Kirjoitukset avainsanalla Vanhemmuus

Kuva: Panu Pälviä

Minulta pyydettiin tekstiä, jossa kertoisin, mikä on ihan parasta etä-äitiydessä, koska olen kirjoittanut viime aikoina etä-äitiyteeni liittyen niin surullisia, ikävöiviä, hukassakin olevia tekstejä. Olisi aika jo kertoa, mitä hyvääkin tässä elämäntilanteessani on.

En osaa kirjoittaa tällä hetkellä mitään etä-äitiydestäni, koska olen ihan hukassa äitiyteni kanssa.

Vastasin, etten voi juuri nyt kirjoittaa sellaista tekstiä. Koska olen AIVAN HUKASSA. Niin hukassa, etten ole äitinä koskaan ollut. Minun poikani ei ole enää minun poikani. Hän on täysikokoisen aikuisen pituinen, hänen äänensä ei ole lapseni ääni, hänen vartalonsa ei ole vauvani vartalo. En osaa kirjoittaa mitään etä-äitiydestäni, koska olen ihan hukassa äitiyteni kanssa. Kuka äiti sanoo, ettei tuo minun lapseni näytä yhtään minun ikiomalta lapseltani, en tunne häntä, en enää vietä hänen kanssaan aikaa?

Ja yhtäkkiä ymmärsin aivan järjettömän helpottavan seikan: kaikki muutkin teinien äidit ovat ihan yhtä hukassa, muutkin sanovat noita ihan samoja lauseita. Eräs teinitytön äiti kertoi minulle, että hänen vauvansa näyttää naiselle ja on ottanut hänen pikkutyttönsä paikan, muttei ole kuitenkaan se sama pikkutyttö. Ja kun luin vielä Vauva.fin artikkelin teinin äidistä, joka on suloisesti sekaisin lapsensa kanssa, purskahdin helpottuneeseen itkuun.

En ole mikään friikki etä-äiti – olen teinin äiti ja koen samoja fiiliksiä ja suruja kuin muutkin vastaavassa tilanteessa olevat äidit.

Olenkin ihan tavallinen tavallisen teinin äiti. Olen hukassa, joudun päästämään irti, luopumaan, ymmärtämään, että lapset ovat lainaa vain. Mutta ihan jokainen teinin vanhempi tekee samaa suru- ja irtipäästämistyötä. En ole mikään friikki etä-äiti – olen teinin äiti ja koen samoja fiiliksiä ja suruja kuin muutkin vastaavassa tilanteessa olevat äidit.

Miten ihanaa tietää, ettei ole mikään erikoistapaus tunteidensa kanssa. Että muutkin tuntevat samoin. Olen tavallinen äiti. Se on kauneinta, mitä olen pitkään aikaan tajunnut.

Kiitos, kiitos te muut teinien äidit. Yhdessä tässä samassa veneessä ollaan

Olen äärimmäisen kiitollinen tuosta pyynnöstä kirjoittaa positiivinen etä-äitiys-teksti. Löysin tämän oivalluksen, joka on elämässäni yksi havahduttavimmista ja tärkeimmistä hyvin pitkään aikaan.

Kiitos, kiitos te muut teinien äidit. Yhdessä tässä samassa veneessä ollaan. Ollaan vain hukassa. Kyllä me vielä löydämme äitiytemme; se muuttuu ja on erilaista, mutta yhtä arvokasta kuitenkin.

Lue myös:
Teinin etä-äitinä koen, etten välillä tunne lastani enää ollenkaan
Teinin etä-äitinä ja leikki-ikäisen vuoroviikkoäitinä koen tiettyjä erityishaasteita elämässäni

Onnellisin terveisin, teinin etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: T-A Bech

Minä olen ollut kolme kertaa raskaana. Minulla on kaksi lasta ja en ole saanut keskenmenoa. 

Katsoin kuluvalla viikolla tv-sarjaa, jossa huono-osainen isä tekee raskaan päätöksen: hän jättää vastasyntyneen lapsensa sairaalan lähettyville. Sairaalassa on äiti, joka on synnyttänyt kolmoset, joista yksi on menehtynyt synnytyksessä. Äiti ja hänen miehensä ottavat hylätyn lapsen omaksi lapsekseen.

Tunteita, joita jokainen äiti tuntee, kun on päätynyt vaikeaan ratkaisuun: alkanut raskaus on keskeytettävä.

Tämä kohtaus liikutti minua. Koin myös huonoa omaatuntoa, tunsin surua, menetystä, alakuloa, syyttelyä, vihaa ja monelaisia muitakin varsin sekaisia tunteita. Juuri niitä samoja tunteita, joita jokainen äiti varmasti tuntee, kun on päätynyt vaikeaan ratkaisuun: alkanut raskaus on keskeytettävä.

Omalla kohdallani toinen raskauteni alkoi haastavan elämäntilanteen keskellä. Tein raskaan päätöksen 20-vuotiaana nuorena, jo yhden lapsen äitinä: päätin keskeyttää raskauteni. Abortti ei ole ikinä helppo päätös. Siihen liittyy hyvin paljon tunteita ja vaikeita asioita ratkaistavaksi. Tiesin silloin ja nyt, mitä se tarkoittaa ja mitä vaihtoehtoja minulla olisi ollut. Tunnen myös asiaan liittyvät eettiset ongelmat ja kysymykset.

14 vuoden jälkeen minulla on muodostunut surun tunteita, koska jos nyt olisin samassa tilanteessa, voisin tehdä hyvin erilaisen päätöksen.

Silti en kadu päätöstäni. Mutta nyt, 14 vuoden jälkeen, minulla on muodostunut surun tunteita, koska jos nyt olisin samassa tilanteessa, voisin tehdä erilaisen ratkaisun. En pitäisi lasta, mutta synnyttäisin sen.

Olen miettinyt tätä hyvin paljon. Lapsen antaminen adoptoitavaksi kuulostaa yksinkertaiselta asialta, mutta emotionaalisesti se on varmasti yksi kipeimmistä asioista, mitä äiti saattaa elämässään tehdä. Siksi neuvot, joita aborttiin päätyville äideille annetaan: mikset anna adpotoitavaksi ovat ahdistavia. Oman vastasyntyneen vauvan antaminen pois on tunnekokemuksena varmasti hyvin hyvin rankka. Ei ketään pidä pakottaa sellaiseen. En nuorena pystynyt tekemään sitä. Nyt tunnen, että pystyisin ja haluaisin auttaa lapsettomia vanhempia saamaan elämäänsä ikioman vauvan.

Ja vaikka koen näin, mistä minä tiedän, miltä siinä tilanteessa oikeasti tuntuisi. Mutta nyt se mahdollisuutena koskettaa minua syvältä, hyvin syvältä jostain lukituimpien tunteideni syntysijoilta.

He saivat oman pikkuisen käärön jonkun toisen äidin synnyttymästä vauvasta. Se oli kaunista.

Katsoin tuota sarjaa ja olin onnellinen noiden kuvitteellisten vanhempien puolesta. He saivat oman pikkuisen käärön jonkun toisen äidin synnyttymästä vauvasta. Se oli kaunista. Tosielämässäkin on tuollaisia vanhempia. Heitä, jotka luopuvat omasta lapsestaan syystä tai toisesta ja antavat hänet kotiin, jossa lapselle tulee hyvä elämä.

Halusin kirjoittaa tämän kirjoituksen, jotta saisin itseni ja ehkä toisenkin äidin, joka on päätynyt, päätymässä tai harkitsemassa aborttia, miettimään: elämä ei ole mustavalkoista, eikä päätös suuntaan tai toiseen ole väärä. Se voi olla vaikea, mutta harkittuna asiana varmasti juuri sinun elämällesi se oikea, päädyitpä mihin ratkaisuun tahansa.

Lue myös: Abortti on aina vain ja ainostaan naisen asia

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Se alkoi jo raskausaikana. Kun makasin kymmeniä viikkoja kotona, enkä voinut liikkua, ainoa iloni oli selata facen vauvanvaatekirppiksiä.

Minusta tuli virallisesti vauvanvaatehullu. En lähes koskaan ostanut mitään uutena, vaan nautin, että sain selailla kirppiksiä rauhassa sängyssäni. Kun vauva syntyi, ei se hulluus mihinkään loppunut. Livahdin vähän väliä facen vauvanvaatekirppiksille.

Lastenvaatteissa on jotain lumoavaa.

Lastenvaatteissa on jotain lumoavaa. Voin kyllästymättä viikata ja katsella niitä uudelleen ja uudelleen. Harvoin ostan itselleni mitään, mutta huomaan usein ostaneeni pojalleni jonkin vaatteen. Välillä vähemmän, välillä enemmän. Saan uskomatonta nautintoa, kun voin viikata uuden vaatteen hänen vaatekaappiinsa. Erityisen tyydyttävää on, jos voin ostaa samaan sarjaan kuuluvia tai toisiinsa sopivia vaatekappaleita.

Olkoon tämä minun hullu puoleni.

Tässä on myös syvempi, jopa terapeuttinen puolensa. Joskus ikävä häntä kohtaan on niin iso, etten voi mennä hänen huoneeseensa itkemättä. Mutta vaatteita voin hypistellä. Muistelen niitä kertoja, milloin jokin tiety vaatekappale oli hänen päällänsä. Se tuo lohtua.

Minulle tämä toimii rentoutumisena, terapiana, ikävän taltuttajana, muistojen tuojana.

Viime viikolla olimme lapseni kanssa molemmat sairaina ja huomasin eksyneeni black friday vaateostoksille nettiin. Sekin oli jonkinlaista hoitoa sairauteen: sain katsella kauniita lastenvaatteita ja ostaa pojalleni joululahjoja. 

Joku voi pitää tätä pinnallisenakin tai tuhlailevaisuutena. Olkoon niin. Minulle tämä toimii rentoutumisena, terapiana, ikävän taltuttajana, muistojen tuojana. Lastenvaatteet tuovat lapsenkin lähelleni jopa silloin, kun hän on kaukana. 

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Panu Pälviä

Rokotusasia on sellainen, joka aina silloin tällöin nousee otsikohin. Yleensä silloin, kun jotain lasta tai aikuista ei ole rokotettu, ja he saavat taudin, jonka rokotus olisi voinut estää.

Seuraan sitä joukkohysteriaakin, mitä siitä yleensä seuraa, ja ainakin sitä kiihkeääkin debattia, mikä näistä aina syntyy, vähän hämmentyneenä. Kannattaako ottaa rokotuksia, miksi jotkut eivät ota, otatko sinä, entä lapsesi, onko vaarallista, jos lapsen päiväkodissa on joku lapsi, jota ei ole rokotettu ja niin edelleen. Mielipiteitä tuntuu olevan niin monia.

Miksi kukaan haluaisi riskeerata lapsensa henkeä tai omaakaan sillä, ettei ota rokotetta? 

Nyt puheenaiheeksi nousi suomalainen perhe, jonka lapsi sairastui tuhkarokkoon ulkomailla. Lasta ei oltu rokotettu tätä vastaan. Tuhkarokko on hyvin vaarallinenkin tauti ja voi aiheuttaa vaarallisia jälkitauteja, kertoo THL. Tietenkin rokotteilla voi myös olla haittavaikutuksia, kuten kaikilla lääkkeillä.

En ole niin fiksu, että ymmärtäisin ihan kaikkea näistä keskusteluista: Onko rokotteilla vaara saada meissä jotain vaarallista aikaan, kannattaako niitä ottaa, mikä prosenttiluku kertoo, sairastuuko johonkin tautiin, jos ei ota rokotetta?

Sen verran tiedän Suomen terveydenhuollosta, että jos he jotain kehottavat tekemään, on se varmasti hyvä neuvo.

Minä en välitä. Minä otan rokotteen, jos minua käsketään ottamaan. Ja niin ottavat lapsenikin. Sen verran tiedän Suomen terveydenhuollosta, että jos he jotain kehottavat tekemään, on se varmasti hyvä neuvo. Mikä minä olen puutteellisilla tiedoillani väittämään vastaan. Ja olisin taipuvainen sanomaan, ettei kukaan muukaan ole.

Varmahan en voi olla mistään, kuten ei kai kukaan. Mutta jos esimerkiksi tuhkarokkoon Suomessa sairastuu THL:n mukaan siihen noin 5 henkilöä vuodessa, kertoo se, että rokotteet toimivat. Miksi kukaan haluaisi riskeerata lapsensa henkeä tai omaakaan sillä, ettei ota rokotetta? Tätä en minä vain ymmärrä.

Kuulun vielä riskiryhmään. Meillä otetaan ihan kaikki rokotteet, aivan varmasti.

Entistä varvovaisemmaksi minut tietenkin tekee, että kuulun reumani takia riskiryhmään, joten saan mm. influenssarokotuksenkin ilmaiseksi, kuten myös lapseni. Meillä otetaan ihan kaikki rokotteet, aivan varmasti.

Jokainen tietenkin päättää itse, miten perheessä toimitaan. Meillä toimitaan näin. 

Otatteko te rokotteet?

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (6)

Hanna89

Hyvin kirjoitettu! Juuri samaa mieltä olen itsekin, en lähde kyseenalaistamaan myöskään esim lentokonemekaanikkojen suosituksia lentoturvallisuusasioissa.

Vierailija

Ei oteta rokotteita. On jokaisen oma asia mitä ottaa, ja minun silmissä rokote on se riski. Emme myöskään pelkää näitä tauteja, sillä olemme opiskelleet (lääkäreidenkin käyttämistä lähteistä, ei mistään humpuukiblogeista!) näistä taudeista, ja keskustelleen kymmenien ihmisten kanssa ennen päätöstä... Tämä tuntuu meille oikealta, ja pelkäisin valtavasti jos täytyisi ottaa rokote. Etukäteenhän ei voi tietää, osuuko se vakava haitta (jopa kuolema) oman lapsen kohdalle...

Vierailija

Se ei ole todellakaan ole oma asia. Jos sinua ei kiinnosta että menehtyykö oma lapsesi rokottamattomuuden takia, niin onko lapsen paikka edes sinulla kotonasi kun et välitä? Voit sillä lapsesi rokottamattomuudella saada surua niiden perheisiin joissa lapsista välitetään enemmän kuin sinä välität omasta lapsestasi.

Vierailija

Sinä et ehkä ole niin fiksu, mutta se ei tarkoita etteikö moni muu ole. Vaikka yhtälailla uskon siihen että älykkyytesi tosiasiassa riittäisi mikäli vain asiaa opiskelisit jonkin aikaa.. Terveyshuolto ei ole yksimielinen ja löytyy useita korkeasti koulutettuja (terveyshuollon) ammattilaisia jotka eivät ota tai anna lapsilleen rokotteita.

Vierailija

Kun pikkuveli kuoli "mystisesti" viikko rokotteen ottamisen jälkeen, olen päättänyt, että omat lapseni eivät tule rokotteita saamaan. Sen verran minä heistä välitän, etten halua ottaa riskiä. Keskityn pitämään lapseni terveinä ja vahvistamaan heidän terveyttään ja immuunikykyään, jotta selviäisivät rokon tullen.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017

Instagram