Ei saisi sanoa, mutta ajattelee, ainakin hiljaa mielessään. Joskus. Ainakin yhden kerran.

Luulen, että moni äiti tunnistaa ainakin jonkin kohdan näistä ajatuksista, joita keräsin. Jonkinlainen äitiyden myyttiys voi edelleen hyvin ja siksi on vaikea sanoa joitain asioita ääneen, koska tulee helposti tuomituksi huonoksi äidiksi. Olisi kuitenkin tekopyhää kai sanoa, että äitiys olisi aina ihan parasta ja mahtavuutta.

Kun ei äitiys ole aina ruusuilla tanssimista ja ihanaa aamusta iltaan, ja varsinkaan yöhön.

Keräsin tähän ajatuksia äideiltä ja omia mietteitäni; ajatuksia, joita ovat joskus ajatelleet, mutta joita ei saisi sanoa ääneen. Mutta moni kuitenkin ajattelee. Ei varmasti koko aikaa ja jatkuvasti, mutta ajatus on voinut käväistä mielessä. Ja usein saanut huonon omatunnon aikaiseksi. Miksi ajattelin näin? Minähän rakastan lapsiani yli kaiken!

On ihan ookoo ajatella välillä tällaisia ajatuksia. Ehkä niiden ääneensanominen helpottaakin oloa.

Ja sitten on taas helpompi jatkaa äitiyttä, jota me kuitenkin varmasti kaikki arvostamme kovasti.

 

1.Kunpa minulla ei olisi lapsia.

2. Miksi minun lapseni ovat niin kamalia?

3. Minun lapseni ei ole söpö, kaikkien muiden on paljon söpömpiä.

4. Entä jos minulla ei olisi lapsia?

5. Tekisi mieli teljetä nämä kakarat lukkojen taakse ja ottaa lasi viiniä. Nyt.

6. Elämäni olisi niin paljon helpompaa ilman lapsiani.

7. Miksi imetinkin niin kauan? Nyt tissit roikkuu. Kroppani on pilalla. Kirottu tissitakiainen.

8. Vihasin raskautta ja synnytystä.

9.Olin ihan hullu kun luulin selviytyväni tästä kaikesta.

10. Rakastan yhtä lapsistani enemmän kuin toisia.

11. Vihaan välillä lapsiani.

12.Luojan kiitos me erottiin. Nyt saan olla joka toinen viikko ihan yksin ilman lapsia.

13. Minä haluan olla etä-äiti.

14. En edes haluaisi olla lähiäiti.

15. En osaa olla äiti.

16. Minulla ei ole hoivaviettiä lapsiani kohtaan.

17. Kyllä elämä oli niin paljon kivempaa ennen lapsia.

18. Joudun luopumaan niin paljosta omasta ja ihanasta lapsien takia.

19. Ihan kamalaa tämä äitiys!

20. Olen pettynyt lapseeni. 

21. Olisipa lapseni jotenkin erilainen kuin on.

22.  Olisin mieluummin menestyvä businessnainen kuin äiti.

23. Haluaisin erota, että saisin joskus edes omaa aikaa.

24. Minulla on liikaa lapsia.

25. Onneksi en tullut raskaaksi, vaikka puolisoni toivookin, että tulisin.

26.En pärjää lasteni kanssa.

27. En pärjää puolisoni kanssa.

28. En pärjää yksin.

29. Masentaa.

30. Häpeän lapsiani.

31. Olen kasvattanut lapsiani liian lepsusti, ja he käyttäytyvät siksi huonosti.

32. Taaperovaihe on ihan kamala.

33. Teini-ikä vaihe on ihan kamala.

34. Kaikki vaiheet ovat ihan kamalia.

35. Nautin harvoin äitiydestäni.

36. Nautin vähän liian paljon omasta ajastani.

37. Olen kateellinen muille äideille.

38. Enpä olisi äiti.

39. Olikohan tämä kaikki yhtä isoa suurta virhettä.

40. Muutin toiselle paikkakunnalle työni perässä ja lapseni jäivät asumaan toiselle paikkakunnalle.

41.  Onneksi nuo kohta muuttaa jo pois omaan kotiin.

Bonuskohtana voin mainita, että moni etä-äiti kokee, ettei saa sanoa ikävöivänsä etälastaan. Kun "itsepähän hylkäsit lapsesi. Itsehän tätä halusit!" Aika kurjaa.

 

Terveisin, Etä-äiti

Etä-äidin Facebook-sivut.

Kommentit (9)

Etä-äiti
Liittynyt10.5.2017

Hei. Kiitos kommentistasi. Kuopukseni on minulla vuoroviikoin +2 päivää. Joten prosenttiluku lienee eri.
Hyvää syksyä ☺

Terveisin, Etä-äiti

Vierailija

Ilmeisesti olet lähiäiti? Kommenttisi huokuu kateutta ja etä-äitinä tietäisit, että siinä ei ole juurikaan kadehdittavaa.

Vierailija

Onhan se mieltä helpottava tieto ainakin minulla, että joka toinen vkl lapset ovat isänsä luona. Että pääsee huokaisemaan, saa nostaa jalat sohvalle ja tuijottaa kattoon. Ihan omassa hiljaisuudessa. Lepohetkestä saa voimia arkeen, enkä tunne siitä syyllisyyttä yhtään.

Jaksaminen lasten kanssa on ihan eri tasolla kuin ennen eroa. Silloin en tiennyt, saanko nukkua koko yön kuukauden vai kahden kuukauden kuluttua. En tiennyt, saanko lupaa vapaapäivään ja vaikka ystävän kanssa kahvitteluhetkeen. Elämä oli epävarmaa. Nyt se on tasaista ja hyvää. Kaikin puolin.

Ilya's mama

Tulihan tuossa joku sellainen kohta, jonka allekirjoitan. Minä, kotiäiti, kotiäitiyden valinnut. Tuntuu kamalalta, kun niitä negatiivisia ajatuksia vain välillä tulee. Eikä se silti ole lapsen vika, jos ei vain nukuta, jos haluaa nukkuq päiväunet äidin sylissä jne.. Silti ihan inhimillisiä tunteita. Hyvä, kun olit koonnut niitä tähän. Oli mielenkiintoista lukea.

Vierailija

Tämä on ilmiselvästi hyvä teksti, koska se herättää minussa ristiriitaisia tunteita. Ei äitiys, elämä tai parisuhde ole minullekaan aina ruusuilla tanssimista, mutta äitiys on kuitenkin parasta mitä minulle on tapahtunut. En olisi lähellekään tämä ihminen, ellei minulla olisi lapsia. En olisi kokenut sitä sydäntä pakahduttavaa rakkautta mitä olen saanut kokea. Omat lapset, kaikessa haastavuudessaan, kipuiluissaan jne., ovat kuitenkin ne söpöimmät, ihanimmat ja rakkaimmat. Kaikki tunteet on sallittuja, mutta on eri asia esim. tuntea vihaa lapsen tekemää tekoa tai haasteiden täyttämää arkea kuin lasta kohtaan. Lapsi ansaitsee tulla rakastetuksi vikoineen ja vammoineen, mutta esim. erityislapsen kanssa arki saattaa nujertaa jatkuvine haasteineen ne positiiviset ajatukset uupumuksen alle. Kenenkään ei soisi kantavan määrätöntä määrää pahaa oloa, taakkaa, uupumusta arkeen yksin, jokainen tarvitsee ympärilleen ihmisiä jotka kannattelevat hankalien aikojen yli. Vanhemmilla on oikeus omiin tunteisiinsa ja niiden työstämiseen, siinä mielessä tämä teksti onkin arvokas ja herättelevä.

Siivonen

Olen järkyttynyt tällaisesta postauksesta. Täältä ulkomailta kotimaan asioita seuratessa välittyy lähinnä vain negatiivisuus, passiivisuus, passiivisagressiivisuus ja masennus. Ei harkita päätöksiä, eletään muiden odotusten mukaan, ei oteta vastuuta omista päätöksistä ja vain valitetaan kaikesta. Ilman tekopyhyyttä sanon suoraan että lapseni ovat elämäni ja kaikkine vikoineenkin rakastan heitä enemmän kuin mitään muuta ja henovat ehdottomasti parasta mitä minulle on tapahtunut. Siitä huolimatta että kiukkuja ja raivareita tulee, huolta riittää jne mutta hyvä ja avoin keskusteluyhteys on molempiin sekä molemminpuolinen kunnioitus. Joku suomalainen joskus tuumasi ikävällä äänensävyllä että elän lasteni kautta. En ymmärrä äänensävyään mutta tottakai elän, niin kauan kuin he ovat lapsia! Ja heitä varten. Sen lisäksi normit parisuhde, kaverisuhteet, työ ja harrastukset. En voisi kuvitella että nykyisessä asuinmaassani kukaan päästelisi tuollaisia ajatuksia, täällä lapset ovat aarre. En osaa tuollaisten laukojille muuta sanoa kuin että miksi sitten hankit lapsia/menit naimisiin/osasitko kasvattaa jälkikasvua/delegoida kotitöitä, pitää itsestäsi huolta ja ottaa välillä omaa aikaa? Ei se ole lapsen syy jos vanhempi voi huonosti.

Milde

Kummallista kyllä, miten saatat edes keksiä noin monta negatiivista asiaa äitiydestä ja lapsista. Omakohtaisia ajatuksia kenties?

Toki äitiyteen kuuluu koko tunteitten kirjo, mutta lapsen vihaaminen, häpeäminen, moneen kertaan eri sanoin mainittu toive ettei olis äiti tai lapsia ei olis tai et kaikki on suurta virhettä tuntuu pöyristyttävältä.
En sinun tilanteessasi kehtaisi moisia ajatuksia kirjoittaa. Mut sähän ootkin etä-äiti, enkä ihmettele sitä lainkaan tän kirjotuksen jälkeen. Anteeks vaan.

Erotettu

Jos minä en olisi äiti, olisin lähtenyt omasta suhteestani aikapäiviä sitten, koska olisin aiemmin huomannut mieheni kylmyyden ja empatiakyvyttömyyden johtuvankin hänestä eikä pikkulapsiperheen arjesta. Nyt minulla voisi olla perhe jonkun hyväsydämisen miehen kanssa, mutta iän vuoksi en ainakaan lisää biologisia saane. Eli erotuskassani todellakin toivon ettei olisi lapsia kärsimässä tätä kaikkea. Mutta he on mun rakkaimmat ja kalleimmat ja teen kaikkeni että vietän heidän kanssaan mahdollisimman paljon aikaa. Vaikken aina jaksaisi. Kaikki tunteet on äidillekin sallittuja ja ajatuksetkin (joita tässä esitellään). Niiden ajatusten jälkeinen toiminta ratkaisee sen kuinka paljon muilla ihmisillä on varaa arvostella. Vasta toisen käyttäytymistä voi arvostella ja senkin voi tehdä sivistyneesti ilman oman erinomaisuuden korostamista.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017