Kirjoitukset avainsanalla yksinäisyys

Ilta-Sanomilla on teemaviikkona yksinäisyys. Koko viikon ajan kirjoitetaan yksinäisyydestä, yksin jäämisestä, lasten kokemasta yksinäisyydestä ja yksinäisyyden kokemuksista. Yksinäisyys tuntuu todellisena kipuna ja lamauttaa joskus kokonaan toimintakyvyn ja se koskettaa monia.

Olen yksinäinen ihmisten keskelläkin.

Vähemmän puhutaan yksinäisyydestä, joka tuntuu ihmisten keskelläkin. Silloin kyse on tunnepuolen yksinäisyydestä, ei konkreettisesta yksin olemisesta. Olen aina kokenut olevani erilainen kuin muut. Tämä on johtanut siihen, että tunnen olevani sopimaton joukkoon ja vähän omituinen. Hyvin pian aikuistumisen jälkeen huomasin, että tunnen olevani ulkopuolinen vähän kaikesta ja kaikista.

Saatan istua keskellä puheensorinaa ja kaveriporukkaa, kuunnella heitä, hymyillä ja naureskellakin muiden jutuille. Sisälläni kuitenkin kuuluu hiljainen huuto: kukaan ei ymmärrä minua! En kuulu tähän joukkoon! Haluaisin kuulua mutta en kuulu. Katselen keskenään keskustelevia ystävyksiä, naureskelevaa miesporukkaa ja kikattelevia tyttöporukoita. Kyynel vierähtää silmäkulmastani. Mihin porukkaan minä kuulun?

Olen yksinäinen vaikka minua ympäröi ystävällisten ihmisten joukko. Yksinäisyyteni on vahva tunne, ei konkreettinen olotila. Ja siitä on vaikea päästää irti. Siihen tottuu ja sen hyväksyy; ehkä minun on tarkoitus olla yksinäinen.

Etä-äitiys luo yksinäisyyttä.

Äitiys on ollut minulle aina yksinäinen juttu. Ensiksi minusta tuli parikymppinen yh-äiti. Siinä missä kaverini jatkoivat opiskelujaan, minä jäin kotiin vauvan kanssa. Siinä missä muut äidit hiekkalaatikolla keskustelivat, milloin miehet tulevat kotiin töistä, hoitavatko miehet tarpeeksi vauvoja tai mitä perhe aikoo tehdä viikonloppuna, minä mietin, miten vauvani kanssa jälleen menisin yksin kotiin. Olin yksin ja yksinäinen.

Olin juuri päässyt eroon siitä tunteesta, että olen liian kummallinen lukioporukkaan, kun yksinhuoltajuus löi vasten kasvoja uuden yksinäisyyden kauden. Tästä päästyäni jäin etä-äidiksi. Tuohon aikaan ei puhuttukaan mistään etä-äitiydestä, ei juurikaan edes etävanhemmuudesta tai sen mukanaan tuomista tunteista ja yksinäisyydestä. En kertonut kovinkaan usein, että poikani oli muuttanut isänsä luokse. Äitiyteni oli jälleen yksinäistä.

Peitän yksinäisyyden hymyyn.

Kun yksinäisyyteni itkettää eniten, minä hymyilen. Harva arvaa, kuinka yksinäinen olen. Olen aina niin iloinen ja reipas, se koko porukan naurattaja ja kikattelija. Voin istua illanistujaisissa kuuntelemassa muiden suunnitelmia jatkoiltaa varten, suunnitelmia miten he menevät aamulla brunssille perheensä kanssa, miten töissä on huomenna jotkut kehittämispäivät. Istun ja siemailen viinilasistani vaaleaa juomaa ja katson muita: tiedättekö, miten yksinäiseltä minusta juuri nyt tuntuu?

Yksinäisyys ei ole pelkästään yksin elävien juttu. Monet parisuhteessa elävät, vauvavuotta elävät äidit, perheenisät, yksinhuoltajat, ystäviä omaavat, nuoret ja lapset ovat yksinäisiä. On hyvä, että yksinäisyydestä puhutaan, jotta tabuus ja häpeän leima sen ympäriltä vähenisivät ja ymmärrettäisiin yksinäisyyttä kokevia paremmin.

Tunnetko, että olet yksinäinen? Ilta-sanomat listasi väyliä, mistä voit pyytää apua yksinäisyyteen.

 

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo Facebook-sivujani?

 

Kuva: Panu Pälviä

Kommentit (5)

Askeleita isyyteen

Minulla oli vuosia kestänyt jakso elämässäni, jonka aikana koin samanlaisia tunteita. Olin porukan pelle ja naurattaja, hyvällä tuulelle ulospäin. Mutta sisällä tuntui, että on ajautunut sivuraiteelle. Ja usein kaveriporukan illanvietossa, ystävien keskellä saattoi tuntua, että on ulkopuolinen. Kirjoittelin tästä ajasta omassa blogissani. ja kuvasin sitä sanalla "ydintalvi". Omassa elämässäni tapahtui muutoksia, ja nyt tuntuu paljon paremmalta. Yksinäisyydestä pitäisi puhua enemmän. Se on vaiettu asia ja kuten kerroit yksinäisyyttä voi kokea vaikka  ympärillä olisi ihmisiä. Kiitos kirjoituksestasi. 

Jantunen Tuuletuksia-blogi

Olen miettinyt tätä yksinäisyyden teemaa paljon, kun tajusin, että elämä oikeasti saattaa yllättää kenet tahansa koska tahansa. Luulet, että kaikki on hyvin ja mitään pelkäämättä ajattelet näin jatkuu elämän loppuun asti. Seuraavassa hetkessä olet menettänyt ympäriltäsi kodin ja miltei kaiken sen sisältä.
Meillä on meneillään talokatastrofi ja asumme nyt vuokralla evakossa. Tämä on ollut niin romahduttavaa ja haastavaa meille perheen aikuisille, että meistä ei ole ollut lohduttamaan toisiamme. Kumpikin yrittää parhaansa, mutta yksinäisyyden tunne on sanoinkuvaamaton, varsinkin, kun Suomessa näissä tilanteissa on todella vaikea saada apua mistään muualta, kuin isolla rahalla maksetuilta lakimiehiltä.
Onneksi on blogi, sinne puran paljon ajatuksia ja sinne dokumentoituu tämä meidän yllättävä matka. JÄnnä tunne muuten, miten kirjoittaminen auttaa yksinäisyyden tunteeseen. Varsinkin, jos joku lukee ja kommentoi.

Hyvää kevään odotusta <3
-J.

Poh-diskeleva

Kyse lienee emotionaalisesta yksinäisyydestä. Minullakin se on ollut vallitseva olotila nuoruudessa. Yllättäen se on lievittynyt iän myötä kun olen perustanut perheen. Perheen kanssa en ole yksin. Mutta yksinäisyyden kokemukset voi olla hurjia, itselläni olisi vaikeaa selvitä masentumstta tuollaisista kokemuksista.

Isivuosi

Minulle tämä yksinäisyys on hämmentävä teema. Olen niitä, jotka viihtyvät itsekseen, enkä tunne tarvetta kuuulua joukkoon.
Nuorena jo olin porukoiden erakko, eikä se häirinnyt. Toki harrastukset toivat sosiaalisia kontakteja, mutta silläkin saralla yksilölajit valikoituivat luontevasti minulle.
Näin koti-isänä huomaan, etten kaipaa aikuista seuraa. Viihdyn mainiosti tytön ja koiran kanssa.
Ymmärrän tuon monien kokeman, ahdistavan yksinäisyyden jollain tasolla. Toisaalta tämä tematiikka hämmentää, kun en saa otetta siitä, että yksinäisyys on niin ahdistava.
Mietin myös tämän teemaviikon myötä sitä, olenko koskaan ollut yksinäinen. Aina paljon omissa oloissaan, mutta kun siinä viihtyy, niin onko silloin yksinäinen?

Mukavaa ja aurinkoista kevään jatkoa!

Askeleita isyyteen

Hyvä kommentti. Yksinäisyys ja yksinolo ovat eriasioita. Voi olla yksin, mutta ei yksinäinen. Määrittävää on juuri se oma kokemus tilanteesta. Aivan kuten voi olla yksinäinen myös ihmisjoukon keskellä. 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kosketuksen kaipuu. Himo. Halu. 

Halu tuntuu iholla, se polttaa. Sisuskaluihin sattuu. Kaipaa niin paljon. Jotain. Ei osaa ihan sanoa mitä, mutta jotain.

Iho kaipaa toisen ihon kosketusta. Hentoa sipaisua, rajua otetta. Huulia huulilla, huulia joka paikassa. Maistamassa elämän nälkää.

"Olet kaunis, olet ihana, olet upea, olet nauravainen, kuka sinua ei haluaisi, saat kenet vain."

Sanat kaikuvat tyhjässä tilassa. Sanat ovat turhia, kun on yksin. Yksin huoneessa, katsellen kattoa. Katto katsoo takaisin. Se näkee tuon kaipauksen. Se kaipaus leijuu ilmassa väkevänä.

Kaipaa. Ihminen kaipaa toista ihmistä. Kaunista, rujoa, rajua tai epävalmista. Mutta ihmistä. Ihminen osaa koskettaa. Aikuinen ihminen, kun pikkuinen lapsi-ihminen jo nukkuu. Kaksi aikuista, kosketus. Äiti makaa sängyllään. Kyynel valuu pitkin poskea, poskelta se tipahtaa lakanalle. Siitä se kuivuu pois. Mutta halu ja kaipaus eivät kuivu.

Se kasvaa ja kasvaa. Hento sormen sipaisu saa värähtämään. Mutta se on vain oma kaipaava kosketus.

Suudelma huulilla, kädet kaulalla, käsivarret ympärillä, vaativina ja hellinä. Toisen ihmisen hengitys, joka kertoo: olet haluttu, olet kaunis. Kaipaus kuulla nuo sanat. Kosketuksen kaipaus.

Silmät suljettuina, valot sammutettuina. Mieli juoksee kohti tuota taivasta, joka on vain kuvitelmaa, kaunista kuvitelmaa. Kaunis kuva, voisiko se toteutua. Kävelet niityllä, aurinko paistaa, toisen katse. Katseessa paistaa hymy. Juokset kohti. Halaus, kädet ympärillä lupaavat tulevasta. Kauniista ja kiihkeästä. Hymyilet takaisin.

Muistot ja toiveet sulautuvat keskenään. Sinulla on ollut paljon. Sinulla voi olla vielä paljon.

Kosketuksen kaipaus.

Nukahdat. Kyynel on kuivunut lakanalle.

********************************

Facebook-sivuni

 

Rakkaudesta Sanottu kirjoittaa kosketuksesta: "Kosketus. Tapa, jonka avulla voimme tervehtiä, onnitella ja lohduttaa, rakastaa, myötäelää tai rohkaista. Koskettamalla toista viestimme itsestämme sanoja enemmän." Kosketus on jotain, jota ihminen tarvitsee. Lue koko teksti täältä: Kosketuksen voima

 

Kuvituskuva:Pixabay

 

 

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

"Miksi sä luuhaat siellä somessa ihan koko ajan?"

Näin sanoi minulle taaperoni isä, kun olin raskaana. Niin, mitä minä luuhasin siellä koko ajan?

Minulla sattui olemaan aika kamala raskaus. Raskausviikosta 15 asti makasin sängyssä kivuissa ja supistusten kourissa. Valehtelematta. Minun päivieni pelastus oli jo alkuraskaudesta löydetty facebook-ryhmä, jossa saatoin jakaa raskauden ilot ja surut. Minun kohdalla usein ne surut. Ilman heidän tukeaan en olisi tuota raskautta selvinnyt pitkiä päiviä yksin, sängyssä ja kivuissani. Tämä facebook-ryhmä on edelleen voimissaan. Meitä on noin 100 äitiä, jotka jaamme elämäämme äiteinä ja naisina. Kiitos teille. Pelastitte mielenterveyteni. (Lue tarinani Lapseton mamma mammaryhmässä)

"Minun päivieni pelastus oli jo alkuraskaudesta löydetty facebook-ryhmä."

Facebookissa on jos minkälaisia mammaryhmiä. On paikallisryhmiä, vinkkiryhmiä, raskausryhmiä, imetysryhmiä, teinien äitien ryhmiä, vauvaryhmiä, erityislasten vanhempien ryhmiä ja niin edelleen. Vertaistuki on verratonta ja sitä saa helposti. Näissä ryhmissä kannattaa aina tietenkin pitää mielessä, että omat lapset saa ja kannattaa kuitenkin kasvattaa niin kuin itse näkee parhaimmaksi eikä alkaa vertailemaan liiaksi muiden lasten kanssa. Siinä voi menettää mielenterveytensä nopeasti. 

Minulle tärkeä vertaistukiryhmä on reumasairaiden vertaistukiryhmä. (Miten lapseni suhtautuvat sairauteeni?) Kukaan muu ei ymmärrä yhtä hyvin oireitasi ja kipujasi kuin sellainen henkilö, joka itse käy samaa läpi. Vertaistukiryhmä on ollut minulle todella tärkeä ja siellä on myös muita nuorehkoja reumasairaita, jotka ymmärtävät työelämän ja lastenhoidon ajoittaisen vaikeuden, kun sairastaa reumasairautta.

Lähes joka sairaudelle on oma vertaistukiryhmänsä. Etsi rohkeasti omasi.

Sitten on eroperheiden tukiryhmä, jossa voi jakaa eroonsa ja yksinhuoltajaelämäänsä liittyviä ajatuksia ja huolia. Tämä ryhmä on ollut äärimmäisen tärkeä minulle ja olen voinut tukea myös muita suruissaan ja ongelmissaan.

Yksi tärkeä ryhmä on ollut narsistien uhrien vertaistukiryhmä. Tuollainen kokemus on sellainen, jota ei voi ymmärtää kukaan muu kuin henkilö, joka on itsekin käynyt saman läpi ja kokenut samanlaista alistamista. Facebookista löytyy myös alkoholistien uhrien vertaistukiryhmiä, väkivaltaa kokeneiden ryhmiä ja monia muita vertaistukiryhmiä, joista saa tukea ja tietoa, jota kaipaa.  

Lue tarinani: Kupla, joka hajosi ja Kuolemanvaarallinen ote.

Tietenkin on myös meidän etä-äitien oma ryhmä. On myös vuoroviikkovanhempien ryhmä, yksinhuoltajien ryhmiä ja niin edelleen.

Muita ryhmiä missä olen, ovat lastenvaatekirpputorit, ne ovat minulla ahkerassa käytössä. Lastenvaatteet ovat älyttömän kalliita ja en näe järkeväksi ostaa kaikkea uutena. Olen ostanut lähestulkoon kaikki taaperoni vaatteet facesta. Jokaiselle lastenvaatemerkille on melkeinpä oma ryhmänsä. Kannattaa etsiä omansa, joka miellyttää. Myös melkein jokaisella kaupungilla ja kaupunginosillakin on omia kirpputoriryhmiä, jolloin tavaran voi hakea myyjältä, jolloin postikulut jäävät pois hinnasta. Todella edullista!

Lisäksi on monenlaisia julkisia tai suljettuja elämänhallinnan, positiivisuuden ja elämänviisauksien ryhmiä. Kuulostaa ehkä kornilta, mutta olen saanut niistä paljon iloa ja tukea välillä raskaaseen elämääni.

Kannattaa tutustua facebookin hurjan laajaan ryhmätarjontaan samalla pitäen kuitenkin mielessä, että netissä voi kuka vain sanoa lähestulkoon mitä vain, joten kaikkea ei kannata uskoa tai luulla totuudeksi. Mutta niinhän se on ihan muussakin elämässä.

Tietenkään koko elämäänsä ei kannata elää facebookissa ja sosiaalisia suhteita pitää pitää yllä ihan livenäkin. 

Aina ei kuitenkaan jaksa tai voi lähteä ulos ja etsimään ihmisiä, jotka ymmärtävät. Joskus on myös helpompi puhua netissä vaikeista asioista kuin kasvokkain jonkun vieraan kanssa.  

Niin, ja onhan siellä sinkkuvanhempien ryhmiä ja muita sinkkujen ryhmiäkin. Hih. Olen joissakin niissäkin. Kyllä. En ehkä kovin vakavin mielin, mutta olenpa kuitenkin. Jos Tinder ei satu kiinnostamaan..

Lue somettamisen hassuudesta Jyllannin suomineidon upea kirjoitus maagisesta plim-äänestä!

Facebookaten, Etä-äiti

Ja tässä minun facebook-sivuni

Kuvituskuva:Pixabay

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

"Missähän H on, kun ei ole kirjoitellut pitkään aikaan. Huhuu, oletko kunnossa?"

Mammaryhmässäni kysellään perääni. 

Olen ollut taaperoni raskaudesta asti jäsenenä eräässä äitiryhmässä facebookissa.  Ensin jaoimme raskauden ilot ja surut, sen jälkeen synnytyksen odotuksen jännityksen, synnytyskertomukset, vauva-ajan valvomisineen ja tissiraivareineen, lasten kasvun ihmettelyn. Sittemmin ryhmäläisille on syntynyt lisää lapsia, jotkut ovat menneet töihin, jotkut eronneet, elämä jatkuu nyt taaperoiden kanssa.

"Mammaryhmässäni kysellään perääni."

Olen nyt ollut viikon ilman lapsiani, toinen vielä edessäpäin. Mammaryhmän keskustelut pyörivät taaperoraivareissa, työn ja lapsenhoidon yhteensovittamisessa, yhteisissä perhelomissa, vauvan ja taaperon suhdekriiseissä ja niin edelleen. Jotkut odottavat innolla plussaamista, toiset pettyvät kuukautisiin.

En kuulu joukkoon. Tai siltä tuntuu. Toki kuulun joukkoon, olen ollut koko ryhmän ajan sen yksi aktiivisimmista jäsenistä, yllättäin, persoonani tuntien. Mutta olen auttamattomasti ulkona lapsiperhearjen kuvioista. Tuntuu, kun leijuisin jossain ryhmän ulkopuolella ja lukisin noita tekstejä jonkun toisen äänellä.  Kuvia puistosta, matkoilta, vesileikeistä. Itse pyysin taaperoni isältä kuvaa lapsestani, ikävä on valtava. Laitoin sen kuvan mammaryhmään. Täällä minä olen. Mutta ei minulla ole oikein mitään sanottavaa nyt.

 "Olen auttamattomasti ulkona lapsiperhearjen kuvioista."

Kamalan raskasta tämä vuoroviikko/etä/sinkkuäiteily. Aina on joku tilanne päällä, muutos edessä. Ei ole sellaista arkeen rauhoittumista. Tätä se tulee olemaan jatkossakin, lomien jälkeenkin. Joka toinen viikko kuulun mammaryhmän kuvioihin vahvastikin, toisella viikolla katson itkien toisten laittamia kuvia lapsistaan. Itse laitan viestin lapsen isälle: voitko laittaa kuvaa, jooko. Yleensä se kuva onneksi sieltä aina tulee.

Jyllannin suomineito kirjoitti oivan kirjoituksen Joukossa yksinäisyys tiivistyy. Sitä on entistä yksinäisempi isossa porukassa, jos ei tunnu kuuluvansa joukkoon. Tältä minusta vähän nyt tuntuu. Mammaryhmäläiseni hoi, täällä olen, en vain jaksa intensiivisesti seurata lapsijuttuja silloin, kun en ole lapsieni kanssa. Ikävä vain iskee niin valtavalla voimalla, ettei sitä aina jaksa kantaa. On helpompi vetäytyä vähän taustalle, odottelemaan.

Odottelemaan, että minullakin on taas lapseni luonani. 

Hyvää alkanutta viikkoa, terveisin Etä-äiti

Seuraathan jo facebook-sivujani?

Kommentit (5)

Kati mammaryhmästä

Rakas mammaryhmämme Helka ❤ ilman sinua ryhmämme ei olisi sama.. Siksi kai perääsi huutelenkin. Mutta ymmärrän nyt paremmin miksi haluat välillä vetäytyä ja olla taustalla, sinulla on tietenkin täysi oikeus siihen. Tee mikä parhaalta tuntuu, mutta muista, että olet etäisellä viikollakin "meijän Helka" ja aina yhtä tärkeä vaikka kuulumiset ei silloin olekaan lapsipainotteisia.

Etä-äiti
Liittynyt10.5.2017

Kiitos ihana Kati <3 koetan panostaa ja etäviikoillakin kirjoitella enemmän. Olette ihania!

Terveisin, Etä-äiti

Tiiu999

Hei, täällä toinen samanlainen kahden lapsen mamma. Minulla lapset ovat viikonloput. Monesti samalainen olo, että ei oikein kuulu samaan "kokoaikaäitien" porukkaan ja kun joku kuulee minulla olevan lapsia ja että olemme eronneet lasten isän kanssa, niin ensimmäisenä usein kysytään, kuinka usein lapset käyvät isällään. On todella inhottavaa vastata, että itse asiassa lapset ovat viikot isällään ja ovat minulla viikonloput. Jotkut ovat hyvin ymmärtäväisiä ja toiset ei voi yksinkertaisesti ymmärtää miten olen ns.hylännyt lapseni. Lapsilla on mitä parhain isä ja isällään aivan ihana uusi perhe ja lapsilla on hyvä olla siellä kodissa myös. Koen että nykyinen tapaamisjärjestely on tällä hetkellä hyvä ja pitkän välimatkan vuoksi ei vuoroviikoin edes onnistuisi. Mutta tämä on monesti melkoista selittelyä muille. Mutta onneksi sitä itse tiedetään mikä tilanne on lapsille paras ja että yhtä rakastavia ja hyviä äitejä ja isiä me etä-vanhemmat olemme myös.

Etä-äiti
Liittynyt10.5.2017

Pitää vain rohkeasti sanoa miten asiat on. Ja itse tiedämme, että meidän perheellä on hyvä näin. Tuo inhottavuuden tunne kun joutuu selittelemään kertoo siitä, että yleinen mielipide on vielä etä-äitejä vastaan ja me tiedämme sen. Hyvin samanlaisia ajatuksia sinulle kuin minullakin. Tsemppiä teille ja ihanaa kesän loppua!

Terveisin, Etä-äiti

Jyllannin suomineito
Liittynyt2.5.2017

Erosin omasta mammaryhmästä vuosi sitten. Joskus se harmittaa. Voi pitää myös vaan taukoa ja olla aktiivinen taas kun se tuntuu hyvältä❤

Med venlig hilsen, Terhi.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Huhtikuu
Tammikuu
2017