Kirjoitukset avainsanalla masennus

Ahdistus ei näy aina päälle päin. Sanoisin, että useimmiten ei. Osaisitko sanoa, missä näistä kuvista olen ahdistunut, masentunut tai allapäin? 

Vastaus on, että kaikissa. Jokaisessa hetkessä, joita kuvat edustavat, on ollut jotain ahdistavaa, tavalla tai toisella. Joissakin olen ollut masentunut, joissakin olen juuri saanut paniikkikohtauksen tai joissakin ahdistus syö sisältä.

Siksi ei voi sanoa kenellekään, että ethän SINÄ nyt voi voida huonosti, kun olet noin iloinen, hyväkuntoinen, terve, puhdas, nauravainen, käyt töissä tai hoidat kodin hyvin. Tämän kaiken voi tehdä ja olla silti murtunut sisältäpäin.

Minä olen kerran pitänyt julkisen puheen juuri ahdistuskohtauksen jälkeen. Kukaan ei huomannut mitään.

Minä en enää sano muille niin. Minulle on sanottu ja sen taakka on suuri. Olisi oltava iloinen, koska näyttää siltä. Entä jos ei olekaan?

Tässä tekstissä näkyvissä kuvissa en missään ole ollut onnellinen. Olen ollut masentunut, surullinen tai ahdistunut. Kaikista sitä ei kuitenkaan näe.

Ei arvostella ketään ulkoisen olemuksen perusteella. Sisällä voi olla iso taakka kannettavana.

Lue myös:
"Sinähän olet aina niin reipas!"
"Paniikkikohtaus kirjastossa"
"Se iloisin voi olla se surullisin sielu"

Terveisin, Helka

Facebook II Instagram

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Tämä on hyvä tuoda esiin. Itse olin aivan loppu 2v. Kukaan ulkopuolinen ei tätä olisi voinut kasvoista/olemuksestani nähdä. Ainoastaan jos kiinnitti huomiota muistini haparoimiseen tai keskittymiskyvyn puutteeseen, saattoi vähän aavistaa missä mennään.

YksYhÄiti
2/2 | 

Tärkeä asia puhua ääneen ❤️
Itse kamppaillut ahdistuksen kanssa, ja näytellyt vahvaa. Tietenkään saamatta apua, nyt kun puhuu ääneen ahdistuksesta kukaan ei kuuntele kun teen ja toimin arjessa. ☹️

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Panu Pälviä

Miksi ja milloin minusta tuli etä-äiti ja mitä tapahtumia tähän liittyy? Vastaan tässä blogitekstissäni näihin kysymyksiin. Asia on toisaalta meille jo ihan arkipäivää, toisaalta siihen liittyy paljon kipeitäkin asioita elämästäni. 

Siihenastisen elämäni vaikein ajanjakso 

Yhdeksän vuotta sitten elin elämäni kurjinta aikaa. Olin eronnut avioliitostani ja ajautunut hyvin kuormittavaan suhteeseen. Samalla opiskelin teologisessa tiedekunnassa ja rahoitin opintojani tekemällä iltatöitä. Ei ihme, että voimavarani alkoivat hiipua. Yritin silti hoitaa opiskeluni hyvin, koska olin unelmakoulussani. Samalla kamppailin taloudellisten vaikeuksien kanssa; no, opintotuella kun ei vaan yksinkertaisesti elä. Menneisyydessä otetut lainat lisäsivät vaikeuksia.

Tämän päälle elämä kotona oli suoraan sanottuna yhtä helvettiä. Parisuhteeni vei minulta viimeisetkin jaksamisen rippeeni. Tämä lisättynä koulu- ja työponnisteluihini oli jo liian vaikea kombo kestettäväksi.

Poikani oli pakko muuttaa isänsä luokse.

Ihmettelin itsekin jälkeenpäin, miten sain työni ja kouluni hoidettua. Valmistuin myöhemmin täysin ajallaan teologian maisteriksi. Opiskeluaikani on kuitenkin osittain täysin sumun peitossa; en siitä muista juuri mitään. Joinakin aamuina huomasin istuvani yliopiston luentosalissa kirjoittamassa muistiinpanoja ja en tiennyt, miten olin sinne päässyt. Koko yö oli saattanut mennä riidellessä, ehkä jopa ulkona pakoillessani miesystävääni.

On sanomattakin selvää, miten huonosti pystyin tämän kaiken keskellä hoitamaan lastani. Poikani oli pakko muuttaa isänsä luokse.

Virallisesti koko ajan vuoroviikkosysteemi 

En tuolloin vielä virallisesti tullut etä-äidiksi. Joitakin kuukausia meni, etten juurikaan nähnyt lastani. Missään vaiheessa ei kuitenkaan tullut tapaamisten välille kovin pitkää taukoa. Muistan, että vein häntä kouluun, kävin vanhempainilloissa vielä silloin tällöin, vaikka isä useimmiten jo hoiti ne. On kurjaa tietää, että lapseni tärkein kouluvuosi, ensimmäinen, meni minulta lähestulkoon kokonaan ohitse. 

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

❤ hyvää koulunaloitusta jälleen poikani <❤ Tässä kuvassa poikani menee ensimmäiselle luokalle vuonna 2011. Kuvasta ei ikinä uskoisi, että elän elämäni painajaista. Elin suhteessa, joka vei minulta lähestulkoon kaiken. Itsetuntoni, avioliittoni, järkeni, rakkauden, uskon elämään, halun elämään. se suhde on elämäni virhe, ainut suhde, jota kadun. Kirjoitin siitä viime vuonna. Tämän päivän ajan suora linkki tekstiin @etaaiti profiilissa. Tämä suhde aloitti tapahtumaketjun, jonka johdosta minusta tuli tämän ihanan pojan etä-äiti. Oli hetkiä, etten uskonut selviäväni. Tässä kuvassa kameraan katsoo iloinen nainen, mutta sydämessä hän on surullinen, ahdistunut ja elämänilon menettänyt. Rakkauttaan lapseensa hän ei kuitenkaan koskaan menettänyt. Tämä iloinen poika on minua pidempi ja menee tänään kahdeksannelle luokalle. En ole sitä näkemässä. Mutta sydämessäni olen mukana. ❤Ihanaa koulun alkua, poikani. Olet elämäni rakkaus.❤ #etääiti #vauvafiblogit #tb #narsistinuhri #koulutalkaa

Henkilön Etä-äiti (@etaaiti) jakama julkaisu

Lapseni ensimmäinen kouluvuosi meni minulta lähestulkoon kokonaan ohitse. 

Kahden vuoden rimpuilun, masennuksen, liiallisen juomisen ja eksyksissä olon jälkeen pääsin eroon suhteestani. Koulu ja työt jatkuivat edelleen ja ne pitivät minut elämässä kiinni.

Siirryimme takaisin vuoroviikkoiseen systeemiin. Paljon kuitenkin oli ehtinyt tapahtua ja tämä järjestely ei enää toiminut.

Virallisesti etä-äidiksi ja uudelleen äidiksi

Samaan aikaan kun minusta tuli uudelleen äiti, minusta tuli esikoiselleni etä-äiti. Edellisten tapahtumien vuoksi poika oli jo tottunut elämään isänsä luona, jonne olivat muodostuneet tärkeät ihmissuhteet, koulujutut ja mummolakin oli lähellä. Samaan aikaan ilmeni, ettei vuoroviikkoinen asuminen sopinut hänelle lainkaan. Mikä oli toiminut ennen, ei toiminut enää.

Samalla mietimme kuopukseni isän kanssa muuttamista uudelle paikkakunnalle lähemmäs hänen vanhempia lapsiaan ja työtään. Kun puhuin tästä esikoiseni isän kanssa, hän ehdotti, että poika muuttaisi hänen luokseen. 

Kun puhuin tästä esikoiseni isän kanssa, hän ehdotti, että poika muuttaisi hänen luokseen.

Minusta se kuulosti hyvältä idealta. Hän hoiti jo ennestään poikamme koulu- ja arkiasiat ja hänen kotinsa oli pojallemme tuttu. Myös poikamme halusi muuttaa isänsä luokse. Suostuin tähän, koska tiesin, ettei isä ikinä estäisi minua tapaamasta poikaani aina kun haluaisin. Tämä osoittautui todeksi myös käytännössä. Minä pystyin keskittymään vauvaani ja uuden kodin rakentamiseen.

Niin minusta tuli virallisesti etä-äiti. Vaan ei vielä mielessäni.

Etä-äitiys-identiteetti odotutti itseään

Meni kuitenkin pari vuotta, ennen kuin ihan täysin ymmärsin, että olen etä-äiti. Tuosta hetkestä lähtien olen pitänyt etä-äitiys-blogiani, miettinyt paljon äitiysidentiteettiäni ja elämääni. Noihin kahteen vuoteen, kun olin jo virallisesti etä-äiti, mutten ollut sitä vielä sisäistänyt, mahtuu paljon.

Olin tuore äiti, edellinen parisuhteeni vaivasi mieltäni, masennus puhkesi uudelleen ja sairastuin fyysisesti. Erosimme tämän kaiken keskellä kuopukseni isän kanssa. Siksi etä-äitiys-identiteetti syntyi minulle jälkijunassa.

Tiemme tähän on ollut pitkä ja kuoppainenkin.

Nyt olemme tässä, minun perheeni: kaksi poikaani ja minä. Tiemme tähän on ollut pitkä ja kuoppainenkin. Lopputulos on kuitenkin hyvä. Se kantaa. Tämä on minun tarinani.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Etä-äiti (@etaaiti) jakama julkaisu

Aiemmpia kirjoituksiani aiheesta:
Miksi minusta tuli etä-äiti?
Äiti, saanko muuttaa isin luokse asumaan?
Minä haluan olla etä-äiti

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuvat kertovat enemmän kuin sata sanaa. Siksipä tartuin somehaasteeseen, jossa käydään läpi Facebookin profiilikuvia. Minulla profiilikuvia on kertynyt lähes sata. Mitä näistä profiilikuvista näkee? Millainen elämäni on ollut?

Ensimmäinen ja toinen profiilikuvani vuodet 2007 ja 2008

Ensimmäisessä kuvassa olen juuri alkanut seurustelemaan miehen kanssa, josta tuli myöhemmin aviomieheni. Onnellisuus ja ensimmäisestä masennuksesta toipumisen ilo oikein paistavat kuvasta.

Toisessa kuvassa olen viimeisiä kertoja omassa kodissani, muutimme tulevan mieheni kanssa yhteen vuoden 2008 lopulla.

Kolmas profiilikuvani, jossa olen täysin masennuksen vallassa (vuosi 2007)

Kuva on vanhempi kuin edelliset, mutta kolmas profiilikuvanani. Tämä kuva on minulle merkityksellinen, koska se kertoo minun elämäntilanteestani paljon. Ensiksin, olen juuri leikannut hiukseni lyhyeksi; aiemmin minulla oli yli vyötärön ulottuvat hiukset. Värjäsin ne tummiksi ja aloin pukeutumaan mustaan. Olin sairastunut elämäni ensimmäiseen masennukseen ja toin sen ulkonäölläni esille. Tätä kuvaa en voi katsoa ilman itkua.

Ensimmäinen äitikuva profiilikuvana vuodelta 2008

Nyt 15-vuotias etäpoikani on tässä kuvassa 4-vuotias suloisuus. Hiukseni ovat alkaneet jälleen pidentyä.

Vuosi 2008 ja avoliitto kukoistaa

Mieheni otti tämän kuvan ja osti myös kuvassa olevat vaatteet. Elin elämäni onnellisinta aikaa. Sanottava on kuitenkin, etten ihan joka päivä pukeutunut näin.

Vuosi 2009 ja häät elämäni miehen kanssa

Hääprofiilikuvista laitan tähän tämän, jossa olen yksin. Päivä oli yksi ihanimmista. Mutta mikä tuo ilme on!

Vuosi 2010, häämatka

Menimme myöhäiselle häämatkalle Roomaan. Melkein heti tämän jälkeen erosimme. En voi ajatella muuta kuin sitä, kun näen tämän kuvan. 

Ensimmäinen kuva avieron jälkeen ja vaikeassa suhteessa elämisen ajoilta vuodelta 2011

Tässä kuvassa en uskalla näyttää kasvojani. Mutta jo sivuprofiili kertoo paljon: olen hyvin surullinen ja elämäni suurimman kriisin keskellä.

Vuosi 2011, esikoiseni menee kouluun ja minä olen romahtamisen partaalla

Tämä kuva on elämäni merkityksellisimpiä. Esikoiseni menee kouluun, mikä on tietenkin äärimmäisen tärkeä asia meidän molempien elämässä. Minä elän keskellä suhdetta, joka ajoi minut itsetuhoisuuteen. Näkeekö sitä kuvasta? Ei näe. Minun sisälläni asuu sellainen suru, jonka tuskan tunnen vieläkin. 

Vuosi 2012, 30-vuotisjuhlat ja päätös, etten palaa kamalaan suhteeseen 

Palasin kuitenkin, useaan kertaan. En osaa sanoa, mitä tästä kuvasta ajattelen. Muistan fiiliksen, että nyt alkaa uusi, onnellisempi elämä.

Vuoden 2012 syksyllä löysin miehen, joka pelasti minut

Tässä kuvassa olen It's so 80´s -bileissä. Muistan, kuinka onnellinen olinkaan! Olin päässyt viimein eroon tuhoisasta suhteestani ja löytänyt miehen, joka oli ihana. Hänestä tuli myöhemmin kuopukseni isä.

Ensimmäinen profiilikuva, jossa olen raskaana (vuosi 2014)

Tässä kuvassa näkyvät vaikeudet, joita raskauteni aikana kävin läpi. Olin fyysisesti hyvin huonossa kunnossa. Nykyään kuopukseni on yli 4-vuotias.

Vastasyntyneen kanssa vuonna 2014

Kuvasta näkyy se toivo, jota kannoin sisälläni: kunpa tämä perhe pysyisi.

Helka Helka-hotellissa vuosi 2015

Hotelli kustansi Helkan-päivänä ilmaisen yöpymisen Helkoille. Olen tässä hyvin, hyvin uupunut: kuopukseni oli valvonut yönsä jo usean kuukauden ajan.

Kuopukseni toinen joulu ja olemme jo eroperhe (vuosi 2015)

Niin se elämä heittelee, ja erosimme vuoden 2015 lopulla. 

Vuosi 2016 oli sairastamisen aikaa

Masennuin ja sairastuin fyysisesti. Uupumuksen voi nähdä silmistäni.

 

Vuoden 2016 loppu toi uuden hiustyylin ja tahdon muuttaa elämäni

Ja se muuttuikin täysin, kun päätin muuttaa täysin elämäni suunnan. Toivon voi jo nähdä silmistäni, kun fyysinen kipu oli viimein poissa.

 

Vuosi 2017 oli elämäni parhaita

Sen voi nähdä näistä kuvista. Olen onnellinen ja minut itseni kanssa. Pitkät hiukset lyhenivät jälleen. Onkohan niin, että elämänmuutosten yhteydessä hiustenkin on aika muuttua?

 

 

Vuonna 2017 unelmani toteutui, kun pääsin Vauvan bloggaajaksi ja minusta otettiin ihan ammattivalokuvaajan kanssa kuvia

Näitä olettekin nähneet jo blogissani. Kuvaaja Panu Pälviä. Oli jännittävää olla ensi kertaa ammattilaisen kuvattavana. Mahtaakohan se näkyä näistä kuvista? Ja hei, jälleen hiukset lyhenivät uuden edessä!

 

Vuosi 2018, jolloin minusta tuli kirjailija

Nämä kuvat ovat kirjailijakuviani. Kuvaaja Meri Björn. Olen saavuttanut yhden isoista unelmistani ja sen näkee. Kirjastani voit lukea lisää vaikkapa tästä.

 

Vuoden 2018 ero

Erosin parisuhteestani kesällä ja olin jälleen uuden edessä. Kuvissa näkyy kuitenkin toivo ja ilo. Ensimmäinen kuva T-A Bech. Toisessa kuvassa erosta on tasan vuorokausi. Voitte kuvitella, että ajatukset ovat olleet aika sekaisin..

 

Viimeisin kuvani vuodelta 2018

Tämä on nykyinen profiilikuvani. Sen on ottanut Meri Björn. 

Huh, kyllä näihin vuosiin mahtuikin aivan valtavan paljon tapahtumia, kuin kokonainen ihmiselämä. Mitähän tulevaisuus tuo minulle tullessaan?

Tässä vielä ihan ensimmäinen ja viimeinen profiilikuvani. Miltä muutos näyttää? Toisaalta tuntuu, että ympyrä on sulkeutunut: onnellisuudesta onnellisuuteen. 

Mitä sinun profiilikuvasi kertovat sinusta? 

Lue myös: Koti-Iskä88 osallistui somehaasteeseen, katso kuvat!

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Minäminäminä...
on muuten ihan tosi, että omaa napaansa kaivelevat ovat alttimpia masentumaan.
Facebook on varmaakin myös yksi masennusta pahentavista asioista, siellä pyöritään niin oman navan ympärillä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Panu Pälviä

Minulta usein pyydetään neuvoja, miten päästä eteenpäin elämässä. Tämä johtunee siitä, että olen ollut hyvinkin vaikeissa tilanteissa, mutta aina noussut pahimmasta kuopasta. Olen kamppaillut myös talousongelmien kanssa ja selvinnyt kurjistakin tilanteista. Kerron nyt, miten minä sain elämäni muuttumaan vähitellen paremmaksi.

Muutos vaatii ison ponnistuksen

Muutoksen tekeminen ei ole helppoa. On paljon helpompaa olla tekemättä mitään, koska aloittaminen on koko prosessissa vaikeinta. Töistä kotiin tullessa on helppoa rojahtaa sohvalle ja tehdä ei-mitään. Tämä koskettaa ihan jokaista elämän osa-aluetta: liikuntaa on vaikea harrastaa, jos ei jaksa lähteä siitä sohvalta mihinkään. Raha-asiat eivät parane itsestään, herkkujen ja valmisruuan ostaminen on helppoa, eivätkä vaadi mitään ponnistuksia. Ne asiat, joista saa nautintoa ja haluaa tavoitella elämässään, eivät tapahdu itsestään; niitä pitää suunnitella ja tehdä sen jälkeen konkreettisia muutoksia.

  • Esimerkki elämästäni: viime viikolla olin menossa liikuntatunnille. Koko päivän keksin syitä, miksi en menisi. Vielä puoli tuntia ennen jumppaa mietin, jos en menisikään. Ihminen keksii todella helposti syitä olla tekemättä sitä, mikä tekee hyvää mielelle ja kropalle.

Tämä kaikki vaatii valtavan alkuponnistuksen, henkisesti ja fyysisesti. Sanon aina, ettei koskaan ole harmittanut jälkeenpäin, että kävin jumpassa tai tein jotain, josta sain todellista nautintoa. Miksi on sitten niin vaikea aloittaa?

Ihminen on mukavuudenhaluinen. Ei jaksaisi ponnistella.

Koska ihminen on mukavuudenhaluinen. Ei jaksaisi ponnistella. Mutta ponnistelematta ei myöskään saa mitään. Minulle tärkein tilanne, joka sai viimein aikaan muutoksen oli, kun kävin ihan pohjalla. Kaikki asiat olivat todella huonosti. Raha, työ, koti, henkinen hyvinvointi ja tunne-elämäni. En tehnyt mitään, josta saisin nautintoa. Kun tätä oli kestänyt tarpeeksi kauan, tein päätöksen: nyt on tehtävä jotain. Tämä on minun oma elämäni, ja en nauti siitä enää.

Samalla on kuitenkin muistettava omat rajoitteet. Minulla on masennusdiagnoosi sekä fyysinen sairaus. Nämä estävät joidenkin asioiden tekemisen. Silti sairauden taakse ei tarvitse piiloutua tai jättää tekemättä asioita, joita voi. Armollisuus on silti hyväksi, itseäkin kohtaan. Aina ei ole pakko jaksaa.

Tehtävä suunnitelma ja pysyttävä siinä

Lainat, joita on tyhmyydessään ottanut, eivät maksa itse itseään pois. Urheilukengät eivät mene jalkaan ilman ponnistuksia. On tehtävä konkreettisia suunnitelmia elämänsä parantamiseksi. Jos on jokin unelma, ja haluan saavuttaa sen, ei sitä tee kukaan muu kuin minä. Mutta pelkkä suunnitelman tekeminenkään ei auta. Siinä on myös pysyttävä, myös niinä päivinä, kun ei huvittaisi yhtään.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

Hyvää uutta vuotta ❤ #etääiti #vauvafiblogit #uusivuosi #hyvääuuttavuotta

Henkilön Etä-äiti (@etaaiti) jakama julkaisu

Tämän vuoden suunnitelmani on päästä lainattomaksi. Miten se tapahtuu? Ihan järkyttävän kovalla työllä. Lainaa on paljon ja tulot ovat rajalliset. On jätettävä ostamatta niitä kalliita herkkuja, roskaruokia ja vaatteita. Keneltä tämä on pois? Vain itseltäni. Mutta tämä johtaa johonkin parempaan. Tietenkin tämä vaatii hyvinkin tarkkaa taloussuunnitelua, jossa ei ole helppo pysyä. Mutta lopputulos vapauttaa minut lainoista. Se on sen arvoista. 

Kyse on siitä, mitä haluaa ja arvostaa niin paljon, että jaksaa ponnistella sen eteen.

Oikeastaan on kyse siitä, mitä haluaa ja arvostaa niin paljon, että jaksaa ponnistella sen eteen. Nyt kärsin pienestä käytettävästä rahamäärästä, koska aiemmin tuhlasin liikaa, mutta tulevaisuudessa voin käyttää enemmän rahaa, kun olen maksanut velkani. Välillinen pieni kärsimys tuo ison onnellisuuden. Sen eteen jaksaa tehdäkin töitä.

Kirjaa konkreettiset tulokset ja anna itsellesi myös lomaa

Tämä auttaa näkemään, mihin on päässyt. Saa voimaa jatkaa eteenpäin, kun näkee, että on jo saavuttanut jotain. Myös löysäilypäiviä on hyvä pitää. Ei haittaa yhtään, jos yhtenä päivänä syö epäterveellisesti, ei liiku, katsoo lempisarjoja Netflixistä ja vain on.

Välillä kannattaa levätäkin ja tehdä ei-mitään. Kuva: Panu Pälviä

Itseasiassa tämä on yksi tärkein asia. Koska elämä saa olla myös mukavaa, ei vain saavuttamista ja suorittamista. Päämäärä on pidettävä kuitenkin mielessä. Ei ole pakko säästää, liikkua tai tavoitella jotain isoa unelmaa. Mutta jos ei tavoittele, ei mitään myöskään saa.

Elämä saa olla myös mukavaa, ei vain saavuttamista ja suorittamista.

Lopuksi voisin sanoa, että suunnittelu on puolitiessä jo saavuttamista. Kirjaa konkreettisesti ylös, mitä haluat ja miten sen saavutat. Näin on helpompi alkaa toteuttamaan omia haaveitaan.

Ja tässä vielä konkreettisia neuvoja eri elämän osa-alueiden kehittämiseen:

Taulukoimalla menot ja tulot saa talouden helposti kuntoon
Kolme konkreettista vinkkiä, miten muuttaa elämän suunta
Miksi minä tein elämässä ison muutoksen?
Vinkkini vatsan hyvinvointiin

Tsemppiterveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kirjoittaja: Helka Belt

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2019
2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017