Kirjoitukset avainsanalla Parisuhde

Kuva: Panu Pälviä

Jos suhde on ollut traumaattinen ja ero sotkuinen, niistä parantuminen ei ole helppoa. Olen kokenut vaikean suhteen ja sitä seuranneen vaikean eron, jonka jälkeen kohtasin myös vainoamista. Miten selvisin tuosta tilanteesta?

Älä sivuuta vaikeitakaan tunteita vaan kohtaa ne

Ensimmäinen ja tärkein asia on, että pääsee _lopullisesti_ eroon vahingollisesta suhteesta, koska nämä ovat valitettavasti niitä, joihin palataan usein takaisin. Vasta lopullisen pesäeron jälkeen alkaa kaikkein vaikein osuus: henkinen korjaustyö ja tunteiden kohtaaminen voi kestää vuosia.

Henkinen korjaustyö ja tunteiden kohtaaminen voi kestää vuosia.

En halunnut eron jälkeen ajatella mitään vaikeaa, koska olin viimeinkin vapaa. En oikeastaan tuntenut mitään, ja ajattelin, että pääsin helposti eroon vaikeista tunteistani. Tämä johti suuriin vaikeuksiin, koska loukatut tunteeni jäivät käsittelemättä. Tunteet on kuitenkin kohdattava eron jälkeen, jotta vahingolliset ajattelumallit eivät jää pysyviksi. On tärkeä oppia, että omat tunteet ovat arvokkaita, oikeita ja tärkeitä.

Nauti vapaudesta ja onnellisuuden tunteesta, mutta...

Olin ikionnellinen: viimein saan hengittää. Halusin kokea kaiken heti. Tapasin ystäviä, kävin koulua, kävelin rauhassa kadulla pelkäämättä, että kotona odottaa milloin mikäkin kamala tilanne ja tapasin ihanan miehenkin. Ihmettelin elämän ihanuutta ja toisen ihmisen täydellisyyttä. Tuntui ihanalle, että joku oli normaali, välitti ja puhui tunteistaan – oli TAVALLINEN. Tavallisuus kiehtoi ja sen pauloihin oli helppoa kietoutua.

Eron jälkeen voikin tuntua, että kaikki on helppoa ja elämä hymyilee. Silloin voi ja kannattaakin nauttia ihanasta vapauden tunteesta ja rauhasta – hetken aikaa. 

..älä jätä asioita käsittelemättä!

Tee se ystävien kanssa, terapeutin luona, lääkärissä tai missä tahansa, mutta tee. Ihmismieli toimii sanonnan mukaan: sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Traumat eivät häviä mielestä itsekseen. Käsittelemättöminä ne muokkaavat mielen sisälle mustan pallon, joka voi pulpahtaa esiin ei-toivotussa tilanteesta ja räjähtää.

Minulla räjähti. Tämän takia suhteeni kuopukseni isään päättyi. Olin rikki, koska en ollut korjannut itseäni. Toinen ei voi korjata rikkinäistä sielua. Hän voi auttaa, mutta työ on tehtävä itse. Vasta tämän jälkeen on valmis jatkamaan seuraavaan suhteeseen.

Opi arvostamaan itseäsi ja luottamaan elämään

Ei kannata ajatella, että parempi olla koko loppuelämä yksin, koska kaikki ovat kuitenkin paskiaisia. Kun on oppinut ajattelemaan, että on syypää huonoon tilanteeseensa, itsetunto on nollalukemissa ja arvostusta omia tunteita kohtaan ei ole, on opeteltava uudelleen arvostamaan itseään, luottamaan elämään sekä muihin ihmisiin ja annettava itsensä tuntea jälleen. 

Olen oppinut, että olen edelleen arvokas ja tärkeä ihminen,

Kun annoin luottamuksen elämään kasvaa, huomasin, että suurin osa ihmisistä oli oikeasti mukavia, inhimillisiä ja välittäviä. Tämä oli arvokas havahtuminen, joka vei minut askeleen lähemmäksi parantumista. Luottamusta koko maailmaan ei kannata menettää, eikä varsinkaan luottamusta itseensä. Opin uskomaan, että en ole tyhmä tai idiootti,vaikka olinkin antanut itseni elää vahingollisessa suhteessa, vaan kaiken rakkauden arvoinen ja tärkeä sellaisena kuin olen. 

Käännä kokemukset vahvuudeksi

Kohtaa itsesi ja menneet tapahtumat. Opi niistä, älä unohda niitä, mutta älä annan niiden vaikuttaa koko loppuelämääsi. Ja eräänä päivänä huomaat olevasi jälleen ehjä ja kokonainen. Silloin tiedät, että ero ja suhde ovat jääneet taakse ja olet valmis jatkamaan. Lopullisesti tapahtuneista ei tarvitsekaan päästä yli – kokemuksista voit ammentaa vahvuutta ja rohkeutta elää omanlaistasi elämää ilman ahdistavan suhteen kahleita. 

Kuinka ihanalle se sitten tuntuukaan kaikkien vaikeuksien jälkeen! Pyri tätä tunnetta kohti: se tulee kyllä, usko ja luota siihen.

Kokemuksista voi ammentaa vahvuutta ja rohkeutta elää omanlaistaan elämää ilman ahdistavan suhteen kahleita.

Lue myös:
Miksi vahingollisesta suhteesta on niin vaikea päästä eroon?
Vaikea suhteeni ajoi minut etä-äitiyteen

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Panu Pälviä

Mitä jos tajuaa tehneensä pahan virheen erotessaan siitä oikeasti hyvästä puolisosta? Hänestä, joka olisikin ollut se oikea elämän rakkaus?

Se hetki, kun tajuaa tehneensä hirvittävän virheen, on kauhea.

Minulle on käynyt niin. Se hetki, kun tajusi tehneensä hirvittävän virheen, oli kauhea. Varsinkin, kun minä olin se, joka halusi erota. Tunne oli musertava. Ei olisi pitänyt erota. Sydämeen sattui niin paljon, etten uskonut ikinä siitä selviytyvän.

Ero tuntui aluksi hyvältä idealta, ei ollut muuta vaihtoehtoa ja niin olisi parasta. Elämä tuntui jatkuvan onnellisena ja liiankin helppona. Olisi pitänyt ymmärtää, että se oli valheellista hyvänolontunnetta; yksikään ero ei hoidu olankohautuksella ja käsittelemättä. Nyt tiedän sen, silloin en vielä tajunnut.

Kun mieleen vähitellen nousi kauhuajatus, että tämä olikin virhe ja istuin yksin kotini sängyllä, kodin, joka tuntui vieraalle, koska se ei ollut se yhteinen ja siellä ei asunut enää sitä toista, oli tuo hetki maailman yksinäisin.

Tule takaisin, huusin, muttei toinen enää tullut.

Toinen oli mennyt ja jatkanut elämäänsä, kuten kuuluikin. Katkerana minulle, vihaisenakin, ja se oli ihan oikeutettua. Olisi pitänyt olla onnellinen toisen puolesta, ja olinkin. Samalla itkin niin, että luulin, ettei se lopu koskaan. Tule takaisin, huusin, muttei toinen enää tullut. Uskoin, etten enää ikinä ole onnellinen. Miten tällaisen jälkeen voisi jatkaa eteenpäin? Tuhannet kysymykset, katumus ja itsesyytökset risteilevät mielessäni tuolla hetkellä.

Nyt jälkeenpäin tietenkin voin sanoa, että tuollaisesta voi päästä eteenpäin ja pitääkin päästä. Mutta ei se helppoa ole. Oleellista on kuitenkin jatkaa, koska menneitä tapahtumia ei voi muuttaa, vaikka kuinka haluaisi. On tärkeää käydä läpi se, miksi eroon oli päätynyt ja miksi se päätös olikin väärä, mutta sen jälkeen on jatkettava eteenpäin. Koska ei ole muutakaan vaihtoehtoa. Toisessa roikkuminen ei edesauta yhtään mitään.

Virheistään voi oppia paljon ja menneisyyden kipu voi olla tulevaisuuden vahvuutta.

Jossittelu ja menneisyydessä eläminen ei auta, eikä se tuo onnellisuutta. Olen elänyt siinä aivan liikaa ja oppinut, ettei se kannata. Vaikka kuinka sattuisi, on hyvä suunnata pahimman surun jälkeen katse kohti tulevaisuutta. Virheistään voi oppia ja menneisyyden kipu voi olla tulevaisuuden vahvuutta. Niin kliseiseltä kuin tämä kuulostaakin, on se kuitenkin totta.

Eroon ei kannata päätyä tunnemyrskyssä, liian nopeasti tai vihaisena, koska se voi johtaa liian äkkinäiseen eropäätökseen, jota voi tulevaisuudessa katua. Ero voi olla lopullinen ja silloin paluuta ei enää ole. Ja se on hyväksyttävä.

Lue myös: Ero on aina kriisi, mutta mahdollisuus myös uuteen

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter 

Kommentit (1)

Ehkä vielä joskus onnen löydän
1/1 | 

Tää liippaa niin läheltä..
Eroa tehtiin vuosia, välillä oltiin yhdessä, välillä erikseen.

Lopullisen eron jälkeen ajattelin että näin on hyvä.
Se yksinäisyys ja suru mikä vallannut jälkeenpäin on ihan järkyttävää..

En tiedä tulenko koskaan pääsemään exästäni yli mutta pakko se kai vaan on uskoa että aika parantaa haavat ja elämä kantaa.

Kiitos kun jaat näitä ajatuksiasi <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

On tullut aikoinaan seikkailtua Tinderin maailmassa enemmänkin. Vielä en ole tämän sinkkukauden aikana sitä ladannut. Ja siihen on ihan hyvä syy.

Edellinen kerta nimittäin opetti aika paljon, minkälaista porukkaa siellä Tinderissä liikkuu. Tai sitten vain törmäsin ihan vääriin miehiin. Kerronpa hieman.

Sitten näytölle lävähtää miehen penis.

Alku saattoi vaikuttaa oikein lupaavalta. Saatiin match, juteltiin, vaihdettiin viestejä, siirryttiin Facebookiin tai WhatsAppiin viestittelemään. Ja sitten näytölle lävähtää miehen penis. Ihanaa. Vielä ihanampaa oli, että pyydettiin omasta sukukalleudestanikin kuva.

Puhun oman kokemukseni kautta, kun väitän että onhan se niinkin, että miehet ovat enemmän visuaalisia kuin naiset. Kauniiden naisvartaloiden katseleminen kiihottaa keskimäärin miehiä enemmän kuin miesvartalot naisia. Siksi, jos mies pyytää naisesta lisää kuvia, ei se yllätä. Mutta jos pyydetään kuvaa sukukalleudesta muutaman viestin jälkeen, on se jo liikaa. Tai jos saa kuvan miehestä aatamin asussa.

Miehen sukupuolielin ei visuaalisesti keskimäärin kiinnosta ainakaan minua ihan kamalan paljoa.

Ja minä voin kertoa jotain naisten puolesta: miehen peniksen kuva ei ole kauhean kiinnostava. Miehen sukupuolielin ei visuaalisesti keskimäärin kiinnosta ainakaan minua ihan kamalan paljoa. 

Joten kun sellaisen kuva lävähtää viestimen kautta puhelimeeni, kiinnostukseni lakkaa kuin kananlento. Ihmettelen kovasti tätä ilmiötä, koska olen törmännyt tähän useammin kuin kerran. Miksi mukavan tuntuinen mies haluaa lähettää kuvan vehkeestään? Kuvia on kiva saada ja tutustua sillä tavalla paremmin, mutta joku raja kuvissakin.

Mielellään katselen tätä elintä sitten ihan livenä, kun ja jos siihen asti joskus suhde etenee. En aiemmin.

Kun kokemukseni Tinderistä ovat tällaiset, ei paljoa (netti)treffimaailma kiinnosta. Sanottakoon nyt kuitenkin, että olen minä sieltä kivojakin tuttavuuksia löytänyt, muun muassa entisen miesystäväni ja hyvän ystävänkin löysin Tinderin kautta.

Ehkä kuitenkin menee vielä ihan hetkinen, ennen kuin kirjaudun uudelleen treffisovelluksien ihmeelliseen maailmaan.

Lue myös:
Sinkkuetä-äiti Tinderissä
Värikäs parisuhde-cv:ni
Kohtaan etä-äitinä ennakkoluuloja treffimarkkinoilla

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter 

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Panu Pälviä

Miksi ja milloin minusta tuli etä-äiti ja mitä tapahtumia tähän liittyy? Vastaan tässä blogitekstissäni näihin kysymyksiin. Asia on toisaalta meille jo ihan arkipäivää, toisaalta siihen liittyy paljon kipeitäkin asioita elämästäni. 

Siihenastisen elämäni vaikein ajanjakso 

Yhdeksän vuotta sitten elin elämäni kurjinta aikaa. Olin eronnut avioliitostani ja ajautunut hyvin kuormittavaan suhteeseen. Samalla opiskelin teologisessa tiedekunnassa ja rahoitin opintojani tekemällä iltatöitä. Ei ihme, että voimavarani alkoivat hiipua. Yritin silti hoitaa opiskeluni hyvin, koska olin unelmakoulussani. Samalla kamppailin taloudellisten vaikeuksien kanssa; no, opintotuella kun ei vaan yksinkertaisesti elä. Menneisyydessä otetut lainat lisäsivät vaikeuksia.

Tämän päälle elämä kotona oli suoraan sanottuna yhtä helvettiä. Parisuhteeni vei minulta viimeisetkin jaksamisen rippeeni. Tämä lisättynä koulu- ja työponnisteluihini oli jo liian vaikea kombo kestettäväksi.

Poikani oli pakko muuttaa isänsä luokse.

Ihmettelin itsekin jälkeenpäin, miten sain työni ja kouluni hoidettua. Valmistuin myöhemmin täysin ajallaan teologian maisteriksi. Opiskeluaikani on kuitenkin osittain täysin sumun peitossa; en siitä muista juuri mitään. Joinakin aamuina huomasin istuvani yliopiston luentosalissa kirjoittamassa muistiinpanoja ja en tiennyt, miten olin sinne päässyt. Koko yö oli saattanut mennä riidellessä, ehkä jopa ulkona pakoillessani miesystävääni.

On sanomattakin selvää, miten huonosti pystyin tämän kaiken keskellä hoitamaan lastani. Poikani oli pakko muuttaa isänsä luokse.

Virallisesti koko ajan vuoroviikkosysteemi 

En tuolloin vielä virallisesti tullut etä-äidiksi. Joitakin kuukausia meni, etten juurikaan nähnyt lastani. Missään vaiheessa ei kuitenkaan tullut tapaamisten välille kovin pitkää taukoa. Muistan, että vein häntä kouluun, kävin vanhempainilloissa vielä silloin tällöin, vaikka isä useimmiten jo hoiti ne. On kurjaa tietää, että lapseni tärkein kouluvuosi, ensimmäinen, meni minulta lähestulkoon kokonaan ohitse. 

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

❤ hyvää koulunaloitusta jälleen poikani <❤ Tässä kuvassa poikani menee ensimmäiselle luokalle vuonna 2011. Kuvasta ei ikinä uskoisi, että elän elämäni painajaista. Elin suhteessa, joka vei minulta lähestulkoon kaiken. Itsetuntoni, avioliittoni, järkeni, rakkauden, uskon elämään, halun elämään. se suhde on elämäni virhe, ainut suhde, jota kadun. Kirjoitin siitä viime vuonna. Tämän päivän ajan suora linkki tekstiin @etaaiti profiilissa. Tämä suhde aloitti tapahtumaketjun, jonka johdosta minusta tuli tämän ihanan pojan etä-äiti. Oli hetkiä, etten uskonut selviäväni. Tässä kuvassa kameraan katsoo iloinen nainen, mutta sydämessä hän on surullinen, ahdistunut ja elämänilon menettänyt. Rakkauttaan lapseensa hän ei kuitenkaan koskaan menettänyt. Tämä iloinen poika on minua pidempi ja menee tänään kahdeksannelle luokalle. En ole sitä näkemässä. Mutta sydämessäni olen mukana. ❤Ihanaa koulun alkua, poikani. Olet elämäni rakkaus.❤ #etääiti #vauvafiblogit #tb #narsistinuhri #koulutalkaa

Henkilön Etä-äiti (@etaaiti) jakama julkaisu

Lapseni ensimmäinen kouluvuosi meni minulta lähestulkoon kokonaan ohitse. 

Kahden vuoden rimpuilun, masennuksen, liiallisen juomisen ja eksyksissä olon jälkeen pääsin eroon suhteestani. Koulu ja työt jatkuivat edelleen ja ne pitivät minut elämässä kiinni.

Siirryimme takaisin vuoroviikkoiseen systeemiin. Paljon kuitenkin oli ehtinyt tapahtua ja tämä järjestely ei enää toiminut.

Virallisesti etä-äidiksi ja uudelleen äidiksi

Samaan aikaan kun minusta tuli uudelleen äiti, minusta tuli esikoiselleni etä-äiti. Edellisten tapahtumien vuoksi poika oli jo tottunut elämään isänsä luona, jonne olivat muodostuneet tärkeät ihmissuhteet, koulujutut ja mummolakin oli lähellä. Samaan aikaan ilmeni, ettei vuoroviikkoinen asuminen sopinut hänelle lainkaan. Mikä oli toiminut ennen, ei toiminut enää.

Samalla mietimme kuopukseni isän kanssa muuttamista uudelle paikkakunnalle lähemmäs hänen vanhempia lapsiaan ja työtään. Kun puhuin tästä esikoiseni isän kanssa, hän ehdotti, että poika muuttaisi hänen luokseen. 

Kun puhuin tästä esikoiseni isän kanssa, hän ehdotti, että poika muuttaisi hänen luokseen.

Minusta se kuulosti hyvältä idealta. Hän hoiti jo ennestään poikamme koulu- ja arkiasiat ja hänen kotinsa oli pojallemme tuttu. Myös poikamme halusi muuttaa isänsä luokse. Suostuin tähän, koska tiesin, ettei isä ikinä estäisi minua tapaamasta poikaani aina kun haluaisin. Tämä osoittautui todeksi myös käytännössä. Minä pystyin keskittymään vauvaani ja uuden kodin rakentamiseen.

Niin minusta tuli virallisesti etä-äiti. Vaan ei vielä mielessäni.

Etä-äitiys-identiteetti odotutti itseään

Meni kuitenkin pari vuotta, ennen kuin ihan täysin ymmärsin, että olen etä-äiti. Tuosta hetkestä lähtien olen pitänyt etä-äitiys-blogiani, miettinyt paljon äitiysidentiteettiäni ja elämääni. Noihin kahteen vuoteen, kun olin jo virallisesti etä-äiti, mutten ollut sitä vielä sisäistänyt, mahtuu paljon.

Olin tuore äiti, edellinen parisuhteeni vaivasi mieltäni, masennus puhkesi uudelleen ja sairastuin fyysisesti. Erosimme tämän kaiken keskellä kuopukseni isän kanssa. Siksi etä-äitiys-identiteetti syntyi minulle jälkijunassa.

Tiemme tähän on ollut pitkä ja kuoppainenkin.

Nyt olemme tässä, minun perheeni: kaksi poikaani ja minä. Tiemme tähän on ollut pitkä ja kuoppainenkin. Lopputulos on kuitenkin hyvä. Se kantaa. Tämä on minun tarinani.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Etä-äiti (@etaaiti) jakama julkaisu

Aiemmpia kirjoituksiani aiheesta:
Miksi minusta tuli etä-äiti?
Äiti, saanko muuttaa isin luokse asumaan?
Minä haluan olla etä-äiti

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2019
2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017

Instagram