Kirjoitukset avainsanalla avioero

Kuva: Panu Pälviä

Jotenkin minulla on sellainen tuntuma, että jatkuvasti saa lukea tai kuulla, että joku on pettänyt kumppaniaan. Pettäminen on kaiketi yksi yleisimmistä eroon johtaneista syistä. Sitä on voinut edeltää erilleen kasvamista, joka taas voi johtua monistakin syistä. Myös pettämisen käsite on häilyvä; toinen pitää pettämisenä jo ihastumista tai pelkkiä ajatuksia kun toinen vain ja ainoastaan pelkkää seksiä tai yhdyntää.

Olen varmasti etä-äiti, koska petin. Etä-äitiys nähdään jonkinlaisena rangaistuksena pahasta, jota olen tehnyt.

Minulle on sanottu, että varmasti olen pettänyt, koska olen ollut niin useassa parisuhteessa. Koska pettäminen on usein erojen syy, näin varmasti voidaan päätyä ajattelemaan. Vielä pöyristyttävämpää on ollut kuulla, että olen varmasti etä-äiti, koska petin. Etä-äitiys nähdään jonkinlaisena rangaistuksena pahasta, jota olen tehnyt.

Koen tämän kuitenkin jokseenkin loukkaavana. Ja vaikka ajattelen tämän olevan loukkaavaa, on minun heti perään sanottava, että olen pettänyt.

Olen pettänyt, jos pettämisenä pidetään ajatuksia tai ihastumista. En voi sanoa, että tämä olisi parisuhteissa yleistä, mutta varmasti moni voi tunnistaa itsensä samankaltaisesta tilanteesta. Jokin uusi ja kielletty voi kiinnostaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että pitäisi toimia ajatuksiensa mukaisesti, ainakaan salaa. 

Tämä johti täyteen katastrofiin. Se mitä pitää mielenkiintoisena ja ihanana, voi olla jotain täysin muuta oikeassa elämässä.

Tuolloinen suhteeni päättyi, koska en halunnut jatkaa siinä toiseen kohdistuvien tunteideni takia. Päätös lähteä ihastuksen perään johti täyteen katastrofiin. Se, mitä pitää mielenkiintoisena ja ihanana, voi olla jotain täysin muuta oikeassa elämässä. Siksi kehotan miettimään tarkkaan, miksi tuntee ihastumisen tunteita, ja onko sittenkin niin, että salaa koetut tunteet ovat ihanampia kuin itse niiden kohde.

Koin äärimmäisen huonoa omatuntoa näistä tunteistani, koska jos kumppanini olisi sanonut olevansa ihastunut toiseen, olisin ajatellut, että minua petetään. Mutta toisaalta tuntuu, että on liian rajua sanoa, että ihastumisen tunteet olisivat väärin, koska ne ovat mielestäni tavallisia, varsinkin pidemmissä suhteissa. 

Jos minun kumppanini olisi sanonut olevansa ihastunut toiseen, olisin tuntenut, että minua petetään.

Tärkeintä ovat teot, kaiketi. Ja ne syyt, miksi ihastumista on tapahtunut. Jos olisin istunut silloisen kumppanini kanssa keskustelemaan tilanteesta, olisi se voinut päättyä täysin eri tavalla ja elämäni yhtä isointa virhettä ei olisi tapahtunut. Kantapään kautta olen myös oppinut, että on hyvä luoda yhteiset pelisäännöt, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Toisella voi olla täysin eri ajatus siitä, mikä on pettämistä.

Toisen kunnioittaminen ja yhteisistä säännöistä kiinnipitäminen on sellainen asia, jota nykyään arvostan yli kaiken. 

Lue myös:
Saako pettäjälle kostaa?
Vauva.fin parisuhdeneuvolassa annetaan vinkkejä, miten selvitä puolison pettämisestä.

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (3)

Satiiri_21

Olen sitä mieltä jos ei pysty sitoutumaan yhden miehen kanssa nii ei seurustele ei satuta ketään

Topaasilapsi

Sitten on näitäkin, jotka ei usko ettei olla enää yhdessä. Vaikka sanoo tälle ettei ole meitä, hän ei ota tosissaan. Toinen elää jo ihan omaa elämää ja toinen roikkuu kynsin hampain kiinni exässä ja kuvittelee, että on vielä yhdessä. Sitten sanotaan pettäjäksi kun toinen on jo päässyt yli ja jatkanut elämää muiden kanssa. Joidenkin kanssa pelisääntöjä on mahdoton sopia, kun eivät usko vaan kuvittelee voivansa päättää yksin.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Panu Pälviä

Lisätään vielä otsikkoon, että lapset eivät kumpikaan ole aviomiesteni kanssa saatuja.

Tässä vaiheessa viimeistään minua vähemmän tunteva äimistyy: siis mitä! Äkkiseltään kyllähän tämä kaikki melko hurjalta kuulostaa.

Kirjoitin aiemmin, miten säilytän eksiltäni saamani korut, ja mainitsin myös kihlasormukseni, joita on siis neljä. Eräs tituleerasi minua multikihlautujaksi ja toinen kirjoitti blogiini kommentin, että jonkun pitää olla nyt kyllä pielessä.

Onko?

Parisuhdehistoriani on värikäs –  kuten elämäkin on

Lähtökohtaisesti voin sanoa, että minulla on ollut ihania ihmissuhteita ja jokainen suhde yhtä lukuunottamatta on antanut minulle paljon hyvää. 

Menin ensimmäisen kerran vain 18-vuotiaana kihloihin ja heti naimisiin, koska minulta odotettiin tätä yhteisössä, jossa elin. Tuota avioliittoa ei kauaa kestänyt, kuten olettaa sopiikin. Toisen kerran menin kihloihin esikoiseni isän kanssa, kun tulin yllättäen raskaaksi. Tietenkin toivoin, että voisimme olla yhdessä pitkään. Vaikka emme olleetkaan, silti en kadu tuota suhdetta tai sitä, että pidimme lapsemme, vaikka hän ilmoittikin maailmaantulostaan varsin pian ja yllättäen. 

Avioliittoni oli yksi upeimmista kokemuksistani elämässäni ikinä.

Menin tästä muutaman vuoden jälkeen jälleen kihloihin ja vuoden päästä kihlautumisesta menimme naimisiin. Tämä oli yksi upeimmista kokemuksistani elämässäni ikinä. Suhteen päätti, kuten olen kirjoittanut, omat huonot päätökseni ja virheeni. Itse avioliittoa en kadu lainkaan enkä suostu kuulemaan, että se olisi ollut virhe. 

Neljännen kerran menin kihloihin kuopukseni isän kanssa. Jälleen toivo ydinperheestä ja pitkästä suhteesta eli mielessäni. Tätä emme saaneet, ja siitä olen ollut pahoillani. Tähänkin eroon johtaneista syistä olen kirjoittanut jo aiemmin. 

Multikihlautuja vai kokemuksia ja muistoja?

Oma historiani on itselleni niin tuttu ja itsestään selvä, etten aina ehkä osaa ymmärtää, miten monet voivat reagoida kuullessaan parisuhdehistoriastani. Silti, enpä ollut aiemmin kuullut olevani multikihlautuja. Toki ymmärrän, että alkuperäisessä merkityksessään kihlaus on lupaus avioliitosta. Avioliitto taas lupaus elämänkestävästä suhteesta. Mikään näistä ei ole minulla pitänyt, joten olen siis joidenkin mielestä varmasti lupausteni pettäjä.

Olenko joku nymfomaani ja montako kertaa olen ollut siis naimisissa!?

Minulta on kysytty suhteistani, ihmetelty, olenko joku nymfomaani ja montako kertaa olen siis ollut naimisissa. Kun kerron, mitä nyt kerroin, monen ensireaktio on: siis mitä ihmettä! Välillä ihmettelen itsekin värikästä historiaani enkä sano, että olen siitä mitenkään erityisen ylpeä, mutta en minä sitä häpeäkään. Elämä on ihan liian lyhyt häpeilyyn ja koetun katumiseen.

Ja olen myös miettinyt, onko minussa jokin vika? Valuvirhe kenties, koska suhteeni ovat olleen varsin lyhyitä. Onhan se ilmiselvää, että jokin syy tähän on oltava. Elämässäni on tapahtunut paljon ja vaikeitakin asioita, jotka aivan varmasti vaikuttavat siihen, etten ole onnistunut elämään niin kuin yleisesti olisi hyväksyttävää. En elä elämääni kuitenkaan muille, vaan itselleni. Siksi en jaksa välittää muiden puheista.

Mutta en kadu näitä kihlauksiani tai avioliittoja. Ne ovat osa elämääni; värikästä sellaista, mutta omaani.

Mutta en kadu näitä kihlauksiani tai avioliittoja. Ne ovat osa elämääni; värikästä sellaista, mutta omaani. Miksi katua? Ei elämää kannata tuhlata menneisyyden tapahtumien katumiseen. Toki pitää ja kannattaa oppia tapahtuneista ja virheistään. Tämän koenkin tehneeni. 

Kaikesta tästä johtuen olen hyvin varovainen nykyisessä suhteessani ja haluan edetä rauhallsiesti. Oho, ehkäpä olenkin oppinut, ja paljon!

Hei, elämäähän tämä on, ja tämä on minun elämäni. Eletään jokainen omamme niin hyvin kuin voimme!

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (7)

Vierailija

Minusta tuo on huomattavasti parempi vaihtoehto, kuin jatkaa väkisin ensimmäisessä liitossa, koska näin kuulu tehdä. Parempi neljä lyhyttä mutta onnellista, kuin yksi pitkä mutta onneton. Toisiaanhan varten sitä parisuhteessa ollaan, ei muita.

Vuoden Äiti

Entä jos otsikko olisikin "Neljä kertaa kihloissa, kaksi kertaa naimisissa, kaksi lasta kahden eri naisen kanssa", eli jos kertojana olisikin mies? Kukaan tuskin korvaansa lotkauttaisi. Joku saattaisi korkeintaan säälien pohtia, että eihän vaan ole julmat naiset yrittäneet vapaata sielua kahlita.

Jokainen elää niin hyvin kuin pystyy - mitä se elämän hyvyys sitten kenellekin merkitsee.

Käyttäjä10045
Liittynyt25.2.2018

Mielestäni tätä elämää elää jokainen tavallaan. Tärkeintä on se, miten itse menneisyytensä ja itsensä kohtaa. Minulla on takanani useampi kihlautuminen ja yksi avioliitto. Eikä asiat aina ole nappiin menneet omalta osaltani. Mutta puolin ja toisin on anteeksiannettu. Elämä ei ole aina ihan suoraviivaista. 

Vierailija

Kiitos tästä kirjoituksesta! Itselläni takana pitkä avioliitto ja useamman vuoden uusperhekuvio, jossa kihlatkin ostettu. Nyt todella vakavissani harkitsen omilleni muuttamista monien eri syiden takia, mutta muiden reaktiot ovat tähän asti saaneet jäämään. Kirjoitit hyvin ajatuksiani siitä, kuinka elämää ei eletä muille. Yritän pystyä siihen tehdessäni päätöstä. Kiitos että kirjoitat! Olen samaistunut moneen kirjoitukseesi, vaikka lapset minulla ovatkin.

Mies 77

5 lasta yhdestä paholaisesta +3koiraa (ei tehtyjä tuon pajolaisen kanssa)
Talossa suorat seinät ja tapetit (oli hyvä muurari ja parempi maalari)
Eikä kaduta

Vierailija

En vaan ymmärrä, miksi jokaisen miehen kanssa täytyy mennä naimisiin tai kihloihin? Eikö toisen kanssa voi elää ilman näitäkin kokemuksia? Tulee mieleen tietynlainen elämyshakuisuus ja nopea kyllästyminen.
Tietynlaiset ihmiset eivät koskaan tee mielestään mitään väärin eikä varsinkaan myönnä katuvansa mitään. "Meillä on vaan yksi elämä"- mantra toistuu, mutta joskus voisi myös pysähtyä ja miettiä miltä omaisista ja läheisistä tuntuu. He eivät toki siinä suhteessa elä, mutta usein joutuvat lohduttamaan jne, kun eron hetki koittaa. Kamalaa myös ajatella mitä lapset joutuvat kokemaan ja minkälaisen mallin parisuhteista saavat. On täysin naurettavaa väittää lasten vaan sopeutuvan. Erotilanteet ovat usein hyvin stressaavia ja lapsia kuormittavia. Moni ei vaan sitä omassa elämänmyllerryksessä huomaa.

Yritän kai tässä vaan sanoa, että tehkää elämällänne mitä haluatte, mutta muistakaa päätöstenne vaikutukset muihin ihmisiin.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Ero on yksi elämän isoimmista kriiseistä. Kriisistä voi seurata ahdistusta, surua ja voimattomuutta mutta myös uuden alkua, iloa ja mahdollisuuksia. 

Olen puhunut useiden eroja läpikäyneiden kanssa ja itsekin olen kokenut muutamia eroja. Kaikissa tapauksissa huokuu se yksi asia: ei oikein ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin erota.

Älä jää liittoon vain lasten takia.

Tai aina voisi jäädä suhteeseen. Mutta onko se järkevää, on toinen asia. Koskaan ei ole hyvä asia jäädä suhteeseen vain "lasten takia", kuten monet perustelevat onnettomaan liittoon jäämistään. Ei tietenkään pidä erota harkitsematta, varsinkin, jos perheessä on myös lapsia, mutta lapset eivät saa olla ainoa syy, miksi ei erota. Lapselle on huomattavasti paljon huonompi vaihtoehto elää riitaisessa perheessä, jossa on molemmat vanhemmat, kuin eroperheessä, jossa ei riidellä.

Vaikka esimerkiksi vauvavuoden aikana ei suositella eroamaan, koska silloin korostuu väsymys, uuden opettelu ja lapsen saannin kriisikin, ei ero ole mörkö lapsiperheessä. Perhe ei ole epäonnistunut, vaikka vanhemmat eroaisivat. Vanhemmat eroavat, perhe jatkaa olemistaan. Lapset ovat yleensä molemmille toivottuja ja yhteydenpito heihin jatkuu eron jälkeenkin, joskus jopa paremmin kuin ennen eroa. Esimerkiksi vuoroviikkoisät ovat sanoneet, että jossain tapauksissa he nauttivat enemmän isyydestään vuoroviikkoisinä kuin aikaisemmin ehkä huonossa liitossaan.

Erilleen kasvu on luonnollista.

Kliseisin syy kaiketi eroihin on, että pariskunta kasvaa erilleen. Voidaan sanoa, että miksi ette opettele asumaan ja elämään uuden minänne ja hänen kanssa, ettekä ryntäisi eroamaan heti, kun on vähän vaikeuksia. Tämäkin on tietenkin totta, ihminen muuttuu koko ajan ja kokemukset ja aika muuttavat häntä. Se ei ole syy erota, aina.

Mutta on luonnollista, jos esimerkiksi on nuorena sitonut liiton, että ihminen muuttuu vaikkapa kymmenen vuoden aikana niin paljon, ettei kumppani enää tunnista toista samaksi henkilöksi, kenen kanssa aikoinaan alkoi seurustella. Onko liitto silloin epäonnistunut, jos päätetään jatkaa elämää eri teillä, nyt kun olemme ihan erilaisiakin? Miksei eroa voi kokea hyvänäkin asiana? Koimme tämän yhdessä, mutta nyt on aika jatkaa matkaa? 

Pettäminen ja toiseen rakastuminen.

Muutama on sanonut minulle olevansa se eron "paha osapuoli", kun rakastui toiseen ja halusi erota sen takia. Joidenkin mielestä, jos suhteessa ollaan, ei edes katsota toisia sillä silmällä. Pettäminen onkin useimpien mielestä väärin. On tärkeää sopia yhdessä ne säännöt, miten suhteessa ollaan. Mutta joskus elämä tuo eteen tilanteita, joihin ei ole osannut varatutua. Onko oikein ketään kohtaan jäädä liittoon, jos on rakastunut toiseen? Minusta ei.

Tunteet ovat asia, joita on vaikea kontrolloida. Vaikka ei juoksekaan toisten perässä tarkoituksellisesti, voi rakkaus tulla silloin, kun sitä vähiten odottaa. Joidenkin mielestä liitto ei ole terve, jos toinen osapuoli rakastuu johonkin kolmanteen osapuoleen. Ihastumisia tulee ja menee, se on ainakin totta, ja ei ole järkevää lopettaa vakaata ja ehkä pitkäikäistä liittoa hetken huuman takia.

Rakkautta ei kuitenkaan tule hävetä. Siitä voi jopa puhua yhdessä liittonsa toisen osapuolen kanssa ja päättää yhdessä, miten tilanteessa edetä. Ero voi tarkoittaa uuden alkua tai liittoon jääminen voi tarkoittaa, että se on muuttunut entistä vahvemmaksi, kun tällaisestakin selvitiin yhdessä.

Ero on uusi mahdollisuus

Itse olen pitänyt erojani uuden alkuna. Jokainen ero on ollut vaikea ja niistä toipuminen on vienyt aikaa. Jokainen uusi elämäntilanne on kuitenkin tuonut jotain uutta elämääni ja en ole katunut ratkaisujani, ainakaan useimmissa tapauksissa. Suhteeni lapsiini ei ole muuttunut, vaikka olen eronnut heidän isistään. Kuopuksen kohdalla tilanne alkujärkytyksen jälkeen jopa parani, kun sain keskittyä itseeni ja häneen täysimääräisesti, enkä ollut enää onneton.

 

Ero on kriisi. Kriisi voi aina tuoda jotain uutta elämään. Uudet asiat elämässä ovat sen ihanuus. 

 

Lue eroistani esikoiseni isän kanssa ja kuopukseni isän kanssa..

Tiesithän myös, että kirjoitan kirjaa eroista?

 

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo Facebook-sivujani?

 

Kuva: Panu Pälviä

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Eroissa, vaikkapa riidattomissakin, menettää aina paljon. Vaikka ero olisi yhteinen päätös ja selkeästi kaikkien mielestä kaikille paras ratkaisu, voi moni asia silti sattua ja menetyksen tunne voi olla valtava.

Mitä kaikkea erossa oikein menettääkään?

Puoliso –  se läheisin ihminen häviää elämästä

No tämä on toki aika selvä. Vaikka ehkä sana menettää on vähän väärä, jos itse vaikkapa haluaa erota, mutta joka tapauksessa elämästä lähtee ihminen, jonka kanssa on jakanut sitä vuosiakin. On tullut kotiin ja se toinen on ollut siellä. On jaettu ilot ja surut, ajatukset, mietteet ja toiveet. On ehkä yhteisiä lapsiakin. Ja eron jälkeen, aivan yhtäkkiä, tuota toista ihmistä ei olekaan siinä lähellä. Vaikka ero olisi ollut oma ajatus, tämä menetys on silti iso. 

Hänen kanssaan jaoin sänkyni, toiveeni, vartaloni. Saimme lapsiakin. Nyt hän on minulle vieras ihminen.

On outoa, että hän, kenen kanssa on jakanut lähes kaiken, vain häviää elämästä. Jos on yhteisiä lapsia, ei toki kokonaan, mutta silti. Sitä katsoo lapsensa isää ja ajattelee: hänen kanssaan jaoin sänkyni, toiveeni, vartaloni. Saimme lapsiakin. Nyt hän on minulle vieras ihminen. Se tuntuu jotenkin oudolle. Ja kenties ihminen, kenen kanssa on vaihtanut avioliiton valat aikoinaan, ei ole enää lainkaan elämässäsi. Olet katsonut häntä silmiin ja toivonut yhteistä loppuelämää. Nyt hän on jossain, et tiedä missä.

Se on iso menetys. Jokainen ihminen, joka elämästä lähtee, tekee aukon omaan elämään. Sitä aukkoa ei kukaan muu voi koskaan paikata. Se tuntuu loppuelämän ajan. Sitä kantaa mukanaan jossain syvällä. Ehkä joskus muistelee: tällainenkin ihminen oli elämässäni. Mitähän hän mahtaa nyt tehdä? Hän oli hetken aikaa elämäsi tärkein ihminen. Nyt hän on sinulle tuntematon.

Ystävät –  tämä menetys sattuu ja lujaa

Minulle ehdottomasti iso menetys on ollut erään eroni jälkeen ystävieni menetys. Meillä oli ihana kaveripiiri. He olivat silloisen kumppanini ystäviä, mutta sain heistä ihania kavereita itselleni. Me teimme paljon yhdessä ja loppujen lopuksi joistakin heistä tuli ihan minun "omiakin" ystäviäni, he eivät olleet vain puolisoni kavereita. Olin yhtä jonkin porukan kanssa. Se oli uusi tunne. 

Ystävät menivät jakoon. Se sattui. Sattui enemmän kuin mikään muu.

Kun erosimme, monet heistä toki sanoivat, että jatkavat yhteydenpitoa. Silti useat jäivät jonnekin, poistuivat elämästäni. He jäivät ikäänkuin entisen puolisoni luokse. Ystävät menivät jakoon. Se sattui. Sattui enemmän kuin mikään muu. Monen vuoden ajan minulla oli ollut läheisiä, keille puhua ja keihin luottaa. Ei ollut enää. En syytä ketään ja ymmärrän täysin, olihan ero minun päätökseni ja mikseivät he olisikin olleet eromme jälkeen taas entisen puolisoni kavereita. Onhan se hankalaa; olla molempien ystävä, kun emme entisen puolisoni kanssa enää olleet tekemisissä. Väkisinkin sitä joutuu kaveripiirikin miettimään ja ikään kuin valitsemaan, kumman ystäväksi jää.

Tuo sattuu edelleen. Osa heistä oli minulle todella tärkeitä. En voi olla soimaamatta itseäni. Teinkö heillekin jotenkin väärin, olisinko voinut jotenkin pitää heidät? En tiedä vastausta tuohon. On minulla muistot, niihin on ihana palata. Sellaista ystäväpiiriä en ole sen jälkeen saanut tai kokenut sellaista yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Mutta sain elää sen hetken heidän kanssaan. Siitä olen kiitollinen.

Tavarat ja muut toissijaiset menetykset

No erossa menee ne haarukatkin jakoon. Yleisesti kai jaetaan tavarat sun-mun -periaatteella. Tuo oli sinun ennen kuin olimme yhdessä, ota ne. Vaikeammaksi tulee jakaa tavaroita, jotka on ostettu yhdessä. Kenen tuo sohva on, kun ostimme sen puoliksi? Entäs tämä keittiönpöytä? Niinkin voi käydä, että pariskunnan muuttaessa yhteen toinen heittää ainakin osan tavaroistaan menemään tai laittaa eteenpäin. Eihän kotona voi olla kahta sänkyä, kahta ruokapöytää, kahta sitä ja kahta tuota. Kun ero tulee, voi olla, että toisella ei olekaan mitään huonekaluja.

Kun ero tulee, voi olla, että toisella ei olekaan mitään huonekaluja.

Aloittaa kaiken hankkimisen alusta. Minulla on ollut tällainen tilanne. Uudessa kodissani eron jälkeen oli sänky eikä mitään muuta. Verhoina oli lakanoita. Siis ei oikeasti mitään muuta. Oli aika pimeää, talvisaikaan, ilman lamppuja. Vähitellen ostin, mitä tarvitsin. Aloitin kahvinkeittimestä. Seuraavana tuli mikro. Sitten oli jo pakko ostaa pölyimuri, kun oli niin likaista. Matot, verhot, lamput ja muut seurasivat. Aloin keräämään uudelleen tavaroita, joita tarvitsin.

Sen opin, etten enää heitä omia tavaroitani yhteenmuutossa menemään, jos sellainen vielä joskus kohdalleni osuu. Suojaan selustani, niin sanotusti.

Ero on täynnä menetyksiä, monenlaisia

Eivät erot koskaan kai helppoja ole. Olen menettänyt paljon jokaisessa erossani, toisessa toisenlaista kuin toisessa. Olen kai jonkinlainen eroasiantuntija jo. Ei mikään mairitteleva titteli. Mutta ainakin olen oppinut paljon. Erossa koko elämä menee uusiksi. Parisuhde loppuu, perhe hajoaa, puolison sukulaiset voivat hävitä elämästä, tuttavapiiri voi vaihtua täysin, tavaratkin kotona voivat olla täysin uudet.

Ero on iso kriisi elämässä. Kriisit ovat aina myös mahdollisuus, mutta ero kannattaa aina käsitellä hyvin mielessään, ennenkuin uutta alkaa rakentamaan.

 

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo Facebook-sivujani?

 

Kuvituskuva: Pixabay

 

Kommentit (3)

Vierailija

Itselläni tulee pian 3-vuotta erosta ja ystävien jakaminen kyllä sattui. Pahimmalta tuntui kuulla, kuinka läheiset ystävät olivat kuulleet täysin perättömiä asioita minusta. Itselläni oli painavat syyt erota, mutta en halunnut niistä puhua suojellakseni tytärtämme. Kun minä en puhunut eromme syistä, niin muut kyllä puhuivat. Myöhemmin olen miettinyt olisiko kuitenkin ollut parempi myös lapsemme kannalta, että olisin kertonut syyt ja näin olisimme välttyneet perättömiltä juoruilta.

Kepakko

Minulle on tullut vastaan sellainen tilanne että nykyisen puolisoni äiti pitää enemmän yhteyttä puolisoni exään kun omaan poikaansa..... Puolisonikaan ei oikein ymmärrä tilannetta, että mistä se johtuu. Harmittaa hänen puolestaan, mutta tässä on varmaan taustalla sellaisia asioita mitä en tiedä. Mutta harmittaa hänen lastensa puolesta tuollainen tilanne :(

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Huhtikuu
Tammikuu
2017