Kirjoitukset avainsanalla etävanhemmuus

Kuva: T-A Bech

Olen ollut kolme viikkoa teinini kanssa ja kaksi niistä on kuopuksenikin ollut kotona. Ruuan kantamisen lisäksi olen kantanut vastuun lapsestani lähestulkoon yksin näiden viikkojen ajan. Nyt poikani lähti takaisin isänsä luokse.

Olen pelännyt sanoa tätä ääneen. Vaikka tiedän, että se on totta.

Ja minä tajusin erään asian. Minä en jaksaisi tätä. Päivästä toiseen, viikosta toiseen, vuodesta toiseen. En jaksaisi olla lähivanhempi, joka on suurimman osan ajasta lapsen kanssa.

Olen pelännyt sanoa tätä ääneen. Vaikka tiedän, että se on totta. Olen tiennyt ehkä jo kauan. Tiedän senkin, että tottuisin ja oppisin, jos tätä jatkuisi enemmän kuin nämä kolme viikkoa. Mutta tähän liittyy paljon muutakin: ne kaikki kuluneet vuodet, kun olen ollut etä-äiti. Ja juuri nyt ymmärsin, mitä poikani isä on tehnyt nämä vuodet. Hän on jaksanut. Hän on hoitanut poikaamme. Hän on hoitanut tämän koulunkäynnin, kasvattamisen ja vastuunottamisen.

Juuri nyt ymmärsin, mitä poikani isä on tehnyt nämä vuodet. Hän on jaksanut.

Miten? Miten hän on tehnyt sen, kun minä olen aivan loppu jo viikkojen jälkeen? Tällä hetkellä kunnioitukseni yh-vanhempia, lähivanhempia ja yksin lapsistaan vastuun ottajia kohtaan on valtava. Te teette upeaa työtä ja jaksatte älyttömän hyvin.

En tiedä, pitäisikö tätä myöntää ääneen. Olen kuullut blogivuosieni aikana niin paljon haukkuja siitä, etten ole oikea äiti, mitä oikeaa vanhemmuutta tuollainen on ja enhän minä hoida lastani oikeasti ollenkaan. Tiedän, etteivät nämä kommentit ole (aina) oikeassa, mutta ehkä olen viimeinkin avannut silmäni niiden antamaa viestiä kohtaan: on paljon, josta en selviäisi.

Kuinka haastavaa on ollut olla lähivanhempi usean vuoden ajan välillä niin, ettei minusta ole ollut kovinkaan suurta apua.

Kuinka haastava onkaan ollut olla lähivanhempi usean vuoden ajan välillä niin, ettei minusta ole ollut kovinkaan suurta apua. Isä on saanut olla poikamme kanssa tämän tärkeät nuoruusvuodet, mutta on samaan aikaan joutunut ottamaan täysin vastuun tästä nuoresta ihmisestä. Juuri nyt tuntuu tyhmältä, että olen valittanut omasta tilanteestani. 

Sattuu ihan helvetisti sanoa nämä asiat. Etten osaisi tehdä asioita niin hyvin kuin toinen on tehnyt. Samaan aikaan olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että hän osasi. Meidän lapsi on upea nuori ja en osaa olla ajattelematta, että suurin kiitos tästä kuuluu hänen isälleen.

Minä otin aikoinaan sen vastuun, että myönsin olevani kykenemätön hoitamaan lastani.

Viimein ymmärrän, mitä hän on tehnyt lapsemme eteen. Hänestä tuli isä hyvin nuorena, ja hän on ottanut vastuuta isänä enemmän kuin moni muu. En ota tätä kaikkea itsestäänselvyytenä, en enää, jos joskus olisinkin ottanut.

Minä otin aikoinaan sen vastuun, että myönsin olevani kykenemätön hoitamaan lastani. Tuo akuutti tilanne on tietenkin jo ohitse, mutta koska olen ollut jo monta vuotta etä-äitinä, en enää osaisi välttämättä olla lähivanhempi; se joka ottaa vastuun joka päivä yksin. Onneksi lapseni isällä on ollut ja on puoliso auttamassa. Olen tästäkin äärimmäisen onnellinen. Minulla ei ole ketään, ja yksin kaikesta huolehtiminen tuntuisi tällä hetkellä vaikealta, jopa mahdottomaltakin.

Haluan uskoa, että on myös vahvuutta sanoa, ettei pystyisi hoitamaan kaikkea ilman apua.

Lapseni isä ansaitsee kaiken kiitoksen. En tiedä, missä olisimme ilman häntä. Nämä viikot opettivat minulle niin paljon, etten tiedä, olenko ikinä ollut näin alastomana totuuden edessä. Se sattuu, mutta myös lohduttaa. Olemme selvinneet, monien avulla ja toisten jaksamisella silloin, kun itse en jaksanut.

Onko suurempaa lahjaa olemassakaan?

Haluan uskoa, että on myös vahvuutta sanoa, ettei pystyisi hoitamaan kaikkea, olla avoin ja myöntää, että tarvitsee apua. Haluan sen olevan juuri sitä riittävän hyvää vanhemmuutta, jota toivon toteuttavani.

Lue myös: Loppuuko etä-äitiyteni ja siirrymmekö jälleen vuoroviikkoisuuteen?

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (9)

Vierailija
1/9 | 

Ihanaa että on olemassa ihminen joka uskaltaa kirjottaa tästä aiheesta. Olen tilanteessa, jossa minusta tulee ihan kohta etä-äiti. Tätä ei moni ymmärrä. Miksi ja miten voin hylätä lapseni? Enhän minä heitä hylkää. Myönnän vain että näin on parasta lapsille, isi osaa ja jaksaa paremmin kuin minä, äiti.

Sariiiii
2/9 | 

Rehellistä . Kunnioitan suuresti. Tiedätkö mitä, olet hyvä just tuollaisena, ihan paras etä-äiti ❤ Ja kun isä ymmärtää oman arvonsa, samoin kuin äiti JA vielä kunnioittavat toisiaan, olivat sitten lähihuoltajia tai etähuoltajia, lapsen on ihan paras kasvaa ja kehittyä ❤

Narppu
3/9 | 

Anteeksi nyt, mutta tämä ”kolahti” nyt ehkä vähän huonolla tavalla olosuhteitten pakosta lähivanhemmuutta suurimman osan vuodesta ypöyksin toteuttavaan.
Sanot tekstissäsi lähivanhemmista, että ”jaksatte älyttömän hyvin”, vaan ei me kyllä aina jakseta!!!!!
Uupumus, yksinäisyys, kireät hermot, stressi jo pelkästään vaativan kokopäivätyön takia jne jne......
Vaan minulla ainakin vallitsee vahvana tämä kliseinen ”itse olen lapseni maailmaan saattanut, itse haluan heidät hoitaa ja kasvattaakin”.
Minä olen perheessä se aikuinen, jonka on jaksettava, vaikkei jaksaisikaan, vaikka sitten illalla uupumuksesta itkien.
Aika aikaa kutakin ja kaikesta huolimatta tiedän, että jostain käsittämättömästä syystä tulen näitä rankkaakin rankempia aikoja haikeudella miettimään sitten, kun minulla muuta olekaan, kuin aikaa itselleni.

Vierailija
4/9 | 

Olen itse vilkkaan kolmevuotiaan pojan 100% yh-vanhempi ja toki arki on intensiivistä mutta se rakkaus lapseen on paljon suurempaa! Olen suosiolla jättänyt muut asiat ja menot vähemmälle koska haluan nyt olla eniten poikani kanssa. Jos olen yhdenkin yön poissa niin ikävä on ihan fyysinen...haluan edelleen silittää poskea, pitää sylissä ja lukea iltasadun. Itse en siis koe tätä kuitenkaan niin raskaana. Minun suuri pelko olisi joutua erossa luopumaan 50% ajasta. Eri asia ehkä olisi jos pieniä lapsia olisi monta, se voisi uuvuttaa, sen takia en toisesta uskalla unelmoidakaan <3

Manta-78
5/9 | 

Kerron omaa kokemusta.. Noin 7 vuotta sitten olin vuoroviikko-bonusäiti 3-vuotiaalle. Eli minä hoidin lasta, kun tämän isä kävi töissä. Joka toinen viikko meni palautumiseen. Olin niin puhki.. Nyt olen ollut oman kanssa tämä ensimmäiset 3 elinvuotta ja hoitanut kotona. Ja vaikka mulla ei ole aikaa palautua ja biologinen lapseni on temperamenttisempi, olen silti jaksanut paremmin. Niin ja siis olen myös saman verran vuosia vanhempi itsekin. Mutta alleviivaan sen, että tottumisella on suuri merkitys. Olen tottunut.

Vierailija
7/9 | 

Tärkeintä on, että äidillä (tai isällä) on kuitenkin tunneside ja keskusteluvälit lapseen, vaikkei lapsi kokoaikaisesti eläisikään äidin (isän) kanssa. Siinä et käsittääkseni, Etä-äiti, ole lainkaan epäonnistunut. Tarinoita ja kohtaloita täydestä hylkäämisestä riittää, ja ne ovat usein katkeria. Toisaalta tuntuu, että sinulla on nyt tässä kasvun paikka henkisesti, ihmisenä ja äitinä. Hyvä kun huomasit itse. Mitä on vastuu lapsen hyvinvoinnista, entä kun lapsen kanssa ei olekaan hauskaa? Esimerkiksi juuri murrosikäisen kanssa voi vaihdella päivittäin päivän mieliala aina lempeästä ihanasta yhdessäoleilusta aggressiiviseen huutamiseen, joka ei lakkaa rauhoittelevalla keskustelulla. Kaiken se antaa, kaiken se kestää.  

Vierailija
8/9 | 

Onhan se totta, että lähivanhemmuus vaatii paljon. Etenkin pienten kanssa, kun jokainen ylimääräinen meno vaatii suunnittelua ja lapsen hoidon järjestelyä. Siksi omia ylimääräisiä menoja ei hirveän paljon voikaan olla. On myös jaksettava pitää kiinni rajoista, siedettävä kiukuttelua jne.

Toisaalta en kyllä itse ajattele että lähivanhemmuus olisi erityisen rankkaa. Kaikkeen tottuu ja kun jostakin tulee tuttua ja rutiinia, sitten se on ihan luonnollinen osa elämää. Kolme viikkoa on kuitenkin tosi lyhyt aika, ja siinä ei rutiineja ehdi muodostua. Ja kun mukaan laskee vielä "yliyrittämisen", ja sen, että varmasti sekä äiti että poika ovat joutuneet käytännössä koko kolmen viikon ajan etsimään omaa paikkaansa, ei tilanne mielestäni vastaa lähellekään normaalia. Pidemmässä juoksussa varmasti helpottuisi.

Lisäksi, jos olisit lähi-äiti, tuskin hoitaisit lasta kuitenkaan 100 % yksin. Lapsi olisi todennäköisesti osan ajastaan isällään, tai jos syystä tai toisesta olisit totaaliyhäri, loisit todennäköisesti jonkinlaiset muunlaiset verkostot, joiden avulla saisit hengähdystaukoja. Lähivanhemmuuskaan ei (yleensä) ole pelkkää viikosta tai kuukaudesta samana jatkuvaa rutiinia,  vaan myös siihen kuuluu vanhemman omaa aikaa. Toki vähemmän kuin etävanhemmuudessa, mutta kuitenkin.

En siis itse lähtisi tekemään vielä hirveän pitkälle meneviä johtopäätöksiä kolmen viikon kokemuksen pohjalta. Toki itse tunnet itsesi ja voimavarasi parhaiten.

Coccailija
9/9 | 

Ymmärrän hyvin. Olin itse 3 lapsen yksinhuoltaja 20 vuotta. Jo ensimmäisestä jäin yksin, isä ulkomaalainen. Sitten tulivat 2 ja 3 ja avioero. Mies muutti toiselle paikkakunnalle. Oli aikoja jolloin olin valmis laittamaan lapset huostaan ja kirjautumaan itse mielisairaalaan. Minulla ei ollut edes sukulaisista koostuvaa turvaverkkoa, olin yksin. Rahat loppu, jääkaapissa margariinia ja kaapissa kaurahiutaleita ja makaronia. Kävin tosi pohjalla ja sairastuin masennukseen. Tyttäreni ( nyt 30v.) puhuu tästä ajanjaksosta " niinä vuosina joista äiti ei muista mitään". Traumatisoiduin niin niistä koettelemuksista että aivoni ovat blokanneet osan ajasta ja tapahtumista kokonaan pois. Nyt kun lapset jo 10v. olleet omillaan olen alkanut toipua ja löytää itseni uudelleen. Sen ihmisen joka olin ennen lapsia.

Totaaliyhmamma
10/9 | 

Yhtään en enää ihmettele, miksi suomalaisilla lapsilla ja nuorilla on niin paljon mielenterveysongelmia. Vanhemmuus on aivan hukassa. Surullista.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Panu Pälviä

Olen etä-äiti ja siitä ei mihinkään pääse eikä tarvitsekaan. Olen alkanut huomaamaan etävanhemmuudessani paljon hyviä puolia. Tässä niistä muutamia.

Läsnäolo parantui ja yhdessävietetty aika on laadukasta

Kun näkee lastansa vain silloin tällöin, tuppaa olemaan yhdessäolohetkinä paljon enemmän läsnä kuin tavallisessa arjessa olisi. Yhdessäoloaika ei mene arjen askareisiin, kiireisiin, koululäksyihin tai harrastuksiin, vaan kun olemme yhdessä, olemme sitä intensiivisesti. Lapseni isä sanoikin, että olen poikamme kanssa enemmän kuin hän. Ensin ihmettelin tätä, kunnes ymmärsin, mitä hän tarkoittaa. Isän ja pojan aika menee arjessa, jolloin ei aina kiinnitä huomiota yhdessäoloon. Lapsi tulee illalla harrastuksistaan tai kaverien luota ja menee nukkumaan. Ei siinä paljoa ehdi yhdessä aikaa viettämään. Viikonloppuisin poika tulee minun luokseni – näin aktiivinen yhdessäoloaika onkin runsaampaa kuin isällä.

Kiitollisuus

Etävanhempana on kiitollinen kaikista yhdessäolohetkistä. Olen kiitollinen myös siitä, että välimme ovat hyvät. Teinin ja vanhemman suhde voi olla hyvinkin hankala, varsinkin, kun vanhempi joutuu kieltämään ja rajoittamaan paljonkin teinin elämää. Meillä tuollaista välien hankaluutta ei ole. Vaikka en ole hänen arjessaan mukana ja säännötkin määrittelee isä, meidän yhdessäolomme on ainutlaatuista: emme juurikaan riitele vaan nautimme toistemme seurasta täysin siemauksin.

Oma aika, josta nauttii

Tämä on vähän vaiettukin asia. Mutta totta se on: etä-äitinä on paljon omaa aikaa. Ja osaan nauttia siitä. Myönnän, että olen joskus ns. tavallisen perheiden vanhempia kuunnellessani miettinyt, että ah, onneksi minulla on omaa aikaa. Saan harrastaa, käydä ulkona, lukea, kirjoittaa, nukkua pitkään ja tehdä mitä huvittaa (tietenkin pois lukien työ ja viikot, jolloin kuopus on luonani). Onhan se luksusta. Nautin siitä. Sen vastapainoksi, että kipuilen ikävän, pahan mielen ja syyllisyydenkin kanssa, saan nauttia omasta ajastani ja unelmieni toteuttamisesta.

Vertaistuki

Olen löytänyt ihania tuttavuuksia blogini kautta sekä etä-äiti-ryhmistä. Olen voinut kirjoittaa toisten koskettavia tarinoita, antaa tukea ja apua muille ja saanut niitä muilta. On ollut upea huomata, ettemme ole yksin, vaan meitä on muitakin. Tämä auttaa jaksamaan arjessa, kun ikävä ja paha olo yllättävät. Olen myös rakentanut vahvaa etä-äitiys-identiteettiä ja olen mallina muille: olen ihan tavallinen äiti, vaikka olen etä-äiti. Tästä olen saanut valtavasti voimaa.

Olen aina paras äiti lapselleni

Tämä on tärkeä muistaa. Etä-äitiys ei tee minusta huonoa äitiä. Meillä on lapsemme kanssa hyvät välit ja olemme läheisiä, vaikkemme kovin usein näekään. Tätä hoen itselleni vaikeina hetkinä. Äitiyttä ei etävanhemmuus ole minulta vienyt pois. Koska tilanne on mikä on, on hyvä miettiä sen hyviä puolia eikä märehtiä jatkuvasti niitä huonompia. Ja muutaman vuoden päästä, kun lapseni on täysi-ikäinen, en ole enää sen enempää etävanhempi kuin kukaan muukaan aikuisen lapsen vanhempi. Silloin olen viimein ihan vain äiti. 

Lue myös:
Erilaisia etävanhemmuuden tyyppejä
Saako omasta ajasta nauttia?

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (2)

Kaunismäessä
1/2 | 

Olen huomannut ihan saman jutun vuoroviikkovanhemmuudessakin, kun lapset eivät ole ihan koko ajan läsnä, haluaa heidän kanssaan olla ja tehdä asioita silloin kun he ovat paikalla. Punnitsen tarkkaan ei pakolliset työ- ja vapaa-ajanmenot, jotka sattuvat lapsiviikolle ja nautin perheajasta. Toki sen vastapainoksi on myös sitä omaa aikaa.

Sariii
2/2 | 

"Yhdessäoloaika ei mene arjen askareisiin, kiireisiin, koululäksyihin tai harrastuksiin, vaan kun olemme yhdessä, olemme sitä intensiivisesti."

Toivottavasti olet kiitollinen sille vanhemmalle, joka tuon kaiken yllä olevan saa hoitaa ja järjestää! :) 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Panu Pälviä

Olen valitettavasti kuullut nuo ja useita muita lausahduksia, jotka osa ovat ilkeyttään sanottuja ja osa ehkä hyvälläkin heitettyjä. Mutta samalla tavalla kuin vapaaehtoisesti lapsettomalle ei sanota, että tämä on itsekäs kun ei tee lapsia, vain yhden lapsen haluavalle ei sanota, että tämän pitäisi tehdä lisää lapsia tai raskaanaolevalta ei kysytä onko tämä raskaana ja milloin lapsi syntyy, etä-äidille ei sanota näitä asioita.

Etä-äitiys ja vanhemmuus ylipäätään ei kuulu kenellekään muulle kuin omalle perheelle.

Kun ei vaan sanota. Ne loukkaavat, etä-äitiys ei kuulu kenellekään muulle kuin omalle perheelle ja toisten ei kuulu puuttua toisten perhe-elämään.

Älä nyt ainakaan tee lisää lapsia 

Näin minulle on sanottu. Ihan oikeasti. Tällä viitataan kaiketi siihen, etten ole pystynyt kahdelle pojalleni tarjoamaan pysyvää ydinperhettä. Älä sano näin, kenellekään.

Toivottavasti nuorempi lapsesikin muuttaa pois luotasi

Tämä sanottiin minulle äskettäin. Kun en ensimmäistäkään pystynyt pitämään luonani, kannattaa nuoremmankin muuttaa pois. En voi kuvitella loukkaavampaa asiaa sanottavan kenellekään äidille.

Lapsenhylkääjä

Tämä on yksi kamalimmista asioista, joita olen kuullut. Kyllä, tällainen on minulle sanottu. Hyvin HYVIN harva etä-äiti on hylännyt lapsensa, vaan etä-äitiys johtuu jostain ihan muusta. On järkyttävää sanoa kenellekään vanhemmalle, että tämä on hylännyt lapsensa, varsinkin, jos vanhempi koettaa aina tehdä lapsensa edun mukaisia asioita.

Teepä yksi lapsi vielä ja koeta nyt onnistua

Eräälle etä-äidille sanottiin näin. Minusta tämä on lähes pöyristyttävää.

Hui kamalaa, minä en voisi olla erossa lapsestani

Tämä on aika kurja juttu kuulla. Harva etävanhempi kai haluaa olla erossaan lapsestaan eikä se aina helppoa ole. Joskus on vain pakko. 

Sano sen sijaan näin:

  1. Olet hyvä ja riittävä äiti.
  2. Teit oikean ratkaisun perheesi kannalta.
  3. Jokainen perhe tekee varmasti sille sopivimmat ratkaisut.
  4. Eihän asia minulle kuulu ja kerrot varmasti, jos haluat, miten olette tilanteeseenne päätynyt.

Ps. Sano kohta 4 ensin. Muut tulevat perässä, jos etävanhempi haluaa tilanteestaan kertoa.

Lue myös:
Ennakkoluuloja, joita etä-äidit kohtaavat
Etävanhemmuutta on monenlaista

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

 

Kommentit (2)

Arska99
1/2 | 

Tee lapsia. Lapsi on arvokkaampi kuin mikään raha.  Lapset ovat elämän rikaus. Se joka lapsen on menettänyt tietää.

Etä-äiti myös
2/2 | 

Se on kyllä jännä miten etä-ÄITI on aina jotenkin huono tai epäonnistunut automaattisesti. Meilläkin oli riitaisa ero, koitettiin viikko-viikko systeemiä, ei toiminut tai no toimi jos hypin ex miehen pillin mukaan, otti lapsia milloin halusi oli viikkoja että kävi vaan moikkaamassa lapsia välillä otti viikonlopuksi jne.. Lapset oireili kun ikinä ei tiennyt koska ovat missäkin yötä, iskä saattoi hakea yht äkkiä vaikka kesken kauppareissun jonkun lapsista tai palauttaa illalla "kun ei se nyt vaan viihdy".
Toki tämä oli mun vika kun lapset alkoivat oireilemaan (yllättäviä) vaihtoja.

Sanoin sitten että tämän pomppimisen pitää loppua, tehdään niin että lapset muuttavat sitten hänelle ja tulevat minulle joka toinen vkonloppu, sekä kerran viikossa arkena. Exä itse levittelee asiaa miten olen hylännyt lapset, en niistä pystynyt huolehtimaan. Toki tästä olen monelta nyt kuullut että "Miten äiti voi hylätä lapsensa?" "On se hyvä että isä ottaa vastuun jos äiti ei pysty lapsista huolehtimaan" (aloin tekemään lasten pois muutettua 6pv työviikkoa niin että mulla on ne arki ja vkonloppupäivät vapaita kun lapset on minulla, mutta muuten voin helposti tehdä 13h työpäiviä, tästäkin kuulee että miten työ on tärkeämpää kuin lapset, mutta tosiasia on se että töissä on helpompi olla kuin tuijotella kotona lasten tavaroita ja pohtia miten kiva olisi niiden kanssa jotain touhuta).

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Olen törmännyt kommentteihin, etteivät kaikki koe etävanhemmuutaan samalla tavalla kuin minä, ja kolmas taas ei koe sitä kuten ensimmäinen kommentoija. Olenkin siksi luonut etävanhempien tyyppilistan erityispiirteineen. Löydätkö itsesi listalta?

Tämä kuvaa hyvin sitä, etteivät etävanhemmat ole mikään yhtenäinen yksi joukko, vaan vivahteikas ja moniuloitteinen vanhempien joukko.

Stressaaja

Stressaaja ei osaa rentoutua silloin, kun lapsi ei ole kotona. Unohtaako lapsi minut? Onkohan lapsella joku huonosti? Pitäisiköhän kuitenkin soittaa? Miksi lapsi ei vastaa tekstareihin! Jes, tunnistin itseni.

Vastentahtoinen

Etävanhempi haluaisi olla lähivanhempi, mutta syystä tai toisesta ei voi tai pysty sitä olemaan. Taustalla voi olla vaikea oikeuskäsittely tai riitainen ero. Etävanhemmuus on suuri kriisi ja elämän ahdistavin asia. Lue lukijan tarina tällaisesta kokemuksesta.

Usein vastaparina etävanhemmalle, josta tuli lähivanhempi.

Oman ajan nautinnon maksimoija

Tämä etävanhempi nauttii yksinolostaan ja kehittää itseään. Hän pyrkii kohti omia unelmiaan. Hän on ymmärtänyt, ettei vanhemmuus ole koko elämä, varsinkaan tässä tilanteessa: oma elämäkin on tärkeää. Tämä ei tarkoita vanhemmuuden tai lapsensa unohtamista vaan sitä, että osaa nauttia yksinolostakin. Toivon, että olen itse menossa kohti tätä etävanhemmuus-tyyppiä. Usein muuntuu myös sovittelevaksi etävanhemmaksi.

Itsesyyttelijä

Itsesyyttelijä kantaa koko maailman epäonnistumisia harteillaan. Hän on varmasti maailman huonoin äiti tai isä, koska ei asu lapsensa kanssa. Lapsen kehitys ja elämä kärsii tästä takuuvarmasti, koska vanhempi ei kyennytkään tarjoamaan tälle ydinperhettä. Pistän nimeni listaan tämän tyypin kohdalle. Tämä etävanhempi on usein myös ikävöijä.

Vuoroviikkoetävanhempi

Tämä etävanhempityyppi ei ole oikeastaan etävanhempi lainkaan vanhemmuuden kannalta, mutta byrokratian takia joutuu kantamaan tätä nimikettä. Kuopukseni isä on tällainen etävanhempi.

Ikävöijä 

Minä kuulun tähän ryhmään. Ero lapsesta on tuskallista ja ikävä kova. Koti tuntuu tyhjältä ilman lasta.Tämä ei tarkoita aina pahaa vaan kertoo rakkaudesta lasta kohtaan. Ikävöijä voisi kuitenkin ottaa vähän mallia oman ajan nautinnon maksimoijasta, jotta elämä olisi kivaa ilman lastakin.

Etäinen 

Joskus etävanhempi asuu hyvin kaukana, jopa eri maassa, kuin lapsensa. Yhteydenpito on niukkaa ja suhde lapseen etäinen. Joskus etäinen etävanhempi maksaa vain elatusmaksut, muttei muuten osallistu lapsensa elämään. Tällöin lähivanhempi on lähes yksinhuoltaja. 

Sovitteleva 

Tämä etävanhempi-tyyppi on mukautuva ja sovitteleva. Jos lähivanhempi on uudessa suhteessa, vaikeassa elämäntilanteessa tai kaipaa apua, etävanhempi auttaa parhaansa mukaan. Hänelle käy, jos lapsi on luona välillä enemmän ja välillä vähemmän. Hän haluaa, että suhde lähivanhempaan pysyy hyvänä, koska tämä on aina myös lapsen etu. Koetan olla tällainen etävanhempi välillä siinä onnistumatta, kun oma ikävä yllättää ja haluaisin olla enemmän lapseni kanssa. Katso ikävöijä.

Etävanhempi, josta tulee lähivanhempi

Etävanhempi ottaa koko ajan isomman roolin lapsen elämässä.Lähivanhemmalla saattaa olla vaikea elämäntilanne, sairastumisia tai muita asioita, jonka takia hän ei enää kykene hoitamaan lastaan yhtä paljon kuin ennen. Esikoiseni isästä tuli tällainen lähivanhempi. 

Etävanhempi, joka ei halua puhua etävanhemmuudestaan

On usein myös vastentahtoinen etävanhempi. Etävanhemmuuteen voi liittyä kriisi, trauma ja/tai ikäviä tunteita. Etävanhempi välttää keskustelemasta aiheesta, eikä halua, että muut tietävät etävanhemmuudesta. Minä olin ainakin ennen tällainen etävanhempi, varsinkin siksi, koska kohtasin ja kohtaan niin paljon paheksuntaa.

Usein etävanhempi on montaa erilaista tyyppiä riippuen tilanteesta ja päivästäkin. Löysitkö itsesi listalta? Puuttuiko listalta jokin tyyppi? Kommentoi!

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (2)

Isivuosi
1/2 | 

Tunnistin heti tuon vuoroviikkoetävanhemman itsestäni. Viimeisinä äidin viikkoina olen saanut kiinni myös tuosta oman ajan nautinnon maksimoinnista. Jos ero ja sen jälkipuinti ei olisi näin riitaisa ja äiti ei pimittäisi asioita, olisi tämä tilanne lopulta todella kiva.

Koululaisten ja opiskelijan et...
2/2 | 

Minä olen "Luottavainen etävanhempi" sekä "täydellisyyden tavoittelija etävanhempi". Kun lapset ovat isällään, luotan että kaikki on kunnossa enkä huolehdi lasten asioista. Tekisi mieli soittaa, mutta tiedän lasten toivovan etten soita. Tulee muuten liian ikävä. Annan heidän "unohtaa" minut ja yritän unohtaa heidät kun emme näe. Yksi lapsi erityisesti kysyy aina "onko sinulla ollut äiti kivaa". Hän nauttii arjestaan ja toivoo että minäkin, ilman heitä. Lapsen töytäisemänä olenkin päässyt lähelle "nautiskelun maksimoijaa".
Täydellisyyttä sitten koitan tavoitella lapsiviikonloppuina. Olen joka hetki lasten kanssa ja käytettävissä. Olen tehnyt kotityöt ja ruoan esivalmistelut. Jokaisella lapsella on vuorotellen kahden aikaa äidin kanssa ja siksi aikaa olen miettinyt kivaa tekemistä muille: peliaikaa, leffan, kummien, mummien tms. kanssa aikaa. Viikonlopun jälkeen olen ihan kuitti ja onnellinen! Sitten voin levätä yksin rauhassa. Levon jälkeen teen viikonloppuna rästiin jääneet kotityöt. Tällainen on "luottavainen ja täydellisyyteen pyrkivä etävanhempi".

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2019
2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017

Instagram