Kirjoitukset avainsanalla masennus

Kärsin raskausajan masennuksesta.

Olen vasta jälkeenpäin ymmärtänyt, että minulla oli raskausajan masennus toisen raskauteni aikana. Raskauteni ei ollut helppo, ja vaikeudet saattoivat vaikuttaa masennuksen puhkeamiseen.

Ihan kohta on tulossa jotain ihanaa elämään – miten joku saattaa masentua?

Raskauden aikana ei saisi masentua. Onhan ihan kohta tulossa jotain ihanaa elämään – miten joku saattaa masentua? Siksi tätä sairautta ei edelleenkään tunneta hyvin. Sen olemassaolosta ei puhuta; ei sen sairastaja eikä sen havainnoija. Jos henkilö on ollut aiemmin herkkä masentumaan, voidaan vedota siihen – sinä nyt olet taipuvainen masennukseen.

Tämä on kuitenkin virhe, koska raskausajan masennus on oma sairautensa, oireet erilaiset ja hoito erilaista kuin muiden masennusten kanssa. Raskauden takia hormoonitkin tekevät oman osuutensa ja hoito voi jäädä hyvin pinnalliseksi, jos yleensä saa minkäänlaista hoitoa. 

Mahan kasvun mukana kasvoi häpeä ja syyllisyys.

Kaikkein eniten raskausajan masentuja tarvitsisi henkistä tukea. Hänelle tulisi sanoa uudelleen ja uudelleen, ettei sairautta tarvitse hävetä, ettei ole huono äiti, vaikka raskaus masentaisikin. Minulle valitettavasti sanottiin usein, että miten voi masentua, kun on kauan odotettu lapsi tulossa. Tämä vain pahentaa oloa ja syyllisyyttä. Mahan kasvun mukana kasvoi häpeä ja syyllisyys. Neuvoloissa mitattiin mahaa ja kiloja, mutta mieltäni ei kuunneltu ollenkaan. On outoa, että terapiaa sain vasta raskauden jälkeen. 

Raskausajan masennuksesta oli tullut mörkö, joka löi kiilaa niin raskausonneeni, äiti-lapsi -suhteeseeni kuin parisuhteeseenikin.

Minulla oli jo ennestään yksi lapsi ja en kyennyt hoitamaan häntä kipujeni ja masennukseni takia. Tämä entisestään lisäsi pahaa mieltä. Raskausajan masennuksesta oli tullut mörkö, joka löi kiilaa niin raskausonneeni, äiti-lapsi -suhteeseeni kuin parisuhteeseenikin. Lääkärit kyllä hoitivat kipuja sen minkä pystyivät, mutta henkinen puoli jäi hoitamatta. Kuka tietää, vaikuttiko tämäkin siihen, että esikoiseni alkoi viettämään yhä enenevässä määrin aikaansa isänsä luona. Kuka sellaisesta ei kokisi syyllisyyttä?

Raskausajan masennusta ei tarvitse tai saa hävetä. Uskalla puhua siitä; apua saa, jos sitä osaa itse pyytää. Myös Äidit irti synnytysmasennuksesta Äimä ry:stä voit saada apua. On tärkeää ymmärtää, ettei kyse ole huonosta äitiydestä vaan sairaudesta. Sen tiedostaminen voi auttaa. Vaadi mahan mittauksen lisäksi myös mielesi hoitamista; tämä on todella tärkeää, jotta voit muodostaa läheisen suhteen syntymättömään vauvaan masennuksesta huolimatta.

Ja, niin, kliseehän se on, mutta – kyllä se palkintokin on upea. Vaikka sen ajatteleminen matkan varrella ei aina autakaan, sen tiedän paremmin kuin hyvin.

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (4)

Vierailija

Olettehan tarkistaneet rautavarastot(ferritiini) ja b12- vit arvot verestä. Puutteet voivat aiheuttaa masennuksenkaltaisa oireita. Viitearvot ovat liian alhaisia. Facen raudanpuutosryhmässä hyvää tietoa asiasta!

Vierailija

Sain kaksi lasta lapsettomuushoitojen avulla. Masennuin jo ennen ensimmäistä raskautta loputtomien hoitojen aikana, mutta en ymmärtänyt että olin masentunut. Vasta toisen lapsen syntymän jälkeen, kuopuksen ollessa puoli vuotta, tajusin hakea apua. Sitä ennen kuuntelin haukkuja silloiselta puolisolta, vanhemmiltani, että olen hullu ja tyytymätön. Osa ystävistä arvosteli minua, miten muka voin masentua, kun olen saanut mitä halusin, ihanat lapset. Jos yritin hakea lepoon tukea läheisiltä, että olisin esim. yön nukkunut ilman vastuuta, puoliso vain sanoi että kun hänellä on töistä vapaata, se on hänen vapaa, ei minun.

Lopulta vain itkin päivät ja siivosin ja silitin, hoidin lapset. Yksi päivä kesken silittämisen tartuin puhelimeen ja soitin mielenterveystoimistoon ja sain heti akuuttiajan. Siitä lähti toipuminen. Joskin läheisteni ensisijainen huoli oli se, että heitä minä en saa keskusteluissa mainita ja mies haukkui, kun sain lääkityksen toipumiseni tueksi.

Kauheaa aikaa. Puoliso on nyt exä ja vanhempieni kanssa en ole tekemisissä. Elämä lasten kanssa on ihanaa arkea ja ilmapiiri keveä, olen onnellinen. Olen onnellinen, että elän, koen ja näen. Uusi upea ihminen on vierellä ja tukena, ollut jo vuosia.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Panu Pälviä

Viihdemaailmasta erittäin tuttu mutta valitettava tilanne: ihailluin ja hauskin koomikko on ollut syvästi masentunut, ahdistunut, yksinäinenkin. Ja silti ulospäin aina ollut se kaikkein hauskin ja iloisin tyyppi.

Joskus sanotaan, että sen iloisen pellenkin takana asustaa surullinen klovni.

Minulle eräs hyvin läheinen ihminen on maailman paras tsemppaaja. Hän kannustaa, jaksaa kysyä, miten toinen voi, kuvat hänestä ovat kauniita ja iloisia ja kuka vain voisi kuvitella, että tuossapa maailman onnellisin ja vahvin ihminen. Tiedän kuitenkin, että hänen sisällään elää välillä surullinen ja alakuloinen sielu.

Iloisuuden taakse voi kätkeytyä kokonaisen maailman suru. Kuinka ihmeen paljon sitä koomikkoakin on sattunut sisältä, vaikka ulospäin on ollut kaikkien naurattaja? Joskus sanotaan, että iloisimman pellen takana asustaa surullinen klovni.

On vaikea myöntää, että minäkin olen välillä porukan ilopilleri. Silti jonkinlainen syvä melankolia on aika ajoin hyvinkin tyypillistä minulle. Eipä sitä kukaan uskoisi – eihän koomikkokaan voi olla surullinen? Oletko joskus törmännyt jonkun hyvin iloisen, onnellisen ja railakkaan oloisen ihmisen tekstiin, jossa hän kertoo olevansa masentunut tai surullinen? Tämä kuvaa tätä hyvin ilmiötä: iloisuuden takana voi olla paljon surua ja vaikeuksia.

Keneen se koomikko voi turvautua, jos itkettää – hänhän on se, joka saa iloiseksi, jos elämä murjoo?

Haluaisin kurottaa käteni tuota ystävääni kohti, ottaa syliin ja sanoa: On ihan ok näyttää välillä, että sattuu. Iloisuus voi olla raskas taakka kantaa – olla porukan tsemppari; se, johon voi turvautua, jos on vaikeaa.

Mutta keneen koomikko voi turvautua, jos itkettää – hänhän on se, joka saa iloiseksi, jos elämä murjoo? Siksi viihdemaailma järkyttyy joka kerta kuullessaan, että koomikko ei enää jaksa. Tuo, joka sai aina nauramaan. Ja tulee syyllinenkin olo – olisiko sen iloisuuden taakse pitänyt nähdä?

Ei jätetä koomikkoja yksin. Se klovnikin kaipaa joskus halausta.

Siksi pysähdy joskus miettimään, voisiko se sinun iloinen ystäväkin tarvita välillä tsemppaajaa – ihmistä, kenelle näyttää ne todellisetkin tuntonsa? Kenen seurassa uskaltaa myöntää, ettei aina olekaan niin iloinen kuin monet luulevat.

Ei jätetä koomikkoja yksin. Se klovnikin kaipaa joskus halausta.

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Joskus on pakko saada olla yksin.

Kun kaikki on hyvin, muttei kuitenkaan ole. Pitäisi olla onnellinen, muttei osaa. Asiat ovat viimein järjestyksessä – ja haluaa juosta yksinäisyyteen, vaipua maan alle ja vain itkeä.

On järkyttävän raskasta näyttää iloiselta. Sanoa, että ihan hyvin tässä asiat on. Eikä itsekään tiedä, miksi vain itkettää ja ahdistaa.

Masennuksessa haluan olla aina yksin. En jaksa olla se iloinen Helka, jonka kaikki tuntevat.

Masennuksessa haluan olla aina yksin. En jaksa olla se iloinen Helka, jonka kaikki tuntevat. "Sinähän olet aina niin iloinen ja reipas!" minulle sanotaan. Tuota iloisuuden taakkaa on raskas kantaa. Kukaan ei näe päälle päin mitään. En jää pois töistä, voin hoitaa lapseni. Mutta sisältä päin olen surullinen. Itkettää, vaikkei olisi syytä.

Jopa iloisena miettii, että kohta tämä varmasti loppuu. 
Kohta ahdistaa niin, että sydäntä puristaa.
Kuka tai mikä saisi tuon tunteen pois mielestä? Että voisi nauttia täysillä, eikä odottaa hetkeä, jolloin kaikki romahtaa.

Viimein pääsen kotiin peiton alle ja siellä kyyneleet tulevat. Vihaan välillä noita märkiä rantuja poskissani. Miksi minulla on tämä sairaus? Sen hyväksyminen on ollut pitkä tie, jota on vielä pitkästi edessäkin päin käveltävänä.

Masennus on kuin mustekala, joka kietoo pitkät lonkeronsa ympärilleni.

Masennus on osa minua. Ei sitä karkuun pääse. Masennus on kuin mustekala, joka kietoo pitkät lonkeronsa ympärilleni. Siinä ne halaavat.

Minulla on tämä sairaus. Tämä halu juosta yksinäisyyteen ja parkua maailmalle. 

Ja sen jälkeen kirkastuu. Hetkeksi jälleen. 

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (1)

Henna | Pölyä Pinnoilla

Halauksia sinulle ♡♡

Mie tiedän, että on raskasta olla se iloisempi ja positiivisempi, kun mielessä myrskyää ja tekisi mieli kiukuta kaikille. Pelkään menettäväni lähelläni olevat ihmiset, jos näytän todellisen olotilani.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Se iskee aina niin yllättäen, ettei siihen osaa ollenkaan varautua. Minulla ne liittyvät vahvasti masennukseen, joten jos masennus on akuutisti päällä, voisi kuvitella, että osaisi varautua. 

En osannut. Se laukesi niin äkkiä, että en heti ymmärtänyt, mistä on kysymys.

Yhtäkkiä hävitin kokonaan todellisuuden tunnun.

Paniikkikohtaus. Keskellä kirjastoa. Minkälainen tilanne oikein oli?

Olin kärsinyt noin kaksi kuukautta sitten jo jonkun aikaa uupumuksesta ja masennuksesta. Olin väsynyt ja sellaisen masennukseen kuuluvan alakulon ja ahdistuksen vallassa. Menin lainaamaan töiden jälkeen kirjastoon varaamiani kirjoja. Oikeastaan olisin halunnut vain mennä sänkyyn nukkumaan, mutta tarvitsin ne kirjat, joten olin mennyt hakemaan niitä. Kysyin tiskiltä, missä kirjat olivat. Virkailija katsoi tietokoneeltaan jotain, pyysi kirjastokorttiani. Kaivelin sitä laukustani, mutta en löytänyt ja mutisin jotain epäselvästi, että en löytänyt kirjastokorttia ja ahdistus alkoi nousemaan ja hätäännyin jostain syystä aika paljon. Virkailija sanoi, että käy henkilökorttikin, kun samassa minulla alkoi kummallinen hiki ja kuuma aalto nousemaan pitkin selkää.

Yhtäkkiä hävitin kokonaan todellisuuden tunnun. Katsoin virkailijaa ja laukkuani. En tiennyt yhtään, mitä olin tekemässä. Katselin ympärilleni, enkä tiennyt missä olen. Kyyneleet nousivat silmiini, koska pelästyin. Missä minä olin? Samassa tuntui, että ikäänkuin leijuin ulos itsestäni ja katon rajaan. Näin koko tilanteen kuin ulkopuolisen silmin. Hätääntynyt nainen virkailijan katsoessa kummissaan, mitä tapahtuu.

Palasin takaisin katonrajasta itseeni ja minusta tuntui, että olisi pakko juosta pois tilanteesta. Kurkkua kuristi ja huimasi. En tiedä, pyysinkö anteeksi edes virkailijalta. Törmäsin oveen ja vedin sitä, eikä se auennut. En huomannut "työnnä"-kylttiä ovessa. Nyt itkin jo vuolaasti. En saanut ovea auki. Pakokauhu nousi kurkussani. Missä minä olin, miksi minua pidettiin vankina täällä jossain, paikassa, jota en edes tunnistanut.

Lopulta lyyhistyin maahan. Virkailija tuli kysymään, olinko kunnossa. Sanoin, että olin tainnut saada paniikkikohtauksen. Hän nosti minut viereiselle tuolille istumaan. Soitin kumppanilleni ja koetin rauhoittua. Vähitellen sydämentykytys laantui ja sain todellisuuden tunteesta kiinni. Istuin puolisen tuntia penkillä odottaen, että olotila normalisoituisi.

Paniikkikohtaus iskee yllättäen. Parasta siinä on, ettei se yleensä kestä kovin kauaa.

  • Paniikkikohtauksella tarkoitetaan äkillistä voimakasta pelko- tai ahdistuskohtausta, jonka yhteydessä ilmenee oireita kuten sydämentykytys, rintakivut, hikoilu, vapina, hengenahdistus, tukehtumisen tai kuristumisen tunne --Tuloksena on usein kuoleman, itsensä hallitsemisen menetyksen tai sekoamisen pelko, epätodellisuuden tunne (derealisaatio) tai itsensä vieraaksi tunteminen ---tai hulluksitulemisen tunne. Duodecim

Paniikkikohtaus iskee yllättäen. Parasta siinä on, ettei se yleensä kestä kovin kauaa. Se on hyvin yleistä muun muassa masennuksessa. Jos sinulle iskee paniikkikohtaus, parasta on hengitellä rauhassa ja istua ja muistaa, ettei se kestä varmasti kovinkaan pitkään. Pelottavinta paniikkikohtauksessa on kontrollin menettämisen tunne. Apua kannattaa pyytää lähellä olevista eikä hävetä omaa olotilaa. Paniikkikohtaus ei ole vaarallinen, ellei hyperventiloi ja pyörry. Silloinkaan kyse ei ole hengenvaarasta.

Tästä lisää paniikkikohtauksesta.

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo Facebook-sivujani?

Kommentit (5)

Maria/ Nyt heti

Onneksi kohtaus meni nopeasti ohi ja lähellä oli avulias ihminen. Tuollaiseen on varmasti mahdoton varautua. Ja jos liikaa varautuisi, aiheuttaisi sekin paniikkia. :( Tsemppiä vaivan kanssa elämiseen.

Elina // Vauhtihirmun elämää

Tuollaiseen lienee vaikea varautuakaan; se iskee, kun on iskeäkseen. Onneksi se meni nopeasti ohitse ja tosiaan oli sitä apua siinä lähellä :) Voimia kohtausten kanssa elämiseen <3

millamainen

Hui, hurjan kuuloinen! Onneksi sait itsesi kasattua melko nopeasti. 

Mulla on välillä vastaavaa, mutta saan itseni rauhoiteltua heti, kun tunnen, että kämmenet hikoavat ja kylmä hiki alkaa nousta pintaan. Joskus muistan, että lentokoneessa olisi meinannut iskeä ahdistus/paniikki sillä hetkellä, kun tajusin, että mun pitäisi istua siinä paikallani vielä muutama tunti. Onneksi mä kuitenkin saan itseni rauhoteltua, joten pahemmalta on vältytty. 

Vierailija

Yleensä paniikkikohtaukseen on jokin elimellinen syy. Vaikka lääkärit sitä innokkaasti hoitavatkin masennus- ja ahdistuslääkkein. Kohtauksessa jostain syystä lisämunuaiset reagoi niin, että tulee "taistele tai pakene"-reaktio. Mikä sen sitten aiheuttaa niin se on yksilöllistä.
Itse olen saanut yhden kunnon kohtauksen laivan kannella kun tuuli niin kovaa. En saanut hengitettyä kunnolla ja luulin kuolevani. Sittemmin ei ole noin voimakkaita kohtauksia tullut, vain sellaisia ahdistuskohtauksia, jotka ei näy ulospäin, mutta myllertävät sisuksissa.
Kannattaa varalta varmistaa, ettei sairasta kilpirauhasen vajaatoimintaa (Hashimoton tautia, tarkistetaan vasta-ainemittauksella). Tuo on etenkin naisilla yleistyvä sairaus. Minulla diagnoosin jälkeen lääkitys alkoi auttaa pahimpiin paniikkeihin.
Myös liian alhainen verensokeri tai syömättömyys sekä vääränlainen pinnallinen hengitys voi aiheuttaa kohtauksen.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Huhtikuu
Tammikuu
2017