Terkut täältä sängynpohjalta! Täällä me ollaan pienen pojan kanssa pesitty siitä lähtien kun päästiin sairaalasta kotiin. 

Niin, käytännössä olen maannut jo parisen viikkoa pedissä. Toisaalta se ei ole haitannut, koska olen saanut tutustua poikaan rauhassa ja mies on ollut kotona pyörittämässä arkea taaperon kanssa. Käytännössä minulla ei kuitenkaan ole ollut muuta vaihtoehtoa kuin parannella tällä tavalla. Alhainen verenpaine ja hemoglobiini laittoi minut pyörtyilemään sairaalassa ja sen sorttista oloa tuntuu välillä vieläkin kotona. En ole siis pystynyt kävelemään kunnolla (joskus vain seinistä tukea ottaen), istuminen alkaa jo onnistua pikkuhiljaa (myös autossa) ja seisaallaan olo on vain aamusta ja illasta mahdollista, mutta maksimissaan parin tunnin ajan. 

Yllätyin siis todella siitä, että kuinka tämä alatiesynnytyksen jälkeinen toipuminen on vienyt aikaa ja tuottanut tuskaa! 

Toki asiaan voi vaikuttaa sekin, että vauvan imukupilla avustettu synnytys oli hieman raju ja sain 2. asteen repeämät episiotomian lisäksi. Kätilö laski, että alapäähäni tuli yhteensä ainakin parikymmentä tikkiä, niitä on sisällä kudoksissa, sekä ihon pinnalla. Eikä edellämainittukaan ole enää vähään aikaan ollut se ongelma. Turvotuskin laski viikossa. Kivut ovat pahimmat lantiossa ja sen luissa. Tunnen kovaa lamauttavaa painetta varsinkin seisoessa, jonka vuoksi otan kellontarkasti aika jytkyn annoksen lääkkeitä. Tuntuu, että ristiluu, häntäluu ja istuinluut on murjottu rikki. Tämän vuoksi myös makuullaolo oli aluksi mahdotonta eli käytännössä en voinut olla missään asennossa ilman kipuja (päälläseisontaa kun en kokeillut).

Sektion jälkeen olin kipeä viikkoja, jopa kuukausia, mutta en minä kodin seinien sisälle jäänyt vangiksi!

Muistan hyvinkin tarkasti sen kuinka kipeä olin sektion jälkeen. Se oli jo sairaalassa aivan jäätävää, puhumattakaan automatkasta kotiin ja sen jälkeen kotona olemista. Mutta missään vaiheessa en maannut sängyssä. Itseasiassa makuulla, varsinkin kyljellään olo oli todella tuskallista. Pystyin kuitenkin käymään kaupoilla ja nukkumaan hyvin. Ennen kaikkea pystyin istumaan, joka on yllättävän tärkeää jos ajattelee tavallista elämää. Myös imettäminen onnistui tästä syystä missä vain. Toki söin silloinkin samanlaista settiä särky -ja tulehduskipulääkkeitä kuin nyt mutta olin heti arjessa kiinni. Viimeksi sektiohaava asetti paljon rajoja muun muassa pukeutumisessa. Jaksan ihmetellä, että missä se mainostettu nopeampi ja helpompi toipuminen luuraa, jonka pitäisi alatiesynnytyksessä olla todennäköisempi.

Vanhoja kuvia katsellessani mietin, että noinkohan se sektiosta palautuminen oli sittenkään niin paha juttu, vaikka nimenomaan siitä olen jaksanut kaikille aina manata?

Ei hyvää ilman huonoa, Jasu

Kommentit (12)

Lurre
1/12 | 

Noihin taitaa liittyä niin paljon asioita, palautumiseen, että vaikea sanoa :) Toki ihan varmasti repeämät ja imukupit yms vaikuttaa asiaan. Itsellä on kaksi alatiesynnytystä takana, ja niissäkin olot oli aivan erilaiset. Oonkin kirjoitellut niistä http://iloaeloa.blogspot.fi/2017/11/omien-synnytysteni-erot.html

Eli lähinnä se, että ekassa "piti" ponnistaa kovesti -> heikko olo pitkään, pimppa arka jne. Lempeä ponnistus tokassa-> ei lainkaan kipuja tai heikotusta tai mitään, vaan ihan huippu olo koko ajan. 

Mutta toki kaikki ihmiset ja synnytykset on aivan erilaisia, mutta nää on mielenkiintoisia juttuja kyllä! :) 

Jasunen
Liittynyt25.7.2017

Kiitos tekstistäsi! Aivan ihana oli lukea kokemuksiasi ja allekirjoitan nimenomaan sen että tuntuu kuin koko keho valuisi lantion läpi ulos kun yrität seistä ja kävellä! Itse näköjään koen kaiken aina vaikeimman kautta. ;)

Onko sinulla muuten somekanavia?

* Elämältä kaiken sain -bloggari, tervetuloa lukijakseni! *

Vierailija
2/12 | 

Mulla on takana kaksi alatiesynnytystä, ekassa ponnistusvaihe 10 min ja toisessa 1 min. Noihin repeämiin en osaa samaistua mutta lantiotuntemuksiin kyllä ainakin jollain tasolla!
Ensimmäisen synnytyksen jälkeen pääsin heti parin päivän jälkeen pienelle vaunulenkille mutta jälkimmäinen 10 kk sitten olikin oma lukunsa. Ponnistaa en ehtinyt oikeastaan ollenkaan ja alkuun tuntui vähän hankalaa istumista lukuun ottamatta että toipuminen lähti nopeasti käyntiin.
Tämä osoittautui harhaluuloksi heti kun aloin olla enemmän jalkeilla. Tuolloin alkoivat viiltävä kipu ja paine lantion luissa sekä ikään kuin lantion "sisällä". Kipu vei melkein jalat alta. Edelleen noita tuntemuksia on kovan rasituksen jälkeen joskus. Näköjään toisesta synnytyksestä toipuminen ei mun kohdalla ollutkaan enää niin nopeaa.
Itselläni ihan ehdoton noihin kipuihin on ollut belly binder -tukivyö. Onko sulla ollut tuo käytössä? Jos ei niin kokeile ihmeessä 😊

Tsemppiä toipumiseen ja onnea aivan ihanasta vauvasta!

Jasunen
Liittynyt25.7.2017

Kiitos kommentista! :) Olenkin saanut nyt huomata että yllättävän monella on ollut tätä samaa, mutta en tiennyt siitä ennakkoon ollenkaan! :D

Tiedän kyseisen vyön mutta jotenkin olen aikaansaamaton sen suhteen.. Se kyllä voisi kuroa tätä pömppistäkin pois!

* Elämältä kaiken sain -bloggari, tervetuloa lukijakseni! *

Vierailija
3/12 | 

Minullakin kesti alatiesynnytyksestä toipuminen kuukausia, pystyin vain makaamaan. Oli repeämiä ja episiotomia tehty. Kipulääkkeillä hetken kestin jalkeilla. Istumaan en kyennyt kuukausiin. Kyllä se lapsivuodeaika on hyvä käsite. Synnyttänyt nainenhan on sama kuin olisi läpikäynyt ison leikkauksen. Kuka sellaisen jälkeen lähtee mihinkään hillumaan. Paras hyväksyä että hiljalleen ne korjaantumiset tapahtuu. Tuli mieleen, että neuvolan synnytysvalmennuksessakin voitais hieman realistisemmin puhua näistä synnytyksen aiheuttamista repeämistä, episiotomiasta, jälkivuodosta, kivuliaasta paranemisesta ym, jotta niille miehillekin tulis jonkinlainen ymmärrys, ettei repeytyneellä vaginalla kovin pian seksiä harrasteta.

Jasunen
Liittynyt25.7.2017

Kiitos kommentista! Ikävä kuulla sinunkin hitaasta toipumisesta. Ja hui kamala jos joudun tässä uudessa arjessa pärjäämään kuukausia näiden kipujen kanssa (kunhan mies lähtee töihin).. :(

* Elämältä kaiken sain -bloggari, tervetuloa lukijakseni! *

Vierailija
4/12 | 

Minulla on takana kolme alatiesynnytystä. Eka raskauden aikana ei oikeastaan tullut harjoitussupistuksia lainkaan ja synnytys alkoi lapsiveden menolla, supistuksissa ei ollut lainkaan voimaa vaan laitettiin tippa ja myöhemmin puhkottiin kalvot kunnolla. Oli epiduraalia ja kaikkea muutakin kivunlievitystä sitä ennen, mistään ei apua, tehtiin episotomia (jopa 1tikki/kerros). Olo oli ainakin 3-4 kuukautta todella kipeä, varsinkin se episiotomia-haavan kohta (vaivaa vieläkin, vaikka tästä on jo 22v). Toinen raskaus taas ok, mutta tällä kertaa oli harjoitussupistuksia, taas alkoi synnytys lapsivedellä, ei tarvittu kuin ilokaasua synnytyksessä, ei repeämiä eikä viiltoja, toipuminen max2kk. Kolmas raskaus oli oikeastaan yhtä supistelemista ihan alusta asti, synnytys (13v ensimmäisen jälkeen) todella nopea, ei ehtinyt ottamaan kipulääkkeitäkään, eikä tullut repeämiä tms. Istumaan pystyi kunnolla melkein heti synnyksen jälkeen ja olo oli väsymystä lukuunottamatta  hyvä heti.  Eli ainakin minun kohdallani jälkitila on aika hyvin kytköksissä itse synnytystapahtumaan. Puoli vuotta viimeisen synnytyksen jälkeen minulta poistettiin sappi ja vaikka siinä tulee vain ne viisi pientä haavaa niin se leikkauksen jälkeinen olo oli aivan järkyttävä monta viikkoa kun imetin vielä ja lapsi painoikin vielä niin paljon etten edes saanut nostaa häntä (jonka kuitenkin tein sillä seurauksella että yksi tikki repesi). Voin vain kuvitella mikä olo olisi ollut jos olisi jouduttu sektio tekemään...

Doris/Unelmalandia
5/12 | 

Hei ja tsemppiä toipumiseen! Mulla kesti kans todella kauan epparista toipuminen ja edelleen kahden vuoden jälkeen tiedän missä kohtaa epparin viilto on. Itsellä ponnistusvaihe kesti vajaa 2h ja ylipäätään toipuminen "helpoksi vaihtoehdoksi mainostetusta" alatiesynnytyksestä oli tuskaa. Se onki minut saanut pohtimaan voisiko sektiosta toipuminen olla helpompaa vai voiko se todella olla vieläkin kamalampaa kuin epparin jälkeisestä alatiesynnytyksestä? No, yksilöllisiä asioitahan nämä on, mutta siitä olen varma, etten epparia enää koskaan halua.

Jasunen
Liittynyt25.7.2017

Kiitos! :) Voihan eppari.. :( Itsellä on nyt päivä päivältä mennyt oikeasti paremmin ja pienensin jo lääkemääriäkin. Jos tämä toipuminen siis jää tähän muutamaan viikkoon niin sitten se tosiaan oli helpompaa kuin sektio (minun kohdallani).

* Elämältä kaiken sain -bloggari, tervetuloa lukijakseni! *

Vierailija
6/12 | 

Itselläni ensimmäisessä synnytyksessä tehtiin episiotomia ja silti tuli toisen asteen repeämä peräaukkoon asti. Toisessa synnytyksessä ei tehty episiotomiaa mutta sitten repesinkin ylös virtsa-aukon suulle asti. Vaikka episiotomia haava kipuili todella kauan ja olin myös "sängyn vankina" aika pitkään niin mielestäni ennemmin se kuin että virtsatiet rikkoutuu, joka kohdallani oli todella lähellä.

Jasunen
Liittynyt25.7.2017

Voi ei! :( Juu olen samaa mieltä. Itseäni ei edes haittaa "leikkelyt". Tiesin että kohdallani joudutaan ihan varmasti näin toimimaan. Itsellä oli kova pehmytkudosvastus!

* Elämältä kaiken sain -bloggari, tervetuloa lukijakseni! *

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tämä on elämänmakuinen perheblogi, jonka kirjoittajana toimii 30-vuotias äiti, vaimo, doula ja sairaanhoitajaopiskelija Pirkanmaalta. Päätähtinä postauksissa loistavat kesällä 2015 syntynyt uhmaikänsä tavoittanut poika sekä joulukuussa 2017 syntynyt pikkuveljen virkaa toimittava kuopus. Muita sydäntä lähellä olevia asioita ovat mm. lastenvaatteiden ompelu, perheen koiralauma, mökkeily, matkustelu, ekoilu, luonnonkosmetiikka ja kasvisruoka. Olet tervetullut seuraamaan meidänlaista ruuhkavuosien arkea ja välillä juhlaakin!

Terkuin, Jasu

Yht.otot ja yhteistyöt: elamaltakaikensain@gmail.com

Tässä linkki vanhalle blogisivustolle.

Löydät meidät myös somesta!

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017