Kuopuksen myötä olen saanut kokea niin sanotusti helpompaa äitiyttä. Vertailua tulee tehtyä tahtomattakin.

Meillä on ollut tänä kesänä enemmän haasteita kuin koskaan vanhempaan lapseen liittyen. Nyt olemme myös ottaneet vastaan ammatillista näkökulmaa asiaan.

Milloin lapsi on liian vilkas? Onko hän jotenkin ahdistunut? Näitä kysymyksiä on pyöritelty nyt varmaan vuoden verran ja oikeastaan nyt tänä kesänä omat työkaluni tuntuivat loppuneen. Kun kyseessä on vielä nelivuotias lapsi, niin on hyvin vaikeaa arvioida mitään hänen käytökseensä liittyvää vielä tässä vaiheessa.

Ikävintä on ollut huomata, kuinka tilanne herättää negatiivisia tunteita omassa äitiydessäni. Tottakai negatiivisuuden kierre alkaa ulottua myös lapseen, jolloin tuntuu, että ollaan sellaisessa asetelmassa, että toinen lapsi on hyvä ja toinen paha. Se ei ole kivaa, mutta tuntemukset on hyvä tunnistaa, jotta osaa ohjata omaa suhtautumista oikeampaan suuntaan.

Yksi lapsi vie kaikki voimani, mutta onneksi toinen antaa ne takaisin.

Siinä missä käyn yhden kanssa jatkuvia voimavaroja kuluttavia taisteluita, niin on ihanaa, että pienempi lapsi levittää rakkauttaan ja on selkeästi vastakohta isoveljeensä verrattuna. Vasta nyt olen nähnyt, kuinka erilaisia he todella ovat keskenään. Kuopus on nyt siinä iässä, kun mitä esikoinen silloin, kun huomasin, että hän todella on erityinen, jos niin voi sanoa.

Äitinä alan tietenkin heti ajattelemaan, että mitä olen tehnyt väärin. Ollaanko me pulassa kolmen vuoden päästä, kuin koulu alkaa? Vai onko hän vain nyt pahassa uhmassa, yliutelias ja yliaktiivinen luonteeltaan ja vielä tietynlaisella temperamentilla ja huonolla keskittymiskyvyllä varustettu, jolloin ei ole edes kyse mistään mikä vaatisi myöhemmin oikeaa diagnoosia. Haetaanko diagnooseja nykyään liian helposti vai onko niiden tunnistaminen kehittynyt siihen pisteeseen, että kohdennettu apu on nyt mahdollista?

Kaikki tunteet ovat sallittuja vanhemmuudessa. Ne ovat vain tunteita, joita voi myös muuttaa.

Me yritetään paljon sanoittaa tunteita. Käytössä on kuvia, mitkä kertoo mitä tehdään nyt. Rutiinit on meillä aina ollut kunnossa kellontarkasti, joten sinänsä mitään suuria muutoksia ei tarvitse tehdä. Olen hankkinut meille kehittävää puuhaa, jonka parissa lapsi voi touhuta, ilman, että sisällä oleminen olisi yhtä kuin seinissä kiipeily.

Munakellon käyttö eli tietyn ajan asettaminen vaikkapa ruokailutilanteisiin on ihan ammattilaisten suosittelema keino tilanteiden uuteen omaksumiseen ja rauhoittamiseen. Lisäksi meillä on vielä askartelematta tarrataulu, jota on tarkoitus käyttää hyvän käytöksen kannustamiseen. Tällä hetkellä hyvän huomioinen ja huonon huomiotta jättäminen ei onnistu, koska tilanne on jo sen verran hallitsematonta. Täten aloitamme ihan pienistä suunnanmuutoksista.

Onko sinulla hieman vaativampi lapsi? Jätä kommenttisi, kuinka onnistuitte luomaan kotiin hyvän ilmapiirin elää.

Jasu

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 | 

Olen aivan samassa tilanteessa lasteni(1v ja 4v) kanssa ja sain todella hyvin apua neuvolan kautta järjestettävästä verkkokurssista. Kurssilta sai poimittua hyviä juttuja arkeen, niitä teillä olikin jo käytössä. Nyt muutama kuukausi kurssin jälkeen, huomaan että tilanne ehkä alkaa tasaantumaan. Esikoisen vilkkauden aiheuttamat vaaratilanteet ovat ehkä hieman vähentyneet, kun huomiota ei haeta enää väärin keinoin. Kurssilta sai juuri työkaluja tähän ja niitä on nyt käytetty.

Itselläni kuitenkin tunteet heittää laidasta laitaan, mitä olen tehnyt väärin, onko lapsella jokin "vika", miksi minun lapsi on niin vilkas eikä muiden lapset käyttäydy noin. Ehkä se on kuitenkin tämä esikoisen ikä, kun toinen lapsi syntyi ja vei huomion.

Jasunen
Liittynyt25.7.2017

Mekin käytiin se kurssi! Hienoa, että tuollaistakin on. Voimaa myös sinun arkeen. Voi olla että pari vuotta täytyy vielä ponnistella näiden asioiden kanssa ja sitten tahti rauhoittuu.. :)

* Elämältä kaiken sain -bloggari, tervetuloa lukijakseni! *

Vierailija
2/4 | 

Miten tää tulikin oikeaan hetkeen. Tänään itkenyt, että mitä väärää oon tehnyt, kun meidän kolmas (5v) lapsista on niin äärettömän vaativa joissain tilanteissa. 4 lasta ja yksi saa kaiken sekaisin. Asiasta otin yhteyttä vihdoin neuvolaan ja sieltä laitettiin pyyntö nepsy valmentajalle. Toivon, että saataisiin sieltä konkreettisia vinkkejä saada arki toimimaan pojan kanssa.

Jasunen
Liittynyt25.7.2017

Voi että! Kiva että kommentoit, juuri tämän takia jaan näitä asioita vaikkei ensin edes pitänyt. Voimaa teidänkin arkeen, mahtavaa että ollaan saatu apua molemmat. :)

* Elämältä kaiken sain -bloggari, tervetuloa lukijakseni! *

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tämä on elämänmakuinen perheblogi, jonka kirjoittajana toimii 30-vuotias äiti, vaimo, doula ja sairaanhoitajaopiskelija Pirkanmaalta. Päätähtinä postauksissa loistavat kesällä 2015 syntynyt uhmaikänsä tavoittanut poika sekä joulukuussa 2017 syntynyt pikkuveljen virkaa toimittava kuopus. Muita sydäntä lähellä olevia asioita ovat mm. lastenvaatteiden ompelu, perheen koiralauma, mökkeily, matkustelu, ekoilu, luonnonkosmetiikka ja kasvisruoka. Olet tervetullut seuraamaan meidänlaista ruuhkavuosien arkea ja välillä juhlaakin!

Terkuin, Jasu

Yht.otot ja yhteistyöt: elamaltakaikensain@gmail.com

Tässä linkki vanhalle blogisivustolle.

Löydät meidät myös somesta!

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017