Kirjoitukset avainsanalla ystävyys

Kuva: Panu Pälviä

Viihdemaailmasta erittäin tuttu mutta valitettava tilanne: ihailluin ja hauskin koomikko on ollut syvästi masentunut, ahdistunut, yksinäinenkin. Ja silti ulospäin aina ollut se kaikkein hauskin ja iloisin tyyppi.

Joskus sanotaan, että sen iloisen pellenkin takana asustaa surullinen klovni.

Minulle eräs hyvin läheinen ihminen on maailman paras tsemppaaja. Hän kannustaa, jaksaa kysyä, miten toinen voi, kuvat hänestä ovat kauniita ja iloisia ja kuka vain voisi kuvitella, että tuossapa maailman onnellisin ja vahvin ihminen. Tiedän kuitenkin, että hänen sisällään elää välillä surullinen ja alakuloinen sielu.

Iloisuuden taakse voi kätkeytyä kokonaisen maailman suru. Kuinka ihmeen paljon sitä koomikkoakin on sattunut sisältä, vaikka ulospäin on ollut kaikkien naurattaja? Joskus sanotaan, että iloisimman pellen takana asustaa surullinen klovni.

On vaikea myöntää, että minäkin olen välillä porukan ilopilleri. Silti jonkinlainen syvä melankolia on aika ajoin hyvinkin tyypillistä minulle. Eipä sitä kukaan uskoisi – eihän koomikkokaan voi olla surullinen? Oletko joskus törmännyt jonkun hyvin iloisen, onnellisen ja railakkaan oloisen ihmisen tekstiin, jossa hän kertoo olevansa masentunut tai surullinen? Tämä kuvaa tätä hyvin ilmiötä: iloisuuden takana voi olla paljon surua ja vaikeuksia.

Keneen se koomikko voi turvautua, jos itkettää – hänhän on se, joka saa iloiseksi, jos elämä murjoo?

Haluaisin kurottaa käteni tuota ystävääni kohti, ottaa syliin ja sanoa: On ihan ok näyttää välillä, että sattuu. Iloisuus voi olla raskas taakka kantaa – olla porukan tsemppari; se, johon voi turvautua, jos on vaikeaa.

Mutta keneen koomikko voi turvautua, jos itkettää – hänhän on se, joka saa iloiseksi, jos elämä murjoo? Siksi viihdemaailma järkyttyy joka kerta kuullessaan, että koomikko ei enää jaksa. Tuo, joka sai aina nauramaan. Ja tulee syyllinenkin olo – olisiko sen iloisuuden taakse pitänyt nähdä?

Ei jätetä koomikkoja yksin. Se klovnikin kaipaa joskus halausta.

Siksi pysähdy joskus miettimään, voisiko se sinun iloinen ystäväkin tarvita välillä tsemppaajaa – ihmistä, kenelle näyttää ne todellisetkin tuntonsa? Kenen seurassa uskaltaa myöntää, ettei aina olekaan niin iloinen kuin monet luulevat.

Ei jätetä koomikkoja yksin. Se klovnikin kaipaa joskus halausta.

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Lukijani lähetti minulle aivan upeat korvakorut

Minulla on aivan ihania lukijoita. Te lähetätte usein ihania viestejä, tsemppejä, kysymyksiä ja oivalluksia.

Lukijaviestit ovat bloggaamisen sokeri ja ilo.

Olen saanut myös ihanan lukijalahjan. Jo viime vuonna eräs vakilukijani, kenestä on nyttemmin muodostunut jo ystäväni, lähetti minulle nämä upeat, turkoosit, hänen itsensä tekemät korvakorut.

Korvakorut on virkatut ja kevyen tuntuiset korvissa. Käytän niitä viikottain. Ne sopivat useanlaisiin vaatteisiin ja kampauksiin. Värinä tämä turkoosi on minun lempivärejä.

Kappas, Koti-Iskä postasi hassuuksia. Minulla jälleen nämä upeat korvikset.

Eivätkö olekin aika ihanat?

Iloisin terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kirjoittelimme samassa paikassa blogia, Vauva.fi:n blogiyhteisössä, molemmat aloitimme siellä lähestulkoon tasan vuosi sitten. Alussa hän oli "vain" blogisti muiden joukossa.

Hän tuntui olevan hyvin lähellä, vaikka asui toisessa maassa enkä ollut ikinä edes tavannut häntä.

Mutta vaivihkaa, vähitellen, hänen postauksensa nousivat yhä uudelleen minulle niiksi koskettavimmiksi ja läheisimmiksi. Aloin lukemaan niitä heti, kun hän niitä someen postasi. Ahmin tekstejä minkä ehdin, ne koskettivat syvältä, koska olivat kuin omasta elämästäni. Hän tuntui olevan hyvin lähellä, vaikka asui toisessa maassa enkä ollut ikinä edes tavannut häntä. 

Pian keskustelimme messengerissä päivittäin. Kysyimme apua teksteihimme, juttelimme niitä näitä. Yhtäkkiä hän pyysi puhelinnumeroani, haluaisi soittaa. Alkoi jännittää. Minkähänlainen ihminen hän oikeasti olisi, tulisimmekohan juttuun muutenkin kuin vain netissä?

Uskaltauduin antamaan numeroni ja hän soitti. "Onpa omituista kuulla ääntäsi", sanoin ja kikattelin vähän hermostuneesti. Tuntui kuin olisin ollut ekoilla treffeillä jonkun kanssa. Puhelu venyi tunnin mittaiseksi.

Oli kuin olisin löytänyt sen puuttuvan osasen itsestäni.

Sitten me tapasimme, monta kuukautta ensimmäisen nettitapaamisen jälkeen. Ja hän tuntui kuin vanhalle ystävälle. Oli kuin olisin löytänyt sen puuttuvan osasen itsestäni. Rakastuin häneen heti. 

Vietimme syksyisen loppukesän päivän yhdessä, hän kuvasi poikaani ja minua ja juttelimme kuin vanhat ystävykset. Olin löytänyt ystävän. Se on jotain todella arvokasta tässä elämässä. Hän on kokenut paljon samaa kuin minä. Voin laittaa hänelle viestiä vaikka yöllä, jos ahdistaa. Ja hän voi laittaa minulle. Ymmärrän häntä ennen kuin hän on edes sanonut asiaansa. Ihan kuin olisimme tunteneet aina. Minulla ei ole pitkäaikaisia ystäviä montaakaan. Nyt sain sellaisen, aikuisella iällä. Olen kiitollinen.

Terhi ottamassa kuvaa etäpojastani syksyllä 2017

Nettitutusta tuli sydänystäväni. Hän on Vauvan bloggari Jyllannin suomineito. Hän on juuri sitä, mitä tuo blogin nimi sanoo. Neito, perhonen, kaunis kuin hauras kukka. Kiitos rakas Terhi, kun olet.

 

@jyllanninsuomineito in the action 😍❤ #jyllanninsuomineito #valokuvaaja #ystävä

Henkilön Etä-äiti (@etaaiti) jakama julkaisu

Oletko sinä löytänyt ystävää netistä?

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (2)

Jyllannin suomineito
Liittynyt2.5.2017

Kiitos ystävyydestäsi :) Ja kiitos kauniista tekstistä.

On todellakin harvinaista aikuisiällä löytää todellisia ystäviä, joiden kanssa voi tuntea itsensä sekä lapseksi ja aikuiseksi samaan aikaan. Saa luvan olla epätäydellinen, rikkinäinen, ihan höpö ja samalla tuntea olevansa täysin riittävä. Eikä pelkästään riittävä, mutta upea.

Mikään ei ole mahtavampi tunne kuin sellainen yhteys, jossa tietää, että toinen tietää, sanomattakin. Tai että toinen tietää paremmin, kuin edes itse. 

Arvokasta.

Kiitos että olet :)

Med venlig hilsen, Terhi.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Hädässä ystävä tunnetaan -sanonta on osoittautunut minulle konkreettisesti todeksi. Tavallisessa arjessa – niissä kuuluisissa ruuhkavuosissa–  ei aina muista ystäväänsä tai ei ehdi, vaikka kuinka haluaisikin muistaa ja tavata. Kun elämässä tapahtuu jokin kriisi, ystävyyden merkitys kuitenkin konkretisoituu. Huomaa, kuka oikeasti välittää.

Ystäväni soitti joka päivä, olinko hengissä

Elin pari vuotta sitten todella haastavassa tilanteessa sairauteni takia ja mikä pahinta, myös mielenterveyteni alkoi järkkymään.

Ystäväni huomasi tilanteeni. Hän otti ohjakset käsiinsä, koska ymmärsi, että minulla ei enää ollut jaksamista huolehtia itsestäni saati lapsistani. Hän soitti joka päivä, missä kunnossa olen. Hän kysyi, olinko voinut hoitaa lapseni hoitoon sinäkin päivänä. Epätoivoni syvimmissä syövereissä hän aina sanoi, että höpsis nyt noita juttuja, sinä selviät kyllä. Kun sanoin, etten jaksa enää, hän sanoi, että jaksat kyllä. Se ei ollut vaikeuksiani vähättelevää tsemppaamista vaan todellista pepulle potkimista. Saa olla paha mieli, muttei siihen tarvitse jäädä makaamaan ja rypemään.

-En kestä, jos toinen polvi vielä kipeytyy.

-No ei ole vielä kipetynyt, joten ei huolehdita siitä vielä.

-Minulla ei ole edes rahaa ostaa ruokaa, miten surkea voi ihminen olla.

-Minä tilaan sinulle kauppakassista ruokaa ja se tulee ovellesi. Tästä ruoka-asiasta ei siis nyt tarvitse huolehtia enää.

Hän tyrmäsi kuin nyrkkeilijä jokaisen vastaväitteeni tai masentuneen mieleni lausahduksen. Hän on toiminnan nainen ja lupasi ottaa yhteyttä kanssani mielenterveystoimistoon, lääkäreihin, perheneuvoloihin ja mihin tahansa instanssiin, joka voisi auttaa minua tilanteessani. Lisäksi luvallani hän konsultoi tuttua lääkäriään, joka myös otti minuun yhteyttä. Tämä lääkäri antoi konkreettisia neuvoja fyysisen sairauteni hoitoon, kun en ollut vielä päässyt erikoislääkärin vastaanotolle.

Ystävän tuki merkitsee paljon –  muista ystävääsi ystävänpäivänä mutta myös kaikkina muina päivinä

Vaikka ei voikaan poistaa kipuja tai sairautta, voi ystävä silti tehdä paljon. Masennus ei päässyt äitymään pahaksi, kun hän soitti joka päivä ja valoi uskoani tulevaisuuteen ja osoitti, etten ole yksin.  Hänen toiminnallinen tyylinsä tarttua asioihin ja ongelmiin tsemppasi minuakin ja sain viimein vaadittua itselleni hoitoa, josta oikeasti olisi jotain apua. Siitä tilanne alkoikin parantua, sain kunnon lääkkeet ja mielialani koheni vauhdilla.

Ei anneta kiireen ja arjen viedä meidän ajatuksia ystävistämme.

Minulle merkitsee sanomattoman paljon tuo tuki, jota tuolloin häneltä sain. Voin sanoa, että ilman sitä olisin ihan varmasti romahtunut henkisesti niihin kipuihin ja ahdistukseen. Myös fyysisen kivun sietäminen on helpompaa, kun on luottamusta tulevaisuuteen. 

Muista ystävääsi ystävänpäivänä mutta myös kaikkina muina päivinä. Näytä, että hän merkitsee. Ystävän tuki hädässä on mitä tärkein apu. Mutta myös tavallisessa arjessa kannattaa osoittaa, että arvostaa toisen läsnäoloa. Ei anneta kiireen ja arjen viedä meidän ajatuksia niistä tärkeimmistä –  ihmisistä, jotka välittävät.

Kiitos.

 

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo Facebook-sivujani?

 

Kuva: Panu Pälviä

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Huhtikuu
Tammikuu
2017