Kuva: Panu Pälviä

Viisi täysin sekalaista faktaa tämänhetkisestä elämästäni.

Painooni on tullut viisi kiloa lisää sitten viime vuoden

Mikä ei ole huono asia. Olen aina kärsinyt alipainosta, jopa anoreksiasta. Nyt olen viimein päässyt ihannepainooni, eli en ole minkään indeksin mukaan alipainoinen. Olen alkanut harrastamaan jälleen liikuntaa, mutta en painoa pudottaakseni, vaan siksi, että haluan päästä fyysisesti parempaan kuntoon. Sairastumiseni jälkeen kuntoni on romahtanut todella huonoksi. Toivon, että tämä liikuntainnostukseni jatkuu.

Nautin sinkkuudesta

Olen viimein päässyt tilanteeseen, jossa olen tyytyväinen seurustelustatukseeni; tai siihen, ettei sitä ole. Nautin yksinolosta ja itselleni elämisestä. Tämä on myös erittäin tarpeellista juuri nyt: käyn läpi elämäni vaikeita asioita, ja en ole valmis, en ehkä vielä pitkään aikaan, pysyvään ja pitkäaikaiseen parisuhteeseen.

Elämäni on välillä todella tylsää

Somesta saattaa saada täysin väärän kuvan esimerkiksi bloggaajan arjesta. Itseasiassa Instagramissa on tällä hetkellä bloggaajien kesken kiivastakin keskustelua siitä, mitä someen saa ja kannattaa postata. Osa on sitä mieltä, että negatiivisetkin asiat on hyvä tuoda esille, muuten some on liian siloiteltu. Toiset sanovat, että someen saa laittaa juuri sitä, mitä huvittaa. Oli miten oli, minunkin somestani saattaa saada kuvan, että juoksen paikasta toiseen, nautin lasteni kanssa olemisesta täysin rinnoin ja bloggailen viinilasin äärellä tunnelmallisisissa kahviloissa. Totuus on, että elämäni on välillä äärimmäisen tylsää. Kuten varmasti meidän kaikkien. 

Juusto kuuluu kinkun alle

Ikuisuuskysymys. Tässä minun vastaukseni. Ja kurkut, tomaatit ja muut härpäkkeet aina päällimmäiseksi.

Aloitan aamuni aina kahvilla

Jopa kuopukseni tietää, että aamulla keitän ihan ensimmäiseksi aina kahvit. Juon kahvia muutenkin ihan liikaa, jopa 10 kuppia päivässä! Kahvi on ystäväni, lohduttajani ja piristäjäni. Kahvittelut ajoittuvat yleensä aamupäivään. Tykkään tummapaahdosta enemmän kuin vaaleasta. Istun usein myös kahviloissa kirjoittamassa tai lukemassa hyvää kirjaa. 

Bonuskohta: edelliseen liittyen pidän kahviloissa siitä, että voin tarkkailla ihmisiä ja miettiä heidän elämäntarinoitaan ja -kohtaloitaan. Yleensä istun jossain nurkassa pois muitten näkyviltä ja katselen ihmisjoukon liikkeitä.

Lue myös.
7 asiaa, joita et ehkä tiennyt minusta
10 asiaa, joita en ole ikinä tehnyt

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoittaja: Helka Belt

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017