Kirjoitukset avainsanalla lähivanhemmuus

Kuva: Panu Pälviä

Näin halusi kysyä eräs lukijani. Hän on kokenut, että eronsa jälkeen lasten toinen vanhempi vaati lähihuoltajuutta –jopa raivolla, kuten hän asian ilmaisi–  ihan vain rahan takia. Ennen eroa toinen osapuoli ei välittänyt hoitaa lapsia ja ei tuntenut suurta tarvetta viettää perhe-elämää. Eron jälkeen alkoivat vaatimukset lähihuoltajuudesta ja laajasta luonapito-oikeudesta.

Toisella vanhemmalla on heikompi tulotaso kuin lukijallani ja halu muuttaa isompaan asuntoon. Kolmesta lapsesta saisi lähihuoltajana hyvin asumistukia, elatusmaksut sekä lapsilisät. Lukijalleni nousi väkisin mieleen ajatus: vaaditko sinä lähihuoltajuutta ihan vain rahan takii?

Näkemykset eroavat riitaisten vanhempien välillä

Tästä aiheesta puhuttaessa yleensä esiin nousee kaksi näkemystä, mikä ei yllätä, koska osapuoliakin on kaksi. Lähivanhempi oikeutetusti vaatii elatusmaksuja, lapsilisiä ja muita tukia, koska hän maksaa harrastukset, vakuutukset, vaatteet ja muut isot menot. Etävanhempi ei osallistu näihin menoihin.

Etävanhempi taas sanoo, että maksaa kuljetukset, vaatteet hänen luokseen, elatusmaksuja, harrastuksia hänen luonaan ja niin edelleen.Tukia ei saa asumiseen eikä lapsia huomioida missään etuuksissa.

Ja rahasta riidellään – harvatpa meistä olemme niin rikkaita, ettei olisi väliä, mitä tukia tai maksuja saamme.

Ja rahasta riidellään, mikä ei tietenkään ole ihmekään, koska harvatpa meistä olemme niin rikkaita, ettei olisi väliä, mitä tukia tai maksuja saamme. On kuitenkin harmi, jos huoltajuuskeskusteluissa ja yhteisissä puheissa raha nousee tärkeimmäksi asiaksi. Joissain tilanteissa on kuitenkin selvästi nähtävissä, että riitaa tulee ihan vain sen rahan takia.

Nyt kun joku teistä lukijoista miettii tai sanoo ääneenkin, etteivät ne elatukset ja tuet niin isoja ole, että sen takia lähihuoltajuutta kukaan vaatisi, pitää minun sanoa heti vastineeni näille lausahduksille.

Valitettavasti on niitäkin, jotka saavat lähivanhempana enemmän enemmän etuuksia, elatusmaksut ja lisät ja samaan aikaan vaativat etävanhempaa kuitenkin ostamaan paljonkin vaatteita lapselle, maksamaan lapsen matkat etävanhempansa luo ja osallistumaan lapsen harrastusmaksuihin. Olen sen verran paljon jo tämän asian parissa kirjoittanut ja asiaa tutkinut, että on valitettava mutta silti tosiasia, että tällaista tapahtuu. 

Siinä ollaan mielestäni jo aika pitkällä ajatuksesta, että lapsen oikeudet ja tarpeet olisivat erossakin etusijalla. Mutta miksi se raha on niin tärkeä seikka huoltajuusasioissa? Syy tähän osittain on näkemykseni mukaan lainsäädännössä.

Tuoko uusi lakiuudistus ratkaisun tilanteeseen?

Lapsenhuoltolain uudistuksesta on puhuttu jo jonkun aikaa. Siinä vuoroviikkoasuminen voitaisiin kirjata lakiin, jolloin edes vuoroviikkovanhempien keskinäinen tasavertaisuus vahvistuisi, ainakin lain tasolla. Nythän jako etä- ja lähivanhempaan on selkeä ja selkeä on tätä kautta myös etujen ja tukien jakaantuminen enemmän lähivanhemmalle.

Ongelmaksi tässäkin uudistuksessa nousee, että edelleenkin pitäisi kirjata, kumpi on lähivanhempi. Mitä todellista muutosta tämä sitten voisi tuoda tilanteeseen, jossa riidellään huoltajuudesta raha-asioiden vuoksi? Uudessa laissa mahdollisesti mainitaan, että esimerkiksi lapsilisä voidaan jakaa puoliksi. Niin, riidattomassa tilanteessa tämä ehkä onnistuukin. Mitä sitten riitatilanteessa tapahtuisi, kun ei lapsilisän jakaminen edelleenkään olisi pakollista vuoroviikkovanhemmuudenkaan kohdalla?

Ja lain takia rahasta riidellään, koska se on niin epäreilu vanhempien välillä.

Laki vahvistaisi lapsen oikeutta kahteen kotiin ja se olisi näkyvillä hänen tiedoissaan, mutta raha-asioihin tämä muutos ei toisi edelleenkään muutosta. Raha on kuitenkin näkemykseni mukaan se kuuma peruna tässä asiassa, vanhempien näkökulmasta katsottuna. Lakiuudistus onkin lähtenyt lapsen oikeuksista, mikä on tietenkin hyvä asia, mutta se unohtaa, että lapsen oikeudet hämärtyvät vanhempien mielessä, jos rahasta joudutaan riitelemään. Ja lain takia rahasta riidellään, koska se on monien mielestä niin epäreilu.

Mikä ratkaisuksi tilanteeseen?

Jos uusi lakikaan edes voimaantullessaan ei veisi epäkohtia vuoroviikkovanhempien rahallisiin etuuksiin ja tukiin, mikä sitten on ratkaisu? Helppoa toki olisi sanoa, että älkää riidelkö rahasta. Tämä nyt ei ole kovinkaan hyvä neuvo, koska raha on monella tiukassa ja elatustuet, asumistuet, lapsilisät ja muut lapseen liittyvät saatavat maksut tärkeitä kuukausittaisia tulonlähteitä.

Riitaisessa eroperheessä tilanne siis jatkunee samana kuin se tähänkin asti on jatkunut.

Riitaisessa eroperheessä tilanne siis jatkunee samana kuin se tähänkin asti on jatkunut, jos vanhemmat eivät ratkaisua keskenään löydä ja laki ei pakota oikeudenmukaisempaan etuuksien jakamiseen.

Lue myös:
Meillä ei makseta elatusmaksuja
Raha suurin syy huoltajuusriitoihin

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (2)

Virpi Kaunismäestä

Kirjoitat tärkeästä asiasta. Ihan turha on sanoa, että älkää riidelkö rahasta, koska summat ovat niin merkittäviä, varsinkin pienituloisten kohdalla. Vain kaksi tosi hyvätuloista voivat olla välittämättä rahasta. Se hyvä puoli etävanhempi/lähivanhempi- systeemissä on, että jommalla kummalla on silloin selkeä päätäntävalta lapsen asioissa. Se antaa elämään rauhan silloin, jos tilanne on se, että hyvästä tahdosta huolimatta riitaa tulee aina kun jostain pitäisi päättää ja varsinkin jos päätöksiin liittyy raha. Toki toivottavaa on, että se jolla valta on, eli lähi, käyttää sitä viisaasti lapsen etu edellä, eikä esim etävanhemman kiusaamiseen ja rahastamiseen. Yhteishuoltajuus on haastavaa, vaikka oltaisiin hyvissä väleissä ja lähes epätoivoinen savotta, jos huonoissa. En tiedä mikä olisi asiassa viisaus, mutta olen samaa mieltä, että uusi laki tällaisena ei juuri muuta tilanetta.

Vierailija

En todella olllut hyvätuloinen erohetkellä mutta ei todellakaan silti olisi mieleen tullut tapella rahasta! Koittakaa nyt hyvät ihmiset tulla edes niiden lapsien vuoksi toimeen keskenänne jos se toinen ei maksa niin sitten se ei maksa! Sitten haetaan muita tukia, lisätöitä yms. Mulle oli ainakin ja on edelleen ylpeys, että rahallisesti pärjäsin ilman exän apua.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

"Älä mutsi skitsoo, mä jään kotiin!"

"Ääh onko PAKKO lähtee sinne tyhmälle mökille!"

"Hei relaa, mä oon jo iso! Mitä sä kelaat, tietty mä selviin!"

 

Otteita minun arjestani? Ei, vaan ilmeisesti normaaleja keskusteluja tai enemminkin keskustelua vähemmän muistuttavia melko yksipuolisia lausahduksia teineiltä, kun perheen yhteinen loma alkaa ja olisi lähdettävä yhdessä mökille tai matkalle tai mikä perhe mihinkin.

Tänään on Helsingin Sanomien artikkelissa käsitelty monille perheille tuttua ongelmaa: mitä tehdä, kun teini ei halua viettää lomalla aikaa yhdessä? Miten suostutella mukaan? Minkä ikäisen saa jättää yksinään kotiin ja kuinka pitkäksi aikaa? Teineillä on ilmeisesti tylsää perheiden kanssa. Teini haluaa viettää aikaa kaveriensa kanssa. Teini haluaa pelata ja hengaa. Eikä missään nimessä lähteä pikkusisaruksien vahdiksi tylsempääkin tylsemmälle mökille tai ties mille road tripille.

"En tiedä mitään siitä, millaista on, kun teinilapsikultanen ei halua olla perheensä kanssa."

Aivan täysin vieras maailma tämä minulle. En tiedä mitään siitä, millaista on, kun teinilapsikultanen ei halua olla perheensä kanssa. Aivan varmasti hyvinkin arkipäivää monissa perheissä. Mutta ei vain meillä. Meillä yhdessäolo on harvinaista ja siksi ainutlaatuista. Meillä isoveli juoksee pikkuveljensä luokse, veljekset halaavat, kikattelevat, telmivät. "Tottakai voin hoitaa veljeä!", teini huudahtaa. "Tottakai voin mennä ulos hänen kanssaan!" 

Nämä hetket ovat minulle kultaakin arvokkaampia. Molemmat poikani yhdessä. Etäpoikani viimeinkin täällä. Minun ei tarvitse miettiä, minkä ikäistä voi jättää yksin kotiin. Kun ei me haluta olla erossa silloin, kun hän on täällä. Miettiköön lähivanhemmat näitä. Minä todellakin aion nauttia jokaikisestä hetkestä lapsieni kanssa miettimättä arjen asioita. Minulla on siihen oikeus. Lähivanhempi saa sen arjen rakkauden, arjen ilot, arjen pikkuiset onnen hetket. Minä saan erityiset juhlanhetket. Ne kallisarvoiset, harvat päivät yhdessä.

"Lähivanhempi saa sen arjen rakkauden, arjen ilot, arjen pikkuiset onnen hetket."

No kyllä tuossa artikkelissa jotain tuttuakin oli. Siinä kerrotaan, miten nuoret haluavat lomalla olla kaverien kanssa ja pelata tai harrastaa liikuntaa. Haluaa toki minunkin teinini. Kyllä hän käy kaveriensa luona minunkin luotani ja pelaa ja harrastaa. Sikäli ihan tavallinen nuori tämä minun erityinen teinini on. 

Tavallisuudesta poikkeava on tämä meidän suhteemme. Olemme äiti ja poika, jotka näkevät harvoin. Siksi arjen tavalliset jutut eivät kosketa meitä. Minulla alkaa tänään erityinen jakso. Poikani on luonani monta viikkoa yhteen soittoon. Ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun "etä-äitiinnyin".

"Siksi arjen tavalliset jutut ei kosketa meitä."

Voin sanoa, että melkein jännittää. Nyt on minun vastuullani kotiintuloajat, ruokailut, säännöt, siivoamiset ja kurin pitäminen. Kuulostaa varmaan vieraalta lähiäitien korviin, mutta en ole varma, osaanko olla lähiäiti monen viikon ajan. Kun se on minulle ihan vierasta tämän lapsen kanssa. Tuleeko konflikteja? Tuleeko riitaa? Nautimmeko sittenkään yhteisestä ajastamme? Entä jos emme tulekaan toimeen? 

Etävanhempi käsittelee täysin erilaisia asioita vanhemmuudessaan kuin lähivanhempi. Oli miten oli, aion nauttia joka ikisestä hetkestä täysin, pitkin siemauksin. Jokaisesta sukasta lattialla, jokaisesta auki jääneestä kaapinovesta, jokaisesta sotkusta lattialla, jokaisesta hienhajuisesta paidasta pesukoneessa.

Lapseni on tullut luokseni.

Riemukkain terveisin, Etä-äiti

 

Näkökulma: Millaista on yksinhuoltajan arki. Lue blogisti Tutipuun raa'an kaunis kuvaus hänen arjestaan.

Seuraathan jo facebook-sivujani?

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kirjoitettu 12.5.2017

Etä-äitiys.

Tabu.

Kummeksittu.

Paheksuttu.

Väärin tai ei ollenkaan ymmärretty.

Erilaisuus.

Aitous.

**************************

Etä-äitejä on yhtä monta erilaista kuin äitejä tai ihmisiä noin ylipäätänsäkin on. Jokainen meistä on ihan omanlaisensa kokonaisuus. Minulle on tullut kommenttia siitä, että teksteissäni yleistän asioita. Yleistän, että etä-äidit ovat kaltoinkohdeltuja tai että lähivanhemmat ovat aina niitä hirviöitä, jotka riistävät lapset pois etävanhemmalta. Olen kuitenkin koettanut välillä hyvinkin tietoisesti olla yleistämättä. Minä vihaan yleistämistä ihan muussakin elämässä ja muissakin tilanteissa kuin vain tässä. Siksi jos olen yleistänyt, menköön tämä kirjoittaja itseensä ja miettiköön, miksi on näin.



"Jokainen meistä on ihan omanlaisensa kokonaisuus."


Osittain ehkä siksi voi vaikuttaa, etten ymmärrä asioiden monia eri puolia on se, etten ole ehtinyt sanomaan vielä kaikkea, mitä haluan. Blogini on kohta yhden kuukauden ikäinen vauva. Se on muotoutumassa omanlaisekseen, kasvaa ja kehittyy. Lista pöydälläni tietokoneeni vieressä pitenee aiheista, joita haluan käsitellä kirjoituksissani. Malttakaa. Käsittelen kyllä vielä paljon lisää asioita monista eri näkökulmista ja lähtökohdista käsin.

Mutta takaisin etä-äitiyteen. Etävanhemmat saattavat jossain määrin arvostaa lastensa kanssa olemista  ja yhdessä vietettyjä hetkiä tietyssä mielessä enemmän kuin lähivanhemmat. Lähivanhemmat elävät sitä arkea, päivästä toiseen toistettuja rutiineja, kiukkuja, uhmia, selkkauksia, riitoja, nukkumaanmenoajoista riitelyä ja heräämisajoista tappelua, vaatteiden pyykkäystä, harrastuksiin viemistä, kouluasioiden hoitamista, ruuan laittamista päivittäin. Niin. Sitä arkea, jota etävanhemmat ehkä kahdehtivatkin ja ikävöivät.



"Lähivanhemmat elävät sitä arkea -- jota etävanhemmat ehkä kahdehtivatkin ja ikävöivät."


Mutta kun lapsi saapuu etävanhemman luokse. Voi sitä tunnetta! Riemu, rakkaus, jälleennäkemisen ilo. Niitä hetkiä odottaa. Lähivanhempi saattaa odottaa sitä hetkeä, kun pääsee huokaisemaan; lapsi on mennyt hoitoon, kouluun, kaverin luo, harrastusten pariin. Viimeinkin oma hetki ja hiljaisuus. Etävanhempi taas odottaa melua, juttelua, kodin sekasotkuisuutta. Se tarkoittaa sitä, että lapsi on tullut käymään.

Nuo hetket ovat niitä aidon ilon ja rakkauden hetkiä. Kun sydän paisuu rakkaudesta ja mieli ilosta, lastaan tuijottaa herkeämättä ja lapsen siluetti painautuu sieuluun asti. Sieltä sitä voi muistella jälleen, kun ikävä oman lapsen luokse yllättää etävanheillessa.



"Etävanhempi taas odottaa melua, juttelua, kodin sekasotkuisuutta. Se tarkoittaa sitä, että lapsi on tullut käymään."


Etävanhemman ja lähivanhemman ilon hetket ovat erilaisia ja ne muodostuvat eri asioista. Toivottavasti kaikki kuitenkin aina muistavat arvostaa lapsiaan. Lapset ovat lahja. Kiukkuineen, uhmineen, raivareineen ja yöheräilyineen. Kaikki on hyvin, kun vaan arvostaa. Ja rakastaa. Jokainen omalla laillaan.

Terveisin, Etä-äiti

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kirjoitettu 9.5.2017

Nyt puhun vakavasta asiasta. Nyt ei voi pelleillä. Lyödä asiaa leikiksi, vitsailla ja koettaa saada lukijoita nauramaan.

Tämä teksti on kuolemanvakava.

Esittämäni tuleva vertaus voi tuntua yhtäkkiä teistä oudolta. Antakaa minun kertoa asiani loppuun, niin ehkä ymmärrätte.

Suomessakin on useita uskonyhteisöjä tai aattellisia ryhmittymiä, joiden toimintatavat ovat väkivaltaisia. Henkisesti ainakin. Ne etäännyttävät perheenjäsenet toisistaan, panettelevat toisen ihmisen perheenjäseniä, mustamaalaavat toisten läheisiä ihmisiä ja syöttävät propagandaa jäsentensä mieliin. Kyse on karttamisesta. Karttamista on se, että toinen ihminen suljetaan täysin yhteisön ja perheensä ulkopuolelle, jos henkilö on päättänyt lähteä kyseessä olevasta yhteisöstä.

Ei sen väliä, jos kyseessä on vaikka sinun oma lapsesi. Jos hän päättää jättää ryhmän tai minkätahansa populaation, johon on kuulunut ja muut perheenjäsenet kuuluvat, alkaa karttaminen.
Mikä vielä pahempaa, yhteisöön jäänyt vanhempi alkaa mustamaalata lapsilleen lasten toista vanhempaa. Sanotaan nyt vaikka, että äiti on päättänyt lähteä yhteisöstä. Isä alkaa puhua lapsilleen pahaa heidän äidistään. Äiti on paha, äiti on julma, äiti teki väärin, äitiä ei saa kuunnella, äitiä ei saa nähdä.

Lapset aivopestään uskomaan, että äiti on paha ja hänelle ei saa puhua. Eivät vastaa puheluihin, yhteydenottoihin.



"Äiti on paha, äiti on julma, äiti teki väärin, äitiä ei saa kuunnella, äitiä ei saa nähdä."


Nyt ehkä ymmärrätte yhteyden, miksi kirjoitan tästä. Olen valitettavasti saanut törmätä tällaiseen kohteluun ihan tavallisten perheiden keskuudessa. Tavallisten siis siinä mielessä, ettei asiaan liity aattellisuutta tai uskontoa. Olen kuullut lukijoiltani liian paljon kokemuksia tällaisesta kohtelusta heitä kohtaan; kun lähivanhempi etäännyttää lapsensa etävanhemmasta. (Lue täältä lisää etäännyttämisestä.) Etävanhempaa kartetaan ja lapset oppivat tämän julman karttamisen mallin.

Lähivanhemmalla on oma juttunsa kerrottavana. Oma näkökulmansa. Hän kertoo lapsilleen, kuinka etävanhempi on ehkä hylännyt heidät, tehnyt jotain väärää. Lapset uskovat, ja yhteydenpito etävanhempaan katkeaa. Yhteiset suunnitellut lomat perutaan, yhteinen kesä muuttuukin yksinäiseksi ikäväksi. Ikäväksi omia lapsia kohtaan. Etävanhempi voi olla täysin aseeton tässä tilanteessa, koska hän ei pysty ottamaan kontaktia lapsiinsa. Ikävä, ahdistus ja voimattomuus kurjaakin kurjemman tilanteen edessä ovat vaikeita kantaa. Jotkut romahtavat. Jotkut vahvat jaksavat jatkaa ja elämä kantaa eteenpäin, Ikävä omia lapsia kohtaan ei kuitenkaan koskaan häviä.

"Yhteiset suunnitellut lomat perutaan, yhteinen kesä muuttuukin yksinäiseksi ikäväksi."

 

Julmaa väkivaltaa toista vanhempaa kohtaan. Tämä on totaalisen väärin. Ja valitettavan yleistä eroperheissä. Kun vielä tietäisi, mitä asialle voisi tehdä. Pistää vihaksi. Miten tällainen ajaa lapsen etua? Mikä on lähivanhemman motiivi tällaisessa tilanteessa? Tottakai aikuisilla voi erotilanteessa olla erimielisyytensä, mutta ei sen saisi antaa vaikuttaa lapsen oikeuteen molempiin vanhempiinsa. Lapsella on aina oikeus molempiin vanhempiinsa. Aina.

Niin, en tiedä. Onko tästä hyötyä puhua. Kun asialle on vaikea tehdä mitään. Mutta se ei toisaalta ole syy olla puhumattakaan. Jos asioista ei puhuta, ei niille koskaan mitään tehdäkään. Ja ainakin etävanhemmat, jotka ovat tällaisessa tilanteessa, tietävät, että joku toinen heitä ymmärtää. Joku toinen on kokenut saman. Jo tällaisen ihmisen tuki ja hiljainen ymmärrys voi olla se asia, joka auttaa jaksamaan huomiseen.

Voimia. Terveisin, Etä-äiti

Lue lisää uskonnollisesta karttamisesta esimerkiksi Uskontojen uhrien tuki ry:n sivuilta.

Tykkääthän jo facebook-sivuistani?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Huhtikuu
Tammikuu
2017