Isoveljeltä pikkuveljelle. Kaikki mahdollinen on tallessa esikoisen ajoilta, mutta siltikin löytyi muutama aarre minkä löysin ja mitä myös tarvitsin..

Emilion aikaan ostimme lähestulkoon kaiken uutena. Siinä oli takana nimenomaan se idea, että ne kestää hyvähä ja mieluisensa vielä ainakin seuraavan lapsen tullen. On lelut, harsot, viltit, imetyssuojat, Soomoo-tyyny, itkuhälyttimet ja hoitolaukkukin vielä sisältöineen kaapissa valmiina uuteen kauteen. Ainoastaan ihan pienimpiä vauvanvaatteita ostin silloin käytettynä, mutta niissä on vielä käyttövaraa ainakin tämän vauvan verran. Sisarusrattaita en aio hankkia, koska meillä on tuliterät Emmaljungat, joihin hankin korkeintaan seisomalaudan Emiliolle (ja onhan minulla Tula-kantoreppu ja kantoliinoja). Myös turvakaukalot ovat tallessa, joten halvalla päästään. 

Sitteri

Meillä oli viimeksi käytössä joku halpa ja huono sitteri, eli se lähti kiertoon heti Emilion ollessa noin puolivuotias. Mutta nyt tein sellaisen löydön mitä olen jo pitkään kytännyt eli Baby Björnin sitterin! Tämä on ostettu käytettynä, mutta kuten kuvasta näkee niin kunto on erinomainen. Tinkasin hinnan melkein puoleen ovh:sta. Päälikangas on tosi miellyttävä ja tuntuisi hylkivän karvoja mitä tässä perheessä riittää. Ennen kaikkea halusin saada vauvalle turvallisen laskutilan heti vastasyntyneestä lähtien (joten odotan kovasti tämän käyttöönottoa muutenkin kuin taaperon kiikkuna).

Lämpöpussi

Lämpöpussi oli itselleni ihan uusi tuote, koska viimeksi kesävauvan suhteen moisia ei tarvittu. Tämänkin hankin käytettynä, koska pitkäaikaiseen käyttöön se ei tule. Tulemme kuitenkin liikkumaan autolla paljon, joten sain vinkin, että tällainen puku voisi olla kätevämpi kuin ostaa parikin toppahaalaria kasvavalle vauvalle. Toki alle pitää joka tapauksessa pukea jotakin, mutta luulen ratkaisevani sen ongelman ompelukoneen avulla. Hirveän vaikeaa ajatella nyt kaikkea talvivauvan suhteen.. 

Rintapumppu

Tämä sähköinen rintapumppu oli myös todellinen löytö! Myyjä oli ostanut sen tänä kesänä itselleen muttei tuntenut saavan siitäkään apua imetykseen. Itselläni on jo saman merkin käsikäyttöinen pumppu, mutta sillä ei pitkälle päästy. Nyt toiveeni on tarjota vauvalle vain omaa maitoani, jolloin turhat korvikkeenannot jäisi kokonaan pois (viimeksi Emilio sai korviketta jos hän jäi hetkeksi isänsä hoiviin tai jos lähdimme ajamaan mökille ja halusimme välttää pysähdyksen niin annoin tetran korviketta). Myös hänen kasvaessaan korvikkeesta tuli semmoinen helppo ruoka esimerkiksi vierailla tai juhlissa. Imetykseni sujui hyvin vuoden päivät ja maitoa riitti niin paljon, että osaksi tämän pumpun hankinta on myös sitä varten, että saisin mahdollisuuksien mukaan luovuttaa maitoani sairaalan käyttöön.

Oletko sinä päässyt vieläkin vähemmällä vai oliko hankintalista kilometrin mittainen toisella kierroksella?

Äitiyspakkaustahan meille ei nyt tule. En valitettavasti hyötynyt siitä viimeksikään suuresti ja koko sen sisältö on tosiaan edelleen tallessa. Pakkauksessa olevat haalarit on valitettavasti liian suuria, mutta katsotaan mitä pientä päällysvaatetta löydän tuon lämpöpussin rinnalle.  Ja vaikka se äippäpakkaus olisi ollut muistona mukava niin säilytystilaa sellaisille muistoille ei tällä erää ole. Tulen käyttämään äitiysavustuksen aikalailla kokonaan kankaisiin. Sen verran hankittavaa vielä jäi, että etsinnän alla on mieluisa hoitoalusta, luonnonkumitutit ja lasituttipullot. Toki muutamat uudet pikkuihanuudet on toiselle lapselle hankittu ja varmasti myös lahjaksi tulee jotakin sellaista mikä on juuri häntä varten.

Tässäkö nämä nyt sitten on? Niin hauskaa kun shoppailu onkin niin kieltämättä tällä kierroksella siihen ei ole nyt kuopuksen kohdalla sellaista paloa mitä esikoisen aikaan. 

Pesänrakennusterveisin, Jasu

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 | 

Mäkin mietin voisinko pitää rintarepun matkassa mukana varalta ja kävelevälle esikoiselle rattaat, joissa vauva olisi kantopussissa ensisijaisesti ja jos esikoinen tarvitsee istua tai nukkua, ottaisi vauvan rintareppuun ja kantopussi rattaiden alle.

Vierailija
2/4 | 

Äitiyspakkaus tuli otettua ja todettua todella turhaksi. Lähinnä vaate koot olivat pielessä, talvivauvalle toppapuku oli iso ja tänä talvena pieni. Myöskään värimaailma ei ollut sittenkään niin omaan mieleen. Vaateiden laatu on selvästi heikentynyt vuosien saatossa, saumaa ja vetoketjua repeili useasta vaatteesta. Edes super söpö makuupussi ei ollut yhtä käytännöllinen kuin mitä moni muu lastentarvikeliike myy, sillä rattaissa kun nykyään on omat valjaat, joihin lapsen kasvaessa ei pakkauspussia pujota. Ehkä pakkaus tarvitsisi lisää päivitystä..

Jasunen
Liittynyt25.7.2017

Olen samoilla linjoilla! Jo viimeksi vaatteet tuntui tosi kapeilta mutta pitkiltä ja osa materiaaleista tuntui "tärkityltä", jolloin en halunnut pitää niitä useinkaan. Ihana ja käytännöllinen paketti varmasti suurimmalle osalle mutta ei kolahtanut minuun nyt eikä esikoisenkaan aikaan. :)

* Elämältä kaiken sain -bloggari, tervetuloa lukijakseni! *

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tämä on elämänmakuinen perheblogi, jonka kirjoittajana toimii 30-vuotias äiti, vaimo, doula ja sairaanhoitajaopiskelija Pirkanmaalta. Päätähtinä postauksissa loistavat kesällä 2015 syntynyt uhmaikänsä tavoittanut poika sekä joulukuussa 2017 syntynyt pikkuveljen virkaa toimittava kuopus. Muita sydäntä lähellä olevia asioita ovat mm. lastenvaatteiden ompelu, perheen koiralauma, mökkeily, matkustelu, ekoilu, luonnonkosmetiikka ja kasvisruoka. Olet tervetullut seuraamaan meidänlaista ruuhkavuosien arkea ja välillä juhlaakin!

Terkuin, Jasu

Yht.otot ja yhteistyöt: elamaltakaikensain@gmail.com

Tässä linkki vanhalle blogisivustolle.

Löydät meidät myös somesta!

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017