Viimeiset kaksi vuotta olen harjoittanut perusteellista kenttätutkimusta lastenvaateviidakossa. Nyt on tullut aika jakaa tutkimusten tulokset teidän kanssanne. Tällä kertaa tutkimus koskee tavallisimpien ketjuliikkeiden ja alle 92 senttisten valikoimaa. Isommista ei ole vielä kertynyt kokemusta riittävästi.

Neuletakki Lindex

Body Lindex

Kukkakuosi röyhelöpöksyt Newbie by Kapp Ahl

Röyhelöpöksyt Lindex

Tossut H&M

Minä en ole mikään merkkivaatemutsi, enkä kirpparimamma, vaan ihan tavallisten ketjuliikkeiden käyttäjä. Kasvatan täällä tulevia henkkamaukkateinejä. Joten jätän Mini Rodinit ja Gugguut muiden hoidettavaksi. Ja minä olen ehdottomasti sitä mieltä, että ketjuliikkeiden lastenvaatteet ovat ihan yhtä hyviä, kuin merkkivaatteetkin.

Nyt ei kuitenkaan tarkoitus syventyä minun lastenvaatefilosofioihini. Vaan siihen mitä kannattaa pitää mielessä, kun lähtee siihen lähimpään ostoskeskukseen kierrokselle.

Body H&M

Housut Newbie by Kapp Ahl

Tutti Ainu MAM saatu

Lindex

Lindex on suosikkini, kun täytyy löytää niitä hyviä, ihan perusvaatteita. Eli bodyja, legginssejä ja paitoja. Joka liikkeessä on jatkuva osta 3, maksa 2 tarjous basic-malliston vaatteista. Lindexin vaatteissa on myös ehdottomasti paras mitoitus ja ne ovat sen puolesta kaikkein pitkäikäisimpiä.

Lindexillä on myös minun mielestäni ehdottomasti söpöimmät, sekä pehmeimmät Newborn malliston vaatteet.

H&M

Tällä hetkellä melkein kaikki lastenvaatesuosikkini ovat henkkamaukalta ja nimenomaan verkkokaupasta. H&M:n valikoima on parhaimmillaan netissä, mutta jos kuviot ja kuosit miellyttävät silmää, myös kauppojen valikoima on riittävä. Vaatteet ovat perusmittaisia ja hintaisia. H&M:ltä kannattaa ostaa farkkulegginssejä ja kuviottomia sukkahousuja tytöille.

Yöpuvut Lindex

KappAhl

KappAhl on tunnetuin Newbie mallistostaan, joka sisältää ihania, ajattomia vaatteita tytöille ja pojille. Pidän itse suunnattomasta Newbien röyhelöpeppupöksyistä. Lisäksi KappAhlilta löytyy hyvät, söpöt perusyökkärit. Ne myydään kahden pakkauksissa ja niissä on käytössä tuplakoot, mikä pidentää käyttöikää. Miinusta siitä, että KappAhlissa on aavistuksen korkeammat hinnat. Mutta yksi tai kaksi Newbien neuletta ja röyhelöpöksyt riittävät hyvin piristämään perusvaatevarastoa.

Newbien Newborn vaatteet ovat muuten myös superpehmeitä ja varmasti mukavia vauvan päällä.

Zara

Zarassa on ihan syötävän suloisia lastenvaatteita. Siellä shoppailessa kannatta pitää kuitenkin muutama juttu mielessä. Ensinnäkin Zaran koot ovat muita pienempiä. Minä ostan aina pari kokoa isompia vaatteita, jolloin ne mahtuvat varmasti. Yleensä se oma koko on aina jo valmiiksi pieni. Toiseksi, Zarasta voi tehdä todella hyviä löytöjä ihan muutamalla eurolla. Vaikka välillä yhden mekon hinta saattaa saada tarkemman äidin haukkomaan happea. Zarassa kannattaa olla ehdottomasti haukkana alejen aikaan.

Pilkullinen body H&M

Valkoinen body Lindex

Puolipotkuhousut H&M

Koru By Pinja saatu

Tässä olivat nämä kaikkein tavallisimmat ketjuliikkeet ja omat havaintoni niistä. Meiltä löytyy jotain kaikista kaupoista, mutta eniten Lindexiltä ja H&M:ltä, koska niissä on yleensä parhaimmat hinnat. Perusvaatteita täydennetään sitten KappAhlin ja Zaran puhtaasti söpöt vaatteet.

Neulepuku H&M

Myssy Lindex

Tumput Newbie by Kapp Ahl

Tossut H&M

Mitä tykkäsitte postauksesta? Kaipaisitteko lisää vastaavanlaisia vinkkejä ja suosituksia? Tulevaisuudessa on tulossa vielä vinkkejä vauvan varusteisiin, jotka hankimme tällä kertaa täysin omaan tyyliin sopivina.

xx

Jenni S.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Helsinkiläistynyt maalaistyttö, esteetikko, arjenfiilistelijä, yhden kotikoomikon avovaimo ja kahden pienen tytön äiti.

Big mamas home on tyyliblogi, jonka keskiössä on koti. Etsin keinoja tehdä arjesta ja elämäntavastani omannäköistä, sekä etsin yhä sitä omaa klassisen boheemia tyyliä niin sisustamisen, pukeutumisen, kuin kauneudenkin saralla. Samaan aikaan tavoitteena on tehdä pikkulapsiarjesta edes hieman helpompaa ja parempaa. Aikuisen ei tarvitse unohtaa itseään, vaikka tuleekin vanhemmaksi ja omista jutuista voi nauttia myös lasten kanssa.

Tervetuloa blogiini!

Contact:

bigmamasblog@outlook.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2018