Kirjoitukset avainsanalla Äitiys

Kuva: Panu Pälviä

"Sinä huono ja riittämätön äiti. Onko etä-äiti edes mikään oikea äiti? Ei se riitä, että näkee joskus silloin tällöin tai lähettää viestejä. Ei äitiyttä millään viesteillä toteuteta. Lapsen elämässä pitää olla läsnä, aina valmiina olemaan paikalla kun tämä tarvitsee. Tiedätkö edes mitä lapsesi elämässä tapahtuu? Koulussa, kaverien kanssa, kotona? Tunnetko edes omaa lastasi enää?"

Nuo sanat sattuvat. Vielä enemmän satutti se, kuka ne sanoi minulle.

Minä itse.

Me olemme itsemme pahimpia arvostelijoita, annamme tuomioita omasta vanhemmuudestamme niin helposti. Liian helposti. Oma riittämättömuuden tunne on valtava. Se on sitä lapseni kanssa, joka asuu paljon luonani, niin kuinka paljon enemmän se on sitä lapseni kanssa, joka käy luonani vain silloin tällöin.

Tiedän, etteivät ne viestit riitä. Ei ne puhelut, joita koetan käydä murahtelevan teinipoikani kanssa. Se ei riitä siihen, että olisin edes jotenkin mukana hänen arjessaan. Tiedätkö miltä tuntuu, kun oma lapsi tuntuu vieraalle? Minä tiedän. Ja se ei ole mikään kiva tunne. Joku serkun poika tai kaukaisen kaverin lapsi ehkä voi tuntua sellaiselle. Muttei oman lapsen pitäisi.

Kun näkee oman lapsensa kävelevän vastaan ja ajattelen mielessäni kuin joku ärsyttävä sukulaistäti onpa tuo jo kasvanut isoksi, tulee mieleen, että mikä äiti minä edes olen.

Sanon usein toisille etä-äideille, että he riittävät. He ovat hyviä äitejä. Me olemme hyviä äitejä. Mutta unohdan sen omalla kohdallani. Syyllisyys ja turhautuminen ovat niin voimakkaita tunteita. Niitä karkuun on vaikea päästä. Ja kun näkee oman lapsensa kävelevän vastaan ja ajatteln mielessäni kuin joku ärsyttävä sukulaistäti onpa tuo jo kasvanut isoksi, tulee mieleen, että mikä äiti minä edes olen.

Olenko vain jokin sukulaistäti? Joku, jonka luona käydään, jos ehditään?

Rakastan yli kaiken, mutten tiedä miten näyttää sitä. Usein pyörin kotonani ja mietin, miten tämän kaiken äitiyden näyttäisi ulospäin.

Olen tällainen. Murehtija ja usein syyllisyyttä tunteva äiti. Rakastan yli kaiken, mutten tiedä miten näyttää sitä. Usein pyörin kotonani ja mietin, miten tämän kaiken äitiyden näyttäisi ulospäin. Yksin ollessani ja ikävissäni. 

En aikoinaan ajatellut, että äitiydessäni tulisi olemaan tällaisiakin tunteita. En osaa käsitellä näitä edelleenkään kovinkaan hyvin. Ne ovat niin erilaisia kuin ns. normaalit äitiyden tunteet. Niin kaukana siitä äitiarjesta, mitä muut ystäväni elävät. Ei ole ketään, jolle soittaa, että itketkö sinäkin sitä, kun et ole nähnyt lastasi viikkoon, kahteen, kuukauteen? Miten osoittaa teinille, että on läsnä?

Ei ole ketään, jolle soittaa, että itketkö sinäkin sitä, kun et ole nähnyt lastasi viikkoon, kahteen, kuukauteen?

Minä huono ja riittämätön äiti, joka riittää kyllä. Kun itse siihen vielä uskoisi. Tänään näen lapseni. Saan olla hänen kanssa jälleen. Hetkisen ajan.

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Poikani on kasvanut jo isoksi. Kuva: T-A Bech

"No ei kai kukaan vanhempi tiedä, mitä teinin päässä liikkuu!"
"Tuskin se siellä toisessakaan kotona paljoa luuhaa."

Totta joka sana varmasti, ja lohdutukseksi tarkoitettuja. Teinit ovat paljon poissa kotoa, kavereiden luona, harrastuksissa, missä milloinkin, ja vaikka olisivatkin kotona, voivat he olla välillä ei-läsnäolevia. Kun minun joskus hyvinkin ei-läsnäoleva lapseni on luonani vain noin joka toinen viikonloppu, voin sanoa, että lapsi alkaa tuntua välillä melko vieraaltakin.

Aiemmin asuimme kahdestaan ja oli vain me.  Nyt minun täytyy myöntää, etten tunne häntä enää.

Välillä tuntuu, etten tunne häntä enää yhtään. En tiedä, mitä hänen päässään liikkuu, en senkään vertaa kuin ehkä lähivanhempana tietäisin. Tämän lapsen kanssa asuin ensimmäiset vuotensa kahdestaan. Nyt kymmenen vuotta tuon jälkeen minun täytyy myöntää, etten tunne häntä enää kovinkaan hyvin.

Lapsen elämässä tapahtuu niin nopeasti niin paljon. On ihan eri asia olla 10-, 11- tai 14-vuotias. Koko ihminen muuttuu: persoonallisuus kehittyy, ulkonäkö muuttuu, äänikin on jo hyvänen aika ihan erilainen kuin muutama kuukausi sitten. Joskus kun hän tulee luokseni, mietin, että kuka tämä ihminen oikein on, joka astui juuri ovestani sisään.

On järkyttävän tuskallista kirjoittaa näitä sanoja teille luettavaksi.

On järkyttävän tuskallista kirjoittaa näitä sanoja teille luettavaksi. Äiti, joka ei asu lapsensa kanssa edes sen vertaa, että oikeasti voi sanoa, että tuntee tämän. Voi kun uskoisinkin sen, että olemme yhtä läheiset kuin olisimme, jos hän asuisi luonani; kaikkine teinin mökötyksineen ja vetäytymisineen. Mutta samalla tiedän, ettei asia ole niin.

Enkä oikeasti tarkoita, ettenkö tuntisi häntä läheiseksi. Tiedän monia monia etävanhempia, jotka rakastavat lapsiaan yli kaiken. Mutta rakkaus ja tunteminen –siinä arjessa läsnäolo– eivät ole sama asia. Rakkaus ei vähene piiruakaan, oltiinpa erossa tai yhdessä, mutta se todellinen lapsena tunteminen ja ymmärtäminen, hänen pienimpienkin eleidensä onnistunut lukeminen, on auttamattomasti poissa.

Olen mustasukkainen siitä, että hän jossain muualla on hauska ja oma ihana itsensä.

Ja vielä lisäksi, poikani on mahtava, upea ihminen. Hän on hauska, empaattinen ja huumorintajuinen. Nautin äärimmäisen paljon hänen seurastaan. Minulla on todella ikävä hänen juttujansa ja seuraansa, koko hänen luonnettansa, kun hän ei ole luonani. Olen mustasukkainen siitä, että hän jossain muualla on hauska ja oma ihana itsensä. Miksei voisi olla sitä minun luonani..

Nyt katson, kuinka kuopukseni kasvaa kovaa vauhtia. Tuon ikäisenä esikoiseni alkoi olla enemmän isänsä luona. Mikähän on kohtalomme, kun kuopukseni on teini? Silloin etäpoikani on jo aikuinen. Onkohan aikuinen poikani minulle vieras vai tuttu? Vai muuttuukohan tilanne, koska silloinhan en ole enää etä-äiti, olen vain äiti – aikuisen lapsen äiti. Etäys on silloin viimein päättynyt.

Lue myös:
Miten ylläpitää läheistä suhdetta teiniin etälapseen?
Järjestimme kauneusillan teinin kanssa

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (4)

Koo1

Kylläpä oli koskettava kirjoitus. Itse en ole edes virallisesti etä-äiti, mutta viimeiset noin kaksi vuotta poikani vaan on asunut enemmän isänsä luona kuin minun luonani. Asumme lähekkäin ja lapset ovat aina saaneet tulla ja mennä miten ovat halunneet. Viime aikoina tilanteeksi on vakiintunut se, että tyttö on enimmäkseen minun luonani ja poika siis isällään. Pienempinä olivat yhtä paljon molempien luona. Minulla on välillä poikaani niin ikävä, että ihan sattuu! Kesällä en nähnyt häntä kuin kolme kertaa ja hän oli täällä yötä vain kahdesti. Isän luona on pelit ja vehkeet ja siellä saa varmaan olla vapaammin kaikin puolin. Täällä joutuisi välillä tekemään kotitöitä ja syömään kunnolla jne.. Olen myös kateellinen niille ihmisille, jotka näkevät poikani joka päivä, jopa opettajille. Poika on erittäin hauska ja huumorintajuinen ja kaipaan hänen juttujaan. Hän täyttää kahden kuukauden päästä jo 18 vuotta, joten enää ei pysty pakottamallakaan asiaan vaikuttamaan. Olen menettänyt poikani monta vuotta aiemmin kuin äidit yleensä..

Vierailija

Voisiko tähän ottaa sellaisen näkökulman, että murrosikäinen, teinipoika, tarvitsee isää ehkä enemmän tällä hetkellä? Pienenä tarvitsi äitiä enemmän. Lapsi voi tuntua ajoittain vieraalta, mutta sama pätee, vaikka asuisi koko ajan lapsen kanssa hänen kasvaessaan valtavin harppauksin. Kaupassa voi äkkiä havahtua ihmettelemään, kuka ihme tuo pitkä ja matala-ääninen nuori kaveri on :). Ja lapsen suusta tulee ulos asioita, joita et olisi ikinä arvannut hänen ajattelevan.

Vierailija-2

Lapset itsenäistyvät kovin yksilöllisesti omalla tahdillaan. Etäisyyttä vanhempiin otetaan ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella. Mustasukkaisuus itsenäistymisen vaikutuksista lapsisuhteeseen lienee ihan normaali tunne ja ilmennee perhemuodosta riippumatta. Toki on ymmärrettävää, että eroperheissä lasten kehitys tulee vastaan paljon lyhyemmässä ajassa suhteessa heidän kanssaan vietettyyn aikaan. Kaikki on kuitenkin vääjäämätöntä kehitystä ja vanhempana siitä varmasti kokee myös ylpeyttä.

Vierailija

Joskus asiat on vain hyväksyttävä niin kuin ne ovat. Poikasi välittää sinusta varmasti, ja tärkeintä on, että osoitat hänelle rakastavasi häntä ja olevasi hänen elämästään ja tulevaisuudestaan kiinnostunut. Loppujen lopuksi lapsella/teinillä on oma elämänsä elettävänään, ja se, että tietää sen etävanhemmankin kaikesta huolimatta rakastavan, on tärkeintä. Sanon tämän aikuisena avioerolapsena, jonka suhde etäisään on ollut vähän ongelmallinen. Mutta aina olen tiennyt hänen välittävän ja auttavan tarvittaessa.

Kirjoitat kauhean kauniisti ja avoimesti, olen lukenut blogiasi pitkään ja saanut perspektiiviä myös omaan isä-tytär-suhteeseeni. Kiitos siis Sinulle.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kaupallisessa yhteistyössä: MayBeauty

Loma ja kesä meni, ja minulla nuo olivat melko haastavia; molemmat. Lisäksi eroni jälkeen tuntui, että on pakko panostaa jälleen itseeni. Siksi olin ihan äärimmäisen iloinen, kun pääsin kokeilemaan MayBeautyn tuotteita. Kuin tilauksesta, tätä minä kaipasin. Vielä iloisemmaksi tulin, kun etäpoikani lähti mukaan ja kokeili tuotetta kanssani. Hän myös kuvasi minua tätä tekstiä varten.

Paketin mukana tulee myös pehmeä pensseli, jolla naamio levitetään.

Saimmekin oikein hemmotteluillan meille molemmille.

Sain vaikean kesän jälkeen ihanan hemmotteluhetken teinini kanssa. Tätä minä tarvitsin.

Naamion levittämiseen on varattu pensseli ja itse tuote on ennen kasvoille levittämistä mustaa, juoksevaa ainetta. Vähän epäilytti, mahtaako se kuivua iholle, kuten paketissa luvattiin. Naamion sanotaan poistavan kuollutta ihosolukkoa, mustapäitä sekä ylimääräistä öljyisyyttä. Jos se tekisi tuon, olisi se helteisen ja raskaan kesän jälkeen juuri sitä, mitä tarvitsin. Kasvojeni iho tuntuu epäpuhtaalta, koska en ole panostanut itseeni ja helle lisäsi mustapäitä ja ihon kuivuutta.

  • Naamio sisältää: Pääaineosa syvänmeren muta. Muut ainesosat Aqua, Polyvinol Alcohol, Alcohol Denat, Glycerin, Algin, Sea Silt, Carbomer, Triethanolamine, Dipotassium Glycyrrhizate, Titanium Dioxide, Phenoxyethanol, Allantoin, Camellia Sinensis Leaf extract.

Tässä kohtaa myös poikani innostui tuotteesta ja hänkin kokeili sitä. Kuvamateriaalia en saanut hänestä kuitenkaan ottaa (yllätys!) Levitin naamion pensselillä iholleni. Hieman epäilytti, tuleeko tästä yhtään mitään, mutta jatkoin kuitenkin. Pensseli on todella pehmeä, ja tuntuu kivalle iholla. Musta neste tuoksuu hyvälle ja raikkaalle, mikä lisää hoidon miellyttävyyttä.

Tässä vaiheessa vähän epäilytti, tuleekohan tästä mitään.

Koko naamion levittämiseen meni noin 10 minuuttia. Tämän jälkeen sitä tuli pitää kasvoilla noin 40 minuuttia. Istuimme poikani kanssa mustat naamiot kasvoillamme ja ihmettelimme, näytämmekö enää ikinä omilta itseiltämme.

  • Varoitus: perheen pienin voi pelästyä sinua, kun olet naamio kasvoillasi!

Naamio kuivui hyvin ja loppuvaiheessa kasvojen ihoa alkoi vähän kiristääkin. Tämä kuitenkin tarkoitti sitä, että naamio oli kuivumassa iholle, kuten oli luvattukin.

Jännittyneinä siirryimme peilin eteen irrottamaan naamiota. Yllätyin positiivisesti, kun se lähti irti todella hyvin. Naamion irrottaminen nippailee hieman kasvojen ihoa, muttei satu.

Naamio irtosi helposti kuivumisen jälkeen.

Huomasin naamiohoidon vaikutuksen välittömästi. Iho kihelmöi ihanasti ja tuntui pehmeälle. Olin todella positiivisesti yllättänyt lopputuloksesta, koska en uskonut sen vaikuttavan niin nopeasti – heti ensimmäisellä kerralla. Tunne iholla säilyi pitkään ja iho hehkui hoidon jälkeen, kuten kuvista näkyykin selvästi.

Naamion vaikutus tuntui ja näkyi välittömästi. Iho hehkui.

Epämiellyttävämpää, mutta valaisevaa, oli nähdä käytetyn naamion sisäpuoli. Se oli täynnä mustapäitä ja epäpuhtauksia.

Epämiellyttävämpää, mutta valaisevaa, oli nähdä käytetyn naamion sisäpuoli. Se oli täynnä mustapäitä ja epäpuhtauksia. Joten lopputulos oli selvä: se todella puhdisti ihoani. Tuollaista näkyä en ole aiemmin nähnyt. Uskottava se oli – naamio puhdisti ihoa todella tehokkaasti.

Epäpuhtaudet näkyvät selvästi naamion sisäpinnalla.

Mielelläni kuulen myös sinun kokemuksiasi tästä tuotteesta, jos olet sitä kokeillut tai kokeilet tämän jälkeen. Aion jatkaa naamion käyttöä ja kokeilla myös muita MayBeautyn tuotteita, niin tyytyväinen olin tähän käyttökokemukseen. Ja muuten, niin oli poikanikin, uskokaa tai älkää.

Olin todella yllättynyt naamion välittömästä vaikutuksesta ihoon.

Lupauduin esittelemään tuotteen, jos oikeasti olen siihen tyytyväinen. Siksi nyt pystyn suosittelemaan sitä hyvillä mielin lukijoillenikin. Kehotan lämpimästi kokeilemaan tätä kasvonaamiota, ja nyt sen voi tilata blogini kautta alennushintaan. Saat 30 prosentin alennuksen kasvonaamiosta, kun käytät koodia eta30. Koodi on voimassa 23. syyskuuta asti. Tilaamaan pääset tästä linkistä.

Terveisin, Etä-äiti

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Äitiydessäni saa näkyä tunteiden koko kirjo. Kuva: Terhi-Anneli Bech

Vanhemmuuden ristiriitaisista tunteista on vaikea puhua – suurimmalta osalta ehkä siksi, että se on edelleen jonkinlainen tabu. On hyväksyttävää puhua onnesta ja rakkaudesta, vanhemmuuden iloista, mutta kun ottaa puheeksi ne vanhemmuuden negatiivisetkin tunteet, voi hyvin nopeastikin saada melko kitkerää palautetta ajatuksistaan.

Miten kehtaat? Etkö olekaan joka hetki kiitollinen lapsistasi? 

Äkkiä voi tunteakin syyllisyyttä, jos vanhemmuus ei olekaan pelkästään ihanaa ja maailman parasta.

Vanhemmuus toki on lahja ja elämän yksi ihmeistä ja sitä tulee arvostaa ja vaalia. Äkkiä voi tunteakin syyllisyyttä, jos vanhemmuus ei olekaan pelkästään ihanaa ja maailman parasta.

Koska sitä se ei aina ole. Ei ole minulla, enkä usko, että kovin monella muullakaan. Äitiys on sarja hassuja tapahtumia: rakastelua, josta saa alkunsa jotain elämää suurempaa. Se elämää suurempi on ensin mahassani, jossa se voi aiheuttaa hyvin paljon kipua, pahoinvointia, ihon repeämistä, hormonimyrskyjä ja ihmeellistä halua syödä koko ajan mitä kummallisempia asioita.

Kun se pikkuinen tuli alapäästäni ulos, alkoi elämäni kummallisin, oudoin, hassuin, ihanin, vaikein ja raivostuttavin aikakausi.

Kun se pikkuinen tuli alapäästäni ulos, melko kivuttomin ponnistuksin, mutta kakan kanssa, alkoi elämäni kummallisin, oudoin, hassuin, ihanin, vaikein ja raivostuttavin aikakausi. Elämäni äitinä. Väsymystä, valvomista, kakkavaippojen vaihtoa, syöttämistä, rakastumista, huolta, kiitollisuutta universumia kohtaan.

Ja entäpä nyt? En asu lasteni kanssa koko aikaa. En edes suurinta osaa aikaa, jos esikoisestani puhutaan. Ja silti olen välillä turhautunut, ärtynyt ja ahdistunut koko äitiydestäni. Haluaisin olla vapaa äitiyden mukanaan tuomista todella vaikeistakin tunteista. Vapaa huolesta ja siitä, että toinen onkin tärkeämpi kuin minä itse olen.

Ja toisella hetkellä rakastan lapsiani enemmän kuin koko maailmaa ja en haluaisi luopua heistä edes sekunniksi.

Olen antanut itselleni luvan olla monimutkainen kokonaisuus. Äitiys ei ole vain positiivisia tunteita ja asioita.

Olen antanut itselleni luvan olla monimutkainen kokonaisuus. Äitiys ei ole vain positiivisia tunteita ja asioita. Äitiys saa olla vaikeatakin ja siinä saa olla ristiriitainenkin. Kyllä, kirjoitan välillä kamalasta ikävästä, jota poden yksin, ja kirjoitan myös siitä, että nautin omasta ajastani. 

Ja se on ihan ok. Etä-äitinä oleminen ei tarkoita sitä, että pitäisi olla joka sekunti kiitollinen, että on saanut edes niitä lapsia, että saa olla heidän kanssaan, edes vähän aikaa. Etä-äitiys ei tarkoita, etteivätkö tunteet saisi olla monimutkaisia ja ristiriitaisia. Etä-äitikin voi kaivata omaa aikaa.

Ollaan armollisia itsellemme. Annetaan meidän tuntea meidän vaikeita tunteita, samalla tavoin kuin ihaniakin tunteita.

Lue myös:
Saako omasta ajasta nauttia?
Saako etä-äiti olla onnellinen?

Elämä. Se on tunteita täynnä. Annetaan niiden näkyä.

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Huhtikuu
Tammikuu
2017