Kirjoitukset avainsanalla Matkustus

Hyvin meni reissu kahden pienen lapsen kanssa, ei voi muuta todeta

Loma on tuntunut lomalta lastenkin kanssa. Samanlaista säätöä toki kaikki on, kun kotonakin. Ei haluta syödä aamupalaa, ei jakseta kävellä, hölmöilyä julkisilla paikoilla ja vauvan vahtimista sekä viihdyttämistä. Tosin kaikkea tuota lievensi se seikka, että lapsia todella rakastettiin siellä. Kontrasti oli kotiin palatessa valitettavan suuri.

Viikko Dubaissa näytti toteen, että lapset ovat sopeutuvaisia. Heidän kanssaan voi tehdä kaikenlaista. Viimeksi, kun olimme matkalla Yhdysvalloissa kaipasin esikoista koko ajan. Nyt en olisi halunnut lähteä kotiin!

Pelkästään rannoilla ei makoilla.

Lentomatkustus meni yllättävän hyvin myös. Sitä pelkäsin eniten. Vauva veti yhdet lyhyet raivarit ennen nukahtamista ja esikoinen sääti jotain muuta, mutta noin muuten stressi oli turhaa. Tosin,  emme ole vähään aikaan lentäneet noin pienellä koneella, jolloin vain yksi kuljettava käytävä oli epämiellyttävä yhdistelmä.

Meidän matkamme ei keskittynyt pelkästään rannalla makoiluun, kun tänne asti tultiin. Halusimme saada kaiken irti kohteestamme. Dubai ei ole mikään ihan pieni rantabulevardi vaan miljoonakaupunki, jonka sykkeessä liikuimme metrolla aamusta iltaan.

Lasten ehdoilla tekeminen kiinnosti myös meitä.

Ainakin Dubaissa kaikki tekeminen ja näkeminen kiinnosti sekä isompia, että pienempiä. Rannat, ostoskeskukset, merimaailma, maamerkit, museot, leikkipaikat, veneretki, historiikki jne. ovat aina varmoja valintoja. 

Pidimme todella paljon metrosta kulkuvälineenä. Se on edullinen ja lapset eivät maksa mitään. Rattaita kasseineen ei tarvitse koota tai lähteä ulos tienvarsille viittomaan. Turvaistuinta ei myöskään kannata raahata ulkomaille, jolloin kovinkin pienen lapsen kanssa metro on turvallinen autoon verrattuna.

Rohkaisen lapsiperheitä valitsemaan hotelleja myös kaupunkien ytimestä. Kun mukana oli matkarattaat ja kantoreppu, sekä hyvät eväät, niin seikkailut eteni jouhevasti ja edullisesti. Käytimme taksia vain muutaman kerran emmekä niinkään syöneet ravintoloissa. Majoituspaikkana toimi yksiö, joten tutustuimme joka päivä eri ruokakauppojen valikoimiin.

Olen aina vähän jännittänyt, että miten lapset saa yöunille hotellissa tai laivan hytissä, kun olemme kaikki samassa tilassa. Meille oli tärkeää pitää kiinni rutiineista, joten vaikka päikkärit nukuttiin metrossa tai rannalla, niin iltatoimet oli aina samaan aikaan, jolloin lapset nukkui jo kahdeksan aikaan.

Onnistuneen matkan jälkeen olen kuitenkin sitä mieltä, että seuraava matka tehdään vasta isompien lasten kanssa.

Jasu

Lomakuvia lisää Instassa!

Kommentit (2)

Matkustaja89
1/2 | 

Hei,olisi kiva kuulla vielä tarkemmin miten lentokone matka meni erityisesti esikoisen kanssa, eikö matka kuitenkin useamman tunnin , kuinka riitti tekemistä? Onko jotain vinkkejä mitä kannattaa pakata käsimatkatavaroihin..? Nimim ekaa kertaa lomalle ulkomaille taaperon kanssa 😊

Jasunen
Liittynyt25.7.2017

Kiitos kysymyksestä, jatketaan siis ”postausta” hieman lisää tähän:

Lento oli kuusi tuntia. Korvia ei onneksi kumpikaan valitellut, mutta silti annoin molemmille smoothiet tai imetin vauvaa nousussa ja laskussa. Pakkasin käsimatkaan pari vauvan lelua ja isommalle pari puuhakirjaa. Maisemat ikkunasta kiinnosti myös. Värityskirjojen parissa ei käytännössä aika tuhraantunut lainkaan.. Onneksi ei siis pakattu paljoa puuhaa mukaan. Vauvakin vaan viskoi leluja, mutta tyhjät vesipullot kiinnosti. Esikoinen taisi molemmilla kerroilla pelata jotain puhelimestani hetken. Vauhtia riitti molemmilla siinä meidän penkkirivillä, mutta silti kaikki meni jotenkin tosi hyvin. Syömisiin meni myös paljon aikaa ja vessaan jonottamiseen. Smoothiet ja rusinapaketit toimi kiinnostuksen herättäjänä jos meinasi keppostelut alkaa. Nukkumiset vei myös useamman tunnin. Yölentoja en todellakaan suosittele. Jopa me oltiin ihan poikki ja sekaisin kellosta vaikka normi ”päivälennot”. Tulolento oli Suomessa klo 22. Esikoinen muuten leikki yhdessä vaiheessa pitkän aikaa lattialla penkin välissä. Hän sai kentältä muutaman uuden lelun/pelin, joten ne jaksoi kiinnostaa. Koneessa on onneksi aina muitakin perheitä ellei nyt ihan kaukomatkoille lennä. Siksi itkut ja metelit oli helppo ”sietää” kun selkeästi muillakin oli samaa.. :)

* Elämältä kaiken sain -bloggari, tervetuloa lukijakseni! *

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Taas olisi autossa istumista luvassa. Paluumatka mökiltä on koittanut. Viisi päivää sitten ajettiin tämä sama matka 6,5 tuntiin.

Olipa ihanaa ulkoilla kunnon lumessa, kotopuolessa sitä ei ole satanut vielä. Me tehdään useampi reissu vuoteen mökille autolla ajaen. Matkat menee yleensä aina todella hyvin. Vanhempi poika on todella tottunut automatkaaja ja vaikkei hänellä koskaan ole mitään sen kummempaa puuhaa takapenkillä, niin turhautumista ei ilmene. 

Käyn pojan kanssa yleensä etukäteen läpi sitä, kuinka autossa käyttäydytään. Nyt kun vaipoista ollaan luovuttu jo aikaa sitten, niin pissahädänkin vuoksi on hyvä kerrata toimintatapoja. Molempien lasten kanssa on matkustettu tämä sama väli ensimmäistä kertaa ihan muutaman viikon iässä.

Auton screenit ja tabletti ei ole ollut käytössä. 

Me ollaan jotenkin vaivihkaa yritetty totuttaa lasta siihen, ettei automatkustus ole mitään viihdettä tai jatkuvaa napostelua. Olemme ajatelleet, että lasten viihdyttäminen saattaa lähteä käsistä ja lopputulos on useamman tunnin sirkus liian pienessä teltassa.

Moni asia on myös turvallisuuskysymys. Meillä on sääntönä, ettei autossa syödä mitään. Leluja tai kirjan saa ottaa mukaan, mutta niiden pudotessa ei jaksa pysähdellä koko aikaa, saati alkaa kurkottelemaan pudonneita tavaroita ajaessa.

Automatkustus on kaikista helpoin tapa.

Omasta näkökulmastani autolla matkaaminen on kaikista paras tapa lasten kanssa. Meillä on lisäksi niin monta koiraa, ettei se muuten onnistuisikaan. Olen joitain kertoja mennyt junalla tämän välin ja ei kiitos enää. Siitä päästäänkin hyvin itse aiheeseen: lentomatkutus lasten kanssa.

Lähdemme muutaman viikon päästä ulkomaille ja minua jännittää ihan kamalasti! Lentokoneessa ei voi vaan istua lukittuna turvatuoliin. Lapsi näkee, että siellä voi liikkua ja kokee varmasti itsekin kiusausta lähteä tutkimusmatkalle. Entäs vauva, joka luultavasti rimpuilee sylissäni samasta syystä?

En ole kuullut kauhutarinoita lennolta lasten kanssa.

Ihme kyllä, olen kuullut tuskastuneita tarinoita muilta vanhemmilta automatkoista, mutten lentoreissuista. Sehän tulee varmasti olemaan ihan kamalaa sotkemista syömistä ajatellen. Uhmaikäinen lapsi ja tempperamenttinen vauva järjestää taatusti myös ääntä yläilmoihin. Siksi olenkin varustautunut siihen, että teen matkasta itse kunnon sirkuksen, ennen heitä.

Kaikki tietenkin kaatuu siihen, etten saa turvatarkastuksen läpi taikatemppuihini vaativia tarvikkeita. Yritän naamioida "vauvan ruoaksi" kaikkea sellaista, mitä myös isompi lapsi voi hyödyntää. Olen tehnyt myös joulupaketteja, joista paljastuu puuhakirjoja. Miten lentokoneessa edes vaihdetaan vauvan vaippa? 

Anna ihmeessä vinkkisi kuutisen tuntia kestävälle lennolle lasten kanssa. Sen päätöksen tein jo lentoja ostaessa, että yöllä me emme matkusta.

Reissustressissä, Jasu

Talvisia lomatunnelmia lisää Instassa

(Kuvan pipo ja kaulahuivi saatu, Breden Kids)

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 | 

Esikoisen kanssa lensimme kanarialle (elikkä n. 6h) hänen ollessa 1v 1kk sekä toisen kerran kun oli 2v 1kk. Jännitti etukäteen ihan hirveästi, mutta hyvin meni! Otin mukaan pari ennen lukematonta pientä kirjasta (niitä muutaman sivun pehmeäkantisia) sekä pienen lelun jonka valitsimme yhdessä. Pieni vihko ja kyniä oli myös. Ikkunapaikka oli hyvä niin katseltiin välillä maisemia. Jälkimmäisellä reissulla oli tabletti mukana johon latasin muutaman piirretyn, mutta sitä ei tarvittu ollenkaan. Hedelmiä oli eväänä ja lentokoneaterian otimme. Vaikka lensimme päivällä, niin uni maistui hyvin lapselle! Kannattaa varata jokin pieni peitto tms, sillä koneissa tuppaa olemaan kylmä. Ainakin juuri silloin kun lapsi nukkuisi :D käytävälle ei tullut hinkua lähteä viirottamaan, mutta meidän jalkatilassa möyrittiin. Ja kun lapsi seisoi sylissä niin näki ympärilleen mitä kaikkea koneessa on. Tämä onneksi riitti meidän pikkuiselle :)
Koneen vessoista pitäisi löytyä vaipanvaihtoa varten seinästä taitettava hoitopöytä, mutta ahdasta se on eikä toivoakaan pesumahdollisuudesta joten wipesit matkaan! Tosin oma kokemus Finnair ja Norwegian joten en tiedä onko muillakin sama.
Itse kun koittaa pysyä rentona ja rauhallisena niin eiköhän se tartu lapseenkin ;)
Ihanaa lomaa!

Jenniina
2/4 | 

Me ollaan lennetty useasti yhden lapsen kanssa ja kertaalleen kahden lapsen kanssa. Pädi on ollut hyvä offline-tilassa toimivilla peleillä ja ohjelmilla varustettuna. Lisäksi haalin kirpparilta leluja, jotka ovat lapsille uusia mutta edullisia, eli mikäli hukkuvat niin rahallinen tappio ei ole suuri. Kirjoja on myös luettu paljon.
Vauvaa on mielestäni hankala saada hyvään asentoon nukkumaan sylissä, joten muhkea huivi/tyyny tms auttaa, ja reittilennoilla ainakin saa koneestakin tyynyn pyytämällä.
Rusinat ym pikku naposteltavat ovat olleet myös hyviä. Harmittavasti lentokoneen pöytä ja lamput ja turvavyö ovat usein kiinnostavia renkata..
käytävillä en sen sijaan suosittele kävelemään, olen ollut ennen lapsia koneessa jossa tuli yhtäkkiä kova turbulenssi ja vain kiinni olevat vyöt auttoivat, etteivät ihmiset satuttaneet itseään. Esikoiselle ollaankin opetettu että vyö on oltava kiinni kuten autossa, ellei ole mentävä vessaan.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kaupallinen yhteistyö

Kaupallinen yhteistyö Primehotelsin kanssa

Lähiaikoina olen jakanut paljon mietteitä parisuhteesta ja vanhemmuudesta. Näihin tunnelmiin liittyen onkin hyvä aika kertoa missä olimme viikko sitten. Pääsimme nimittäin pitkästä aikaa irti arjesta ja jopa ihan tavallisesta viikonlopun vietosta.

Vietimme aikaa leppoisissa tunnelmissa Hyvinkäällä, Hotel Sveitsissä, jossa yövyimme. Perheemme on päässyt aika harvoin mihinkään reissuun, koska aikataulumme ja useampi koiramme ei vain yksinkertaisesti salli sitä. Yleensä kaikki sellainen vaatii meidän tilanteessa suuria järjestelyitä, mutta ehkä emme ole osanneet ajatella asiaa tarpeeksi yksinkertaisesti. Ajatellaan vaikkapa Hotel Sveitsin sijaintia, se oli meiltä Pirkanmaalta vain tunnin ajomatkan päässä. Helsingistä päin tänne ajaa vielä nopeammin. Majoituimme perhehuoneessa, joten nukkumisjärjestelyt olivat toimivat ja vaivattomat. Ne ainakin minua itseäni aina eniten jännittää.

Lähelläkin voi olla kaukana, jolloin myös järjestelyt on helpompia toteuttaa.

Matkaamme mielellämme koko perheen voimin, koska kuten sanoin hektinen arkemme pitää meidät erossa toisistamme. Parisuhdeaikaa voi mielestäni viettää myös lasten läsnäollessa. Ainakin itse viihdyn jopa paremmin silloin, kun hekin on menossa mukana. Lasten takia lomapaikaksi valikoituu usein sellainen, jossa olisi puhaa nimenomaan heille. Täällä Sveitsin matkailualueella tekemistä on jokaiseen makuun, kuuluu perheeseen sitten pieniä tai isompia lapsia. Siitä pitää huolen mm. hotellin ohessa oleva viihdekeskus, uimala, kuntokeskus, seikkailupuisto ja lähialueen luonnonläheiset aktiviteetit.

Fiini, mutta kotoisa ravintola teki meihin vaikutuksen.

Illallistimme ravintola Tilassa, jonka suurista ikkunoista tulvi sisään ruskan värittämä ilta-aurinko. Paikka oli hieno ja muut paikalla olleet lapsiperheet toivat tutun kotoisaa tunnelmaa! Joskus sitä ajattelee, että kehtaako näiden villien poikien kanssa mihinkään ravintolaan lähteä, mutta todellakin kehtasi! Suosittelen lämpimästi hakemaan täältä sellaista kaivattua pientä luksusta. Menu oli kattava ja lapset oli tietty otettu huomioon, pidin erityisesti lasten vegaanivaihtoehdosta. Ruoan jälkeen päätimme lähteä vielä ulkoilemaan ja löysimmekin mieluisan leikkipuiston. Täällä on myös mahdollista päästä kylpyläloman tunnelmiin.

Meidän odotettu puuha oli päästä kokemaan SuperPark.

Aamu alkoi tietenkin innokkaalla kyselyllä, että koska on meille ihan uuden tuttavuuden eli SuperParkin aika. Ennen sitä tankattiin energiaa uuteen päivään hotelliaamiaisella, joka ainakin omasta näkökulmastani on aina kaikkien matkojen parasta antia! Erityisesti, kun saa olla tyytyväinen sen monipuolisuuteen ja tietenkin sormiruokailijan tarpeiden täyttämiseen, kuten tässä hotellissa. Olen nimittäin ollut hotelleissa, joissa oikeasti petyin aamukattaukseen, vaikka voisi luulla, ettei se ole edes mahdollista. Olisimme luonnollisesti viihtyneet ja keksineet tekemistä toisellekin päivälle tai vaikka koko syyslomaviikolle, mutta koti kutsui.

En olisi uskonut, että SuperPark sopii myös taaperoille!

Meillä ei ollut oikein mitään ennakkokäsitystä SuperParkin tarjoamasta aktiviteetista. Onkin kiva  todeta, että se peittosi mielestämme meille tutut sisäleikkipuistot vaikkei niitä keskenään voi verratakaan. SuperParkin toiminta oli selkeästi kohdennettu vanhemmille lapsille, mutta tenavaikäisiä ei oltu unohdettu! Meidän kolmevuotias kokeili oikeastaan kaikkia pelejä ja lajeja saaden niistä liikunnan ja onnistumisen iloa. Vauva oli niin ikään haltioissaan trampoliinista ja niistä kymmenistä erilaisista palloista, joita ohitse vieri.

Jälleen meillä on uusi mieleenpainuva lomakokemus, josta esikoinen varmasti jaksaa puhua vielä pitkän aikaa. Sekä ennen kaikkea laadukas matkailukohde korvantakana tulevaisuuden seikkailuja varten.

Lämpimin suosituksin, Jasu

Olitko menossa mukana Instan storyjen kautta?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Viimeisimpään rahaa koskevan postauksen jatkoksi päätin lähteä kartoittamaan sitä, että mihin asti meidän perhe pääsisi matkalle budjettimme rajoissa. Hyvät neuvot olisi nyt arvokkaita (tai toivottavasti kuitenkin edullisia).

Meillä ei ole erityisiä kriteereitä matkaa varten. Ainoastaan ajankohta määrittää eniten ja se olisi tuleva joulun aika. Silloin on ainut hetki kun meillä on riittävästi lomaa samaan aikaan. Syksyllä olisi ihana lähteä, kuten myös ensivuoden hiihtoloman aikoihin mutta lomia ei ole. Tai jos on niin sitten toisella ei ole. Me molemmat tykätään myös kotimaan matkailusta, mutta hiihtokeskuksissa on koluttu jo silloin kun meitä oli vielä kaksi ja en tiedä onko se hyvä kohde näin pienten lasten kanssa. Lisäksi meillä on omakin mökki, jossa viettää joulua.

Mihin siis kannattaisi nelihenkisen perheen suunnata 1600 eurolla?

  • Poika haluaisi ehdottomasti lentokoneeseen. Meneekö vauvasta maksua?
  • All-inclusive olisi kiva, muttei pakollinen.
  • Itseäni kiinnostaisi lähikohteista esimerkiksi Viron Pärnu Norjan lisäksi.
  • Tanskan Legoland on suunnitelmissa vasta muutaman vuoden päästä.
  • Dubai taitaa olla liian kallis budjetille?
  • Kreikassa olemme jo käyneet ja ilmat ei ole talvella hääppöiset.
  • Kaupunkiloma ei innostaisi näiden lasten kanssa, varsinkaan talvella.
  • Espanja houkuttelisi ennemmin kuin vaikkapa Turkki.

Suomessa ei luultavasti taaskaan ole lunta eli talviset kelit ei meitä pelota, mutta kannattaako talvella lähteä ajamaan esimerkiksi Norjaan saakka? Kai sekin olisi paras paikka kokea vaikkapa keväällä tai ruskan aikaan. Ensi kesänä olen suunnitellut meneväni töihin, joten lukuunottamatta pakollista keikkaa mökille me tuskin muualle pääsemme yhdessä. Tänä kesänä taas ei ole enää aikaa ja muut suunnitelmat on jo lyöty lukkoon. Niin että se niistä kriteereistä vai?

Heitä siis parhaat vinkkisi edullisesta matkailusta koko perheen kesken. Tarkoituksena olisi lähteä nimenomaan koko rahan edestä matkalle eli kylpyläloma Tallinnassa ei ole vaihtoehto. Vähän kyllä jännittää lomamatkan ostaminen, koska lapsethan voi olla vaikka kipeänä jouluna!

Vinkeistänne kiittäen, Jasu

Ps. Postaus on kuvitettu meidän häämatkakohteen kuvilla, arvaatko paikan?

Kommentit (12)

Sari Friman
1/12 | 

Ras al khaimah on hyvä lasten kanssa. Siellä kyllä kannattaa ottaa vähintään puolihoito. Apollomatkojen se edullisin kohde.

Vierailija
4/12 | 

Dubai ei oo liian kallis budjetille, jos jaksaa olla tarjoushaukkana ;) Suosittelen ehdottomasti

Sundaysunday
5/12 | 

Kanariansaaret, esim kaunis Teneriffa. Norwegianin lennot neljälle max 800-900e, ja 600e saa jo jonkunlaisen all-inclusiven hotellin tai hyvätasoisen aamiaisella. Tsekkaa Trivagosta.

Vierailija
6/12 | 

Arabiemiraatit ja etenkin Dubai tosiaan mahtuu tuohon budjettiin mutta sitä en eettisten syiden takia suosittele matkakohteeksi yhtään kellekään. Suosittelen lueskelemaan siitä hieman enemmän ja miettimään sitten, sopiiko kyseinen kohde omiin arvoihin. :-) Kanaria on takuuvarmasti helppo, turvallinen ja kohtuuhintainen kohde. Lentodiilit.fi on hyvä sivusto edullisten matkojen/lentojen löytämiseen, joten suosittelen sitä. Välillä olen bongaillut sieltä törkeän halpoja lennot + hotelli -paketteja esim. Kanarialle ja nappasinpa sieltä kerran lennot kolmella huntilla Thaikkuihinkin.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Tämä on elämänmakuinen perheblogi, jonka kirjoittajana toimii 30-vuotias äiti, vaimo, doula ja sairaanhoitajaopiskelija Pirkanmaalta. Päätähtinä postauksissa loistavat kesällä 2015 syntynyt uhmaikänsä tavoittanut poika sekä joulukuussa 2017 syntynyt pikkuveljen virkaa toimittava kuopus. Muita sydäntä lähellä olevia asioita ovat mm. lastenvaatteiden ompelu, perheen koiralauma, mökkeily, matkustelu, ekoilu, luonnonkosmetiikka ja kasvisruoka. Olet tervetullut seuraamaan meidänlaista ruuhkavuosien arkea ja välillä juhlaakin!

Terkuin, Jasu

Yht.otot ja yhteistyöt: elamaltakaikensain@gmail.com

Tässä linkki vanhalle blogisivustolle.

Löydät meidät myös somesta!

Blogiarkisto

2019
2018
2017