Kuvassa on oma kuopukseni. Tasan kaksi vuotta sitten.

Ei tarvitse olla kätilönä synnytyssalissa tai terveydenhoitajana neuvolassa, jotta voi työskennellä vastasyntyneiden ja heidän perheidensä hyväksi.

Pääsin tänä syksynä hoitamaan vauvakuumettani oikein urakalla, kun suoritin erikoistumisopintoihini liittyvää työharjoittelua lastensairaanhoidon parissa. Tällä viikolla saan päätökseen neljännen työharjoitteluni tältä vuodelta.

Vaikka olen itsekin äiti ja tottunut pyörittelemään vauvoja, niin kyllä nyt oltiin ihan uuden edessä. Takana on hienot ja opettavaiset viikot esimerkiksi pienten keskosten parissa. Meidän maassamme on korkealuokkaista tehohoitoa saatavilla ihan pienille potilaille, joilla kestää hieman kauemmin sopeutua tähän maailman menoon.

Vastasyntyneiden tehohoito on korkealuokkaista.

Jännittäviltä ja koskettavilta tunteilta ei voinut välttyä. Ammattimoodissa pysyminen ei kuitenkaan ollut vaikeaa, vaikka huoneeseen saapuu synnytyssalista ilman ennakkovaroitusta virvoitteluapua vaativa vauva. Se on varmasti todella pelottava hetki vanhemmille, vaikka kyse ei ole esimerkiksi elvytystilanteesta.

Tiesitkö, että vastasyntyneitä aloitetaan elvyttää hieman eri periaattein, kun aikuisia. Toisin kuin aikuisilla, vauvoilla ja lapsilla on harvoin kyse sydämen pysähdyksestä. Hengitysvaikeudet, ennenaikaisuus ja infektiot muodostivat suurimman osan siitä hoitotyöstä, jota toteutin. Vastasyntyneiden kivunhoito oli mielenkiintoinen opin paikka, varsinkin vauvan tulkitseminen vaatii osaamista ja lääkkeettömiä apukeinoja on olemassa monia, mitä ei taas aikuisille sovelleta.

On hienoa todeta, kuinka perhekeskeistä vauvojen hoitotyö on tänä päivänä. Se voi todellakin olla sitä, jopa sairaalamaailmassa. Vanhemmat saavat olla mukana ihan kaikessa ja määritellä jopa päivärytmiä. Lisäksi hoitojaksot ovat onneksi aika lyhyitä, kun ajatellaan ohimenevää tilaa, eikä esimerkiksi keskosuutta, harvinaisia sairauksia tai synnynnäisiä sydänvikoja.

Lastenhoitotyössä korostuu laskeminen, lääkkeiden laimentaminen ja erittäin pienet annosmäärät, kuten vaikka 0,04 ml. Monet lapsista eivät jaksa imetyksen kautta saada kaikkea tarvitsemaansa ravintoa, joten nenämahaletkut ovat yleisiä ja niiden käyttö itseasiassa edistää imetystä, kun pulloa ei tällöin välttämättä tarvitse.

Omat lapseni selvisi vähällä vaikeista synnytyksistä.

Olen nyt useamman kerran ajatellut, että kuinka onnekkaita omat vauvani ovat olleet, kun selvisivät niinkin vähällä vaikeista synnytyksistä. Itselläni oli kohtutulehdus ensimmäisen synnytyksen aikaan, mutta lapsi ei infektoitunut. Olen hoitanut myös useampia sektioituja sekä imukuppiavusteisesti syntyneitä vauvoja. Myös näistä molemmista minulla on omakohtaista kokemusta.

Useinhan kaikki meneekin vallan mainiosti, mutta vasta nyt tämänkin puolen nähneenä sitä arvostaa yhä enemmän omien lastensa terveyttä. Kumpa minustakin tulee joskus niin hyvä, kuin heistä, jotka minulle ovat oppinsa jakaneet. Aion vaalia näitä muistoja myös siksi, että jonain päivänä minäkin tulen ohjaajana antamaan jotain tärkeää eteenpäin alan opiskelijalle.

Vieläköhän saan joskus ihan oikeiksi töikseni katsoa vastasyntyneitä heidän viisaisiin silmiinsä? Toivottavasti. 

Jasu

Ps. Uuden elämän selviytymisblogi kirjoittaa kokemuksistaan sydänlapsen äitinä!

Seuraathan mua jo somessa? 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tämä on elämänmakuinen perheblogi, jonka kirjoittajana toimii 30-vuotias äiti, vaimo, doula ja sairaanhoitajaopiskelija Pirkanmaalta. Päätähtinä postauksissa loistavat kesällä 2015 syntynyt uhmaikänsä tavoittanut poika sekä joulukuussa 2017 syntynyt pikkuveljen virkaa toimittava kuopus. Muita sydäntä lähellä olevia asioita ovat mm. lastenvaatteiden ompelu, perheen koiralauma, mökkeily, matkustelu, ekoilu, luonnonkosmetiikka ja kasvisruoka. Olet tervetullut seuraamaan meidänlaista ruuhkavuosien arkea ja välillä juhlaakin!

Terkuin, Jasu

Yht.otot ja yhteistyöt: elamaltakaikensain@gmail.com

Tässä linkki vanhalle blogisivustolle.

Löydät meidät myös somesta!

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017

Instagram