Kirjoitukset avainsanalla vuoroviikkovanhemmuus

Kuva: Panu Pälviä

Minulla on kaksi kotia. Ne näyttävät ihan samanlaisilta, mutta eivät ole. Toisessa on meteliä, iloa, huutoa ja melskettä. Toisessa on hiljaisuutta, outoutta, vierauden tunnetta. Toisessa raikuu lapsen iloinen ääni, toisessa kaikuu seinistä hiljaisuus metelinä korviini.

Tämäniltainen kotini on ihan erilainen kuin aamuinen. Aamupuurolautanen oli vielä pöydällä, pikkuinen lusikka sen vieressä. Mutta tuoli on tyhjä. Tyhjä on myös lastenhuone ja lasteni sängyt.

Entä jos ikävä huutaa vasten kasvoja niin, etten kestä sitä?

En halunnut tulla tänne. En taaskaan. Pitkä työpäivä ei haitannut. En koskaan tiedä, miltä tämä toinen koti minusta juuri tänään tuntuu. Entä jos ikävä huutaa vasten kasvoja niin, etten kestä sitä?

Entä, jos juuri tänään en voi mennä lastenhuoneeseen hakemaan pyykkejä narulta?
Entä, jos tänään suru on liian läsnä?

Tuntuu täysin irrallisilta palasilta nämä lasten elämän jäljet kotonani, joka on ihan tyhjä.

On outoa nähdä teinin aiheuttamat sotkut, leikki-ikäisen ruuan muruset pöydällä, täysi pesukoneellinen lastenvaatteita. Mutta lapsia ei ole missään. Tuntuu täysin irrallisilta palasilta nämä lasten elämän jäljet kotonani, joka on ihan tyhjä. Ne kuuluvat siihen toiseen kotiin.

Siihen kotiin, joka minulla on jälleen viikon päästä. Silloin minulla ei ole hiljaista kotia, korvissa raikaa lapsen laulu ja kompastelen teinin vaatemyttyihin. Nyt ne mytyt leijailevat tässä hiljaisessa kodissa kuin jossain toisessa todellisuudessa.

Ne mytyt leijailevat tässä hiljaisessa kodissa kuin jossain toisessa todellisuudessa.

Elämäni on jakautunut ihan kahtia. On kaksi elämää. Kaksi kotia. Kaksi Helkaa. On äiti-Helka ja tämän yksinoleva, joka ei ihan vielä tiedä paikkaansa tässä maailmassa.

Minun kotini on tänään tämä hiljainen. Jos oikein höristän korviani, aamuiset naurunkiljahdukset kaikuvat vielä seinissä.

Elämäni on jakautunut ihan kahtia. On kaksi elämää. Kaksi kotia. Kaksi Helkaa.

Kohta nekin hiljenevät.

Lue myös:
Vuoroviikkoinen elämäni
Sinkkuäidin lapseton viikko - treffeillekö?
Katso: Jyllannin Suomineidon tekemä elokuva minusta, jossa avaan lisää tyhjän lastenhuoneen käsitettä

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (4)

Daisybella

Kohta viisi vuotta elänyt vuorovanhempana, tunnen täysin kaikki samat ikävät ja repivät tunteet, kuin sinäkin. Välttelen edelleen lapsen huonetta, kun lapsi on isällään. Rehellisesti, välttelen koko kotia. Elän kaksoiselämää. Toisella viikolla olen kotona, äiti. Toisella olen missä vain muualla. Se on minun keinoni selvitä ikävästä. Ei kovin hyvä sellainen. Toisaalta nautin kun saan mennä, kun voin töiden jälkeen käydä rauhassa kahvilla tutussa kuppilassa, lähteä aamulla kaupan kautta töihin, ilman että joudun miettimään iltapäivän ruuan laittoa, nautin, kun voin olla kotoa pois ilta kymmeneltä, jos (ja yleensä kun) huvittaa. Ja sitten tunnen huonoa omatuntoa, kun nautin ja joskus jopa odotan omaa aikaa. Ja täysin suotta!

Enää en kuitenkaan siivoa lapsen tavaroita pois muista huoneista, kuten alussa tein. Niiden näkeminen sattui liikaa. Alkuun en myöskään puhunut lapsestani tai hänen asioistaan omilla viikoillani ystävilkeni, koska ikävä iski sillon liian kovaa. Nykyisin osaan jo luottaa itseeni ja siihen, että lapsi palaa ajallaan ja on onnellinen toisaalla, minunkin pitäisi olla.

Vierailija

Samaistun! Täällä tuore vuoroviikko-äiti. 2kk vasta
Nyt on ensimmäinen viikko jolloin en itke silmiä päästäni sen ikävän takia. Lapset 10v ja 4v. On ollut opettelemista omien tunteiden säätelyssä. Se koti ei tunnu samalta. En pese lasten pyykkejä,astioita enkä korjaa leluja lattioilta. Vähästä on se elämä siinä kodissa,mieluummin karkaa pois sieltä illoiksi. Ei tähän voi tottua.

Wiona Doe

Täällä myös etä-äiti joka täysin samaistuu noihin tunnelmiin ja repivään ikävään. Yksinäinen asunto huutaa elämää jota odotan aina kuin kuuta nousevaa. Minun neljä lasta tulevat ja menevät miten sattuu joten välillä voi olla kaksikin viikkoa täyttä hiljaisuutta. Iltaisin itken itseni uneen...

Sht

Tiedän tunteen ja ikävän, joka raastaa. Jotenkuten selviän aina seuraavaan kertaan kun katras on koossa. En kovin hyvin.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Poikani isä laittoi viestiä ja kuvan: "Ostin tällaiset kengät. Ovat gore-texiä. Talveksi tarvitsee varmaan kanssa. Ostatko sä ne?"  Olen kertonut aiemmin, ettemme ole tarkkaan määritelleet, kuka ostaa mitkäkin vaatteet ja milloin. Jotenkin meillä on arjessa solahtanut normaaliksi käytännöksi, että se ostaa, joka huomaa puutteen.

Tuohon Instagram-postaukseeni tulikin todella hyvä kommentti: Olen onnekas, kun meillä sujuu asiat näinkin hyvin, ja tiedän sen. Siksi halusinkin kiittää lapseni isää ihan näin julkisestikin tästä. Asioista, olivatpa ne mitä tahansa, ei tarvitse riidellä. 

Monella on valitettavasti huonompi tilanne. Vaatteet ja isommat hankinnat ovat ainainen kiistan aihe, ja joskus joudutaan laskemaan tarkkaankin, kuka on ostanut ja mitä, varsinkin, jos toinen kokee tilanteen epäreiluksi. Keräsin joidenkin eroperheiden vanhempien mietteitä siitä, miten heillä vaatteiden ja muiden tavaroiden hankintä on järjestetty.

Eroperheiden vanhemmat kertovat

  • Meillä riidellään jatkuvasti vaatteiden ostamisesta. Lasketaan tarkkaan, kuinka paljon kukakin saa elatusmaksuja, lisiä, kuka osti viimeksi, paljonko sukat maksoivat, oliko hattu viisi vai kuusi euroa. Ostaisin kaikki itse ja pääsisin eroon tästä kiistelystä, mutta ei mullakaan rahaa puissa kasva.
  • Meillä vaatteet lapselle ostaa mummo. Onneksi näin, riitaa tulisi varmasti eksän kanssa, tästäkin.
  • Meillä minä ostan vaatteet. Ei se eks edes tietäis, mitä pitäisi ostaa. Saan elarit, ei ne kyllä vaatekuluihin riitä, mutten jaksa asiasta riitaa vääntää.
  • Meillä ostetaan vuorotellen isot ostokset, kuten talvihaalarit. Kaikkia sukkia ja lapasia ei todellakaan lasketa, kumpi on ostanut.
  • Minä ostan vaatteet. Lasten isä onneksi antaa rahaa vaatteisiin, joskus pyytämättäkin.
  • Minä ostan kaikki vaatteet, kuittia vastaan eksä antaa rahaa. Menköön näin.
  • Molemmat ostaa omiin koteihinsa omat vaatteet. Eipähän tuu riitaa.
  • Minä etävanhempana maksan elareita, mutta lapset kulkee silti rikkinäisissä vaatteissa. Ostan sitten kuitenkin aina uusia vaatteita lapsille. Mitähän se lähi niillä elareilla sitten ostelee..

Lue myös:
Vuoroviikkolapsemme arjen järjestelyt
Vuoroviikkolapsi ikävöi isäänsä
Lapsi siirtyy sopimuksen mukaan kodista toiseen, vaikka olisi kipeänä

Miten teillä on erolapsen tavarahankinnat järjestelty? 

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (4)

Mävain

Lähivanhempana olen ostanut kaikki vaatteet ym. Jopa mopokortit.Isän mielestä hänen ei tartte ostaa mitään kun hän maksaa elareita. No eihän ne kaikkeen riitä mut olkoon. Pääsen näin helpommalla.

Emssu4
Liittynyt23.9.2018

Meillä pääosin minä ostan kaikki vaatteet. Lapsia on kolme kouluikäistä ja kasvu hurjaa. Vuoroviikko asumista harjoitamme,ja lapset ottavat äidin luota aina isä viikon vaatteet mukaan.
Isä ei maksa elareita, eikä osallistu mihinkää kustannuksiin- hän ei halua lapsista itselleen menoja, vaikka saa ylläpito korvauksen.
Näin ollen minä ostan myös hygi tarvikkeet isälle lapsia varten, säästän omaa mielenterveyttä ja tiedän että lapsille on puhtaat vaatteet kouluun,tai ainakin edellytykset niille myös isän luona.
Sen verran isä voi osallistua vaatehankintoihin että sukkia on arsenaali hänen luonaan.
En enää asiasta viitsi riidellä, aina on jotenkin lapset saanut vaatetettua.

Lähi-äiti

Aikanaan sovittiin että etävanhempi osallistuu lasten isompiin hankintoihin. Niitä isompia hankintoja ei hänen mielestään sitten koskaan tullut, eli mihinkään ei osallistunut. Tavarat ja vaatteet joita hän lapsille osti, jäivät hänen luokseen odottamaan seuraavaa vierailua kahden viikon päästä. Meille niitä ei saanut ottaa mukaan.
Joskus ehdotin että maksettaisiin lasten harrastukset puoliksi, kun kumpikin lapsista olisi halunnut aloittaa saman harrastuksen. Vastaus kuului että hän maksaa elatusapua ja sen pitää riittää. Elatusavun määrä oli määritelty Kelan maksaman minimi-elatustuen suuruiseksi hänen tulojensa takia. Vuosia myöhemmin selvisi että hän oli tehnyt myös toista työtä, ilman verokorttia. Maksukykyä olisi siis kyllä ollut.

Yksi lähiäiti

Minä ostan lapselle sisävaatteet, joita käyttää minun luonani, sekä ulkovaatteet, jotka kulkee mukana. Isänsä hankkii sitten omaan kotiinsa vaatteet. Aikoinaan eron jälkeen lapsi kulki aina vaatekassin kanssa, mutta se oli isän mielestä liian rasittavaa. Joten valitsi näin.

Lapsen isä maksaa elarit, jotka ei tosin ole kauhean suuret.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Panu Pälviä
  • Mietipä itse, jos vuodesta toiseen, viikon välein, pakkaisit kamoja ja vaihtaisit kotia. 
  • Lapsella tulee olla yksi paikka, joka on koti. Lapsen tulee mieltää yksi paikka kodikseen.
  • Mulla itselläni on monta kotia. Siitä syystä en voisi kuvitellakaan, että mun pitäisi valita niistä yksi enkä voisi olla muualla ja pitäisi sen paikan takia ikävöidä minulle läheisiä ihmisiä. 
  • Meillä on vuoroviikkolapsi, ja hyvin sujuu. Uskon, että ihmiset ovat tärkeämpiä kuin paikka - se, että lapsi tuntee olevansa molemmille vanhemmille yhtä tärkeä. Lapselle se läsnäolo on kuitenkin tärkeintä, ja on vaikea olla läsnä, jos ei näe. 

Näitä ja lukuisia muita kommentteja ja mielipiteitä sateli tekstiini, joka käsitteli lapsen vuoroviikkoasumista. Mikään muu tekstini ei ole saanut näin paljon kommentteja tai ristiriitaisia mielipiteitä aikaan.

Miksiköhän näin on? En ole törmännyt minkään muun lapsen asumismuodon käsittelyn yhteydessä samanlaiseen ilmiöön tai mikään muu ei saa yhtä paljon tekstitilaa lapsen asumismuotoja käsittelevissä artikkeleissa tai teoksissa.

Voisi kuvitella, että ihmiset olisivat sitä mieltä, ettei lapselle ole hyväksi olla vain toisen vanhemman luona ja etääntyä toisesta.

Voisi kuvitella, että ihmiset olisivat sitä mieltä, ettei lapselle ole hyväksi olla vain toisen vanhemman luona ja etääntyä toisesta. Silti viikonloppuvanhemmuutta tai etävanhemmuutta, jossa etävanhempi tapaa harvoin lastaan, ei kritisoida julkisesti yhtä äänekkäästi kuin vuoroviikkovanhemmuutta.

Vuoroasumisessa on –haluaisin uskoa– kysymys vanhempien toiveesta siitä, että lapsi saa ja voi säilyttää läheiset välit molempiin vanhempiinsa. Vuoroviikkoratkaisua sanotaan joskus vanhempien itsekkääksi ratkaisuksi, koska kumpikaan ei halua luopua ajastaan lapsensa kanssa. Eikö lapselle ole kuitenkin vain hyväksi saada pitää läheiset välit molempiin vanhempiinsa, jos tämä vain on mahdollista?

Miten voi olla huono asia lapsenkaan kannalta, että molemmat vanhemmat rakastavat häntä niin paljon, että haluavat olla hänen kanssaan mahdollisimman paljon?

Senkin ymmärrän, ettei kaikille lapsille vuoroasuminen sovi, kuten esikoiseni kohdalla kävi ilmi. Mutta vuoroasumista kritisoidaan voimakkaasti siinäkin tilanteessa, jossa jokainen osapuoli on tyytyväinen ja hyvinvoiva, lapsi onnellinen ja vanhemmat saavat sovittua asioista hyvin. Miksi silloinkin pitää moittia vanhempien ratkaisua vuoroasumisesta?

Jos taas jostain syystä lopettaa vuoroviikkoisen ratkaisun tai ei päädy siihen syystä tai toisesta, sitäkin kuitenkin kritiosoidaan. Välillä tulee mieleen, onko vain saatava kommentoida toisten vanhempien ratkaisuja, oli tilanne mikä tahansa. Sellainen olo tässä välillä hieman tulee, koska joidenkin mielestä taas mikään muu ei ole oikea ratkaisu kuin asua lapsensa kanssa vuoroviikkoisesti. Etävanhempia, jotka näkevät lastansa vähemmän kuin lähivanhempi näkee, kritisoidaan ja voidaan kutsua jopa lapsensa hylkääjäksi.

Mitään kiveenhakattua sääntöä ei siksi mielestäni voi antaa siitä, mikä asumismuoto on lapsen kannalta paras.

Mielestäni tällainen ajattelutapa, jossa jotain ratkaisua pidetään oikeana tilanteesta riippumatta, ei toimi, koska jokainen lapsi on kuitenkin yksilö. Toki tutkimustulokset voivat antaa suuntaa antavia vinkkejä ja kertoa siitä, mikä yleisesti on nähty toimivaksi ratkaisuksi, mutta nekään eivät kuitenkaan kerro jokaisen yksilöllisen lapsen tarpeista, tunteista, toiveista ja persoonallisuudesta. Mitään kiveenhakattua sääntöä ei siksi mielestäni voi antaa siitä, mikä asumismuoto on lapsen kannalta paras ja toimivin.

Jostain syystä vuoroviikkoisuus saa kuitenkin aikaan voimakkaita tunnereaktioita puolesta ja vastaan. Miksi? Jatkan vastauksen etsimistä. 

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (2)

Vierailija

Minä olen uusperheen äiti joka pakkaa osan tavaroistaan ja oman bio lapsen tavaroista joka toinen viikko toiseen kotiin. Alkaa viikko, jolloin mieheni lapset tulee äidiltään meille ja silloin minä ja minun poika lähdetään heidän luokseen. Kun lapset lähtee viikon päästä äidilleen, minä, poikani ja mieheni lähdemme "meidän kotiin". Kodit sijaitsee n. 40km päässä toisistaan, ei siis mahdoton. Meille kaikille tämä sopii todella hyvin, saamme olla koko sakki yhdessä. Tämä tuonut pelkkää hyvää elämäämme. Joka toinen viikko vain minun työmatka ja pojan koulu matka on 40km mutta poika menee lähes joka aamu vasta 10 kouluun ja minä hänen koulun mulaan teen työni joten ei aiheuta ongelmaa. Miksikö ei muuteta yhteen, kysytty usein. On lapsia siis kolme, jokaisella jo se oma koulu, oma piiri ja omat harrastukset, yksi kolmesta käy vielä erityiskoulua (vamma) joka on vain yhdellä paikkakunnalla. Kaikki ajallaan, vastaan aina. Kyllä meillä kerran vielä on se koti josta emme pakkaa! Mutta nyt on hyvä näin, lapset tykkää, aikuiset tykkää. Kaikki toimii. Tätä menty kohta 2 vuotta. Ei kaikki ole niin yksiselitteistä :)

Vierailija

Mielenkiintoista lukea näitä, että on (edes) yritetty monenlaisia ei perinteisiä ratkaisuja, että lasten elämä pysyisi mahdollisimman vakaana. Tuokin ratkaisu, että lapset eivät muuta vaan aikuiset. Itsellä ei olisi mitenkään ollut mahdollista, kun vielä yhteisessä kodissa asuessa ja kirjoilla ollessa yllättäen kesken muuton vaihtui lukot ja puoliksi omistamani mökinkin lukot vaihtuivat minulta kysymättä. Mies halusi jatkaa omaa elämäänsä kuulemma, unohti että mä olin aloittamassa uuden elämän ilman omia tavaroitani, vaatteitani yms. Aika kauan sain kerjätä omaisuuttani enkä ikinä kaikkea saanut, osan jopa tahallaan lasten nähden rikkoi. Lapsille sanoi, että äiti voi tulla koska vaan käymään, mutta minulle antoi hetken päästä porttikiekiellon koko tontille eli ei ihan hyvin mennyt. Mies on siis olosuhdeselvittäjien mielestä se yhteistyökykyinen ja hänen luonaan lapset sitten asuvat. Sanomattakin selvää, että monet asiat ovat menneet huonoimman ja vaikeimman kautta, kun lähtökohdat ovat olleet nuo.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Panu Pälviä

Jos nyt hetki ihan rehellisesti puhutaan, en haluaisi ajatella mitään kokonaiskuvaa. En olla reilu enkä hyvä erovanhempi eks-kumppanini kanssa. Haluaisin vain olla itsekäs ja sanoa:

Et saa enää viedä tätä lasta luotani, et enää ikinä.

Olin laittamassa viime viikolla viestiä kuopukseni isälle, että voisiko poika olla vähän enemmän luonani kuin aiemmin olemme sopineet. Samaan aikaan hän laittaa viestiä, että voisiko hän olla pari päivää kuukaudessa enemmän kuin nyt on ollut.

Katsoin kännykkääni ja jäi viesti laittamatta. Meillä on niin ihana tilanne, että molemmat vanhemmat haluavat olla lapsen kanssa ja lapsi haluaa olla molempien vanhempiensa kanssa. Voisiko ihanteellisempaa tilannetta ollakaan?

Kaikki toimii hyvin muuten paitsi minun pääni sisällä. Koska haluaisin olla itekäs ja omia lapsen itselleni.

Ei tietenkään voi. On lapsen oikeus ja etu sekä meidän vanhempienkin parasta, että kaikki toimii hyvin. Ja kaikki toimii hyvin muuten paitsi minun pääni sisällä. Koska haluaisin olla itekäs ja omia lapsen itselleni. Edes tämän lapsen. Hän on luonani edes sen viikon kerrallaan. Hän on perheeni enemmän kuin mikään muu. Saisinko edes hänen kanssaan olla ihan koko ajan?

Ja samaan aikaan tiedän, etten voi. Kun en vain voi. Voisin tällä hetkellä taas manata tämän eroperheilyn ihan johonkin maan alimpaan koloon. Miksi teit sitten lapsia, miksi sitten erosit, jos nyt on niin kamalaa? kuuluvat pääni sisällä kommentit, jotka voisivat olla itse kirjoittamiani. Niin, miksi ihmeessä lähdin siihen jälleen?

Miksi vaaransin jälleen sydämeni ja rakastuin lapseeni niin palavasti, että kun ero tuli, tiesin, että repeydyn siitä täysin rikki?

Miksi vaaransin jälleen sydämeni ja rakastuin lapseeni niin palavasti, että kun ero tuli, tiesin, että repeydyn siitä täysin rikki? Olin sen jo kerran kokenut– sen, mitä on olla erossa lapsestaan. Olinko hullu, kun lähdin vielä senkin jälkeen rohkeasti kohti perheunelmaa – kohti sellaista perhettä, jossa ei tarvitsisi olla erossa lapsestaan?

Ja kun auto on jo poissa näköpiiristä ja lapseni on jälleen viikon isänsä luona, tekee mieli lähettää se viesti, olla se kamala vanhempi. Sanoa, että nyt muutetaan tämä järjestely. Mutta en sano. Vain hiljaa mielessäni toivon, ettei minun tarvitsisi kokea tätä ikävää kahta viikkoa kuukaudessa. 

Lue myös: En uskalla enää tehdä lapsia

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

 

Kommentit (1)

Heli R.

Tsemppihalaus! Tiedätkö, ymmärrän tuon tunteen ja tilanteen täydellisesti! Itsekin ollut jo viestiä laittamassa ja ehdottamassa itsekkäitä muutoksia - ja jättänyt sitten laittamatta, koska se olisi vain itsekästä. Lapsella (meidän tapauksessa lapsilla) on kaikki niin hyvin kuin voi ja isälläkin on yhtä paljon oikeus olla vanhempi kuin minulla äitinä. Siksi olen ollut laittamassa sitä viestiä, pyörinyt ja itkenyt ja surrut omaa surkeaa oloani ja ikävää lukemattomia kertoja. Jaksanut ja kestänyt aina yhden viikon tai kerran kerrallaan ja aika on armollisesti kulunut. Ja päässä jyskytti/jyskyttää se ajatus, että en ole tähän maailmaan lapsia tehnyt ollakseni heistä erossa. Ja silti olen vain ollut, hetki kerrallaan, kun oikeudentaju ja rakkaus lapseen ei ole antanut muuta tehdä. Nyt lapset ovat jo hieman isompia ja tiedän, että olen tehnyt kaiken oikein. Asumme niin lähellä exän kanssa, että lapset voivat kulkea itsekseen ja oman halunsa mukaan tätä väliä. Toiset pitävät paremmin kiinni viikoistaan, toiset eivät. Joten kovasti jaksamista ja ikävän kestämiseen kärsivällisyyttä sinulle! 💕💕

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017