Kirjoitukset avainsanalla Hyvinvointi & Terveys

Havahduin tällä viikolla töissä ruokapöytäkeskustelun aikana kuuntelemaan itseäni. Siis apua! Kuka toi tyyppi on, joka puhuu?

Puhuin ihan omituisuuksia. Ei, ei tuo kyllä minä voi olla, ei mitenkään. Mistä on kyse?

No esimerkiksi siitä, että olen tajunnut muuttuneeni AAMUIHMISEKSI. Olen aina ollut se pitkään aamulla nukkuja, jolle aikaiset työaamut ovat olleet myrkkyä. Nyt heräilen kuudelta ennen kelloa ja lasta kuuntelemaan aamua ja juomaan kahvia ihan rauhassa. En olisi vielä pari kuukautta sitten uskonut, että tällaiseksi muutun. Nautin aikaisista aamuista, jolloin koko maailma tuntuu vielä nukkuvan. Siinä on jotain taianomaista.

Aiemmin nukuin viikonloppuisin lapsettomina päivinä yhteenkin asti iltapäivällä. Nykyään herään viimeistään kahdeksalta. Tämä on aiheuttaunut lieveilmiön: päivissä on älyttömän paljon enemmän aikaa tehdä ihania juttuja! Kuten mennä salille! No sitäkään en olisi vielä vähän aikaa sitten uskonut, millainen liikuntakärpänen minua puraisikaan. Tämä on aiheuttanut lisää lieveilmiöitä: voin paremmin, olen virkeämpi, vatsa voi paremmin ja lihakset alkavat näkymään. No, en valita.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Helka Belt (@etaaiti) jakama julkaisu

Yksi iso muutos, joka on merkittävä, tärkeä ja jota itse arvostan valtavasti, on: minusta on tullut KOTI-IHMINEN. En ole pitänyt itseäni koskaan kovinkaan hyvänä sisustajana tai sellaisena, joka laittaa kotia erityisen paljon, mutta nyt olen huomannut nauttivani sellaisesta puuhailusta. On ihana tulla kotiin töistä, kun koti on siisti, puhdas ja kauniisti sisustettu. Eilen sain nautintoa, kun ripustin pyykkejä kuivumaan. Ööö...Ja saatan huomata pysähtyväni katselemaan kotiani ja tuntemaan oloni kotoisaksi ja turvalliseksi.

Tällaista en ole tuntenut pitkään aikaan, vaikka juuri tämä koti on kivalta tuntunut aiemminkin. Ja poikakin taisi huomata jonkun muutoksen tapahtuneen, kun hän yhtäkkiä tällä viikolla eräänä iltana huokaisi: täällä on äiti niin ihanan kaunista! Olemme tällä viikolla polttaneet kynttilöitä ja istuneet vierekkäin katsoen sadetta ikkunasta. 

Mutta isoin muutos kaikista on: minä olen muuttunut ihan ÄITI-IHMISEKSI! Jossain tämän vuoden kevään aikana huomasin, että yhä useammin mietin omaa vanhemmuuttani ja sitä, miten sitä toteutan. Mitä haluan, mitä toivon, mitä tunnen lapsiani kohtaan. Jokin hyvin iso liikahdus uuteen suuntaan on selvästi tapahtunut. Luulen, että tämä johtuu avoimista vanhemmuuspohdinnoistani. Olen tästä melko ylpeä: olen mennyt eteenpäin. 

En kaipaa enää niin paljon omaa aikaa kuin aiemmin, olen rentoutuneempi ja virkeämpi, joten jaksankin paremmin puuhailla kaikenmoista lasteni kanssa. Tämähän on tietenkin kerrannaisvaikutusta hyvin nukkumisesta, liikkumisesta ja fyysisestäkin hyvinvoinnista: silloin jaksaa paremmin lastenkin kanssa. Muutos on selkeä ja nautin tästä paljon.

Tämä on heijastunut lapsiini niin, että teini ottaa useammin yhteyttä ja käykin useammin luonani ja nuorempikin vaikuttaa hyvinvoivalta ja onnelliselta. Tämä lämmittää sydäntäni erityisen paljon. Tunne sisälläni, että suhteeni molempiin lapsiini on parantunut, on voimakas ja tärkeä. Tykkään tuosta tunteesta.

Onko minusta tulossa keski-ikäinen kotihiiri vai mitä tämä on! Apua!

Mikä ihme muutos minussa on siis tapahtunut? Onko minusta tulossa keski-ikäinen kotihiiri vai mitä tämä on! Apua! Mutta hyvältä tuntuu!

Terveisin, Helka

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Aina raskaus ei ole siunattu tila, jossa odottava äiti on täynnä odotuksen hehkua. Joskus se on vain helvetti, joka on käytävä läpi, jotta voi synnyttää lapsen.

Minulla on kokemusta molemmista. Ensimmäinen raskauteni, jolloin olin alle parikymppinen, oli unelmien raskaus. Ei mitään komplikaatioita, voin hyvin, oksensin kerran, olin kauniimpi kuin koskaan ja niin edelleen ja niin edelleen.

Olikin hyvä, että se menikin nimenomaan näin päin. Jos ensimmäinen raskauteni olisi ollut yhtä kamala (kyllä, en voi kutsua sitä millään muulla sanalla) kuin toinen, olisin voinut harkita uudelleen raskautumista jopa kauemmin kuin ne kymmenen vuotta, jotka niiden väliin mahtuivat.

Jos ensimmäinen raskauteni olisi ollut yhtä kamala kuin toinen, olisin voinut harkita uudelleen raskautumista jopa kauemmin kuin kymmenen vuotta.

Raskausaikaan voi kuulua paljon ei-niin-hehkeitä juttuja: raskauspahoinvointi, turvotus, suonikohjut, peräpukamat, lihominen, laihtuminen, tukan lähtö, ilmavaivat, närästys, unien menettäminen ja monet muut oireet voivat haitata tätä siunattua tilaa. Sitten vielä erikseen on hyperemeesi, joka on sairaalloinen raskauspahoinvointitila. Mm. blogisti Jälkeläinen kirjoittaa blogissaan kokemastaan hyperemeesistä.

Toinen raskauteni alkoi lievähköllä mutta pahenevalla raskauspahoinvoinnilla, jonka vuoksi aloin olla sairaslomalla viikosta 7 lähtien. Kuvittelin viikolla 12, kun pahoinvointi viimein helpotti, että nyt helpottaa muutenkin. 

Olin vain suunnattoman ahdistunut ja pakokauhuinen: oma kroppa tuntui vankilalta, jota en päässyt pakoon.

Mutta sitten alkoi tila, jota en voi sanoa siunatuksi tai kivaksi, vaikka kuinka asiaa kaunistelisin. Se oli raskaus, joka oli vain elettävä läpi – läpi kipujen, itkujen, supisteluiden, pakokauhun, alakulon ja eristyneisyyden. Minä vain kärsin raskauteni läpi. En nauttinut siitä tai ollut mitään muutakaan kuin vain suunnattoman ahdistunut ja pakokauhuinen: oma kroppa tuntui vankilalta, jota en päässyt pakoon. Jos joku tuli sanomaan, että olin siunatussa tilassa ja mitä minä valitan, sanoin vain: olen siunattu tulevalla lapsella, mutta kirottu painajaisraskaudella, josta en voi enkä aio nauttia. Se oli vain pakollinen paha ennen lapsen synnyttämistä.

Selittämättömät kivut alkoivat ennen kuin maha edes kunnolla näkyi.

Elin helvettiä joka päivä. Turha sitä on kaunistella. 

Järkytys raskauteni vaikeudesta oli entistäkin suurempi, koska olimme toivoneet lasta mielettömän paljon. Kun raskauteni olikin niin vaikea, odotus muuttui tuskaiseksi eikä lainkaan sellaiseksi vaaleansiniseksi vauvaodotukseksi, jota olimme toivoneet. Se oli valtava menetys ja myös iso pettymys molemmille. Menetimme yhteisen kokemuksen onnellisesta odotusajasta.

Menetimme yhteisen kokemuksen onnellisesta odotusajasta. Järkytys raskauteni vaikeudesta oli valtava.

On tärkeää tuoda esille tämäkin puoli raskauksista: vaikka lapsen saaminen on onnellinen ja ihana asia, eivät kaikki raskaudet suju hyvin, vaikka vauvalla kaikki olisikin hyvin. Joskus odottava äiti kärsii suunnattomasti. Kärsimystä lisää syyllisyys siitä, ettei osaa tai voi nauttia tulevasta vauvasta ja saattaa tuntea negatiivisia tunteita sikiötä kohtaan, koska oma olo on äärimmäisen tukala. 

Olin raskaudessani sängyn vankina.

Onneksi kuitenkin se, miten vauvaan suhtautuu raskausaikana, ei aina kerro siitä, mitä syntynyttä vauvaa kohtaan tuntee. Pelkäsin, että olisin jälkeenpäin katkera vauvalleni kolmestakymmenestä kituviikostani ja siitä, että viimeiseksi jäävä raskauteni oli niin kamala ja viimeinen synnytykseni käynnistettäisiin, koska en vain enää kestänyt kipujani. Onneksi pelkoni oli turha, koska katkeruuteni ei kohdistunut koskaan vauvaan.

Pelkäsin, että olisin katkera vauvalleni kolmestakymmenestä kituviikostani ja siitä, että viimeiseksi jäävä raskauteni oli niin kamala.

Mitä voi sanoa vanhemmalle, joka odottaa lastaan kivuissa ja tuskissa? En oikeastaan tiedä. Minua ei auttanut lainkaan kuulla, että palkinto on sen arvoinen, sen unohtaa heti, kun saa vauvan syliin (ei muuten unohda, en ole unohtanut sitä edelleenkään), onneksi sentään vauvalla on kaikki hyvin tai mikään muukaan klisee. Se OLI VAIN KÄRSITTÄVÄ.

Voisin antaa neuvon vastaavassa tilanteessa olevalle, että koeta vain jaksaa elää jokainen päivä läpi. Nauti ihan pikkuasioista, hyvästä ruuasta tai herkuista. Jokainen ei-niin-helvetillinen hetki on aina voitto. Ja koeta muistaa: tällä kärsimyksellä on aikaraja, jota kohti olet menossa. Se loppuu, aikanaan.

Jotkut äidit makaavat sängyssä pää alaviistossa jopa kymmeniä viikkoja, jottei vauva tai vauvat tulisi ulos liian aikaisin. Jotkut kärsivät kymmeniä viikkoja pahasta raskauspahoinvoinnista. Joillakin raskaus laukaisee ahdistuksen tai masennuksen. Ja joskus kaikki menee ihan ok tai jopa niin, että äiti hehkuu koko raskausajan. Raskauksina näistä jokainen on yhtä arvokas ja tärkeä. Mutta kokemuksena ne voivat olla täysin erilaisia.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Helka Belt (@etaaiti) jakama julkaisu

Lapseni kanssa nyt.

Lue myös: Miksi halusin vauvan ja heti sen jälkeen erota?

Terveisin, Helka

Facebookiin

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Joskus kuulee, ettei tässä maassa saa mitään, ellei ole suhteita. Suhteet siis tarkoittavat kontaktia johonkin, esimerkiksi työpaikkaan, mikä osaltaan helpottaa työn tai jonkin muun saamista, mitä tavoittelee.

Suhteilla työn saaminen mielletään usein negatiiviseksi asiaksi, koska silloin ei ole päässyt sinne oman osaamisensa kautta, hyvällä CV:llä tai omalla peräänantamattomalla asenteella, vaan on luikerrellut työhön jonkun hyvän kontaktin kautta. Ja se herättää kateutta ja ärsytystäkin.

Minulla ei ole ketään, johon ottaa yhteyttä. Miten ikinä voin päästä mihinkään työpaikkaan?

Kaikilla ei ole tuollaisia "suhteita". Joistakin voi tuntua, että kaikki muut tietävät kaikki, osaavat ottaa oikeaan henkilöön yhteyttä ja sitä kautta saavat työpaikan, kustannussopimuksen, freelancer-hommia tai mitä kukakin nyt haluaa. Minulla ei ole ketään, johon ottaa yhteyttä. Miten ikinä voin päästä mihinkään työpaikkaan?

Varsinkin jos on etsinyt työpaikkaa jo pitkään, voi turhauttaa kuulla, että tuo taas pääsi suhteilla johonkin. Olen miettinyt tällaisia monta kertaa. En ole oikeastaan kertaakaan elämäni aikana ollut koulutusteni mukaisessa työpaikassa, koska vaikka kuinka olen sellaisiin hakenut, en ole päässyt. Samaan aikaan olen kuullut, kuinka tuo henkilö pääsi opettajaksi tuohon kouluun, koska tunsi tuon ja tuon rehtorin tai joku opettaja oli perhetuttu, joka tuli suosittelijaksi.

Kyllä se vaan kismittää niin maan perkeleesti. Kunnes itsekin sain työn suhteilla.

Kyllä se vaan kismittää niin maan perkeleesti. Kunnes itsekin sain työn suhteilla. Näin opiskelukaverini Facebook-seinällä työpaikkailmoituksen, jossa hän suositteli tuttaviaan hakemaan tuota paikkaa. Työ ei edes ensi alkuun tuntunut kovin kiinnostavalta, mutta laitoin kuitenkin hakemuksen, koska olin jo melko epätoivoinen. Olin laittanut hakemuksia muutaman viikon aikana kieltämättä ainakin 30. Olin päässyt pariin haastatteluun, mutta siinä kaikki. Tuntui, että joka paikassa tuli seinä vastaan. Taisinpa vielä kuulla, että johonkin paikkaan oli otettu joku, joka tunsi jonkun tuossa työpaikassa.

Ärsyttävää! Toimiiko tämä maa hyväveliverkostolla, johon on ihan mahdotonta päästä?

Kun sainkin tuon työpaikan, aloin miettimään: enkös minäkin saanut suhteilla työpaikan? Mutta vastasinkin en. Sain kuulla työpaikasta suhteideni kautta, mutta laitoin itse hakemuksen, menin itse haastatteluun ja toin itse osaamiseni esille. Tämän jälkeen minut valittiin tehtävään. En olisi kuullut paikasta ilman ystävääni, mutta muutoin omin ansioin sain työpaikkani.

En minä ilman ponnistelujani olisi päässyt tähän "suhteiden verkostoon", jota kyllä käytän surutta hyväkseni.

Olen saanut myös kustannussopimuksen sitä kautta, että toinen bloggari suositteli minua omalle kustannustoimittajalleen. Olen saanut puhujakeikkoja, koska minua on suositeltu niihin. Olen päässyt tekemään kivoja yhteistöitä, koska toimitus on suositellut minua. Voi siis kuulostaa, että luikertelen suhteilla ties minne.

Kuva: Terhi Koivisto

Olen kerran saanut tuottavan freelancer-työn eksäni kautta: pyysin häntä suosittelemaan minua yrityksille. 

Mutta enkö itse ole ensin tehnyt valtavan työn, jotta kirjoitukseni menestyvät ja sitä kautta minua voi suositellakin eteenpäin? En ilman ponnistelujani olisi päässyt tähän "suhteiden verkostoon", jota kyllä käytän surutta hyväkseni. Miksi en käyttäisi? Olisihan tyhmää olla hiljaa omasta osaamisestaan ja olla pyytämättä apua muilta, jos sellaista tarvitsee. Silloinhan voisin syyttää täysin itseäni: miksi häpeän tuoda osaamistani esille, myös verkostojeni kautta?

Meillä kaikilla on kontakteja, joita olemme keränneet läpi elämän. Minustakin tuntui, että MINULLA ei ole. Mutta minulla, kuten meillä kaikilla, on koulututtuja, opiskelukavereita, entisiä työkavereita ja perhetuttuja. On ehkä osattava avata silmänsä näille "suhteille": olla itsekin aktiivinen ja kysellä tuttavilta, tietäisivätkö hyvän työpaikan, laittaa Facen seinälle tiedotus, että haen töitä ja pyytää, että voitteko jakaa tätä ilmoitusta ja niin edelleen. Olen kerran saanut tuottavan freelancer-työn eksäni kautta: pyysin häntä suosittelemaan minua yrityksille. 

Meillä kaikilla on kontakteja, joita olemme keränneet läpi elämän.

Näihän se toimii nykyään. On osattava pitää ääntä itsestään ja etsiä suhdeverkostoja aktiivisesti. Ja en edelleenkään usko, että pelkillä suhteilla pääsee kovin pitkälle. Tietenkin joskus voi päästä. Mutta jos osaaminen ei olekaan sitä, mitä vaaditaan, voidaan työsuhde päättää, olipa kyseessä minkälaiset suhteet tahansa. Uskonkin, että kombinaatio oma taito ja hyvät verkostot on se, jolla parhaiten pääsee eteenpäin. Aina sekään ei riitä. Mutta usein riittää.

Kirjailija Siskon Savonlahti kirjoittaa kolumnissaan, että elämässä on paljon saatu myös sattumalla. Tuo on totta. Mutta voimme vähän edistää tuota sattumaa tekemällä itse tärkeää lobbaustyötä oman edistymisemme eteen. Silloin sattumakin voi sattua kohdalle helpommin.

Terveisin, Helka

Kommentit (3)

Vuoden Äiti
1/3 | 

Kun 90-luvulla opiskelin ja valmistuin, kaikkia niitä katsottiin kieroon, jotka saivat (ensimmäisen) työpaikkansa suhteilla. Nykyään sitä kutsutaan hienommin verkostoitumiseksi ja kaikki tekevät sitä, siihen jopa kehotetaan.

Vierailija
2/3 | 

Erinomainen julkaisu.
Edellisessä työssäni koin tuon hyväveli-vaikutuksen vuosia.
Nyt taas etsin jäseniä VM-markkinointiyritystiimiini, joka on huippuhyvä, juuri Suomeen rantautunut Valentus. Siinäkin tuntuu joskus tulevan seinä vastaan. Onhan Suomessa nuoria aikuisia sekä kaikenikäisiä muitakin työttömänä.

Vierailija
3/3 | 

Kirjoitat, että meillä kaikilla on kontakteja, joita olemme keränneet läpi elämän. Ei se niin välttämättä ole. Ei kaikilla ole.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Miksi muutos? – Mistä kaikki alkoi

Kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun olo alkoi olla joka päivä tukala. Lisäksi en enää tunnistanut itseäni peilistä, kun vatsa oli turvonnut ja iso ja entiset vaatteetkaan eivät enää mahtuneet päälleni.

Olen aina ollut laiha ja siitä on muodostunut osa omaa kehonkuvaani ja tunnetta siitä, millaisena pidän itseäni. Tiedän, että tämä teksti voi ärsyttää joitakuita, koska minulla ei ole tarvetta laihduttaa eikä painoni ole terveydelleni ongelma. Mutta muutos oli tehtävä, koska oloni oli todella huono. Joka päivä oloni oli turvonnut ja housunnapit eivät menneet kiinni. Lisäksi minua väsytti aivan valtavasti.

Mahan pallomaisuus, turvotus ja ilmavaivat ahdistivat oloani.

Uuden työn myötä huomasin, että minun on vaikea istua mahan pallomaisuuden takia. Lisäksi vaivana olivat nolot ja kivuliaat ilmavaivat. Päätin, että on pakko tehdä jotain.

Seuraavassa kerron eri osa-alueita, joita muutin elämässäni, sekä tuloksia, joita olen saanut. Nämä ovat vain minun kokemuksiani ja olen kokeilemalla löytänyt itselleni sopivat tavat voida paremmin. 

Ruokavalion muutos – Fodmap-ruokavalio toimii

Olen aikoinaan kokeillut jos minkälaisia ruokavalioita, muun muassa täysin hiilihydraatitonta ruokaympyrää. En enää kannata ajatusta, että noudattaisin tiukasti jotain tiettyä mallia, vaan ennemmin kokeilen, mikä toimii juuri minulle. Minulle ei ole diagnosoitu keliakiaa tai ärtyvän suolen oireyhtymää, mutta minulla on aivan selkeästi molempien oireita, joten lähdin kokeilemaan, jos niissä käytetyt ruokavaliot auttaisivat oireisiini.

Minulla ei ole diagnosoitu keliakiaa tai ärtyvän suolen oireyhtymää, mutta minulla on aivan selkeästi molempien oireita.

Fodmap-ruokavalio on ollut lähinnä sitä, mikä minua on auttanut. Googlettamalla löytyy tähän helposti erilaisia ohjeita. Ehdottomasti tärkeintä on ollut jättää vehnä ja ruis pois. Lisäksi karkit, olut ja siideri ovat olleet niitä, jotka turvottavat aivan valtavasti. Maitotuotteet olen jättänyt lähes kokonaan pois. Juustot eivät tunnu olevan minulle huono juttu.

Lisäsin riisin, tofun, vegaanituotteiden, avokadon ja sitrushedelmien käyttöä. Kala ja nauta sopivat, mutta kana ja sianliha aiheuttavat usein turvotusta.

Joskus ajattelen, että liioittelen oireita. Ei tarvitse kuin kerran kokeilla esimerkiksi vehnää tietääkseeni, etten liioittele. Ruokavalioni ei siis mukaile mitään tiettyä diettiä tai suositusta suoraan, vaan olen fiksannut itselleni sopivan ratkaisun.

Ruokavalioni ei siis mukaile mitään tiettyä diettiä tai suositusta suoraan, vaan olen fiksannut itselleni sopivan ratkaisun.

Elämäntapojen muutos – Pakotettu muuttamaan elämäni

Jokainen elämäntapamuutoksen tehnyt tietää, että aloittaminen ei ole helppoa. Olisi niin paljon helpompi jättää lähtemättä salille tai syödä herkkuja ja pikaruokaa. Oloni on kuitenkin tällaisten päätösten jälkeen niin huono, etten vain halua enää tehdä niitä. 

Aloitin aktiivisen liikunnan harrastamisen ruokavaliomuutoksen lisäksi. Varsinkin vatsalihasliikkeisiin ja aerobiseen kuntoon keskittyminen on auttanut. Kiinnitin huomiota myös siihen, että join tarpeeksi vettä. Työpaikanvaihdos oli yksi hyvinvointipäätös, koska työstressi lisäsi mahan pahoinvointia. Uuden työn myötä tämäkin on helpottanut osaltaan oloani. 

Liikunnan kautta unentarpeeni lisääntyi ja sain helpommin unta. Tällä on suora vaikutus hyvinvointiin ja vatsan toimintaan. 

Mitkä asiat päihitin ja mitä sain tilalle

Olen äärimmäisen hyvä keksimään tekosyitä, miksi en esimerkiksi lähtisi salille. Näiden tekosyiden voittaminen ja hiljentäminen oli yksi tärkeimmistä teoistani.

Tilalle olen saanut mielettömän paljon energiaa, hyvää oloa, kevyemmän olon, hoikemman vyötärön ja vanhat vaatteeni takaisin käyttöön, Ja minulle hyvin epätyypillisesti tunnen oloni välillä jopa seksikkääksi. Tuo olo on aika huikea! Aloitin muutoksen teon noin 2 kuukautta sitten ja suurin yksittäinen hyvän olon syy on turvotuksen häviäminen. En todellakaan aio nyt lopettaa!

Varoituksen sana: ei kannata aloittaa liian nopeasti, liian paljolla kaikkea ja liian innokkaasti. Otin osaa 30 päivän vatsalihastreenihaasteeseen, jonka seurauksena lihakseni kramppasivat ja en istunut moneen päivään. Liikunnan aloittaminen kannattaa siis aloittaa rauhallisesti. Ruokavaliotakin voi vähitellen kokeilla ja muuttaa: mikä toimii minulla ja mikä ei?

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Helka Belt (@etaaiti) jakama julkaisu

En muka voi treenata lapsiviikkolla? Niin uskottelin itselle, kunnes tajusin, että se oli tekosyy!

Oheisissa kuvissa olen tiivistänyt elämäntapamuutokseni tärkeimmät pointit. Toivon, että näistä olisi apua sinullekin!

Lue myös:
Miten pääsin vuodessa vuoteen pohjalta hyvinvoivaan elämään?
Ruokavaliovinkit masennuksen ja nivelsairauden hoitoon
Elämänhallinan ryhmä Facebookissa

Terveisin Helka

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kirjoittaja: Helka Belt

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2019
2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017