Mikä ihana viikonloppu takana, vaan mitäpä on edessä? 

Tästä viikosta tulee pitkä. Kun korttipakka alkaa lapsiperheessä kaatua, niin se todella levähtää.

Pahin stressi viikko sitten alkaneesta kirurgisen hoitotyön harjoittelusta alkaa olla ohi. Uutta murhetta ei kuitenkaan kauaa tarvinnut odotella, koska autoni hajosi tänään. Meillä on ihan syystä kaksi autoa taloudessa, koska täällä pikkukylissä se on useimmille elinehto.

Tottakai auton pitää mennä rikki juuri silloin, kun suoritan tärkeää työharjoittelua. Olisi nyt odottanut kolme viikkoa, jonka jälkeen auto olisi saanut rauhassa seistä pihassa. Vein lapset hoitoon ennen iltavuoroa, kun moottorivalo syttyi palamaan juuri hoitopaikan pihassa. Se oli ennustettavissa, koska autossa tapahtui jotakin pari päivää sitten.

Ystävät rientävät apuun. 

Ajoin takaisin kotiin ja hälyytin ystäväni apuun. Sain lainaan pyörän, joten töihin meno onnistui juuri ajoissa. Luoja, mitä säätämistä. Tällä ja seuraavalla viikolla olisi tietenkin tärkeitä sovittuja menoja oman paikkakunnan ulkopuolella. Tietenkin! Myös hoitopaikkoihin piti tehdä muutoksia, koska kuinka vien ja haen lapsia hoidosta pelkällä pyörällä eri puolilta kyliä, kun ovat siis eri hoitopaikoissa.

Iltavuoron haasteet levisi myös aikalailla käsiin. Tietää siis tehneensä töitä. Kun pari vesipisaraa kosketti kasvojani töistä lähtiessä, en tiedä kumman olisin halunnut kirota, edessäni olevan uljaan ratsuni vai autoni. Kaikkea sitä! Päätin, etten tee tästä viikosta itselleni yhtään sen vaikeampaa, kuin mitä se muutenkin saattaa olla. On siis onni, että vaikka entinen neljän minuutin työmatkani piteni 20 minuuttiin, niin olen kuitenkin töissä oman paikkakuntani sairaalassa.

Positiivisuudella selviän.

En myöskään halua harmitella tulevaa laskua auton korjauksesta, koska toistaiseksi mieheni yrittää korjata sitä ja tilaa itse osia siihen. Osaamista kun löytyy. Tuuria oli myös sen suhteen, että puoliso on nyt tässä uudessa työssä. Hän pystyy ottamaan vastuun lasten viemisestä ja hakemisesta hoitoon. Muussa tapauksessa harkkani olisi kärsinyt pitkästä ja turhasta vapaasta.

Täytyy myöntää, että oli se aika kiva polkea tyhjiä katuja lämpimänä kesäiltana. Linnut lauloi ja muu unohtui hetkeksi. Ainakin ennen seuraavaa ylämäkeä, kun aloin taas kiroamaan kohtaloani (tai huonoa kuntoani). Tuli mieleen Kätilönä Karjalassa -kirjan kuvailut niistä hetkistä, kun hoitajatar polkee aamuyöstä pyörällä takaisin pappilaan perheen luota, vastasyntyneen tuoksu käsissään. On muuten hyvä, elämänkerrallinen teos. Olen siis kiitollinen työstäni. 

Tämä hoitajatar painuu nyt nukkumaan, koska aamuvuoro odottaa. Kerro sinäkin omasta autottomasta katastrofista?

Jasu

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

Ei paljoa tunnu sunnuntailta, kun aamulla meni töihin! 🌞 Muistelen vieläkin lämmöllä tätä eilistä retkeä. SWAIPPAA! 💚

Henkilön Jasu 💋 (@elamaltakaikensainblogi) jakama julkaisu

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tämä on elämänmakuinen perheblogi, jonka kirjoittajana toimii 30-vuotias äiti, vaimo, doula ja sairaanhoitajaopiskelija Pirkanmaalta. Päätähtinä postauksissa loistavat kesällä 2015 syntynyt uhmaikänsä tavoittanut poika sekä joulukuussa 2017 syntynyt pikkuveljen virkaa toimittava kuopus. Muita sydäntä lähellä olevia asioita ovat mm. lastenvaatteiden ompelu, perheen koiralauma, mökkeily, matkustelu, ekoilu, luonnonkosmetiikka ja kasvisruoka. Olet tervetullut seuraamaan meidänlaista ruuhkavuosien arkea ja välillä juhlaakin!

Terkuin, Jasu

Yht.otot ja yhteistyöt: elamaltakaikensain@gmail.com

Tässä linkki vanhalle blogisivustolle.

Löydät meidät myös somesta!

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017

Instagram