"Tadaa, yllätys!" Sori, mutta enää nämä ihanat ylläri eivät meitä vanhempia hetkauta. 

Valitsin hormonikierukan ehkäisymenetelmäksi noin yhdeksän kuukautta sitten. Hormonivalmisteet eivät sovi minulle, mutta päätin antaa paikallisvalmisteelle mahdollisuuden. 

Kierukka on onneksi toiminut! Sekä keho, että mieli ei boikotoi kapistusta. Se on muistaakseni (kuulostaapa lupaavalta) kolmen vuoden valmiste ja sisältää pienimmän määrän vaikuttavaa ainetta eli keltarauhashormonia. Lähipäivinä, pienen huulenheiton seurauksena mieheni kanssa aloin kuitenkin miettimään, että onko tämä se varmin mahdollinen tapa minulle.

Keskustelu meni kuta kuinkin niin, että "mä muuten olen just se joka tulee raskaaksi, vaikka on kierukka". Mieheni oli samaa mieltä. Toisin sanoen, meillä ei ole koskaan ollut ongelmia raskautua. Toivottavasti ei koskaan tulekaan. Päinvastoin, raskaus on alkanut parikin kertaa hyvin epätodennäköisessä tilanteessa ja loput siitä ovulaatiosta, kun olen halunnutkin.

Todennäköisyys on pieni, mutta niin on ollut aiemminkin. 

Sen sijaan minulla on ollut vaikeuksia pysyä raskaana. Lapsia todellakin saadaan, niitä ei kaikesta huolimatta vaan tehdä. Kuuluisin mielelläni siihen yleiseen joukkoon, joka yrittää ehkä hieman kauemmin lasta, mutta säästyy keskenmenoilta. Minusta tuntuu, että olen somessa törmännyt jo liian moneen "kierukkavauvaan", joten ahdistuin siitä hieman.

Inhoan muuten sanaa "yllärivauva", vaikka sitä itsekin tässä yhteydessä käytän. Eihän hedelmöittyminen koskaan ole yllätys suojaamattomassa seksissä. Tosin, nyt se sitä todella olisi. Siltikään, vaikka niin tapahtuisi, en edes jaksaisi olla yllättynyt.. 

Tämän kierukan toiminta perustuu siihen, että se saattaa kohdun limakalvon sellaiseen tilaan, ettei siellä ole edellytyksiä elämälle. Toisin sanoen kuukautiset voivat loppua kokonaan. Omalla kohdallani ne ei ole usein edes niukentuneet, joten aika hyvä tarttumapinta siellä tuntuu olevan.

Toisekseen, ehkäisyteho perustuu kohdunkaulan liman paksuuntumiseen. Tässä vaiheessa tuli jo sellainen olo, että pitääkö minun luottaa johonkin noin epämääräiseen esteeseen, johon nämä tunnetusti sinnikkäät vintiöt muka pysähtyisi! 

Pahin pelkoni on raskautua ehkäisyn läpi ja menettää alkio. 

Vaikka vauva tässä tilanteessa olisi täysi katastrofi, niin olisi se silti myös siunaus. Eniten pelkään sitä, että tulen raskaaksi ja menetän alkion saman tien, koska kierukka on siinä tapauksessa poistettava heti. Siinä vaiheessa suurin osa raskauksista menee kesken. Näitäkin tarinoita olen kuullut. Lisäksi, kierukkani pakkausselosteessa lukee, että 9/1000 tuli tutkimuksissa raskaaksi tällä kierukalla.

Välillä mietin, että onko kierukka enää edes paikoillaan. Silloin alussa se oli helppoa todeta, koska vuodot olivat muutaman kuukauden aivan sekaisin. Sitten ne loppui kokonaan ja nyt vuotaa kuten ennenkin. Kaipa sen "ankkurin" ulostulon olisi huomannut? En tiedä oletko törmännyt kuvaan, jossa vauva syntyi kierukka kädessä (kuva toki oli hieman lavastettu, koska kierukka oli ollut istukassa kiinni).

Lupaan postata samanlaisen kuvan, mikäli tässä vuosien saatossa taas joudutaan ällistymään siitä, kun mikään ei riitä. Uskallanko edes kysyä, että onko kokemuksia? 

Jasu

Tulehan seuraajakseni Instaan!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (3)

Hennik
1/3 | 

Saako kysyä, että tuliko sinulle mielialanvaihteluja vai jotain muuta muista hormonivalmisteista, kun sanoit ettei ne sopineet? Onko kierukasta tullut mitään?

Mulla on vajaa 3 kk vanha vauva ja aloitin jälkitarkastuksen jälkeen minipillerit. Oon siis joitain viikkoja käyttänyt niitä ja nyt oon huomannut ihan kummallisia mielialan heittelyjä. Välillä olo on toki ihan normaalikin. Mietinkin, että on ainakin tehokas ehkäisykeino, kun mies pysyy kaukana, kun oon niin kiukkuinen. 😀
Käytin kyllä samoja pillereitä edellisenkin synnytyksen jälkeen pidemmänkin aikaa. Silloin epäilin ajoittain tätä samaa. Nyt ajattelin, että pitäiskö harkita kuitenkin kierukkaa. Tosin lapsiluku on vielä mietinnässä ja jos vielä kolmatta päätetään yrittää niin siihen pitäis kyllä parin vuoden sisällä ryhtyä iän vuoksi.

Jasunen
Liittynyt25.7.2017

Toki! Mä saan pahoja ihan psyykkisiä oireita niistä pillereistä. Minipillereitä en ole koskaan kokeillut. Olin ilman ehkäisyä (jos nyt kondomia ei lasketa) monen monta vuotta. Nyt vasta kahden lapsen jälkeen päätin kokeilla.. On kyllä vaivaton kapine ja voihan sen ottaa pois aiemmin, ennen kuin se 3v on mennyt umpeen. :) Parhaimmillaan jää tosiaan ne menkat pois!

* Elämältä kaiken sain -bloggari, tervetuloa lukijakseni! *

Hennik
2/3 | 

Kiitti! Täytyypä harkita. Tietysti kaikissa hormonaalisissa saattaa aluksi tulla sivuoireita, jotka voi puolenkin vuoden kuluttua tasaantua.
Sinulla taitaa olla se kierukka, jossa on kaikkein pienin hormoonipitoisuus. Se voisi olla, mitä itsekin kokeilisin ensin.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tämä on elämänmakuinen perheblogi, jonka kirjoittajana toimii 30-vuotias äiti, vaimo, doula ja sairaanhoitajaopiskelija Pirkanmaalta. Päätähtinä postauksissa loistavat kesällä 2015 syntynyt uhmaikänsä tavoittanut poika sekä joulukuussa 2017 syntynyt pikkuveljen virkaa toimittava kuopus. Muita sydäntä lähellä olevia asioita ovat mm. lastenvaatteiden ompelu, perheen koiralauma, mökkeily, matkustelu, ekoilu, luonnonkosmetiikka ja kasvisruoka. Olet tervetullut seuraamaan meidänlaista ruuhkavuosien arkea ja välillä juhlaakin!

Terkuin, Jasu

Yht.otot ja yhteistyöt: elamaltakaikensain@gmail.com

Tässä linkki vanhalle blogisivustolle.

Löydät meidät myös somesta!

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017

Instagram