Tämä tiistai osoittautui todelliseksi maanantaikappaleeksi. Eikös se aina menekin niin, että korttitalo sortuu yleensä kerrasta?

Fiiliksen nostattamiseen aamulla ei auttanut se, kuinka monta yötä (tai viikkoa) olen valvonut kuopuksen vuoksi. Toisaalta olen jo täysin immuuni univajeelle eli lähdetään purkamaan tätä listaa positiivisuuden kautta. Kävin aamusta jo toistamiseen poliisilaitoksella, koska sieltä annettiin meille väärä paperi poikien passihakemusta varten. Nyt kaiken pitäisi olla kunnossa.

Meidän piti myös lähteä aamupäivästä mammamiittiin leikkitreffeille, mutta peruin sen jo aiemmin. Tottakai juuri tänään olisi oltava tietokoneella sormet valmiina valitsemaan seuraavalle keväälle harjoittelupaikkoja. Päiväkirurgia ja mielenkiintoinen työ päihdehuollossa olisi tavoitteena! Hoitoalan harjoittelupaikkojen varaus on ollut aikamoinen farssi jo jonkin aikaa. Tänään järjestelmä kyllä toimi, mutta yllätyin oikeasti siitä, että jäin ilman harkkapaikkaa.

Valmistujaispäivämääräni venyy minusta riippumattomista syistä.

Kaiken sen jännityksen ja pettymyksen jälkeen huomasin, että ruokatarvikkeet, joista olin alkanut aiemmin tekemään ruokaa olivat jääneet pöydälle. Yli kahdeksi tunniksi. Näläntunne oli tipotiessään kaikesta siitä säätämisestä. Ruoan tekemiseen ja syömiseen ei paljoa jäänyt aikaa, kun lähtö muskariin oli jo lähellä.

Kävin myös kaupassa hankkimassa esikoisen tulevaan joulukalenteriin pientä syötävää ja tavaraa. Kassalla huomasin, etten saanut alennusta tuotteesta, josta se olisi pitänyt saada. Pienen säätämisen jälkeen kuitenkin sain sen, mutta autossa huomasin, että se oli laskettu väärin. Enpä jaksanut alkaa enää valittaa muutamasta eurosta. 

Elämän pieniä asioita, kyllä. Siltikin niin raivostuttavasti edennyt päivä.

Illalla tajusin, että huomiseen valokuvaukseen ei ole puhtaana mitään järkeviä vaatteita. Ei muuta kuin pesukone pikaohjelmalle ennen kuin vauva menee nukkumaan. Vasta lasten iltapesujen aikaan huomasin, että koneen vesihana oli unohtunut avata, joten uusi yritys. Siinä vaiheessa olin jo täysin varma, että muistan pyykit varmaan vasta seuraavana aamuna, jolloin vaatekriisi olisi todellinen. 

Ajattelin, ettei tämä päivä enää yllätä minua ainakaan negatiivisesti, joten päätin taas sadannen kerran metsästää meille lentoja tulevalle joululomalle. Niinhän siinä kävi, että monta päivää miettimäni edulliset lennot Dubaihin olivat kadonneet. No eikai se sinänsä yllätä. Parasta tässä päivässä on tietenkin ollut se, että murheeni ovat pieniä, ohimeneviä ja korjattavissa.

Ei muuta kun peiton alle katsomaan Greyn anatomiaa ja odottamaan huomista, parempaa päivää. Kai sullakin on joskus ollut juuri tällainen täyttä vastatuulta täynnä oleva päivä?

Posin kautta, Jasu

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tämä on elämänmakuinen perheblogi, jonka kirjoittajana toimii 30-vuotias äiti, vaimo, doula ja sairaanhoitajaopiskelija Pirkanmaalta. Päätähtinä postauksissa loistavat kesällä 2015 syntynyt uhmaikänsä tavoittanut poika sekä joulukuussa 2017 syntynyt pikkuveljen virkaa toimittava kuopus. Muita sydäntä lähellä olevia asioita ovat mm. lastenvaatteiden ompelu, perheen koiralauma, mökkeily, matkustelu, ekoilu, luonnonkosmetiikka ja kasvisruoka. Olet tervetullut seuraamaan meidänlaista ruuhkavuosien arkea ja välillä juhlaakin!

Terkuin, Jasu

Yht.otot ja yhteistyöt: elamaltakaikensain@gmail.com

Tässä linkki vanhalle blogisivustolle.

Löydät meidät myös somesta!

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017