Kuva: T-A Bech

Minä olen ollut kolme kertaa raskaana. Minulla on kaksi lasta ja en ole saanut keskenmenoa. 

Katsoin kuluvalla viikolla tv-sarjaa, jossa huono-osainen isä tekee raskaan päätöksen: hän jättää vastasyntyneen lapsensa sairaalan lähettyville. Sairaalassa on äiti, joka on synnyttänyt kolmoset, joista yksi on menehtynyt synnytyksessä. Äiti ja hänen miehensä ottavat hylätyn lapsen omaksi lapsekseen.

Tunteita, joita jokainen äiti tuntee, kun on päätynyt vaikeaan ratkaisuun: alkanut raskaus on keskeytettävä.

Tämä kohtaus liikutti minua. Koin myös huonoa omaatuntoa, tunsin surua, menetystä, alakuloa, syyttelyä, vihaa ja monelaisia muitakin varsin sekaisia tunteita. Juuri niitä samoja tunteita, joita jokainen äiti varmasti tuntee, kun on päätynyt vaikeaan ratkaisuun: alkanut raskaus on keskeytettävä.

Omalla kohdallani toinen raskauteni alkoi haastavan elämäntilanteen keskellä. Tein raskaan päätöksen 20-vuotiaana nuorena, jo yhden lapsen äitinä: päätin keskeyttää raskauteni. Abortti ei ole ikinä helppo päätös. Siihen liittyy hyvin paljon tunteita ja vaikeita asioita ratkaistavaksi. Tiesin silloin ja nyt, mitä se tarkoittaa ja mitä vaihtoehtoja minulla olisi ollut. Tunnen myös asiaan liittyvät eettiset ongelmat ja kysymykset.

14 vuoden jälkeen minulla on muodostunut surun tunteita, koska jos nyt olisin samassa tilanteessa, voisin tehdä hyvin erilaisen päätöksen.

Silti en kadu päätöstäni. Mutta nyt, 14 vuoden jälkeen, minulla on muodostunut surun tunteita, koska jos nyt olisin samassa tilanteessa, voisin tehdä erilaisen ratkaisun. En pitäisi lasta, mutta synnyttäisin sen.

Olen miettinyt tätä hyvin paljon. Lapsen antaminen adoptoitavaksi kuulostaa yksinkertaiselta asialta, mutta emotionaalisesti se on varmasti yksi kipeimmistä asioista, mitä äiti saattaa elämässään tehdä. Siksi neuvot, joita aborttiin päätyville äideille annetaan: mikset anna adpotoitavaksi ovat ahdistavia. Oman vastasyntyneen vauvan antaminen pois on tunnekokemuksena varmasti hyvin hyvin rankka. Ei ketään pidä pakottaa sellaiseen. En nuorena pystynyt tekemään sitä. Nyt tunnen, että pystyisin ja haluaisin auttaa lapsettomia vanhempia saamaan elämäänsä ikioman vauvan.

Ja vaikka koen näin, mistä minä tiedän, miltä siinä tilanteessa oikeasti tuntuisi. Mutta nyt se mahdollisuutena koskettaa minua syvältä, hyvin syvältä jostain lukituimpien tunteideni syntysijoilta.

He saivat oman pikkuisen käärön jonkun toisen äidin synnyttymästä vauvasta. Se oli kaunista.

Katsoin tuota sarjaa ja olin onnellinen noiden kuvitteellisten vanhempien puolesta. He saivat oman pikkuisen käärön jonkun toisen äidin synnyttymästä vauvasta. Se oli kaunista. Tosielämässäkin on tuollaisia vanhempia. Heitä, jotka luopuvat omasta lapsestaan syystä tai toisesta ja antavat hänet kotiin, jossa lapselle tulee hyvä elämä.

Halusin kirjoittaa tämän kirjoituksen, jotta saisin itseni ja ehkä toisenkin äidin, joka on päätynyt, päätymässä tai harkitsemassa aborttia, miettimään: elämä ei ole mustavalkoista, eikä päätös suuntaan tai toiseen ole väärä. Se voi olla vaikea, mutta harkittuna asiana varmasti juuri sinun elämällesi se oikea, päädyitpä mihin ratkaisuun tahansa.

Lue myös: Abortti on aina vain ja ainostaan naisen asia

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017

Instagram