaa, parisuhde päättyy, mutta vanhemmuus jatkuu. Kuinka järjestää lapsen elämä uudessa tilanteessa? Yksinhuoltajuus, viikko-viikkojärjestelmä, viikonloppuvanhemmuus? Helka Belt on koonnut Lapsellinen ero -kirjaan 20 erilaisen perheen tarinat, jotka vaihtelevat aina onnistuneesta uusperheestä ulkomaiseen lapsikaappaukseen. Haastatteluissa nousevat esiin erotilanteiden ikävät puolet, kuten raastavat oikeudenkäynnit ja vieraannuttaminen mutta myös mahdollisuudet kuten toimiva etävanhemmuus. Kirja tarjoaa runsaasti tietoa huoltajuusjärjestelyistä mutta myös vertaistukea ja lohtua. 
Helka Belt pitää suosittua Etä-äiti-blogia, jossa hän kirjoittaa vanhemmuudesta monesta näkökulmasta. Hänellä on kaksi lasta, jotka ovat molemmat erolapsia eri liitoista. Toiselle hän on etä-äiti.

Muutamia sneakpeakeja kirjastani

Haluan esitellä teille nyt muutaman tekstipätkän kirjastani. Olisi ihana kuulla, mitä mieltä olet; laita vaikka kommenttiosioon palautetta.

  • Se ihmisten joukko, joita ero koskettaa tai on koskettanut, on valtava. Aloin kuunnella toisten ajatuksia ja erotarinoita; tarinoita elämästä, ilosta, päätöksistä, ahdistuksesta, murheesta, raivosta ja toiveista. Halusin kertoa nuo tarinat myös muille ja sanoa: katsokaa, me emme ole yksin --- Ja tässä ne nyt ovat; tarinat lapsellisista eroista. 
  • Erosta ei koskaan kannata päättää heppoisin perustein, muttei suhteeseen väkisinkään pidä jäädä, ei edes lasten takia. Tässä ollaan kun kerran luvattiin ei ehkä kuitenkaan ole se paras ajattelumalli, jonka päälle rakentaa loppuelämäänsä. 

  • Jos vanhempien ero on asia, josta ei saa puhua, muuttuu se lapsen mielessä joksikin kielletyksi. Tästä on lyhyt matka siihen, että lapsi syyttää itseään vanhempiensa erosta. Erosta on tullut vahingollinen mörkö, josta ei pääse eroon. Valitettavan usein se jää asumaan mieleen aikuisikään asti ja nousee sieltä aika ajoin esiin kummittelemaan.

  • "Hovioikeuden päätös tuli. Ulkona oli vihreää, kesä oli tulossa. Hänen pienempi lapsensa leikki vieressä omia leikkejään. Elinan kädet olivat hikiset, kun hän kuunteli asianajajan sanoja, jotka tuntuivat syöpyvän puhelimen läpi Elinan korvaan: Olosuhteet huomioon ottaen isällä on paremmat mahdollisuudet hoitaa lapsia ja turvata arki. Isällä on työpaikka ja omistusasunto, äidillä vuokra-asunto, masennustausta ja uusi lapsi tulossa. Ei oikeutta valittaa korkeimpaan oikeuteen. Päätös astuu voimaan kuukauden päästä."

  • "Eräänä iltana mies oli käymässä Heidin ja vauvan luona. Hänen humalatilansa oli vahva, ja hän yritti lyödä ja huitoa Heidiä. Heidi oli ketterämpi kuin humalainen mies ja pystyi väistämään iskut. Heidin mieleen nousi raskausaikana tapahtunut pahoinpitely, ja hän alkoi tosissaan pelätä itsensä ja lapsen puolesta. Mies voisi tehdä vauvalle mitä vain. Heidi piti lasta tiukasti sylissään ja yritti saada miehen lähtemään, mutta tuloksetta."

  • "Tapaamiset eivät kuitenkaan alkaneet sujua niin kuin oli sovittu. Kun lapsien oli tarkoitus tulla Paulan luokse, ei esikoinen ollutkaan mukana. Hannu sanoi Paulalle, ettei lapsi aikonut tulla Paulan luokse. Muuta selitystä Paula ei pitkään aikaan saanut ja häntä alkoi pelottaa. Lapsi ei enää vastannut puheluihin eikä viesteihin."

Ennakkotilaa kirjani, tämän viikon ajan -15%:n alennus

Nyt olen saanut tilaisuuden tarjota teille lukijoilleni alennuksen, kun ennakkotilaat kirjani tämän viikon aikana. Tarjous on voimassa 17.-23.9. ja sen saa koodilla "LAPSELLINENERO". Postikulut ovat ilmaiset! Kirjan pääsee ennakkotilaamaan tästä linkistä.

Kirja toimitetaan heti, kun se saapuu painosta eli pääset siihen käsiksi ensimmäisten joukossa! 

Arvostekappale- ja haastattelupyynnöt Heini Salmiselle heini.salminen@kosmoskirjat.fi

Innokkain terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kirjoittaja: Helka Belt

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2019
2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017