Kirjoitukset avainsanalla vuoroviikkoasuminen

Kuva: Panu Pälviä
  • Mietipä itse, jos vuodesta toiseen, viikon välein, pakkaisit kamoja ja vaihtaisit kotia. 
  • Lapsella tulee olla yksi paikka, joka on koti. Lapsen tulee mieltää yksi paikka kodikseen.
  • Mulla itselläni on monta kotia. Siitä syystä en voisi kuvitellakaan, että mun pitäisi valita niistä yksi enkä voisi olla muualla ja pitäisi sen paikan takia ikävöidä minulle läheisiä ihmisiä. 
  • Meillä on vuoroviikkolapsi, ja hyvin sujuu. Uskon, että ihmiset ovat tärkeämpiä kuin paikka - se, että lapsi tuntee olevansa molemmille vanhemmille yhtä tärkeä. Lapselle se läsnäolo on kuitenkin tärkeintä, ja on vaikea olla läsnä, jos ei näe. 

Näitä ja lukuisia muita kommentteja ja mielipiteitä sateli tekstiini, joka käsitteli lapsen vuoroviikkoasumista. Mikään muu tekstini ei ole saanut näin paljon kommentteja tai ristiriitaisia mielipiteitä aikaan.

Miksiköhän näin on? En ole törmännyt minkään muun lapsen asumismuodon käsittelyn yhteydessä samanlaiseen ilmiöön tai mikään muu ei saa yhtä paljon tekstitilaa lapsen asumismuotoja käsittelevissä artikkeleissa tai teoksissa.

Voisi kuvitella, että ihmiset olisivat sitä mieltä, ettei lapselle ole hyväksi olla vain toisen vanhemman luona ja etääntyä toisesta.

Voisi kuvitella, että ihmiset olisivat sitä mieltä, ettei lapselle ole hyväksi olla vain toisen vanhemman luona ja etääntyä toisesta. Silti viikonloppuvanhemmuutta tai etävanhemmuutta, jossa etävanhempi tapaa harvoin lastaan, ei kritisoida julkisesti yhtä äänekkäästi kuin vuoroviikkovanhemmuutta.

Vuoroasumisessa on –haluaisin uskoa– kysymys vanhempien toiveesta siitä, että lapsi saa ja voi säilyttää läheiset välit molempiin vanhempiinsa. Vuoroviikkoratkaisua sanotaan joskus vanhempien itsekkääksi ratkaisuksi, koska kumpikaan ei halua luopua ajastaan lapsensa kanssa. Eikö lapselle ole kuitenkin vain hyväksi saada pitää läheiset välit molempiin vanhempiinsa, jos tämä vain on mahdollista?

Miten voi olla huono asia lapsenkaan kannalta, että molemmat vanhemmat rakastavat häntä niin paljon, että haluavat olla hänen kanssaan mahdollisimman paljon?

Senkin ymmärrän, ettei kaikille lapsille vuoroasuminen sovi, kuten esikoiseni kohdalla kävi ilmi. Mutta vuoroasumista kritisoidaan voimakkaasti siinäkin tilanteessa, jossa jokainen osapuoli on tyytyväinen ja hyvinvoiva, lapsi onnellinen ja vanhemmat saavat sovittua asioista hyvin. Miksi silloinkin pitää moittia vanhempien ratkaisua vuoroasumisesta?

Jos taas jostain syystä lopettaa vuoroviikkoisen ratkaisun tai ei päädy siihen syystä tai toisesta, sitäkin kuitenkin kritiosoidaan. Välillä tulee mieleen, onko vain saatava kommentoida toisten vanhempien ratkaisuja, oli tilanne mikä tahansa. Sellainen olo tässä välillä hieman tulee, koska joidenkin mielestä taas mikään muu ei ole oikea ratkaisu kuin asua lapsensa kanssa vuoroviikkoisesti. Etävanhempia, jotka näkevät lastansa vähemmän kuin lähivanhempi näkee, kritisoidaan ja voidaan kutsua jopa lapsensa hylkääjäksi.

Mitään kiveenhakattua sääntöä ei siksi mielestäni voi antaa siitä, mikä asumismuoto on lapsen kannalta paras.

Mielestäni tällainen ajattelutapa, jossa jotain ratkaisua pidetään oikeana tilanteesta riippumatta, ei toimi, koska jokainen lapsi on kuitenkin yksilö. Toki tutkimustulokset voivat antaa suuntaa antavia vinkkejä ja kertoa siitä, mikä yleisesti on nähty toimivaksi ratkaisuksi, mutta nekään eivät kuitenkaan kerro jokaisen yksilöllisen lapsen tarpeista, tunteista, toiveista ja persoonallisuudesta. Mitään kiveenhakattua sääntöä ei siksi mielestäni voi antaa siitä, mikä asumismuoto on lapsen kannalta paras ja toimivin.

Jostain syystä vuoroviikkoisuus saa kuitenkin aikaan voimakkaita tunnereaktioita puolesta ja vastaan. Miksi? Jatkan vastauksen etsimistä. 

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (2)

Vierailija

Minä olen uusperheen äiti joka pakkaa osan tavaroistaan ja oman bio lapsen tavaroista joka toinen viikko toiseen kotiin. Alkaa viikko, jolloin mieheni lapset tulee äidiltään meille ja silloin minä ja minun poika lähdetään heidän luokseen. Kun lapset lähtee viikon päästä äidilleen, minä, poikani ja mieheni lähdemme "meidän kotiin". Kodit sijaitsee n. 40km päässä toisistaan, ei siis mahdoton. Meille kaikille tämä sopii todella hyvin, saamme olla koko sakki yhdessä. Tämä tuonut pelkkää hyvää elämäämme. Joka toinen viikko vain minun työmatka ja pojan koulu matka on 40km mutta poika menee lähes joka aamu vasta 10 kouluun ja minä hänen koulun mulaan teen työni joten ei aiheuta ongelmaa. Miksikö ei muuteta yhteen, kysytty usein. On lapsia siis kolme, jokaisella jo se oma koulu, oma piiri ja omat harrastukset, yksi kolmesta käy vielä erityiskoulua (vamma) joka on vain yhdellä paikkakunnalla. Kaikki ajallaan, vastaan aina. Kyllä meillä kerran vielä on se koti josta emme pakkaa! Mutta nyt on hyvä näin, lapset tykkää, aikuiset tykkää. Kaikki toimii. Tätä menty kohta 2 vuotta. Ei kaikki ole niin yksiselitteistä :)

Vierailija

Mielenkiintoista lukea näitä, että on (edes) yritetty monenlaisia ei perinteisiä ratkaisuja, että lasten elämä pysyisi mahdollisimman vakaana. Tuokin ratkaisu, että lapset eivät muuta vaan aikuiset. Itsellä ei olisi mitenkään ollut mahdollista, kun vielä yhteisessä kodissa asuessa ja kirjoilla ollessa yllättäen kesken muuton vaihtui lukot ja puoliksi omistamani mökinkin lukot vaihtuivat minulta kysymättä. Mies halusi jatkaa omaa elämäänsä kuulemma, unohti että mä olin aloittamassa uuden elämän ilman omia tavaroitani, vaatteitani yms. Aika kauan sain kerjätä omaisuuttani enkä ikinä kaikkea saanut, osan jopa tahallaan lasten nähden rikkoi. Lapsille sanoi, että äiti voi tulla koska vaan käymään, mutta minulle antoi hetken päästä porttikiekiellon koko tontille eli ei ihan hyvin mennyt. Mies on siis olosuhdeselvittäjien mielestä se yhteistyökykyinen ja hänen luonaan lapset sitten asuvat. Sanomattakin selvää, että monet asiat ovat menneet huonoimman ja vaikeimman kautta, kun lähtökohdat ovat olleet nuo.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Poiminta
Joidenkin mielestä kipeää lasta ei saisi siirtää paikasta toiseen. Kuva: Panu Pälviä

Tuli meidän kesäisestä oksennustautiepisodista puhetta muutamien erovanhempien kanssa ja keskustelu siirtyi siihen, menevätkö lapset toisen vanhempansa luokse sopimuksen mukaisesti, vaikka olisivat kipeänä.

Olen tottunut siihen, ettei lapsen sairastelu estä sitä, että lapsi siirtyy sopimuksen mukaisesti kodista toiseen.

Minulle kysymys tuli vähän jopa yllätyksenä, koska lapseni ovat tulleet ja menneet kotiensa väliä sopimuksen mukaisesti sairastumisesta huolimatta. Myös asuessani kuopukseni isän kanssa hänen lapsensa tulivat meille sopimuksen mukaan olivat terveitä tai eivät. Ehkä olen tottunut siihen, ettei lapsen sairastelu estä sitä, että lapsi siirtyy sopimuksen mukaisesti kodista toiseen. Ainoa kerta, kun pyysin, etteivät hänen lapsensa olisi tulleet luoksemme oli, kun kuopukseni oli vastasyntynyt ja isommat lapset olivat vatsataudissa.

Tämä on varmasti hyvin perhe- ja sopimuskohtaista. Ymmärrän hyvin, jos perheessä on pieni vauva, ettei halua häntä sairastuttaa tieten tahtoen. Toinen kysymys taas on, kuinka siellä toisessa päässä suhtaudutaan asiaan? Pitäisikö omat suunnitelmat muuttaa entisen puolison uuden lapsen takia? Jos lapsi on sairaana, tarvitseeko kuitenkaan omia aikatauluja ja sovittua tapaamisjärjestelyä muuttaa sen takia?

Jos lapsi on sairaana, tarvitseeko omia aikatauluja ja sovittua tapaamisjärjestelyä muuttaa sen takia? Minusta ei.

Minun mielestäni lähtökohtaisesti ei. Tietenkin on otettava paljon asioita huomioon: jos lapsen toinen koti on kaukana ja hän joutuisi matkustamaan pitkiäkin matkoja, ei olisi lapselle varmastikaan kiva siirtyä kodista toiseen kipeänä. Ja riippuuhan se sairaudestakin. Oksentelevaa lasta en lähtisi kuskaamaan mihinkään eikä se varmasti lapsestakaan olisi kovinkaan miellyttävää. Kuumeisen lapsen taas voi minun mielestäni autolla hyvinkin tuoda toiseen kotiinsa.

On myös yksi puoli asiasta, jonka haluan tuoda esille. Etä-äitinä olen usein tilanteessa, että lapsi on isänsä luona kipeänä, ja en voi häntä hoitaa. Huoli ja ikävä ovat tuolloin valtavia. Jos hän on luonani kipeänä, lähes iloitsen siitä –  että saan hoitaa häntä ja olla hänelle läsnä

Siksi ehkä puollan lapsen siirtymistä kodista toiseen kipeänäkin, koska lapselle on tärkeää saada molempien vanhempien hoivaa ja huolenpitoa – mutta myös vanhemmalle oman lapsen hoitaminen voi olla äärimmäisen tärkeää. Se lähentää suhdetta eri tavalla kuin ns. tavallinen arki.

Miksi vuoroviikkolapseni ei voi mennä isänsä luokse kuumeessa tai kipeänä?

En ymmärrä, miksi vuoroviikkolapseni ei voi mennä isänsä luokse kuumeessa tai kipeänä. En näe, että hän siitä kärsisi. Emme kovinkaan helposti muuta tapaamisjärjestelyjämme, ja meillä ei lapsen sairauskaan ole muuttanut niitä kuin hyvin äärimmäisissä ja harvoissa tapauksissa.

Lue myös: Vuoroviikkolapsemme arjen järjestelyt

Miten teillä toimitaan, siirtyykö lapsi kipeänäkin toiseen kotiinsa suunnitellun mukaisesti?

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (14)

Vierailija

Meillä on päädytty siihen ettei sairasta lasta siirrellä kotien välillä vaan annetaan lapsen sairastaa siinä osoitteessa missä sattuu olemaan,vaikka asutaan samassa kaupungissa. Ei olla koettu,ainakaan vielä, että omat tai toisen vanhemman suunnitelmat menisi yhdestä tai kahdesta lisäpäivästä lapsen kanssa pilalle tai omia suunnitelmia joutuisi muuttamaan kohtuuttomasti. Toki, tähän vaikuttaa myös varmasti lasten ikä ja vanhempien työt osaltaan ja voi olla,että tulee tilanne jolloin toisen vanhemman oikeus hoitaa lasta kotona se kolme päivää ei riitä vaan lapsi sairastaa pidempään,tällöin tietenkin kodin vaihto on pakko tehdä kipeän lapsen hoidon järjestämiseksi.
Meillä on jo isommat lapset, usein tahtovat itsekin pysyä siellä missä ovat ja tehdä kodin vaihdon tervehtyneenä.

Ydinperhe

Jos lapsi on sairaana, tarvitseeko omia aikatauluja ja sovittua tapaamisjärjestelyä muuttaa sen takia? Minusta ei.

Vastaus tähän kysymykseen... ydinperheissä todellakin perutaan tapaamisia ja suunnitelmia lapsen sairastumisen vuoksi. Joka kerta jompi kumpi peruu. Kuulostaa sille, että uusperheessä elämä on paljon itsekkäämpää.

Etä-äiti
Liittynyt10.5.2017

Nyt täytyy kyllä sanoa, ettet tiedä mistä puhut. Erään kerran eräs uusperheilijä sanoikin ettei ydinperhevanhempi tiedä paskaakaan uusperheestä. En minä siis sanonut, mutta voin ehkä samaistua. Uusperheessä on enemmän kuin ne kaksi vanhempaa ja yhteiset lapset. On uusi puoliso ja kenties hänellä omia lapsia. Jos uusperhe on sopinut menevänsä vaikkapa lomalle kahdestaan, kummankin omat lapset menossa toisille vanhemmilleen. Jos yhteinen lapsi on sairaana ja voi siirtyä, miksi ei siirtyisi? Pitäisikö uuden puolisonkin perua omat menonsa, omat lapsenhoitokuvionsa jne koska toinen lähi ei ota omaa sairasta lastaan hoitoon? Lapsi ei minusta kärsi sairaana toiseen omaan kotiin menemisestä? Riippuu toki sairaudesta mutta näin näissä yleisissä kipeänäolosyissä. 

Uusperhe on monimutkainen kokonaisuus, jossa hoidetaan toisen lapsia, sumpiltaan aikatauluja pitää ottaa huomioon puolison eksänkin asioita. siinä on itsekkyys kuule aika kaukana.

Terveisin, Etä-äiti

Äitipuolitoista

Aina on vaihdettu kotia sairaudesta huolimatta sovittuna päivänä.
Vaihdot normaalisti itsenäisesti koulusta mutta sairaana sit jo aamupäivällä/puoliltapäivin ja jonkun vanhemman kyydillä.
Kun odotin vauvaa ja isoilla oli rokko, kysyi lasten äiti että vaihdetaanko normaalisti vai vasta sairastelun jälkeen. Halusin kuitenkin lapset meille ihan sovitusti ja ajattelin että oli toki kohteliaasti kysytty. Menojen yms. vuoksi on kyllä lukuisia kertoja vaihdettu rytmiä, eli halua joustaa löytyy mukavasti.
Mutta olen samaa mieltä että molemmissa kodeissa halutaan hoivata sitä kipeää murua.

kolikon kääntöpuoli

Pitääkö omia suunnitelmia muuttaa (OMAN) sairaan lapsen takia? Tai entisen puolison vauvan takia?
Käännetäänpä asetelma toisinpäin: pitääkö hoitaa puolisonsa lasta oman ja vauvansa terveyden uhalla. Pitääkö muuttaa omat ja vauvansa suunnitelmat oksentavan bonuksen tähden. Kuitenkin, jos isän kodissa on bonusäiti lapsen kanssa kotona se menee niin, että sen sairaan lapsen hoitaa se bonusäiti eikä isä jää pois töistä. Työnantajakin katsoo usein (virheellisesti) että kotonahan on aikuinen joka voi sairaan lapsen hoitaa. Toisinsanoen meneekö biologisen vanhemman lapsivapaa eron jälkeen syntyneen pienen lapsen terveyden edelle?

Mielestäni lapsi voi kipeänä siirtyä silloin, jos voisi mennä vaikka kaverillekin, esim nuha, yskä. Mutta en näe järkeä laittaa kipeää lasta siirtymään edes kilometriä tartuttamaan muita, jos asiaan ei ole pakollista syytä. Ja jos ydinperheen lapsi on esim oksennustaudissa uuden vauvan juuri tullessa kotiin, itse pyrkisin siihen, että vauvan kanss mentäisiin vaikka mummulaan aluksi. Oksennnustauti kun on aika hankala yhdistelmä kun harjoitellaan imetystä.

Vierailija

Meillä jäädään sinne missä sairastutaan jos on jotain nuhaa kummempaa. Ei olla nähty järkevänä tartuttaa mahdollisesti kaikkia, sen hetken lähivanhempi on jo saanut tartunnan jos on saadakseen. Meillä on vauva ja häntä pyritään suojaamaan turhilta tartunnoilta.

Tilanne selkiytyi sen jälkeen kun lasten äiti jätti jatkuvasti kertomatta oleellisia faktoja kulloinkin meneillään olevasta sairaudesta ja yritti ujuttaa meille esim. norotartunnan saaneet lapset, vauva oli tällöin 5kk eli joo kiitos ei. Vastaavia tapauksia oli useampikin.

Minna A

Kylläpä kirjoituksessa ja kommenteissa mennään oma (aikuisen) napa edellä. Lasten etu a) yleensä hortoilla asunnosta toiseen b) tehdä sitä kipeänä koska lapsen vanhemmalla on huono omatunto kun on lapsensa alunperin tällaiseen tilanteeseen laittanut ? Kyllä on maailma mennyt omituiseksi ja lapset raukat siinä keskellä.

Vierailija

Tässä mennään selvästi vanhempien ehdoilla, itsellä jotenkin ajatus siitä, että se sairastava lapsi olisi ykkönen ja saisi levätä. Mutta minäminäminäminäminäminäminäeikäkukaanmuu lauloi eräskin bändi.

Vierailija

Mä suhtaudun ristiriitaisesti asiaan. Jos kummankin kodin pitäisi olla KOTI, on musta tympeä viesti lapselle, että "ai oot sairastunu, no sit et oo tervetullut tänne, ku meillä on tää vauva täällä." Ymmärrän, ettei vauvaa haluta tartuttaa, itsekin olen hoitanut sairastelevia vauvoja ja se on raskasta sekä vauvalle että vanhemmalle, mutta esim. ydinperheessä se on niin, että jos isompi sisarus vaikka päiväkodista saa taudin itselleen, niin kyllä lapsi kotona hoidetaan. En ymmärrä, miksi uusperheen yhteinen vauva olisi jotenkin tärkeämmässä asemassa saamaan hoivaa ja huolenpitoa, kuin jo olemassaoleva (toisen vanhemman) lapsi?

TOISAALTA en tiedä onko sairaana paikasta toiseen kuskaaminen sekään lapsen edun mukaista. Tämä riippuu tietysti sairaudesta; jos lapsi voisi mennä päikkyyn/kouluun, hän voi helposti kyllä vaihtaa kotia, mutta jos lapsi on niin voipunut, ettei leikkiäkään jaksa, musta lapsen etu on silloin lepo, eikä autossa istuminen ja paikanvaihtaminen kaikkine säätämisineen.

Musta keskiössä olisi lapsen kuuleminen!

Tai sit voisi naapurusyhteisön kanssa perustaa sairastuvan, jonne yhteisön sairaat yksilöt voitaisi toimittaa sairastamaan. Heille toimitettaisi ravintoa ja yhteisöstä valittaisiin joku hyväkuntoinen henkilö (asianmukaisesti suojautuneena) käymään välillä tuvassa mittaamassa kuumetta ja seuraamassa sairaiden yleisvointia. Eivätpähän mokomat häiritsisi terveiden elämää.

Etä-äiti
Liittynyt10.5.2017

Kiitos todella hyvästä kommentista, tosi hyvin pohdittu. Tuo on muuten hyvä pointti, miten lapsi kokee, että anteeksi, että olen kipeä, en siis saa tulla kotiini..

Minä olen myös miettinyt tuota lapsen kuulemista. Nuorempi on aina sanonut, että ei haittaa siirtyä, tosin on sen verran pieni, ettei osaa ihan omaa mielipidettään varmasti edes hahmottaa, mutta mielellään menee kodista toiseen. Ei kyllä ole tosi kipeä edes ollut. En tietenkään tosi kipeää lasta alkaisi siirtelemäänkään, mutta tässä puhun ennen kaikkea ns. tavallisista jutuista, miksi esim päiväkodista ollaan poissa.

Hyviä pohdintoja, kiitos.

Terveisin, Etä-äiti

Vierailija

Omasta tilanteesta käsin voin vastata tähän niin että on sinällään turha vetää tähän taas sitä miten ydinperheessä toimitaan. Uusperhekuviot on niin eri homma jota ei voi hirveästi tietää ennekuin sen itse kokee.

Meillä lasten siirtyminen on muutenkin niin epäsäännönmukaista ettei sairastuminen ole mikään erityinen syy muuttaa suunnitelmaa.

Ja joo toki sairaan vauvan hoitaminen on raskasta mutta tämä ei todellakaan ole se syy mikä itselläni oli etusijalla vaan se puhdas fakta että nuhaa rankemmat sairaudet voivat olla pahimmassa tapauksessa jopa hengenvaarallisia esim. keskosena syntyneelle tai muutenkin pienelle vauvalle. Isot kouluikäiset yleensä selviävät näistä paremmin. Joten en näe mitään logiikkaa ottaa riskiä sairastumisesta.

Tokikaan niille isommille lapsille ei sanota että "ette ole tervetulleita koska olette tautia hyi" vaan ihan voi selittää kuten yllä.

Mutta jokainen perhe tavallaan ja en lähtisi noin kärkkäästi tuomitsemaan. Somessa ei tule avattua niitä kaikkia tekijöitä juuria myöten.

Vierailija

Meillä siirtyvät kipeänäkin suunnitelman mukaan. Kodeilla välimatkaa n. kilometri, joten pidempään joutuvat autossa istumaan lääkärikäynnin vuoksi.
Toisaalta meillä myös joustetaan: saatan ottaa kipeät lapset päivää aikaisemmin, jos exällä on tärkeä työreissu tai toisin päin. Parempi mielestäni niin, kuin tilata joku tuntematon hoitaja, kun tukijoukkoja ei juurikaan ole.

Äitipuolitoista

Minä en halua että lapset ajattelevat KOSKAAN etteivät olisi tervetulleita kotiinsa. He ovat aina tervetulleita molempiin koteihinsa.
(Vastasyntynyt vauva on varmasti ainoa syy, jonka voisin niellä ettei sairaana lapsi saisi omaan kotiinsa tulla. Mutta se aika on hyvin marginaalinen näiden kaikkien vuosien aikana.)

Koululaiset ovat siis aina vaihtaneet kipeänä kotia, mutta jos he itse eivät haluaisi, ei olisi meidän puolesta pakko. Mutta ikinä eivät ole edes sen suuntaista vihjanneet.
Eli se että aina vaihtavat kipeälläkin, ei tarkoita että ajatellaan vain aikuisten näkökulmaa.

Ja missä raja menee?
Toinen perhe haluaa lapset kotiin sovittuna päivänä ja sit jonkun räkäisen kuumeen vuoksi lasta ei annetakaan, vaikkei lapsella itsellään olisi mitään vaihtoa vastaan.
Meillä kun on se tilanne, että konflikteja tulee siitä kuka SAA olla lasten kanssa eikä että kuka JOUTUU.

isi

Mietitäänpä asiaa näin päin. Olet parisuhteessa ja asut miehen kanssa yhdessä. Miehen kipeä lapsi tulee teille suunnitellusti. Tartuttaa sinut, miehesi ja lapsesi. Jäät palkattomasti pois töistä lasten sairauksien vuoksi. Olisiko asia sinulle ok? Että yhden sairastuneen kodin lisäksi olisikin kaksi, kolme tai neljä sairastunutta kotia? Tämä silloin kun omat sairastuneet lapsesi menevät suunnitellusti sairastamaan taas omille iseilleen..?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Nykyään poikani asuu isänsä luona.

Olen saanut blogiini paljon kommentteja, joissa minun sanotaan puolustavan vuoroasumista lapselle parhaana vaihtoehtona. Ja nuorimmaisen kohdalla olemmekin kokeneet, että se on hänelle paras ratkaisu.

Silti pidän jokseenkin kummallisena ajatuksena, että olisin vuoroviikkoisuuden puolestapuhuja. Olen jo aiemminkin kertonut, että minulla on kaksi erilaista kokemusta vuoroviikkoisesta järjestelystä. Eikä tämä ole mitenkään yllättävää, koska lapsiakin on kaksi.

Tapahtui se huonoin vuoroviikkoasumisen kokemus –  tuntui, ettei ole yhtään kotia.

Esikoiseni kohdalla kokemus vuoroasumisesta on huono. Hänellä oli tavarat aina hukassa ja välillä taisi olla hukassa koko poika. Hänelle tapahtui se huonoin vuoroviikkoasumisen kokemus –  tuntui, ettei ole yhtään kotia. Hänelle oli vaikea kulkea kahden kodin väliä, käydä koulua kauemmasta kodista käsin ja koettaa pitää tavaroita järjestyksessä. 

Tämän takia päädyimme ratkaisuun, ettei hänelle ole hyväksi asua kahdessa kodissa, ja minusta tuli etä-äiti. Tämä on tietenkin hyvin karrikoidusti sanottu, mutta joka tapauksessa oli päätettävä, että hän asuu vain yhdessä kodissa –  ja isän koti oli hänelle silloin parempi vaihtoehto. Jos olisin vuoroasumisen äänitorvi, olisin kieltäytynyt tästä ja jatkanut vuoroasumisjärjestelyä.

"Oli kamat hukassa ihan koko ajan. Ahdisti."

Kysyin häneltä nyt monen vuoden jälkeen, miten hän koki sen ajan, kun asui luonani vuoroviikkoisesti. "Oli kamat hukassa ihan koko ajan. Ahdisti." Toisaalta hän sanoo, että oli kiva nähdä molempia vanhempia yhtä paljon ja noina aikoina minä tunnuin hänelle läheisemmälle kuin nyt. Eli hänellä vuoroviikkoisuus ei toiminut käytännön järjestelyjen sekaisuuden takia –  ei siksi, että hän olisi halunnut olla toisen luona enemmän kuin toisen.

Kokemukseni on osoitttanut, että lasta tulee kohdella yksilönä. Siksi en ole minkään asumisjärjestelyn puolestapuhuja. Jos jonkun puolesta täytyy puhua, on se lapsen yksilöllisyys ja herkkyys ymmärtää heidän erilaisuuttaan.

Lue myös:
Vuoroviikkolapsemme arjen käytännön järjestelyt
Esikoiseni oikeus parhaaseen mahdolliseen kotiin toteutui isän luona

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuopus tarvitsee melkoisen kasan vaatteita mukaan, kun lähtee kahdeksi viikoksi isänsä luokse.

Nuorimmaiseni lähti viikon alussa kahden viikon kesälomalle isänsä luokse. Pakkailin hänen tavaroitaan viime sunnuntaina, ja mietiskelin, mitä kaikkea neljävuotias tarvitseekaan mukaan kahdeksi viikoksi. Säätiedotuksiin ei voi kamalasti luottaa, joten pitää varautua vähän kaikkeen. Suurin osa hänen vaatteistaan säilytetään minun luonani, joten kaikki pitää muistaa pakata isän luokse mukaan.

Seuraavat kaksi viikkoa päikkärit nukutaankin sitten isin luona.

Vaatteet ja tavarat, jotka lähtivät isän luokse kahdeksi viikoksi:

  • 10 pitkähihaista paitaa ja 10 t-paitaa
  • 5 shortsit
  • 10 alushousut ja 10 sukkaparia
  • 7 pitkälahkeista housua
  • yksi siistimpi asukokonaisuus 
  • kurahousut ja kuratakki
  • yksi takki
  • kumpparit, sandaalit, lenkkarit
  • yksi haalariasu
  • 2 hupparia
  • 3 hattua/lippistä
  • aurinkorasvaa, aurinkolasit
  • iso kasa tärkeitä uni- ja pehmoleluja

Rakkaat lelut mukaan.

Ehkä poika näillä selviää kaksi viikkoa, mitä luulette? Talvella luettelo olisi vielä pidempi. 

Tämän kahden viikon jakson jälkeen poika on sitten minun luonani kaksi viikkoa. Ihanaa. Erovanhempana elo ei aina ole helppoa, mutta ne yhdessäolon hetket ovat kyllä sitten kultaakin arvokkaampia. Ai niin, ja etäpoikani saapuu ensi viikoksi myöskin luokseni. Kesä.

Lue myös: Vuoroviikkoasumisen käytännön järjestelyt

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Huhtikuu
Tammikuu
2017