Kirjoitukset avainsanalla Hyvinvointi & Terveys

Kuva: Panu Pälviä

Neljävuotias poikani sanoi tänä aamuna nuo sanat, kun kuljimme kohti päiväkotia. Meitä vastaan oli juuri kävellyt ehkä vähän laitapuolen kulkijan näköinen henkilö. 

Haluanko, että lapseni haistaa minusta tuon aikuisten juoman?

En ollut itse kiinnittänyt häneen sen enempää huomiota, mutta kun poikani sanoi nuo sanat, ymmärsin, että ohitsemme kulkenut henkilö oli juonut alkoholia, vaikka aamu olikin. Ulkona, pienessä tihkusateessa, poikani oli haistanut tuon. Minä en ollut huomannut mitään. Tämä kertoo aika paljon.

Sen, miten herkästi lapset haistavat alkoholin ja huomaavat aikuisessa muutoksen, jonka pienikin määrä alkoholia aihettaa. Tämä on aika herättävää: haluanko, että lapseni haistaa minusta tuon aikuisten juoman? Minkälaisia tunteita se hänessä herättää, vaikka joisin vaikkapa vain yhden lasillisen? 

Ikuisuuskysymys – juodako alkoholia lapsen seurassa vai ei?

Isompi lapseni on joutunut aikoinaan seuraamaan liiankin läheltä, miltä alkoholi tuoksuu ja miten se vaikuttaa vanhemman käyttäytymiseen. Vaikka itsestä tuntuisi, ettei alkoholin juominen niin paljon vielä vaikuta omaan käyttäytymiseen, lapsi huomaa muutoksen heti. 

Lapsi huomaa käytöksessä tapahtuvat muutokset jo ensimmäisen lasillisen jälkeen.

Nuorempi lapseni ei ole nähnyt vanhempiensa juovan. Enkä haluakaan hänelle oloa, jossa kotona ei ole turvallista, koska äiti tuoksuu aikuisten juomalta ja käyttäytyy eri tavalla kuin normaalisti. Koska lapsi haistaa alkoholin heti, ensimmäisestä kulauksesta. Ja lapsi huomaa herkemmin myös käytöksessä tapahtuvat muutokset jo ensimmäisen lasillisen jälkeen, vaikka monien mielestä yksi juoma ei vaikuta suuntaan eikä toiseenkaan. Lapselle se muutos voi kuitenkin näkyä.

Tämä on tietenkin ikuisuuskysymys, ja en tuomitse alkoholin käyttöä lasten seurassa, mutta ymmärrän myös sen, jos sitä ei haluta silloin käyttää. Joidenkin mielestä alkoholiin tulee vääränlainen suhde, jos sen käyttöä peitellään kotona ja lapsi ei näe vanhempiensa juovan. Alkoholista tulee jotain kiinnostavaa, jota on pakko kokeilla.

Ottaako yksi saunakalja vai juoda korillinen, se on tietenkin ihan eri asia. Jokainen saa ja joutuu ratkaisemaan asian itse.

Toiset taas sanovat, että kyllä se lapsi oppii oikean suhtautumisen alkoholiin, vaikkei kotona juodakaan. Tähän suuntaan itsekin olen kallistumassa. Toki tilanteet ovat niin tapauskohtaisiakin. Ottaako yksi saunakalja vai juoda korillinen, se on tietenkin ihan eri asia. Jokainen saa ja joutuu ratkaisemaan asian itse.

Alkoholi voi pelottaa lasta ja vältän siksi juomista lasten seurassa

Tämän aamuinen tilanne muistutti minua jälleen siitä, miten herkästi lapset havainnoivat ympäristöään ja aikuisia. Muistan, miten lapsena vähän pelkäsinkin kaljanhajuisia aikuisia. Alkoholin hajussa on jotain sellaista, joka laukaisee lapsessa ehkä pelkoakin. Haiseehan se pahalle, se on sanomattakin selvää. Ja en halua haista pahalle lapseni seurassa.

Lapsellani on turvallisempi aikuinen lähellään. Turvallisempi, kuin se vanhempi olisi kaljanhajuisena.

Tämä pieni tapahtuma sai minut entistä vakuuttuneemmaksi, että olen tehnyt oikean ratkaisun, kun meillä ei lasten seurassa alkoholia nautita. Tunnen, että lapsellani on tällöin turvallisempi aikuinen lähellään. Turvallisempi, kuin se vanhempi olisi kaljan hajuisena.

Lue myös: Lopeta äiti tupakanpoltto

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (2)

Isivuosi

Omassa lapsuudessani jouduin pelkäämään humalaisia vanhempiani, isää erityisesti. Tämä on vaikuttanut suhtautumiseni.

Olen luvannut että tyttäreni ei koskaan näe minua humalassa, eikä koskaan joudu pelkäämään minua. Tämän säännön suhteen olen täysin ehdoton myös koko lapsen lähipiirin suhteen. Yksi sukupolvi lumihankeen juosseita riittää.

Vierailija

Eihän tähän tosiaan ole mitään oikeaa vastausta. Itse en ole toistaiseksi käyttänyt alkoholia lapsen nähden, mutta voisin ihan hyvin juoda esim. juhlissa alkoholipitoisen alkumaljan, jos siihen ei ole mitään erityistä estettä (pitäisi ajaa heti autoa tms). Itselleni ei ole myöskään koskaan tullut edes mieleen, että vaatisin muita pidättäytymistä alkoholista lapsen seurassa. Esimerkiksi käydessämme isovanhemmilla ukki ottaa joskus saunakaljan ja en koe sitä mitenkään vääränä. Voisin myös hyvin mennä lapsen kanssa perhejuhliin, esim. häihin, vaikka tietäisin, että siellä juodaan ja humallutaan jo alkuillasta, jolloin lapsetkin ovat vielä paikalla. Alkoholin käyttö on kuitenkin tietyllä tavalla aika syvällä tässä kulttuurissa, joten jos haluaisin lasta sen näkemiseltä täysin suojella, tarkoittaisi se joko melkoista eristäytymistä ja/tai  (mielestäni turhanpäiväistä) puuttumista muiden, aikuisten ihmisten valintoihin.

Itse ehkä siis kallistun enemmän siihen, että alkoholista ei saa tehdä liian pelottavaa mörköä. Jossain vaiheessa lapsi kuitenkin alkoholin käyttöön törmää. Jos hän ei olisi koskaan nähnyt läheisten käyttävän kohtuudella alkoholia (ja jos se liitetään kotona laitapuolen kulkijoihin, hankeen juoksemiseen tms.), voi tuntua pelottavalta esimerkiksi kaverin luona, jos siellä vanhemmat juovatkin viiniä ruokajuomana.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Jokainen hetki on tärkeä, mutta haluan myös tulevaisuudelta paljon. Kuvat: T-A Bech

Läsnäolon voima. Elä jokainen hetki täysillä. Ole läsnä. 
Suunnittele tulevaisuutta, muuta itse oman elämäsi suunta, toteuta unelmasi.

Näitä kumpaakin neuvoa kuulee, ja välillä lähestulkoon samaan ongelmaankin. Jos ahdistaa, kannattaa etsiä juuri tästä päivästä ja hetkestä jotain hyvää. Mutta jos oma elämä ahdistaa, kannattaa miettiä, mikä on pielessä ja alkaa suunnittelemaan parempaa tulevaisuutta. Vain sinä voit muuttaa elämäsi sellaiseksi, kuin sen haluat.

Olen saanut hyviä neuvoja. Mutta kun ne neuvot ovat ihan ristiriitaisia keskenään.

Koen näiden neuvojen ja toimivienkin elämänohjeiden olevan hyvinkin ristiriidassa keskenään. Siksi olen välillä hämmentynyt ja ärtynytkin, kun koetan miettiä, mitä pitäisi tehdä. Olen pidemmän aikaa ollut tyytymätön eläämääni –  jotain puuttuu, haluan ehkä tehdä enemmän tai tarvitsen jotain enemmän; jotain, mitä en vielä ole edes itselleni osannut sanoittaa. 

Olen saanut ystäviltäni hyviä neuvoja, mutta ne tuntuvat olevan auttamattoman kaukana toisistaan. Nauti tästä päivästä, älä elä "sitkulle", meillä on vain tässä ja nyt, ei ole mitään muuta ja läsnäolon oppiminen vapauttaa sinut ahdistukselta. Mutta: mieti, mitä haluat tulevaisuudelta, miten voit toteuttaa itseäsi. Vain sinä voit sen tietää ja vain sinä voit tehdä muutoksen.

Miten elää hetkessä, jos haluaa suunnitella itselleen parempaa tulevaisuutta? On pakko elää "sitkuille", jos haluaa jotain muutosta aikaan. 

Miten elää hetkessä, jos haluaa suunnitella itselleen parempaa tulevaisuutta? On pakko elää "sitkuille", jos haluaa jotain muutosta aikaan. Jos elää joka päivä vain hetkelle, nauttii olemisesta, on läsnä ja harrastaa mindfulnessia, jääkö aikaa lainkaan sille pohdinnalle, millaisen tulevaisuuden haluaa? Vai enkö vain osaa nauttia tästä hetkestä, siitä mitä minulla jo on? Olenko liian ahne, liian kiinni sitkussa, kun nytkin on hyvä? Pitääkö vain luottaa, että omalla painollaan tulevaisuuskin menee?

Mutta kun ei mene. Tein pari vuotta sitten valtavasti töitä muuttaakseni elämän suunnan. Se vaati kovaa tahtotilaa ja tarkkaa suunnittelua. Siitä oli kaukana rauhoittuminen ja läsnäolo. Varmasti monta päivää meni ihan ohitse, enkä osannut nauttia joka hetkestä.

Olenko liian ahne, liian kiinni sitkussa, kun nytkin on hyvä?

Mutta nautin sitten myöhemmin. Ja voi kuinka paljon! Kaikki se kova työ palkittiin. Nyt löydän itsestäni samaa rauhattomuutta kuin silloin. Ehkä en tarvitse kuitenkaan muutosta, olen vain väsynyt arjen kiireeseen, paineeseen, stressiin ja kovaääniseen mieleeni. Ehkä rauhoittuminen hetkeen todellakin auttaisi. Mindfullnesin voima on valtava; sen olen oppinut jo muutaman harjoittelukerran jälkeen. Olisiko tämä vastaus ongelmiini tällä kertaa?

Osaanko rauhoittua ja nauttia täysillä juuri tästä hetkestä?

Nykyään on melkein trendikästä puhua läsnäolon voimasta, heittäytymisestä hetkeen, rauhoittumisesta ja itsensä kuuntelemisesta. Mitä haluan juuri nyt? Toisaalta on trendikästä puhua itsensä kehittämisestä, tulevaisuutensa turvaamisesta ja eteenpäin menemisestä. Ja taas kuitenkin: ruuhkavuosissa tarpoville annetaan vinkkejä juuri tästä päivästä nauttimisesta, huomenna on huomisen murheet.

Tietenkin hyvä osata rauhoittua ihan vain tähän hetkeen. Suunnata aktiivisella ajattelulla mieli tunteisiin, joita juuri nyt on. Kiireisen päivän jälkeen on helppoa uppoutua someen ja televisioon ja viettää koko ilta niiden parissa uhraamatta aikaa omille ajatuksilleen. Aamulla alkaa taas uusi ruuhkauvuosipäivä ja illalla someen häviäminen. Sellainen ei ainakaan ole tyydyttävää elämää.

Antautumalla tälle hetkelle ja tämänhetkisille ajatuksille löytääkin vastauksen sille, mitä haluaa tulevaisuudeltaan?

Mistä löytää tasapaino? Elänkö ennemmin sitkulle vai tälle hetkelle? Ovatko nämä toisensa poissulkevia asioita? Vai onko sittenkin niin, että antautumalla tälle hetkelle ja tämänhetkisille ajatuksille löytääkin vastauksen sille, mitä haluaa tulevaisuudeltaan? Ehkä nämä neuvot eivät olekaan niin kaukana toisistaan, kun alussa kuvittelin.

Lue myös: Kun kaikki muut tuntuvat olevan ruuhkavuosissa ja itsellä ei ole muuta kuin aikaa

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kun bloggari Maria Nordin päästi suustaan instastoryssaan, että neuvolat tyrkyttävät synnytysmasennusta äideille ja siksi äidit sairastuvat masennukseen, nousi kohu. Monet masennukseen sairastuneet olivat järkyttyneitä hänen sanomisistaan, ja myös mediassa otettiin kantaa Nordinin sanomisiin.

Siis ihanko oikeasti, Maria Nordin?

Itse ihmettelin kovasti, kun näin hänen instagramissaan tämän lausahduksen. Siis ihanko oikeasti, Maria Nordin? 

Masennukseen yllätäen sairastuminen on pelottavaa.

Tällainen puhe masennuksesta lisää sen ympärillä pyörivää häpeästatusta ja -stigmaa.

Tällainen puhe masennuksesta lisää sen ympärillä pyörivää häpeästatusta ja -stigmaa, ja vielä vähemmän kukaan uskaltaa sanoa, että sairastui synnytysmasennukseen tai masennukseen ylipäätään. 

Synnytysmasentuneiden äitien parissa työskentelevä Äimä ry kirjoitti vastineensa Nordinille. Siinä sanotaan, ettei synnytysmasennuksesta tietäminen mitenkään lisää riskiä sairastua siihen, vaan se nimenomaan auttaa äitiä ja vauvaa. Kuvitelkaa, miltä tuoreesta äidistä tuntuu, kun hän masentuu yhtäkkiä, eikä tiedä yhtään, mistä on kyse. 

Se voi olla myös hengenvaarallista, Äimä jatkaa. Kyse ei ole vain äidistä vaan myös vastasyntyneestä tai pienestä vauvasta. Jos äiti ei tiedä, mikä hänellä on ja osaa pyytää apua, voivat seuraukset olla todella vakavat.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

Äimän vastine @marianordin.fi ja laitettu myös @iltalehti : Myös Äidit irti synnytysmasennuksesta Äimä ry on saanut jäseniltää paljon palautetta Maria Nordinin kirjoituksiin liittyen. Yhdistyksemme jäsenet ovat olleet hänen mielipiteistään suorastaan järkyttyneitä. Synnytyksen jälkeinen masennus on sairaus eikä siihen sairastuminen ole koskaan ihmisen oma valinta. Masennukseen sairastumiseen on monia fyysisiä ja psyykkisiä syitä, eikä siksi siihen sairastumista kyetä täysin ennaltaehkäisemään. Emme ole kuulleet kenenkään sairastuneen masennukseen pelkästään siitä tiedosta, että tällainen sairaus on olemassa. Sen sijaan olemme paljon kuulleet tarinoita siitä, kuinka vaikkapa neuvolasta saatu tieto synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja sen oireista on auttanut äitiä tunnistamaan omat oireensa ja hakeutumaan ammattiavun piiriin. Synnytyksen jälkeinen masennus on pahimmillaan hengenvaarallinen sairaus ja koska masentunut on tässä tapauksessa pienen lapsen tai vauvan äiti, hengenvaarassa on myös hänen lapsensa. Siitä syystä sairauden varhainen tunnistaminen on ehdottoman tärkeää. Synnytyksen jälkeinen masennus ei ole sairautena mitenkään "uusi keksintö" vaan sitä on esiintynyt aina. Ennen vanhaan sitä vain ei juuri lainkaan hoidettu, jolloin sairaalahoitoon ovat päässeet vain kaikista pahimmin oireilevat äidit. Nykyään saamme paljon palautetta vanhemmilta äideiltä, että kyllä minullakin vaan oli aikanaan tuo masennus, mutta silloin siihen ei vain saanut mitään apua. Myös niin moni huostaanotto olisi jäänyt tekemättä, jos äidin masennusta vaan olisi hoidettu. Onneksi nyt tilanne on parempi. Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta tiedoittaminen saattaa toisinaan auttaa jopa ennaltaehkäisemään masennuksen syntymistä, kun riskiryhmään kuuluva äiti voi alkaa jo valmiiksi rakentamaan selviytymissuunnitelmaa mahdollisen masennuksen varalta. Mitä nopeammin masennusoireet tunnistetaan, sitä nopeammin masentunut saa ammattiapua ja sitä nopeammin hän myös yleensä parantuu masennuksestaan. Jatkuu kommentissa

Henkilön Äimä ry (@aima.ry) jakama julkaisu

Miten tieto voi lisätä mitenkään riskiä masentua? Missä on tämän argumentin logiikka?

Miten tieto voi lisätä mitenkään riskiä masentua? Missä on tämän argumentin logiikka? Jos tiedän, että syöpä on olemassa, lisääkö se riskiä, että sairastun siihen? Jos tietää sairauden tunnuspiirteitä, se päinvastoin auttaa huomaamaan oireet jopa ajoissa. Tämä voi pelastaa ihmishenkiä.

Minua surettaa, että masennukseen suhtaudutaan edelleen ikään kuin se ei olisi oikea sairaus, sairastunut voisi itse päättää sairastaako sitä vai, tai että olisi jotenkin omasta päätöksestä kiinni, saako synnytysmasennuksen vai ei.

Kun sairastuu masennukseen yllättäen ja tietämättä sairaudesta mitään, pelko ja ahdistus lamauttaa.

Minulla on myös omakohtaista kokemusta siitä, miltä tuntuu, kun sairastuu masennukseen yllättäen ja tietämättä sairaudesta mitään. Se pelko ja ahdistus lamauttaa. Mikä minulla nyt on? Selviänkö tästä? Pysyykö tämä kamala olotila loppuelämän? Minua pelotti niin, että halusin kuolla. Jos olisin saanut etukäteen tietoa masennuksesta, olisin voinut tunnistaa sairauden ja saada nopeammin apua.

Kunpa olisinkin saanut tietoa siitä. Kunpa sitä olisi tyrkytetty minulle etukäteen. Se olisi pelastanut minut monen viikon lamaannukselta, ahdistukselta ja paljolta tuskalta.

Jos et tiedä asiasta mitään, älä kirjoita. Voit tehdä valtavaa tuhoa lähimmäisillesi.

Kehotan lämpimästi kaikkia bloggareita ja kirjoittajia miettimään, mistä kirjoittaa tai puhuu julkisesti. Jos et tiedä asiasta, älä kirjoita. Joku, joka on sairastunut masennukseen ja lukee sairauttaan koskevia vääriäkin käsityksiä, voi ahdistua tällaisesta ihan valtavasti.

Masennus on sairaus ja siitä pitää puhua, oikeilla termeillä ja tiedolla.

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

 

Kommentit (5)

Vierailija

Mä mietin millähän pätevyydellä arvon rouva nordin kertoo masennuksesta yhtään mitään. Ymmärtääkseni arkkitehdin koulutukseen ei kuulu hirveästi psykologiaa... Vähän on nesteet nousseet päähän, jos kuvitellaan yhden synnytyksen jälkeen olevansa joka alan asiantuntija.

Vierailija

Oon nuorempana,siis teini-iässä, ollut altis masentumaan. Ehkä se oli paremmin jotain alakuloisuutta. Myöhemmin, ehkä elämäntilanteista johtuen olen aika säännöllisesti potenut samaa alakuloa, alkuun se tuntui kestävän useita viikkoja, myöhemmin, kun oppi tunnistamaan paremmin omaa vointia niin osasi hieman ennakoida jo ensi oireista tätä ja alakuloisin vaihe lyheni pariin viikkoon.
Eniten surettaa lapset, jotka olivat jos eivät täysin vailla äitiä niin aika paljon ilman äitiä. Ei pelkästään hoidollisesti äitiä vailla vaan äiti ei kyennyt olemaan läsnä.
Silloisen puolison tuki oli olematonta. Kamalaa on olla toiminta kyvytön ja potea pohjatonta syyllisyyttä siitä, kuinka oma puoliso joutuu viemään omat lapset kerhoon!
Nyt, raskas ero takana ja uusi vauva sylissä oon havainnut pientä surumielisyyttä (väsymys tietysti painaa) mutta kun tiedän mitä se ehkä enteilee uskallan olla rauhassa. Jaksan olla läsnä joskus enemmän, välillä vähemmän. Mutta huono-omatunto tulee vain harvoin. Tiedän että tämä olotila menee ohi.
Onneksi ikä on tuonnut mukanaan armollisuutta itseä kohtaan, ja nöyryyttä siinä mielessä että osaan ja uskallan nyt pyytää apua vaikka neuvolasta.

Vierailija

Valitettavasti Maria Nordinista on tullut monien sairauksien asiantuntija, ja hulluinta; eräs TTL:n dosentti häntä siteeraa ja lupaa ihmeparannuksia ilman lääketieteellistä tutkimusta olevalla mietiskelymenetelmällä. Hän on saanut niin paljon harmia aikaiseksi toimillaan, että on vaikeaa edes kuvitella moista. Odotamme jännityksellä, mikä seuraava sairaus on parannettavissa päättämällä, että olen terve. Halpaa yhteiskunnalle, ja siksi viranhaltija varmaan tukeekin moista.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Panu Pälviä

Tänään jälleen verotustietojen tultua meidän kaikkien nähtäville ja lehtien palstojen täyttyessä julkkisten ja vähemmänkin julkkisten tuloista, mätkyistä ja onnistumisista, tulee taas mieleen, miten meitä kiinnostaa aivan älyttömästi raha.

Ja se, mitä kukakin tienaa. Ja tuleeko mätkyjä ja kenelle. Tähän kaikkeen kuuluu myös kateus. On ihan hirveää lukea, kuinka pomot ja öykkärit tienaavat ihan kummallisia summia rahaa, sellaisia summia, joista itse vain unelmoi. Epäoikeudenmukaisuuden tunne nostaa päätään.

Onneksi heille tuli edes supermätkyt. Huh, kärsiköön porvari!

Haluamme lukea, että onneksi heille tuli edes supermätkyt. Huh, kärsiköön porvari! Emme missään nimessä halua lukea, että he ovat saaneet kaiken lisäksi vielä kunnon palautuksetkin. Mikä on sinänsä outo ilmiö, koska veronpalautukset ovat saajansa omaa rahaa. Mutta ärsyttää se silti. Itselle tuli mätkyjä ja joululahjat ostamatta ja lapset purnaavat huonoista lahjoista, ja joku rikas bulevardilainen saa vielä palautuksiakin.

Törkeää.

On jotenkin ihan ok sanoa, että rahat on loppu, ei varaa ostaa mitään, ei ole todellakaan varaa kampaajalle ja mätkyt vie kaiken ilon joulusta.

Olisitko klikannut tähän blogikirjoitukseen herkemmin, jos otsikossa lukisi "Sain kamalat mätkyt ja rahat loppuvat ennen puolta kuuta. En tiedä miten selviän seuraavaan palkkapäivään"? On jotenkin ihan ok sanoa, että rahat on loppu, ei varaa ostaa mitään, ei ole todellakaan varaa kampaajalle, mätkyt vie kaiken ilon joulusta ja niin edelleen.

On oikeutettua olla vihainen epäoikeudenmukaisesta tulojen jaosta, tukien pienuudesta ja vähävaraisten kaltoinkohtelusta. Miksi on vähemmän ok sanoa, että minä tienaan viimeinkin niin hyvin, että voin säästää, tehdä heräteostoksia, hemmotella lastani ja ostaa hänelle vaikka Reiman puvun, jos siltä tunuu?

Miksi se köyhyysteksti oli ok, mutta tämä helpottava tienaamisteksti ei?

Miksi kaiken sen työn jälkeenkään, mitä on tehnyt nykyisen tilanteensa eteen, ei saa sanoa, että viimein helpottaa? Kun on elänyt melko vaikeankin taloudellisen vaiheen, eikö saa olla iloinen, että nyt on paremmin? Miksi se köyhyysteksti oli ok, mutta tämä helpottava tienaamisteksti ei?

Minusta on sanottu, että olen epätavallinen suomalainen (nainen), koska iloitsen ääneen onnistumisistani, olen ylpeä niistä ja sanon, että minä ansaitsen tämän. Miksi ihmeessä se on epätavallista? Miksi tällainen herättää kateutta? Koska sellaiseenkin olen törmännyt. Ja vähän kummeksinutkin sitä.

Naistenlehdet täyttyvät tarinoista, joissa työssäkäyvät ovat köyhiä ja ei ole varaa juuri mihinkään. Nuo otsikot saavat klikkauksia ja sydäntykkäyksiä. 

Naistenlehdet täyttyvät tarinoista, joissa työssäkäyvät ovat köyhiä ja ei ole varaa juuri mihinkään. Tulojen nousu ei ole suhteessa inflaatioon ja tavaroiden kallistumiseen, nykyperheillä ei ole varaa maksaa vuokria ja joudutaan muuttamaan pienempään asuntoon. Nuo otsikot saavat klikkauksia ja sydäntykkäyksiä. 

Mutta kun samainen lehti kirjoittaa, että joku toinen teki kovalla työllä ison palkkapussin itselleen, tulee vihanaamojakin. Miten kehtaat julkisesti pröystäillä. Tee töitäsi ja ole hiljaa, monella on niin paljon huonommin. Ei ole hyvän tavan mukaista noin kehuskella.

Tee töitäsi ja ole hiljaa, monella on niin paljon huonommin. Ei ole hyvän tavan mukaista noin kehuskella.

Miksi ei ole ok kehuskella? Kova työ ansaitsee hyvän palkan. Aina sitä ei toki saa kaikki, jotka sen ansaitsisivat. On hyvin ymmärrettävää, että se aiheuttaa närää, kun joku toinen kuitenkin saa. Tämän epätasa-arvoisuuden, kateuden vai jonkin tuntemattoman kolmannen syynkö takia ei ole ihan ok sanoa, että hei, minä tulen hyvin toimeen?

Tänään olemme jälleen lukeneet, mitä isot ihmiset tienaavat. Kiinnostaahan se. Tästä taas voit lukea, mitä minä tienaan. Tilanne on tuon kirjoittamisen vähän muuttunut, mutta suhteellisen samassa mennään. Palkkatulot ovat vähän nousseet, mutta kirjoituspalkkiot laskeneet. Palkkaakaan ei saisi sanoa ääneen, ei se ole millään tavalla hyväksyttävää. No sanonpa sen tässä kuitenkin.

Ja sanon, että saan palautuksia 345,60€. Ne menevät suoraan opintolainan puolivuosittaiseen lyhennykseen. Kun eihän sitä voinut opiskellakaan ilman lainan ottamista..

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (3)

AlastonTalous

Olen lopeensa kyllästynyt rahaongelmista itkeviin artikkeleihin. Omalla kotitaloudella menee rahaa kuussa alle köyhyysrajan ja pienilläkin tuloilla jää säästöön joka vuosi 30-40t€. 

On tullut seurattua oman varallisuuden kasvua, tuloja ja menoja vuoden ajan omaksi kiinnostukseksi ja lopulta iskin blogiini kaikki nämä tiedot näkyviin.

Tämä meni vahingossa melkein hävyttämän selfpromouksen puolelle, mutta osui niin vahvasti toi teksti aiheeseen että oli pakko kommentoida.

Lauralotta

Rahasta, tuloista ja menoista on itse asiassa alettu viime vuosina puhumaan hyvinkin avoimesti, ja se on pelkästään hyvä asia. Rahasta saa puhua ja siitä pitää puhua! On hienoa, että nuoret ja etenkin naiset ovat rohkeasti tarttuneet tähän aiheeseen. Rehellinen puhe rahasta ja palkasta on todella tervetullutta keskustelua, kuului sitten mihin palkkaryhmään hyvänsä.

Sinun kirjoitustyylisi on melko syyllistävä, teet oletuksia lukijan ajatusmaailmasta ja mielipiteistä. Tällainen tyyli ei ruoki antoisaa keskustelua kommenttikenttään. Ymmärrän mitä hait kirjoituksellasi, mutta en koe onnistumisen iloa puolestasi, koska päällimmäisenä jäi mieleen kuinka tympeä oletit minun olevan.

Jatka ihmeessä rahasta puhumista. Siitä pisteet sinulle.

Rauli

Toistat monta kertaa saman kysymyksen. Itse arvostan kirjoittajia, jotka myöskin ajattelevat ite eteenpäin, eli pyrkivät myös etsimään ja esittelemään kysymyksiin erilaisia vastauksia. Tällaisten tekstien kirjoittaminen tosin on työlästä, joten ymmärrän, miksi niin harva enää nykyään vaivautuu.

Miksimiksimiksi -inttäminen ei oikein herätä keskustelua, kuten Lauralotta jo tuossa toteaakin.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017