Äiti herää. Kello on 11. Aamu on jo pitkällä. On saanut nukkua niin pitkään kuin haluaa. Nousee, keittää kahvit. Mitähän sitä tänään tekisi? Lukisiko, kirjoittaisiko, lähtisikö vallan ulos? On ihan vain itselle aikaa. Lopulta ei oikein osaa tehdä mitään. Koti tuntuu oudolle. Omaa aikaa – miksei sitä osaa käyttää hyväkseen?

Toisaalla:

Äiti herää. Kello on 6. Taapero kömpii viereen. Väsyttää, teinin kanssa tuli valvottua pitkään. Kun kerrankin oli käymässä. Lastenohjelmat eivät tunnu kiinnostavan taaperoa, pakko nousta keittämään kahvia. On raahauduttava kauppaankin, ruoka on loppunut jääkaapista. Rattaita on raskas työntää. Teini juoksi jo kavereidensa luokse. Päiväuniaikaan äiti romahtaa sänkyyn. Väsyttää. Juuri kun uni on tullut, taapero kömpiikin viereen. "Ei väsyttänytkään!"  Olisipa omaa aikaa.

Kahden eri äidin elämää? Ei vaan minun. 

Minun vuoroviikkoinen elämäni.

Kun olen viikon yksin, teen töissä pidempää päivää, jotta lapsiviikon miinustunnit nollaantuisi. Lapsiviikoilla on lähdettävä töistä ajoissa, jotta ehtii hakemaan taaperon ajoissa hoidosta. Nyt tosin helpottaa, kun asun lähempänä työpaikkaani. Syksyn arki muuttuu vähän helpommaksi tämän osalta. Lapsettomilla viikoilla on myös hyvä siivota ja käydä kaupassa (jos vain saa aikaiseksi).

Tosiasia on, että usein en oikein saa tehtyä mitään. On niin outoa olla yksin kotona. Alkuviikko menee siinä, että tottuu lapsettomuuteen. Ilman taaperoa kotona aika menee ihmetellessä, kun on niin hiljaista. Loppuviikosta alkaa odottamaan jo, milloin se lapsi tulee ja ikävä alkaa painamaan todenteolla.

Lapsellisilla viikoilla taas saa juosta töistä hoitopaikkaan, tehdä ruokaa äkkiä, katsoa lastenohjelmat, kylvettää, antaa iltapala ja laittaa nukkumaan. Sen jälkeenhän sitä olisi sitä omaa aikaa. Mutta kun on pyörittänyt arkea yksin koko päivän, ei oikein aina jaksa. Viikonloppuina herätään ihan yhtä aikaiseen kuin arkenakin, ei taaperolla ole viikonloppurytmiä eikä meillä ketään muuta, joka nousisi välillä lapsen kanssa aikaiseen ylös.

Lisää tähän kuvioon tuo vielä etäpoikani, joka on viikonloppuisin, tai joka toinen viikonloppu ainakin, luonani. Silloin arki menee vielä enemmän hyrskyn myrskyn. Silloin en tee mitään kotihommia vaan keskityn äiteilemään. Viikonloput, kun molemmat poikani ovat luonani, ovat juhlaviikonloppuja. Niitä on noin kerran kuukaudessa, suunnilleen. Niitä odottaa ja ne ovat nopeasti ohitse. Sitten taas ihmetellään tyhjää kotia oikein tosissaan. Näiden viikonloppujen jälkeen on pahin olo. Siinä menee monta päivää, että siitä tolkkuuntuu.

"Ei ehdi rauhoittumaan mihinkään."

Arkeni on arjetonta. Ei ehdi rauhoittumaan mihinkään. Joko on ikävä, yksinäinen, ei osaa keskittyä mihinkään tai sitten on kiire, väsynyt hoitamaan kaiken yksin ja yrittää keksiä tekemistä taaperolle ja itselleen. Tällainen rutiiniton elämä käy välillä ja pidemmän päälle aika raskaaksi. 

Oikein mistään ei saa kiinni. 

Jotkut voivat kuvitella elämäni näin: Siis nyt ehtii. Joka toinen viikko vapaana lapsista. Ja kun ei ole sitä parisuhdettakaan. Olen vapaa kuin taivaan lintu tekemään ihan juuri sitä mitä itse haluan. Ei ole kukaan vaatimassa ruokaa, vaipanvaihtoa, pukemista, riisumista tai puolisoa vaatimassa seksiä ja huomiota. Ei tarvitse siivota toisten jälkiä tai kuunnella uhmaikäisen huutoa ja maailman tuskaa. Ei tarvitse ehtiä päiväkotiin ennen sulkemisaikaa hakemaan ihanan kuraista taaperoa kotiin.

Mahtavaa, kuka äiti ruuhkavuosissaan ei nyt olisi minulle kateellinen?

Ehkä minä olen sitten kateellinen äideille ruuhkavuosissaan, joilla on lapset aina kotonaan ja puoliso auttamassa. Tietenkään minulla ei ole ruusuista kuvaa parisuhteestakaan, se tuo omat kommervenkkinsa arkeen sitten noilla muilla. 

Minun arkeni on tällaista. Onhan se raskasta, mutta toki välillä todella palkitsevaakin. Tämä on minunnäköiseni elämä.

 

Lue muita kirjoittamiani tekstejä aiheesta:

Lapseton mamma mammaryhmässä

Etä-äiti harjoittelee lähiäiteilyä

Kermat päältä

Olisipa meilläkin sotkuista

Olen ulkopuolinen lapseni arkeen

 

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo facebook-sivujani?

 

 

Kommentit (2)

Vierailija

Niin tuttua tekstiä- tuo arjeton arki.. Minä kuvailen sitä "leijumiseksi", sellainen epämääräinen olotila.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017