Kirjoitukset avainsanalla lukijantarina

Kuva: Anne-Mari Valta

Välillä blogimaailmassa törmää tarinaan, joka pysäyttää. Annen tarina on tällainen. Hän on kipukroonikko, aivoverenvuodon kokenut, juuri eronnut ja etä-äiti. Anne on 36-vuotias ja hänen lapsensa ovat nyt 15- ja 17-vuotiaat.

Monista vastoinkäymisistä huolimatta hän on äärimmäisen positiivinen ja sen huomaa myös hänen blogistaan Kivun kahdet kasvot. Pääsin haastattelemaan Annea ja nyt kerron teille hänen tarinansa. Kursivoidut tekstit ovat hänen haastattelustaan tai blogistaan otettuja.

Vaikka kipujeni syy on synnytyksen aiheuttama hermovaurio ja kivut loppuelämäkseni, lapseni ovat silti parasta elämässäni, kalleimmat aarteeni ja elämäni valo! Äiti rakastaa teitä lapseni nyt ja aina.

Anne kirjoittaa blogissaan raa'an rehellisen kuvauksen synnytyksestään ja siitä, miten se johti hänet kipuhelvettiin loppuelämänsä ajaksi. Hän on myös täysin työkyvytön kipujensa takia. "Olen Anne ja olen kipukroonikko, tuossa järjestyksessä", hän kuitenkin kuvailee itseään.

Tämän lisäksi Anne sai kaksi vuotta sitten aivoverenvuodon ja sanoo olevansa elämänsä jatkoajalla. Hänen uusi elämänsä alkoi aivoverenvuotopäivänä, koska hän kävi niin lähellä kuolemaa.

Annen blogista voi lukea, millaisia hänen kipunsa ovat. Hän voi kävellä hyvänä päivänä muutamia satoja metrejä, yleensä hän ei voi kävellä lainkaan, hänen on pakko nukkua paljon ja kivut ovat vähimmilläänkin aina keskitasoa. Yöllä hän voi nukkua korkeintaan 4 tuntia, jonka jälkeen hänen kipunsa yltyvät sietämättömiksi.

Hän kertoo, ettei hoitokeinoja kipuihin enää löydy, kaikki on kokeiltu. Hän kulkee pyörätuolilla, saa yhdeksän kertaa kuukaudessa vammaisavusta kuljetuksen ja hänellä on henkilökohtainen avustaja. Julkisia liikennevälineitä tai omaa autoa hän ei pysty enää käyttämään kipujensa takia. Lisäksi hänen ystävänsä maksavat huippukalliin fysioterapeutin palvelut, jotta kivut pysyisivät edes jotenkin hallinnassa.

Muistan ponnistaessa [synnytyksessä] jossain vaiheessa tunteneeni todella oudon ja kovan kivun, aivan kuin puukolla olisi viilletty tiettyyn kohtaan. Mietin silloin, että mitähän mahtoi tapahtua ja oliko se normaalia.

Kivut alkoivat ensimmäisestä synnytyksestä ja toinen pahensi ne maksimiin. Annen on ollut hyvin vaikea saada tukea ja apua kipuihinsa, ja diagnoosia hän ei ole saanut kivuilleen. Hän on taistellut monia vuosia siitä, että saisi jonkinlaista apua sairauteensa.

Anne erosi lastensa isästä, kun lapset olivat alle kouluikäisiä ja oli aluksi lähihuoltaja. Kun hänen kipunsa alkoivat pahenemaan, hänelle ehdotettiin lähihuoltajuudesta luopumista. Mitään konkreettista apua lastensa kanssa pärjäämiseen hän ei saanut, kunnes eräs sosiaalityöntekijä ehdotti, että hänestä tehtäisiin lastensuojeluilmoitus. Näin perhe olisi pakotettu saamaan apua. Näin tehtiinkin ja tämän ansiosta hänen kaksi lastansa saivat apua muun muassa tukihenkilön kautta.

Minulla on siis ollut kipuja yötäpäivää monta vuotta ja ne ovat koko ajan vähintään melko kovia aina ajottain sietämättömään kipuun asti.

Kun kivut pahenivat todella pahoiksi, tuli hänestä sairauksiensa takia etä-äiti. Se oli hänelle tosi kova paikka, vaikka lohduttautui ajatuksella, että sai olla pitkään pikkuisten lastensa lähihuoltaja.

Viikonloppuisin äitinsä luona olevat lapset tietävät, ettei tämä jaksa paljoa. Vaikka Anne ei voi tehdä fyysisesti juuri mitään, he silti viettävät merkityksellistä yhdessäoloaikaa jutellen ja tehden ruokaa. Anne on koettanut selittää tilannettaan ja elämää lapsilleen aina heidän ikätasonsa mukaisesti. Hän toivoo antavansa heille esimerkin: elämässä voi selvitä lähes mistä vain.

Ennen olin pettynyt ja surullinen, jos kivut pilasivat yhteisen viikonlopun tai olin äreä. Nykyään osaan olla jo ymmärtäväisempi itseäni kohtaan. 

Avustaja ei ole Annen kanssa silloin kun lapset ovat hänen luonaan. Lapset auttelevat jo äitiään paljon ja ymmärtävät hyvin tilanteen. Ruuan Anne on valmistanut lapsilleen edellisenä päivänä avustajansa seurassa tai hän kokkaa yhdessä lastensa kanssa. Arkeaan lastensa kanssa Anne kuvailee ihan tavalliseksi perhearjeksi, vaikka etä-äitiys tuo välimatkaa heidän välilleen ja yhteydenpito ei olekaan kovin tiivistä, osittain johtuen myös lasten iästäkin.

Anne lepää paljon ennen lastensa saapumista ja nukkuu pari päivää tapaamisten jälkeen. Näin hän jaksaa sen yhden viikonlopun lastensa kanssa. Anne sanoo, että mieluummin hän ottaa kivut, kaiken tämän moskan ja lapsensa kuin olisi lapseton ja kivuton. Tämä kertoo paljon Annen suhtautumisesta lapsiinsa ja äitiyteensä.

Kuva: Anne-Mari Valta

Lapset saavat aina näyttää pettymyksensä siitä, jos äiti ei jaksakaan tehdä jotain suunniteltua. Erään kerran nuorempi lapsista oli hyvin pahoillaan, kun äiti ei jaksanut pelata jalkapalloa. Mutta sitten hän rieumuitsi aivan valtavasti, kun tämä jaksoikin seistä maalivahtina. 

Annen tarina on koskettava. Hän on kokenut elämässään paljon, mutta on päättänyt, että tämä on hänen elämänsä ja se on ihan hyvä elämä. Nyt hän on eronnut pitkäaikaisesta suhteestaan ja opettelee elämään yksin. Hän muutti lähemmäksi lapsiaan ja saa näin nähdä heitä useammin kuin ennen. Hän saa vierailla lastensa isän luona pienessä kellariasunnossa, jossa hänen vanhempi lapsensa asuu.

Kivut eivät ole vieneet minulta äitiyden syvintä olemusta. 

"Olen ollut hyvä äiti kivuista huolimatta ja ennenkaikkea riittävän hyvä äiti ja tehnyt parhaani aina", Anne sanoo. Hän on joskus kuullut olevansa epäonnistunut äitinä, mutta ei hän sellaisista jutuista enää välitä. Hän tietää, mitä on kokenut ja mistä on selvinnyt. Hän ja hänen lapsensa ovat tiivis kolmikko. Se on tärkeintä. Anne kokee olevansa ihan tavallinen äiti vain muutamalla pienellä "lisämausteella".

Hän iloitsee myös siitä, että on voinut olla kotona, kun lapset ovat tulleet koulusta, tehnyt heille välipalaa ja ollut heidän kanssaan. Anne näkee joka tilanteessa sen kultaisen pilvenreunuksen.

Me kaikki voimme oppia tästä ajattelumallista hyvin paljon.

Terveisin, Annea ihaileva Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Muita lukijoiden tarinoita:
En ole enää edes etä-äiti
Ero vei minulta ihan kaiken
Äiti, jonka koti ei ole siellä

 


 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

Tiina99
1/1 | 

Se on kauheeta kivun kanssa. Kolmoishermo vikuuntui kasvoissa sylkirauhasen poiston yhteydessä, tuhosi kaiken. Avioliiton.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidinrakkaus ei vähene, vaikkei näkisi lastansa. Kuva: Terhi-Anneli Bech

Kun luin blogisti Terkuin Ninnin tekstiä sijaisvanhemmuudestaan, kyyneleet nousivat silmiini. Kaikilla meillä ei syystä tai toisesta ole mahdollisuuksia hoitaa omia lapsiamme. Onneksi on heitä, jotka tällöin haluavat vilpittömästi auttaa toista perhettä – toista äitiä, toisen lasta. Tämä koskettaa minua henkilökohtaisesti paljon, koska lapseni isä ja hänen naisystävänsä hoitavat omaa esikoistani paljon enemmän kuin minä.

Ja olen ollut ja olen tästä äärimmäisen kiitollinen.

Ihanaa, että on tällaisiä Ninnejä, jotka hoitavat toisten lapsia silloin, kun nämä itse eivät voi.

"Sijaisvanhemmuus opettaa minulle paljon elämästä"

Kysyin Ninniltä, miltä tuntuu hoitaa toisen äidin lasta. Ninni kertoo, että sijaisvanhemmuudessa luovii omien kasvatusperiaatteidensa ja toisen, ehkä ihan vieraankin ihmisen, arvojen välillä. Ninnin perheessä on myös hänen omia lapsiaan, joten aina tämä ei ole helppoa. Perhedynamiikka muuttuu täysin, kun kotiin tulee sijaislapsi.

Ninni haluaa hoita sijaislastaan, koska tietää, että tämä apu on tarpeen. Se tuntuu hänestä luonnolliselta, koska hänellä itsellään oli haastava lapsuudenkoti. Hän haluaa auttaa nyt muita, joilla myös voi olla haastavaa lapsuudessaan – syystä tai toisesta. 

Pyyteettömyys. Se huokuu sijaisvanhemmuudessa.

Tätä pyyteettömyyttä on ihana seurata; nähdä, miten lapsista pidetään huolta. Kyse ei ole omasta edusta tai rahasta. Siksi tästä tulee turvallinen olo –  maailmassa on vielä hyvyyttä. Ninni tietää tekevänsä hyvää ja haluaa tehdä sitä. Sijaislapsen vanhemmat voivat aina ottaa häneen yhteyttä lapseen liittyvissä asioissa. Hän ei halua korvata lapsen äitiä vaan olla apu ja tukipilari tämän elämässä.

  • "Sijaisäitiys opettaa vanhemmuudesta joustavuutta, omien periaatteiden, arvojen, ajatusten ja toimintamallien jatkuvaa päivitystä ja miettimistä. Se opettaa hyväksyntää, ymmärrystä ja lähimmäisen rakkautta. On oltava sydämeltään ja mieleltään avoin." Ninni

Lapsella on perhe, jossa on hyvä asua. Mutta miltä tuntuu äidistä, jonka lapsi on sijoitettu? Kysyin sitä toisessa tilanteessa olevalta äidiltä, jonka lapsi on sijoitettu.

"Lapseni asuu muualla –  saan silti olla hänelle äiti"

Tämän äidin lapsi on sijoitettu, mutta hän saa silti olla lapselleen äiti ja tärkeä, koska välit sijaisperheen kanssa ovat hyvät. Kun äiti ei itse pystynyt sairautensa takia hoitamaan lastansa, tuntui hyvälle tietää, että toinen perhe pystyi pitämään tästä huolta. 

Hänestä tuntuu silti välillä pahalle, että lapsi on sijoitettu, mutta koska se on tehty hänen omasta pyynnöstään, on se helpompi hyväksyä. 

"Kipeää se silti tekee."

Kyllä se silti kipeää tekee, äiti kertoo minulle. Tunnistan hyvin tuon tunteen. Lapsella on kaikki varmasti todella hyvin –  mutta oma riittämättömyyden tunne kuristaa kurkkua. Tässä tilanteessa auttaa, että tietää tekevänsä lapsen edun ja oikeuksien mukaisesti. Ihailen tämän äidin vahvuutta antaa lapsensa hoitoon toisaalle. Onko suurempaa äidinrakkautta olemassakaan, kuin huolehtia lapsestaan näin?

Se, ettei ole "äiti 24/7", tuntuu äidistä pahalle. Hän tuntuu, että olisi enemmän äiti, jos lapsi olisi enemmän läsnä. Silti äidinrakkaus tai tunne siitä, että lapsi on olemassa ja rakastettu, ei vähene lainkaan siitä, että lapsi on sijoitettu. Hän tietää omat rajoituksensa sairautensa takia, ja siksi näin on parempi.

Ihailen näitä äitejä. Suurempaa rakkautta lasta kohtaan ei olekaan, kuin se, mitä he ovat tehneet.

Rakkaudella, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Pixabay

Näin sanoo minulle lukijani, joka kertoo meille erotarinansa. Hän sanoo haluavansa olla varoittava esimerkki siitä, miten eroa ei kannata hoitaa ja myös siitä, miten ei kannata toimivassakaan suhteessa antaa kaikkea toisen vastuulle ja omistukseen.

"Hän omisti taloni, sai rahani ja maksoi laskuni"

Anonyymina pidättäytyvä lukijani kertoo tilanteensa taustoja. Kun hän meni entisen kumppaninsa kanssa naimisiin, omisti hän kotinsa, jossa oli asunut myös lapsuutensa. Kumppanin mielestä talo kannatti siirtää hänen nimiinsä, koska kaikki muutkin raha-asiat olivat hänellä enemmän hallussa. Näin lukijani ei tarvitsisi huolehtia veroista, omaisuusasioiden hoitamisesta tai mistään paperisodista. Tämä kuulosti hyvältä ratkaisulta, luottihan hän kumppaniinsa täysin raha-asioissa.

Hän ei saanut palkkaa, vaan kumppani maksoi kaikki laskut ja antoi hänelle rahaa vaatteisiin, ruokaan ja huvituksiinkin.

Hän alkoi työskennellä entisen kumppaninsa yrityksessä. Käytännössä hän ei saanut palkkaa, vaan kumppani maksoi kaikki laskut ja antoi hänelle rahaa vaatteisiin, ruokaan ja huvituksiinkin. Näin lukijani säästyi paljolta paperityöltä ja laskujen kanssa tuskailuilta.

Kaikki sujui hyvin monia vuosia ja heille syntyi myös kaksi yhteistä lasta. Kunnes kaikki muuttui.

Eron astuttua voimaan kumppani vei kaiken, koska omisti kaiken 

Entinen kumppani alkoi käyttäytä omituisesti, oli välillä vihainen, välillä poissaoleva, välillä poissa kotoa monia päiviä. Lisäksi hän alkoi rajoittaa lukijani menemisiä. Lopulta kävi ilmi, että entisellä kumppanilla oli ollut jo jonkin aikaa uusi suhde.

Entinen kumppani sai lähihuoltajuuden, koska hän asui lasten tutussa kodissa ja oli taloudellisesti paremmassa asemassa.

Lukijani halusi eron. Ja silloin hän ymmärsi, ettei hänelle jäisi mitään. Talo ja yritys jäivät toiselle osapuolelle, koska ei hänellä ollut voimia taistella tuolloin juuri mistään ja raha-asioiden hoitaminen oli hänelle vierasta. Jälkeenpäin hän toki ymmärsi, miten oli tässäkin toiminut järjettömästi. Ero oli niin iso kriisi, ettei hän osannut toimia rationaalisesti eron hetkellä, jolloin olisi pitänyt osata taistella omista oikeuksistaan. 

Koska hän ei ollut saanut palkkaa eikä omaa rahaa mistään, oli hänen pankkitilinsä tyhjä ja toimeentulo turvaton, koska hän työskenteli tulevan entisen puolisonsa yrityksessä.

Huoltajuuskiistan tuloksena oli, että lukijani entiselle kumppanille annettiin heidän lastensa lähihuoltajuus, koska hän asui lasten tutussa kodissa ja oli taloudellisesti paremmassa asemassa. Entisen puolison uusi kumppani muutti samaan aikaan asumaan lukijani entiseen kotitaloon.

"Erossa menetin kaiken, koska en ollut ymmärtänyt pitää huolta asioista ennen eroa"

Lukijani ymmärtää, että oli tehnyt tyhmästi avioliittonsa aikana. Tyhmästi sen takia, että kumppani ei osoittautunut luottamuksen arvoiseksi. Toki tätä ei voinut tietää etukäteen. Lukijani antoi entiselle puolisolleen kaikki raha-asiat hoidettavaksi ja kaiken omaisuutensa omistuksen. 

Lukijani sanoo, että hänen olisi pitänyt jo avioliiton aikana alkaa keräämään omaa rahaa ja laittaa talouttansa kuntoon ennen kuin sanoi, että haluaa erota. Muutos kuitenkin liitossa oli niin nopea, ettei hän ehtinyt miettimään rauhassa. Nyt hän ajattelee, että olisi ollut parempi kestää tilannetta ja kohentaa omaa taloudellista tilannetta vaikka salaa, ehkä tienaamalla jostain sivutyöstä omaa rahaa.

"Ei kannata antaa kaikkia raha-asioitansa toisen hoidettavaksi. Sitä jää ihan tyhjän päälle, jos ero tulee."

Erot ovat joskus hyvin rumia, sanoo lukijani. Erokriisin lisäksi hän joutui käsittelemään juuri alkaneen etävanhemmuutensa tuomia tunteita ja suruja, pohtimaan, miten selvitä rahallisesti eteenpäin ja etsimään itselle uuden työpaikan sekä uuden kodin. 

Sen ohjeen hän antaa muille, ettei kannata antaa kaikkia raha-asioitansa toisen hoidettavaksi. Sitä jää ihan tyhjän päälle, jos ero tulee. Hän sanoo, että tämä oli syy myös lähihuoltajuuden menemiselle toiselle osapuolelle. Hän näkee lapsiaan säännöllisesti, muttei edelleenkään ole taloudellisesti kykenevä heistä huolehtimaan. Oman talouden kuntoon laittaminen vie vielä paljon aikaa. Sillä tiellä hän onneksi jo kuitenkin on.

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (7)

Jantunen / Tuuletuksia
1/7 | 

Oli todella pysäyttävää lukea tästä, aivan kamala tilanne. Ja äärimmäisen viisasta ja rohkeaa jakaa lukijalta tarina myös muille.
Komppaan sitä pankkien neuvoa, että jos vaan millään on mahdollista, kannattaa aina minimoida lainat ja säästää puskuria ns. pahan päivän varalle. Tämä on ollut meidän perheen katastrofissa isoksi helpotukseksi. Pienille säästöille, joilla oli pyöreiden hääpäivien kunniaksi tarkoitus viedä tulevaisuudessa perhe kesäksi matkailemaan, tulkin äkillisen ja ennalta arvaamattoman katastrofin vuoksi käyttöä.
Vaikka elämää ei missään nimessä kannattaisi pelätä ja luottamus on yksi suurista onnista elämässä, niin riskien välttämisessä ja järkevässä talouden suunnittelussa ja varautumisessa on pointtinsa.

Aurinkoa kevääseen! Tai kesähän se taitaa jo olla.

Vierailija
2/7 | 

Osituksessa toiselle kuuluu puolet kaikesta omaisuudesta. Vai oliko exä saanut avioehdonkin puhuttua läpi? Jollei avioehtoa ollut niin olisiko tilanne vielä korjattavissa?

Vierailija
3/7 | 

Olipa surullinen tarina. Ja jäi ihan vaivaamaan, että tuo mies sai rangaistuksen sijaan palkinnon siitä, että huijasi toiselta talon ja samalla laittomasti pimitti työnantajan sosiaaliturvamaksut. Lisäksi vielä maksoi todennäköisesti liian pientä palkkaa.

Etä-äiti
Liittynyt10.5.2017

Surullista tosiaan ja lukijani ymmärsi olleensa todella naivi.
Sukupuolista ei teksti muuten maininnut mitään.

Terveisin, Etä-äiti

Vierailija
7/7 | 

Tästä tarinasta on jäänyt jotain olennaista pois. Ensinnäkin, taloa ei voi vain siirtää toisen nimiin, se vaatii aina kaupan ja kauppahinnan maksun: missä nämä rahat ovat? Tuskin taloa on lahjoitettu, sillä lahjaveroseuraamukset olisivat valtavat. Entä ositus? Miksei sitä ole tehty? Jos on ollut avioehto, jossa puoliso saa kaiken, saa kyllä syyttää itseään. Jos mulle ehdotettaisiin sellaista, alkaisi kyllä hälytyskellot soimaan.

Totta on kuitenkin, että erossa voi menettää paljon omaisuutta ja monesti ero ylipäänsä on valtava taloudellinen riski. Siksi jokaisen olisi hyvä miettiä näitä asioita jo avioliiton aikana, vaikka kuinka olisi rakkauden sokaisema.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Lapsikaappaus on rikos

Lapsikaappaus on rikos, jossa lapsi pidetään erossa toisesta vanhemmastaan ilman tämän vanhemman suostumusta. On valitettava tosiasia, että kaappaukset ovat tilastojen mukaan lisääntymässä. Kaikkia tapauksia ei myöskään raportoida, esimerkiksi jos lapsi täyttää 16-vuotta kaappauksen aikana tai toinen vanhempi ei ilmoita kaappauksesta. 

Suomessa kyse on lapsikaappauksesta, jos alle 16-vuotias ja pysyvästi Suomessa asunut lapsi on viety ilman huoltajan suostumusta ulkomaille tai jätetty palauttamatta Suomeen tapaamisoikeuden jälkeen. Vuonna 2016 67 lasta kaapattiin Suomesta tai Suomeen. Vuonna 2015 luku oli 50. Heistä 21 palautettiin joko oikeuden päätöksellä tai vanhempien keskinäisen sovinnon kautta. Kaappaajina ovat yhtä usein isä tai äiti.

  • "Lapsikaappaus on aina myös ihmisoikeusloukkaus. Lapsen erossa pitäminen toisesta vanhemmastaan, lapsen väärinkäyttö, julmuudelle tai laiminlyönnille altistaminen ovat kaikki ihmisoikeusrikkomuksia. YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista katsoo lapsen edun pitävän sisällään oikeuden saada tuntea vanhempansa (artikla 7), olla heidän hoidettavaan tai elää yhdessä heidän kanssaan (artikla 9). Kaapatut lapset ry

Jos lapsi kaapataan Suomen sisällä, kyse on omavaltaisesta huostaanotosta. Siinä lapsen vanhempi tai joku muu lapselle läheinen henkilö ottaa lapsen omavaltaisesti huostaansa tai jonkun muun henkilön huostaan. Se voi tarkoittaa lapsen palauttamatta jättämistä oman hoitovuoronsa päätteeksi. Tämäkin on laissa rangaistava teko.

"Minun lapseni kaapattiin ulkomaille"

Minulle tarinansa kertoi isä, jonka lapsi on kaapattu ulkomaille. Hän ei tiedä, milloin näkee lastansa seuraavan kerran. Lapsen äiti on vei heidän yhteisen 2-vuotiaan lapsen noin vuosi sitten ulkomaille kertomatta tästä mitään isälle. Isä sai tietää lastensuojeluviranomaisten kautta, että lapsen osoite on muutettu pysyvästi ulkomaille ja tämä tieto tuli hänelle tietenkin valtavana järkytyksenä. Maistraatin tulisi ilmoittaa yhteishuoltotilanteessa lapsen osoitteen muutoksesta myös etävanhemmalle, jos lapsi muuttaa uuden kunnan alueelle saati ulkomaille, mutta näin ei aina kuitenkaan valitettavasti tapahdu. Tässä tapauksessa on käynyt näin.

Äiti on saanut syytteen lapsikaappauksesta. Lisäksi hänelle kertyy joka kuukausi sakkoja siitä, ettei hän ole tuonut lasta sovittuihin tapaamisiin lapsen isän kanssa. Näistä seikoista huolimatta hän ei ole palannut takaisin Suomeen tai tuonut lasta tapaamisiin. Isä ei tällä hetkellä tiedä, missä hänen lapsensa tarkalleen ottaen on, eikä pysty tekemään mitään, ennen kuin lapsi on takaisin Suomessa.

Tapahtuneiden johdosta isällä ei ole minkäänlaista suhdetta lapseensa. Hän koettaa kuitenkin mennä elämässään eteenpäin ja olla katkeroitumatta. “Minulla on tosi ikävä lastani. Haluaisin, että hän olisi minun kanssani”, isä sanoo. Jos hän saisi lapsensa yksinhuoltajuuden, olisi hänen ehkä helpompi saada lapsi takaisin kotimaahansa. Huoltajuusoikeudenkäyntiä varten on tulossa olosuhdeselvitys, joka tehdään isän luona. Kaikki tämä osoittaa, että isä tekee kaikkensa saadakseen rakentaa suhdetta lapseensa ja saadakseen lapsen takaisin ensiksi Suomeen. 

Isän mielestä kaiken kaikkiaan lasten asioita hoitavilla järjestelmillä Suomessa olisi toiminnassaan paljon parannettavaa, koska heidän tapauksessaan lapsen äiti on vienyt lapsen ulkomaille, ei ole tullut oikeudenistuntoihin paikalle, ei ole vastannut haasteisiin eikä ole tuonut lasta sovittuihin tapaamisiin, mutta on silti saanut pitää lapsen huoltajuuden. 

Kaapatut lapset ry auttaa 

Kaapatut lapset ry:n tehtävänä on auttaa ja tukea kansainvälisen lapsikaappauksen, kaappausuhan tai kansainvälisen huoltokiistan kohteena olevia lapsia sekä puolustaa heidän perus- ja ihmisoikeuksiaan. Se tarjoaa myös vertaistukea vanhemmille, joiden lapset on kaapattu ulkomaille. Se on auttanut tämän tarinan isää ottamaan selvää lapsensa tilanteesta ja keinoista, joilla lapsen saisi palautettua Suomeen. Yhdistyksen työntekijät tai vapaaehtoiset auttavat myös ottamaan yhteyttä tarvittaviin viranomaisiin lapsikaappaustilanteissa ja neuvovat, mistä saada lakiapua.

Yhdistys myös antaa tietoa lapsikaappauksista ja omavaltaisista huostaanotoista. Se on Ensi- ja turvakotiliiton jäsenyhdistys.

Lähde: Kaapatut lapset ry

 

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo Facebook-sivujani?

Tekstin tarina on lyhennelmä tekstistä, jonka julkaisen kokonaisuudessaan syksyllä ilmestyvässä kirjassani.

Kuva: Pixabay

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2019
2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017

Instagram