Kirjoitukset avainsanalla pelkopoli

Kävin tänään Taysin äitiyspoliklinikan pelkopolilla. En osannut odottaa oikeastaan mitään, varsinkaan kun ei minua kauhistuta synnyttäminen ja siihen liittyvät kivut. Pääasiassa olin kuitenkin kuullut vain hyvää ja voin todeta, että myös minun kohdallani käynti oli onnistut.

Kätilö, joka minut otti vastaan oli ainakin juuri oikea henkilö tuonkaltaiseen tapaamiseen. Olen kuullut, että kaikilla ei välttämättä ole jäänyt samaa fiilistä, missä kaupungissa nyt ikinä ovat käyneetkään pelkopolilla. Se, miksi ylipäätään menin puhumaan oli sekä neuvolan kehoitus, että omakin toive. Koin esikoiseni syntymän aika traumaattiseksi, enkä mielelläni puhu siitä. Asiaa ei ole auttanut se, että oma äitini on ollut alusta asti sitä mieltä etten pysty synnyttämään, koska hänkään ei pystynyt. Että kannattaa vaatia se sektio. Ja varsinkin nyt toisen lapsen kohdalla se on hänen mielestään ehdoton (anna minun kaikki kestää).

Kätilö tiedusteli, että kuinka haluan edetä ja mielestäni tuntui mukavalta, että hän luki kaikki ne 3 päivän kirjaukset mitä minun synnytykseen liittyen oltiin tehty. Menimme eteenpäin kellonajan mukaan ja heitin väliin aina omia tuntemuksia ja kysymyksiä. Vaikka sanotaan, että synnytys unohtuu nopeasti ja niin toisaalta unohtuukin, niin muistin kaiken kyllä hyvin elävästi. Kellonaikoja myöten.

Sain tuokiosta paljon irti sen vuoksi, että sain lisää tietoa. Minua kiinnosti erityisesti tietyt lääkevalmisteet, joita sain ja niiden määrät. Esimerkiksi tulehtuneen kohtuni tila paljastui vasta kunnolla tänään. Sain siihen liittyen ammattimielessäkin kiinnostavaa infoa. Esikoisen synnytyksessä oli todella monta monessa, valitettavasti juuri ne ikävimmät asiat tuntui kasaantuvan minun synnytyksen kohdalle oikein kunnon ongelmiksi. Tähänkin sain tällä erää tukea sen suhteen, että uuden helvetin iskiessä he tekevät enemmän. Synnytyksessänihän oli se ongelma, ettei edes 5 epiduraalibolusta (tarkoitukseni oli välttää tätä lääkitystä ja kun siihen viimein suostuin niin pettymys oli aika suuri kun se ei tehonnutkaan) saanut minua kivuttomaksi. Siinä kun on iso vauva tulossa virhetarjonnassa ja keinotekoiset supistukset päällä niin..

Asia mistä olin erityisen iloinen, oli se, kuinka ohjeistukset synnytyksen hoidosta ovat muuttuneet tämän parin vuoden aikana. Sanoisin, että oikeaan suuntaan ollaan menossa lääkitsemisen ja varsinkin käynnistysten sekä synnytyksen vauhdittamisen suhteen. Itseäni kiinnosti erityisesti mm. oksitosiinivalmisteen käyttö, koska se oli yksi omista huolenaiheistani.

Jo nyt tämän käynnin aikana minulta kirjattiin ylös toiveitani. Kätilö näki myös tarpeelliseksi (minun itkiessäni vuolaasti), että voisin hyötyä niin sanotusta synnytysrentoutuksesta, joita heillä on myös tarjota. Tällaisesta terapiasta minulla ei ollut hajuakaan! Hän myös kertoi, että synnytystapa-arvion lisäksi minun kohdallani kannattaa kerran tai kaksi vielä seurata vauvan kokoa lähempänä laskettua aikaa. Puhuimme myös varovasti siitä mahdollisuudesta, että lempeä käynnistäminen voisi olla vaihtoehto. Vaikka sekin on viimeinen mitä tahtoisin, niin taustani (mahdollinen epäsuhta lantio) huomioon ottaen se voisi oikeasti olla viisasta jos sen alatiesynnytyksen haluan..

Pahin pelkoni olisi varmaan se, että kaikki toistuisi. Se, että minut sektioitaisiin pitkän yrityksen seurauksena tai toisaalta taas se, että lähdetään liiaksi urheilemaan sen suhteen, että vauva syntyy luonnollista kautta ja sitten tapahtuisikin jotain kamalaa. Hätäsektio taas olisi niin paljon helpompi niellä näistä skenaarioista. Toinen mitä en halua myöskään kokea enää koskaan on se, etten tunne vauvaani kohtaan yhtään mitään kun hänet minulle näytetään. Siitä huolimatta, etten nyt äitinä pysty ymmärtämään kuinka tuo edes oli mahdollista, niin olen lopettanut itseruoskinnan, koska olen saanut kuulla monilta muiltakin ettei se rakkaus ole kaikilla syntynyt kuten elokuvista olin oppinut.

Vaikka jo itsekin tiedän, että uudelleensynnyttäjällä meininki voi ja oikeastaan onkin ihan erilaista kun mitä esikoisen kohdalla niin silti oli huojentavaa saada siihen vielä ammattilaisen näkökulma. Kyselin varmaan hieman liiaksikin ammatillisia toimintatapoja häneltä, mutta selventipähän asioita ainakin juuri siitä näkökulmasta mikä itseäni on mietityttänyt jo kaksi vuotta: olisiko jotain voinut tehdä toisin? Vastaus muutaman kohdan kyseessä ollen oli, että kyllä. Varsinkin tuossa kohtaa kun minua ei viimeksi saatu kivuttomaksi niin en vain kyennyt jäädä odottelemaan vauvan virhetarjonnan vaihtumista (vaikken minä sektiotakaan itse pyytänyt). Ehkä tärkein seikka tuolla reissulla oli kuulla se kun leikkauksesta oltiin kirjattu ylös huomio siitä, ettei vauva koskaan ollut laskeutunut niihin uomiin mikä alatiesynnytyksen mahdollistaa. Luultavasti tarjonnan ja suuren päänympärysmitan vuoksi se ei olisi koskaan ollutkaan mahdollista.

Minulla oli yhdessä vaiheessa ideana, että valitsisin synnytyssairaalaksi Kanta-Hämeen keskussairaalan Hämeenlinnassa, mutta nyt olen varma, että haluan mennä Taysiin. Mikäli Vammalan synnäri olisi edelleen pystyssä niin se olisi kyllä ykkösvaihtoehtoni. 

Huojentunein (ja odottavin) terkuin, Jasu

Kommentit (4)

T / Tasapainoilua
1/4 | 

Ihanaa kuulla, että käynnistä oli apua! Itse kävin kolmatta odottaessa pelkopolilla ensimmäistä kertaa. Vaikken itsekään kokenut pelkääväni synnytystä, oli silti huojentavaa, kun kätilö keskustelun jälkeen kirjasi toiveeni ylös. Vaikka käynnistykseltä ei vältytty (se oli se pahin "pelkoni"), toiveeni huomioitiin kuitenkin niin hyvin kuin oli mahdollista - eli liikkeelle lähdettiin mahdollisimman lempeästi.

Kivaa elokuun jatkoa ja onnellista odotusta koko perheelle ♥

KissanMinttu
2/4 | 

Mahtavaa, että pelkopolikäynnistä oli sinulle iloa! Itsekin koin TAYSin pelkopolilla käynnin tosi hyödylliseksi toisella kierroksella, pääasiassa juuri siksi, että hommaa hoiti juuri oikea kätilö.

Toivottavasti toinen synntyksesi tulee olemaan eheyttävä kokemus! Ainakin omalla kohdallani toisen synnytyksen onnistuminen (vaikkakin sitten käynnistettynä) jotenkin vähensi merkittävästi sitä ahdistusta, joka ensimmäisestä traumaattisesta kiiresektiosta jäi.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tämä on elämänmakuinen perheblogi, jonka kirjoittajana toimii 30-vuotias äiti, vaimo, doula ja sairaanhoitajaopiskelija Pirkanmaalta. Päätähtinä postauksissa loistavat kesällä 2015 syntynyt uhmaikänsä tavoittanut poika sekä joulukuussa 2017 syntynyt pikkuveljen virkaa toimittava kuopus. Muita sydäntä lähellä olevia asioita ovat mm. lastenvaatteiden ompelu, perheen koiralauma, mökkeily, matkustelu, ekoilu, luonnonkosmetiikka ja kasvisruoka. Olet tervetullut seuraamaan meidänlaista ruuhkavuosien arkea ja välillä juhlaakin!

Terkuin, Jasu

Yht.otot ja yhteistyöt: elamaltakaikensain@gmail.com

Tässä linkki vanhalle blogisivustolle.

Löydät meidät myös somesta!

Blogiarkisto

2019
2018
2017