Kasvaako meillä joku psykopaatin alku vai onko kyseessä ihan normaalia lapsen käytöstä? Jaa kokemuksesi. 

Meidän perheessä on aina vallinnut epidemia lelujen rikkoutumisessa. Ja ei, ne eivät ole kovassa käytössä, jonka vuoksi ne särkyy, vaan ne rikotaan ihan tahalleen esikoisen toimesta. Usein lelun tai kirjan rikkominen tapahtuu jo samana päivänä, kun lapsi sen saa.

Mies selittää ilmiötä sitä kautta, että hänkin oli lapsena "utelias kaksonen" ja tykkäsi purkaa leluja, jotta ymmärtää enemmän niiden toiminnasta. Minä en niele enää tätä vaihtoehtoa. Oli taas kiva löytää jo pian joulun jälkeen rikottu ostamani traktori vielä pienempinä palasina.. 

Onko lapsella paha olla?

Me vanhemmat olemme jo alkaneet lyödä vetoa siitä, että kuinka nopeasti uusi tavara löytyy rikkinäisenä. Poika harvemmin kehuskelee asialla, vaan piilottaa rikkoutuneen esineen, joten huomionhakuisuuteen ei ehkä voi vedota?

Kerta toisensa jälkeen yritämme vihaiseen tai ystävälliseen sävyyn selvittää, että miksi hän tekee tällaista. Hänellä ei tunnu olevan koskaan pahamieli sen johdosta, että lelu ei enää joko toimi kunnolla tai sitten se heitetään suoraan roskiin, ettei taapero saa pieniä irtoilevia osia suuhunsa. 

Toivon todella, että tämä on ohimenevää. 

Äitinä mietin tietenkin, että onko lapsi jotenkin turhautunut. Tai pahempaa. Voiko tällainen käytös jäädä päälle ja pian sitä toteutetaan johonkin muuhunkin, kun vain elottomaan tavaraan. Hän on muutenkin eloisa ja fyysinen tyyppi. 

Meillä on kuitenkin myös leluja, joita hän ei riko. Toki usein leikkimiseen liittyy kaikenlaista paiskomista, mutta useat lelut kestävät sen. Kun mietin omia lapsuuden leikkejäni, niin olin hyvin tarkka leluistani ja pidin niitä hyvänä. 

Aiempaa kokemusta leikki-ikäisestä ei ole. 

Ehkä vain ylianalysoin tilannetta, koska eihän minulla ole kokemusta leikki-ikäisestä lapsesta, kun vasta nyt. Vai onko tämä joku poikien juttu, hajottaa kaikki? Pikkuveljestä on kyllä kokemusta, mutta tavarat alkoivat hajoilemaan hänellä vasta teini-iässä. 

Pian rikkinäisen traktorin jälkeen hän hajotti äskettäin saamansa kiikarit. Vaikkakin tykkäsi kovasti puuhailla niiden kanssa. Niitä pidettiin korkealla kaapissa sen vuoksi, ettei ne menisi rikki. Jotenkin hän oli saanut ne käsiinsä ja nyt ne on entiset.

Tuntuu väistämättä pahalta, että hänen lelunsa eivät säily edes pikkuveljelle, puhumattakaan muista jälkipolvista. Meidän omat lapsuusajan kirjat ovat jo hajonneet hänen käsittelyssä. Mitä tehdä? 

Jasu

Mitä uutta Instassa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tämä on elämänmakuinen perheblogi, jonka kirjoittajana toimii 30-vuotias äiti, vaimo, doula ja sairaanhoitajaopiskelija Pirkanmaalta. Päätähtinä postauksissa loistavat kesällä 2015 syntynyt uhmaikänsä tavoittanut poika sekä joulukuussa 2017 syntynyt pikkuveljen virkaa toimittava kuopus. Muita sydäntä lähellä olevia asioita ovat mm. lastenvaatteiden ompelu, perheen koiralauma, mökkeily, matkustelu, ekoilu, luonnonkosmetiikka ja kasvisruoka. Olet tervetullut seuraamaan meidänlaista ruuhkavuosien arkea ja välillä juhlaakin!

Terkuin, Jasu

Yht.otot ja yhteistyöt: elamaltakaikensain@gmail.com

Tässä linkki vanhalle blogisivustolle.

Löydät meidät myös somesta!

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017

Instagram