Kirjoitukset avainsanalla Äitiys

Lasketko sinä koirat todellisiksi perheenjäseniksi? 

Elämän prioriteetit ennen lapsia ovat usein erilaisia. Minulla pelko koirieni menettämisestä meinasi jopa lykätä lasten saamista.

Olen joskus aiemmin viihtynyt enemmän eläinten, kuin ihmisten seurassa. Löysin hevosten ja koirien parista erilaisia harrastuksia tai oikeastaan jopa elämäntavan. Kasvatin myös koiria viitisen vuotta, joten ne antoivat myös elinkeinon. Ne toivat omanlaisen turvan, säännöllisyyden ja pysyvyyden elämääni sen ikävimpinä hetkinä.

Olen itse allerginen vähän kaikelle. Ajattelin sen vuoksi, että tulevilla lapsillakin olisi suuri riski eläinallergiaan. Onneksi toisin kävi! Ainakaan tällä hetkellä pojilla ei ole mitään viitteitä eläin - tai ruoka-allergioista. Kuinka onnekkaita he ovatkaan, ihan niin kuin minäkin.

Allergioista voi parantua? 

Omat allergiani ovat väistyneet iän myötä. En saa oireita omista koiristani, mutta ei tarvitse mennä kuin kaverille tai vaikka omalle äidilleni, jossa asuu samanrotuisia koiria, kuin meillä, niin en välttämättä pysty pusutella heitä samalla tavalla kuin omia karvaturrejani. Oman kodin bakteerikantaan kuulemma pystyy siedättymään.

Itselläni on atooppisen ihottuman lisäksi astmataustaa, joten pystyn helposti huomaamaan, mikäli lapseni alkaisi oireilemaan. Uskon kuitenkin, että poikien elinympäristö on myös suojannut heitä allergioilta. Kolmen koiran taloudessa nimittäin roskaa riittää! Lisäksi, olen aina ollut sitä mieltä, että mullassa saa pyöriä ja kotia ei tarvitse kiillottaa kovilla kemikaaleilla. Oman lapsuuteni koti oli tästä aivan päinvastainen.

Miehen voi aina valita siten, ettei hänellä ole rajoitteita lemmikkejä kohtaan, mutta lasten kohdalla on toisin. Olen ollut nyt melkein kymmenen vuotta parisuhteessa ja muistan suhteemme alkuajoilta sellaisen pienen pelon siitä, että jos me pian alkaisimme miettimään perheenlisäystä, niin ajattelin heti, että kuinka se tulisi vaikuttamaan siihen astisiin perheenjäseniini eli koiriin. Minua ei haitannut yhtään, ettei miehelläni ollut kovinkaan kiire tulla perheelliseksi.

Koiran totuttaminen lapseen? 

Tottakai myöhemmin pienen lapsen äitinä aloin kuvittelemaan, että mistä muusta syystä saatan nyt joutua luopumaan koirista. Entä jos ne eivät sopeudu lapseen? Loppujen lopuksi totutin neljä erilaista ja eri ikäistä koiraa kahteen erilaiseen lapseen. Yksi heistä ei pidä lapsista ollenkaan, eikä ole itseasiassa koskaan pitänytkään, mutta oman perheen lapset hän hyväksyy.

Vanhin koiristani joutui kuitenkin myöhemmin muuttamaan äitini luokse, mutta muuten koko lauma elää nykyään sulassa sovussa. Vaikka aika ei aina tahtoisi riittää koirille, niin haluan kantaa heistä vastuun loppuun saakka. En usko, että voisin olla onnellinen ilman näitä nelijalkaisia. Ne ovat minulle sielunkumppaneita, varsinkin silloin, kun tuntuu, etten ymmärrä tässä perheessä ketään muuta. Nykyään käyn myös tallilla hoitamassa omaa henkistä hyvinvointia, jotta voin olla entistä parempi äiti kotona. 

Äidiksi tulemisen jälkeen elämän prioriteetit muuttuivat jälleen. Yhtäkkiä eläimet oli syrjäytetty. Ei nyt kokonaan, mutta heillä tulisi olemaan ikuisesti aivan toinen rooli.

Jasu

PS. Olethan huomannut, että kaikki blogit loppuvat Vauva.fi:n alaisuudesta? Otathan seurantaan somekanavani eli Insta tai vlogi, jotta pääset jatkossakin seuraamaan elämääni?

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaupallinen yhteistyö
Kaupallinen yhteistyö Poikien äidit -yhteisön kanssa

Sain luettavakseni Pojan käyttöopas äideille -kirjan, jonka ovat kirjoittaneet suositun Poikien äidit -yhteisön naiset. Mihin minun pitää varautua tulevien vuosien varrella?

Äitiys on ollut elämäni vaikein työ. Tulen sairaanhoitajana työskentelemään monenlaisissa tilanteissa ja silti tuntuu, että pelkkä kotona oleminen on vaikeampaa, kuin vaativat toimenpiteet tai asiakaskohtaamiset. Työhän tunnetusti opettaa tekijäänsä. Äitiys on silti sellainen ala, että tuntuu, ettei tässä työssä ole koskaan tarpeeksi kehittynyt. Tämä on yrittäjänä olemista melkeinpä koko loppuelämän ajan, koska eihän äidin huoli ja tuki mihinkään katoa. Onneksi itselläni on puoliso, jonka kanssa voin tarvittaessa käydä työnohjauskeskusteluita.

Kirja on kirjoitettu rakkaudella ja ennen kaikkea huumorilla.

Kirja on kirjoitettu rakkaudella ja ennen kaikkea huumorilla. Meillä myös poikien isä tykkäsi lukea sitä. Keskustelimme paljon esimerkiksi poikien horoskooppimerkeistä, joista kirjassa oli hauska osio. Tämä onkin tosi hyvä lahjaidea vaikkapa vaippakakun uumeniin jollekin tulevalle pojan äidille. Kirjassa käydään läpi lapsen ikävaiheet sekä hyödyllisestä että humoristisesta näkökulmasta.

Itse jumituin kirjassa seisoaltaan pissaamisen salojen opettamiseen. Meillä on siis innostuttu nyt siitä aiheesta ja tuntuu, että homma menee ihan reisille. Kirjaimellisesti. Kaikkea sitä joutuukin miettimään! Nyt on ainakin oikein ohjekirja tätäkin pulmaa varten. Omat poikani ovat siis vajaa kaksivuotta ja hieman yli neljävuotta eli tällä hetkellä kurkin uteliaisuudesta, että mikä meitä odottaa sitten, kun päästään niin sanottuun Wilma-ikään ja koulumaailmaan.

Teinipojat syövät kuulemma ihan kamalia määriä ruokaa. Vaikeaa uskoa, kun katsoo tuota joka päiväistä nirsoilua ja tappelua ruokapöydässä. Se selvä vinkki, minkä tämä kirja antaa on ehdottomasti pitää korvatulpat ja kuulosuojaimet lähellä koko lapsuus -ja nuoruusiän. Niiden tarpeellisuus ei näemmä lopu ihan heti. Muistetaan myös pysähtyä kuuntelemaan, koska kaikkien poikien ääni ei tule kuuluviin. Kun kirjan loppupuolella käsitellään täysi-ikäisyyttä, niin alkoi jo tämän äidin silmät kostua. Ei siis mennä vielä siihen!

Varaudu vanhemmuuteen kuulosuojaimin ja avoimin sydämin.

Palatakseni alun pohdintoihini siitä, että millainen työkenttä vanhempana oleminen on, niin lisäisin siihen ehdottomasti vielä sen, että tämä työhän on parhaimmin palkattua koko maailmassa. Äidinrakkautta ei voita mikään ja minulle poikani ovat kultaakin kalliimpaa. Työsuhde-edut karttuvat vanhemmuudessa vuosien mittaan ja toivon, että omat lapset antavat vuorostaan takaisin minulle jotain, mitä minäkin olen heidän vuokseen tehnyt.

Kaikkien poikien vanhempien iloksi aion arpoa Instagramin puolella yhden kappaleen näitä uutuuskirjoja. Klikkaa itsesi siis seuraajakseni alla olevan kuvakkeen kautta ja osallistu!

Jasu

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

En ole muotibloggari, joten koreilevien asukuvien sijaan toivon, että idea ja sanoma merkitsee. 

Ostan harvoin vaatetta itselleni, mutta silloin kun ostan (tai ompelen), niin haluan niiden olevan melkeinpä joka vuodenaikaan sopivia.

Aika kylmältä tämäkin kesä alkaa vaikuttamaan, mutta pieni epätoivo iski, kun yritin etsiä edes jotain kesäistä vaatetta niille päiville, jos ja kun hiki alkaisi virtaamaan. Ja onhan tässä yhdet festarit tulossa! Tykkään suosia peittäviä vaatteita jo senkin vuoksi, että oma nahkani ei tykkää yhtään auringon kosketuksesta. Leggarit ja tunikat ovat vakiovaatteeni kesät ja talvet.

Viime kesältä on vain imetysvaatteita kaapit täynnä, joten oli pakko alkaa käydä vaatepinoja läpi. Omistan paljon vaatteita, jotka eivät ole käyneet päälläni varmaan viiteen vuoteen. Siihen on syynä osittain ammatinvaihto, mutta myös raskaudet. En kuitenkaan halua heittää mitään pois, koska aina niiden joukosta löytää jonkun aarteen ja säästyy uuden hankinnalta.

Käyn tosi vähän kirppareilla, koska en tykkää ostaa edes sieltä vaatetta vaan koska edullisesti voisin. Koen sen turhana. Varsinkin, kun hankkii itselleen jotain kerran vuoteen, niin kirppisten anti ei mitenkään voi tarjota juuri sitä mitä tarvitsen.

Ostosten perustelusta itselle on tullut tapa.

Vaan nyt päätin, että annan itselleni luvan hankkia jotain uutta. Pihisti panostamalla sain kolme mahtavaa ja monikäyttöistä päälle laitettavaa. Hankin esimerkiksi kierrätysmateriaalista tehdyn kokouikkarin. Olen kokenut lasten kanssa bikinit tosi huonoiksi. Lisäksi, viihdyn nykyään paremmin peittävämmässä asussa. Niimpä sijoitin alessa olevaan vaihtoehtoon, josta löytyi vielä lempparikuosikin. Olen halunnut kyseistä pukua jo pitkään ja voin käyttää sitä talvella myös uimahallissa.

Toinen ostos oli uudet kengät. Nykyiset, joista niin kovasti pidän, on melkein kulutettu loppuun nyt parin, kolmen vuoden aikana. Olen pitänyt niitä kesät talvet. Kaapissa olevat korkkarit ja muutamat hankaavat ballerinat eivät löydä enää tietään jalkoihini, joten sijoitin ohuisiin ympäristöystävällisesti valmistettuihin kangaskenkiin.

Kolmas ostos oli ihanan vihreä (Instagram-kuvassa alhaalla) olkaimeton trikoohaalari, jossa on leveät lahkeet. Se väri sattui vielä sopivasti olemaan reilussa alessa. Tämäkin asu muuntuu helposti hellekeleistä aina syksyllä käytettäväksi.

Tämä uimapuku on käännettävä eli voin pitää sitä myös vihreä kuosi näkyvillä. 

En tiedä, että onko tällainen "pihistely" yhtään trendikästä, mutta mietitkö sinä omia ostoksiasi tarkasti?

Jasu

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Jasu 💋 (@elamaltakaikensainblogi) jakama julkaisu

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Vanhemmuudessa on monia palkitsevia hetkiä ja ulkopuolelta tulleet kehut lämmittävät myös erityisen paljon.

Kaaosta kotona. Siten vastaan terveydenhoitajalle neuvolassa, kun kysytään millaista meidän arki tällä hetkellä on. Meillä on hyvä työntekijä siellä. Hän osaa antaa juuri niitä neuvoja, mitä kaipaankin. Oli myös ihanaa, kuinka hän poimi voimavaroja ja onnistumisia vanhemmuudestani ja perheemme tavoista. Kiva, että kaiken tämän keskellä edes jokin kuulostaa hyvältä! 

Olen nimittäin hänen kanssaan tismalleen samaa mieltä siitä, että meidän iltarutiinit ovat onnistuneet. Meillä lapset menevät nukkumaan silloin, kun me vanhemmat haluamme ja illat harvemmin kiristää hermoja (paitsi siinä vaiheessa, kun kutsu iltatoimille käy). Iltapalat syödään aina seitsemän aikoihin. Siitä ollaan harvoin poikettu kummankaan lapsen kohdalla ja tapa on aina aloitettu kiinteiden aloittamisen aikoihin. Tunti siitä ja koittaa iltatoimet, joiden jälkeen lapset ovat nätisti sängyissään noin 15 minuutin kuluessa.

Illat ovat vanhempien omaa aikaa.

Miten tämä kaikki sitten onnistuu? Miksi meillä ei ole villeistä ja temperamenttisista (sekä usein tottelemattomista) pojista huolimatta kaaosta myös iltaisin. No, luojan kiitos ei ole, koska enempää en ehkä kestäisi. Edellä mainittuun on vaikeaa vastata, muuten kuin siten, että rutiinit ja tietty periksiantamattomuus on kaiketi iskostunut lapsiin. Toisaalta myös iltojen tunnelman rauhoittaminen ja lempeät hetket iltasaduilla ovat luoneet turvaa tapojen omaksumiseen. 

Täytynee huomauttaa vielä siitä, että pojat ovat ihan eri luontoisia keskenään ja heillä on aina ollut toisistaan poikkeavat tarpeet. Silti olen noudattanut kummankin kohdalla samoja tapoja iltaisin (ja ennen päiväunia). Vaikka kaiken muun suhteen tulee joskus tehtyä ihan miten sattuu ja annettua periksi monta kertaa päivässä, niin minä olen juuri se ihminen, joka ei jaksa taistella hereillä kekkulehtivien lapsien kanssa enää iltakymmenen aikaan.

Omat lapseni eivät ole olleet mitenkään sisäisesti ohjelmoituja sille, että illat etenisi sujuvasti ilman, että siihen todella ollaan opeteltu. Varsinkin esikoinen oli sitä luokkaa, ettei hän omaan huoneeseen vajaa vuoden iässä siirtyessään nukahtanut yksin. Hänen vierellään piti olla joskus aivan liiankin kauan. Aina, kun olen huomannut jonkun tällaisen ikävän ilmiön iltauniin liittyen, olen pyrkinyt pääsemään siitä nopeasti eroon.

Molempien kanssa on noudatettu samoja rutiineja.

Tahtojen taistelua on siis meilläkin käyty läpi molempien kanssa uniin liittyen. On se sitten ollut omaan sänkyyn siirtyminen, iltatissistä vierottautuminen, tutin unohtaminen, itsenäinen nukahtaminen, omassa sängyssä pysyminen, vilkas mielikuvitus, päikkäriongelmat jne. Kaikesta selviää, kunhan jaksaa reagoida, mutta toisaalta antaa myös aikaa (kunhan ei liiaksi).

Kuopuksen kanssa on menty todella lapsentahtisesti, yöt ovat edelleen mitä ovat (osittain perhepedissä) ja yöimetyskin jatkui pitkälle yli puolivuotiaaksi, mutta se mitä tapahtuu illalla kello kahdeksan, on hänelle erittäin selvää. Esikoisesta viisastuneena, tämä lapsi totutettiin nukahtamaan yksin sekä päivä, -että iltaunille. Tärkeä havaintoni onkin ollut se, että nämä samat kurinalaiset säännöt pätee myös kellontarkkaan päikkäriaikaan. Nelivuotias esikoinen osaa vasta nyt kyseenalaistaa sen, että tarvitseeko hänen enää nukkua päiväunia.

Missä asiassa sinä olet erityisen hyvä näissä vanhemmuuden kiemuroissa? Meneekö illat letkeästi vai hulinoissa?

Jasu

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Jasu 💋 (@elamaltakaikensainblogi) jakama julkaisu

 

Kommentit (7)

Viiden pienen äiti
1/7 | 

Kyllä mä sanon myös, että arjen rutiinit. Kun ne ovat hallussa, soljuu hankalampikin päivä kuin itsestään eteenpäin. Lapset oman kokemuksen mukaan kiukkuaa ja "härvää" vähempi, kun tietävät jo mitä heiltä seuraavaksi odotetaan. :) Toiseksi mä sanoisin tyhjentävästi, että meillä osataan nauraa..yksilöinä itsellemme, yhdessä, sekä välillä toisillemmekin

Nannamiharu
3/7 | 

Niih. Oishan ne rutiinit ihan jees. Vuorotyöperheessä se vaan on sula mahdottomuus ku toisina aamuina lapset herätetään jo klo 04:30 ja toisina iltoina pääsee kotiin vasta 23:00. Lapsen etua ajatellen ois tietenki ihanaa vaihtaa työtä, mut niitä ei oo, useamman vuoden hakenut tuloksetta.

Jasunen
Liittynyt25.7.2017

Voi ei, teillä on toki poikkeustilanne. Ymmärrän hyvin, itsekin kun sellaiselle alalle kouluttaudun. Uskon että teilläkin joku päivä on vielä rauhallisemmat illat ja aamut. Jaksamista, varsinkin jos yksin pyörität arkea!

* Elämältä kaiken sain -bloggari, tervetuloa lukijakseni! *

MinttuMaaria
4/7 | 

Iltarutiinit rules 💪
Esikoisen synnyttyä minulle oli jostain syystä heti selvää, että on tärkeä luoda turvalliset ja nukkumaan rauhoittavat iltarutiinit. Moni muu asia ei todellakaan ole ollut heti selvää ja useita esim kasvatukseen ja rajojen vetämiseen liittyvää asiaa on pitänyt harjotella loputtomasti, mutta tässä asiassa minäkin ajattelen onnistuneeni vanhempana. Paitsi että iltarutiinit helpottavat elämää, huomasin jo vanhemmuuden alkutaipaleella, että tarvitsin sen pienen oman hetken aikuisten kesken iltaisin ennen omaa nukkumaan menemistä. Lomillakin iltarutiineista ja nukkumaanmenoajoista on pidetty pääsääntöisesti kiinni. Toki joitakin poikkeuksia on lomilla kiva olla.
Nyt vasta, kun vanhemmat lapset ovat jo teini-iässä (13 ja 11) alkaa olla pientä hajontaa näissä rutiineissa. Kuopus on vasta 4, joten hänen kanssaan ilta kulkee vielä totuttuja polkuja ja se onkin vahvatahtoisen pojan kanssa todella tärkeää. Isojen tyttöjen kanssa onkin jo sitten hiukan toisin. Sänkyyn meneminen on siirtynyt arkisin klo 21:een ja lomalla vielä myöhempään -ja samalla vanhempien pieni oma aika on kutistunut minimiin tyttöjen katsellessa kanssamme telkusta ohjelmia ja joskus leffoja yms, mikä on tietysti myös kivaakin yhdessä tekemistä. Emme myöskään enää tietenkään lue emmekä laula heille iltaisin vaan sänkyyn mentyään he lukevat itse. Toki joskus luen ääneen heille muuten vaan ja 11v usein tulee laulamaan ja joskus lukemaankin kuopukselle :)

Jasunen
Liittynyt25.7.2017

Ihanaa kuulla samanlaisista kokemuksista! :) Tosiaan, teinien kanssa onkin sitten ihan uudet "rutiinit".. Ikävän monella kuitenkin on sitä taistelua illalla, toivottavasti nämä hyvät selviytymistarinat luo muille toivoa.

* Elämältä kaiken sain -bloggari, tervetuloa lukijakseni! *

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Tämä on elämänmakuinen perheblogi, jonka kirjoittajana toimii 30-vuotias äiti, vaimo, doula ja sairaanhoitajaopiskelija Pirkanmaalta. Päätähtinä postauksissa loistavat kesällä 2015 syntynyt uhmaikänsä tavoittanut poika sekä joulukuussa 2017 syntynyt pikkuveljen virkaa toimittava kuopus. Muita sydäntä lähellä olevia asioita ovat mm. lastenvaatteiden ompelu, perheen koiralauma, mökkeily, matkustelu, ekoilu, luonnonkosmetiikka ja kasvisruoka. Olet tervetullut seuraamaan meidänlaista ruuhkavuosien arkea ja välillä juhlaakin!

Terkuin, Jasu

Yht.otot ja yhteistyöt: elamaltakaikensain@gmail.com

Tässä linkki vanhalle blogisivustolle.

Löydät meidät myös somesta!

Blogiarkisto

2019
2018
2017

Instagram