Kirjoitukset avainsanalla vuoroviikkoasuminen

Pojallani on kaksi kotia. Kuva: T-A Bech

"Mutta kato isi sano, että näin saa tehdä!" Tätä meillä alkaa kuulumaan yhä enenevässä määrin. 

Nuorimmaiseni on neljävuotias, ja hänellä on kaksi kotia. Nämä kaksi kotia ovat tasavertaiset – hän on kummassakin yhtä paljon. Mitä vanhemmaksi poika kasvaa, sitä enemmän hän osaa sanoa, että toisen luona saa tehdä näin, miksei täällä. Osittain tämä voi olla myös kokeilua, koska lapset osaavat kyllä manipuloida tilannetta taitavasti, jos ei pysy tiukkana säännöissä.

Varsinkin, jos säännöt eivät ole samanlaiset molempien vanhempien luona.

Siksi olemmekin tulleet tilanteen eteen, että kodeissamme on oltava yhteneväiset säännöt.

Siksi olemmekin tulleet tilanteen eteen, että kodeissamme on oltava yhteneväiset säännöt. Alkuun emme tätä kovasti miettineetkään, mutta oli täysin eri asia, kun poika oli yksivuotias. Sääntöjen asettaminen oli ihan eri luokkaa kuin mitä nyt pitää olla neljävuotiaalle.

Vaikka välimme pojan isän kanssa ovat hyvät, on silti haaste saada keskusteltua sääntö- ja kasvatusasiat yhdessä niin, että ne olisivat samanlaiset kummassakin kodissa. Tuli vain mieleen, minkälaista se olisi, jos kasvatusmetodit ja säännöt eroaisivat kotien välillä todella paljon tai välit vanhempien välillä olisivat vaikeat? Miten saada lapsen kasvatusasiat yhteneväisiksi?

Tarvitseeko kummassakin kodissa edes olla samanlaiset säännöt?

Tarvitseeko kummassakin kodissa edes olla samanlaiset säännöt? Minun mielestäni isojen linjojen pitäisi olla yhteneväiset. Lapsi hämmentyy ihan valtavasti, jos joka toinen viikko saa tehdä jotain ja joka toinen viikko ei. Tämä luo myös turvattomuutta hänen elämäänsä. Kun kahden kodin systeemi jo itsessään lisää elämässä jatkuvaa muutostilaa ja epävarmuuttakin, on äärimmäisen tärkeää, että kotien välillä olisi suhteellisen samat käyttäytymisnormit. 

Ja mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sitä paremmin hän osaa käyttää hyväkseen sitä, jos toisessa kodissa on eri säännöt kuin toisessa. Voi kummasti haluta mennäkin sinne toiseen kotiin käymään, jossa saa pelata, jos toisessa kodissa ei saa. Olen vanhemman lapseni kohdalla huomannut, että jos keskusteluyhteys vanhempien välillä ei toimi ja säännöt eivät ole samanlaiset, osaa lapsi tätä käyttää kyllä hyväkseen. 

On lapsen etu ja turvallisuuskysymyskin, että säännöt ovat selkeät. 

On siksi lapsen etu ja turvallisuuskysymyskin, että säännöt ovat selkeät. Siksi kahden kodin lapsen vanhempien pitäisi osata hoitaa yhteistyövanhemmuutta hyvin. Mutta tiedän kuitenkin, ettei tämä käytännössä aina ole mahdollista. Miten sitten saada säännöt ja tavat molemmissa kodeissa samanlaisiksi?

Ei kai se aina olekaan mahdollista. Luulen, että tämä on yksi syy, miksi vuoroasumista yleisesti kritisoidaankin. Lapsi menee helposti sekaisin, jos kodit ovat ihan erilaiset kasvatusmetodeiltaan. Silloin niitä ongelmiakin syntyy. Me pyrimme siihen, että isot linjat ovat kummassakin kodissa samat. Tämä on tärkeää varsinkin vuoroviikkolapselle. Ja mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sitä enemmän tämän tärkeys korostuu.

Muuten voi teini-iässä tulla paljon ongelmia.

Muuten voi teini-iässä tulla paljon ongelmia, kun sääntöjä koetellaan jatkuvasti muutenkin. Toivon, että onnistumme tässä. Miten teillä on kasvatusasiat kahden kodin välillä hoidettu?

Lue myös:
Vuoroviikkolapsemme arjen järjestelyt 
Kuka ostaa vuoroviikkolapsen tavarat ja vaatteet?

Terveisin, Etä-äiti

Tämä oli toivepostaus

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (6)

Sateenkaarifaija
Liittynyt28.8.2018

Ollaan mietitty tätä paljon lasteni toisen isän kanssa! Erityisesti rutiineihin liittyvät säännöt ollaan sovittu yhteisiksi: mennään jotakuinkin samaan aikaan nukkumaan, pidetään ruoka-ajat suunnilleen samanlaisina...

Myös turvallisuussäännöt, kuten kädestä pitäminen suojatiellä, ovat samat. Tietysti meillä on 4- ja 7-vuotiaat lapset, joten pienten kanssa nuo rutiinit korostuvat.

Tällä hetkellä ekaluokkalainen on innostunut peleistä, ja parhaillaan yritämme sopia pelipäiviin, sisältöihin ja peliaikoihin liittyviä sääntöjä. Niistä meillä on eri mielipiteitä, mutta ajattelimme että on fiksua tehdä yhteinen sopimus, ettei jouduta sellaisiin "toisessa kodissa saa pelata enemmän" -keskusteluihin. :)

Daisybella

Mitä isommaksi lapsi tulee (nyt 9) ja mitä pidempään erosta kuluu (pian 5 vuotta), sitä erilaisemmaksi luulen lapseni kotien sääntöjen ja kasvatuksen käyvän. Hyvä asia se ei ole, mutta vedetään tätä yhteistyötä muutenkin niin veitsenterällä taituroiden, etten aina uskalla heilauttaa tasapainoa kiistelemällä asioista.
Tietyt asiat ja ehkä ns. suuret linjat ovat edes suunnilleen samat, mutta eroja varmasti löytyy. Olen pyrkinyt isälle kertomaan, että me ollaan lapsen kanssa sovittu tietyt asiat näin ja näin. Ja voin vain toivoa, että hän pitää linjan samana. Keskusteluyhteys on tärkeä pitää lapsen tietäen avoinna, näin ollaan vältytty "kun iskä anto luvan, kun äiti suostui"-yrityksiltä, vaikka harvoin nähdään, mutta aina voi soittaa ja kysyä toiselta, että miten tää nyt olikaan.
Kovasti luotan (tai ehkä vain toivon), että lapsi sietää kotien erilaisuuden ja vaihtuvat odotukset ja olosuhteet. Näen, että vielä on mennyt kelvosti, mutta edessä siintävät teinivuodet voivat ongelmia tuoda.

Äitipuolitoista

Isot linjat on meillä samanlaisia ja peliajat suunnilleen. Kaikkia toisen kodin "normeja" en edes tiedä.
Yhdessä on sovittu viime aikoina esim. sovellusten asentamisesta (koska saa whatsappin tai snapchatin jne.) ja muutoin vedetään ihan omaa linjaa asioita toisesta kodista varmistelematta.
Aina jos jompi kumpi perhe on toivonut jonkun asian suhteen yhteistä linjaa, näin on kompromissi löydetty ja sitouduttu samaan juttuun molemmissa kodeissa.

Yhtenevät linjat on todellakin turvallisuuden tunnetta lisäävä tekijä. Vanhemmuuden jakaminen ja yhteinen linja on tärkeää myös ydinperheissä muttei se aina toimi silloinkaan, saati vuosia erosta. Mutta toisinaan pitää miettiä kumpi vaakakupissa painaa enemmän; se että lapsi saa läheisen suhteen molempiin perheisiinsä vai se että on samat säännöt. Jos siis ajatellaan ettei useinkaan samaa sääntöä saada sovittua, onko siltikään lapselle parasta purkaa koko tapaamissopimusta ja etäännyttää täten etävanhemmasta. Ei meitä koskeva asia, kunhan pohdin.

24/7 äiti

Silloin kun lapsi tapasi isäänsä, hän oireili joka viikonlopun ennen ja jälkeen mm. kiukuttelulla. Mitään keskusteluyhteyttä säännöistä tms. ei ollut ja siksi onkin helpottavaa, ettei tarvi enää edes yrittää. Tietysti minun ja miehenikim kasvatusmetodit poikkeavat hieman toisistaan mutta sovussa asioista pystytään puhumaan kuitenkin rakentavasti. Erovanhemmuus voi olla todella haastavaa!

Vierailija

Uusperheissä yhteiset säännöt eri kotien välillä ei vain toimi. Kodeissa omat säännöt. Kun lapset tämän pienestä oppivat, niin osaavat kunnioittaa tätä. Ei tulisi mieleenkään, että mieheni lapsi ei saisi tehdä meillä jotain mitä hänen äitinsä kieltää, mutta omat lapseni saisivat tehdä. Näistä asioista se lapsi vasta sekaisin meneekin. Kaikissa kodeissa omat säännöt. Kannattaa tähän sinunkin vain tottua. :)

E86

Uskoisin että enemmän lasta ja aikuisiakin sekoittaa ja rasittaa se, ettei jommassa kummassa kodissa ole sääntöjä lainkaan.
Meillä eletään sekä uusperhe arkea äidin kotona ja pelkkää isä arkea isän kotona. Jo tämä, että äidin luona on se toinen aikuinen helpottaa sääntöjen laatimisessa ja varsinkin niiden käyttöönotossa ja noudattamisessa. Meillä on myös uusi vauva joka osaltaan tuo omia haasteita arkeen myös isoille sisaruksille.
Isän luona ollessa on vain isä,jolla muutenkin on ollut vähintäänkin haastavaa ottaa yksin vastuullisen vanhemman rooli arjessa. Lisäksi isä ei tietenkään samalla tavalla ole arkisin aamusta iltaan kotona kuin äitiyslomalla oleva äiti, vaan käy töissä.
Uskon että meillä pääosin ajatus kasvatuksesta ja säännöistä on sama,ollaanhan me vuosia yhdessä kasvatettu näitä lapsia ennen eroa, mutta toisessa kodissa homma lurahtaa kiville ihan aikuisen kykenemättömyyden vuoksi- monesti kuultu lause "ei ennenkään tehty näin tai näin" kertoo mielestäni kaiken oleellisen kyvystä ottaa vastuuta (jonka btw vaatimalla vaati itselleen vuoroasumista halutessaan) ja halusta muuttua/muuttaa toimintaansa uuden tilanteen edessä.
Eihän me enää eletä ydinperhe arkea,jolloin vastuu lapsista oli yksin minulla ja hän osallistui kun halusi tai kun pakotettiin.
Alkuun olin arjen tukena isälle, en enää. Jää oma elämä ihan sivuun, kun edelleen eron jälkeenkin odotetaan vaimon osaan astumista.
Joistain säännöistä on yritetty keskustella mutta turhaan, ex tekee kuitenkin niinkuin tekee oli se lasten etu tai ei, enkä minä (enää)koe olevani siinä asemassa että voin toisen kotiin "määrätä" miten toimitaan.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Toimii tai ei, niin muuta ratkaisua ei tällä hetkellä ole mahdollista toteuttaa. Onneksi tämä tämän hetkisessä tilanteessamme toimii ihan hyvin.

Pojilla on oma huone ja minä nukun olohuoneessa.

Asun kaksiossa, ja tein päätöksen, että pojilla on oma huone ja minä nukun olohuoneessa. Näin saa kaikki lelut ja muut lasten tavarat olla lastenhuoneessa, ja oma ns. huoneeni pysyy vähän siistimpänä. Iltaisin on myös helpompi katsoa televisiota, kirjoittaa tai lukea, kun lapset nukkuvat omassa huoneessaan häiriintymättä iltapuuhistani. Tosin teini taitaa useimmiten muutenkin mennä samoihin aikoihin minun kanssani nukkumaan.

Pojilla on huoneessaan kummallakin omat sängyt ja lisäksi kirjahylly, jossa on kaikki lelut, pelit ja lastenkirjat. Huoneessa on myös vaatehuone. 

Miten käytännössä toimii, kun huonetta asustaa kaksi hyvin eri-ikäistä poikaa? Hyvin, koska he eivät asu siellä jatkuvasti. Jos kummatkin olisivat pääsääntöisesti minun luonani, olisi tämä ratkaisu huono. Yläkouluikäinen tarvitsisi väistämättä enemmän omaa tilaa. Nyt hän tuo luokseni mukanaan tarvitsevansa tavarat, muttei säilytä mitään niistä vakituisesti luonani. Muutamia vaihtovaatteita pyrin säilyttämään häntä varten kotonani. 

Ei tällä hetkellä ole mahdollista, että esikoiseni muuttaisi luokseni. Ei kertakaikkiaan ole tilaa.

Tämä on syy siihenkin, ettei tällä hetkellä ole mahdollista, että esikoiseni muuttaisi luokseni. Ei kertakaikkiaan ole tilaa. Joskus viime keväänä ihan vakavastikin mietittiin, voisiko hän muuttaa luokseni, mutta päädyimme kuitenkin siihen, että hänelle on parempi asua edelleen isänsä luona. Jos minun olisi tulevaisuudessa mahdollista ostaa tai vuokrata kolmio, voi tilanne vielä muuttua.

Miten teillä on ratkaistu välillä eri aikaan kotona olevien lasten nukkumisjärjestelyt? 

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

 

Kommentit (1)

Vierailija

Me asutaan kolmiossa, kaksi etistä ja kolme lähilasta. Etikset on teinejä ja heidän tullessa pikkulasten 2&5 huone tyhjenee isompien käyttöön ja me sulloudumme samaan. Ei kovin kätevää,mutta nyt ei pysty parempaankaan.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Poikani isä laittoi viestiä ja kuvan: "Ostin tällaiset kengät. Ovat gore-texiä. Talveksi tarvitsee varmaan kanssa. Ostatko sä ne?"  Olen kertonut aiemmin, ettemme ole tarkkaan määritelleet, kuka ostaa mitkäkin vaatteet ja milloin. Jotenkin meillä on arjessa solahtanut normaaliksi käytännöksi, että se ostaa, joka huomaa puutteen.

Tuohon Instagram-postaukseeni tulikin todella hyvä kommentti: Olen onnekas, kun meillä sujuu asiat näinkin hyvin, ja tiedän sen. Siksi halusinkin kiittää lapseni isää ihan näin julkisestikin tästä. Asioista, olivatpa ne mitä tahansa, ei tarvitse riidellä. 

Monella on valitettavasti huonompi tilanne. Vaatteet ja isommat hankinnat ovat ainainen kiistan aihe, ja joskus joudutaan laskemaan tarkkaankin, kuka on ostanut ja mitä, varsinkin, jos toinen kokee tilanteen epäreiluksi. Keräsin joidenkin eroperheiden vanhempien mietteitä siitä, miten heillä vaatteiden ja muiden tavaroiden hankintä on järjestetty.

Eroperheiden vanhemmat kertovat

  • Meillä riidellään jatkuvasti vaatteiden ostamisesta. Lasketaan tarkkaan, kuinka paljon kukakin saa elatusmaksuja, lisiä, kuka osti viimeksi, paljonko sukat maksoivat, oliko hattu viisi vai kuusi euroa. Ostaisin kaikki itse ja pääsisin eroon tästä kiistelystä, mutta ei mullakaan rahaa puissa kasva.
  • Meillä vaatteet lapselle ostaa mummo. Onneksi näin, riitaa tulisi varmasti eksän kanssa, tästäkin.
  • Meillä minä ostan vaatteet. Ei se eks edes tietäis, mitä pitäisi ostaa. Saan elarit, ei ne kyllä vaatekuluihin riitä, mutten jaksa asiasta riitaa vääntää.
  • Meillä ostetaan vuorotellen isot ostokset, kuten talvihaalarit. Kaikkia sukkia ja lapasia ei todellakaan lasketa, kumpi on ostanut.
  • Minä ostan vaatteet. Lasten isä onneksi antaa rahaa vaatteisiin, joskus pyytämättäkin.
  • Minä ostan kaikki vaatteet, kuittia vastaan eksä antaa rahaa. Menköön näin.
  • Molemmat ostaa omiin koteihinsa omat vaatteet. Eipähän tuu riitaa.
  • Minä etävanhempana maksan elareita, mutta lapset kulkee silti rikkinäisissä vaatteissa. Ostan sitten kuitenkin aina uusia vaatteita lapsille. Mitähän se lähi niillä elareilla sitten ostelee..

Lue myös:
Vuoroviikkolapsemme arjen järjestelyt
Vuoroviikkolapsi ikävöi isäänsä
Lapsi siirtyy sopimuksen mukaan kodista toiseen, vaikka olisi kipeänä

Miten teillä on erolapsen tavarahankinnat järjestelty? 

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (4)

Mävain

Lähivanhempana olen ostanut kaikki vaatteet ym. Jopa mopokortit.Isän mielestä hänen ei tartte ostaa mitään kun hän maksaa elareita. No eihän ne kaikkeen riitä mut olkoon. Pääsen näin helpommalla.

Emssu4
Liittynyt23.9.2018

Meillä pääosin minä ostan kaikki vaatteet. Lapsia on kolme kouluikäistä ja kasvu hurjaa. Vuoroviikko asumista harjoitamme,ja lapset ottavat äidin luota aina isä viikon vaatteet mukaan.
Isä ei maksa elareita, eikä osallistu mihinkää kustannuksiin- hän ei halua lapsista itselleen menoja, vaikka saa ylläpito korvauksen.
Näin ollen minä ostan myös hygi tarvikkeet isälle lapsia varten, säästän omaa mielenterveyttä ja tiedän että lapsille on puhtaat vaatteet kouluun,tai ainakin edellytykset niille myös isän luona.
Sen verran isä voi osallistua vaatehankintoihin että sukkia on arsenaali hänen luonaan.
En enää asiasta viitsi riidellä, aina on jotenkin lapset saanut vaatetettua.

Lähi-äiti

Aikanaan sovittiin että etävanhempi osallistuu lasten isompiin hankintoihin. Niitä isompia hankintoja ei hänen mielestään sitten koskaan tullut, eli mihinkään ei osallistunut. Tavarat ja vaatteet joita hän lapsille osti, jäivät hänen luokseen odottamaan seuraavaa vierailua kahden viikon päästä. Meille niitä ei saanut ottaa mukaan.
Joskus ehdotin että maksettaisiin lasten harrastukset puoliksi, kun kumpikin lapsista olisi halunnut aloittaa saman harrastuksen. Vastaus kuului että hän maksaa elatusapua ja sen pitää riittää. Elatusavun määrä oli määritelty Kelan maksaman minimi-elatustuen suuruiseksi hänen tulojensa takia. Vuosia myöhemmin selvisi että hän oli tehnyt myös toista työtä, ilman verokorttia. Maksukykyä olisi siis kyllä ollut.

Yksi lähiäiti

Minä ostan lapselle sisävaatteet, joita käyttää minun luonani, sekä ulkovaatteet, jotka kulkee mukana. Isänsä hankkii sitten omaan kotiinsa vaatteet. Aikoinaan eron jälkeen lapsi kulki aina vaatekassin kanssa, mutta se oli isän mielestä liian rasittavaa. Joten valitsi näin.

Lapsen isä maksaa elarit, jotka ei tosin ole kauhean suuret.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Panu Pälviä
  • Mietipä itse, jos vuodesta toiseen, viikon välein, pakkaisit kamoja ja vaihtaisit kotia. 
  • Lapsella tulee olla yksi paikka, joka on koti. Lapsen tulee mieltää yksi paikka kodikseen.
  • Mulla itselläni on monta kotia. Siitä syystä en voisi kuvitellakaan, että mun pitäisi valita niistä yksi enkä voisi olla muualla ja pitäisi sen paikan takia ikävöidä minulle läheisiä ihmisiä. 
  • Meillä on vuoroviikkolapsi, ja hyvin sujuu. Uskon, että ihmiset ovat tärkeämpiä kuin paikka - se, että lapsi tuntee olevansa molemmille vanhemmille yhtä tärkeä. Lapselle se läsnäolo on kuitenkin tärkeintä, ja on vaikea olla läsnä, jos ei näe. 

Näitä ja lukuisia muita kommentteja ja mielipiteitä sateli tekstiini, joka käsitteli lapsen vuoroviikkoasumista. Mikään muu tekstini ei ole saanut näin paljon kommentteja tai ristiriitaisia mielipiteitä aikaan.

Miksiköhän näin on? En ole törmännyt minkään muun lapsen asumismuodon käsittelyn yhteydessä samanlaiseen ilmiöön tai mikään muu ei saa yhtä paljon tekstitilaa lapsen asumismuotoja käsittelevissä artikkeleissa tai teoksissa.

Voisi kuvitella, että ihmiset olisivat sitä mieltä, ettei lapselle ole hyväksi olla vain toisen vanhemman luona ja etääntyä toisesta.

Voisi kuvitella, että ihmiset olisivat sitä mieltä, ettei lapselle ole hyväksi olla vain toisen vanhemman luona ja etääntyä toisesta. Silti viikonloppuvanhemmuutta tai etävanhemmuutta, jossa etävanhempi tapaa harvoin lastaan, ei kritisoida julkisesti yhtä äänekkäästi kuin vuoroviikkovanhemmuutta.

Vuoroasumisessa on –haluaisin uskoa– kysymys vanhempien toiveesta siitä, että lapsi saa ja voi säilyttää läheiset välit molempiin vanhempiinsa. Vuoroviikkoratkaisua sanotaan joskus vanhempien itsekkääksi ratkaisuksi, koska kumpikaan ei halua luopua ajastaan lapsensa kanssa. Eikö lapselle ole kuitenkin vain hyväksi saada pitää läheiset välit molempiin vanhempiinsa, jos tämä vain on mahdollista?

Miten voi olla huono asia lapsenkaan kannalta, että molemmat vanhemmat rakastavat häntä niin paljon, että haluavat olla hänen kanssaan mahdollisimman paljon?

Senkin ymmärrän, ettei kaikille lapsille vuoroasuminen sovi, kuten esikoiseni kohdalla kävi ilmi. Mutta vuoroasumista kritisoidaan voimakkaasti siinäkin tilanteessa, jossa jokainen osapuoli on tyytyväinen ja hyvinvoiva, lapsi onnellinen ja vanhemmat saavat sovittua asioista hyvin. Miksi silloinkin pitää moittia vanhempien ratkaisua vuoroasumisesta?

Jos taas jostain syystä lopettaa vuoroviikkoisen ratkaisun tai ei päädy siihen syystä tai toisesta, sitäkin kuitenkin kritiosoidaan. Välillä tulee mieleen, onko vain saatava kommentoida toisten vanhempien ratkaisuja, oli tilanne mikä tahansa. Sellainen olo tässä välillä hieman tulee, koska joidenkin mielestä taas mikään muu ei ole oikea ratkaisu kuin asua lapsensa kanssa vuoroviikkoisesti. Etävanhempia, jotka näkevät lastansa vähemmän kuin lähivanhempi näkee, kritisoidaan ja voidaan kutsua jopa lapsensa hylkääjäksi.

Mitään kiveenhakattua sääntöä ei siksi mielestäni voi antaa siitä, mikä asumismuoto on lapsen kannalta paras.

Mielestäni tällainen ajattelutapa, jossa jotain ratkaisua pidetään oikeana tilanteesta riippumatta, ei toimi, koska jokainen lapsi on kuitenkin yksilö. Toki tutkimustulokset voivat antaa suuntaa antavia vinkkejä ja kertoa siitä, mikä yleisesti on nähty toimivaksi ratkaisuksi, mutta nekään eivät kuitenkaan kerro jokaisen yksilöllisen lapsen tarpeista, tunteista, toiveista ja persoonallisuudesta. Mitään kiveenhakattua sääntöä ei siksi mielestäni voi antaa siitä, mikä asumismuoto on lapsen kannalta paras ja toimivin.

Jostain syystä vuoroviikkoisuus saa kuitenkin aikaan voimakkaita tunnereaktioita puolesta ja vastaan. Miksi? Jatkan vastauksen etsimistä. 

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (2)

Vierailija

Minä olen uusperheen äiti joka pakkaa osan tavaroistaan ja oman bio lapsen tavaroista joka toinen viikko toiseen kotiin. Alkaa viikko, jolloin mieheni lapset tulee äidiltään meille ja silloin minä ja minun poika lähdetään heidän luokseen. Kun lapset lähtee viikon päästä äidilleen, minä, poikani ja mieheni lähdemme "meidän kotiin". Kodit sijaitsee n. 40km päässä toisistaan, ei siis mahdoton. Meille kaikille tämä sopii todella hyvin, saamme olla koko sakki yhdessä. Tämä tuonut pelkkää hyvää elämäämme. Joka toinen viikko vain minun työmatka ja pojan koulu matka on 40km mutta poika menee lähes joka aamu vasta 10 kouluun ja minä hänen koulun mulaan teen työni joten ei aiheuta ongelmaa. Miksikö ei muuteta yhteen, kysytty usein. On lapsia siis kolme, jokaisella jo se oma koulu, oma piiri ja omat harrastukset, yksi kolmesta käy vielä erityiskoulua (vamma) joka on vain yhdellä paikkakunnalla. Kaikki ajallaan, vastaan aina. Kyllä meillä kerran vielä on se koti josta emme pakkaa! Mutta nyt on hyvä näin, lapset tykkää, aikuiset tykkää. Kaikki toimii. Tätä menty kohta 2 vuotta. Ei kaikki ole niin yksiselitteistä :)

Vierailija

Mielenkiintoista lukea näitä, että on (edes) yritetty monenlaisia ei perinteisiä ratkaisuja, että lasten elämä pysyisi mahdollisimman vakaana. Tuokin ratkaisu, että lapset eivät muuta vaan aikuiset. Itsellä ei olisi mitenkään ollut mahdollista, kun vielä yhteisessä kodissa asuessa ja kirjoilla ollessa yllättäen kesken muuton vaihtui lukot ja puoliksi omistamani mökinkin lukot vaihtuivat minulta kysymättä. Mies halusi jatkaa omaa elämäänsä kuulemma, unohti että mä olin aloittamassa uuden elämän ilman omia tavaroitani, vaatteitani yms. Aika kauan sain kerjätä omaisuuttani enkä ikinä kaikkea saanut, osan jopa tahallaan lasten nähden rikkoi. Lapsille sanoi, että äiti voi tulla koska vaan käymään, mutta minulle antoi hetken päästä porttikiekiellon koko tontille eli ei ihan hyvin mennyt. Mies on siis olosuhdeselvittäjien mielestä se yhteistyökykyinen ja hänen luonaan lapset sitten asuvat. Sanomattakin selvää, että monet asiat ovat menneet huonoimman ja vaikeimman kautta, kun lähtökohdat ovat olleet nuo.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017