Kirjoitukset avainsanalla Parisuhde

Kuvat kertovat enemmän kuin sata sanaa. Siksipä tartuin somehaasteeseen, jossa käydään läpi Facebookin profiilikuvia. Minulla profiilikuvia on kertynyt lähes sata. Mitä näistä profiilikuvista näkee? Millainen elämäni on ollut?

Ensimmäinen ja toinen profiilikuvani vuodet 2007 ja 2008

Ensimmäisessä kuvassa olen juuri alkanut seurustelemaan miehen kanssa, josta tuli myöhemmin aviomieheni. Onnellisuus ja ensimmäisestä masennuksesta toipumisen ilo oikein paistavat kuvasta.

Toisessa kuvassa olen viimeisiä kertoja omassa kodissani, muutimme tulevan mieheni kanssa yhteen vuoden 2008 lopulla.

Kolmas profiilikuvani, jossa olen täysin masennuksen vallassa (vuosi 2007)

Kuva on vanhempi kuin edelliset, mutta kolmas profiilikuvanani. Tämä kuva on minulle merkityksellinen, koska se kertoo minun elämäntilanteestani paljon. Ensiksin, olen juuri leikannut hiukseni lyhyeksi; aiemmin minulla oli yli vyötärön ulottuvat hiukset. Värjäsin ne tummiksi ja aloin pukeutumaan mustaan. Olin sairastunut elämäni ensimmäiseen masennukseen ja toin sen ulkonäölläni esille. Tätä kuvaa en voi katsoa ilman itkua.

Ensimmäinen äitikuva profiilikuvana vuodelta 2008

Nyt 15-vuotias etäpoikani on tässä kuvassa 4-vuotias suloisuus. Hiukseni ovat alkaneet jälleen pidentyä.

Vuosi 2008 ja avoliitto kukoistaa

Mieheni otti tämän kuvan ja osti myös kuvassa olevat vaatteet. Elin elämäni onnellisinta aikaa. Sanottava on kuitenkin, etten ihan joka päivä pukeutunut näin.

Vuosi 2009 ja häät elämäni miehen kanssa

Hääprofiilikuvista laitan tähän tämän, jossa olen yksin. Päivä oli yksi ihanimmista. Mutta mikä tuo ilme on!

Vuosi 2010, häämatka

Menimme myöhäiselle häämatkalle Roomaan. Melkein heti tämän jälkeen erosimme. En voi ajatella muuta kuin sitä, kun näen tämän kuvan. 

Ensimmäinen kuva avieron jälkeen ja vaikeassa suhteessa elämisen ajoilta vuodelta 2011

Tässä kuvassa en uskalla näyttää kasvojani. Mutta jo sivuprofiili kertoo paljon: olen hyvin surullinen ja elämäni suurimman kriisin keskellä.

Vuosi 2011, esikoiseni menee kouluun ja minä olen romahtamisen partaalla

Tämä kuva on elämäni merkityksellisimpiä. Esikoiseni menee kouluun, mikä on tietenkin äärimmäisen tärkeä asia meidän molempien elämässä. Minä elän keskellä suhdetta, joka ajoi minut itsetuhoisuuteen. Näkeekö sitä kuvasta? Ei näe. Minun sisälläni asuu sellainen suru, jonka tuskan tunnen vieläkin. 

Vuosi 2012, 30-vuotisjuhlat ja päätös, etten palaa kamalaan suhteeseen 

Palasin kuitenkin, useaan kertaan. En osaa sanoa, mitä tästä kuvasta ajattelen. Muistan fiiliksen, että nyt alkaa uusi, onnellisempi elämä.

Vuoden 2012 syksyllä löysin miehen, joka pelasti minut

Tässä kuvassa olen It's so 80´s -bileissä. Muistan, kuinka onnellinen olinkaan! Olin päässyt viimein eroon tuhoisasta suhteestani ja löytänyt miehen, joka oli ihana. Hänestä tuli myöhemmin kuopukseni isä.

Ensimmäinen profiilikuva, jossa olen raskaana (vuosi 2014)

Tässä kuvassa näkyvät vaikeudet, joita raskauteni aikana kävin läpi. Olin fyysisesti hyvin huonossa kunnossa. Nykyään kuopukseni on yli 4-vuotias.

Vastasyntyneen kanssa vuonna 2014

Kuvasta näkyy se toivo, jota kannoin sisälläni: kunpa tämä perhe pysyisi.

Helka Helka-hotellissa vuosi 2015

Hotelli kustansi Helkan-päivänä ilmaisen yöpymisen Helkoille. Olen tässä hyvin, hyvin uupunut: kuopukseni oli valvonut yönsä jo usean kuukauden ajan.

Kuopukseni toinen joulu ja olemme jo eroperhe (vuosi 2015)

Niin se elämä heittelee, ja erosimme vuoden 2015 lopulla. 

Vuosi 2016 oli sairastamisen aikaa

Masennuin ja sairastuin fyysisesti. Uupumuksen voi nähdä silmistäni.

 

Vuoden 2016 loppu toi uuden hiustyylin ja tahdon muuttaa elämäni

Ja se muuttuikin täysin, kun päätin muuttaa täysin elämäni suunnan. Toivon voi jo nähdä silmistäni, kun fyysinen kipu oli viimein poissa.

 

Vuosi 2017 oli elämäni parhaita

Sen voi nähdä näistä kuvista. Olen onnellinen ja minut itseni kanssa. Pitkät hiukset lyhenivät jälleen. Onkohan niin, että elämänmuutosten yhteydessä hiustenkin on aika muuttua?

 

 

Vuonna 2017 unelmani toteutui, kun pääsin Vauvan bloggaajaksi ja minusta otettiin ihan ammattivalokuvaajan kanssa kuvia

Näitä olettekin nähneet jo blogissani. Kuvaaja Panu Pälviä. Oli jännittävää olla ensi kertaa ammattilaisen kuvattavana. Mahtaakohan se näkyä näistä kuvista? Ja hei, jälleen hiukset lyhenivät uuden edessä!

 

Vuosi 2018, jolloin minusta tuli kirjailija

Nämä kuvat ovat kirjailijakuviani. Kuvaaja Meri Björn. Olen saavuttanut yhden isoista unelmistani ja sen näkee. Kirjastani voit lukea lisää vaikkapa tästä.

 

Vuoden 2018 ero

Erosin parisuhteestani kesällä ja olin jälleen uuden edessä. Kuvissa näkyy kuitenkin toivo ja ilo. Ensimmäinen kuva T-A Bech. Toisessa kuvassa erosta on tasan vuorokausi. Voitte kuvitella, että ajatukset ovat olleet aika sekaisin..

 

Viimeisin kuvani vuodelta 2018

Tämä on nykyinen profiilikuvani. Sen on ottanut Meri Björn. 

Huh, kyllä näihin vuosiin mahtuikin aivan valtavan paljon tapahtumia, kuin kokonainen ihmiselämä. Mitähän tulevaisuus tuo minulle tullessaan?

Tässä vielä ihan ensimmäinen ja viimeinen profiilikuvani. Miltä muutos näyttää? Toisaalta tuntuu, että ympyrä on sulkeutunut: onnellisuudesta onnellisuuteen. 

Mitä sinun profiilikuvasi kertovat sinusta? 

Lue myös: Koti-Iskä88 osallistui somehaasteeseen, katso kuvat!

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (1)

Vierailija

Minäminäminä...
on muuten ihan tosi, että omaa napaansa kaivelevat ovat alttimpia masentumaan.
Facebook on varmaakin myös yksi masennusta pahentavista asioista, siellä pyöritään niin oman navan ympärillä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Todella huonosti. Voisin sanoa monia asioita itselleni. Sinä typerys, tämä on jo kertaalleen koettu ja kokeiltu, ei se toiminut, miksi nytkään, olet selvinnyt, pääsit yli, olit onnellinen. Ja sitten tuli rakastuminen, tai rakastumisen tunne ainakin, ja kaikki sanomiset ovat turhia.

Otan vastaan tämän tuskan.

Se tapahtui. Sille ei enää jälkeenpäin voi mitään. Nyt makaan sängylläni sydän repaleisena, rikkinäisenä, silmät itkusta kiinnimuurautuneina ja otan vastaan tämän tuskan.

Harkitsin pitkään, kirjoitanko tästä heti mitään. Mutta nyt oli pakko. Kirjoittaminen on aina auttanut. On pakko päästää tämä suru ulos, kertoa se jollekin. Yksin kotona itkeminen ja tuskan viiltävän kivun tunteminen ovat yksinkertaisesti liikaa. Kirjoitan, kun en muutakaan voi. Otan vastaan sen, mitä tästä seuraa. Oliko nyt järkeä, olitpa tyhmä, ei eksään kannata tunteitaan tuhlata.

Minä tuhlasin. Ja siinä kävi nyt huonosti. Jäin yksin tunteideni kanssa. Ja en voi syyttää häntä, en ketään. Minä tunsin hetken ajan jälleen sen, mitä joskus rakkaudeksi kutsutaan.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

#sad #sadandtired #etääiti #vauvafiblogit #surullinen

Henkilön Etä-äiti (@etaaiti) jakama julkaisu

Tunteet tulivat, ja nyt niiden on mentävä.

Rakkaus voi myös sattua. Tunteet sattuvat. Suru sattuu. Eräs ystäväni sanoi, että parempi suru kuin viha. Se on totta. Mutta suru vie kaikki voimat. Viha voisi saada jatkamaan eteenpäin vaikka mikä olisi. Nytkin jatkan, mutta hitaammin, surullisena. Tunteet tulivat, ja nyt niiden on mentävä. Joten vastauksena omaan kysymykseeni voiko eksästä tulla ystävä: on se ainakin vaikeaa. Pahinta on, jos tunteet heräävät, mutta vain toisella. Minä voin kertoa, että se sattuu.

Juuri nyt herää monenlaisia kysymyksiä ja mietteitä, ehkä ensimmäisenä se, etten kelvannutkaan. En silloin, en nyt. Miksi parisuhteeni eivät onnistu? Miksi rakastan, mutta miksi se sattuu? Löydänkö koskaan onnea? Jäänkö yksin? Nämä ovat tosi vaikeita kysymyksiä. 

Mutta minä jatkan. Hetken aikaa jälleen varovaisena. Muistan nyt, miltä suru ja menettämisen tuska tuntuu.

Raastavalta.

Itkuisena, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

Ja vaikeampaa 💔 #etääiti #suru #vauvafiblogit

Henkilön Etä-äiti (@etaaiti) jakama julkaisu

 

Kommentit (1)

Sta85

Voimia sinulle, itse lähes samassa tilanteessa. Tällä hetkellä en osaa sanoa muuta. Ehkä aika korjaa..meidät <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Olen joutunut miettimään, mikä on parisuhteideni päättymisen syynä. Kuva: Panu Pälviä

On aika pysähtyä miettimään tätä kysymystä. Onhan jälleen yksi suhteeni päättynyt. Vaikka parisuhde ei mielestäni aina ole epäonnistunut, vaikka se päättyy, kyllä jokaisen suhteeni kariutuminen jossain tuntuu. Väkisinkin tulee epäonnistunut fiilis.

Jos haluan saada elämän mittaisen suhteen tulevaisuudessa, on minun saatava perusasiat mielessäni ja omassa elämässäni kuntoon.

Tämä on yksi itselleni vaikeimmista teksteistä, joita olen kirjoittanut, onhan kyse rakkaus- ja parisuhdeasioista. On kuitenkin oltava raa'an rehellinen itselleen, jos haluan tulevaisuudessa rakentaa jotain pysyvämpää suhdetta. Minun on viimein saatava perusasiat mielessäni ja omassa elämässäni kuntoon.

Ei ole kamalan imartelevaa kuulla, etteivät edes läheiseni enää usko suhteideni kestävän. Samaan aikaan myös itsekin tiedän sen olevan epätodennäköistä. Sen sijaan, että naurahtelisin asialle, onhan sille jotain tehtävä.

Tiedän, että lapsuudessani ja nuoruudessani tapahtuneet asiat muokkasivat itsetunnostani heikohkon, joka vaikuttaa suoraan parisuhteideni kestävyyteen. Epävarmaa kumppania on vaikea miellyttää ja ainainen itsensä mollaaminen ei ole kovinkaan vetoavaa. Kun pelkää alituiseen parisuhteen päättyvän, koska kuvittelee olevansa riittämätön, saa negatiivisen tapahtumaketjun aikaan: suhde päättyy, kun toinen osapuoli ei jaksa enää epävarmaa kumppania.

Siksi minulle ylivoimaisesti vaikein ero oli tosiasia: erosimme kuopukseni isän kanssa minun keskeneräisyyteni takia.

Huonon itsearvostukseni takia olin helposti ylipuhuttavissa ja ajauduin erittäin vaikeaan parisuhteeseen, joka entisestään vaikutti heikentävästi itsetuntooni ja omanarvontuntoni laski lähes nollaan. Tein sen virheen, etten käsitellyt tuota traumaa tarpeeksi hyvin ennen seuraavan suhteeni alkua. Siksi minulle ylivoimaisesti vaikein ero oli tosiasia: erosimme kuopukseni isän kanssa minun keskeneräisyyteni takia.

Mitä tästä kaikesta voin oppia ja miten rakentaa tulevaisuutta kokemusteni pohjalta? Olen kohta neljäkymmentävuotias ja en halua toistaa samoja virheitäni uudelleen ja uudelleen. Siksi myönnän ylpeänä: aion mennä terapiaan käsittelemään elämäni kipukohtia.

Aion mennä terapiaan käsittelemään elämäni kipukohtia.

Uskon, että tällä on valtava vaikutus koko elämääni. Monet, kasaantuneet traumat ja kokemukset ovat jääneet käsittelemättä tai käsittely on jäänyt puolitiehen. Rikkoutuneen ja eheytymättömän ihmisen kanssa ei voi rakentaa pysyvyyttä. Voin myös tulevaisuudessa kenties oppia, että olenkin onnellinen perheeni kanssa ilman parisuhdetta. Olen avoimin mielin, mitä ikinä tulevaisuus tarjoaakaan.

Toivon myös oppivani lisää itsestäni, persoonallisuudestani ja piirteistäni. Tietyt, parisuhteessa hankaluuksiakin aiheuttavat piirteeni, ovat minulle itsellenikin vielä vähän vieraita. On opittava tuntemaan itsensä, jotta voi elää täysinäistä elämää.

Tulevaisuuteni on avoin, mutta se näyttäytyy minulle kuitenkin onnellisena ja jännittävänä.

Ja se on samalla myös kiehtovaakin. Tulevaisuuteni on avoin, mutta se näyttäytyy minulle kuitenkin onnellisena ja jännittävänä. Tärkein perusta on pitää suhde lapsiini hyvänä, ja tähän aion ensisijaisesti panostaa itseni lisäksi.

Haluan sanoa sinulle, joka olet epäonnistunut suhteissasi: mieti, ettet olekaan epäonnistunut vaan saanut kokemuksia. Meillä kaikilla on kipupisteemme ja vaikeutemme menneisyydessä. Niiden päälle voi kuitenkin rakentaa vankan ja vakaan tulevaisuuden, jos aloittaa panostamaan itseensä. Kannattaa tehdä se jo nyt. Meillä on rajallinen aika elää tätä omaa, arvokasta elämäämme.

Lue myös:
Olen ollut kihloissa neljä kertaa ja naimisissa kahdesti
Miksi erosin etäpoikani isästä?

Odotan innolla omaa tulevaisuuttani.

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (1)

Isivuosi

Hieno kirjoitus. Samaa tematiikkaa käydään täälläkin läpi, taas kerran.

Itsensä tutkiminen ja kehittäminen vie aina eteenpäin ja ero on yksi oiva mahdollisuus siihen, joskin kipeä sellainen.

Ero on asia, joka jollain tasolla aina pakottaa syventymään itseensä ja pohtimaan omia valintojaan. Tähän olen päätynyt tässä parisuhteiden juurakossa.

Mukavaa syksyä sinulle!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Panu Pälviä
  • Hän kokee toisen painostuksesta lopulta alkaneensa itsekin uskoa, ettei hänen kannata lähteä suhteesta. Kun ihminen ensin tallataan henkisesti pohjalle, sieltä nouseminen on kenelle tahansa vaikeaa. HS 26.8.2018

Helsingin Sanomat julkaisi tänään 26.8. laajan henkilöhaastattelun Antti Tuiskusta. Tuisku kertoo siinä todella avoimesti muun muassa parisuhdeväkivallasta, jota koki pitkään.

On äärimmäisen tärkeää, että julkisuudessa puhutaan tästä aiheesta, oikeilla sanoilla ja avoimesti. Kun sen tekee suosittu poplaulaja, ja vieläpä mies, osoittaa se tärkeän seikan: parisuhdeväkivalta ei ole ikinä sen uhrin syy eikä hän saa syyttää siitä itseään. Ja sitä ei tarvitse hävetä, ei yhdenkään uhrin. Häpeää pitää kokea vain ja ainoastaan sen, joka aiheuttaa toiselle tuskaa.

  • ”Ja sitten koko ajan on läsnä myös epäonnistumisen pelko. On vaikea myöntää itselleen, että sulla on mennyt ihmistuntemus aivan vihkoon. Siksi väkivallasta ei oikein haluaisi kenellekään edes puhua.” Antti Tuisku

Tuisku uskaltaa puhua asoista niiden oikeilla nimillä. Myös siitä, miksi väkivaltaiseen suhteeseen jääminen voi olla jopa helpompaa kuin siitä lähteminen. Väkivaltaa suhteessaan kokeneet eivät myöskään aina uskalla puhua kokemuksistaan, koska heitä ei uskota tai heitä vähätellään: miksi et sitten lähtenyt siitä suhteesta, jos se oli niin kamala? Näiden puheiden takia moni voi jättää kertomasta kokemuksistaan ja se on todella huono asia.

Vaikeistakin kokemuksista puhuminen auttaa käsittelemään tapahtunutta. Ja toisekseen väkivallan tekijä täytyy saada vastuuseen teoistaan. Sitä ei voi tapahtua, jos uhri ei uskalla puhua asiasta.

Tuiskuakaan eivät aluksi uskoneet edes hätäkeskuksen työntekijät. Eihän tilanne varmasti niin paha ole. Vasta verissä päin olevan miehen näkeminen sai ambulanssikuskitkin uskomaan, että väkivaltaa on oikeasti tapahtunut.

  • Olisiko Tuisku lähtenyt suhteesta, ellei levy-yhtiö olisi puuttunut tilanteeseen? ”En tiedä”, hän sanoo kuistilla. ”Onneksi puuttui.” HS 26.8.2018

Jos epäilet läheisesi kärsivän väkivaltaa suhteessaan, puutu asiaan. Toisten asiat ovat heidän omiaan ei tässä tilanteessa ole oikea ajattelutapa. Voit pelastaa läheisesi elämän, jos uskallat auttaa häntä.

Ja jos sinä koet väkivaltaa, ota apu vastaan. Tuisku sanoo, että ilman sen tekemistä hän ei ehkä nyt olisi tässä missä hän on. Tämä on meidän ainoa oma elämämme. Sitä ei kannata heittää hukkaan antamalla toisen kohdella meitä huonosti. Kenelläkään ei ole oikeutta tehdä niin.

Kiitos Antti Tuisku rohkeudestasi. Antamasi vertaistuki on varmasti vailla vertaa.

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017

Instagram