Ensimmäinen vauva ilmoitti tulostaan täysin yllättäen, seitsemän vuotta kestäneen lapsettomuuden jälkeen. Epäilykset heräsivät eräillä lastenkutsuilla, kun täytekakku meinasi uida vastavirtaan kahden ensimmäisen lusikallisen jälkeen. Varsinkin, kun kyseessä olen minä, joka elää jälkiruokia varten.

Ensimmäinen kolmannes

Laskettu aika: 18.12.2015

Kun raskaustesti näytti positiivista, olisin halunnut huutaa uutiset koko maailmalle. Mieheni kuitenkin vähän toppuutteli minua, mikä oli ihan hyvä. Olihan meillä edessä, kuitenkin pitkä riskijakso, jolloin keskenmeno on todennäköistä. Sen sijaan tuntui epätodennäköiseltä, että pitkien lapsettomuus vuosien jälkeen raskaus voisi olla näin yksinkertaista. Hyvin nopeasti minä kuitenkin suljin kaikki pelot ja ahdistavat ajatukset pois mielestäni ja keskityin siihen ihanaan, utuiseen raskauskuplaani.

"Täytyy myöntää, että väsymys ja pahoinvointi yllättivät minut perin pohjin.

Koska aluksi oli hyvin vaikeaa uskoa, että olin edes ylipäätään raskaana, sovimme varaavamme ajan varhaisraskauden ultraan. Muistan miten ruudulla näkyi aluksi pelkkää mustaa, mikä sai sydämeni hyppäämään kurkkuun ja päässä heittämään. Olin hetken aikaa varma, että olimme erehtyneet. Pian saatoin kuitenkin erottaa ruudulta pienen pavun ja kiivaasti tykyttävän sykkeen. Se oli siihen astisen elämäni paras päivä.

Jouduin lopulta aika nopeasti kertomaan töissä raskaudestani, sillä noin ensimmäisen puolentoista kuukauden jälkeen minulle iski sellainen aamupahoinvointi, että vietin puoli päivää pönttöä halaten. Onneksi tätä kesti vain vähän reilun kuukauden. Täytyy myöntää, että väsymys ja pahoinvointi yllättivät minut perin pohjin. Näistä oloista huolimatta iloitsin tilanteestamme. Tämä oli se, mitä olimme toivoneet vuosikausia ja se auttoi pahoinvoinnin sietämisessä.

Toinen kolmannes

Toisen kolmanneksen alussa kaikki oireet katosivat joksikin aikaa. Suurimman osan ajasta minulla oli sellainen olo, kuin en olisi raskaana ollutkaan. Vaikka en tuntenut silloin liikkeitäkään, en jotenkin osannut olla huolissani. Ajattelin, että jos jokin olisi vialla, tuntisin sen kyllä.

"Joka kerta kaikki oli hyvin, mutta lääkärillä ei ollut antaa mitään syytä kipuihin.

Kun puoliväli ylittyi, erilaiset vaivat ilmestyivät. Elimme silloin todella stressaavaa elämänvaihetta ja yltyvä stressi aiheutti minulle välillä pistäviä kipuja. En tietenkään tiedä sata varmasti, johtuivatko kivut puhtaasti stressistä, mutta niihin tilanteisiin minä sen yhdistin. Muutaman kerran me pyörähdimme varmuuden vuoksi päivystyksessä tarkastamassa tilanteen. Joka kerta kaikki oli hyvin, mutta lääkärillä ei ollut antaa mitään syytä kipuihin.

Jossain vaiheessa käveleminen alkoi sattua. Miksi kukaan ei kerro siitä, että kun vauva alkaa kasvaa, kävely tuntuu jatkuvasti siltä kuin paikat olisi potkittu tohjoksi? Samoihin aikoihin alkoivat myös kipeät harjoitussupistukset. Varsinkin työpäivien jälkeen ne yltyivät niin hurjiksi, että jouduin jäämään nopeasti sairaslomalle. Kun otin rauhallisesti, supistukset eivät riivanneet.

Näitä seikkoja lukuun ottamatta, oloni oli pääsääntöisesti hyvä. Nautin raskaudesta. En ole koskaan tuntenut itseäni yhtä naiselliseksi, kuin silloin. Kun vauvan liikkeet alkoivat tuntumaan, rakastuin pikkuiseen entistä syvemmin. Minulle, kuten varmasti monelle muullekin, tämä teki raskaudesta ja vauvasta entistä konkreettisemman.

Viimeinen kolmannes

Ajoittaisia voimakkaita supistuksia lukuun ottamatta, voin todella pitkään, todella hyvin. Kun muistin ottaa iisisti ja kuunnella kroppaani, niin jaksoin hyvin. Toki kipeät supistukset hieman jännittivät ja mietin syntyisikö vauva ennen aikojaan. Tämä oli omiaan laittamaan vauhtia kaikkiin valmisteluihin. Kun oivalsin ettei vauvan tuloon ollut enää kovin kauaa, sain valmistelujen suhteen vaihteen silmään. Kun vauvalla sitten oli lupa syntyä, supistukset loppuivat kuin seinään. Se, jos mikä turhautti.

"Tästä alkoi tiivis seuranta, joka jatkui aina laskettuun aikaan asti.

Loppua kohden en enää oikein saanut nukuttua. Heräsin yleensä noin yhden aikaan yöllä, täysin pirteänä. Yleensä yritin tunnin, parin ajan saada uudelleen unen päästä kiinni, ennen kuin luovutin. Useampaan kertaan mieheni yllätti minut sohvalta keskellä yötä katsomassa Netflixistä elokuvia. Sohvalle minä sitten nukahdin yleensä aikaisin aamulla.

Kun viimeinen kuukausi käynnistyi, alkoivat myös kutinat. Otin asian puheeksi neuvolassa hieman epäröiden. Taisin sanoa, etten ollut täysin varma asiasta, mutta ehkä se olisi hyvä testata. Minulle määrättiin verikokeet ja kuinka ollakaan, maksa-arvojeni todettiin olevan koholla. Tästä alkoi tiivis seuranta, joka jatkui aina laskettuun aikaan asti.

Tämä toki stressasi meitä molempia. Minä en ollut oikein osannut varautua siihen, että näin lopussa voisi olla jotain ongelmia. Mieltä kuitenkin rauhoitti tiivis seuranta ja sydänäänikäyrillä käynti. Viimeinen lääkärikäynti oli päivä ennen laskettua aikaa. Siinä vaiheessa aloin olla jo aika kypsä omiin oloihini ja salaa mielessäni toivoin käynnistystä. Silloin lääkäri sanoi, että odotellaan vielä viikko.

Synnytys

Seuraavana päivä oli perjantai ja samainen lääkäri soitti kysellen viikonloppusuunnitelmia. Muistan kysymyksen varmaan ikuisesti. ”Oliko sinulla viikonloppusuunnitelmia? Lähtisitkö synnyttämään.” Lääkäri halusi käynnistää synnytyksen, koska maksa-arvoni olivat ponnahtaneet merkittävästi. Siinä minä sitten soitin miehelleni ja pakkasin samalla sairaalakassin. Saavuimme Kättärille ja käynnistys aloitettiin samana iltana pallongilla. Mieheni lähti ensimmäiseksi yöksi vielä kotiin ja tuli seuraavana aamuna synnytyssaliin, jossa minä sain jo oksitosiinia.

Käynnistymisyrityksistä huolimatta synnytys ei lähtenyt käyntiin ja sunnuntai aamuna tehtiin sektiopäätös.

Vauva syntyi aamulla 20.12.

xx

Jenni S.

Kuvat & Editointi: Hanna Poikkilehto

 

Lue myös: Seitsemän vuotta lapsettomuutta ja Voinko sanoa olevani välillä väsynyt?

Seuraathan minua ja blogiani jo somessa?

Facebook | Instagram | Pinterest | Bloglovin

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Helsinkiläistynyt maalaistyttö, esteetikko, arjenfiilistelijä, yhden kotikoomikon avovaimo ja kahden pienen tytön äiti.

Big mamas home on tyyliblogi, jonka keskiössä on koti. Etsin keinoja tehdä arjesta ja elämäntavastani omannäköistä, sekä etsin yhä sitä omaa klassisen boheemia tyyliä niin sisustamisen, pukeutumisen, kuin kauneudenkin saralla. Samaan aikaan tavoitteena on tehdä pikkulapsiarjesta edes hieman helpompaa ja parempaa. Aikuisen ei tarvitse unohtaa itseään, vaikka tuleekin vanhemmaksi ja omista jutuista voi nauttia myös lasten kanssa.

Tervetuloa blogiini!

Contact:

bigmamasblog@outlook.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2018