Olen ollut tällä viikolla supertuottelias. Blogi on päivittynyt tiiviillä tahdilla, mihin olen ollut tyytyväinen. Olen myös ideoinut ja kuvannut ja samaan aikaan olen kuitenkin osannut olla läsnä tyttärilleni ja miehelleni. Pääpiirteittäin tämä on ollut oikein hyvä viikko.

Olen miettinyt synttäreitäni, jotka lähestyvät vääjäämättä. En ole huolissani lisääntyvästä iästä, sen sijaan mietin mitä voisimme tehdä ystävieni kanssa. En nykyisin välitä isoista juhlista, mutta en myöskään halua ohittaa syntymäpäivääni täysin. Jos haluaa mennä tyttökavereiden kanssa lasilliselle Helsingissä, mitä suosittelisit?

Paras blogipostaus: Homevialaura – Hyvästä elämästä ja elämän tarkoituksesta.

Paras podcast: Afterwork – Parisuhde 2.0. Tämä herätti paljon ajatuksia parisuhteesta. Vaikka itse koen perinteisemmät arvot omaksi jutukseni, oli mielenkiintoista kuulla hieman toisenlaisesta parisuhteesta.

Paras instagramtili: @homeandbella - Kaunis, inspiroiva tili, jossa kuvia klassisesta sisustuksesta, äidistä ja tyttärestä. 

”Onko se taas kaksitoista”, on ollut kotimme yleisin lausahdus tällä viikolla.

Nukkuminen tuottaa edelleen hienoisia ongelmia ja olen jaksanut tämän viikon oikeastaan päiväunilla. Kummatkin tytöt nukkuvat edelleen hyvin ja bebe on nukkunut enemmän täysiä öitä omassa sängyssään, kuin herännyt yöllä syömään. Vanhempien sen sijaan pitäisi opetella menemään nukkumaan. ”Onko se taas kaksitoista”, on ollut kotimme yleisin lausahdus tällä viikolla. Millähän keinolla sitä oppisi menemään ajoissa nukkumaan? Talvella tämä on paljon helpompaa.

Paras lounas: Hampton Bayssa, jossa seura oli hyvää ja pasta erinomaista.

Paras sääjuttu: Perjantai-iltana yllättänyt sadekuuro. Ilma tuntui heti paljon raikkaammalta.

Bebe lähti tällä viikolla ryömimään. Hän jahtaa silmät kiiluen kaikkea kiinnostavaa ja viikon loppu puolella hän keksi, miten käyttää käsiä ja jalkoja yhtä aikaa eteenpäin pääsemiseksi. Pari kertaa tämä onnistui ihan vahingossa, mutta BB:llä ei mennyt kauaa tajuta jutun juonta. Hyvästi rauha ja hiljaisuus. Seuraavat puolitoista vuotta meillä jahdataankin sitten päättömästi etenevää bebeä ja yritetään estää vaaran paikkoja.

"Hän jahtaa silmät kiiluen kaikkea kiinnostavaa.

Vauvajuttu: Saatiin yhteistyön myötä kokeiluun Hevean lasiset tuttipullot. Täytyy sanoa, että siinä on ehkä kauneimmat tuttipullot koskaan. Minä olen siirtynyt aivan täysin lasipulloleiriin.

Taaperojuttu: Lentosuukot. Meillä lähetetään nykyään lähinnä lentosuukkoja.

Tällä viikolla oma aika ja ystävät ovat olleet juuri sopivassa tasapainossa. Ehdittiin Pinjan ja Heidin kanssa lounaalle ja Iinan kanssa päästiin sovitulle vaunulenkille. Pakko hehkuttaa säätä ihan vähän, sillä nämä kelit ovat mahdollistaneet vapauden mennä ja tehdä juuri niin, kuin hyvältä tuntuu. Oli ihanaa istua Hampton Bayn terassilla ja kävellä aurinkoista kanavanrantaa pitkin. Olen niin onnellinen tästä kesästä. Toivottavasti ihan vielä ei ole tiedossa pakkasta.

Viikon korvamato: Bonesista tuttu rallatus Lime in the coconut, joka on nyt soinut useamman päivän repeatilla päässäni.

Paras elokuva: Nauroin vedet silmissä Sex and the City 2:lle. Joskus täytyy nollata ja mikä sen parempi siihen tarkoitukseen, kuin kunnon tyttöelokuva.

"Taaperon kanssa ollaan puhuttu tällä viikolla surusta.

Taaperon kanssa ollaan puhuttu tällä viikolla surusta. Olin hiukan yllättynyt, miten paljon mielenkiintoa reilu kaksivuotiaasta löytyykään. Kovin syvällistä tämä keskustelu ei tietenkään ole tämän ikäisen kanssa, mutta ollaan puhuttu sen verran kun hän ymmärtää. Tästä nämä keskustelut vain syvenevät. Toivottavasti pystyn olemaan äiti, jonka kanssa on helppoa keskustella kaikesta mahdollisesta.

Kuten jo kerroin, tällä viikolla blogi on päivittynyt tiiviillä tahdilla. Sama toivon mukaan jatkuu edelleen. Aloitin kertomalla loikkauksestani tekokukkaleiriin ja seuraavaksi kävin läpi blogikliseitä. Toukokuun viimeisenä päivänä jaoin kanssanne toukokuun suosikkijutut, jotka olivat melko kesäisiä. Kerroin myös toisesta raskaudestani ja Helsinkiin avatusta uudesta ravintolasta.

 

Viikkokatsaus on paloja siitä meidän arjesta, sekä viikon parhaita juttuja, jotka ansaitsevat tulla nostetuksi esille. Äiti, isä ja kaksi tytärtä, yhteinen arki.

xx

Jenni S.

 

Miten teidän viikkonne on mennyt? Miten te puhutte lapselle surusta tai muista vähän vaikeista aiheista?

Kommentoi ja seuraa!

Facebook | Instagram | Bloglovin | Pinterest

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Helsinkiläistynyt maalaistyttö, esteetikko, arjenfiilistelijä, yhden kotikoomikon avovaimo ja kahden pienen tytön äiti.

Big mamas home on tyyliblogi, jonka keskiössä on koti. Etsin keinoja tehdä arjesta ja elämäntavastani omannäköistä, sekä etsin yhä sitä omaa klassisen boheemia tyyliä niin sisustamisen, pukeutumisen, kuin kauneudenkin saralla. Samaan aikaan tavoitteena on tehdä pikkulapsiarjesta edes hieman helpompaa ja parempaa. Aikuisen ei tarvitse unohtaa itseään, vaikka tuleekin vanhemmaksi ja omista jutuista voi nauttia myös lasten kanssa.

Tervetuloa blogiini!

Contact:

bigmamasblog@outlook.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2018