Kirjoitukset avainsanalla lukijantarina

Etä-äitiys voi aiheuttaa yksinäisyyttä. Kuva: Pixabay

Tapasin Hannan, joka on lukenut blogiani ihan alusta asti. Hän kertoi minulle asian, joka kosketti minua syvältä ja kysyin, saanko kirjoittaa tästä blogiini. Nimittäin siitä, miten hänestä tuntuu, ettei hän saa ystäviä etä-äitiytensä takia.

Hannasta selkeästi näkee, että hän on yksinäinen ja surullinen tämän asian vuoksi. Hän kaipaa valtavasti äitiystäviä jakamaan arjessaan aikaa ja ajatuksia, varsinkin, kun hän näkee etälastansa suhteellisen harvoin. Hän on kuitenkin törmännyt ongelmaan: tuntuu, kuin kaikki kaikkoaisivat ympäriltä, kun hän mainitsee etä-äitiyden.

Tuntuu, kuin kaikki kaikkoaisivat ympäriltä, kun hän mainitsee etä-äitiyden.

Hanna on myös Momziessa, joka on kuin Tinder, mutta äitikavereita etsiville. Hanna kertoo: "Minulla on Momziessa esittelytekstissäni maininta, että olen lapselleni etä-äiti. En ole saanut ollenkaan mätsejä. Varma en voi tästä tietenkään olla, mutten usko, et asuinpaikka yksin tai muu syy vaikuttas näin paljon. Tai jos mätsi tulee niin viestittely loppuu lyhyeen.."

Hanna siis kokee, että etä-äitiys vaikuttaa Momzien muiden äitien halukkuuteen ystävystyä hänen kanssaan. Muuten profiili on ihan samanlainen kuin kellä tahansa muullakin. Hanna kokee tämän hirvittävän surullisena asiana.

Jos keskustelussa tulee ilmi, että hän on etä-äiti, lähtevät useat paikalta ja viestittely tai yhteydenpito loppuu.

Mutta ei vain Momziessa, vaan ihan kaikkialla muuallakin Hanna on kohdannut samaa. Jos keskustelussa tulee ilmi, että hän on etä-äiti, lähtevät useat paikalta ja viestittely tai yhteydenpito loppuu. 

Hanna jatkaa: "Jos tutustuu uuteen ihmiseen ja jossain vaiheessa, kun kerron suurinpiirtein aika alkuvaiheessa tutustumista, et oon etä, niin tutustuminen jotenkin tyrehtyy..joillekin se ok, yleensä toiselle etä-äidille, muttei suurin osa sitä ymmärrä."

Hanna on sosiaalinen ja tykkää tutustua uusiin ihmisiin, mutta se ei tunnu onnistuvan millään. Kun hän kertoo, että hän on etä-äiti, hänestä tuntuu, että ihmiset jopa pelästyvät. Tässä on äiti, joka ei osaa huolehtia edes lapsestaan, ei hän voi olla hyvä ystäväkään. Näin yksinolosta, ahdistuksesta ja surullisuudesta tulee kierre, jota on vaikea välttää. Hanna ei ole keksinyt ratkaisua, miten tällaisen voisi estää, eikä hän ymmärrä ihmisten suhtautumista häneen.

En kelpaa lapseni äidiksi joka päiväisessä elämässä enkä kelpaa sen takia myöskään kaveriksi/ystäväksi mukamas.

Hannasta tuntuu, ettei hän kelpaa omana itsenään edes ystäväksi. Siksi mieli on painunut entistä matalemmalle ja hän kamppailee myös masennuksen kanssa. Ystävät voisivat auttaa yksinäisyyteen, mutta nyt hänellä ei niitä juurikaan ole muutamaa kauempana asuvaa ja someystävää lukuunottamatta. Onnekseen Hannalla on kuitenkin tukena kumppani.

Hanna on lukenut blogiani alusta asti.

Hannan tarina on hyvin surullinen, mutta todellinen. Etä-äitiys on vielä kovin harvinaista, tabu ja jollain tavalla häpeällistä. On surullista, että se vaikuttaa näin voimakkaasti etä-äitien elämään yhä edelleen. 

Lue myös:
Etä-äitiyteni vaikutti treffeille pääsemiseen
Etä-äitiyteni saattoi vaikeuttaa työhön pääsemistä

Viestini kaikille: me etä-äidit olemme ihan tavallisia ihmisiä. Ei meitä tarvitse pelätä.

Terveisin, Helka

Facebook II Instagram

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Onpa harmllista, että kaveria ei ole löytynyt. Toivottavasti löydät samanhenkisen kaverin itsellesi. Momzie ei ole minulle tuttu, mutta voisin kuvitella, että siellä monet äidit etsivät seuraa ja itselleen äitikaveria. Äitikaverilla tarkoitan ystävää, jonka kanssa voi tehdä asioita lasten kanssa. Monella kun on ystäviä töistä tai muusta, jotka ovat eri elämäntilanteessa. Siksi moni kaipaa samassa elämäntilanteessa olevaa kaveria. Ei varmastikaan syynä ole se, että etä-äitiys olisi vastenmielistä. No, tämä ainakin on oma ajatukseni asiasta :)

3 lapsen äiti
2/2 | 

Itselläni hyvin samankaltaisia kokemuksia. Ihmisiä ei tunnu kiinnostavan se, että Miksi olen etä-äiti esikoiselleni, vaan tuomitaan helposti. Olen itselleni valitellut olevani hyvä äiti lapselleni juurikin sen vuoksi että olen ajatellut lapseni parasta enkä ole vaatinut häneltä esim. vuoroviikkoasumista.
Kokemuksia on myös siitä ettei miehet tahdo tutustua kun kuulevat että minulla on 3 lasta ja jokaiseen erilainen huoltajuussuhde. Ja tämäkin taas vaan sen takia että jokaisen lapsen kohdalla on mietitty mikä on kenellekin paras vaihtoehto, eikä ole laitettu lapsia samaan muottiin. Jokainen lapseni on minulle äärimmäisen rakas ja tärkeä. Ja parhaani teen äitinä lasteni eteen. Etä-äitiys ei todellakaan ole se helpoin tapa olla ÄITI!!!!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Susanna tunsi paljon häpeää eronsa takia. Kuva: Mikko Niemi

Entinen missi ja fitness-tähti Susanna Mustajärvi istui edessäni ja kysyi hiljaa: niin tiesithän, että minäkin olen eronnut? En tiennyt ja kysyinkin, onko hän peitellyt tai hävennyt eroaan, koska en ole hänen blogistaan asiasta lukenut. 

Vastauksesta kävi ilmi, että ero oli Susannalle tosi kova paikka ja jollain tavalla arka aihe edelleen. Nyt Susanna kuitenkin kertoo blogissani erostaan ja sen tuomista vaikeistakin tunteista.

Susanna kysyi hiljaa: niin tiesithän, että minäkin olen eronnut?

Ero oli suuri häpeä – "Miehessäni ei ollut mitään vikaa"

Susanna ei ole kirjoittanut tai puhunut erostaan mitään, koska hän on hävennyt sitä paljon. Suhde oli täydellinen ja mies ihana. He tulivat hyvin toimeen ja olivat kasvaneet tiukasti yhteen. He olivat yhdessä yhteensä yli 14 vuotta, joihin mahtui muutamia eroja, mutta se oli luonnollistakin, koska he tapasivat jo teini-ikäisinä. Heidän suhteessaan ei ollut mitään vikaa, kuten Susanna sitä kuvailee.

Häät olivat oikeat unelmahäät ja Susanna nautti niistä kovasti. Siksi olikin kamalaa tajuta vain muutaman kuukauden niiden jälkeen, että jokin oli vialla.

Oli kamalaa tehdä päätös, jota samalla pelkäsi myös isoimmaksi virheeksi elämässään ja päästää irti siitä tutusta ja turvallisesta ihmisestä. Tuntui kuin olisin pettänyt itseni sekä hänet. En kuitenkaan nähnyt muuta vaihtoehtoa, sillä halusin molemmille meille onnellisen elämän. 

Päätös erosta oli yhteinen, vaikka Susanna ottikin sen lopulta ensin esille. Susanna häpesi tilannettaan muiden reaktioiden takia ja hän myös tiesi, että tästä tultaisiin puhumaan mediassakin. Se kaikki ahdisti, varsinkin muiden pettymys häneen. Hän koki, että oli tekemässä jotain sellaista, jota kukaan hänen ympärillään ei ymmärtäisi  – paitsi yllättäen hänen tuleva ex-miehensä. 

Ei tyytymistä vain hyvään, halu kohti parasta

Susanna kuvailee ex-miestään "raudan lujaksi tueksi ja turvaksi". Hyvin nopeasti häiden jälkeen Susannasta kuitenkin tuntui, että jotain puuttui. Olisi ollut helppoa jäädä tuttuun ja turvalliseen, olihan hän tuntenut miehensä yli puolet elämästään. Vaikka kaikki oli hyvin, Susannalla oli koko ajan enemmän olo, että hän haluaisi jotain muuta ja enemmän. Hän ei ole koskaan tyytynyt hyvään, vaan on aina halunnut mennä kohti parasta.

En ole koskaan pystynyt vain tyytymään hyvään, vaan pyrin aina parhaaseen ja se näkyi myös parisuhteessa.

Mutta hyvä ei enää riittänyt. Vaikka naimisiinmenohetkellä kaikki oli tuntunut oikealta, oli tuo tunne hävinnyt. Ja sen kanssa oli vaikea elää. Siksi Susanna halusi erota. Suhde oli muuttunut enemmän ystävyys- kuin parisuhteeksi. Taisi tapahtua se tavallinen syy eroihin: he kasvoivat erilleen. Heistä oli tullut hyvin erilaiset keskenään ja tulevaisuudensuunnitelmat näyttivät kovin poikkeavilta toisistaan. Ero oli ainoa oikea ratkaisu.

Eron käsittely hyvin vaikeaa

Susanna tunsi olevansa perheensä musta lammas, koska halusi eroa. Siksi häntä hävetti, pelotti ja ahdisti kertoa siitä heille. Eron jälkeen tuntui, että hän jäi täysin yksin.

Samaan aikaan hänen erostaan kirjoitettiin myös julkisesti. Missi, jääkiekkoilija, avioliitto ja ero alle vuosi häistä – mikä klisee, josta sai paljon otsikoita aikaiseksi. Susanna pakeni tätä kaikkea siihen, mikä auttoi parhaiten unohtamaan kaiken: urheiluun.

Julkisuusriepottelu ei oikein tuntunut missään. Tukahdutin ahdistusta kovaa treenaamiseen ja vietin aikaa fitnessin parissa.

Susannasta tuntui, että hän eli jonkinlaisessa kuplassa, kun hän treenasi. Joko hän oli töissä tai kuntosalilla, missä hän oli suojassa julkisuudelta, erohäpeältä, perheeltään ja vaikeilta tunteilta. Hän tunsi suurta epäonnistumista, ja oli vaikea kohdata nuo tunteet, varsinkin, kun lähipiiri ei tukenut häntä hänen erossaan.

Susanna pakeni vaikeita tunteita ja häpeää fitness-salille. Kuva: Mikko Niemi

Kestikin kauan, ennen kuin hän kykeni puhumaan avioerostaan. Siksi hän vasta nyt neljän vuoden jälkeen kertoo siitä uudelleen. Tuolloin kaiken keskellä tuntui tärkeälle, että pystyi vetäytymään tuohon fitness-kuplaan, mutta nyttemmin hänestä on alkanut tuntumaan, että asiat on hyvä käsitellä.

Se onkin järkevää, koska hän haluaa, että nykyinen suhde kestää ja toimii. Menneisyyden painolasti ei saa vaikuttaa nykyiseen elämään.

Ero toi vapautta, mutta myös paljon katkeruutta, surua ja ahdistusta. Ero muutti minussa paljon. Muutuin etäisemmäksi ihmisten kanssa. Minusta tuli varovaisempi.

Uusi suhde luo turvaa ja onnea

Koska Susanna ei ole koskaan tuntenut, että eropäätös olisi ollut kuitenkaan väärä, on hän ylpeä itsestään, kun uskalsi tehdä tuon vaikean päätöksen. Hän on seissyt päätöstensä takana ja se on kantanut eteenpäin. Siksi hän on ollut valmis aloittamaan uuden suhteen. Susanna tuntee viimein, että saa olla oma itsensä, mikä on hyvin tärkeää suhteen onnnistumisen kannalta.

Hän kokee olevansa tasaveroinen kumppaninsa kanssa ja toinen tuntuu juuri siltä oikealta, joka myös haastaa Susannaa oikealla tavalla. Mies tuntuu täydelliseltä kaikkine vikoineenkin. Susanna ei pelkää enää eroavansa, mutta ympärillä olevat ihmiset välillä suhtautuvat eronneeseen Susannaan oudosti. "Kerran eronnut, varmasti uudelleen eroaa" -heitot tuntuvat pahalle. Susanna tietää kuitenkin olevansa hyvin sitoutunut, joten toisten ajatuksilla ei oikeastaan enää ole väliä.

Ja sen huomasin erossani, että tosiaan tämä on minun elämä – lopulta ketään ei kiinnosta kuin oma onnellisuus. Ja niin sen pitääkin olla.

Ja juuri nyt Susanna on kertonut omassa Vauva.fin blogissaan, että heille tulee perheeseen vauva. Se täydentää hänen  tunteensa siitä, että viimein kaikki on hyvin. Susanna sanookin, että on ansainnut kaiken tämän onnen vaikeuksien jälkeen. Susanna on viimein onnellinen.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Meidän Combo by Susanna (@susanna_mustajarvi) jakama julkaisu

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Nykyään Katja on vihainen molemmille vanhemmilleen. Kuvituskuva: Pixabay

Katja (nimi on muutettu) luki Kasper ry:n Välikädessä-kirjan, joka kosketti häntä syvästi, koska hänet on lapsuusaikana vieraannutettu täysin isästään. Nyt hän haluaa kertoa tarinansa.

Vanhempien liitto ja ero olivat hyvin riitaisia

Katja kertoo, kuinka ei muista aikaa, jolloin hänen vanhempansa eivät olisi riidelleet. Siksi hän oli äärimmäisen onnellinen, kun he kertoivat eroavansa. Mutta kävikin niin, että vanhempien erosta alkoi Katjan "maanpäällinen helvetti". Hän jäi asumaan omasta tahdostaan äitinsä luokse ja hänelle luvattiin, että näkisi varmasti usein isäänsä. Katjan äiti jäisi asumaan heidän nykyiseen kotiinsa, joten äidin mielestä olikin parempi, että Katja jäisi tuttuun kotiinsa.

Hän jäi asumaan omasta tahdostaan äitinsä luokse ja hänelle luvattiin, että näkisi varmasti isäänsä usein.

Vanhemmat riitelivät erossa lähestulkoon kaikesta. Isä syytti äitiä pettämisestä, itsekkyydestä ja saituudesta. Äidin mielestä Katjan isä ei tehnyt mitään oikein eikä ansaitisi nähdä lastansa. Katja oli tuolloin 7-vuotias. Hän muistaa hyvin ne sanat, joita hänen vanhempansa sanoivat toisilleen. Ne kuulostivat hänestä rumilta. Usein Katja laittoi tyynyn korviensa päälle, ettei kuulisi vanhempiensa riitelyä.

Kesti 11 vuotta, että hän näkisi isänsä uudelleen.

Vieraannuttaminen isästä

Katjalla oli valtava ikävä isäänsä ja hän kysyi monta kertaa äidiltään, milloin näkisi taas tätä. Äiti suuttui joka kerta näistä kysymyksistä. Miten Katja ei arvostanut kaikkea sitä työtä, mitä hän teki tämän puolesta? Äiti kävi vähäpalkkaisessa työssä, mutta hoiti kaikki raha-asiat itse. Katjan isästä ei ollut apua missään. Miksi Katja halusi nähdä luuseri-isäänsä?

Miksi Katja halusi nähdä luuseri-isäänsä?

Katjan äiti vaihtoi monta kertaa lukot oviin ja he vaihtoivat sukunimensäkin. Katja ihmetteli tätä. Katjan äiti sanoi, että isä voisi koska vain tulla ja hakea Katjan. Sitäkö Katja halusi? Katjaa alkoi pelottamaan. Tulisiko isä yöllä? Mihin hän veisi Katjan? Pitäisikö Katjan vaihtaa koulua? Entä kaverit? Miksi isä haluaisi tehdä sellaista?

Katja alkoi suuttua isälleen. Miksi hän halusi hakea Katjan keskellä yötä? Joka ilta Katjaa pelotti mennä nukkumaan. Tulisikohan isä tänä yönä?

Äiti kertoi hankkineensa isälle lähestymiskiellon, koska tämä oli hyökännyt heidän kotiinsa. Katja ei muistanut hyökkäystä tapahtuneen, mutta miksi äiti valehtelisi? Isän toiminta kuulosti pelottavalta ja typerältä. Eikö hän välittänyt Katjasta enää? 

Miksei isä enää välittänyt? Kuvituskuva: Pixabay.

Pian Katja ei enää halunnutkaan nähdä kidnappaajaisäänsä. Hän ei halunnut edes puhua kenellekään isästään ja sanoi, että tämä oli kuollut. 

Katja ei halunnut puhua kenellekään isästään ja sanoi, että tämä oli kuollut. 

Asiat selviävät, mutta liian myöhään

Kun Katja täytti 18-vuotta, hänen isänsä soitti. Katja oli lyödä luurin kiinni, mutta suostui tapaamiseen. He tapasivat kahvilassa.

Katjaa pelotti, mutta toisaalta hän tiesi, ettei julkisella paikalla voisi tapahtua mitään. Jos isä alkaisi riehumaan, olisi paikalla paljon muita ihmisiä.

Ensimmästä kertaa Katja kuuli toisen puolen tarinasta.

Isä näytti väsyneeltä ja laihalta. Ensimmästä kertaa Katja kuuli toisen puolen tarinasta. Isä näytti dokumentteja, jossa oikeus oli kumonnut kaikki lähestymiskiellot, joita oli kahdeksan. Oikeus oli kehottanut Katjan äitiä vuoroasumiseen, koska isällä oli täysin yhtä hyvät resurssit hoitaa lastaan kuin äidilläkin. Tämä olisi myös lapsen etu. Isä näytti myös kaikki tositteet siitä, miten hän oli maksanut jokaikinen kuukausi elatusmaksut Katjasta.

Tästä kaikesta Katja ei ollut kuullut mitään. Katjan isä kertoi, ettei ollut halunnut alkaa tappelemaan Katjasta, koska hänestä tuntui, että se olisi ollut tälle haitallista. Katjan äiti oli sanonut, ettei ikinä suostuisi vuoroasumiseen. Isä oli luovuttanut. Nyt kun Katja oli täysi-ikäinen, saisi Katja itse päättää, näkisikö isäänsä. 

Viha lapsuutta ja katkeruus vanhempia kohtaan säilyvät yhä

Katja oli raivoissaan! Miksi isä oli luovuttanut oman lapsensa suhteen noin helposti? Miksei hän ollut taistellut Katjasta? Miksei hän ollut soittanut? Tavannut salaa? 

Katjasta tuntui, että koko hänen elämänsä perustui valheelle ja häneltä olisi repäisty perhe pois. Hänellä on sitoutumisvaikeuksia sekä paniikkikohtauksia, ja hän tietää näiden johtuvan siitä, että hänen luottamuksensa toiseen vanhempaansa ja perherauhaan oli petetty näin pahasti.

Hän kokee olevansa vieraannuttamisen uhri ja perheväkivallan kohde.

Mutta nyt hän ei enää luottanu äitiinsäkään. Nykyään hän kokee, ettei hänellä enää ole perhettä. Hän sanoo olevansa vieraannuttamisen uhri ja perheväkivallan kohde. Henkinen väkivalta on yhtä paha asia kuin fyysinenkin. 

Hän ei voi ymmärtää, miksi äiti teki niin kuin teki ja miksi isä ei taistellut hänestä. Hän ei aio kysyä äidiltään, koska hän ei luottaisi mihinkään, mitä tämä sanoisi. Hän ymmärtää tämän olevan haitallista itselleen, mutta anteeksiantoon on vielä pitkä matka. 

Mä en tajua, miksi äiti tuputti mulle koko elämäni ajan sellaisia valheita ja miksi isä ei koskaan taistellut musta enempää. Enkö mä merkkaa kummallekaan helvetin vertaa? Katja

Katja ei halua omaa perhettä. Hän ei uskalla luottaa perheinstituutioon tai miehiin. Kuka tietää, lähteekö tämäkin mies ja jättää Katjan yksin. Katja haluaa kertoa tarinansa, jotta vanhemmat tajuaisivat, miten vaarallista ja tuhoisaa vieraannuttaminen on. Ehkä yksi lapsi pelastuu tämän tarinan kautta.

Katja haluaa kertoa tarinansa, jotta vanhemmat tajuaisivat, miten vaarallista ja tuhoisaa vieraannuttaminen on.

------------

Anja Hannuniemen väitöskirjan ja Ensi- ja turvakotien liiton Varjosta valoon -julkaisun mukaan vieraannuttajavanhempia on molemmissa sukupuolissa yhtä paljon.

Lue myös:
En ole enää edes etä-äiti
En ole nähnyt lastani 7 vuoteen
Poikani kirjoitti, miltä vanhempien ero hänestä tuntuu

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram 

Kommentit (2)

Etäisä
1/2 | 

Surullisinta on, että Katja ei (vielä) ehkä näe sitä, kuinka raskasta on ollut olla isänä tuossa tilanteessa. Se kauhu, mikä tulee kun tajuaa, että kuinka kauhea ex voi olla tuossa tilanteessa ja miten pää on täynnä ahdistusta siitä, mitä äiti lapselleen on puhunut ja pelko siitä, miten se, jos yrittää taistella isänä oikeuksistaan, satuttaa lasta äidin valheiden kautta entistä pahemmin....olen elänyt sitä ja tiedän sen isänä. Siinä menee voimat ja usko maailmaan ja ihmisiin. Ja minulla sentään säilyi jonkinlainen sopimus lasten tapaamisesta, toisin kuin Karjan isällä.

Etä-äiti
Liittynyt10.5.2017

Vaikka vanhemman kannalta tuo on surullisinta, kaikkein surullisinta minun mielestäni kuitenkin ehdottomasti on, että lapsen pitäisi mitään tuollaista ymmärtää. Lapsen ei pitäisi kohdata tällaista. Hänelle pitäisi antaa turvallinen lapsuus ja oikeus molempiin vanhempiin. SE on kaikkein surullisinta, että vanhempien toiminta voi vammauttaa koko lapsen tulevan elämän. Koska lapset ovat ne, jotka jäävät tänne, kun me vanhemmat olemme jo kuolleet. He kantavat sen tuskan sisällään. Täysin syyttä.

Terveisin, Etä-äiti

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Anne-Mari Valta

Välillä blogimaailmassa törmää tarinaan, joka pysäyttää. Annen tarina on tällainen. Hän on kipukroonikko, aivoverenvuodon kokenut, juuri eronnut ja etä-äiti. Anne on 36-vuotias ja hänen lapsensa ovat nyt 15- ja 17-vuotiaat.

Monista vastoinkäymisistä huolimatta hän on äärimmäisen positiivinen ja sen huomaa myös hänen blogistaan Kivun kahdet kasvot. Pääsin haastattelemaan Annea ja nyt kerron teille hänen tarinansa. Kursivoidut tekstit ovat hänen haastattelustaan tai blogistaan otettuja.

Vaikka kipujeni syy on synnytyksen aiheuttama hermovaurio ja kivut loppuelämäkseni, lapseni ovat silti parasta elämässäni, kalleimmat aarteeni ja elämäni valo! Äiti rakastaa teitä lapseni nyt ja aina.

Anne kirjoittaa blogissaan raa'an rehellisen kuvauksen synnytyksestään ja siitä, miten se johti hänet kipuhelvettiin loppuelämänsä ajaksi. Hän on myös täysin työkyvytön kipujensa takia. "Olen Anne ja olen kipukroonikko, tuossa järjestyksessä", hän kuitenkin kuvailee itseään.

Tämän lisäksi Anne sai kaksi vuotta sitten aivoverenvuodon ja sanoo olevansa elämänsä jatkoajalla. Hänen uusi elämänsä alkoi aivoverenvuotopäivänä, koska hän kävi niin lähellä kuolemaa.

Annen blogista voi lukea, millaisia hänen kipunsa ovat. Hän voi kävellä hyvänä päivänä muutamia satoja metrejä, yleensä hän ei voi kävellä lainkaan, hänen on pakko nukkua paljon ja kivut ovat vähimmilläänkin aina keskitasoa. Yöllä hän voi nukkua korkeintaan 4 tuntia, jonka jälkeen hänen kipunsa yltyvät sietämättömiksi.

Hän kertoo, ettei hoitokeinoja kipuihin enää löydy, kaikki on kokeiltu. Hän kulkee pyörätuolilla, saa yhdeksän kertaa kuukaudessa vammaisavusta kuljetuksen ja hänellä on henkilökohtainen avustaja. Julkisia liikennevälineitä tai omaa autoa hän ei pysty enää käyttämään kipujensa takia. Lisäksi hänen ystävänsä maksavat huippukalliin fysioterapeutin palvelut, jotta kivut pysyisivät edes jotenkin hallinnassa.

Muistan ponnistaessa [synnytyksessä] jossain vaiheessa tunteneeni todella oudon ja kovan kivun, aivan kuin puukolla olisi viilletty tiettyyn kohtaan. Mietin silloin, että mitähän mahtoi tapahtua ja oliko se normaalia.

Kivut alkoivat ensimmäisestä synnytyksestä ja toinen pahensi ne maksimiin. Annen on ollut hyvin vaikea saada tukea ja apua kipuihinsa, ja diagnoosia hän ei ole saanut kivuilleen. Hän on taistellut monia vuosia siitä, että saisi jonkinlaista apua sairauteensa.

Anne erosi lastensa isästä, kun lapset olivat alle kouluikäisiä ja oli aluksi lähihuoltaja. Kun hänen kipunsa alkoivat pahenemaan, hänelle ehdotettiin lähihuoltajuudesta luopumista. Mitään konkreettista apua lastensa kanssa pärjäämiseen hän ei saanut, kunnes eräs sosiaalityöntekijä ehdotti, että hänestä tehtäisiin lastensuojeluilmoitus. Näin perhe olisi pakotettu saamaan apua. Näin tehtiinkin ja tämän ansiosta hänen kaksi lastansa saivat apua muun muassa tukihenkilön kautta.

Minulla on siis ollut kipuja yötäpäivää monta vuotta ja ne ovat koko ajan vähintään melko kovia aina ajottain sietämättömään kipuun asti.

Kun kivut pahenivat todella pahoiksi, tuli hänestä sairauksiensa takia etä-äiti. Se oli hänelle tosi kova paikka, vaikka lohduttautui ajatuksella, että sai olla pitkään pikkuisten lastensa lähihuoltaja.

Viikonloppuisin äitinsä luona olevat lapset tietävät, ettei tämä jaksa paljoa. Vaikka Anne ei voi tehdä fyysisesti juuri mitään, he silti viettävät merkityksellistä yhdessäoloaikaa jutellen ja tehden ruokaa. Anne on koettanut selittää tilannettaan ja elämää lapsilleen aina heidän ikätasonsa mukaisesti. Hän toivoo antavansa heille esimerkin: elämässä voi selvitä lähes mistä vain.

Ennen olin pettynyt ja surullinen, jos kivut pilasivat yhteisen viikonlopun tai olin äreä. Nykyään osaan olla jo ymmärtäväisempi itseäni kohtaan. 

Avustaja ei ole Annen kanssa silloin kun lapset ovat hänen luonaan. Lapset auttelevat jo äitiään paljon ja ymmärtävät hyvin tilanteen. Ruuan Anne on valmistanut lapsilleen edellisenä päivänä avustajansa seurassa tai hän kokkaa yhdessä lastensa kanssa. Arkeaan lastensa kanssa Anne kuvailee ihan tavalliseksi perhearjeksi, vaikka etä-äitiys tuo välimatkaa heidän välilleen ja yhteydenpito ei olekaan kovin tiivistä, osittain johtuen myös lasten iästäkin.

Anne lepää paljon ennen lastensa saapumista ja nukkuu pari päivää tapaamisten jälkeen. Näin hän jaksaa sen yhden viikonlopun lastensa kanssa. Anne sanoo, että mieluummin hän ottaa kivut, kaiken tämän moskan ja lapsensa kuin olisi lapseton ja kivuton. Tämä kertoo paljon Annen suhtautumisesta lapsiinsa ja äitiyteensä.

Kuva: Anne-Mari Valta

Lapset saavat aina näyttää pettymyksensä siitä, jos äiti ei jaksakaan tehdä jotain suunniteltua. Erään kerran nuorempi lapsista oli hyvin pahoillaan, kun äiti ei jaksanut pelata jalkapalloa. Mutta sitten hän rieumuitsi aivan valtavasti, kun tämä jaksoikin seistä maalivahtina. 

Annen tarina on koskettava. Hän on kokenut elämässään paljon, mutta on päättänyt, että tämä on hänen elämänsä ja se on ihan hyvä elämä. Nyt hän on eronnut pitkäaikaisesta suhteestaan ja opettelee elämään yksin. Hän muutti lähemmäksi lapsiaan ja saa näin nähdä heitä useammin kuin ennen. Hän saa vierailla lastensa isän luona pienessä kellariasunnossa, jossa hänen vanhempi lapsensa asuu.

Kivut eivät ole vieneet minulta äitiyden syvintä olemusta. 

"Olen ollut hyvä äiti kivuista huolimatta ja ennenkaikkea riittävän hyvä äiti ja tehnyt parhaani aina", Anne sanoo. Hän on joskus kuullut olevansa epäonnistunut äitinä, mutta ei hän sellaisista jutuista enää välitä. Hän tietää, mitä on kokenut ja mistä on selvinnyt. Hän ja hänen lapsensa ovat tiivis kolmikko. Se on tärkeintä. Anne kokee olevansa ihan tavallinen äiti vain muutamalla pienellä "lisämausteella".

Hän iloitsee myös siitä, että on voinut olla kotona, kun lapset ovat tulleet koulusta, tehnyt heille välipalaa ja ollut heidän kanssaan. Anne näkee joka tilanteessa sen kultaisen pilvenreunuksen.

Me kaikki voimme oppia tästä ajattelumallista hyvin paljon.

Terveisin, Annea ihaileva Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Muita lukijoiden tarinoita:
En ole enää edes etä-äiti
Ero vei minulta ihan kaiken
Äiti, jonka koti ei ole siellä

 


 

Kommentit (1)

Tiina99
1/1 | 

Se on kauheeta kivun kanssa. Kolmoishermo vikuuntui kasvoissa sylkirauhasen poiston yhteydessä, tuhosi kaiken. Avioliiton.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kirjoittaja: Helka Belt

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2019
2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017