Olen puhunut aiemmin avoimesti siitä, että olen käynyt läpi pitkän ja vaikean masennuksen. Mutta en ole koskaan avannut vaikeita vuosiani sen enempää. Olen ollut masentunut ja olin sitä pitkään. Sen myöntäminen on ollut minulle paljon helpompaa, kuin siitä puhuminen. Tämä on yksi henkilökohtaisimpia postauksiani ja sen julkaiseminen hieman jännittää.

Masennustani jatkui noin kymmenen vuotta. En tiedä tarkkaan milloin se alkoi, mutta tiedän sen milloin lähdin toipumaan. Olin nuori sen alkaessa, vielä yläasteella ja suurin osa teinivuosistani meni sen keskellä. Minun masennukseeni liittyi paljon muitakin juttuja, kuin jatkuva apea mieliala. Oli itsetuhoisuutta, syömättömyyttä ja patologista valehtelua ja paljon muuta. Minua ei koskaan diagnosoitu kovinkaan syväluotaavasti, mutta luulen kärsineeni myös joistain persoonallisuushäiriöistä.

Olin silloin hyvin erilainen ja jopa hankala ihminen. On ihme, että minulla on vielä sen aikaisia ystäviä elämässäni. He ovat nähneet minut oikeasti pahimmillani ja pysyneet silti rinnallani näihin päiviin asti. Olen todella kiitollinen siitä.

Sairastumiseeni vaikuttivat monet asiat. Itse uskon niiden olevan muun muassa pitkään jatkunut koulukiusaaminen, sekä vanhempieni ero ja se, että jossain vaiheessa koin minulle asetetut vaatimukset todella korkeiksi. Koin, että minulta vaadittiin sellaista koulumenestystä, johon en pystynyt ja sitä haettiin ehkä väärillä tavoilla. Sen lisäksi tulevaisuuteni olisi pitänyt olla jo yhdeksännellä luokalla valmiiksi mietittyä. Koin ahdistusta siitä, että minun olisi pitänyt tietää, mitä haluan elämälläni tehdä. Olisin itse halunnut kymppiluokalle miettimään vielä vuodeksi mitä haluan, mutta se ei ollut vaihtoehto.

Yritän tässä sanoa kaiken olleen monen asian summa, eikä mikään yksittäinen tapahtuma saanut minua masentumaan.

Olin edelleen sairas, kun tapasimme mieheni kanssa. Hän tutustui masentuneeseen minuun, joka oli hyvin erilainen kuin nykyinen minäni. Viime vuosina hän onkin saanut tutustua minuun uudestaan ja onkin sanonut, että olen nyt aivan eri ihminen kuin tavatessamme. Hän sanoo minun olleen aiemmin muun muassa rennompi, vaikka itse miellän sen olleen enemmän välinpitämättömyyttä kaikkea kohtaan. Olin joissain asioissa myös paljon hysteerisempi ja välillä hain draamaa mitättömistäkin jutuista. Mutta ne asiat eivät vain olleet silloin hallittavissani. Nykyään en ymmärrä omaa toimintaani ja olisin halunnut toimia paremmin.

Kun lähdin paranemaan, aloin myös etsimään itseäni. Voisi ehkä sanoa, että olin kuin tyhjä taulu. Olin todella altis vaikutuksille ja nappasin herkästi erilaisia toimintatapoja. Kesti aikaa ennen kuin löysin omat tapani toimia. Ja tällä tarkoitan ihan niinkin yksinkertaisia asioita, kuin pyykinpesua. On varmasti vaikeaa kuvitella, miten perus jututkin vaativat opettelua vuosien masennuksen jälkeen. Mutta niin se vain on, kun vuosikausiin mikään ei ole kiinnostanut pätkääkään. Tämä oman elämäntavan opettelu jatkuu yhä.

Siihen aikaan, kun lähdin parantumaan minun ja mieheni välit olivat viilenneet ja olimme etääntyneet toisistamme. Jossain vaiheessa ero vaikutti hyvin todennäköiseltä. Mutta kaikki kunnia hänelle siitä, että kaikesta huolimatta hän pysyi vierelläni ja lähti tutustumaan tähän uuteen ihmiseen, joka minusta on kasvamassa.

Nyt olen voinut jo monen vuoden ajan paremmin. Olen onnellinen, mutta seuraan edelleen tarkoin merkkejä tilanteeni mahdollisesta huonontumisesta. Olen nyt myös käynyt säännöllisin väliajoin terapiassa puhumassa asioita läpi, jotta ne eivät kävisi liian raskaiksi. Se on todennäköisesti ainoa keino ehkäistä masennuksen uusiutuminen ja ainakin toistaiseksi se on toiminut.

Vaikka masennus onkin tehnyt minusta sen ihmisen, joka olen nyt, niin olisin hyvin voinut skipata sen. Nyt haluan pitää omalta osaltani huolta siitä, että en ajaudu enää samaan tilanteeseen.

xx

Jenni S.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 | 

Onpa ikävää, että olet kokenut masennusta. 

On hyvä, että olet saanut siihen apua. 

Haluaisin kuitenkin kommentoida, että persoonallisuushäiriöstä ei parane, vaan sen kanssa tarvitaan aina lääkitystä ja muita hoitomuotoja. Persoonallisuushäiriö ei ole vaihe. On vähättelevää ja väärin väittää ja itsediagnosoida näitä asioita, kun mielenterveyden ongelmat ovat edelleen alidiagnosoituja ja niin moni kamppailee sen kanssa että edes tunnistaisi omaa tilaansa. 

Muista että sinä et ole masennus, eikä se ole osa sinun identiteettiäsi. (ps. suosittelen tekstien oikolukemista ja oikoluettamista kirjoitusvirheiden ja yhdyssanaongelman kanssa)

Jenni S.
Liittynyt29.12.2017

Hei, kiitos kommentistasi. Kävin lukemassa hieman asiasta kommenttisi ansioista. Lainaan pätkän Mielenterveystalon sivuilta.

"Persoonallisuushäiriöt ovat pitkäaikaisia ja joustamattomia ajatus- ja käyttäytymismalleja, jotka aiheuttavat henkilölle haittaa. Niihin liittyy usein henkilökohtaista kärsimystä ja ongelmia ihmissuhteissa ja sosiaalisessa kanssakäymisessä. Persoonallisuushäiriöihin liittyvät piirteet ovat siinä määrin syvään juurtuneita, että henkilö itse ei useinkaan miellä niitä häiriöksi. Ne saattavat aiheuttaa kuitenkin ihmissuhderistiriitoja, ristiriitaa henkilön ja yhteiskunnan välille tai toistuvaa epätasapainoa henkilön odotusten ja kykyjen välillä mikä taas voi altistaa ahdistus- ja masennusoireille. Raja persoonallisuushäiriöisen ja normaalina pidetyn käytöksen välillä on liukuva. Useilla psyykkisesti terveillä ihmisillä voi ilmetä voimakkaassa stressitilanteessa poikkeavia tapoja kokea asioita tai käyttäytyä. Persoonallisuushäiriöissä nämä tavat ja käytös ovat kuitenkin luonteeltaan pitkäaikaisia, jäykempiä ja itsepäisempiä."

https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Tietopankki/Diagnoosi-tietohak...

Ehkä mun kaikki oireet eivät ole täyttäneet täysin persoonallisuushäiriön kriteereitä, mutta kuten tuossa lainauksessa sanotaan, määrre on liukuva. Tarkoitin tällä sitä, että minulla oli masennusaikana useampia haitallisia käyttäytymismalleja, joista olen päässyt kutakuinkin eroon. Se on kuitenkin vaatinut ihan tietoista työtä ja käsittelyä, mitä en ole tekstissä kertonut. Tarkoitus ei ollut pahoittaa sinun mieltäsi tällä tekstillä, vaan puhua omista kokemuksistani. 

Jenni S. | big mamas home

Vierailija
2/4 | 

On mukavaa että avaat tätäkin puolta itsestäsi avoimesti, on rohkeaa aina julkaista jotain henkilökohtaisempaa ja annan siitä pisteitä sinulle.
Blogimaailma ja some muutenkin, on aika pinnallista ja vain pintaraapaisua ihmisen todellisesta yksityiselämästä ja on aina mukava päästä raapaisemaan pintaa syvemmälle. Totta kai jokaisella myös pitää olla se oma yksityisyytensä ja se on oikein sallittua pitää raja hyvinkin voimakkana jos siltä tuntuu.
Tsemppiä sinulle elämällesi!

Jenni S.
Liittynyt29.12.2017

Kiitos kommentista ja palautteesta. Tämä on niitä aiheita, joista on tärkeää puhua. Itse haluan nimenomaan painottaa sitä, että näistä jutuista on mahdollista selvitä ja elämä löytää takaisin raiteilleen.

Jenni S. | big mamas home

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Helsinkiläistynyt maalaistyttö, esteetikko, arjenfiilistelijä, yhden kotikoomikon avovaimo ja kahden pienen tytön äiti.

Big mamas home on tyyliblogi, jonka keskiössä on koti. Etsin keinoja tehdä arjesta ja elämäntavastani omannäköistä, sekä etsin yhä sitä omaa klassisen boheemia tyyliä niin sisustamisen, pukeutumisen, kuin kauneudenkin saralla. Samaan aikaan tavoitteena on tehdä pikkulapsiarjesta edes hieman helpompaa ja parempaa. Aikuisen ei tarvitse unohtaa itseään, vaikka tuleekin vanhemmaksi ja omista jutuista voi nauttia myös lasten kanssa.

Tervetuloa blogiini!

Contact:

bigmamasblog@outlook.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2018