Kirjoitukset avainsanalla masennus

Kuva: Panu Pälviä

Minulta usein pyydetään neuvoja, miten päästä eteenpäin elämässä. Tämä johtunee siitä, että olen ollut hyvinkin vaikeissa tilanteissa, mutta aina noussut pahimmasta kuopasta. Olen kamppaillut myös talousongelmien kanssa ja selvinnyt kurjistakin tilanteista. Kerron nyt, miten minä sain elämäni muuttumaan vähitellen paremmaksi.

Muutos vaatii ison ponnistuksen

Muutoksen tekeminen ei ole helppoa. On paljon helpompaa olla tekemättä mitään, koska aloittaminen on koko prosessissa vaikeinta. Töistä kotiin tullessa on helppoa rojahtaa sohvalle ja tehdä ei-mitään. Tämä koskettaa ihan jokaista elämän osa-aluetta: liikuntaa on vaikea harrastaa, jos ei jaksa lähteä siitä sohvalta mihinkään. Raha-asiat eivät parane itsestään, herkkujen ja valmisruuan ostaminen on helppoa, eivätkä vaadi mitään ponnistuksia. Ne asiat, joista saa nautintoa ja haluaa tavoitella elämässään, eivät tapahdu itsestään; niitä pitää suunnitella ja tehdä sen jälkeen konkreettisia muutoksia.

  • Esimerkki elämästäni: viime viikolla olin menossa liikuntatunnille. Koko päivän keksin syitä, miksi en menisi. Vielä puoli tuntia ennen jumppaa mietin, jos en menisikään. Ihminen keksii todella helposti syitä olla tekemättä sitä, mikä tekee hyvää mielelle ja kropalle.

Tämä kaikki vaatii valtavan alkuponnistuksen, henkisesti ja fyysisesti. Sanon aina, ettei koskaan ole harmittanut jälkeenpäin, että kävin jumpassa tai tein jotain, josta sain todellista nautintoa. Miksi on sitten niin vaikea aloittaa?

Ihminen on mukavuudenhaluinen. Ei jaksaisi ponnistella.

Koska ihminen on mukavuudenhaluinen. Ei jaksaisi ponnistella. Mutta ponnistelematta ei myöskään saa mitään. Minulle tärkein tilanne, joka sai viimein aikaan muutoksen oli, kun kävin ihan pohjalla. Kaikki asiat olivat todella huonosti. Raha, työ, koti, henkinen hyvinvointi ja tunne-elämäni. En tehnyt mitään, josta saisin nautintoa. Kun tätä oli kestänyt tarpeeksi kauan, tein päätöksen: nyt on tehtävä jotain. Tämä on minun oma elämäni, ja en nauti siitä enää.

Samalla on kuitenkin muistettava omat rajoitteet. Minulla on masennusdiagnoosi sekä fyysinen sairaus. Nämä estävät joidenkin asioiden tekemisen. Silti sairauden taakse ei tarvitse piiloutua tai jättää tekemättä asioita, joita voi. Armollisuus on silti hyväksi, itseäkin kohtaan. Aina ei ole pakko jaksaa.

Tehtävä suunnitelma ja pysyttävä siinä

Lainat, joita on tyhmyydessään ottanut, eivät maksa itse itseään pois. Urheilukengät eivät mene jalkaan ilman ponnistuksia. On tehtävä konkreettisia suunnitelmia elämänsä parantamiseksi. Jos on jokin unelma, ja haluan saavuttaa sen, ei sitä tee kukaan muu kuin minä. Mutta pelkkä suunnitelman tekeminenkään ei auta. Siinä on myös pysyttävä, myös niinä päivinä, kun ei huvittaisi yhtään.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

Hyvää uutta vuotta ❤ #etääiti #vauvafiblogit #uusivuosi #hyvääuuttavuotta

Henkilön Etä-äiti (@etaaiti) jakama julkaisu

Tämän vuoden suunnitelmani on päästä lainattomaksi. Miten se tapahtuu? Ihan järkyttävän kovalla työllä. Lainaa on paljon ja tulot ovat rajalliset. On jätettävä ostamatta niitä kalliita herkkuja, roskaruokia ja vaatteita. Keneltä tämä on pois? Vain itseltäni. Mutta tämä johtaa johonkin parempaan. Tietenkin tämä vaatii hyvinkin tarkkaa taloussuunnitelua, jossa ei ole helppo pysyä. Mutta lopputulos vapauttaa minut lainoista. Se on sen arvoista. 

Kyse on siitä, mitä haluaa ja arvostaa niin paljon, että jaksaa ponnistella sen eteen.

Oikeastaan on kyse siitä, mitä haluaa ja arvostaa niin paljon, että jaksaa ponnistella sen eteen. Nyt kärsin pienestä käytettävästä rahamäärästä, koska aiemmin tuhlasin liikaa, mutta tulevaisuudessa voin käyttää enemmän rahaa, kun olen maksanut velkani. Välillinen pieni kärsimys tuo ison onnellisuuden. Sen eteen jaksaa tehdäkin töitä.

Kirjaa konkreettiset tulokset ja anna itsellesi myös lomaa

Tämä auttaa näkemään, mihin on päässyt. Saa voimaa jatkaa eteenpäin, kun näkee, että on jo saavuttanut jotain. Myös löysäilypäiviä on hyvä pitää. Ei haittaa yhtään, jos yhtenä päivänä syö epäterveellisesti, ei liiku, katsoo lempisarjoja Netflixistä ja vain on.

Välillä kannattaa levätäkin ja tehdä ei-mitään. Kuva: Panu Pälviä

Itseasiassa tämä on yksi tärkein asia. Koska elämä saa olla myös mukavaa, ei vain saavuttamista ja suorittamista. Päämäärä on pidettävä kuitenkin mielessä. Ei ole pakko säästää, liikkua tai tavoitella jotain isoa unelmaa. Mutta jos ei tavoittele, ei mitään myöskään saa.

Elämä saa olla myös mukavaa, ei vain saavuttamista ja suorittamista.

Lopuksi voisin sanoa, että suunnittelu on puolitiessä jo saavuttamista. Kirjaa konkreettisesti ylös, mitä haluat ja miten sen saavutat. Näin on helpompi alkaa toteuttamaan omia haaveitaan.

Ja tässä vielä konkreettisia neuvoja eri elämän osa-alueiden kehittämiseen:

Taulukoimalla menot ja tulot saa talouden helposti kuntoon
Kolme konkreettista vinkkiä, miten muuttaa elämän suunta
Miksi minä tein elämässä ison muutoksen?
Vinkkini vatsan hyvinvointiin

Tsemppiterveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Panu Pälviä

Kun eilen tulin ystävieni luota iltaa viettämästä onnellisena ja väsyneenä, menin vessaan pesemään hampaitani. Hiukset pörröisenä ja silmät jo unisena otin iltalääkkeitäni. Sillä hetkellä nousi ajatus yhtäkkiä mieleeni: syönköhän lopunelämääni mielialalääkkeitä?

Masennus lymyää jossain sisälläni hiljaisena mutta jollain tavalla silti pelottavana, koska se ei ole lähtenyt pois, se on vain juuri nyt hiljaa.

Olen sairastunut masennukseen muutamia kertoja ja jossain vaiheessa ymmärsin, että masennus on usein krooninen sairaus, joka ei välttämättä ikinä lähde kokonaan pois minusta. Samalla tavalla kuin reumani on välillä lepotilassa, mutta voi koska vain jälleen pahentua, samalla tavoin masennus lymyää jossain sisälläni hiljaisena mutta jollain tavalla silti pelottavana, koska se ei ole lähtenyt pois, se on vain juuri nyt hiljaa.

Kun viime viikolla tapasin pitkäaikaista tuttavaani ja hän kysyi miten voin, mietin, että voin oikeasti sanoa, että ihan hyvin. Hän kuitenkin muistutti, että en ehkä koskaan pääse kokonaan eroon masennuksestani. Niin, tiedän.

Kun raudat, kilpirauhasarvot, kaikki mahdolliset muut tekijät on mitattu ja poissuljettu, on jäljelle jäänyt se tosiasia, että masennus on osa minua. En usko hetkeäkään siihen hölynpölyyn, että masennus olisi vain jokin päätös sairastaa sitä että siitä pääsisi irti, jos vain nousisi ja tekisi. Se on pahimmillaan lamauttava, toimintakyvyn vievä sairaus ja helpoimmillaankin alakuloa ja jaksamattomuutta aiheuttava tila. 

Olin kiitollinen, että on lääke, joka vie sen pahimman tuskan pois.

En häpeä sitä, että syön mielialalääkkeitä. Kun keväällä sain pahan paniikkikohtauksen ja masennukseni palasi rytinällä, olin kiitollinen, että on lääke, joka vie sen pahimman tuskan pois. Ne oikeasti auttavat. En ole lääkevastainen, en tässä enkä reumassanikaan, vaan uskon lääketieteen voimaan, koska olen omassa elämässäni kokenut sen avun.

Oli kuitenkin erikoinen tilanne eilen vessassa seistessä syödä lääke, kun olo oli hyvä. Mitähän tapahtuisi, jos en söisikään? Miten minun kävisi? Kuinka kauan kestäisi, että alkaisin voida jälleen huonosti? Miksi mieleni ja kroppani toimii niin, etten voi hyvin ilman lääkkeitä? Miksi minun kohdalleni ovat tulleet juuri nämä sairaudet?

Miksi mieleni ja kroppani toimii niin, etten voi hyvin ilman lääkkeitä?

Sairauksien edessä ei kannata katkeroitua, eikä antaa niiden määritellä sitä, kuka on. Jonkinlaista nöyryyttä se kuitenkin aiheuttaa, että tietää olevansa vajavainen ja apuatarvitseva. Häpeää se ei silti minussa aiheuta. Tiedän olevani vahva sairauksistani huolimatta.

Lue myös: F33.0 diagnoosini

Siitä huolimatta mietin: seuraako masennus minua lopunelämääni?

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (3)

Vierailija

Minua ainakin seuraa, se on osa minua, tekee minusta juuri minut. Ja siltikin voin sanoa et nyt voin hyvin ja jopa nautin elämästä.

Vierailija

Samat aiheet itseäkin mietityttänyt viimeviikkoina. Milloin voisi lääkitystä lopettaa tai edes vähentää? Mikä olisikaan olotilani, jos en lääkkeitä söisikään tai annostusta pienentäisi? Olisiko tähän joku ratkaisu, joka selvittäisi masennuksen syyn, eikä vain poistaisi oiretta?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kun taas kerran kuulin tämän tutun lauseen: olen se joukon ilostuttaja, iloinen ja reipas, puhelias ja juttujen keksijä, ihmettelen taas. Miksi olen muille sellainen ja miksi silti tuntuu, etten ole yhtään tuollainen, minkälaiseksi minua kuvaillaan?

Siis oikeasti, pohjimmiltaan.

Miten voin olla päivisin juuri tuollainen iloisuuden perikuva ja kotona illalla itkeä itseni uneen märän tyynyn imaistessa hiukseni sekaiseksi kasaksi pääni ympärille? Miksi peitän ahdistuksen ja masennuksen iloisuuteen? Vai peitänkö, olenko vain kehittänyt tiedostamattoman tavan olla iloinen muiden seurassa ja olla se Helka, johon voi luottaa – minulla aina juttu luistaa?

Minä olen välillä hyvin surullinen ihminen.

Minä olen välillä hyvin surullinen ihminen. Olen masentunut ja alakuloinen. Tälläkin viikolla olen ollut, ja viime viikolla. Mutta oletko nähnyt minua näinä viikkoina? Vaikutinko sellaiselta? En varmaankaan. Koska enhän näytä sitä muille.

Töissä voin iloisesti kertoa, että lapsi soitti jälleen ja onpa ihanaa kuulla hänestä. Kotona itken ikävääni lastani kohtaan niin että räkä valuu pitkin rinnuksia.

Heräsin viime viikonloppuna päiväunilta kyynelien muodostamat labyrinttikuviot poskillani. Hiukset olivat jääneet niihin kiinni ja räkä valui nenästä. Oli niin kova suru. Suru jostain, jota ei osaa ehkä edes sanoittaa. Hetken tuntui, etten selviäisi siitä olosta.

Selvisin silti, jälleen kerran.

Töihin saapuu iloinen ja hymyilevä Helka, joka keittää aamukahvia työkavereille ja puhuu liikaa palavereissa.

Aamuisin voi olla vaikea nousta sängystä. Mutta jos ei nouse, ei sekään tunnu hyvältä. Seisominen ja meikkaaminen, syöminen ja töihin meneminen voivat tuntua ylitsepääsemättömiltä tehtäviltä. Kun ne kuitenkin tekee, alkaa helpottaa. Töihin saapuu iloinen ja hymyilevä Helka, joka keittää aamukahvia työkavereille, puhuu liikaa palavereissa ja hölmöilee nolosti, niin, helkamaisesti. Kaikki on taas normaalisti.

Minä on se iloinen ja reipas, hyvää kuuluu, vastaan kysymyksiin. Kotona mietin, ettei huonommin voisi mennä. Mutta ei sitä kukaan näe.

Kotona mietin, ettei huonommin voisi mennä. Mutta ei sitä kukaan näe.

Kun en näytä sitä kenellekään. Joskus, hyvin harvoin, joku näkee sen kaiken alle. Ne hetket ovat arvokkaita. Tunnen olevani alasti, mutta oma itseni. Moni ei sinne pääse katsomaan. En tiedä miksi.

En koe esittäväni mitään, mutta en ole myöskään oma itseni. Onko iloisuus defenssi, tapa olla turvassa? Laitan iloisuuden naamarin päälleni, silloinhan kukaan ei näe kaikkea, mitä oikeasti olen. Oman sisimpänsä paljastaminen on rohkeaa, ja siksi kai en sitä uskalla näyttääkään. Siinä on haavoittuvainen. On kai parempi olla näyttämättä sitä kaikkea ihan kaikille.

Oman sisimpänsä paljastaminen on rohkeaa, ja siksi kai en sitä uskalla näyttääkään.

Muutama kuukausi sitten Jyllannin Suomineito eli Terhi teki minusta lyhytdokumenttielokuvan. Siinä en nauranut. Katsoin elokuvaa ja itkin. En aluksi tiennyt, miksi. Kunnes ymmärsin: olen siinä oma itseni. En se nauravainen ja iloinen, vaan mietteliäs, surullinenkin, paljon kokenut. Sellainen, joka osaa iloita pienistäkin onnellisista asioista, mutta tietää, että elämä on ollut paljon suruakin.

Olin paljas. Se elokuva oli kaunein asia, mitä minusta on tehty. Siinä en peitellyt itseäni. Terhi sai minusta esiin sen puolen, jota en usein näytä.

Tässä elokuvassa olen paljas. Avoin. En se iloinen Helka. Vaan se oikea minä.

Oli hetki, kun en peitellyt surua iloisuuteen. Sain olla surullinen. Ja se oli ihan ok.

Lue myös Jyllannin Suomineidon teksti: Kun vahvuus piilottaa haavoittuvuuden, jäljelle jää yksinäisyys

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

 

Kommentit (2)

Anne/Kivun kahdet kasvot-blogi

Älyttömän hyvä ja rohkea kirjoitus, kiitos siitä! Itselleni on puhjennut uudestaan toistuva masennus ja ahdistus. Pelottaa...koko elämäni on jälleen muuttumassa/muuttunut ja lapsianikin on niin hirveä ikävä. Silti monikaan ei tiedä todella, mitä käyn läpi. Krooniset kipunikin peitän taitavasti ihmisten seurassa. Sitä on hyvä välillä pohtia miksi se on niin, vaikka muutoin olen niin kovin avoin ihminen (välillä liiaksikin). Voimia vaikeisiin hetkiisi♡♡♡ Kyllä me selvitään, hetki kerrallaan.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kun bloggari Maria Nordin päästi suustaan instastoryssaan, että neuvolat tyrkyttävät synnytysmasennusta äideille ja siksi äidit sairastuvat masennukseen, nousi kohu. Monet masennukseen sairastuneet olivat järkyttyneitä hänen sanomisistaan, ja myös mediassa otettiin kantaa Nordinin sanomisiin.

Siis ihanko oikeasti, Maria Nordin?

Itse ihmettelin kovasti, kun näin hänen instagramissaan tämän lausahduksen. Siis ihanko oikeasti, Maria Nordin? 

Masennukseen yllätäen sairastuminen on pelottavaa.

Tällainen puhe masennuksesta lisää sen ympärillä pyörivää häpeästatusta ja -stigmaa.

Tällainen puhe masennuksesta lisää sen ympärillä pyörivää häpeästatusta ja -stigmaa, ja vielä vähemmän kukaan uskaltaa sanoa, että sairastui synnytysmasennukseen tai masennukseen ylipäätään. 

Synnytysmasentuneiden äitien parissa työskentelevä Äimä ry kirjoitti vastineensa Nordinille. Siinä sanotaan, ettei synnytysmasennuksesta tietäminen mitenkään lisää riskiä sairastua siihen, vaan se nimenomaan auttaa äitiä ja vauvaa. Kuvitelkaa, miltä tuoreesta äidistä tuntuu, kun hän masentuu yhtäkkiä, eikä tiedä yhtään, mistä on kyse. 

Se voi olla myös hengenvaarallista, Äimä jatkaa. Kyse ei ole vain äidistä vaan myös vastasyntyneestä tai pienestä vauvasta. Jos äiti ei tiedä, mikä hänellä on ja osaa pyytää apua, voivat seuraukset olla todella vakavat.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

Äimän vastine @marianordin.fi ja laitettu myös @iltalehti : Myös Äidit irti synnytysmasennuksesta Äimä ry on saanut jäseniltää paljon palautetta Maria Nordinin kirjoituksiin liittyen. Yhdistyksemme jäsenet ovat olleet hänen mielipiteistään suorastaan järkyttyneitä. Synnytyksen jälkeinen masennus on sairaus eikä siihen sairastuminen ole koskaan ihmisen oma valinta. Masennukseen sairastumiseen on monia fyysisiä ja psyykkisiä syitä, eikä siksi siihen sairastumista kyetä täysin ennaltaehkäisemään. Emme ole kuulleet kenenkään sairastuneen masennukseen pelkästään siitä tiedosta, että tällainen sairaus on olemassa. Sen sijaan olemme paljon kuulleet tarinoita siitä, kuinka vaikkapa neuvolasta saatu tieto synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja sen oireista on auttanut äitiä tunnistamaan omat oireensa ja hakeutumaan ammattiavun piiriin. Synnytyksen jälkeinen masennus on pahimmillaan hengenvaarallinen sairaus ja koska masentunut on tässä tapauksessa pienen lapsen tai vauvan äiti, hengenvaarassa on myös hänen lapsensa. Siitä syystä sairauden varhainen tunnistaminen on ehdottoman tärkeää. Synnytyksen jälkeinen masennus ei ole sairautena mitenkään "uusi keksintö" vaan sitä on esiintynyt aina. Ennen vanhaan sitä vain ei juuri lainkaan hoidettu, jolloin sairaalahoitoon ovat päässeet vain kaikista pahimmin oireilevat äidit. Nykyään saamme paljon palautetta vanhemmilta äideiltä, että kyllä minullakin vaan oli aikanaan tuo masennus, mutta silloin siihen ei vain saanut mitään apua. Myös niin moni huostaanotto olisi jäänyt tekemättä, jos äidin masennusta vaan olisi hoidettu. Onneksi nyt tilanne on parempi. Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta tiedoittaminen saattaa toisinaan auttaa jopa ennaltaehkäisemään masennuksen syntymistä, kun riskiryhmään kuuluva äiti voi alkaa jo valmiiksi rakentamaan selviytymissuunnitelmaa mahdollisen masennuksen varalta. Mitä nopeammin masennusoireet tunnistetaan, sitä nopeammin masentunut saa ammattiapua ja sitä nopeammin hän myös yleensä parantuu masennuksestaan. Jatkuu kommentissa

Henkilön Äimä ry (@aima.ry) jakama julkaisu

Miten tieto voi lisätä mitenkään riskiä masentua? Missä on tämän argumentin logiikka?

Miten tieto voi lisätä mitenkään riskiä masentua? Missä on tämän argumentin logiikka? Jos tiedän, että syöpä on olemassa, lisääkö se riskiä, että sairastun siihen? Jos tietää sairauden tunnuspiirteitä, se päinvastoin auttaa huomaamaan oireet jopa ajoissa. Tämä voi pelastaa ihmishenkiä.

Minua surettaa, että masennukseen suhtaudutaan edelleen ikään kuin se ei olisi oikea sairaus, sairastunut voisi itse päättää sairastaako sitä vai, tai että olisi jotenkin omasta päätöksestä kiinni, saako synnytysmasennuksen vai ei.

Kun sairastuu masennukseen yllättäen ja tietämättä sairaudesta mitään, pelko ja ahdistus lamauttaa.

Minulla on myös omakohtaista kokemusta siitä, miltä tuntuu, kun sairastuu masennukseen yllättäen ja tietämättä sairaudesta mitään. Se pelko ja ahdistus lamauttaa. Mikä minulla nyt on? Selviänkö tästä? Pysyykö tämä kamala olotila loppuelämän? Minua pelotti niin, että halusin kuolla. Jos olisin saanut etukäteen tietoa masennuksesta, olisin voinut tunnistaa sairauden ja saada nopeammin apua.

Kunpa olisinkin saanut tietoa siitä. Kunpa sitä olisi tyrkytetty minulle etukäteen. Se olisi pelastanut minut monen viikon lamaannukselta, ahdistukselta ja paljolta tuskalta.

Jos et tiedä asiasta mitään, älä kirjoita. Voit tehdä valtavaa tuhoa lähimmäisillesi.

Kehotan lämpimästi kaikkia bloggareita ja kirjoittajia miettimään, mistä kirjoittaa tai puhuu julkisesti. Jos et tiedä asiasta, älä kirjoita. Joku, joka on sairastunut masennukseen ja lukee sairauttaan koskevia vääriäkin käsityksiä, voi ahdistua tällaisesta ihan valtavasti.

Masennus on sairaus ja siitä pitää puhua, oikeilla termeillä ja tiedolla.

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

 

Kommentit (6)

Vierailija

Mä mietin millähän pätevyydellä arvon rouva nordin kertoo masennuksesta yhtään mitään. Ymmärtääkseni arkkitehdin koulutukseen ei kuulu hirveästi psykologiaa... Vähän on nesteet nousseet päähän, jos kuvitellaan yhden synnytyksen jälkeen olevansa joka alan asiantuntija.

Vierailija

Olen ihan samaa mieltä, rouvalla on nyt noussut pissa päähän, ollut nähtävissä jo viimeisen vuoden aikana.

Vierailija

Oon nuorempana,siis teini-iässä, ollut altis masentumaan. Ehkä se oli paremmin jotain alakuloisuutta. Myöhemmin, ehkä elämäntilanteista johtuen olen aika säännöllisesti potenut samaa alakuloa, alkuun se tuntui kestävän useita viikkoja, myöhemmin, kun oppi tunnistamaan paremmin omaa vointia niin osasi hieman ennakoida jo ensi oireista tätä ja alakuloisin vaihe lyheni pariin viikkoon.
Eniten surettaa lapset, jotka olivat jos eivät täysin vailla äitiä niin aika paljon ilman äitiä. Ei pelkästään hoidollisesti äitiä vailla vaan äiti ei kyennyt olemaan läsnä.
Silloisen puolison tuki oli olematonta. Kamalaa on olla toiminta kyvytön ja potea pohjatonta syyllisyyttä siitä, kuinka oma puoliso joutuu viemään omat lapset kerhoon!
Nyt, raskas ero takana ja uusi vauva sylissä oon havainnut pientä surumielisyyttä (väsymys tietysti painaa) mutta kun tiedän mitä se ehkä enteilee uskallan olla rauhassa. Jaksan olla läsnä joskus enemmän, välillä vähemmän. Mutta huono-omatunto tulee vain harvoin. Tiedän että tämä olotila menee ohi.
Onneksi ikä on tuonnut mukanaan armollisuutta itseä kohtaan, ja nöyryyttä siinä mielessä että osaan ja uskallan nyt pyytää apua vaikka neuvolasta.

Vierailija

Valitettavasti Maria Nordinista on tullut monien sairauksien asiantuntija, ja hulluinta; eräs TTL:n dosentti häntä siteeraa ja lupaa ihmeparannuksia ilman lääketieteellistä tutkimusta olevalla mietiskelymenetelmällä. Hän on saanut niin paljon harmia aikaiseksi toimillaan, että on vaikeaa edes kuvitella moista. Odotamme jännityksellä, mikä seuraava sairaus on parannettavissa päättämällä, että olen terve. Halpaa yhteiskunnalle, ja siksi viranhaltija varmaan tukeekin moista.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017

Instagram