Kirjoitukset avainsanalla raha

Kuva: Panu Pälviä

Minulta usein pyydetään neuvoja, miten päästä eteenpäin elämässä. Tämä johtunee siitä, että olen ollut hyvinkin vaikeissa tilanteissa, mutta aina noussut pahimmasta kuopasta. Olen kamppaillut myös talousongelmien kanssa ja selvinnyt kurjistakin tilanteista. Kerron nyt, miten minä sain elämäni muuttumaan vähitellen paremmaksi.

Muutos vaatii ison ponnistuksen

Muutoksen tekeminen ei ole helppoa. On paljon helpompaa olla tekemättä mitään, koska aloittaminen on koko prosessissa vaikeinta. Töistä kotiin tullessa on helppoa rojahtaa sohvalle ja tehdä ei-mitään. Tämä koskettaa ihan jokaista elämän osa-aluetta: liikuntaa on vaikea harrastaa, jos ei jaksa lähteä siitä sohvalta mihinkään. Raha-asiat eivät parane itsestään, herkkujen ja valmisruuan ostaminen on helppoa, eivätkä vaadi mitään ponnistuksia. Ne asiat, joista saa nautintoa ja haluaa tavoitella elämässään, eivät tapahdu itsestään; niitä pitää suunnitella ja tehdä sen jälkeen konkreettisia muutoksia.

  • Esimerkki elämästäni: viime viikolla olin menossa liikuntatunnille. Koko päivän keksin syitä, miksi en menisi. Vielä puoli tuntia ennen jumppaa mietin, jos en menisikään. Ihminen keksii todella helposti syitä olla tekemättä sitä, mikä tekee hyvää mielelle ja kropalle.

Tämä kaikki vaatii valtavan alkuponnistuksen, henkisesti ja fyysisesti. Sanon aina, ettei koskaan ole harmittanut jälkeenpäin, että kävin jumpassa tai tein jotain, josta sain todellista nautintoa. Miksi on sitten niin vaikea aloittaa?

Ihminen on mukavuudenhaluinen. Ei jaksaisi ponnistella.

Koska ihminen on mukavuudenhaluinen. Ei jaksaisi ponnistella. Mutta ponnistelematta ei myöskään saa mitään. Minulle tärkein tilanne, joka sai viimein aikaan muutoksen oli, kun kävin ihan pohjalla. Kaikki asiat olivat todella huonosti. Raha, työ, koti, henkinen hyvinvointi ja tunne-elämäni. En tehnyt mitään, josta saisin nautintoa. Kun tätä oli kestänyt tarpeeksi kauan, tein päätöksen: nyt on tehtävä jotain. Tämä on minun oma elämäni, ja en nauti siitä enää.

Samalla on kuitenkin muistettava omat rajoitteet. Minulla on masennusdiagnoosi sekä fyysinen sairaus. Nämä estävät joidenkin asioiden tekemisen. Silti sairauden taakse ei tarvitse piiloutua tai jättää tekemättä asioita, joita voi. Armollisuus on silti hyväksi, itseäkin kohtaan. Aina ei ole pakko jaksaa.

Tehtävä suunnitelma ja pysyttävä siinä

Lainat, joita on tyhmyydessään ottanut, eivät maksa itse itseään pois. Urheilukengät eivät mene jalkaan ilman ponnistuksia. On tehtävä konkreettisia suunnitelmia elämänsä parantamiseksi. Jos on jokin unelma, ja haluan saavuttaa sen, ei sitä tee kukaan muu kuin minä. Mutta pelkkä suunnitelman tekeminenkään ei auta. Siinä on myös pysyttävä, myös niinä päivinä, kun ei huvittaisi yhtään.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

Hyvää uutta vuotta ❤ #etääiti #vauvafiblogit #uusivuosi #hyvääuuttavuotta

Henkilön Etä-äiti (@etaaiti) jakama julkaisu

Tämän vuoden suunnitelmani on päästä lainattomaksi. Miten se tapahtuu? Ihan järkyttävän kovalla työllä. Lainaa on paljon ja tulot ovat rajalliset. On jätettävä ostamatta niitä kalliita herkkuja, roskaruokia ja vaatteita. Keneltä tämä on pois? Vain itseltäni. Mutta tämä johtaa johonkin parempaan. Tietenkin tämä vaatii hyvinkin tarkkaa taloussuunnitelua, jossa ei ole helppo pysyä. Mutta lopputulos vapauttaa minut lainoista. Se on sen arvoista. 

Kyse on siitä, mitä haluaa ja arvostaa niin paljon, että jaksaa ponnistella sen eteen.

Oikeastaan on kyse siitä, mitä haluaa ja arvostaa niin paljon, että jaksaa ponnistella sen eteen. Nyt kärsin pienestä käytettävästä rahamäärästä, koska aiemmin tuhlasin liikaa, mutta tulevaisuudessa voin käyttää enemmän rahaa, kun olen maksanut velkani. Välillinen pieni kärsimys tuo ison onnellisuuden. Sen eteen jaksaa tehdäkin töitä.

Kirjaa konkreettiset tulokset ja anna itsellesi myös lomaa

Tämä auttaa näkemään, mihin on päässyt. Saa voimaa jatkaa eteenpäin, kun näkee, että on jo saavuttanut jotain. Myös löysäilypäiviä on hyvä pitää. Ei haittaa yhtään, jos yhtenä päivänä syö epäterveellisesti, ei liiku, katsoo lempisarjoja Netflixistä ja vain on.

Välillä kannattaa levätäkin ja tehdä ei-mitään. Kuva: Panu Pälviä

Itseasiassa tämä on yksi tärkein asia. Koska elämä saa olla myös mukavaa, ei vain saavuttamista ja suorittamista. Päämäärä on pidettävä kuitenkin mielessä. Ei ole pakko säästää, liikkua tai tavoitella jotain isoa unelmaa. Mutta jos ei tavoittele, ei mitään myöskään saa.

Elämä saa olla myös mukavaa, ei vain saavuttamista ja suorittamista.

Lopuksi voisin sanoa, että suunnittelu on puolitiessä jo saavuttamista. Kirjaa konkreettisesti ylös, mitä haluat ja miten sen saavutat. Näin on helpompi alkaa toteuttamaan omia haaveitaan.

Ja tässä vielä konkreettisia neuvoja eri elämän osa-alueiden kehittämiseen:

Taulukoimalla menot ja tulot saa talouden helposti kuntoon
Kolme konkreettista vinkkiä, miten muuttaa elämän suunta
Miksi minä tein elämässä ison muutoksen?
Vinkkini vatsan hyvinvointiin

Tsemppiterveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Poiminta
Kuva: Panu Pälviä

Näin joulun lähestyessä muistan aina erityisen hyvin vuoden 2016. Koko vuoden painiskelin fyysisen sairauteni takia, ja loppuvuodesta olin romahtanut niin fyysisesti, henkisesti kuin taloudellisestikin.

Kanssaihmisten halu auttaa on se asia, joka voi pelastaa romahdukselta.

Kaiken muun keskellä vielä murehdin etten voinut tarjota joulua lapsilleni. Ei ollut rahaa eikä jaksamista tehdä mitään. Pieni, kaksivuotias kuopukseni ei tulisi saamaan joululahjaa minulta. Meillä ei vietettäisi joulua, koska ei ollut rahaa tehdä mitään.

Äitiryhmäni, johon olin kuulunut jo vuosia, tiesi tilanteeni, vaikken jaksanut sinne juurikaan enää kirjoitella kuntoni takia. Sain monia viestejä heiltä miten voin ja jaksoin (kiitos teille kaikille siitä!)

Kun eräänä päivänä tulin poikani kanssa kotiin, näin lattialla pienen nimelläni varustetun kirjekuoren. Kun avasin sen, lysähdin maahan liikutuksesta, onnellisuudesta ja hämmästyksestä. Ei voi olla totta, ei voi olla totta, ja pieni poikanikin alkoi hokemaan tuota kanssani. Itkimme ja nauroimme yhdessä. Halasin poikaani, katsoin korttia, kivut nivelissäni unohtuivat ja kiitin äitejä mielessäni uudelleen ja uudelleen. Kanssaihmisten hyvyys ja kauneus saivat minut liikuttumaan enemmän kuin mikään muu pitkään aikaan.

Mamamryhmäni oli pelastanut joulumme.

Kirjeessä oli isolle summalle ladattu lahjakortti, ja terveiset mammaryhmältäni. He olivat pelastaneet joulumme. Ja vielä enemmän. He olivat auttaneet vilpittömästä auttamisen halusta. Se liikutti minua ihan valtavasti. Useita en ollut koskaan edes nähnyt livenä. Ja nyt he auttoivat minua ja perhettäni.

Joulussa ei ole kyse vain rahasta ja lahjoista. Mutta kun on hyvin huonossa kunnossa fyysesti ja henkisesti, moni asia kasvaa mielen sisällä hyvin tärkeäksi. Ne asiat, joita ei voi antaa perheelleen. Silloin kanssaihmisten halu auttaa on asia, joka voi pelastaa romahdukselta. Tiedän sen tunteen, jota juuri nyt monet vähävaraiset, huonokuntoiset ja sairaat vanhemmat tuntevat. He eivät voi viettää joulua. Heillä ei ole varaa. Heidän lapsensa eivät saa lahjoja.

Avun ei tarvitse olla rahallisesti iso, mutta se voi merkitä kaikkea autettavalle.

On helppoa auttaa. Avun ei tarvitse olla rahallisesti iso, mutta se voi merkitä kaikkea autettavalle. Hyvin pieni ele, vaikkapa leivän ostaminen kaupasta, voi olla yllättävän tärkeä apu jollekin. Onneksi Suomessa on paljon hyviä väyliä auttaa. Meistä jokainen varmasti voi löytää itselleen sopivan tavan auttaa. Myös Masentunut mutsi kirjoittaa blogissaan hyviä tapoja auttaa. Olisiko joku näistä sinulle hyvä?

Minä ja poikani annamme tänä jouluna vaatteita vähävaraisille. Haluan auttaa, koska tiedän henkilökohtaisesti, mitä se voi toiselle merkitä. Me saimme joulun vuonna 2016. Toivon, että apumme kautta joku saa onnellisen joulun tänä vuonna.

Annetaan hyvän kiertää. Ihanaa joulunodotusta teille kaikille.

Lue myös: Ystäväni pelasti minut romahdukselta

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Panu Pälviä

Tänään jälleen verotustietojen tultua meidän kaikkien nähtäville ja lehtien palstojen täyttyessä julkkisten ja vähemmänkin julkkisten tuloista, mätkyistä ja onnistumisista, tulee taas mieleen, miten meitä kiinnostaa aivan älyttömästi raha.

Ja se, mitä kukakin tienaa. Ja tuleeko mätkyjä ja kenelle. Tähän kaikkeen kuuluu myös kateus. On ihan hirveää lukea, kuinka pomot ja öykkärit tienaavat ihan kummallisia summia rahaa, sellaisia summia, joista itse vain unelmoi. Epäoikeudenmukaisuuden tunne nostaa päätään.

Onneksi heille tuli edes supermätkyt. Huh, kärsiköön porvari!

Haluamme lukea, että onneksi heille tuli edes supermätkyt. Huh, kärsiköön porvari! Emme missään nimessä halua lukea, että he ovat saaneet kaiken lisäksi vielä kunnon palautuksetkin. Mikä on sinänsä outo ilmiö, koska veronpalautukset ovat saajansa omaa rahaa. Mutta ärsyttää se silti. Itselle tuli mätkyjä ja joululahjat ostamatta ja lapset purnaavat huonoista lahjoista, ja joku rikas bulevardilainen saa vielä palautuksiakin.

Törkeää.

On jotenkin ihan ok sanoa, että rahat on loppu, ei varaa ostaa mitään, ei ole todellakaan varaa kampaajalle ja mätkyt vie kaiken ilon joulusta.

Olisitko klikannut tähän blogikirjoitukseen herkemmin, jos otsikossa lukisi "Sain kamalat mätkyt ja rahat loppuvat ennen puolta kuuta. En tiedä miten selviän seuraavaan palkkapäivään"? On jotenkin ihan ok sanoa, että rahat on loppu, ei varaa ostaa mitään, ei ole todellakaan varaa kampaajalle, mätkyt vie kaiken ilon joulusta ja niin edelleen.

On oikeutettua olla vihainen epäoikeudenmukaisesta tulojen jaosta, tukien pienuudesta ja vähävaraisten kaltoinkohtelusta. Miksi on vähemmän ok sanoa, että minä tienaan viimeinkin niin hyvin, että voin säästää, tehdä heräteostoksia, hemmotella lastani ja ostaa hänelle vaikka Reiman puvun, jos siltä tunuu?

Miksi se köyhyysteksti oli ok, mutta tämä helpottava tienaamisteksti ei?

Miksi kaiken sen työn jälkeenkään, mitä on tehnyt nykyisen tilanteensa eteen, ei saa sanoa, että viimein helpottaa? Kun on elänyt melko vaikeankin taloudellisen vaiheen, eikö saa olla iloinen, että nyt on paremmin? Miksi se köyhyysteksti oli ok, mutta tämä helpottava tienaamisteksti ei?

Minusta on sanottu, että olen epätavallinen suomalainen (nainen), koska iloitsen ääneen onnistumisistani, olen ylpeä niistä ja sanon, että minä ansaitsen tämän. Miksi ihmeessä se on epätavallista? Miksi tällainen herättää kateutta? Koska sellaiseenkin olen törmännyt. Ja vähän kummeksinutkin sitä.

Naistenlehdet täyttyvät tarinoista, joissa työssäkäyvät ovat köyhiä ja ei ole varaa juuri mihinkään. Nuo otsikot saavat klikkauksia ja sydäntykkäyksiä. 

Naistenlehdet täyttyvät tarinoista, joissa työssäkäyvät ovat köyhiä ja ei ole varaa juuri mihinkään. Tulojen nousu ei ole suhteessa inflaatioon ja tavaroiden kallistumiseen, nykyperheillä ei ole varaa maksaa vuokria ja joudutaan muuttamaan pienempään asuntoon. Nuo otsikot saavat klikkauksia ja sydäntykkäyksiä. 

Mutta kun samainen lehti kirjoittaa, että joku toinen teki kovalla työllä ison palkkapussin itselleen, tulee vihanaamojakin. Miten kehtaat julkisesti pröystäillä. Tee töitäsi ja ole hiljaa, monella on niin paljon huonommin. Ei ole hyvän tavan mukaista noin kehuskella.

Tee töitäsi ja ole hiljaa, monella on niin paljon huonommin. Ei ole hyvän tavan mukaista noin kehuskella.

Miksi ei ole ok kehuskella? Kova työ ansaitsee hyvän palkan. Aina sitä ei toki saa kaikki, jotka sen ansaitsisivat. On hyvin ymmärrettävää, että se aiheuttaa närää, kun joku toinen kuitenkin saa. Tämän epätasa-arvoisuuden, kateuden vai jonkin tuntemattoman kolmannen syynkö takia ei ole ihan ok sanoa, että hei, minä tulen hyvin toimeen?

Tänään olemme jälleen lukeneet, mitä isot ihmiset tienaavat. Kiinnostaahan se. Tästä taas voit lukea, mitä minä tienaan. Tilanne on tuon kirjoittamisen vähän muuttunut, mutta suhteellisen samassa mennään. Palkkatulot ovat vähän nousseet, mutta kirjoituspalkkiot laskeneet. Palkkaakaan ei saisi sanoa ääneen, ei se ole millään tavalla hyväksyttävää. No sanonpa sen tässä kuitenkin.

Ja sanon, että saan palautuksia 345,60€. Ne menevät suoraan opintolainan puolivuosittaiseen lyhennykseen. Kun eihän sitä voinut opiskellakaan ilman lainan ottamista..

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (3)

AlastonTalous

Olen lopeensa kyllästynyt rahaongelmista itkeviin artikkeleihin. Omalla kotitaloudella menee rahaa kuussa alle köyhyysrajan ja pienilläkin tuloilla jää säästöön joka vuosi 30-40t€. 

On tullut seurattua oman varallisuuden kasvua, tuloja ja menoja vuoden ajan omaksi kiinnostukseksi ja lopulta iskin blogiini kaikki nämä tiedot näkyviin.

Tämä meni vahingossa melkein hävyttämän selfpromouksen puolelle, mutta osui niin vahvasti toi teksti aiheeseen että oli pakko kommentoida.

Lauralotta

Rahasta, tuloista ja menoista on itse asiassa alettu viime vuosina puhumaan hyvinkin avoimesti, ja se on pelkästään hyvä asia. Rahasta saa puhua ja siitä pitää puhua! On hienoa, että nuoret ja etenkin naiset ovat rohkeasti tarttuneet tähän aiheeseen. Rehellinen puhe rahasta ja palkasta on todella tervetullutta keskustelua, kuului sitten mihin palkkaryhmään hyvänsä.

Sinun kirjoitustyylisi on melko syyllistävä, teet oletuksia lukijan ajatusmaailmasta ja mielipiteistä. Tällainen tyyli ei ruoki antoisaa keskustelua kommenttikenttään. Ymmärrän mitä hait kirjoituksellasi, mutta en koe onnistumisen iloa puolestasi, koska päällimmäisenä jäi mieleen kuinka tympeä oletit minun olevan.

Jatka ihmeessä rahasta puhumista. Siitä pisteet sinulle.

Rauli

Toistat monta kertaa saman kysymyksen. Itse arvostan kirjoittajia, jotka myöskin ajattelevat ite eteenpäin, eli pyrkivät myös etsimään ja esittelemään kysymyksiin erilaisia vastauksia. Tällaisten tekstien kirjoittaminen tosin on työlästä, joten ymmärrän, miksi niin harva enää nykyään vaivautuu.

Miksimiksimiksi -inttäminen ei oikein herätä keskustelua, kuten Lauralotta jo tuossa toteaakin.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Meillä tapahtui kuopukseni isän kanssa meidän vauvavuoden aikana taloudellinen katastrofi. Katastrofi siinä tilanteessa, että pienen vauvan vanhempina ja pienituloisina –minä olin Kelan tukien varassa ja isä töissä– parin tuhannen ylimääräinen Kelan takaisinperintä oli meille yhtä iso katastrofi kuin jos se olisi ollut 10 000 euron perintä.

Takaisinperintä piti maksaa kerralla. Miten ihmeessä me siitä selviäisimme, me mietimme ahdistuneina.

Siinä oli muutamakin syy, minkä takia Kela ei hyväksynyt enää maksusuunnitelmaa, vaan takaisinperintä piti maksaa kerralla. Miten ihmeessä me siitä selviäisimme, me mietimme ahdistuneina.

Ahdistus ja tuska kasvoivat ja valvoin monta yötä unettomana raha-asioitamme miettien. Talousneuvonnan apu jäi siihen, että sieltä sanottiin: anna mennä ulosottoon ja luottotietojen menettämismerkintään. Pääseehän siitäkin sitten eroon jossain vaiheessa. Kyllä pääsee, mutta tuo tuntui silti huonolta vaihtoehdolta. Lopulta keksin ottaa yhteyttä seurakuntaan. Olin ollut useamman vuoden kaupassa töissä, joten tiesin, että seurakunta antaa vähävaraisille jatkuvaluonteisempaa ja kertaluonteisia avustuksia mm. ruokaa varten. En tiennyt, antaisiko tällaisessa tilanteessa apua, mutta kokeiltava olisi. 

He arvioivat tarkkaan perheen rahallista tilannetta ja kokonaistilannetta muutenkin, mutta auttamisen halu on kuitenkin suuri.

Seurakunnat tarjoavat apua perheille ja yksineläville. Apua saadakseen ei tarvitse olla seurakunnan jäsen ja kuka vain voi hakea sitä.  Vastaanotolla käydessä huomasin, että he tarkkaan kyllä katsovat ja arvioivat perheen rahallista tilannetta ja kokonaistilannetta muutenkin, mutta auttamisen halu on kuitenkin suuri. Sekin kävi selväksi, että heilläkin on rajalliset mahdollisuudet tarjota rahallista apua, ja työntekijät usein varmasti haluaisivat auttaa enemmänkin, mutta enempää ei ole antaa. Pienikin apu kuitenkin voi auttaa paljon.

Meille apu löytyi seurakunnan tarjoamasta kertaluonteisesta rahallisesta avustuksesta. Apu toimi niin, että kirkko maksoi Kelalle suoraan laskumme, ei kokonaan, mutta ison osan kuitenkin.

  • "Seurakunnan diakoniatyön tavoitteena on, että taloudellinen avustus auttaa akuutin hätätilanteen yli. Diakoniatyön antama neuvonta ja muu tuki voi olla myös pitkäkestoista. Diakoniatyö auttaa, vaikka et olisi kristitty tai kuuluisi kirkkoon. Voit hakea apua siitä evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnasta, jonka alueella asut. Seurakunnan diakoniatyöntekijä keskustelee luottamuksellisesti kanssasi raha- ja velkatilanteestasi. Keskustelua varten on hyvä varata tapaamisaika." evl.fi

Voitte kuvitella, että tuo oli minulle, pienen vauvan äidille, ja koko perheellemme valtavan iso apu ja merkittävä elämäämme vaikuttanut asia. Pystyimme jatkamaan tavallista arkeamme ilman liiallisia rahahuolia. Kerron tästä teille, koska kaikkien on hyvä tietää, että tällainenkin apu voi olla mahdollista. Sen voi joissain tilanteissa saada helpommin kuin toimeentulotuen ja palvelukin voi olla humaanimpaa.

Meille ei kertaakaan tyrkytetty hengellistä sanomaa tai kirkon muita, hengellisiä palveluita.

Eihän tällainen apu kokonaistaloutta ja -tilannetta paranna, jos tilanne on jatkuvasti huono, mutta hetkellisesti se voi auttaa. Meille ei kertaakaan myöskään tyrkytetty hengellistä sanomaa tai kirkon muita, hengellisiä palveluita. Heillä on halu auttaa kaikkia uskontokuntaan katsomatta.

Ehkä sinulla on joskus tilanne, jossa tarvitset rahallista apua? Muista kokeilla tätäkin auttamiskanavaa! Tämän tapahtuman jälkeen päätin, että raha-asioihin on hyvä panostaa, vaikka tulot olisivat kuinka pienet. Entä jos tulee jälleen yllätyslasku? Mistä sitten saan apua? Voisinko alkaa rakentamaan talouttani niin, ettei tällainen takaisku olisi taloudellinen katastrofi? Näistä ajatuksista lähti taloustaulukon suunnittelu, ja kun se valmistui, oli siitä valtava apu talouteni suunnittelussa ja sen onnistuneessa toteutumisessa. Luitko jo vinkkini taulukon teosta?

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (1)

Diakonissa

Hei, hienoa kun kerrot tuon kokemuksesi. Minä olen kirkon diakoniatyöntekijä ja teen kyseistä auttamistyötä viikottain. Avun saajat eivät yleensä kerro saaneensa apua ja harva tietää mitä me diakonatyöntekijät teemme työksemme. Hienoa kun apu on auttanut. Teille enkeleitä elämäänne.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017

Instagram