Tiedättekö sen tunteen että itselle tapahtuu aina kaikkea omituista? Tai että asiat sujuvat usein jonkin omituisen, älyttömän kaavan mukaan, usein vaikeimman kautta? Välillä tuntuu siltä ihan tosissaan.

Yksi parhaista asioista kodissamme on se, että kodinhoitohuone on makuuhuoneen vieressä ja huoneiden välissä on ovi. Öisin ei tarvitse kompuroida vessaan toiselle puolelle kämppää vaan omalta sänkypuoliskoltani on pytylle hurja puolentoista metrin kävelymatka. Arvostin tätä suuresti raskausaikana ja silloin, kun vauvavuoden aikana nousin vaihtamaan vaippaa noin sata kertaa yön aikana. Kodinhoitohuoneen wc-pytty on kuitenkin ollut varsinainen murheenkryyni. Yleensä se toimii, mutta aina ei. Joskus vesi nousee pytyssä huolestuttavan ylös, joskus vetäytyy melkein olemattomiin ja usein putkistosta kuuluu sellainen pulputus että heikompaa hirvittää. Yleensä kaikki tällaiset ongelmat ilmenevät luonnollisesti viikonloppuiltaisin tai muuten vaan pyhäpäivinä kun on mahdotonta soittaa isännöitsijälle. Muistan murehtineeni näitä Muusikon keikkareissujen aikana ja ainakin kahtena jouluna.

Selityksiä (ja putkimiehiä!) on riittänyt. Kun taloyhtiön jätevesikaivo kaipaa tyhjentämistä näkyvät ongelmat kuulemma jostakin syystä juuri meidän päätyasunnossamme. Putkistokin on jotenkin "jännä" ja saattaa aiheuttaa tällaista harmia. Varsinkin matalapaineella. Onpa kuultu nekin arvelut, että lapset ovat tukkineet pytyn leluilla tai että käytämme vääränlaista vessapaperia. Ei tarvinne sanoa että olen ollut aika kypsä.

Kuukausi sitten saapui  jälleen uusi kaveri. Toiveet eivät olleet kovin korkealla, mutta tämä tyyppi löysi kuin löysikin ongelman aiheuttajan. Putkistossa oli kuulemma "jotain kovaa, ihan kuin metallia". Pyöritteli päätään, soitteli viisaammilleen ja lähti lopulta pohtimaan mitä ihmettä tilanteelle voisi tehdä. Pytty jäi takapihalle ja me irvistelemään sitä mahdollsuutta, että vian korjaamiseksi pitäisi purkaa sekä kylpyhuoneen että lastenhuoneen lattiat. Jouduttiin myös totuttelemaan siihen, että vessaan on vähän pidempi matka, ja ai että se on ollut ärsyttävää nyt, kun yöllä on pimeää!

Viikot kuluivat ja vihdoin saapui jälleen joku, joka oli nakitettu tekemään asialle jotain. Rymysi ja rämisteli viemärin parissa kolme tuntia ja sai sieltä vihdoin irti putken pohjalle kuivunutta  betonia. Pitkiä, paksuja möhkäleitä betonia! Arveli, että sitä oli valunut viemäriin rakennusvaiheessa eli 30 vuotta sitten. Ei ihme ettei toiminut kunnolla.

En tiedä pitäisikö koko asialle itkeä vai nauraa. Pääasia että on nyt pois päiväjärjestyksestä. Ja naapurikin sai vahvistuksen siitä, etteivät lapset olleet tähän syypäitä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Piia kasvattaa muiden lapsia, kuvittelee voivansa oppia joskus laulamaan, rakastaa hyvää ruokaa ja haaveilee kunnon yöunista. Rakastaa kaikkea kaunista, harrastaa eko-hörhöilyä ja on äärimmäisen mukavuudenhaluinen. Kotona arjen jakavat Muusikko, 1/12 syntynyt L ja 8/15 syntynyt N. 

 

onelettavahuolella@gmail.com

Seuraa Bloglovin'issa!

Seuraa Facebookissa

 

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016
Joulukuu