Oletko varma, ettei siellä ole kaksoset? ystäväni kysyi. Eikä nauranut, oli ihan tosissaan. Ei, en odottanut kaksosia. Maha vain oli iso (tai minusta kyllä ihan tavallinen). Yhtä hyvin hän olisi voinut sanoa: kas, oletpa lihonut. Siltä minusta tuntui.

Jokainen odottava äiti tietää: kaikkea ei todellakaan pidä sanoa. Mutta hän joutuu huomaamaan, että ihmiset haluavat kommentoida raskautta. Tutut ja vieraat.

Olen oppinut, ettei keneltäkään pidä kysyä, koska teille tulee vauva tai oletko raskaana – saati onnitella, jos ei ole ihan varma.Jos vauva on toiveissa, mutta sitä ei ole saanut, kysymys tuntuu tosi pahalta. Ja mahan silittely ja ihastelu, huh, on hyvin vaivaannuttavaa – etenkin, jos ei ole raskaana. Ihan tosi, näinkin on käynyt. Mitä muut äidit ovat saaneet kuulla? Tässä vieressäni istuvat esimerkiksi:

Teit sitten iltatähden. Kolmekymppinen äiti.
Tuleeko tuolta vielä toinen? Juuri synnyttänyt nainen, jonka maha ei ollut ihan vielä litistynyt.
Minä synnytin ihan oikeasti. Nainen, joka oli käynyt läpi sektion.
Kyllä se tyttö sieltä vielä tulee. Äiti, joka oli juuri saanut pojan. Ja toisin päin.

Möläytykset eivät pääty siihen, kun perhe kotiutuu synnytyssairaalasta.
Jännä että teidän lapsi on noin liikunnallinen. Kas kun vanhemmat ovat sohvaperunoita, niinkö?
Onhan nuo valmisruoatkin ihan hyviä. Niinpä niin, kyllä minä sen tiedän.
Harmi, ettei tytär perinyt isänsä silmiä.

Osa kommenteista on ihan tahallista tölvintää. Joistakin taas loukkaantuu, koska äidiksi tulon hetki ja suhde omaan kehoon on niin herkkä.

Yhtenä kylmänä talvipäivänä kävelin ulos helsinkiläisestä sairaalasta, upouudessa punaisessa turvakaukalossa esikoiseni. Olin juuri tullut äidiksi ja arka, varovainen ja synnytyksen ja elämänmuutoksen ravistama.
– Nähdään puolentoista vuoden päästä, kätilö huikkasi kansliasta perääni.

Miten tyhmä kommentti, kiukustuin. Ja vannoin, ettei varmasti nähdä.

Mutta olin väärässä.

Anna Ruohonen

Kommentit (0)