Kirjoitukset avainsanalla Bloggaaminen

Vastaan nyt moniin kysymyksiin koskien elämääni. Kuva: Panu Pälviä

Kuka oikein on Etä-äiti, tämän blogin kirjoittaja? Nyt sen kerron. Sain ihanalta MormuskaMutsilta haasteen täyttää sähköisen ystäväkirjan ja nyt vastaan kiertelemättä ja totuudellisesti näihin kohtiin. Eikun menoksi.

Bloginimeni tarina: No tämä on aika selviö varmastikin. Olen etä-äiti esikoiselleni.

Perusjuttuja

Siviilisäätyni: Että onko neiti neiti vain naitu neiti? Lienee pitää raksia kohta eronnut. Viimeisin sinkkuuntuminen tapahtui kesän alussa.
Asumismuotoni: Kaksiossa pienkerrostalossa. Tykkään.
Ammattini: Kaupanalan tradenomi sekä uskonnon ja historian aineen opettaja (teologian maisteri)
Työpaikka: Järjestöalan työ
Kiinalainen horoskooppini: En minä tiedä. Apina varmaan.
Harrastukset: Kirjoittaminen

Kirjoittaminen on minun intohimoni. Kuva: Panu Pälviä

Syvällistä

Periaatteeni: Elämän perusta on itsensä rakastamisssa.
Maailmankatsomukseni: Jokainen eläköön minkä vakaumuksen tai hihhuloinnin mukaan tahansa, mutta toiselle sitä ei tarvitse alkaa tyrkyttää.
Pohdin: Usein sitä kuka olen, mihin olen menossa ja miksi elämässä tapahtuu sitä, mitä tapahtuu.
Vihaan: Ennakkoluuloja. Joko sanoin ennakkoluuloja? Ja mustavalkoisuutta.
Halveksin: En ehkä enää mitään. Tai sitten ehkäpä kuitenkin rasisteja.
Pyrin: Elämään itseni näköistä elämää.
Rakastan: Lapsiani. Ja kirjoittamista. Tässä järjestyksessä.
Haaveilen eniten: Tämä oli, että omasta kirjasta, mutta se onkin jo tulossa. Joten haaveilen, että löytäisin tyyneyden.
Tarvitsen: Omaa tilaa, aikaa kirjoittaa, kahvia.
Pelkään: Pelkään usein, että menetän lapseni.
Kaipaan: Nuoruutta, jota en saanut kunnolla elää.
Murehdin: Tosi paljon kaikkea. Yleensä, että milloin kaikki menee pyllylleen.
Kerään: Muumimukeja. En saanut sitä uutta. Koska nettikauppa kaatui. Itkin.

Lempi-

värini: Vaaleanpunainen
vuodenaika: Syksy
eläin: Hevonen. Toisaalta vompatit ovat todella söpöjä
kirja: Tosi vaikea sanoa. Ehkä Kjell Westön "Missä kuljimme kerran" tai Riikka Pulkkisen "Raja" 
elokuva: Titanic ja Brokeback Mountain
musiikkilaji: Suomipop
numero: Hä?
asia minussa: Herkkyys
ruoka: Pizza
juoma: Kahvi
lomakohde: Rooma ja Italia yleisemminkin.
tuoksu: Tuoksu sateen jälkeen.
kasvi: En yhtään kyllä tiedä.
säätila: Alkusyksyn viileät illat. Eli mitä juuri nyt on.
tapa viettää vapaailta: Kirjoittaminen

Aion ensi kesälomani viettää Italiassa. Kuva: Koti-iskä88

Kysymyksiä

Pidätkö työistä vai pojista? Minulle ei ole sukupuolella väliä. Ei, puhutaan sitten ystävyys- tai parisuhteesta.
Onko sinulla salaisuuksia? On minulla paljonkin. Suurimpia salaisuuteni elämässä selviytymiseen on, että älä mieti, mitä muut ajattelevat, vaan tee. Ja rakasta itseäsi. Sillä pääsee jo pitkälle. 
Onko sinulla valkolakkia? Kuvainnollisesti löytyy, konkreettinen pipo on hävinnyt johonkin.
Millainen oli ensimmäinen tatuointisi tai lävistyksesi? Ensimmäinen ja ainoa tatuointini on alaselässä ja siinä on esikoiseni nimi ja syntymäpäivä.
Mitä tilaat baarissa? Valkoviiniä.
Poltatko tupakkaa? Lopetin yli kaksi vuotta sitten. Yksittäisiä henkosia vedän silloin tällöin.
Omistatko eläimiä? En. Minulla on ollut vain yksi kotieläin, koira, joka kuoli monta vuotta sitten.
Onko sinua siunattu parhaalla ystävällä? Minulla on pari todella läheistä ystävää. Se on siunaus.
Mitä muuttaisit itsessäsi? Pitäisi uskoa itseensä vielä enemmän ja lopettaa turha skeptisyys.

Elämässä pitää uskoa itseensä. Kuva: Panu Pälviä

Kerro jotakin siitä kun...

olit 10-vuotta nykyistä nuorempi: Elämäni yksi vaikeimmista aikakausista alkoi juuri tuolloin. Mutta kaikesta voi selviytyä!
viimeksi koit romanttisen hetken: Noin vuosi sitten.
viimeksi sait jonkun nauramaan oikein makeasti: En muista, ehkä en ole ollut kovin hauskaa seuraa viime aikoina.
joku kehuu sinua taitavaksi: Kiitän ja usein olen samaa mieltä. Kehuja pitää osaa ottaa vastaan.
teet itsellesi lounasta: En tee. Ostan töistä.
sinulla viimeksi oli kotoisa olo: Aina lapsieni kanssa. Kun he molemmat makoilevat sängyssäni ja juttelemme, siinä on paras.
lausut kehuja: Minä en imartele, mutta tapana on antaa positiivista palautetta aina kuin mahdollista.
viimeksi luit jotakin syvällistä: Luen aika paljon syvällisiä kirjoja. Elämäntarinoita ja -kohtaloita.

Siinäpä olikin tietoa minusta kerrakseen. Voit halutessasi kopioida nämä ja haastaa ystävän kirjoittamaan vastaukset!
Minä haastan Satua vai totta -blogin, Elämältä kaiken sain -blogistin, Colour Outside the Linesin ja Kivakuplan täyttämään sähköisen ystäväkirjan.

Lue myös:
MormuskaMutsin paljastukset
Koivulan emännän vastaukset

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (3)

Vierailija

Ymmärsin aiemmasta blogikirjoituksestasi, että olisit lopettanut tupakoinnin kokonaan. Ilmeisesti näin ei kuitenkaan ole.  Oletko pohtinut, voivat  "yksittäiset henkoset" lipsahtaa jossain vaiheessa taas satunnaiseksi tupakoinniksi, eli merkitä ainakin osin paluuta vanhaan? Ymmärsin, että et aiemminkaan ole välttämättä polttanut kovinkaan paljon, vaan olet säännöstellyt sitä tiettyihin tilanteisiin.

Etä-äiti
Liittynyt10.5.2017

Moikka! Kyllä, tiedostan, silti ajattelin kirjoittaa rehellisesti tuon tilanteen. Ja silloin kuin poltin, tosiaan poltin aika vähän. Nykyään se halu polttaa on noissa samoissa tilanteissa ja usein ajattelen, että vetäsenpä henkoset, mutten kuitenkaan vedä. Tupakoinnin lopettamisen jälkeen olen pari kertaa maistanut. En tunne kuitenkaan että polttaisin jälleen, koska se ei tuntunut yhtään hyvältä ja lopetin yhteen vetäisyyn. 

toki tiedän, että yhdestä voi tulla kaksi ja kohta poltan taas, mutta tunnen itseni, ja ei yhtään tee mieli polttaa tai aloittaa uudelleen.

Kiitos rehellisestä kommentista.

Terveisin, Etä-äiti

Vierailija

Kyllähän se parisuhteesta paljon kertoo, jos edellisin romanttinen hetki on vuoden takaa...

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Teen nykyään sitä, mitä rakastan eniten, eli kirjoitan. Kuva: Panu Pälviä

Kirjoitan todella avoimesti etä-äitiydestäni, vaikeista parisuhteistani, eroistani, masennuksestani, sairaudestani, pojistani ja perheestäni. Olen törmännyt keskustelupalstoilla ja kommentoinnissa ihmettelyyn, miksi tienaan näin räikeästi rahaa perheelläni? Ja nyt vielä julkaisen kirjankin muiden eroista; eikö minulla ole enää mitään rajaa? Miksi ihmisten vaikeuksilla pitää tienata?

Blogini tarkoitus on ollut alusta asti vertaistuki ja sitä se on edelleen

Huomasin heti alusta asti, että eroista ja etävanhemmuudesta kaivataan puhetta ja vertaistuen tarve oli valtava. Vielä valtavammaksi kasvoi oma vertaistuen tarpeeni. Oli ihanaa kuulla, etten ole yksin tunteideni ja vaikeuksieni kanssa.

Tärkeintä on ollut kuitenkin, että poikani arvostaa kirjoituksiani ja haluaa, että näistä asioista puhutaan. Siksi koemme, että blogini on enemmän hyödyllinen kuin haitallinen meidän perheellemme. Me haluamme näyttää, että eroperhekin on tavallinen perhe, ja että oikeastaan tavallinen perhe on käsite, mitä ei ole olemassakaan.

Me haluamme näyttää, että eroperhekin on tavallinen perhe, ja että oikeastaan tavallinen perhe on käsite, mitä ei ole olemassakaan.

Koska blogini kasvoi hyvin nopeasti, pääsin myös nopeaan tahtiin Vauva.fin bloggaajaksi. Jo tuo nopeus kertoo osaltaan, että näiden asioiden puhumisella on tarve, ja minä olen täyttänyt osittain tuon tarpeen. Välillä blogini on suoranainen henkireikä itselleni mutta myös monelle lukijallenikin. Joskus tuntuu, että on pakko päästä äkkiä kirjoittamaan tunteet ulos. Se helpottaa. Ihanaa on ollut myös huomata, että se auttaa muitakin. Siksi haluan kirjoittaa blogiani.

Kirjoittaminen on aina ollut unelmani ja jos siitä vielä saa rahaakin, on se valtavan upea asia, jota en aio hävetä

Ja miksi pitäisikään hävetä? Monet taiteilijat tekevät työtänsä rakkaudesta lajiin, eikä runoilijoita, taidemaalareita tai vaatesuunnittelijoita haukuta siitä, miten he kehtaavat tienata osaamisellaan rahaa. Bloggaamista ei koeta samalla tavalla taiteeksi kuin muita taiteellisia ammatteja, mutta itse pidän kirjoittamista samaan kategoriaan kuuluvana kuin nuokin. Teemme bloggareina sitä, mitä rakastamme, ja jos siitä voi tehdä elantonsa, en ymmärrä, miksei niin saisi tehdä.

Monet taiteilijat tekevät työtänsä rakkaudesta lajiin, eikä runoilijoita, taidemaalareita tai vaatesuunnittelijoita haukuta siitä, miten he kehtaavat tienata osaamisellaan rahaa.

Kirjoitan blogiini ainoastaan niitä asioita, jotka koskettavat itseäni, ja jos ne koskettavat poikaani, kysyn häneltä, mitä saan kirjoittaa. Siksi en toisilta kysymättä tahkoa ongelmillamme rahaa. Näen asian ennemminkin niin, että uskallan puhua asioista, jotka koskettavat monien muidenkin elämää. Ja näin saadaan keskustelua ja vertaistukea aikaan. Ja se on meille hyvin tärkeää.

En sano, että kenenkään pitäisi väkisin kertoa omista ongelmistaan ja koettaa saada niin huomiota. Tunnettuus ja suuret lukijamäärät tulivat blogini aloittamisen jälkeen sivutuotteena. Blogini tarkoitus on ollut aina ja on edelleen purkaa tuntoja, auttaa muita ja keskustella muiden samoja asioita kokeneiden kanssa.

Lue myös:
Mitä poikani ajattelee siitä, että äiti hilluu mediassa kertomassa perheestään?
Miksi en bloggaa kaikista perheeni jäsenistä?
Miksi etä-äiti -blogi?

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (3)

N i n n n u

Olen juuri eroamassa puolisostani, ja surussa, pettymyksessä, keskustelut ammattiauttajilla käytyämme ei erosaa tukeminen nyt ihan ovista ja ikkunoista tulvi sisään. Osa sukulaisistani vaikenee, sillä asia on heille niin kova tabu.

Sinun postauksesi ovat tsempanneet siinä, että elämä jatkuu ja minä, lapseni ja puolisoni selviämme uudenlaisena perheenä eron jälkeenkin. Erojen moralisointi taustoista tietämättä tai tietäen ei auta ketään muuta kuin moralisoijaa saamaan itselleen hyvän mielen muiden kustannuksella. Jos sitäkään.

Esimerkiksi käytännön postauksesi raha-asioiden seurannasta excelillä oli hyvä, konkreettinen vertaistuen postaus. Käyttämäni Dansken työkalu on niin kömpelö, että melkein parempi luoda itse simppeli pohja!

Haters gonna hate, jatka pää pystyssä sitä mitä teet <3

Stiina

Tuntuu pahalta sinun puolesta, vaikka en sinua tunne. On hyvin helppo tuomita ihminen ja arvostella nimimerkin takana. Olet todella rohkea, kun kirjoitat kipeistä asioista, jopa tabuista omana itsenäsi. Masennusta ei edelleenkään ymmärretä, en varmaan täysin itsekään. Itse elän parisuhteessa, jossa meillä on yhteiset lapset. Ajatus siitä, että jos tulisi ero ja lapset asuisivat pääosin isällä, pakahduttaa. Silti tekisin sen lasten parasta ajatellen. Sehän on rakkautta, itsekästä olisi ajatella vain itseään. Jatka samaan malliin. Olet tärkeä "sanansaattaja "❤️

Etä-äiti
Liittynyt10.5.2017

Voi kiitos ihanasta kommentista :) ja tosi kiva kuulla, että taulukosta oli oikeasti apua!

Terveisin, Etä-äiti

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Nettissä olevat minusta otetut kuvat eivät kerro ihan sitä koko totuutta.

Bloggaajien elämä voi näyttää somessa täysin erilaiselta kuin mitä se oikeasti on –  kuten ihan kaikkien muidenkin. Somessa on helppoa vääristellä asioita ja kuvia. Bloggaajana teen kuitenkin myös tietoisia valintoja, joissa vähän huijaan teitä lukijoita.

Ajastukset

Olin esimerkiksi viime viikolla lomalla etäpoikani kanssa pari päivää. Silti Facebookissani näkyi muutamia päivityksiä per päivä. Sinne voikin ajastaa julkaisuja kätevästi etukäteen. Käytän useinkin ajastuksia, jos tiedän olevani paljon poissa, koska haluan osoittaa lukijoilleni, että ajattelen teitä ja Facebookissa on teille sopivaa luettavaa poissaollessanikin. Joskus joku onkin kommentoinut, että ainako luuhaan siellä Facessa postailemassa – no, en IHAN aina.

Vaikka kirjoitan hyvin avoimesti itsestäni ja elämästäni, on silti asioita, joita en aina ainakaan heti teille kerro.

Instakuvat

Usein laitan Instagramiin kuvia, joissa sanon nauttineeni päivästä poikani kanssa tai käyneeni lounaalla kaverini kanssa. Nämä tilanteet ovat kuitenkin voineet tapahtua jo pari päivää aiemminkin, ja jostain syystä en ole ehtinyt vain ajoissa päivittämään Instagramia. Myös InstaStoryyn laitan paljon kuvia jälkikäteenkin.

Joskus myös pyydän etäpoikaani poseeraamaan kuvassa ihan sillä ajatuksella, että laitetaan tämä Etä-äidin Instaan. Hänestä en laita someen lainkaan kasvokuvia, joten kuvat pitää sommitella tarkkaan. 

Joskus minulle tulee mielestäni hyvä idea Instakuvaksi, kuten esimerkiksi tämä teinini petauskuva, ja otan tarkoituksella karrikoidut kuvat, jotta ne toimisivat somessa.

 

Miten tää ei näytä nyt ihan samalle.. 😂🙈 #teinit #petaus #etääiti #vauvafiblogit

Henkilön Etä-äiti (@etaaiti) jakama julkaisu

Facebook-päivitykset

Facepäivityksiä teen usein ihan mutu-tuntumalla; sen kummempia ajattelematta. En useinkaan tiedä päivän alkaessa, mitä Faceen tulee päivän mittaan (poislukien nuo ajastukset). Joskus kuitenkin mietin hyvinkin tarkkaan, mitä sisältöä haluan Faceen teille laittaa.

Mietin, mihin aikaan päivästä olisi hyvä postata jokin kuva ja milloin esimerkiksi blogiteksti. Aikaisin aamulla tietenkin toimii paremmin aamumeemit kuin iltaisin. Blogitekstit taas toimivat paremmin iltaisin kuin aamuisin, vaikka olisinkin jo kirjoittanut tekstini valmiiksi aiemmin.

Varsinkin tunnepitoiset päivitykset voivat olla karrikoituja ja toisinaan myös mietin tarkkaan, mitä someen voi kirjoittaa.

Elämäni ei myöskään aina ole ihan sellaista, mitä päivitykset antavat ymmärtää. Varsinkin tunnepitoiset päivitykset voivat olla karrikoituja, tai sitten ne ovat tapahtuneet jo aiemmin, mutta päivitän ne vasta myöhemmin kun pahin tunnekuohu on laantunut. Tunteiden kirjoittaminen Facebookiin on todella herkkä ja henkilökohtainen juttu, ja joskus mietin tarkkaan, mitä sinne voi kirjoittaa. Joskus taas en mieti lainkaan – tunteet on vain pakko päästää ulos ja heti.

Kuvat itsestäni

En aina todellakaan näytä siltä, mitä kuvat Instassa antavat ymmärtää, mutta en silti postaa itsestäni kuvia aamulla, väsyneenä tai ahdistuneena.

Tässä olen yksikseni puistossa ja otan selfien – ei kovin aito tilanne siis:

Henkilökohtaiset asiani

Vaikka kirjoitankin blogiini hyvin avoimesti itsestäni ja elämästäni, on silti asioita, joita en aina ainakaan heti teille kerro. Välillä tuntuukin lukijioiden huijaamiselta, jos kirjoitan blogitekstiä vaikkapa vuoroviikkoisuudesta, vaikka oikeasti mieltäni vaivaavat ihan muut asiat. Uskokaa tai älkää – minullakin toimii jonkinlainen suojaus omaa elämääni kohtaan.

Ja kuinka paljon kirjoitan esimerkiksi työstäni, harrastuksistani, kodin siivoamisesta, kuopuksen nukuttamisesta ja muusta vastaavasta, jota suurimmalta osin päivät ovat – siitä tavallisesta arjesta? En paljoakaan. Mutta olen tehnyt blogini teeman suhteen rajauksen ja joitain asioita elämästäni jää siis väkisinkin pois.

Inspiraation tähän tekstiini sain Big mamas home -bloggarin kirjoittamasta blogihaasteesta Näin valehtelen netissä.
Lue myös: Miksi en bloggaa kaikista perheenjäsenistäni?

Somen maailma ei kerro aina koko totuutta – muistakaa se!

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (1)

Henna | Pölyä Pinnoilla

Hyvä kirjoitus! :)
Some ja blogit eivät kerro koko totuutta. On ihan fiksuakin rajata osa asioista pois, mutta tieten tahtoen oman elämänsä näyttäminen somessa mahtavammalta kuin se oikeasti onkaan ja muut likaisemmat keinot puistattaa hieman...

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Panu Pälviä

Melko pian blogini aloittamisen jälkeen ymmärsin, että tulen saamaan kommentteja ja paljon. Ja ne kaikki eivät ole kannustavia, vaikkakin yli 95 prosenttia ovatkin superihania.

Minkälaiset kommentit loukkaavat?

Kommentit, jotka liittyvät poikaani. Itse sitä kestää vaikka minkälaista, mutta jos kommentit ovat lapsiani halventavia tai arvostelevia, nousevat minun karvani pystyyn. Kenelläkään ei ole mitään oikeutta kommentoida heitä. Vaikka avaan oman elämäni kaikkien arvosteltavaksi, olen jyrkästi sitä mieltä, ettei lapsia saa arvostella missään tilanteessa.

Olen saanut anonyymin kommentin koskien poikaani ja hänen persoonaansa. Se on loukannut kaikkein eniten, ja tiedän myös, että kommentin antaja varmasti myös tuntee perheemme. On siis lähestulkoon naurettavaa antaa anonyymisti tulla päin kasvoja, jos sitä ei uskalla tehdä ihan livenä.

Heidän mielestään repostelen elämälläni törkeästi julkisuudessa.

Kommentit, jotka tulevat tutuilta. Ja tässä nimenomaan tarkoitan negatiivisia kommentteja. Olen myös menettänyt pari tuttavaa blogini aloittamisen jälkeen, koska heidän mielestään repostelen elämälläni törkeästi julkisuudessa. Eräs tuttu kommentoi suoraan, että pojalleni ei ole hyväksi tällainen julkinen asioiden puiminen. En ole sen koommin hänestä kuullutkaan. Kun juuri minut tuntevien toivon olevan heitä, jotka kannustavat. Aina näin ei ole kuitenkaan ollut.

Kommentit, jotka viittaavat minun hylänneen lapseni. Tämä tuli minulle aivan täytenä yllätyksenä; että etä-äitien kuvitellaan olevan lapsiensa hylkääjiä. Olin täysin pöyristynyt ensimmäisen kerran kuultuani tällaista. Tosin nyt olen ehkä jo hieman kovettunut näille kommenteille; koska niitä tulee jo niin paljon.

Kommentit, jotka sanovat, ettei tällaisen pitäisi lapsia saada tehdäkään. Minkälaisen tällaisen? Mitä se tarkoittaa? Näihin ei ehkä totu ikinä. Äitiyteni jollain tavalla kiistetään. Vaikka järjellä tiedän, että aivan hullutuksia tällaiset kommentit ovat, silti ne tuntuvat pahalle. Joka kerta. Rakastan lapsiani niin yli kaiken.

Miten kommentteihin voi reagoida?

Minun lukijani ovat niin ihania, että usein närkästyvät minun puolestani jo ennen kuin itse olen edes huomannut ilkeää kommenttia. Tuntuu, että ympärilläni on kuin ärhäköiden ja tulisten äitileijonien piiri, jotka puolustavat minua tilanteessa kuin tilanteessa. Tämä on minulle blogatessani valtava voimavara.

Nostan joskus kommentteja blogiteksieni aiheiksi, jos koen niiden koskettavan jotain isompaa teemaa, kuten etä-äitien kohtaamia ennakkoluuloja. Näin saan aiheen yleiseen keskusteluun ja samalla itselleni tunteen, että olen kääntänyt ilkeyden voitokseni. Tärkeintä on pitää mielessä, että ilkeät kommentit ovat tarkoitettu loukkaamaan, eivätkä pidä totuutta sisällään.

Tärkeintä on pitää mielessä, että ilkeät kommentit ovat tarkoitettu loukkaamaan, eivätkä pidä totuutta sisällään.

Paras tapa reagoida ilkeilyyn on ymmärtää, että kommentoijaa itseään usein vaivaa jokin asia, minkä takia pitää purkaa paha olonsa kommentoimalla blogiani. Joten pahat sanat loppujen lopuksi on tarkoitettu johonkin täysin muuhun kuin minulle.

Koska kirjoitan todella avoimesti asioista, ymmärrän, että jotkut eivät pidä siitä. Myös jotkut joskus elämässäni mukana olleet ihmiset saattavat kokea katkeruutta, vihaa tai kaunaa minua kohtaan, syystä tai toisesta. Usein tunnistankin heidät kommenttien takaa. Silti toivoisin heilläkin olevan rohkeutta sanoa asiat minulle suoraan; miksi piilotella anonyymiyden takana?

Kovaa päätä tämä bloggaaminen kuitenkin vaatii

Aika kovaa päätä ja paljon kestämistä bloggaaminen kuitenkin vaatii, varsinkin, jos kirjoittaa näin henkilökohtaisesta aiheesta kuin minä; siitä, ettei lapseni asu luonani. Myös avoimet kirjoitukset masennuksesta, ihmissuhteistani, mokailuistani ja toiveistani kirvoittavat useat kirjoittamaan teräviä kommentteja, kuten: toivottavasti ikinä kukaan ei sinun mukaasi erehdy lähtemään, säälin nykyistä miesystävääsi tai toivottavasti et ikinä enää ainakaan tee lisää lapsia.

Olen kasvattanut itselleni entistä kovempaa panssaria, jonka läpi eivät useinkaan enää ilkeilyt pääse tulemaan.

Tämän reilun vuoden bloggaajaurani aikana olen kasvattanut itselleni entistä kovempaa panssaria, jonka läpi eivät useinkaan enää ilkeilyt pääse tulemaan, mutta pehmeät, hoivaavat ja ihanat sanat sen sijaan kiillottavat sitä. Haluankin siksi lopuksi kiittää teitä 95 prosenttia kommentoijistani, jotka aina olette minun tukenani. Arvostan tätä todella paljon.

Lue myös:
Hassuhkoja lukijoiden kysymyksiä, joita olen saanut
Jyllannin suomineito on myös saanut mitä kummallisempia kommentteja, voit lukea niitä tästä.

P.S. Tekstejäni saa kuitenkin aina kommentoida!

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

 

 

Kommentit (3)

Käyttäjä10045
Liittynyt25.2.2018

Minä olen blogien kommenttikentistä huomannut saman ilmiön. Loukkaavia kommentteja löytyy aikalailla. Päädyin myös samaan päätelmään kuin sinä. Näiden tekstien takana on ihmisiä, joiden sisällä on huonoa oloa. Tämä täytyy sitten oksentaa näppäimen välityksellä toisten ihmisten päällä. Minusta sinulla on ansiokas blogi. Avoimia tekstejä. Antavat usein paljon ajattelemisen aihetta, mikä on poikkeuksellista.

Käyttäjä9477
Liittynyt6.2.2018

Mielenkiinnolla luen blogiasi, itse en uskaltaisi kirjoittaa asioista omalla naamallani koska varmasti musertuisin jos saisin ilkeää palautetta tutuilta yms. Mutta elämä nun ei ole täydellistä niin on hyvä että joku uskaltaa puhua vaikeammistakin asioista. Itse tykkään lukea äitiysblogeja joissa puhutaan vaikeista asioista, helpoista asioistahan voi puhua kaikkien kanssa😊

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Huhtikuu
Tammikuu
2017