Hetki on juhlava, melkein virallinen. Leikki-ikäisten veljesten melske hiljenee, miekat ja ritariukkelit jäävät, ja he istuvat pöydän ääreen kuin tärkeään kokoukseen. Nyt me mietimme, missä kumpikin lapsi on hyvä. Kehut kirjoitan isoihin paperisiin kukkiin, yhden jokaiseen terälehteen. Kukat kiinnitän ruokahuoneemme seinälle.

Lapsen itsetuntoa rakentavat hellyys, luottamus, hyväksyntä, kannustus ja epäonnistumisista selviäminen. Lapsen kuunteleminen ja lapseen keskittyminen kasvattavat myönteistä minäkuvaa. Juuri se on kehukukan tarkoitus.

Kehut ja kiitokset kuuluvat jokaiseen päivään, mutta liian usein tunnen vain kieltäväni. Kehukukilla minäkin pääsen irti ei-ei-äidin roolistani. Se tuntuu hyvältä.

Ja nyt, tämä hetki: Koko perhe pöydän ääressä, ja me mietimme, miten upeasti pieni poika kokoaa Lego-auton omin päin, maistaa ruokia, köllii kainalossa kuuntelemassa pitkänkin sadun ja päristää hankalan ärrän. Ja päälläseisonta, se vasta sujuukin.
Illalla hän pyytää taas. Äiti, lue mun kukka!

Anna Ruohonen

Kommentit (0)