Kirjoitukset avainsanalla Opiskelut

Kuvassa on oma kuopukseni. Tasan kaksi vuotta sitten.

Ei tarvitse olla kätilönä synnytyssalissa tai terveydenhoitajana neuvolassa, jotta voi työskennellä vastasyntyneiden ja heidän perheidensä hyväksi.

Pääsin tänä syksynä hoitamaan vauvakuumettani oikein urakalla, kun suoritin erikoistumisopintoihini liittyvää työharjoittelua lastensairaanhoidon parissa. Tällä viikolla saan päätökseen neljännen työharjoitteluni tältä vuodelta.

Vaikka olen itsekin äiti ja tottunut pyörittelemään vauvoja, niin kyllä nyt oltiin ihan uuden edessä. Takana on hienot ja opettavaiset viikot esimerkiksi pienten keskosten parissa. Meidän maassamme on korkealuokkaista tehohoitoa saatavilla ihan pienille potilaille, joilla kestää hieman kauemmin sopeutua tähän maailman menoon.

Vastasyntyneiden tehohoito on korkealuokkaista.

Jännittäviltä ja koskettavilta tunteilta ei voinut välttyä. Ammattimoodissa pysyminen ei kuitenkaan ollut vaikeaa, vaikka huoneeseen saapuu synnytyssalista ilman ennakkovaroitusta virvoitteluapua vaativa vauva. Se on varmasti todella pelottava hetki vanhemmille, vaikka kyse ei ole esimerkiksi elvytystilanteesta.

Tiesitkö, että vastasyntyneitä aloitetaan elvyttää hieman eri periaattein, kun aikuisia. Toisin kuin aikuisilla, vauvoilla ja lapsilla on harvoin kyse sydämen pysähdyksestä. Hengitysvaikeudet, ennenaikaisuus ja infektiot muodostivat suurimman osan siitä hoitotyöstä, jota toteutin. Vastasyntyneiden kivunhoito oli mielenkiintoinen opin paikka, varsinkin vauvan tulkitseminen vaatii osaamista ja lääkkeettömiä apukeinoja on olemassa monia, mitä ei taas aikuisille sovelleta.

On hienoa todeta, kuinka perhekeskeistä vauvojen hoitotyö on tänä päivänä. Se voi todellakin olla sitä, jopa sairaalamaailmassa. Vanhemmat saavat olla mukana ihan kaikessa ja määritellä jopa päivärytmiä. Lisäksi hoitojaksot ovat onneksi aika lyhyitä, kun ajatellaan ohimenevää tilaa, eikä esimerkiksi keskosuutta, harvinaisia sairauksia tai synnynnäisiä sydänvikoja.

Lastenhoitotyössä korostuu laskeminen, lääkkeiden laimentaminen ja erittäin pienet annosmäärät, kuten vaikka 0,04 ml. Monet lapsista eivät jaksa imetyksen kautta saada kaikkea tarvitsemaansa ravintoa, joten nenämahaletkut ovat yleisiä ja niiden käyttö itseasiassa edistää imetystä, kun pulloa ei tällöin välttämättä tarvitse.

Omat lapseni selvisi vähällä vaikeista synnytyksistä.

Olen nyt useamman kerran ajatellut, että kuinka onnekkaita omat vauvani ovat olleet, kun selvisivät niinkin vähällä vaikeista synnytyksistä. Itselläni oli kohtutulehdus ensimmäisen synnytyksen aikaan, mutta lapsi ei infektoitunut. Olen hoitanut myös useampia sektioituja sekä imukuppiavusteisesti syntyneitä vauvoja. Myös näistä molemmista minulla on omakohtaista kokemusta.

Useinhan kaikki meneekin vallan mainiosti, mutta vasta nyt tämänkin puolen nähneenä sitä arvostaa yhä enemmän omien lastensa terveyttä. Kumpa minustakin tulee joskus niin hyvä, kuin heistä, jotka minulle ovat oppinsa jakaneet. Aion vaalia näitä muistoja myös siksi, että jonain päivänä minäkin tulen ohjaajana antamaan jotain tärkeää eteenpäin alan opiskelijalle.

Vieläköhän saan joskus ihan oikeiksi töikseni katsoa vastasyntyneitä heidän viisaisiin silmiinsä? Toivottavasti. 

Jasu

Ps. Uuden elämän selviytymisblogi kirjoittaa kokemuksistaan sydänlapsen äitinä!

Seuraathan mua jo somessa? 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koskaan ei ole liian myöhäistä vaihtaa suuntaa ja lähteä kulkemaan toista polkua.

Aloitin blogin kirjoittamisen kolme vuotta sitten opiskelujeni takia. Onko niiden päätyttyä aika lopettaa?

Hoitotyön opiskeluni olivat vuoden ajan tauolla, mutta silti valmistun puolta vuotta etuajassa tutkinnon normaaliin suoritusaikaan nähden. En voi usko, että voin jo sanoa olevani viimeisen eli kolmannen vuoden opiskelija! Kun aloitin tämän vieraaseen maailmaan tutustumisen, niin valmistuminen vaikutti tosi kaukaiselta. Äitiyslomankaan aiheuttama pidentyminen ei tunnu nyt enää missään.

Suoritan tällä hetkellä viimeisimpiä työharjoitteluitani ja vuorotyöhön totuttautuminen on tuntunut luonnolliselta. Olen aina halunnut arkivapaita, mahdollisuuden nukkua aamulla pitkään tai hakea lapsia jo kolmen jälkeen hoidosta. Se mihin en ole osannut sopeutua, on ehdottomasti elämän rytmittäminen vuorotyöläisen arkeen nähden. Tuntuu, että harjoittelujen aikaan minusta ei saa mitään irti. Minulla ei ole mitään annettavaa enää muille, kuin omalle perheelleni. Kohta se tulee olemaan oikeaa arkeani täysipäiväisesti. 

Vuorotyöläisenä minulla ei ole mitään annettavaa muille, kuin perheelleni.

Sen vuoksi olenkin päätynyt miettimään, että alkaako tästä viimeiset mahdollisuudet päästä tutustumaan opiskelevan perheen elämään. Puolisoni valmistuu koulustaan nyt jouluna ja minä ensi keväänä. Työni on sen luontoinen, että siitä en voi tai edes halua alkaa kirjoittaa blogia. Some on antanut minulle paljon mahdollisuuksia ja tulen kyllä jatkamaan sen parissa, mutta miten, se jääköön nähtäväksi. Onko sinulla ehdotuksia?

Vaikka opiskelut pikkulapsiaikana ei välttämättä kuulosta fiksulta, niin loppujen lopuksi sitähän tämä juuri on ollut. Olen saanut antaa lapsille paljon enemmän, kuin mitä he olisivat saaneet minun ollessa työelämässä. Opiskelut ovat sallineet äitiysloman jälkeen juuri sopivasti rentoutta ja vapautta arkeen. Jos en olisi päässyt opiskelemaan, asuisimme ja eläisimme luultavasti tavalla, joka ei olisi sallinut pitkää hoitovapaata. Sen vuoksi en ajattele hetkeäkään, että olen uhrannut poikien "hoitovapaat" opiskelulle. 

Opiskelut pikkulapsiaikana todellakin kannattaa, vaikka se vaatii rohkeutta ja jaksamista.

Me uskallettiin tehdä muutoksia ja heittäytyä elämän vietäväksi. Itseasiassa, mehän oltiin hetken aikaa jopa kodittomia, juurikin tähän aikaan kolme vuotta sitten. Myönnetään, että opiskelijaksi ryhtyminen vaati hieman muutoksia. Sekä taloudessa, että parisuhteessa. Mikäli on valmis väliaikaisesti downshiftaamaan, niin se todella on kannattava sijoitus tulevaan. Me päästään pian taas kiinni normaaliin arkeen ja uusiin unelmiin.

En kuitenkaan sano, että opiskelut olisi lopullisesti tässä. Hoitoalalla riittää mahdollisuuksia ja erityisosaamista. Haluan itsekin päästä osaksi niitä. Se voi tarkoittaa vaikka hoitotieteitä yliopistossa, johtamisvalmiuksia ylemmän korkeakoulututkinnon kautta tai vaikka lääkkeenmääräämisoikeuksien saamista. 

Opinnäytetyö ja lähtölaskenta kymmenen kuukauden päähän on siis aloitettu. Siihen väliin mahtuu vielä paljon, mistä tulen kirjoittamaan.

Jasu

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Jasu 💋 | Pirkanmaa (@elamaltakaikensainblogi) jakama julkaisu

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tässä kuvassa köllöttelee kahden päivän ikäinen kuopus. Enpä olisi uskonut, että aion syventää ammattitaitoani lastenhoitotyöhön. 

Viimeinen viikko lomaa ja siinä se. Kesä kotona on taas koettu!

Tämä vuosi on pitänyt sisällään kaksi työharjoittelua ja kaksi on vielä edessä. Seuraavaksi pääsen syventymään useaksi viikoksi lastenhoitotyöhön. Alue tulee todella olemaan vieras, vaikka olenkin äiti. Uskon tietenkin, että äitiydestä on myös hyötyä. Tulen varmaan olemaan luonnollinen ja tietynlailla rohkea lasten kanssa. Tällä tarkoitan sitä, että tietynlainen ote hommaan on hallussa, osaan lohduttaa lasta ja luultavasti myös keskustella ymmärtävästi vanhempien kanssa.

Monet ovat sanoneet minulle, ettei pystyisi tehdä työtä lasten parissa, koska se voi olla niin surullista. Varmasti myös sitä, mutta mitä kaikkea muuta se voi olla? Varmasti sitä samaa, antoisaa ja merkityksellistä kuin mikä tahansa muukin hoitotyö, kun sen hyviä puolia punnitaan. Odotan tulevia kokemuksia enemmän ilolla, kuin jännityksellä. Koen, että vaikka maailmassa tapahtuu vääryyttä lapsia kohtaan, heitä sairastuu ja menehtyy, niin en halua olla se joka ei halua kuulla tai katsoo pois päin.

Aion suuntautua opintoihin, joihin en aluksi todellakaan aikonut.

Voisin kuvitella näiden opiskeluvuosien jälkeen, että juuri minä voisin olla se joka kohtaa heitä ja heidän vanhempiaan sen kaiken pahimman äärellä. Sairaanhoitajaopintojeni alussa olin erittäin varma siitä, että lapsiin en ainakaan tule erikoistumaan. Vaan kuinkas kävi? Aion siis valita oman ammattitaitoni syventäviksi opinnoiksi lastenhoitotyön. Nämä opinnot aloitan tammikuussa.

Olen kuullut monelta kanssaopiskelijalta, jotka ovat kylläkin jo valmistuneet, että opintojen aikana, jokin yllättävä kiinnostuksen kohde vei täysin mennessään. Alunperin minua kiinnosti akuuttihoitotyö, mutta vaikka en nyt syvennä tietouttani siihen suuntaan, se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö joskus voisi tai jopa haluaisi työskennellä sillä saralla. Voi mennä pitkäänkin, että saan tehdä unelmieni hoitotyötä, joten olen lähdössä avoimin mielin seikkailemaan osastolta toiselle tai laitosympäristöstä avohuoltoon.

Teetkö sinä työtä lasten parissa? Oletko kenties aloittanut nyt syksyllä hoitoalan opinnot?

Jasu

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Olisiko minunkin elämäni voinut lähteä eri suuntaan teiniaikoina? Vaunut saatu: preeco.fi. 

Olen juuri aloittanut työharjoittelun sairaanhoitajan opintoihini liittyen. Pelkäsin tätä jaksoa etukäteen, koska tottakai minulla oli suuret ennakkoluulot.

Tein kuitenkin tietoisen valinnan, että haluan työskennellä viiden viikon ajan päihdepuolella. Toinen vaihtoehto olisi ollut mielenterveyspalvelut, esimerkiksi suljettu osasto. Jo nyt käsitykseni näistä potilaista ja asiakkaista on muuttunut. Ehkä joku ei siihen pystyisi, mutta itse tunnen vilpitöntä empatiaa jokaisen kohtaamisen aikana.

Ne aiemmin ihan vieraat käsitteet, kuten vauvan vieroitushoito, buprenorfiini, korvaushoito, suonensisäisten huumeiden käyttäjät ja huumeseulat ovat nyt saaneet ihan oikeita kasvoja. Ne eivät ole enää vastenmielistä sananhelinää. En missään nimessä hyväksy rikollisuutta, huumeita tai varsinkaan lapsen vahingoittamista omien tarpeiden vuoksi, mutta niin se vain on, että näkökulmaa tulee vasta, kun asioiden kanssa pääsee vastakkain.

Ihminen ihmiselle.

Päihteiden keskelle ei koskaan pitäisi tehdä lasta. Tottakai olisi vastuullista hoidattaa itsensä ensin kuntoon ja sitä kautta ennaltaehkäistä vaikkapa selkeää tulevaa lapsen huostaanottoa. Äitiyden kaipuu on kuitenkin myös riippuvaisilla suuri. Heidän todellisuutensa on siinä hetkessä. Puhumattakaan niistä, jotka jo ovat vanhempia ja elämä lähtee siinä vaiheessa sivuraiteille. 

Ennen kaikkea toivon, että ehkä jatkossa tuomitseminen voisi vähentyä. Itse toki puhun vain niistä, jotka ovat hoidon piirissä. On ollut ihanaa tavata hoitajia ja lääkäreitä, jotka tekee tätä työtä sydämestä! On ollut raastavaa huomata, kuinka menneisyyden merkintä papereissa määrittää henkilön koko tulevaisuuden siitä eteenpäin. Sekin on vain asennekysymys. On kuitenkin lukematon määrä riippuuvaisia, jotka ovat eheytyneet ja toipuneet. On paljon äitejä, jotka ansaitsevat vanhemmuutensa.

Suojellaan lapsia.

Opintojeni aikana olen tutustunut riippuvuuteen ihan kemiallisella tasolla. On ollut tosi tärkeää nähdä, että riippuvuus saattaa kehittyä esimerkiksi leikkauksen jälkeen kotiin saatujen opioidien vuoksi. Tai unettomuuden, johon hieman höveli lääkäri on määrännyt pitkällä reseptillä bentsodiatsepiineja. Kas kummaa, yhtäkkiä se "narkkari" ei olekaan enää mikään työtön huligaanijengin jäsen vaan ihan työssäkäyvä vanhempi.

Mietin autossa matkalla kotiin, että kuinka vaikeaa monelle raskaana olevalle olisi lopettaa kokonaan vaikka kahvinjuonti, jos suositukset niin määräisi. Tai vaan se tuore aurajuusto (tai salmiakki), jota ei suositella yhtään raskausaikana. Mitä jos suklaa ja kaikki herkullinen olisi pannassa raskausdiebeteksen vuoksi? Niistäkin tulee niin kovasti napinaa, että mitäs sitten kun kohdalla on riippuvainen äiti. Kyllä on helppo tuomita. 

Elämän lähtökohdat. 

On ehkä hieman provosoivaa verrata huumeita ja suklaata keskenään. En teekään niin tuotetasolla, vaan pelkästään sen riippuvuuden näkökulmasta. Suklaan vieroitusoireita tuskin on edes olemassa, toisin kuin aineiden. Yritin tätä kautta lähteä ymmärtämään päihteidenkäyttäjiä. Heitä auttaakseen täytyy ymmärtää. Painotan edelleen, että ymmärrykseni ulottuu siis kuntoutuviin ja apua vastaanottaviin.

Niinkin rankkoja asioita, kun olen tässä työssä jo nyt ihan muutaman päivän ajan saanut kohdata, niin haluan ehdottomasti tuoda esille sen kaiken positiivisen mikä siihen liittyy. Siihen liittyy olennaisena osana toivo ja onnistumiset. Olen jo yhden kerran joutunut nieleskelemään itkua töissä. Äitinä jotkut tapaukset tulevat lähelle, myös hyvällä tavalla. Mustavalkoinen ajattelu ei sovi myöskään tähän aihepiiriin, harmi, etten voi antaa asiasta esimerkkiä. 

Syleilen pientä poikaani ja olen iloinen itsestäänselvyyksistä. Tiedän kuitenkin sen, että esimerkiksi alkoholismi voi ilmetä ihan missä tahansa perheessä ja viedä kaiken mennessään.

Jasu

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

Pikkupelleni. 🐥 Aloitin työharjoittelun päihdetehtävissä ja lapsien näkyvä rooli vanhempien ongelmien takaa on käynyt jo toisena päivänä hyvinkin selväksi. Vaikeaa tehdä töitä, kun tekisi mieli vuodattaa kyyneliä. Haluan kuitenkin myös painottaa, että pystyn tapauksesta riippuen tuntemaan suurta empatiaa vanhemman puolesta. Joskus ajattelin, etten voi koskaan ymmärtää tiettyjä ratkaisuja, mutta joskus ne ratkaisut on selkeästi vääriä myös siltä "hyvältä ja oikealta" puolelta. Myös viranomaisten osalta. Jatkossa en ehkä tuomitse.. Edes hieman toista polkua kulkevia. Ei voi tietää, jos ei ensin kuuntele toista. 💔

Henkilön Jasu 💋 (@elamaltakaikensainblogi) jakama julkaisu

 

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Päihdetyössä on ensisijaisen tärkeää tarkastella asioita asiakkaan näkökulmasta. Minä, tässä hetkessä, en tekisi noin - hän tuossa omassaan on tehnyt koska...
Kun pääsee tähän ymmärryksen muotoon omassa ammatillisuudessaan, niin voi ihan aidosti olla läsnä ja ymmärtää jokaista ihmistä ihmisenä, just nyt omanlaisissa lähtökohdissaan. Silloin jää pois nuo tarkennukset siitä, ettet halua (ehkä?) leimaantua päihteiden käyttäjien ymmärtäjäksi.
Heitä nimenomaan pitää ymmärtää, tukea ja toivottavasti joskus terveydenhuolto on siinä pisteessä, että asianmukaista hoitoa on mahdollista saada helpommin! :)

Jasunen
Liittynyt25.7.2017
2/2 | 

Vierailija kirjoitti:
Päihdetyössä on ensisijaisen tärkeää tarkastella asioita asiakkaan näkökulmasta. Minä, tässä hetkessä, en tekisi noin - hän tuossa omassaan on tehnyt koska...
Kun pääsee tähän ymmärryksen muotoon omassa ammatillisuudessaan, niin voi ihan aidosti olla läsnä ja ymmärtää jokaista ihmistä ihmisenä, just nyt omanlaisissa lähtökohdissaan. Silloin jää pois nuo tarkennukset siitä, ettet halua (ehkä?) leimaantua päihteiden käyttäjien ymmärtäjäksi.
Heitä nimenomaan pitää ymmärtää, tukea ja toivottavasti joskus terveydenhuolto on siinä pisteessä, että asianmukaista hoitoa on mahdollista saada helpommin! :)

Kiitos kommentista! :) Tosiaan, oma identiteetti työminän suhteen on vielä työnalla ja näkynee varmaan tekstissä hieman arkailuna ja neutraalina "puolen valinnalla".

* Elämältä kaiken sain -bloggari, tervetuloa lukijakseni! *

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Tämä on elämänmakuinen perheblogi, jonka kirjoittajana toimii 30-vuotias äiti, vaimo, doula ja sairaanhoitajaopiskelija Pirkanmaalta. Päätähtinä postauksissa loistavat kesällä 2015 syntynyt uhmaikänsä tavoittanut poika sekä joulukuussa 2017 syntynyt pikkuveljen virkaa toimittava kuopus. Muita sydäntä lähellä olevia asioita ovat mm. lastenvaatteiden ompelu, perheen koiralauma, mökkeily, matkustelu, ekoilu, luonnonkosmetiikka ja kasvisruoka. Olet tervetullut seuraamaan meidänlaista ruuhkavuosien arkea ja välillä juhlaakin!

Terkuin, Jasu

Yht.otot ja yhteistyöt: elamaltakaikensain@gmail.com

Tässä linkki vanhalle blogisivustolle.

Löydät meidät myös somesta!

Blogiarkisto

2019
2018
2017

Instagram