On upeaa ajatella, mitä kaikkea meillä on juuri nyt. Paljon on ehditty saavuttaa avioliiton solmimisen jälkeen. Valokuva: Tommi Käppi. 

Neljännen hääpäivän muistelemisen tiimoilta tuli mieleen sellainen ajatus, että me ei ehditty olemaan pelkkä aviopari vaan vanhemmuuden haasteet iskivät arkeen heti.

Olin raskausviikolla 35, kun meidät vihittiin. Esikoispoika syntyi siis noin puolitoista kuukautta myöhemmin. Omissa haaveissa ja suunnitelmissa oli aina ollut, että elän avioliitossa muutaman vuoden ennen kuin lapset tulevat ajankohtaisiksi. Toisin kävi, kuten elämässä on tapana. Mikäli kaikki olisi mennyt taas kuten suunnittelin, niin meillä olisi ollut puolivuotias vauva häiden aikaan. Toisin kävi siinäkin.

Esikoisen syntymä ja aika sen jälkeen oli itselleni melkoista shokkia. Mikään ei tuntunut luontaiselta tai iloiselta vähään aikaan. En edes uskalla näin jälkeen päin ajatella, miltä se on mahtanut tuntua tuoreesta puolisosta. Toki, olihan meillä yhteistä taivalta takana viitisen vuotta joka tapauksessa. Toinen lapsi tämän kaiken perään loi lisää kitkaa. 

Kuherruskuukausi oli kaukana todellisuudesta.

Se mistä jaksan olla onnellinen meidän muiden ongelmien keskellä on se, kuinka luotettava ja uskollinen mies minulla on. Mitkään paheetkaan eivät kiusaa. Me ollaan samaa mieltä lasten kasvatuksesta ja rahan käytöstä. Käytännössä meille ei tule erimielisyyksiä mistään sellaisesta asiasta, joka usein ajaa parit eron partaalle.

Vanhemmuus on ainakin joillekin vaan niin iso muutos elämässä, että se vaatii aikaa. Omalla kohdallani vaikeinta on ollut ehdottomasti se, että osaa ja muistaa jakaa rakkautta ja vaalia jaksamista. Minulle  tällä hetkellä suurinta rakkautta on puolison oma-aloitteinen pyykkien peseminen. Kumppanille se voi olla suukkoja ja säännöllistä seksiä. Tällöin ei puhuta ihan samaa rakkauden kieltä.

Niin myötä, kuin vastamäessä. 

Jos vain olisi aikaa ja rahaa, niin olisi hienoa käydä parisuhdetta läpi ammattilaisen kanssa. Olen saanut kuulla monelta eri taholta, että pariterapiassa on voimaa, varsinkin ennaltaehkäisevässä mielessä. Ei tarvitse olla edes mitään ongelmia, jotta käy läpi mahdollisia vastoinkäymisiä tai pohtii omia käytösmallejaan.

Lapset toimivat hyvänä motivaationa sen suhteen, että riitatilanteet tulisi hoidettua fiksusti. Näin ei ainakaan meillä aina ole. Koen, että pitkässä suhteessa ja huomion kiinnittyessä lapsiin, riidat jäävät välillä roikkumaan ja puheyhteys on kärsinyt niistä suhteen alkuajoista.

Lapset ovat tuoneet meille paljon onnea elämään. Merkitystä, tulevaisuutta ja ikuisen siteen meidän välille. Pikkulapsiarki on minulle mieleistä aikaa, mutta kirjoitan kuitenkin mieluummin näistä vaikeammista, vertaistukea jakavista mietteistäni. Eroja kuitenkin tapahtuu niin paljon, että jossainhan tässä mättää. Omien solmujen aukominen voi kannustaa myös muita siihen. 

Kun taakse jättää karhun, edessä on susi.

Siinä missä vauva voi lujittaa suhdetta ja auttaa vetämään yhtä köyttä, niin ihan samanlailla se voi myös tehdä kuilun vanhempien välille. Mekittävää on luultavasti se, kuinka tilanne osataan ratkaista. Tilastot kertovat, että moni ei ratkaise erimielisyyksiään. Voihan se tuntua pelottavalta, että pitäisi jopa rakastua uudestaan puolisoonsa. 

Tuntuu, että sellaiset pariskunnat, joilla ei koskaan tunnu olevan suurempia ongelmia, ovat niitä yllätyseroajia ja erilleen kasvajia. Pitkä parisuhde on opettanut minulle sen, että huonosti voi mennä vaikka neljä vuotta, eikä vaan muutaman viikon. Sen ei silti tarvitse tarkoittaa eroa, muutosta kylläkin. 

Liian helposti päädytään eroon.

Kuulun siihen koulukuntaan, jonka mielestä suhteessa voi ja saa mennä joskus huonosti. Sellaistahan elämä on. Vaihtamalla parantaminen ei välttämättä muuta mitään. Se, mihin raja vedetään on tietenkin jokaisen perheen oma päätös. On selvää, ettei lasten kuulu nähdä tietynlaista, haitallista toimintaa. Kuitenkin, on se erokin usein aika mullistava ja jälkiä jättävä.

Viisas mummini on sanonut useasti, että joitakin epäkohtia pitää vain sietää, kun ei itsekään täydellinen ole. Toki entisaikaan roolit oli mitä oli ja nykyään mieheltä vaaditaan enemmän, kun pelkkää rahallista huolenpitoa. Nykyään myös nainen voi tienata perheelleen rahaa, joten hän ei välttämättä halua olla yksin vastuussa kodista ja lapsista.

Käy katsomassa Instagramin kohokohdista uusin kansio, josta näet juhlatunnelmaa neljän vuoden takaa. Oletko sinä astellut alttarille raskaana?

Jasu

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tämä on elämänmakuinen perheblogi, jonka kirjoittajana toimii 30-vuotias äiti, vaimo, doula ja sairaanhoitajaopiskelija Pirkanmaalta. Päätähtinä postauksissa loistavat kesällä 2015 syntynyt uhmaikänsä tavoittanut poika sekä joulukuussa 2017 syntynyt pikkuveljen virkaa toimittava kuopus. Muita sydäntä lähellä olevia asioita ovat mm. lastenvaatteiden ompelu, perheen koiralauma, mökkeily, matkustelu, ekoilu, luonnonkosmetiikka ja kasvisruoka. Olet tervetullut seuraamaan meidänlaista ruuhkavuosien arkea ja välillä juhlaakin!

Terkuin, Jasu

Yht.otot ja yhteistyöt: elamaltakaikensain@gmail.com

Tässä linkki vanhalle blogisivustolle.

Löydät meidät myös somesta!

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017

Instagram