Synnytyksestä on kulunut nyt nelisen kuukautta aikaa. Kuinka palautuminen on sujunut ulkoisesti? Minäpä näytän.

On ihanaa ajatella kuinka synnytyksen jälkeiset fyysiset kiputilat on jo ikävä muisto vain! Ne todella otti koville omalla kohdallani kestäen merkittävän kauan. Näin yli neljä kuukautta myöhemmin tunnen vihdoin, että arvet alkaa olla jo kirjaimellisesti parantuneet. Tällä hetkellä keho näyttää mielestäni aika samalta kuin viimeksi sektion jälkeen. Suurena erona on tosin se, ettei vatsa pömpötä ihan niin pahasti. Uskon alatiesynnytyksen vaikuttaneen merkittävästi tähän. Vatsani alue on nyt tällainen ja jotakin muuta ehkä myöhemmin.

Kaikki 17 raskauskiloa lähti ensimmäisten kuukausien aikana.

Eniten minua harmittaa se, että jos en olisi esikoisen aikaan kerännyt 25 raskauskiloa niin olisin säästynyt pahimmilta raskausarvilta tai olisiko niitä tullut ollenkaan. Arpia ei nimittäin tullut nyt yhtään, korkeintaan vatsan alueella vanhat arvet repesi hieman lisää. Nyt vanhoja juovia on muistona rinnoissa, vatsassa, lantiossa, reisissä jne. Myös ulospäin kääntynyt ryppyinen napani on mielestäni suhteellisen omituinen. Se jäi jo viime raskaudesta häiritsemään itseäni. Itselläni on ollut tosi suuret vatsat molemmista pojista, joten hieman jännittää mikä on mahdollisen erkaantumisen tilanne vatsalihaksissa.

Se mikä on ja pysyy on löysä vatsanahka, joka näköjään pahenee joka raskaudessa.

Esikoisen aikaan aloin treenailemaan ahkerasti kotona noin puoli vuotta vauvan syntymän jälkeen. Se oli ihan fiksua sen suhteen, että saa lihaksiston taas kuntoon. Nyt mikään kotona tapahtuva ei kyllä ole mahdollista. En ole ottanut enää paineita ulkoisen olemukseni suhteen ja sallin päivittäisen herkuttelun imetyksen ansiosta. Minulle riittää se, että vaatteet näyttää kivalta päällä vaikkei asia välttämättä ole niin vaatteiden alla. Itselläni ei näin toisen lapsen jälkeen ole enää ongelmia omaan kehoon suhtautumisessa. Jos joku kesällä kauhistelee vatsaani rannalla tai jos se vaikka miestäni pelottaisi niin ongelma ei tosiaankaan olisi minun.

Minun puolestani äitien ei tarvitse hävetä luonnollisia asioita itsessään, mutta jos jokin kohta häiritsee niin en tuomitse sen korjaamisesta.

Itsensä hyväksynyt, Jasu

PS. Koivulan emäntä kirjoittaa oivalluksistaan raskauden jälkeisestä kehonkuvasta. 

Kommentit (8)

Vierailija
1/8 | 

En kestä miten ihana teksti!😍😍 Varsinkin kun nyt ollaan kovasti painotettu sitä että vartalo saa muuttua raskauksien jälkeen mutta siltikin somessa näkee vain niitä jotka tulee synnäriltä ja viikko sen jälkeen esitellään täysin palautunutta ja sileää vatsaa niin kyllä siinä väkisin tulee sellainen olo että onko se nyt oikeasti epänormaalia että nahka on vähän löysä siitä mahan kohdalta 😂 pelastit mun päivän, kiitos!!

Vierailija

Eikä tarviikkaan! :) Mun mielestä on vaan ihana kun esimerkiksi raskausarvet mulla muistuttaa kahdesta niin huikeasta matkasta jotka mun keho kävi läpi että niistä sietää vaan olla ylpeä :) tää teksti vaan muistutti siitä just oikealla hetkellä :D

Vierailija
3/8 | 

Mullakin on kaksi lasta pienellä ikäerolla ja tämä nuorin on myös kohta 4kk. Ja kyllä se on myönnettävä, että aika rujolta näyttää kroppa verrattuna reilu kahden vuoden takaiseen. Nyt lantiota ja alavatsaa sekä reiden yläosaa koristaa punertavat raskausarvet, alavatsa pömpöttää ja roikkuu. Rinnat ovat suuret ja pinkeät maidosta, mutta silti alkaneet jo roikkua. Nännin alkaa osoittaa kohti lattiaa. Keskivartalo näyttää aika pökkelöltä. Mulla oli joskus kapea vyötärö, mutta nyt se on muisto vain. Voi kun olisin iloinnut ennen enemmän mun vartalosta. Se oli kaunis, mutta olin niin kriittinen jokaista pientäkin vääränlaista muhkuraa kohtaan. Nyt kun katson itseäni, niin olenkin ihmeen hyväksyvä. Ei haittaakaan, että näytän nyt tältä. Miksi se aiempi vartalo oli minusta muka niin viallinen?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tämä on elämänmakuinen perheblogi, jonka kirjoittajana toimii 30-vuotias äiti, vaimo, doula ja sairaanhoitajaopiskelija Pirkanmaalta. Päätähtinä postauksissa loistavat kesällä 2015 syntynyt uhmaikänsä tavoittanut poika sekä joulukuussa 2017 syntynyt pikkuveljen virkaa toimittava kuopus. Muita sydäntä lähellä olevia asioita ovat mm. lastenvaatteiden ompelu, perheen koiralauma, mökkeily, matkustelu, ekoilu, luonnonkosmetiikka ja kasvisruoka. Olet tervetullut seuraamaan meidänlaista ruuhkavuosien arkea ja välillä juhlaakin!

Terkuin, Jasu

Yht.otot ja yhteistyöt: elamaltakaikensain@gmail.com

Tässä linkki vanhalle blogisivustolle.

Löydät meidät myös somesta!

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017